Netivyah
Joseph Shulam, Jerusalem, Israel
Tämän viikon Toorajakso on Toisesta Mooseksen kirjasta 30:11-34:35.
Jaksossa on monia tärkeitä asioita, jotka ovat tänäkin päivänä meille ajankohtaisia. Yksi minua suuresti kiinnostava asia on ehdottoman tasa-arvon välttämättömyys.
”Herra puhui Moosekselle: ´Kun lasket israelilaisten katselmuksessa heidän lukumääräsä, jokaisen heistä tulee suorittaa sovitusmaksu hengestään Herralle, ettei heitä kohtaisi mikään rangaistus, kun heitä lasketaan. Jokainen katselmuksessa laskettava on velvollinen antamaan puoli sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan. Sekeli on kaksikymmentä geeraa. Herralle erotettava anti on puoli sekeliä. Kaikkien katselmuksessa laskettavien, kaksikymmenvuotiaiden ja sitä vanhempien, on annettava tämä uhrilahja Herralle. Kun annatte Herralle uhrilahjan sovitukseksi hengestänne, rikas ei saa antaa enempää eikä köyhä vähempää kuin puoli sekeliä. Ota sovitusraha israelilaisilta ja anna se ilmestysmajan palvelustehtäviä varten. Se on muistutuksena Herran edessä israelilaisista, teidän henkenne sovituksesta.´” 2 Mooses 30:11-15
Huomatkaa, että tässä tekstissä käsketään jokaista israelilaista maksamaan vain puoli sekeliä. Rikkaat maksavat puoli sekeliä ja köyhät maksavat puoli sekeliä. Tätä rahaa, puolta sekeliä, kutsutaan ”sovitusmaksuksi” ja ”sovitusrahaksi hengestänne”.
Jokaisen israelilaisen jokaisesta heimosta täytyy maksaa samat puoli sekeliä. Minulle tämä opettaa, että Jumalan silmissä me kaikki olemme samanarvoisia ja meidän ”sovitusmaksumme ja sovitusrahamme” on yhtä suuri. Se ei tarkoita, että puolisekelissä olisi sovittava voima, vaan tuo puoli sekeliä on itse asiassa sen miehen vertauskuva, joka ottaa paikan jokaisen israelilaisen sijasta.
Näin katselmus pitää suorittaa. Kun kuningas Daavid joutui kiusaukseen ja käski suorittaa israelilaisten katselmuksen elämänsä loppupuolella, hän ei kiinnittänyt huomiota Tooran lakeihin, vaan käski kenraaliaan Jooabia menemään ja laskemaan israelilaiset. Kauhea vitsaus iski Israeliin ja 70.000 ihmistä kuoli tuon katselmuksen tähden, jonka Daavid suoritutti ilman tuota puolen sekelin sovitusmaksua – hän vain lasketutti isralilaiset.
Suurimpia asioita, mitä olen oppinut tästä ToisenMooseksen kirjan luvun 30 tekstistä, on että Jumalalle me olemme kaikki samanarvoisia – arvomme on puoli sekeliä.”Sovituksemme” hinta on sama meiltä kaikilta, rikkailta ja köyhiltä, oppineilta ja oppimattomilta. Jokaisen arvo on yhtä suuri.
Tämä koskee myös sitä, miten Jumala kohteli Poikaansa Jeshuaa. Sama veri, sama kärsimys, sama kuolema ja sama ylösnousemus, ja kun Hän palaa, Messias on oleva yhtä lailla kaikkien Messias ja Pelastaja, niin juutalaisten kuin ei-juutalaisten. Kaikki saavat nauttia iankaikkista elämäänsä samalla hinnalla, joka on Messias Jeshuan elämä, kuolema ja ylösnousemus.
Toinen asia, jonka tahdon ottaa esiin tästä Toorajaksosta on 2 Mooses 31:12-17:
”Herra sanoi Moosekselle: ´Puhu israelilaisille näin: Totisesti, pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja sinun, polvesta polveen, jotta tietäisitte, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät. Pitäkää siis minun sapattini, sillä se on teille pyhä. Sen häpäisijä on surmattava; jokainen, joka tekee työtä sinä päivänä, poistettakoon kansansa keskuudesta. Kuutena päivänä tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, Herralle pyhitetty levon päivä. Jokainen joka tekee työtä sapatinpäivänä, on surmattava. Israelilaisten tulee siis sukupolvesta sukupolveen pitää sapatti, niin että he viettävät sitä ikuisen liiton merkkinä. Se on ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä, sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lopetti työn ja lepäsi.´” 2 Mooses 31:12-17
Tässä lukujaksossa seitsemänteen päivään, sapattiin, liittyville käskyille annetaan aivan erityinen sijansa. Tässä sapatista tulee merkki Herran ja Israelin kansan välillä. Kyse ei ole enää vain käskystä, jossa vaaditaan ihmiskuntaa lepäämään arkityöstään, vaan lepäämään niin kuin profeetta Jesaja on sanonut:
”Jos sinä sapatin vuoksi pidätät jalkasi, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhänä päivänäni, ja kutsut sapattia ilopäiväksi, Herran pyhäpäivää kunnioitettavaksi, ja kunnioitat sitä, niin ettet kulje omilla asioillasi, et aja omaa etuasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva Herrassa. Minä kuljetan sinua maan kukkuloilla ja annan sinulle elannon isäsi Jaakobin perintöosasta. Sillä Herran suu on puhunut.” Jesaja 58:13-14.
Tekstissämme sapatti saa vihkisormuksen tehtävän. Se on merkkinä siitä, että Jumalan ja Israelin välillä on suhde.
Sapatti on ensimmäinen liiton merkki Israelin ja Herran välillä, toisena tulee ”minun pyhä päiväni” ja ”Herralle pyhitetty”. Vasta kolmantena tulee työnteko sapatinpäivänä ja neljäs tärkeä asia tässä on
vahvistus ja julistus siitä, että Herra loi maailman kuutena päivänä ja lepäsi seitsemäntenä päivänä.
Nämä neljä eri näkökohtaa sapatista ovat yksi paketti, mutta nykyään Israelissa painotus on liiton merkissä ja Herran ja Israelin välillä olevan liiton tunnustamisessa, muulta osin sapatti kuuluu vain ultraortodoksi juutalaisten perintöön.
Juutalaiset löytävät kekseliäisyydessään tapoja soveltaa ja kiertää Tooran jyrkkiä käskyjä, antaa vapaamielisiä tulkintoja ja mahdollistaa sen, että ihmiset voivat elää mahdollisimman paljon modernin maailman tapoja noudattaen. Jokainen käyttää sähköä – vaikkakaan ultraortodoksijuutalaiset eivät käännä valokatkaisijaa eivätkä käytä puhelinta tai tietokonetta – useimmat juutalaiset maailmassa ymmärtävät, että sapatti on esikuva, symboli, merkki, vahvistus suhteesta Luoja Jumalan ja sen kansan välillä, jonka Hän on valinnut säilyttämään ja tuomaan pelastuksen koko maailmalle.
Maailma pelastuu Israelin uskollisen pojan kautta, joka on myös Jumalan uskollinen Poika, Jeshua. Kun Jeshua julistaa, että ”Ihmisen Poika” on sapatin Herra, Hän julistaa, että Hän on Sapatin Mestari – Hän joka ratifioi sapatin liittokäsitteen, Hän joka antaa levon niille, jotka ovat liittosuhteessa Häneen, ja niin ollen osallisia Hänen kuolemastaan, hautaamisestaan ja ylösnousemisestaan.
Sapatin kolme peruselementtiä sisältyivät tähän Tooran lukujaksoon:
1. Sapatti on Luojan ja Israelin kansan välisen liittosuhteen symboli.
2. Se on levon päivä, päivä, jolloin ei tehdä työtä. Jesajan mukaan se on päivä, jolloin keskitytään siihen,mikä on Jumalan tahto ja Hänelle otollista, ja siten se eroaa kuudesta työpäivästä,j olloin me keskitymme omiin haluihimme ja mieltymyksiimme.
3. Se on maailman luomisen muistopäivä ja maailman Luojalle pyhitetty päivä.
Nämä ovat sapatin vieton syyt. Tänä päivänä meidän tulee kysyä: Tarvitsevatko nykypäivän kristityt näitä Sapatin tarjomaa kolmea elementtiä?
1. Tarvitseeko nykyajan kristittyjen olla tietoisia, omistaa symboli ja olla varmoja siitä, että he ovat suhteessa ja yhteydessä maailman Luojaan ja Herraan?
2. Tarvitsevatko kristityt levähdystaukoa työtaakoista ja leivän hankinnasta – fyysisestä työstä? Ihmiset eivät ole kuormaeläimiä, ja Jumala antoi luomakunnan seitsemännen päivän lepoa varten. Jumala oli Itse esimerkkinä. Jumala lepäsi seitsemäntenä päivnä kuusi päivää kestäneen luomistyönsä jälkeen. Tästä syystä Hän pyhitti seitsemännen päivän ja teki siitä pyhän. Tämä tapahtui kauan kauan ennen Abrahamia ja ennen kuin oli heprealaisia, tai juutalaisia tai Israelia.
3. Jumala tahtoi, että sapatin päivä, seitsemäs päivä, olisi ihmiskunnalle muistopäivä muistuttamassa, että maa, jonka päällä me elämme ja asumme, on kaiken elämän Mestari Luojan suunnittelema ja toteuttama. Se ei ole syntynyt laajassa avaruudessa tapahtuneesta alkuräjähdyksestä. Maailman loi Jumala, se syntyi älykkään olevan tahdosta, ei sattumalta.
