Site icon Israel-Apu ry

Hänen tiensä ovat rauhan teitä

Sadan Tsvi

Näinä päivinä, jolloin rauha on puheiden pääaihe, meillä on suurenmoinen tilaisuus puhua tämän aiheen keskeisyydestä Kirjoituksissa. Niin tärkeä on rauha, että Salomo saattoi sanoa yksiselitteisesti: ”Sen tiet ovat suloiset tiet, sen polut rauhaisat kaikki tyynni” (Snl. 3:17). ”Sen tiet” ovat tietenkin viisauden teitä ja Sananlaskujen viisaus on runollinen tapa, jolla on totuttu puhumaan Jumalan Sanasta. Viisaus ei ole mikään gnostilaisen mystiikan aate. Ennemminkin se on käytännöllinen tapa elää Jumalan tahdon mukaan. Tästä syystä Mooses saattoi puhua Toorasta viisautena (5.Moos. 4:6). Sen tähden me toteamme, että KAIKEN, mitä me teemme, täytyy heijastaa Jumalan Sanan luonnetta, nimittäin että rauhan teiden pitäisi olla etusijalla kaikkeen muuhun nähden.

Tämän valossa on ironista, että niin usein voimakkaan uskonnollisen vakaumuksen omaavat ihmiset edistävät riitaisuutta. Muistan tapauksen muutama vuosi sitten, kun olin töissä rakennuksella. Meidän kanssamme työskenteli uskonnollisia muslimeja, sellaisia jotka rukoilevat viisi kertaa päivässä. Jokaisen päivän päätteeksi nämä ihmiset peseytyivät ja pukeutuivat valkoisiin valmistautuessaan rukoukseen. Yhtenä päivänä, kun he olivat rukouksessa, kaikki puhdistautuneina ja valkoisiin pukeutuneina, yksi arabityöntekijä sattui kulkemaan heidän edestään. Heidän reaktionsa tähän kiellettyyn tekoon (islamilaisuudessa kulkeminen rukoilevan miehen edestä osoittaa kunnioituksen puutetta Allahia kohtaan) oli käsittämätön. Täydellisenä vastakohtana heidän valkoisille vaatteilleen, heidän kasvonsa olivat vääntyneet raivosta. Vain hetki sen jälkeen kun he olivat rukoilleet kaikkein armollisinta Allahia, he olivat valmiita tappamaan hetkeäkään epäröimättä saman rakastavan Allahin nimessä. Kun tilanne oli rauhoittunut kysyin heiltä, miksi he olivat niin raivoissaan. Vastaus hämmästytti minua: ”Me olemme Allahin poliiseja” he sanoivat minulle ”ja siksi meidän pyhä velvollisuutemme on puolustaa Allahia kaikkia niitä vastaan, jotka loukkaavat häntä oli se sitten arabi, juutalainen tai kristitty”.

Näiden kiivaiden muslimien reaktio ei ole ainutlaatuista islamille. Usein uskonnolliset ihmiset kaikista uskonnoista, mukaan lukien kristillisyyden, ajattelevat, että heidän pyhä velvollisuutensa on puolustaa Jumalaa ja Hänen Sanaansa. Tämä ajatus, että me voimme olla Jumalan poliiseja, perustuu joidenkin Raamatun kertomusten perusteelliseen väärinkäsitykseen. Me luemme Piinehaksesta, jonka Jumala ”korotti”, kun tämä tappoi kaksi ihmistä, jotka olivat rikkoneet Jumalan Sanaa vastaa (4.Moos. 25:6-9); me luemme Mooseksesta, joka tappoi tuhansia ihmisiä leeviläisten kanssa ja sai kuitenkin siunauksen (2.Moos. 32:27-29); me luemme muista, kuten Joosua ja Jeehu ja tulemme siihen johtopäätökseen, että vääräuskoisen tappaminen on hyve. Mikään ei kuitenkaan ole kauempana totuudesta, kuin tämä valitettava päätelmä. Tutkiessamme tätä aihetta juutalaisesta näkökulmasta, lainopettajat opettivat, että vaikka Toora kirjoittaa sodista, se puhuu niistä rauhan tähden.

Tämän käsityksen kuvaamiseksi ottakaamme yksi lukuisista mahdollisista esimerkeistä Vanhassa Testamentissa. Viidennessä Mooseksen kirjassa 2:24-26 me luemme, että Jumala käski Moosesta hävittämään Hesbonin. Jakeessa 24 Jumala itse asiassa käskee Moosesta tekemään kaikkensa yllyttääkseen Hesbonin kuninkaan Siihonin sotaan. Kertomus ei kuitenkaan lopu Jumalan käskyyn, vaan jatkuu osoittaakseen meille, kuinka Mooses ymmärsi tämän käskyn. Sen sijaan, että seuraisi käskyä kirjaimellisesti, mitä me luonnollisesti odottaisimme, Mooses lähettää rauhanjoukkueensa, neuvottelijansa, suostuttelemaan Siihonia allekirjoittamaan rauhansopimuksen.

Vasta kun Siihon oli itsepäisesti vastustanut rauhaa, Mooses tuhoaa kaupungin. Näin tehdessään Mooses hävitti varsinaisen rauhan esteen. Sota johon Mooses pakolla joutui, ei ollut sota sodan vuoksi; se oli sota rauhan vuoksi. Mooses ei ollut tottelematon Jumalalle, kuten saattaisi näyttää. Pikemminkin hän toimi Jumalan läheisen tuntemuksen mukaan. Viidennen Mooseksen kirjan kertomus (2:24-26) asettaa kaksi Jumalan käskyä ristiriitaan toistensa kanssa. Toisaalta Jumala käskee ”tuhoamaan”. Toisaalta Hän käskee ”kun lähestytte kaupunkia sotiaksenne sitä vastaan, tarjotkaa ensin sille rauhaa” (5.Moos. 20:10). Mooseksen menettelytapa on yhdenmukainen lauseen kanssa ”kaikki hänen tiensä ovat rauhan teitä”.

Israelin Jumala ei sen tähden ole sodan Herra (vaikka Hän tietää kuinka taistellaan), vaan ”rauhan” Herra. Tämä näkemys Jumalasta oli kauniisti ilmaistu Rabinin puheen lopussa, juuri ennen hänen historiallista kädenpuristustaan Arafatin kanssa. Lainaten Kaddishta, ehkä kaikkein tärkeintä juutalaista rukousta, Rabin rukoili: ”Hän joka luo rauhan korkeudessa, tehköön rauhan meille ja koko Israelille ja sanokaa, amen” (perustuu Jobin kirjaa 25:2). Tästä jakeesta me opimme, että Jumalan rauha on jo pysyvä tila taivaassa ja nyt kuten aina Jumala pyrkii perustamaan sen myös maan päälle.

Lisäesimerkki, joka vielä kerran osoittaa, kuinka Jumala pyhittäytyy rauhan asialle, niin sanoaksemme, voidaan löytää kaikkialta Kolmannesta Mooseksen kirjasta, kirjasta, joka vaatii uhriveren. Tästä kirjasta opimme: ”Sillä lihan sielu on veressä; ja Minä olen antanut sen teidän puolestanne alttarille tuottamaan teidän sieluillenne sovituksen” (3.Moos. 17:11).

Tämän jakeen mukaan ainoa tie tehdä rauha Jumalan kanssa, on uhrata uhri. Tämä vaatimus tuo yksinkertaisen ja yhteisen käytännöllisen ongelman. Mitä jos jollain ei ole varaa ostaa kelvollista eläintä? Mitä jos joku asuu paikassa, missä ei voida kasvattaa härkiä? Onko hän sidottu tähän lakiin ja jää silloin ilman anteeksiantoa? Kysymys on, onko Jumala halukas muuttamaan omaa säädöstään rauhan vuoksi. Vaikka meille se ajatus, että ihminen voi saada anteeksiannon ilman verenvuodatusta, kuulostaa harhaoppiselta, se on kuitenkin totta. Rauhan vuoksi Jumala on halukas antamaan ihmiselle anteeksi jopa ilman verta.

Se, että Kirjoitukset opettavat meitä näin voidaan ilmaista seuraavan esimerkin avulla rauhanuhrin (yhteysuhrin) ja uhraamisen tarkoituksesta yleensä: ”Kenellä on härkä, tuokoon härän, ja kenellä on pässi, tuokoon pässin, kenellä on lammas, tuokoon lampaan; kenellä on kyyhkynen, tuokoon kyyhkysen ja kenellä ei ole mitään näistä, hän tuokoon hienoja jauhoja ja kenellä ei ole hienoja jauhoja, hän tuokoon sanoja, koska on sanottu `ottakaa mukaanne sanoja`” (Midrash Tanhuma 9; minun käännökseni).

Tämä selitys, joka perustuu Kolmanteen Moosekseen kirjaan 5:5-14 ja Hoosean kirjaan 14:2, selvästi osoittaa, että ihminen voi saada anteeksiannon niin kauan kuin hän katuu. Kysymys joka tulee mieleen on, voiko ihminen pelastua ilman Jeshuaa Messiasta, joka vuodatti verensä meidän tähtemme. Vastaus tähän täytyy olla selvä ”ei”. Ensiksikin meidän täytyy muistaa, että yllä oleva esimerkki tekee poikkeuksen sääntöön eikä ole sääntö. Lisäksi Jeshua yhdistää itsessään tarpeen katumukseen ja uhriin. Kukaan ei voi tulla Vapahtajan luokse ilman katumusta ja tunnustamatta Hänen uhrikuolemaansa. lisäksi Jeshuassa ei ole hintalappua; kukaan ei voi ostaa Häntä. Siten Jeshua tuli todelliseksi rauhanuhriksi, johon köyhimmälläkin ihmisellä on varaa. Rahaa ei tarvita, vain uskoa.

Joka tapauksessa yllä oleva tulkinta kuvaa hyvin rauhan tärkeyttä. Kääntääksemme tämän käsitteen nykypäivän kielelle, voimme sanoa että Jumala on halukas luopumaan yhdestä Hänen keskeisimmästä teologisesta vakaumuksestaan rauhan tähden. Kuvittele vain kuinka paljon verta olisi jäänyt vuodattamatta, jos inkvisition syyttäjät olisivat ottaneet vaarin Jumalan omasta esimerkistä. Tai kuinka monta henkeä olisi säästetty, jos menneet sukupolvet eivät olisi surmanneet ihmisiä aivan vähäpätöisestä asiasta, kuten kasteen menetelmistä tai oikeudesta harjoittaa jumalanpalvelusta sapattina.

Me voimme tähän lisätä toisen osoituksen siitä, että rauha on sisällytetty uhraamissysteemiin. Juutalaisen ymmärtämyksen mukaan rauhanuhrin (yhteysuhrin) tarkoitus oli tuoda rauha Jumalan ja ihmisen välille. Tästä syystä rauhanuhri, toisin kuin muut uhrit, piti jakaa kolmeen osaan. Yksi osa piti polttaa alttarilla (Jumalan osuus), toinen osa oli papeille ja kolmas osa Israelille. Tästä syystä, saman ymmärryksen mukaan, vasta rauhanuhrin jälkeen papit lausuivat siunauksen, ”…Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan” (4.Moos. 6:26).

Käyttäen juutalaisia lähteitä jälleen, me opimme seuraavaa: ”Miksi uhria kutsuttiin rauhanuhriksi? Siksi, että se tekee rauhan alttarin välillä, pappien välillä ja Israelin välillä. Tule ja katso! Polttouhri piti polttaa kokonaan ja syntiuhri, sen rasva ja pyhitetyt kappaleet piti antaa alttarille ja nahka ja liha piti antaa papeille; Israelin kansa ei nauttinut mitään siitä. Sama oli syyllisyysuhrin kanssa. Mutta kiitosuhri (tai rauhanuhri; 3.Moos. 7:12), sen veri ja pyhitetyt kappaleet annettiin alttarille, rinta ja oikea reisi papeille ja nahka ja liha Israelille. Siten huomaamme, että rauhanuhri tekee rauhan alttarin välillä ja pappien välillä ja Israelin välillä. Tämän vuoksi sitä kutsutaan rauhanuhriksi, koska se tekee rauhan kaikkien välillä” (Midrash Tanhuma 9; minun käännökseni).

Tästä lyhyestä keskustelusta voimme nähdä, että uhrisysteemi, yksi peruselementeistä Raamatussa, oli suunniteltu rakenteeltaan perustamaan rauhaa. Jopa niin paljon, että vaatimus uhrista mitätöityi erikoistilanteissa.

Uhraaminen ei ole ainoa asia Kirjoituksissa, jossa Jumala on halukas luopumaan omista säädöksistään tuodakseen rauhan. Tarkastelkaamme seuraavaa tekstin ongelmaa 1.Moos. 18:12,13. Kuullessaan Jumalan lupauksen pojasta Saara nauraa ja sanoo jakeen 12 lopussa ”herrani on myös vanha”.

Saara oikeastaan sanoo ensin ”minä olen tullut vanhaksi” ja sitten lisää miehensä voinnista. Kun Jumala tuo Saaran vastauksen Aabrahamille Hän kuitenkin jättää pois Saaran toteamuksen ”herrani on myös vanha”; ja tiedottaa vain Saaran valituksen ”minä olen tullut vanhaksi”. Sen sijasta, että Saara puhuu Aabrahamin voinnista, Jumala tiedottaa Aabrahamille vain Saaran murheen hänen omasta voinnistaan. Selostus, jonka Jumala antoi Aabrahamille, ei ollut aivan tarkalleen sitä, mitä Saara sanoi.

Väistämätön johtopäätös, jos uskomme, että teksti on oikein, täytyy olla että Jumala ei kertonut koko totuutta Aabrahamille. Talmudin tutkijat, jotka lukivat tämän tekstin tulivat juuri tähän johtopäätökseen ja heidän piti löytää selitys tähän uskomattomaan menettelyyn. Heidän selityksensä on yksinkertainen: Heidän silmissään rauhan periaate oli niin tärkeä, että ”Kirjoitukset välittävät Toorassa harhaanjohtamisen, jota käytettiin, jotta rauha olisi säilynyt Aabrahamin ja Saaran välillä” (Leviticus Rabbah 9.9). Ne jotka kommentoivat näitä jakeita, tiesivät omasta maallisesta kokemuksesta, että kuka tahansa nainen, joka epäilee miehensä miehuutta, on tuova kiistan perheeseen. Sen vuoksi Jumala äärettömässä viisaudessaan esti perheriidan ja ylläpiti rauhan ottamalla vapauden olla kertomatta joitakin Saaran sanoja.

Vaikka voisi ajatella, että Jumala menettelyssään vastustaa itseään, Hän todellisuudessa toteuttaa näin Sanansa todellisen luonteen. Kahdessa yllä olevassa esimerkissä Jumala täyttää Kirjoitusten ylimmän tarkoituksen ja tuo rauhan Itsensä ja ihmisen välillä ja ihmisen ja ihmisen välillä. Menettelyssään Jumala näyttää toteen, että ”sen tiet ovat suloiset ja kaikki sen polut rauhaisat”.

Rauha ei ole rajoitettu tietenkään ainoastaan Vanhaan Testamenttiin. Jeshua itse on huippu Jumalan yrityksissä sovittaa maailma ja ihminen itsensä kanssa. Jumala, joka perusti rauhan taivaassa, perusti myös rauhan maan päälle Poikansa kautta. Rauhan tärkeys on niin suuri, että juutalaiset viisaat tulivat siihen johtopäätökseen, että Messiaan rooli on perustaa rauha. Rabbit sanoivat: ”Suuri on rauha, nähden, kun Messias Kuningas tulee, Hän aloittaa rauhalla, kuten on sanottu; ’kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, sen joka julistaa rauhaa’.” (Jes. 52:7; Leviticus Rabbah 9.9).

Tämä ei ole ainoastaan Rabbien mielipide, vaan myös Uuden Testamentin kirjoittajien. Luukas esimerkiksi ilmaisee saman odotuksen Messiaasta, kun hän kuvaa enkelien laulavan ”kunnia Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto” (Luuk. 2:14). Messias tulee tuomaan rauhan ja Hän tarjoaa sitä sekä niille, jotka rakastavat Häntä että niille, jotka vihaavat Häntä, pilkkaavat Häntä ja ovat valmiit tappamaan Hänet (Room. 5:8-10).

Aikana, jolloin mahdollinen rauhan aikakausi sarastaa, jälleen kerran monet niistä, jotka huutavat avuksi Herran nimeä, haluavat varjella Jumalan lupauksia omilla ruumiillaan. Kuitenkin niille, jotka kulkevat Hänen teillään rauhan pitäisi aina olla tervetullut. On totta, että on aikoja, jolloin rauhan hinta on liian korkea. Jerusalemin kaupunki, Israelin pääkaupunki, saattaa olla tällainen tapaus. Teoriassa on mahdollista jakaa kaupunki jälleen. Kuitenkin se joka vaatii jakoa, asettaa kyseenalaiseksi hänen omat pyrkimyksensä saavuttaa rauha ja se joka suostuu siihen saattaa viedä maansa kansalaissodan partaalle. Kummassakaan tapauksessa rauha ei voi vallita.

Tämä mielessä, nykyiset edistymiset Lähi-Idässä, voivat kestää pitkän aikaa tai voivat olla lyhytaikaisia. Kummassakin tapauksessa meidän tulisi toivottaa tervetulleeksi kaikki yritykset perustaa rauha ihmisten kesken, sillä on kirjoitettu ”kaikki sen tiet ovat rauhaisat”.

Exit mobile version