Opetusta Siionista huhtikuu 2017
Daavidin sofar
Teruto Ishiida
Voimme oppia paljon kuningas Daavidin elämästä. Samuelin ja Kuningasten kirjat kiihottavat uteliaisuuttani, koska ne ovat täynnä dramaattisuutta. Uskovina me toivomme, että Raamatun sankarit olisivat täydellisiä, virheitä vailla olevia pyhimyksiä. Mutta näiden inhimillisten, dramaattisten tapahtumien äärellä me tunnemme heitä kohtaan myötätuntoa ja saamme niistä vaikuttavampia oppitunteja siitä, miten meidän tulee käyttäytyä arjessamme Jumalan edessä.
Ensimmäinen ja toinen Samuelin kirja keskittyvät siirtymäaikaan tuomareiden ajasta Israelin kuningaskunnan aikaan. Mielestäni Toisen Samuelin kirjan luku kuusi on yksi tärkeimmistä käännekohdista. Filistealaisten käsissä ollut Jumalan Arkku oli vihdoin siirretty Jerusalemiin. Arkku onnistuttiin siirtämään vasta toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla Arkkua yritettiin siirtää uusilla, härkien vetämillä vaunuilla. Yritys epäonnistui, ja toisella kerralla Daavid päätti käyttää vanhanaikaista tapaa, jossa miehet kantoivat Arkkua olkapäillään. Koko tämän tuskaisen tapahtumasarjan kestäessä Jumalan viha ei kohdistunut pelkästään Ussiaan, joka kosketti kädellään pyhää Arkkua, vaan myös israelilaisiin, jotka yrittivät ensin siirtää Arkun käyttäen apunaan eläimiä sen sijaan että olisivat itse kantaneet sitä. Ensimmäinen ja toinen siirtoyritys eivät eronneet toisistaan vain siirtämistavoiltaan, vaan myös siirtämisen yhteydessä soitettuun musiikkiin käytetyiltä soittimiltaan. Tämä näkyy seuraavista jakeista:
”Daavid ja koko Israelin heimo karkeloivat Herran edessä kaikenlaisten sypressipuisten soittimien, lyyrojen, harppujen, rumpujen, helistimien ja symbaalien säestyksellä” (2 Samuel 6:5).
”Näin Daavid ja koko Israelin heimo saattoivat Herran liitonarkkua riemuhuudoin sofar-torven pauhatessa” (2 Samuel 6:15).
Ensimmäisen yrityksen yhteydessä soittimia oli monenlaisia. Ehkä Daavid johti itse koko produktiota, sillä hänhän oli lahjakas muusikko. Luulisin hänen suunnitelleen tätä esitystä pitkän aikaa ja päättäneen, mitä soitettaisiin ja millä soittimilla. Mutta Jumala ei mieltynyt tähän esitykseen, minkä Daavid pian oivalsi. Niinpä sitten toisella, ja viimeisellä, Arkun siirtoyrityksellä kuultiin vain huutoja ja sofar-torven soittoa. Ensimmäisellä kerralla käytettyihin soittimiin verrattuna sofar-torven pauhu ja miesten huuto vaikuttaa sivistymättömältä, joten tämä toinen yritys kuulosti varmaankin alempiarvoiselta.
Sofarin äänellä on erityinen merkitys. Sofariin puhallettiin esimerkiksi silloin, kun Jumala antoi Kymmenen Käskyä 2 Mooses 20:ssa. Täten siihen liittyy Jumalan Läsnäolo. Tuomarien kirjassa sofaria käytetään sodassa, esim. Jerikon valloituksessa ja kun Gideon voitti midianilaiset. Asialla on luonnollinen selitys, sillä muinaisina aikoina sotaa ei pidetty vain taisteluna muita kansoja vastaan vaan se oli myös taistelu heidän jumaliaan vastaan. Israelin kuningaskunnan perustamisesta lähtien sofarista tuli kruunajaisten symboli. Kun pappi Sadok ja profeetta Naatan voitelivat Salomon Israelin kuninkaaksi, kansa huusi: ”Kauan eläköön kuningas Salomo”, ja sofariin puhallettiin. Daavid yhdisti sofarin soiton Jumalan kuninkuuteen ja korottamiseen monissa psalmeissaan, esim. Psalmissa 98:6: ”vaskitorvien ja oinaansarven [sofar] äänin kohottakaa riemuhuuto Herran, kuninkaan, edessä!”
Niinpä tässä toisessa Arkun siirtoyrityksessä soittimien vaihdolla sofariin on paljon syvällisempi merkitys, kuin ensinäkemältä ajattelisi. Kyse ei ollut siitä, että Daavid ei muistanut kutsua soittajia kokoon edellisenä iltana. Daavid muisti, mitä oli tapahtunut Samuelin ja israelilaisten välillä. Hän tiesi, että Jumala oli suuttunut israelilaisille siksi, että he olivat yrittäneet matkia muita kansoja vaatimalla ihmistä ikuiseksi Kuninkaakseen Jumalan sijasta. Muistuttaisin myös siitä vähittäisestä prosessista, jota Daavid kävi matkallaan kuninkaaksi: hänethän voideltiin oikeastaan kolme eri kertaa. Merkillistä, mutta yhdessäkään noista voiteluhetkistä ei puhallettu sofariin. Perinne jäi pysyväksi vasta sitten, kun Daavid itse käski Saadokia ja Naatania puhaltamaan sofariin poikansa Salomon kuninkaaksi voitelun yhteydessä.
Huolimatta suuresta symbolisesta merkityksestään sofarin ääntä ei kuultu Daavidin henkilökohtaisissa kuninkaana hallitsemisen hetkissä. Voimme käsittää Daavidin toteuttaman Jumalan Arkun siirtämisen tilaisuudeksi sitoutua Jumalaan ja kruunata Jumala, Israelin todellinen Kuningas. Daavid, joka pyrki vakiinnuttamaan kuninkuutensa, näki Arkun siirtämisen Jerusalemiin lopullisena askeleena poliittisen ja uskonnollisen pääkaupungin yhdistämiseksi yhdeksi. Tämä auttaa selittämään sofarin puuttumisen Daavidin voitelun hetkistä. Hän tahtoi säästää sen oikeaan tilaisuuteen ja oikealle Kuninkaalle.
Arkun siirto-operaatiota seuraa heti toinen tärkeä ja mielenkiintoinen tarina. Juhlinnan aikana Daavid tanssi niin villisti, että hän käytännöllisesti katsoen riisui vaatteensa kaikkien nähden. Miikal, hänen vaimonsa, halveksi häntä sydämessään, niin kuin luemme: ”Kun Herran liitonarkku tuli Daavidin kaupunkiin, Miikal, Saulin tytär, katseli ikkunasta. Nähdessään kuningas Daavidin hyppivän ja karkeloivan Herran edessä hän halveksi Daavidia sydämessään” (2 Samuel 6:16).
Meidän on helppo tuomita Miikal, mutta tutkikaamme tilannetta vähän tarkemmin. Miikal oli kasvanut kuninkaan hovissa prinsessana ja oli näin erillään todellisesta maailmasta, eikä hän ollut ollut tekemisissä tavallisten ihmisten kanssa. Tarpeetonta sanoakin, että aviopuolisoiden taustat olivat täysin erilaiset. Heidän avioelämänsä ei varmaankaan ollut helppoa. Lisäksi meidän on otettava huomioon, että Miikalin avioliitto Daavidin kanssa oli pikemminkin hänen isänsä Saulin ja Daavidin välinen sopimus, eikä se perustunut välttämättä rakkauteen. Kun ottaa huomioon Miikalin menneisyyden ja mitä hän joutui kokemaan, voidaan hyvin kuvitella, että hän ei ihastunut Daavidin julkiseen alastomana hyppelyyn, vaan pikemminkin tunsi halua pilkata Daavidia. Ja sitä paitsi useimmat ihmiset haluavat, että heidän johtajansa, kuninkaansa, pääministerinsä, presidenttinsä tai pastorinsa ovat kunnioitettavia, suoraselkäisiä ihmisiä. Kuvitellaanpa vastaavanlainen tilanne, mutta niin että Daavidin sijasta hyppijä onkin joku meidän omista johtajistamme, miten me reagoisimme siihen? Luulenpa sosiaalisten standardien vaikuttavan meihin jokaiseen niin että voimme helposti ymmärtää Miikalin tunteet tuollaisella hetkellä.
Tarina jatkuu, ja 2 Samuel 6:20:ssä Miikal sanoo seuraavat kovat sanat Daavidille: ”Kuinka kunnioitettava Israelin kuningas onkaan nyt ollut, kun on tänään paljastanut itsensä palvelijoidensa orjattarien silmien edessä, niin kuin joku tyhjäntoimittaja voi paljastaa itsensä.”
Silmiinpistävää ei ole niinkään sanoihin kätketty pureva iva, vaan se, ettei Jumalaa mainita. Miikalin mukaan Daavid tanssi ja paljasti itsensä kansan eikä Jumalan edessä. Daavid vastaa epäröimättä karkeloineensa Jumalan edessä. Tämä oli yksi tärkeä ero heidän välillään. Miikalia huoletti se, että Daavid oli saattanut itsensä ja samalla hänetkin häpeän alaiseksi kaikkien edessä. Daavid puolestaan ajatteli karkeloineensa vain Jumalan edessä, vähät häpeästä! Yksinkertaisimpienkaan ihmisten edessä häntä ei vaivannut se, että hän näyttäisi palvelijalta. Hän ymmärsi myös, että Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, joka on todellinen Kuningas, hänkin on pelkkä orja. Siksi hän tahtoi käyttää sofaria Liitonarkun Jerusalemiin siirron yhteydessä, ja siksi hän myös tanssi ja käyttäytyi kuin mikäkin alimman yhteiskuntaluokan tyhjäntoimittaja.
Daavid on vaikeaselkoinen hahmo; hän on yksi Vanhan Testamentin suurimpia sankareita ja Messiaan esikuva. Mutta hän ei ollut todellakaan mikään enkeli, vaan ihminen, jossa oli paljon vikoja ja syntisiä haluja. Hänellä oli useita ongelmia henkilökohtaisessa elämässään aviopuolisona ja isänä. Mutta hän tiesi, että Jumala oli kaikkein tärkeintä hänen elämässään. Kansan silmissä hän oli kuningas, mutta sisimmältään hän pysyi Kaikkivaltiaan palvelijana. Voimme oppia paljon elämästä Daavidilta, ja meitä muistutetaan myös meidän todellisesta identiteetistämme Jumalan edessä, johon sosiaalisella asemallamme ei ole mitään vaikutusta.
