Netivyah
Jerusalemin rukouskirje 28.2.2019
Joseph Shulam, Vitoria, Brasilia
Tämän sapatin Toorajakso on VAYACHEL (Hän kokosi yhteen) Toisesta Mooseksen Kirjasta 35:1- 38:20. Profeetoista tänä sapattina luetaan 1 Kuningastenkirja 7:40-50, ja Uudesta Testamentista Heprealaiskirje 9:1-14.
Tämä jakso (Parasha) alkaa eräänlaisella ostoslistalla, jonka Mooses antaa Israelin kansalle yleisessä kansankokouksessa. Hän kokoaa kansan ja luettelee heille ne asiat, jotka heidän tulee tehdä: pitää Sapatti, antaa anteja Herralle Ilmestysmajaa varten. Tämä luettelo on lähes sama kuin papeille, Aaronille ja hänen pojilleen annettu. Mooses toistaa tämän luettelon vähäisin muutoksin nyt koko Israelille, koko yhteisölle. Toora on yleensäkin, samoin kuin koko Raamattu, hyvin tiivistettyä tekstiä, joka ei tuhlaile sanoja. Mitä tämä lukujakso meille opettaa?
1. Voimme oppia, että johtajina meidän on oltava kärsivällisiä suhteessamme opetuslapsiimme emmekä saa olettaa, että he ymmärtävät tai sisäistävät ohjeet, ja siksi opettajan täytyy toistaa ohjeensa kärsivällisesti useamminkin kuin vain kerran.
2. Opimme, että Israelin Jumala on Jumala, jolle yksityiskohdat ovat tärkeitä. Jos luette tarkoin tekstin, huomaatte, että nämä käskyt ovat yksityiskohtaisia ja ne ovat käskyjä eivätkä suosituksia. Kun Herra odottaa ja vaatii meiltä jotain, Hän kertoo sen pikkutarkasti. Monet kristityt ajattelevat, että Jumala on suurpiirteinen. Hän on vähän kuuro ja vähän sokea ja vähän jälkeenjäänyt. Jumala ei välitä miten me toimimme, kunhan me vaan uskomme. Minä ainakin opin tästä jaksosta, että Jumala välittää siitä, miten me teemme asiat. Näen, että kun Jumala antaa ohjeita, Hänelle ei ole tärkeää ainoastaan se, että noudatamme näitä ohjeita (käskyjä), vaan miten ja miksi me noudatamme niitä.
3. Ihmeellistä on se, mitä meille kerrotaan luvussa 35: että kansa toi kultaa ja hopeaa, turkiksia ja kalliita kankaita, ja että niitä kertyi riittävästi niin että Mooseksen täytyi toppuutella heitä: älkää enää tuoko, meillä on jo kylliksi. En ole vielä kuullut missään synagogassa tai seurakunnassa johtajien sanovan: ”Tämä riittää, emme tarvitse enää lisää lahjoituksia.” Opimme tästä seuraavat periaatteet:
a) Jos kansa uskoo todella Jumalaan ja ymmärtää antiensa tärkeyden, he antavat ja antavat vilpittömin sydämin ja antavat riittävästi.
b) Jos syy on selvä ja kansa ymmärtää heille niin henkilökohtaisesti kuin yhteisönä koituvan edun, kansa antaa anteja.
c) Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat juuri selvinneet kauheasta Kultaisen vasikan rakentamisen ja vitsauksen ja tuhanten kuoleman aiheuttamasta kiirastulesta. He olivat ottaneet Kultaista vasikkaa varten kullan suoraan vaimojensa ja tyttäriensä korvista. He ymmärtävät, että korjatakseen tekemänsä vääryyden heidän täytyy osoittaa vähintään samanlaista omistautumista ja uhrimieltä kuin Kultaista vasikkaa rakentaessaan.
4. Mitä me 21. vuosisadan ihmiset voimme oppia tästä jaksosta ja Mooseksen tässä antamasta luettelosta? Minä opin tästä, että on aina helpompaa koota varoja fyysisiin asioihin, kuten rakennuksiin tai uudistustyöhön tai johonkin näkyvään, joka herättää seurakuntalaisissa omistajan tunteita. Vaikeampaa on koota rahaa ihmisiä varten, köyhille ja tarvitseville. Tämä johtunee osin siitä, että fyysisellä projetilla on alku ja loppu, mutta ”köyhät ovat aina kassamme” eivätkä tarpeet koskaan lopu.
