Parashat Devarim: Säädyllisyys ja ystävällinen käytös pitäisivät olla Tooran edellä
21.7.2018, Yehuda Bachana.
Tänä sapattina aloitamme 5. Mooseksen kirjan. Lisäksi tämä viikko myös päättyy Tisha B’Av’lla. Haluaisin keskustella tämän viikon Toora –jaksosta, mutta haluaisin puhua myös temppelin hävityksestä ja surusta, muistojuhlasta ja katumuksesta, jotka liittyvät tähän murheelliseen tapahtumaan.
“Devarim” -sanan kaksi merkitystä
5. Mooseksen kirja poikkeaa muista Tooran kirjoista siinä, että se koostuu lähes kokonaan puheesta, jonka Mooses piti israelilaisille Mooabin tasangoilla, ennen kuin he astuivat sisälle luvattuun maahan. Mooses valmisti ihmisiä menemään luvattuun maahan, ja tehdessään niin hän valmisti heitä sitä aikaa varten, jolloin hän ei enää olisi heidän johtajanaan.
Heprean kielellä Toora –jakson ensimmäinen sana on “devarim”. ”Devarim” on 5. Mooseksen kirjan nimi, mutta lisäksi se tarkoittaa myös ”sanoja”. On kiintoisaa verrata Mooseksen työuran päätöstä sen alkuun. Tämän viikon parasha on nimetty koko kirjan mukaisesti nimellä ”devarim”. ”Nämä ovat sanat, jotka Mooses puhui…” – 5. Moos. 1:1a
Mooseksen elinaika ja tärkeä puhe
Jos hetkeksi menemme ajassa taaksepäin Mooseksen työuran alkuun, Egyptistä lähdön alkuvaiheisiin, meitä saattaa hymyilyttää: ”Mooses sanoi Herralle: ’Anna anteeksi palvelijallesi, Herra, minä en ole koskaan ollut puhetaitoinen … minulla on hidas puhe ja kankea kieli.’” – 2. Moos. 4:10
Jumala sanoi hänelle, että hän ymmärsi Mooseksen huolenaiheen, mutta silti hän ajatteli, että Mooses oli oikea mies tehtävään. ”Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.” – Fil. 4:13
Pitkän yksitoikkoisen Israelin maahan suuntautuneen matkan jälkeen Mooses, sama mies, joka änkytti ja kertoi Jumalalle, että hän ei ollut sopiva tehtävään, piti puheen koko Israelin kansan edessä.
Mooseksen puhe 5. Mooseksen kirjassa sisältää kaikki menneet tapahtumat alusta alkaen tuohon hetkeen saakka. Nämä tapahtumat, jotka mainittiin, olivat pääasiassa varoituksia, jotka annettiin kansalle ja meille, jotta samoja virheitä ei tapahtuisi uudelleen.
Israelin maan asukkaiden syntien kiintiö
Puheensa aikana Mooses antoi monia geopoliittisia kuvauksia valloituksista ja muistutti kansaa Siihonista, Oogista, Mooabista ja Ammonista. Meitä muistutetaan muistutetaan alueen aikaisemmista hallussaan pitäjistä esimerkiksi seuraavasti:
”Tämäkin on luettu refalaisten maaksi; refalaiset asuivat muinoin siellä, mutta ammonilaiset kutsuivat heitä samsumilaisiksi. Ne olivat niinkuin anakilaiset suuri, lukuisa ja kookas kansa. Mutta Herra tuhosi ne heidän tieltänsä; he karkoittivat ne ja asettuivat niiden sijaan.”– 5. Moos. 2:20,21
Mooses sanoi, että ammonilaiset perivät samsumilaisten maan, ja Israel peri ammonilaisten maan.
Kuitenkin haluan muistuttaa teitä niistä lupauksista, jotka Jumala antoi Abrahamille keskiyöllä, hetkellä, jolloin hänen jälkeläistensä määrän sanottiin olevan yhtä suuren kuin kaikki taivaan tähdet. Tästä huolimatta Jumala viivytti lupauksensa toteuttamista 400 vuotta:
“…sillä amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi.” – 1. Moos. 15:16b
Toisin sanoen maan asukkailla oli syntien kiintiö, ja niin pian kuin he ylittivät tuon kiintiön, he menettivät olemassaolon oikeutensa, ja Jumala jakoi maan uudelleen. Mooses kertoo, että asia oli näin samsumilaisten, ammonilaisten ja amorilaisten kohdalla.
Tietyn moraalisen tason ylläpitämisen tärkeys
Tehkäämme selväksi se, että on olemassa yhteys jonkun kansan moraalisen käytöksen ja erityisesti sen ajanjakson välillä, jonka tuo kansa pitää Israelin maata hallussaan. Mooseksen ja Jumalan sanoma näissä jakeissa suunnattiin myös meille.
Mooses selitti, että me emme ole talon ensimmäisiä omistajia ja että sen historia on hyvin tunnettu ja kivulloinen. Jumalan tahdon mukaan maa otettiin meiltä pois ja annettiin kaikenlaisille valloittajille – persialaisille, babylonialaisille, kaldealaisille, kreikkalaisille, roomalaisille, turkkilaisille ja briteille. Kaikki riippuu Luojan tahdosta yhtä hyvin kuin siitä syntien ja rikkomuksien määrästä, mitä maan asukkaat ovat tehneet. Kaikki on ehdollista ja kaikki riippuu meistä, meitä on varoitettu.
Tämän parashan pääsisältö on kehotus ja varoitus. Mooses varoitti kansaa ja Raamattu varoittaa meitä. Meidän on yhteiskuntana oltava tietyn moraalisen tason yläpuolella, mutta jos emme ole, päivämme luvatussa maassa ovat luetut.
Meidän on uskovina ymmärrettävä, että olemme samassa veneessä Israelin kansan kanssa, ja jokaisen tulevaisuus, itsemme mukaan lukien, on sidoksissa Israelin kansan tulevaisuuteen. Jos joku meistä tekee reiän veneen pohjaan, me kaikki hukumme.
Tisha B’Av ja kansallinen surun päivä
Kuten mainittu tämä viikko päättyy Tisha B’Av’lla. Juutalais-israelilaisessa yhteisössä tämä on toiseksi tärkein paastopäivä Jom Kippurin (suuren sovituspäivän) jälkeen. Se on kansallinen surun päivä.
Sakarja on yhä hyvin ajankohtainen liittyen meidän keskusteluumme tänään. Luku 7 alkaa kysymyksellä paastosta ja murehtimisesta, jota on jatkunut 70 vuotta: Israelilaiset lähettivät lähetystön Betelistä pappien ja profeettojen luo Jerusalemiin. Lähetystö tuli pyytämään Jumalan ohjetta: Pitäisikö meidän jatkaa näiden paastopäivien viettämistä, vaikka pakkosiirtolaisuus on takanamme ja temppeliä rakennetaan silmiemme edessä?
Sakarjan 7. luvussa Jumala antaa terävän vastauksen. On ikään kuin Jumala pilkkaisi niitä, jotka kysyivät häneltä. Hän vastasi heille: ”Missä olitte silloin, kun profeettani varoittivat teitä? Missä olitte silloin, kun ympärillänne tapahtui kaikkea pahaa, ja te istuitte rauhassa ja ajattelitte, että te olitte turvassa, ja niin tulivat hävitys ja pakkosiirtolaisuus ikään kuin yllättäen?”
Kysymys, joka meidän on tarpeen kysyä itseltämme, on tämä: onko tarkalleen ottaen jotakin muuttunut? Olemmeko me yhtään parempia? Sakarja oli lohdutuksen profeetta, ja hän yritti rohkaista kansaa vahvistumaan, lähtemään pakkosiirtolaisuudesta ja rakentamaan Jerusalemin, erityisesti temppelin.
Olemme samassa tilanteessa kuin profeettojen päivinä
Olemme samassa tilanteessa tänään, hajaannuksen aika on takanamme, olemme tulleet Israeliin ja olemme rakentaneet uudelleen Israelin maan. 70 vuotta sitten täällä ei ollut mitään, ja profetian täyttymyksen mukaisesti me onnistuimme rakentamaan valtion. Kysymys on: olemmeko oppineet läksymme? Joko nyt kuuntelemme profeettoja ja Jumalan sanaa?
Ajatelkaa sitä, että temppeli, jota Sakarja rohkaisi toisia rakentamaan, on sama temppeli, jonka Jeshua sanoi tulevan tuhoutumaan:
”Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia. Niin hän vastasi ja sanoi heille: ’Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta.’” – Matt. 24:1,2
Vuonna 70 jKr., myös päivänä nimeltä Tisha B’Av, todellakaan yhtään kiveä ei jätetty toisen päälle.
Me kaikki olemme syyllisiä tunteettomaan vihaan
Kaksi tuhatta vuotta sitten me emme oppineet läksyä. Toisen temppelin tuhoutumisen syy oli tunteeton viha. Mitä on tunteeton viha? Onko sellaista olemassa? Ei voida sanoa, että tämä on syytöntä vihaa, koska sellaista vihaa ei ole olemassa. Jokainen viha valehtelee sille, joka sen synnytti. Joskus syy on sopimaton tai syy on vain veruke, mutta viha tulee tietystä paikasta.
Joskus viha tulee näkemyseroista, olipa kysymys uskosta, uskonnosta ja elämän tyylistä. Lisäksi viha, joka on uskonnon, uskon, käskyn, ideologian valepuvussa, on vahingollista ja vaarallista.
Itse asiassa me kaikki olemme syyllistyneet tähän – toiset enemmän kuin toiset. Me kaikki olemme syyllisiä tunteettomaan vihaan uskonnollisin perustein. Me hyökkäämme toisiamme vastaan Raamatuillamme antamalla toisille nyrkiniskuja ideologiallamme. Me pidämme kiinni rikkaasta perinnöstämme, mutta unohdamme rakkauden toisiamme kohtaan.
Me (ja kun sanon “me”, tarkoitan juutalaisia, kristittyjä ja itseämme yhteisönä) noudatamme rituaalia, tiettyä rukousmuotoa, tapojamme, uskomme periaatteita, mutta unohdamme ihmisen vierellämme.
Meidän on muistettava kohdella toisiamme kunnioituksella
Sakarjan tavoin profeetta Jesaja sanoo samat asiat tämän viikon haftarassa, joka luetaan jokaisessa synagogassa maailmassa:
Jumala sanoo meille tässä profeettatekstissä: ”Miksi te tulette Jumalan huoneeseen? Kuka tätä pyysi teiltä? Älkää tulko, minä en tahdo nähdä teitä.” Näin Jumala sanoo. Kaikki, mitä te teette, on kauhistus minulle: sapatit, juhlat ja paasto. Jesaja puhui voimakkaalla tavalla, ja Jumala sanoi meille hänen kauttaan – me rukoilemme, mutta Jumala ei kuule meitä. Me uhraamme hänelle, mutta hän ei ota meiltä mitään vastaan. Miksi näin? Se johtuu siitä tosiasiasta, että me emme kohtele toinen toistamme oikealla tavalla inhimillisinä ihmisinä. Toinen toisemme kohteleminen kunnioituksella menee uskonnon edellä.
Sananparsi, joka kuuluu: ”Säädyllisyys ja ystävällinen käytös pitäisivät olla Tooran edellä” (“Derech Eretz Kedma L’Torah”) on totuudellinen lausunto.
Siunauksellisen elämän ohje
Jesaja sanoo: “Te haluatte Jumalan kuulevan teitä, te tahdotte palata takaisin siunaukselliseen elämään?” Tässä on ohje:
”Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” – Jes. 1:16,17
Mikä todella on Jumalan tahto? Sakarja kysyi tämän kysymyksen, joka on samanlainen kuin Jesajan esittämä, kirjansa 7. luvussa:
”Näin sanoo Herra Sebaot: Tuomitkaa oikea tuomio, tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne, leskeä, orpoa, muukalaista ja kurjaa älkää sortako, älkääkä miettikö mielessänne pahaa, kukin veljeänsä vastaan.” – Sak. 7:9,10
Toimittakaa todellinen oikeus. Osoittakaa armoa ja myötätuntoa toisillenne. Toisin sanoen: antakaa jotain itseltänne auttaaksenne veljiänne, jotka ovat vaikeuksissa. Älkää sortako leskeä ja puolustuskyvytöntä, kuten esimerkiksi Haagaria. Älkää edes antako mielessänne tilaa ajatukselle, että tekisitte pahaan toinen toisellenne. Toisin sanoen: ”Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne.”
Hyvin samanlaisia sanoja on Jaakobin kirjeessä:
”Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” – Jaak. 1:27
Tehtävämme Jehuaan uskovina
Opetus, jonka sain Tisha B’Av’sta tänä vuonna, on se, että minun ei ole pakko tuntea itseäni turvalliseksi. Minun ei ole määrä tuntea turvaa kotona, yhteiskunnassa, tai edes uskossani, kun ympärilläni on kaikkea kauheutta.
Messiaanisena juutalaisena Israelissa olen osa tätä kansaa. Sellaisena kohoan heidän kanssaan korkouksiin ja menestykseen, mutta lankean heidän kanssaan myös yhtenä heistä ja koen yhteisen Israelin kansan osaksi tulevan rangaistuksen.
Tehtävämme Jeshuaan uskovina on ponnistella kohti muutosta. Hepreaksi muutosta kutsutaan nimellä ” Tikkun Olam” (maailman korjaaminen).
Tehtävämme on tukea heikkoja ja köyhiä, koska Jumala kuulee heidän huutonsa ja avunpyyntönsä. Voi meitä, jos Jumala kuulee heidän huutonsa ja me seisomme joutilaina vieressä luottaen itseemme ja vanhurskaisiin tapoihimme. Vaikka emme todellisuudessa liikauttaisi sormeakaan.
Tämän viikon parasha on kehotus, voimakas annos, joka vaatii sielun tutkimista. Seuraavalla viikolla keskustelemme aiheesta, joka koskee lohdutusta.
Toivotan teille sapatin rauhaa ja lepoa sekä merkityksellistä Tisha B’Av’ia.