Netivyah Elokuu 2018 uutiskirje

Netivyah

Elokuun 2018 uutiskirje

8.8.2018

Hyvät Netivian ystävät,

Kesän viimeinen kuukausi on meneillään Israelissa, ja suurin osa maasta on virallisesti lomalla ennen kuin uusi kouluvuosi alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä.

Opetuksia Siionista-lehden viimeisin painos on valmis ja postitettu, ja sen voi myös ladata netistä.

Joseph, Marcia ja Hannah ovat lähteneet Bulgariaan konferenssiin. Joseph ja Marcia jatkavat sieltä USAan, josta he palaavat sitten luoksemme juuri ennen syksyn juhla-aikoja. Daniel on tyttärensä Shirelin kanssa nyt Japanissa, ja he käyvät vielä Etelä-Koreassa ennen kuin palaavat kahden viikon kuluttua kotiin.

Juuda ja Jared ovat käyttäneet hyväkseen lämmintä kesäsäätä ja viettäneet aikaa ulkosalla nuorisoryhmämme kanssa opettaen ja nauttien yhdessäolosta. 

Syksyn juhlakausi alkaa kuukauden kuluttua. Ensimmäisenä on Erev Rosh HaShana  (Pasuunansoiton juhla) syyskuun 9.pnä, sitten seuraa Erev Yom Kippur ( Suuri Sovituspäivä) syyskuun 18. pnä ja viimeisenä on Erev Sukkot (Lehtimajanjuhla) syyskuun 23.pnä. Se on täällä vuoden kiireisintä aikaa, ja me Netivjassa odotamme monia vieraita ja pyhiinvaeltajia kaikkialta maailmasta juhlimaan kanssamme näinä Herran Juhla-aikoina.

Tulkaa myös juhlimaan kanssamme Netivjan 40-vuotisjuhlaa!

Varatkaa kalenteriinne tämä aika: 11. – 21. 11.2019.

Joseph toimii vetäjänä tällä ainutkertaisella yksitoista päivää kestävällä Israelin kiertomatkalla, jonka aikana saatte kokea Israelin aivan uudella tavalla. Matkan aikana tutustutaan Pyhän Maan kiehtovaan arkeologiaan, käydään syvällisiä keskusteluja,  koetaan hengellistä uudistumista ja mukaanne saatte unohtumattomia muistoja. Yksityiskohtaiset tiedot matkasta ja ilmoittautumisesta löydätte netistä tulevien viikkojen kuluessa.

Tahdomme kiittää teitä kaikkia uskollisesta esirukouksestanne ja tuestanne Netivjalle. Se on aivan kirjaimellisesti se ”elämä”, joka mahdollistaa sen, että voimme jatkuvasti palvella täällä rakastamaamme Israelia. Pyydämme teille ja teidän perheellenne Jumalan siunausta ja rukoilemme, että juhlakautenne tulee olemaan merkityksellinen ja rauhaisa.

Kiitollisina,

Netivjan henkilökunta

netivyah.org