Jerusalemin rukouslista 4.1.2018

admin /

Shabat Shalom Keuruulta​ ​Satu-Maria​  

Onnellista uutta vuotta kaikille rukouskumppaneillemme ja tukijoillemme! Uusi vuosi ja olemme saaneet päätökseen ensimmäisen Mooseksen kirjan lukemisen ja tänä sapattina aloitamme toisen Mooseksen kirjan lukemisen.Luemme toisen Mooseksen kirjan luvusta yksi lukuun neljä. Ensimmäinen Mooseksen kirja päättyi Jaakobin  ja Joosefin kuolemaan Egyptissä. Sekä Jaakob että Joosef eivät halunneet tulla haudatuiksi Egyptiin. Heidät molemmat  palsamoitiin ja ruumiit säilytettiin  ja he molemmat halusivat tulla haudatuiksi Kaanaan maahan Hebronin kaupunkiin Makbelan luolaan yhdessä Aabrahamin, Saaran , Iisakin ja Rebekan kanssa. Kysyn itseltäni, miksi sekä Jaakob että Joosef halusivat tulla haudatuiksi maahan, jonka Jumala oli antanut  Aabrahamille ja hänen siemenelleen ikuiseksi perinnöksi ?  Syitä on todennäköisesti useampi kuin yksi, mutta haluaisin keskittyä syyhyn,  joka minusta on pääasiallisin syy. Nähkääs, vaikkakin Joosef vietti suurimman osan elämästään Egyptissä, vaikkakin Joosef oli faaraosta seuraava Egyptiä halliten ja eli ylellistä elämää Egyptissä. Jumalan lupaukset antaa maa ja siunaus Aabrahamille, Iisakille ja heidän lapsilleen (siemenelleen) , on useimmin toistettu lupaus kaikista Jumalan antamista lupauksista kenellekkään. Siksi sekä Joosef että isänsä Jaakob halusivat tulla haudatuksi Luvattuun maahan samaan paikkaan, johon esi-isämme  oli haudattu. Ensimmäinen Mooseksen kirja päättyy Israelin lasten elämään onnellisina  Egyptin maan parhaimmassa osassa, lähellä Niilin Deltaa, hedelmällistä ja rikasta maata, joka oli siunattu runsaalla vedellä.  Vaikuttaisi siltä, että kaikki on hyvin ja Israelin lapset  elävät onnellisina Egyptissä. Mikä alkoi niin hyvin Israelin lapsille Egyptissä ajanjakson jälkeen, joka oli rappioittava aina siihen määrään asti, että Egyptiläiset orjuuttivat heidät ja taakoittivat kovalla työllä. Meidän kaikkien täytyy muistaa, on helppoa ja nautinto saada Jumalan siunauksia ja jopa Faaraon siunaus Egyptissä, mutta ihan yhtä helposti  kuin saada siunaukset ja hyvä, kaikki voi kääntyä painajaiseksi silmänräpäyksessä.

Muutoksen dynamiikka etuoikeutetuista asukkaista Goosenin maassa hyväksikäytetyiksi  orjiksi, jotka pakotettiin kovaan työhön.. Tässä on toisen Mooseksen kirjan muutoksen dynamiikka. Se voi tapahtua missä tahansa kenelle tahansa, mutta se on tapahtunutIisraelin kansalle monta kertaa eri paikoissa Jumalan hyvällä maaperällä.   Juutalaisia on kutsuttu, kunnioitettu ja annettu etuoikeuksia ja lopuksi,  heidät lähetettiin kaasukammioihin ja kuoleman- ja työleireille. Egypti on malli historiassamme ja joka Pesach’ina me korostamme tätä erittäin selvästi ja relevantisti itsellemme  tänä aikana. Kaikki mitä tarvitaan on uusi Faarao, joka haluaa tehdä Egyptistä suurenmoisen. Tarvitaan vain vähemmistöryhmä, joka on onnekas ja hiukan enemmän siunattu kuin keskiverto egyptiläinen. Tarvitaan vain kovasti töitä tekevä, taloudellisesti menestyvä vähemmistö, joka saa epäoikeutetut massat kateellisiksi  ja tekemään lakeja ja sääntöjä, jotka  jättävät vähemmistön ilman tasa-arvoisia oikeuksia ja siviilioikeuksia, Malli on selvä ja on toistanut itseään historian aikana monta kertaa monissa eri kansoissa ja vähemmistöryhmissä.

Tämän viikon lukuosuudesta me opimme erään toisen erittäin tärkeän periaatteen ja se on parhaiten ilmaistu  osassa  Pääsiäis Haggadaa.

Me olimme faaraon orjia Egyptissä ja Herra meidän Jumalamme toi meidät ulos sieltä väkevällä ojennetulla käsivarrellaan.Jos Pyhä, siunattu olkoon Hän, ei olisi tuonut isiämme pois Egyptistä,, niin me, lapsemme ja lapsenlapsemme olisimme jääneet faaraon orjuuteen Egyptiin.Vaikka kaikki olisimme viisaita, kaikki ymmärtäväisiä, kaikki tuntisimme tooran, silti meidät pakotettaisiin keskustelemaan Egyptistä pos lähdöstä ja jokainen, joka keskustelee  Egyptistä poislähdöstä pitkään, on ylistettävä.

Rukoilkaa edelleen Lähi-Idän tilanteen puolesta. Joka päivä raketteja ammutaan meidän rauhallisiin kaupunkeihin ja kyliin Gazan alueella. Joka päivä Israelin täytyy  kostaa ja pommittaa Hamasin ja Hizbollahin sota tukikohtia. tämä tilanne voisi muuttua  täysillä roihuavaksi sodaksi hetkessä. Emme haluaa sotaa palestiinalaisten kanssa Gazassa, emmekä tarvitse sitä.Kuitenkin Gazan kaupunki on  itseasiassa  Hamasin ja Hizbollahin panttivanki ja ne molemmat ovat Iranin suosiossa, joka on tosiasiassa se , joka kiristelee jousia Gazassa.

Rikoilkaa edelleen Netivyah’in puolesta. Haasteita on paljon ja mahdollisuudet tehdä hyvää ja antaa toivoa köyhille ja opiskelijoille ja sotilaille, jotka tulevat uskonnollisista yhteisöistä, ovat vielä suuremmat. Tarvitsemme Jumalan apua ja siunauksia ja rukouksianne ja apuanne, jotta Netivyah’in on mahdollista ottaa vastuu haasteista ja mahdollisuuksista tuottaa hedelmää Jumalan kuningaskunnalle.

Vuoden 2018 alku tuo isoja haasteita. Nuoret johtajat Netivyah’issa ja Roeh Israel  seurakunnassa tekevät suurenmoista työtä ja ovat vieneet johtajuuden uusiin ulottuvuuksiin, modernimpaan, nuorekkaampaan ja tehokkaampaan. Haluamme lisätä opiskelija stipendien määrää (kaikki Jeshuaan uskovia) korkeimmissa oppilaitoksissa Israelissa. Haluamme lisätä perheitten määrää, joita ruokimme haMotz’ni (ruokajakelu ohjelma) kautta, meidän tulee laajentaa nuoriso ohjelmaamme, lisää lapsia mukaan.

Meidän täytyy myös vaihtaa Netivyah’in pakettiauto, joka palvelee haMotzi  projektissa ja nuoria ja vanhusten kuljettamista, jotka asuvat Jerusalmin kaukaisissa osissa eivätkä voisi osallistua tilaisuuksiimme sapatteina ilman kuljetusta. Pakettiautomme on saksalaisten veljien 15 vuotta sitten lahjoittama ja se on palvellut meitä hyvin.Nyt on kuitenkin aika vaihtaa se uuteen. Jos kallistutte lahjoittamaan uutta pakettiautoa varten –käyttäkää Netivyah’in web sivua ja kun lahjoitatte, laittakaa viesti, että se on uutta pakettiautoa varten.Jos olette jo lahjoittaneet haMotzi  tai Netivyah’inyleiseen rahastoon, joka maksaa palkat ja ja autta projekteissa, jotka eivät ole korvamerkityt, älkää muuttako lahjoitustanne pakettiautolle. Jos haluatte lahjoittaa pakettiautoa varten, tehkää se muiden Netivyah’in kohteitten lisäksi, joita jo aiemmin olette tukeneet. Tämä ei ole hätätilanne,  mutta se täytyy tehdä tänä vuonna ja mieluusti ennen kesää. tämä pakettiauto kuljettaa joka viikko osan ruuista, joita lahjoitetaan keskiviikkoisin Jerusalemin tarpeessaoleville.Se palvelee Netivyahin ja seurakunnan monia eri tarpeita.

Rukoilkaa veljiemme ja sisariemme puolesta Bulgariassa.Muutamat Bulgarian kristityt johtajat suunnittelevat konferenssia Bulgaariaan2018. rukoilkaa georgen,Paavel’in, Stephan’in, kiril’in ja muitten puolesta, jotka hoitavat projektia. He ovat kaikki Jumalan miehiä ja jotkut heistä ovat Rubel Shelly’n kastamia ja minun Jakcuzzissa Sheraton hotellissa Sofiassa.

Rukoilkaa rakkaan vanhan naisen Um Abu Eid’in puolesta. Hän n sairas ja tarvitsee Jumalan armoa.

Pyydän teitä erityisesti rukoilemaan pastori George’n ja Bidan hänen vaimonsa puolesta. He molemmat ovat hyvin sairaita ja molemmat hyvin erityisiä ja arvostettuja veljiä ja siskoja ja Jumalan palvelijoita.

Maanantaina, tammikuun kahdeksantena ’ jos Herra suo- matkustan Milanoon Italiaan opettamaan kiinalaista seurakuntaa Milanossa ja toista seurakuntaa Venicessä. Ensimmäistä kertaa opetan kiinalaisia veljiä Italiassa. Rukoilkaa minun ja terveyteni  ja opetukseni puolesta.

Marcia on yksin kotona Israelissa ja tarvitsee rukouksiamme. Hänen tulee muistaa ottaa lääkkeensä ja meidän tulee rukoilla Herraa pitämään hänet terveenä ja kykenevänä huolehtimaan itsestään.

Rukoilkaa näiden erityisten veljien ja sisarien puolesta, jotka kamppailevat tämän maailman asioiden parissa ja tarvitsevat jumalallista viisautaa ja apua saadakseen paremman työn ja työpaikan, ja muita asioita, jotka eivät ole fyysinen sairaus, mutta testejä ja koettelemuksia elämässä.Rukoilkaa Mr Chung’in puolesta ja sisar Lee’n.Minulla on erityinen huoli rakkaasta  veli Goh’sta ja perheestään, sisar Christy, sisar Laurel ja veli  michael Kenzevic ja Abe San ja perheensä Japanissa.

Muistakaa rukouksin  Garyä Jerusalemissa, aaronia (Donin ja Nancyn poika ), taistelee aivo tuumoria vastaan, jatkakaa rukouksia ! Muistakaa perhettään. Yuri Marianenkolla on eturauhassyöpä. Ihanat vanhat veljemme ja sisaremme tarvitsevat rukouksianne. ahuva Ben Meir, David Stern,Marcia shulam, Sarit, Miriam, Ilana ja Lea.Yehuda H. veljemme tarvitsee Jumalan armeliasta parantavaa kosketusta.

Kannattelemme rakkaita veljiämme ja sisariamme ruby, Clara, Paulo, Naomi, Tim Tucker, Anne- Mirjami, Satu-Maria, Sini-Tuulia, Erkki ja Sirpa, Keijo ja salme, ja Eveliina, Eva H, Liz Georgiassa, Horace ja June Marcian vanhemmat.Erityisesti kannamme armoistuimen eteen Marcelon isän ja äidin Belo-Horizontessa.

Rukoilemme seuraavien rakkaitten veljien ja sisarten puolesa: pastori Curita Tokioss, toru San ja Yumin aviomies ja isänsä Ohara Sensei, sadako san, Shoko San, Takeo Sensei ja Tomoko San kaikki Japanissa.

Jumala siunatkoon ja pitäköön lupauksensa Aabrahamille ja siunatkoon niitä, jotka siunaavat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin lapsia. Pitäköön teidät kaikki terveinä, siunattuina ja onnellisina kaikessa, mitä Herra teille tekee ja  ympäröivässä maailmassa!

Joseph Shulam