Parashat Vayelech: Suuri sovituspäivä (Yom Kippur)

22.9.2018, Yehuda Bachana.

Tänä sapattina meillä on lukuvuorossa Parashat Haazinu, joka sisältää Mooseksen virren. Se on melko vaikea lukujakso, koska se on täynnä kritiikkiä ja profetioita vihasta. Miksi se kirjoitettiin ja mitä me voimme poimia siitä?

Profetia, joka oli viimeinen varoitus israelilaisille

Tässä jaksossa luemme hetkistä ennen Mooseksen elämän päättymistä, jolloin johtajuuden ohjat siirtyvät häneltä Joosualle. Ei ole sattumaa, että Tooran viimeisissä luvuissa kerrotaan niistä monista varoituksista, jotka Mooses antoi Israelin kansalle. Hän tiesi, että hänen aikansa oli rajallinen, ja että he olivat lähestymässä pääsyä luvattuun maahan.

Luvatussa maassa maailmankaikkeuden luonnollinen järjestys astuisi lopulta voimaan ja asiat palaisivat normaaleiksi. Tämä merkitsee sitä, että mannaa ei enää sataisi taivaasta, pilven patsas päivällä ja tulen patsas yöllä eivät enää ohjaisi heitä, eikä Mooseksen silmä olisi enää heitä valvomassa. Sen tähden nämä viimeiset luvut, sisältäen Mooseksen virren, ovat kuin Mooseksen  viimeinen tahto ja testamentti.

Jumala paljasti Israelin tuskallisen tulevaisuuden Moosekselle

Mooseksen varoitettua kaikesta siitä pahasta, joka voisi kohdata Israelin kansaa, Herra paljasti hänen elämänsä viimeisenä päivänä, että Israelin kansa lopulta luopuisi vanhurskauden tiestä ja joutuisi kärsimään sen seurauksena. He kärsisivät siinä määrin, että he olisivat jopa vaarassa hävitä olemattomiin.

Mooseksen profeetallisessa virressä on suoranainen uhka Israelin kansan jatkuvalle olemassaololle:

”Minä sanoisin: ’Minä puhallan heidät pois, hävitän heidän muistonsa ihmisten seasta…” – 5. Moos. 32:26

Tässä jakeessa Jumala uhkasi pyyhkiä Israelin muiston pois maan päältä. Mielestäni tämän ja muiden tämän kaltaisten jakeiden pitäisi olla varoitus Israelille tänä aikana, ja vielä enemmän meille Messiaan ruumiina. Jos Jumala oli valmis tuhoamaan Israelin kansan, mutta hän ei tehnyt niin lupaustensa tähden, niin mikä on tilanne meidän kohdallamme tänä päivänä? Olemmeko me yhtään parempia? Ovatko maamme, kansakuntamme ja yhteisömme yhtään sen parempia? Kuten Sodoman ja Gomorran tapauksessa, olemmeko me kuin nuo 50 vanhurskasta, joiden olemassaolon tähden Jumala ei hävittäisi kansakuntaamme?

Miksi meidän on yhä tarve tehdä parannus?

On kulunut vasta muutama päivä Yom Kippurista, juhlapäivästä, jota pidetään kaiken olemassaolon kauhistuttavimpana päivänä, Jumalan tuomion päivänä. Me kaikki tiedämme, että Jeshua on puhdas ja täydellinen sovitus meille, meidän Messiaamme on suuren sovituspäivän todellinen uhri. Kuitenkaan hänen uhrinsa ei korvaa parannuksen tekemistä, vaan parannus on seurausta siitä. Me kadumme, myönnämme erehtyneemme, ilmaisemme vilpitöntä halua muuttaa tapojamme ja sitten tuomme uhrimme. Uhri osoittaa, miten vakavissamme olemme sanoissamme, se maksaa hinnan meidän puolestamme. Meidän kohdallamme uhrinamme on puhtain ja pyhin: Jeshua.

Saarnaajan kirjassa Salomo sanoi, että aikansa on kaikella: on aika olla hiljaa ja aika puhua, on aika itkeä ja aika nauraa, ja on aika jopa tappaa ja aika pelastaa elämä. Sama pätee meihin uskovina, meillä on käytävänä läpi erilaisia aikoja. On aika levätä täydessä luottamuksessa pelastukseen Messiaassa, ja on aika miettiä elämämme matkaa, arvioida ja tutkia uudelleen uskoamme.

Yom Kippur on otollinen aika itsetutkisteluun

Kymmenen katumuksen päivää ja Yom Kippur ovat otollisimpia päiviä sisimmän peilaamiseen ja sielun tutkisteluun. Näiden päivien tarkoituksena on pysäyttää elämän mieletön kilpajuoksu ja saada aikaan henkilökohtainen tilinteko, jossa kukin tutkii itseään, olemassaolonsa tarkoitusta ja asemaansa Jumalan edessä.

Ihmisellä on taipumus nähdä itsensä maailman keskipisteenä, ja näiden päivien on määrä saada hänet ajattelemaan itseään todellisissa mittasuhteissa. Näkemään riippuvaisuutensa voimasta ja sen tosiasian, että hän ei kykene hallitsemaan monia asioita elämässään, kuten siunauksia ja kirouksia, luonnon tuhovoimia, sairautta ja kuolemaa. Joskus ajattelemme, että olemme Jumalan vihan tavoittamattomissa, mutta jos emme tee parannusta, me myös joudumme kohtaamaan Kaikkivaltiaan vihan.

Jos Jumala oli valmis rankaisemaan Israelin kansaa 2000 vuoden maanpakolaisuudella, vitsauksilla ja vihollisen miehityksellä, mikä estää häntä rankaisemasta meitä nyt? Voisiko se olla juuri se tosiasia, että olemme uskovia? Näkyykö tämä usko päivittäisessä elämässämme? Mitä viemme mukanamme Yom Kippurin jälkeiseen elämään ja elämään luettuamme tämän viikon parashan?

Joonan mullistava ilmestys Jumalasta

Yom Kippurin toisena päivänä on tapana lukea Joonan kirja. Haluan yhdistää Mooseksen virressä olevan Mooseksen profetian onnettomuudesta Joonan saamaan ilmestykseen.

Luemme yhdessä kertomuksen Joonasta joka vuosi; se on ihmeellinen kirja, josta voimme oppia paljon. Voidaan oppia profetiasta, armosta, anteeksiantamuksesta ja moraalista, vieläpä saada tärkeä opetus siitä, kuinka koko luomakunta on Jumalan mestariteos. 

Jumala antoi Joonalle tehtävän mennä Niiniveen kertomaan heille profetian onnettomuudesta. Miksi Joona kiersi tämän tehtävän? Hän tiesi jo Jumalan armollisen luonteen, joka on:

”… armahtavainen ja laupias Jumala, pitkämielinen ja armosta rikas, ja että sinä kadut pahaa.” – Joona 4:2b

Joonalla oli ammatillinen pelko; hän tiesi, että hänen profetiansa onnettomuudesta ei toteutuisi. Voitaisiin sanoa, että hän jo odotti, että Jumala säästäisi Niiniven kaupungin ja häntä pidettäisiin vääränä profeettana.

Elämän arvo on kaikkein tärkein

On tapana ajatella, että Niiniven katumus on Joonan kirjan keskeinen opetus. Mielestäni yksi tämän kirjan pääopetuksista on se, että on olemassa korkeampia arvoja kuin henkilökohtainen arvokkuus ja profetian täyttymys. Näitä arvoja ovat ihmisten pelastus ja armo Jumalan käsistä.

Kirja päättyy seuraavaan ajatukseen: Jos Joona oli harmissaan kasvista, joka kuihtui, miten paljon enemmän onkaan Jumala huolissaan luomakunnastaan? Tämä on kirjan lopullinen opetus.

Toinen opetus, jonka minä otan, on se, että me emme voi istua ja katsella ympäristöämme jostain kaukaa, kuten Joona, joka istui kasvin suojassa ja varjossa. Me emme uskovina saa erottautua ihmisistä ja ympäristöstä, jossa elämme.

Meidät on kutsuttu rukoilemaan toisten puolesta

Työmme uskovina on pyytää Jumalaa säästämään kansakuntamme ankaralta tuomiolta, sillä loppujen lopuksi kun kansaamme rangaistaan, me kärsimme kokonaisuutena kaikki. Joonan kirjan opetus on se, että Jumalan halu antaa anteeksi on suurempi kuin halu rangaista, ja tehtävämme on rukoilla toisten ihmisten puolesta, saada vaakakuppi kallistumaan anteeksiantamuksen puolelle rangaistuksen sijaan. Uskon, että tämän opetuksen voimme saada myös Mooseksen virrestä, joka päättyy lupaukseen sovituksesta, joka koskee luvattua maata ja Israelin kansaa.

Rukoilen, että Jumala siunaisi tämän uuden vuoden, että se olisi siunattu teille kaikille ja koko Israelille, että Israelin kansa avaisi silmänsä näkemään suuren sovituspäivän todellisen uhrin, Jeshuan Messiaan.