Kirj. Vadim Birman
Raamatussa mainittujen maantieteellisten paikkojen joukosta yksikään ei pääse lähellekään Jerusalemiin kohdistuvien viittausten lukumäärää tai merkittävyyttä. Jerusalemin merkitys on niin suuri, että se on ainoa kaupunki, joka ylittää fyysisen ulottuvuuden ja siirtyy hengelliseen ulottuvuuteen; kaksoiskaupunki, joka sijaitsee sekä ylhäällä että alhaalla – se on paikka, johon Messias saapui ensimmäisen kerran ja se on paikka, johon Hän palaa tulevaisuudessa, ja sillä on keskeinen asema myös tulevassa maailmassa. Miksi juuri Jerusalem valittiin kaikkien paikkojen joukosta? Mikä teki siitä niin tärkeän?
Jerusalemin nimi esiintyy Raamatussa ensimmäisen kerran Joosua 10:ssä kaupungin sen aikaisen kuninkaan Adonisedekin yhteydessä, joka oli yksi niitä amorilaisia kuninkaita, jotka vastustivat israelilaisten maanvalloitusta. Tämä kuningas johti viiden kuninkaan muodostamaa ensimmäistä kanaanilaisen liittoumaa. Israel löi nämä kuninkaat meteorisuihkua muistuttavan raesateen avulla, ja Jumalan vielä jatkaessa taistelupäivää pysyttämällä auringon ja kuun paikoillaan vastauksena Joosuan rukoukseen. Tuollaisen taivaallisen väliintulon jälkeen oli luonnollista, että nuo viisi kuningasta piiloutuivat luolaan. Mutta heidät löydettiin, surmattiin ja ripustettiin puihin. Jälkeenpäin heidät haudattiin luolaan, jonka suulle vieritettiin suuria kiviä.
Tapahtumien näyttämönä Jerusalem esiintyy Raamatussa jo ennen tätä ihmeellistä taistelua. Kovaonnisen liittouman kuninkaan käyttämä nimitys ”sedek” oli jo toisella ja paljon mahtavammalla kuninkaalla. Puhun tietenkin Melkisedekistä, Saalemin kuninkaasta, jolle Aabraham antoi kymmenykset viholliselta saadusta saaliista voitettuaan neljän kuninkaan liittouman ja vapautettuaan veljenpoikansa Lootin. On hyvin todennäköistä, että Saalem on nimenomaan Jerusalem, niin kuin luemme Psalmista 76 jakeesta 3, jossa puhutaan temppelistä: ”Saalemissa on hänen majansa (סוכו sukko), Siionissa hänen asumuksensa.” Se mikä teki Jerusalemista tärkeän ja erityisen oli tietenkin Temppeli. Mutta hämärän peittoon jää vielä se, miksi tämä erityinen kaupunki valittiin Jumalan Huoneen sijaksi.
Toisen Aikakirjan luvun 3 ensimmäinen jae kertoo meille, että Salomo rakensi Temppelin jebusilaisen Ornanin puimatantereelle, jonka Daavid oli ostanut nähtyään Herran enkelin seisovan siellä ja pysäyttävän vitsauksen. Sama Aikakirjan jae antaa vielä toisenkin vihjeen Temppelin sijaintipaikasta – se kutsuu sitä Moorian vuoreksi. Moorian vuori on kuuluisin paikka koko Toorassa, se on Iisakin sitomisen (akeda) paikka. Jumala oli määrännyt, että Aabrahamin oli uhrattava Iisak polttouhrina. Tämän uskon testin Aabraham läpäisi. Matkalla Moorian vuorelle Aabraham vastasi poikansa kysymykseen uhrattavasta lampaasta: ”Jumala kyllä katsoo [Elohim jire] itselleen lampaan polttouhriksi” (1. Moos. 22:8). Tämä toistuu Toorassa testin päättyessä, kun Abraham antaa paikalle nimen ”Adonai jire” (22:14), kaikkialla läsnä oleva ”Herra näkee”. Vaikuttaa siltä, että näistä kahdesta sanasta ”jire” ja ”saalem” muodostui nimi Jerusalem (Jerushalajim). Rabbit ovat jäljittäneet kaupungin nimen näihin kahteen osatekijään.
Mikä sitten teki Jerusalemista niin erikoisen? Vaikuttaa siltä, että Akeda, Iisakin sitominen, näytteli ratkaisevaa osaa siinä, että tämä kaupunki valittiin yhdeksi ihmiskunnan tienhaarapaikaksi. Mitä Aabraham oli saavuttanut sillä, että hän totteli Herraa ja oli halukas uhraamaan poikansa – ainoan poikansa, jota hän rakasti, Iisakin – uhrilampaana? Aabraham oli valmis luopumaan kaikesta, mitä hänellä oli. Hän ei katsonut, että hänen poikansa kuului hänelle, vaan tunnusti, että Jumala on kaiken Herra ja hänellä on oikeus kaikkeen, mitä Aabraham omisti, huolimatta siitä miltä se tuntui sillä hetkellä. Tuo valmius luopua omista oikeuksista ja omaisuudesta muodosti jyrkän vastakohdan kaikille Aabrahamia edeltäville sukupolville, tarkalleen ottaen kahdellekymmenelle, Hyvän ja pahantiedon puun synnistä alkaen Baabelin tornin luhistumiseen asti. Jumala käytti tätä testiä vahvistaakseen uudelleen liittonsa ihmiskunnan kanssa, tällä kertaa kansan, pappisvaltakunnan, kautta, jonka Jumala oli kasvattanut Aabrahamista, Iisakista ja Jaakobista, kansan, joka pitäisi huolta tulevasta Temppelistä kaikkien kansojen puolesta. Niin kuin Jesaja 56:7:ssä sanotaan: ”Minun huonettani on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” Kun Aabraham oli läpäissyt testin Moorian vuorella, josta tuli sittemmin Temppelivuori, hän saattoi ottaa ja läpäistä ensimmäisen ihmisen testin Eedenin puutarhassa, mikä voidaan nähdä jopa sanoissa, joita Toora käyttää puhuessaan näistä kahdesta tapahtumasta; Jumalan kysymys miehelle: ”Missä sinä olet?” – איכה ajecha, ja Iisakin kysymys isälleen: ”Missä on lammas?” – איה aje. Lisäksi sana, jota Aabraham käyttää veitsestä machelet ja puut, jotka Jumala kasvatti puutarhaan, joiden hedelmät ”olivat hyviä syödä” lemeachel. Polttopuut, etzim, eli kirjaimellisesti ”puut”, joita Iisak kantoi, vastannevat Puutarhassa olevaa kahta puuta, etzim, Elämän puuta ja Hyvän ja pahan tiedon puuta. Kaikki nämä vastaavuudet teksteissä viittaavat niiden välillä olevaan yhteyteen. Mutta vielä hätkähdyttävämpi on kertomusten epäsuora yhteys – paratiisi kadotettiin, koska Aadam otti jotain joka ei kuulunut hänelle, ja tie takaisin paratiisiin avautui, kun annettiin jotain tai joku, joka kuului näennäisesti Aabrahamille, mutta varsinaisesti Jumalalle – Aabrahamin poika. Tämä tekee Jerusalemista paikan, jossa koko ihmiskunnalle ilmoitettiin taas tie takaisin Puutarhaan. Onhan sopivaa, että Temppeli, joka suunniteltiin muistuttamaan ja merkiksi Eedenin kokemuksesta, rakennettaisiin sille paikalle, jossa tie Eedeniin taas ilmoitettiin.
Tämä on syy siihen, että on kaksi Jerusalemia – toinen alhaalla ja toinen ylhäällä. Tämä on syy siihen, miksi Jerusalem kohoaa fyysisen luomakunnan yläpuolelle. Se on paikka, jossa iankaikkisuus taas kerran valtaisi ajallisen ja paljastaisi, miltä Jumalan ja ihmisen välinen yhteys ja kanssakäyminennäyttäisi. Messiaan taivaaseenastuminen Jerusalemista ja hänen tuleva paluunsa Jerusalemiin korostavat sitä seikkaa, että Aabrahamin uskollisuuden kautta paikasta, joka muuten olisi vain tavallinen vuori, tuli Siion, huippupaikka (metzujan), Jumalallisen ja inhimillisen kosketuspiste. Se on paikka, jossa odotetaan Mestarin paluuta.
Mutta eikö meidän tulisi rukoilla Herraa Hengessä ja totuudessa (Joh. 4:24), riippumatta siitä, missä sellaisen rukouksen paikka on? Tämä ei mitätöi sitä tosiasiaa, että Jerusalem on edelleen suunniteltu paluun paikka. Jos morsian tietäisi, että hänen rakkaimpansa saapuu tietylle juna-asemalle, eikö hän suorastaan leiriytyisi sinne innokkaana ottamaan vastaan rakkaintaan, jos hän tietäisi että hänen paluunsa hetki on lähellä, vaikka virallista tuloaikaa ei olisi julkaistukaan? Kun katselen ympärilleni, en voi olla päättelemättä, että tuo tulohetki on lähellä. On kuitenkin muitakin Messiaan paluun ehtoja. Niistä yksi on se, että Jerusalemin täytyy sanoa: ”Siunattu olkoon Hän joka tulee Herran nimessä” (Matt. 23:39, Ps. 118:26), ja kutsua näin takaisin kauan odotettu kuninkaansa. Ja kuinka Jerusalem voi sanoa näin, ellei siellä ole ketään, joka julistaisi sitä etukäteen sen asukkaiden korvien kuullen?
Tiedämme, että maallinen Jerusalem on orjuudessa lapsineen (Gal. 4:25), mutta mikä on jokaisen orjan unelma ellei se että hän pääsee vapaaksi. Jostain syystä Paavali vertaa Galatalaiskirjeen luvussa 4 maallista Jerusalemia Haagariin ja Siinain vuoreen Arabiassa. Arabia ja Haagar kuuluvat yhteen, koska Haagar on arabikansan äiti, mutta niiden vertaaminen Jerusalemiin tuntuu oudolta, kunnes näemme Haagarin ja Ismaelin elämässä vastaavuuden Aabrahamin ja Iisakin elämän kanssa. Aivan niin kuin Aabraham oli uhraamaisillaan Iisakin, kun Jumala huolehti paikalle sijaisen, niin Haagarkin oli menettämäisillään poikansa. Jumala näki Haagarin ja järjesti paikalle vesikaivon, jolle Haagar antoi nimeksi Be´er l´chai roi – hänen kaivonsa, joka näkee minut. Jerusalemin ”jire´ä” ja Haagarin ”roi´ta” yhdistää se, että molemmat saivat kokea rakastamiensa poikien pelastumisen. On myös helppo päätellä, miksi Haagarin kaivosta tuli pyhä paikka Ismaelille (vaikkakin se kalpenee Mekan rinnalla), hänen pelastuksensa paikka, ilmestyksen paikka, hänen temppelinsä erämaassa. Ja juuri tuolle paikalle Iisak asettui asumaan (1. Moos. 24:62) vähän ennen kuin hän kohtasi Rebekan. Miksi Iisak asettui asumaan sinne? Todennäköisimmin solmiakseen sovinnon veljensä kanssa, mikä näkyy siinä, että he hautasivat yhdessä isänsä Aabrahamin, ja Iisak asettui taas asumaan lähelle Ismaelia Aabrahamin kuoleman jälkeen (1. Moos. 25:11). Iisak ei valinnut asuinpaikakseen Jerusalemia, paikkaa, jossa hän oli sidottuna alttarilla, vaan hän meni ensin tekemään sovinnon veljensä kanssa, jolla oli jotain häntä vastaan (vrt. Matt. 5:23-24).
Jos nämä kuvat ovat meille tulevien tapahtumien varjokuvia, ymmärrämme vihollisuuden, joka voi olla juutalaisen kansan ja heidän veljensä välillä, jonka he luovuttivat puuhun ripustettavaksi, mutta jo huomenna heidän välillään voi vallita sovinto. Ne jotka ovat nyt orjia, voivat olla huomenna vapaita miehiä; tänään he voivat olla pakkosiirtolaisuudessa ja huomenna uudelleen rakennetussa Jerusalemissa. Se mitä juutalaiset tarvitsevat on johdonmukainen ja raamatullisesti tarkka todistus. Sellainen todistus kun Iisakilla on, joka melkein kuoli mutta sai takaisin elämän (Hepr. 11:19), ylösnousseen todistus, Messiaan juutalaisten opetuslasten todistus, heidän jotka ovat läsnä kaupungissa, niin että taas kerran Toora lähtisi Siionista ja Jumalan sana Jerusalemista (Jes. 2:3).
Kun Iisak siunasi Jaakobin tietämättä, kuka hänen edessään seisoi, hän sanoi profeetallisesti: ”Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet.” Iisak todisti, että sen henkilön, joka seisoi hänen edessään, oli tarkoitus saada siunaus. Hän oli se yksi uusi ihminen, jolla oli juutalaisen ääni ja pakanan kädet, ja mitä muuta juutalaisen ääni voisi sanoa kuin Tooran sanoja? Sillä juutalaisille oli uskottu Jumalan salaisuudet.
Niin kuin oli alussa, niin on oleva lopussa. Opetuslapset olivat kokoontuneet Jerusalemiin Pietarin ja myöhemmin Herran veljen, Jaakobin, johdolla, ja siellä annettiin ensimmäinen ja ainoa muistiin merkitty (Ap.t. 15) apostolinen säädös. Messiaan ruumiin johtohenkilöt olivat aluksi Jerusalemissa. Jerusalem eli silloin orjuudessa ja sorron alla. Siellä asui sukupolvi, jota kalvoi perusteeton viha, joka huipentui Messiaan surmaamiseen. Tuo sukupolvi sai palkkansa, kun Temppeli ja kaupunki hävitettiin. Siitä huolimatta Herran sanan sanoma, Hyvä uutinen, lähti Jerusalemista alussa ja niin on oleva lopussakin. ”Jaakobin Meri”, Herran veljen Jaakobin istuin, on palautettava ennalleen ennen Herran Päivän, suuren ja kauhistuttavan, tuloa, sillä on julistettava, on puhallettava pasuunaan (Hes. 33), jotta Jerusalemin asukkaat kuulevat korvillaan ja avaavat silmänsä, lähtevät orjuuden autiomaasta ja astuvat Herransa ja Kuninkaansa lepoon julistamalla: ”Siunattu olkoon Hän joka tulee Herran nimessä.” Kuinka he sitten huutavat Häntä, johon he eivät ole uskoneet? Ja kuinka he uskovat Häneen, josta he eivät ole kuulleet? Ja kuinka he kuulevat, ellei joku julista? Ja kuinka kukaan voi julistaa jollei heitä lähetetä? Niin kuin on kirjoitettu: ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka julistavat hyvää sanomaa” (Room. 10:14-15, Jes.52:7).
On siis aivan välttämätöntä, että Jaakobin istuin, juutalaisten opetuslasten läsnäolo, Ekleesian juutalainen käsivarsi palautetaan Jerusalemiin, niin että ”Jaakobin ääni” kuuluu taas maassa, jotta Israelin/Jaakobin lapset olisivat halukkaita ottamaan vastaan kuninkaansa takaisin Jerusalemiin, paikkaan, jossa taivas kohtaa maan, jossa vanhurskaus ja rauha suutelevat toisiaan, jossa armo ja totuus tapaavat toisensa (Ps. 85:11). Niin että juutalainen kansa tulee uskoon ennen Kuninkaamme paluuta, että me emme joudu häpeämään, kun hän palaa hallitsemaan kansoja rautavaltikalla. Siionissa meidän tulee odottaa häntä niin kuin toiveikas rakastaja rautatieasemalla rakkaimpansa paluuta odottaen. Hän ei tiedä päivää eikä hetkeä, mutta hän tietää, että asema on oikea paikka ja hetki on lähellä.
Kirjoittajasta: Vadim Birman, eli Dima, on lähtöisin Odessasta, Ukrainasta. Hän muutti USA:an vuonna 1995 ja hänestä tuli Jeshuan seuraaja v 1997. Hän valmistui fil.kandidaatiksi CSU Northridgestä pääaineenaan kirjanpito ja sitten Golden Gate Yliopistosta fil. maisteriksi pääaineenaan verotus. Tällä hetkellä Dima on kirjoilla Messiaanisten juutalaisten teologisessa opistossa, mikä antaa mahdollisuuden pappisvihkimykseen tulevaisuudessa. Hän asuu nyt Guadalajarassa, Meksikossa, vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Hän vetää espanjankielistä kotiryhmää, jonka tavoitteena on evankelioida paikallista juutalaisyhteisöä.
Netivyah
Opetus Siionista
nro 43, toukokuu 2021