Joseph Shulam ja Hilary Le Cornu
Luukkaan sirotellut kommentit koskien sairauksia ja onnettomuuksia ovat olleet oppineiden kysymysten kohteena koskien Luukkaan-Apostolien tekojen lääkärin auktoriteetin tunnistamista henkilössä, jonka Paavali mainitsee lääkäriksi ja matkakumppanikseen (Ap.t. 9:8, 33, 12:23, 13:11, 14:8, 20:9, 28:8; Kol. 4:14; 2.Tim. 4:11; Fil. 24). Vaikka monet kommentaattorit vertaavat Luukkaan sanavarastoa kreikan lääketieteelliseen sanastoon, aikaisemmat tieteelliset arvioinnit ovat enimmäkseen hylänneet Luukkaan ”terminologian” ammatillisena. Aihe on monimutkainen ja viime kädessä mahdoton määritellä, koska huolimatta eroavaisuuksista vertailussa, täytyy myös kysyä, että saavuttaisiko muinainen lääketieteellinen kirjoittaja jotain lisää käyttämällä loisteliaita lääketieteellisiä termejä, yhtä hyvin Luukas saattoi välttämättömästi kirjoittaa maallikko lukijoille (Katso: Fitsmyer, Luke: 51-53).
Raamatullinen asenne lääketieteen harjoittajiin ja yhtä hyvin taikuuteen oli kiinteästi vihamielinen. Koska Jumalan suvereenisuus lepää järjestyksessä, iskuissa ja elämän parantamisessa: ”Minä kuoletan ja minä teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan, eikä ole sitä, joka pelastaisi minun kädestäni”(5.Moos. 32:39) – jää vähän tilaa ihmisen vaikutukselle kärsimyksen lievityksessä (2.Moos. 15:25-26; 5.Moos. 32:39; 2.Aik. 16:11-12; Job. 13:4; Jer. 8:22, 30:12-13, 46:11, 51:8; Hoos. 5:13, 6:1, 7:1, 11:3; Mal. 4:2).
Täten, esimerkkinä, Tanach (Vanha Testamentti) selittää, että ”kolmantenakymmenentenä yhdeksäntenä hallitusvuotenaan Aasa sairastui jaloistaan, ja hänen tautinsa yltyi hyvin kovaksi. Mutta taudissaankaan hän ei etsinyt Herraa, vaan lääkäreitä” (2.Aik. 16:12) ja Jeremia ivaa, ”Eikö Gileadissa ole palsamia, eikö siellä ole parantajaa? Voi miksi eivät tyttären, minun kansani haavat kasva umpeen?” (Jer. 8:22).
Vaikka lääkärit olivat ilmeisesti tunnettuja raamatullisena aikana, eivät papit eivätkä profeetat olleet nimitetyt lääkäreiksi. Joten huolimatta siitä tosiasiasta, että molemmat ryhmät omasivat jotakin tietoa lääkkeistä ja luonnonhoidoista (2.Kun. 2:21, 4:18, 20:7), pappien toimintana oli muodollisesti luokitella rituaalisesti puhtaan ja epäpuhtaan välillä ja tarkastaa oliko lepra (pitali) tulehdus parantunut pitalisessa (3.Moos. 14:3, 2:8-11, 6:6-7, 10:10-16).
Selvä yhteys oli myös synnin ja sairauden välillä, kuten käy selville useissa jakeissa, joissa Jumala vetoaa kansaansa palaamaan takaisin ja tulemaan parannetuksi: ”…joiden kaikkien pahuuden tähden minä olen kätkenyt kasvoni tältä kaupungilta. Katso, minä kasvatan umpeen ja lääkitsen sen haavat, ja minä parannan heidät ja avaan heille rauhan ja totuuden runsauden… Ja minä puhdistan heidät kaikista heidän pahoista teoistansa, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan…” (Jer. 33:5-8). (Katso myös: Ps. 107:17-20; Jes. 19:22, 53:4-5; Jer. 3:22, 14:19, 30:14; Hoos. 6:1, 7:1; Mal. 4:2).
Jotkut välitestamentillisen ajan (VT:n ja UT:n välinen aika) kirjat edelleen heijastavat kytkentää sairauksien, kuoleman ja demonien välillä, täten tuoden esille ylös rukous- tai pahojen henkien ulosajoseremonioita.
”Sitten Hirqanos tuli luokseni ja pyysi minua tulemaan ja rukoilemaan kuninkaan puolesta ja asettamaan käteni hänen päälleen, jotta hän tulisi terveeksi… Kuningas kutsui minua ja sanoi minulle: Mitä sinä olet tehnyt minulle terveisten kanssa Saralle? Sinä kerroit minulle: Hän on minun sisareni, vaikka hän on sinun vaimosi; joten minä otin hänet itselleni puolisoksi. Hän on sinun vaimosi; vie hänet pois! Mene! Lähde kaikista Egyptin kaupungeista! Mutta nyt rukoile minun ja minun talousväkeni puolesta, jotta paha henki tulisi karkotetuksi meistä. Minä rukoilin, että hän saattaisi parantua ja laitoin käteni hänen päälleen. Vitsaus poistui hänestä, paha (henki) tuli karkotetuksi ja hän parantui” (1.QapGen. 20:21-29). (Katso myös: Mark. 5:23, 6:5, 8:23-25, 16:18; Luuk. 4:40-41, 13:13; Tob. 6:7, 8:1-3, 11:8-14).
Tämän aikajakson kuluessa (VT:n ja UT:n välinen aikajakso) lääketieteen harjoittajat lisääntyvässä määrin alkoivat saada tunnustusta Jumalan lähettiläinä eikä hänen vihollisinaan. Hyvin tunnettu jae Siirakissa kaunopuheisesti kuvaa positiivisemman asenteen kehitystä lääkäreitä kohtaan pitäen kuitenkin sisällään fundamentaalisen näköalan sairauksiin: ”Poikani ! Jos sairastut, älä pidä sitä vähäisenä asiana, vaan rukoile Herraa, ja hän parantaa sinut. Luovu rikkomuksistasi, ja oikaise kättesi teot, ja puhdista sydämesi kaikesta synnistä. Tuo tuoksuketta ja muistouhri, lestyistä jauhoista tehty; tuo lihava uhrilahja, niinkuin sinua ei enää olisi. Myös lääkärille anna tilaa, sillä hänetkin on herra luonut; älköön hän sinusta luopuko, sillä häntäkin tarvitaan” (Siirak. 38:9-12).
Jeshua (Jeesus) itse antaa ymmärtää, että synti johtaa sairauteen, kun hän kertoo halvaantuneelle: ”Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Mat. 9:2). (Vertaa: Mark. 2:5; Luuk. 5:20). Ja hän todellakin määrittää koko tehtävänsä termillä ”syntisten parantaminen”:”Eivät terveet tarvitse parantajaa (hepr. rofe = lääkäri, parantaja), vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä” (Mark. 2:17). (Vertaa: Mat. 9:12; Luuk. 5:31, 13:32). Samanlainen yhteys sairauksien ja synnin välillä ilmestyy tiedustelussa, joka asetettiin hänelle yksilöitynä viestinä: ”Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän” (Joh. 9:2). (Vertaa: Mark. 2:5; Luuk. 5:19-20, 13:1-2).
Talmudilaisessa kirjallisuudessa on luettelo suuresta joukosta juutalaisia lääkäreitä, sisältäen Aleksandrian Theodoksen, Minjamin, Tuvian, Benjaminin, bar Girnten, R. Ammin ja Mar Samuelin (Tos.Ohal. 4:2; RH 1:7, AZ 28b; San. 93a; Bekh. 28b; Nazir 52a; BM 85b). Termi ”rofe” saattaisi ilmentää mieluummin ”parantajaa” kun taas ilmaus ”rofe uman” kuvaisi joko oppinutta tai laillistettua lääketieteen harjoittajaa (Vertaa: Tos.Mak. 2:5; Tos.BK 6:17; San. 17b, 91a; ibid: 211). Kun kerran lääkärien status (asema) oli noussut, kolme perusteoriaa fyysisen ja henkisen vaivojen syistä (alueista) nousi esille, yleisesti tunnistettuina ihmeeksi, magiaksi ja lääketieteeksi.
”Ihme” vaatii Jumalan (tai jumalien) väliintulon ihmisen elämässä, joko suoraan tai välillisesti jonkun välittäjän kautta. ”Magia (taikuus)” on pääasiassa tekninen, suullinen tai fyysinen toimitus, jonka kautta onnellinen loppu saavutetaan, joko ihmisen oma terveys tai vihollisen epäonni. ”Lääketiede” on diagnoosi menetelmä ja hoito-ohje perustuen joukkoon teorioita ja havaintoja koskien ruumiin toimintoja ja toimintahäiriöitä.
Kun maagiset käytännöt olivat käsitetyt pakanallisen epäjumalanpalveluksen alueeksi, joka tukeutui enemmänkin yliluonnollisiin voimiin kuin Jumalaan, tarinoissa ei käy ilmi selvää erotusta tieteen ja taikuuden välillä lääketieteen alueella. Lääketiede saa alkunsa tieteellisestä kokemuksesta, jonka Siirak kuvaa Jumalan luomaksi kuten lääkärinkin (Siir.38:4), jota myös tiedettiin käytetyn maagisissakin käytännöissä. Joten kun toisissa yhteyksissä lääkeannos saatettiin määrätä osaksi erittäin kiellettyä maagista epäjumalanpalvelusta, sen käyttö parantamiseen oli sittemmin sallittu: ”Mitä tahansa käytetään parannuskeinona (parantaviin tarkoituksiin), ei ole (kielletty) amorilaisten tapojen perusteella” (Shab. 67a-b). (Vertaa: Dt.R 2:18; Yalk.Lev. 587; Shab. 6:10; Hul. 4:7, 77a-b).
Mahdollinen sekaannus taikuuden (magian) ja ihmeiden välillä saattoi myös johtaa ajoittain horjuvaan asenteeseen jälkimmäistä kohtaan, yhtä hyvin kuin niitä kohtaan, jotka olivat ihmeitä kuvaavan ”taiteen” palveluksessa – usein Chasideja tai Galilean ihmeidentekijöitä. Kuten Jochanan ben Zakkain vastine pakanoille koskien hiehon seremoniaa (4.Moos. 19:2), osoittaen, että vaikka toimitus saattoi muistuttaa maagista toimitusta, ”kuolleella ruumiilla ei ole voimaa saastuttaa, eikä hiehon tuhkan ja veden seoksella ole voimaa itsessään puhdistaa. Totuus on, että punaisen hiehon puhdistus voima on Pyhän lakimääräys. Pyhä on sanonut: ’Tämä on lakimääräys, jonka Herra sääsi’. Minä olen asettanut sen lakimääräykseksi. Teillä ei ole lupa muuttaa minun määräyksiäni. Tämä on Tooran asetus” (4.Moos. 19:2, katso myös: Heb. 9).
