Helmikuun 16:sta päivänä vuonna 1997 sain yöllisen näyn unitilassa. Näky joka minulle ilmestyi, oli järisyttävä ja noin kolmena yönä sen jälkeen en saanut nukuttua. Minulla oli kuitenkin rauha sisimmässäni nähtyäni tuon ilmestyksen tai näyn. Ennen näyn saamista olin ollut pitkässä vesipaastossa, ja kyseinen näky oli minulle ainutlaatuinen, en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Yritän nyt kertoa tuon näyn mahdollisimman tarkasti. Muista, että kaikki näyt on koeteltava Jumalan sanalla. Itse olen koetellut sen ja uskon, että se varmasti toteutuu, vaikka se ehkä odottaakin vielä hetken aikaansa. Arvoisa lukija, haluan nyt sydämestäni varoittaa sinua niistä asioista jotka minulle näytettiin.
Minä näin näyn, jossa aivankuin itse Herra Jeshua ben Elohim oli tullut puhumaan ihmisjoukolle, joka oli kerääntynyt sisälle johonkin avaraan tilaan tai huoneeseen. Huoneessa olevien ihmisten kesken tapahtui jakaantuminen kahteen leiriin joista toinen osa ei tahtonut kuulla ja totella Häntä. Hänen sanomastaan ( jonka ymmärsin aivankuin sanoitta ) kävi ilmi (pyhässä kiivaudessa) se, että ne toiset paikalla olleet ihmiset (Herrasta katsoen vasemmalla puolella seisoneet), jotka eivät kuunnelleet tai totelleet ja uskoneet Häntä, kohtaisivat rangaistuksen ja tuomion. Sen jälkeen minulle näytettiin kaunis sininen maapallo leijumassa mustassa avaruudessa (maa, kuin sinertävä marmoripallo taustalla samettimainen musta avaruus). Aurinkoa en nähnyt maapallon taustalla, joten oletan, että sen täytyi olla minun takanani. Seuraavaksi minulle näytettiin tapahtuma, jossa näin aivankuin suuren tulta palavan tulipallon, joka kaarsi kaukaa maapallonlähelle ja kun se oli tullut tarpeeksi lähelle tuota sinistä maapalloa, niin silloin tapahtui jotain. Tuo aivankuin tulta palava kirkas pallo jakaantui kolmeen osaan, jotka heti irtaantuivat toisistaan ja levittäytyivät jatkaen matkaansa alas eripuolille maapalloa. Ymmärsin, että nuo kolme tulista palloa lähtivät kiertämään maapalloa, jakaantuen eri ilmansuuntiin ja että ne myös samalla menivät alemmas maahan päin. Yksi noista tulipalloista taisi erkaantua kahdesta muusta tulipallosta pohjois- tai etelänavan suuntaan. Tähän päättyi näkyni jossa oli havaittavissa kaksi eri tapahtumaa ja näkymää jotka kuitenkin liittyivät toisiinsa.
Uskon, että näkemäni ilmestys tai profeetallinen näky oli selvästi varoitus tulevasta. Uskon, että näkemäni huone mitä ilmeisimmin kuvasi maailmanlaajuisesti seurakuntakokousta ja että siinä huoneessa olevien kesken tulee tapahtumaan jakaantuminen kahteen leiriin (Suomenkin Siionissa tapahtuu siis myöskin pian kristittyjen kahtiajakautuminen). Ensiksi valvoviin ”lampaisiin”, jotka kuulevat ja tahtovat kuulla ”hyvän ylipaimenen” ääntä ja tehdä Hänen tahtonsa mukaan, ja toiseksi niihin, jotka eivät tahtoneet (eivätkä kestäneet) kuunnella, eivätkä totella ja uskoa Häntä. Hän Jeshua ha Mashiah, ”hyvä paimen”, lähettää tuomion eli rangaistuksen, jonka ilmeisesti Herraa tottelematon, kuulematon ja uskomaton joukko jäisi kokemaan. (He voivat ilmeisesti vielä pelastua, jos tekevät parannuksen ja kääntyvät kokonaisvaltaisesti Herran puoleen, uudestisyntyneinä).
Uskon, että maata kohtaa tulevaisuudessa tuomio, joka tulee järisyttämään jokaista ihmistä maapallolla ja sen tuomion tuleminen näytti alkavan Herran huoneesta. Katselin maapalloa avaruudesta käsin, mikä saattaisi viitata siihen, että tempaus olisi silloin jo tapahtunut ja siksi tuo näkymä avaruudesta katsoen. Uskon, että Herran seurakunta eli morsian ei ole kohtaamassa Jumalan vihanajan eikä suuren Jaakobin ahdistuksen ajan hetkeä ja tuomioita. Uskon, että morsian on silloin taivaaseen (taivaalliseen Jerusalemiin) valmistetussa hääkammiossa eli (chupahissa), yljän Jeshua ha Mashian Isän kotona. Uskon myös, että yljän vaimo palaa julkisesti Jeshuan toisessa tulemuksessa puettuna valkeaan ja hohtavaan pellavavaatteeseen, ratsastaen valkoisilla hevosilla alas taivaasta, yhdessä enkelijoukkojen ja herrain Herran Jeshua ha Mashian kanssa. (Ilm. 19).
Kun luen Ilmestyskirjan kohdan, jossa sanotaan,
”Ja kolmas enkeli puhalsi pasuunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin. Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt. Ja neljäs enkeli puhalsi pasuunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö”(Ilm. 8 :10-12).
niin en voi mitenkään olla muistamatta näkyä, jonka minä näin. Johannes kirjoittaa saamassaan Herran Jeesuksen Kristuksen ilmestyksessä pasuunoiden tuomioista, käyttäen sanoja joilla parhaiten näkyäni kuvailisin. Näinkö Herran armosta välähdykseltä näyn samasta tapahtumasta kuin Johannes? Aika on sen näyttävä.
Haluan antaa kaiken kunnian näystäni Herralle Jeshua ben Elohimille, sekä kehottaa morsianta kuulemaan, tottelemaan ja uskomaan Herraa ja valvomaan. Ilmestyskirjan tuomiot kohtaavat pian koko maanpiiriä.
”Synnytystuskat”, kuten monin paikoin esiintyvät; sisällissodat (muiden ”puiden” itsenäistymispyrkimykset). Alati lisääntyvät tuhoisat maanjäristykset. Nälänhätä ja jopa rutto (ruttomutaatiot joihin lääkkeet eivät tehoa). Nämä ovat jo kaikkien nähtävissä. Armo käy tuomion edellä, kiiruhtakaamme armoistuimen luo kun vielä aikaa on, mutta kuinka kauan?
T: Mestarin oppilas ja Herran todistaja