Joseph Shulam
En tiedä, miten 2100-luvun historiankirjat tulevat kuvaamaan 1900-lukua, mikäli maailma silloin on vielä olemassa. Oletan, että ne kuvaavat asioita, kuten tietokoneiden ja tietoliikenteen kehitys, joita, pidetään ihmiskunnan materialistisen kulttuurin suurena mullistuksena. Evankelioinnin ja lähetystyön alueella 1900-luvulla tullaan ehkä pitämään tunnusomaisena kahta trendiä, joilla on ollut merkitys seurakunnissa maailmanlaajuisesti, ajan henkeen mukautuminen ja maallistuminen. Olen kaikkein parhaiten perehtynyt juutalaisen evankelioinnin alueeseen, ja tämä on se alue, josta olen eniten kiinnostunut. Tässä kirjoitelmassa haluaisin tutkia asenteita ja menettelytapoja, joita on käytetty viimeiset 30 vuotta juutalaisessa evankelioinnissa, ja antaa arvion näistä lähestymistavoista Uuden Testamentin käskyjen ja esimerkkien valossa.
Kautta vuosisatojen on ollut juutalaisia, jotka ovat uskoneet Jeshuaan ja pitäneet Häntä Messiaana ja jotka ovat avoimesti tunnustaneet uskonsa Häneen. Jotkut näistä juutalaisista liittyivät ”kirkkoon” ja heistä tai heidän perheistään tuli osa ei-juutalaista yhteiskuntaa. Oli myös toisia juutalaisia, jotka uskoivat Jeshuaan ja tunnustivat uskonsa Häneen juutalaisessa yhteiskunnassa, mutta jotka eivät kuitenkaan jättäneet Israelin yhteisöä, eivätkä liittyneet mihinkään kristilliseen kirkkokuntaan – taistellen olemassaolostaan lammastarhassa. Olemme nähneet 1900-luvulla kristittyjen keskuudessa sekä tahtoa tuhota juutalainen yhteiskunta, että halua tukea ja rakastaa Israelia ja juutalaisia. Voidaan sanoa, että juutalainen evankeliointi on kokenut elpymisen 1900-luvulla. Jeshuaan Messiaan uskovien juutalaisten määrän kasvu antaa todella vaikuttavan kuvan. Vuonna 1967 oli Yhdysvalloissa vain 600 jäsentä Hebrew Christian Alliance-järjestössä – vuonna 1990 uskovia juutalaisia oli yli sata tuhatta Messianic Jewish Alliance-järjestön jäsenenä (järjestön nimi muuttui vuonna 1975).
Vaikka edistys ja vaivannäkö, jonka moni kristitty ja messiaaninen juutalainen on nähnyt juutalaisen evankelioinnin eteen on kiitettävää ja ylistystä ansaitsevaa, on itsetutkiskelulle ja -arvioinnille vielä aihetta näin vuosituhannen kynnyksellä. Suurin osa vaivannäöstä, joka on nähty Israelin evankelioimisen eteen viimeisten 35 vuoden aikana on ollut ”markkinointia”. Maallisessa markkinoinnissa on erilaisia malleja, ja joitain tällaisia malleja käytetään myös juutalaisessa lähetystyössä. Kaikista laajimmalle levinnyt evankeliointimalli on traktaattien jakelu kaduilla. Otaksun, että näitä traktaatteja on luovutettu miljoonittain erilaisten innokkaiden kristittyjen ja joidenkin messiaanisten juutalaisten kautta. Niin sanottu ”Kansallinen Evankeliointikomitea” (Nationai Evangelism Committee) on kaksi tai kolme kertaa vuodessa järjestänyt kampanjoita pääasiallisesti Tel-Aviviin ja Haifaan lähettäen ryhmän ihmisiä traktaatein. Eräs juutalainen veli Jaffasta on johtanut vapaaehtoisryhmiä monista maista Israelin kaupunkien kaduille kirjallisuuden ja videokameroitten kera. Suurin osa vapaaehtoisista, jotka ovat osallistuneet ”Kansallisen Evankeliointikomitean” ja tämän juutalaisen veljen ryhmiin ovat turisteja tai kristittyjä Israelin ulkopuolelta, jotka asuvat Israelissa turistiviisumin avulla. Tämän evankeliointimallin ajatus on, että on tuote, joka ei yleensä yhteiskuntaa kiinnosta, ja sitä ”myydään ovelta ovelle” muutamin tavoittein: a) Tuhansien ihmisten joukosta etsitään ne, jotka mahdollisesti ovat kiinnostuneita. b) Kiinnostus herätetään keskustelulla ja/tai jakamalla kirjallisuutta. c) Saadaan arvokasta materiaalia (näyttöä siitä, kuinka ollaan onnistuttu) jota voidaan käyttää mainontaan ja rahoituksen saamiseen niiltä, jotka järjestävät lähetystyötä.
Kaiken tämän vaivannäön tulokset ovat olleet vaihtelevia, eivätkä täysin negatiivisia. Vuosien mittaan on muutama juutalainen kiinnostunut tämän toiminnan kautta ja seuraa vieläkin Herraa. Voidaan sanoa, että ”jokainen, joka on pelastanut Israelilaisen sielun on kuin hän olisi pelastanut koko maailman”. Iloitsemme jokaisesta sielusta, joka kuulee Hyvän Sanoman, että Jeshua on Messias. Mutta on myös velvollisuutemme, kun tutkimme juutalaista evankeliointia, näyttää näiden toimintatapojen huono puoli ja katsoa mitä voimme oppia jotta voisimme edistyä näin vuosituhannen vaihteessa. Tämän tekstin kritisoivaa osaa ei kannata ottaa kielteisenä asenteella evankeliointia kohtaan, tai niitä kohtaan, jotka käyttävät näitä toimintatapoja. Aikomukseni on tutkia niitä toimintamalleja, joita on käytetty meidän aikanamme ja katsoa, miten voidaan parantaa jo tehtyjä asioita ja oppia menneisyydestä, jotta voimme kehittää tulevaisuutta.
Tässä on muutamia traktaattien levityksen hyviä puolia:
- Katuevankeliointi antaa evankelioijalle mahdollisuuden tavata ihmisiä enemmän tai vähemmän anonyymisti. Olen monesti nähnyt näiden kampanjoiden aikana, että mikäli evankelioijan on osoitettava henkilöllisyytensä, hän pakenee. Ihmiset, joiden asuminen täällä on luonteeltaan väliaikaista, esimerkiksi turistiviisumin avulla, ovat taipuvaisia pelkäämään jopa niin pitkälle, että he eivät tee muuta kuin kirjoittavat raportteja lähettäjilleen tai pysyvät mieluummin nimettömänä.
- Katuevankeliointi antaa evankelioijalle yhteyden ihmismassoihin. On aina toivoa, että välinpitämättömien tai vihamielisten keskuudessa saattaa olla joku, joka on kiinnostunut kuulemaan lisää Hyvää Sanomaa Jeshuasta.
- Katuevankeliointi antaa mahdollisuuden tehdä jotain, mikä voidaan luokitella evankelioinniksi niille, jotka eivät ole hajaantuneet keskustelemaan Jeshuasta. Hän voi antaa kirjallisuutta ja lähteä pois tuntien, että hän on tehnyt evankelioivaa työtä.
- Katuevankelioija voi tehdä tämän kaltaista evankelioimistyötä ilman, että hänen tarvitsisi olla minkään seurakunnan jäsen tai olla kenenkään alaisuudessa. Kadut ovat ”vapaita” ja kuka tahansa voi antaa kirjallisuutta kaduilla tarvitsematta kenenkään lupaa ja olematta vastuussa kenellekään.
Joukkoviestintäevankeliointi juhlien, radion ja television kautta
Myös joukkoviestimien kautta tapahtuva evankeliointi on länsimainen tuontitavara messiaanisessa juutalaisuudessa. Joukkoviestintäevankeliointi perustuu osittain samoihin periaatteisiin kuin traktaattien jakelu. Tarkoituksena on saavuttaa mahdollisimman paljon ihmisiä mahdollisimman nopeasti lyhyellä perussanomalla Jeshuan pelastuksesta. Tämän toimintatavan perusajatus vaikuttaa ensisilmäyksellä hyvältä. Ensin ”pommitetaan alue” ilmasta käsin, ”pehmennetään kansa” ja lähetetään maajoukot ”siivoamaan jäljet” ja ”korjaamaan lyhteet”. Netivja on lähettänyt radiolähetyksiä elokuusta 1998 Israeliin ja Venäjälle hepreaksi ja venäjäksi. Tunnin lähetys lähetetään joka päivä, seitsemän päivää viikossa. Tämän työn tekeminen maksaa noin 1000 dollaria (noin 5000 markkaa) päivässä, eli 365000 dollaria vuodessa. Pidän tätä työtä tärkeänä, kuten kaikkea muutakin joukkoviestintätyötä jota juutalaiset uskovat tekevät ympäri maailmaa. Kuitenkin, kuten aina, kun vuosituhat vaihtuu, meidän täytyy kysyä itsellämme ne vaikeat kysymykset joita sekä Kirjoitukset, että terve järki vaativat.
- Joukkoviestintä on kallista – ovatko kyseisen toiminnan tulokset vaivannäön ja hinnan arvoisia? Tämän evankelioimismuodon tarkastelun perusteella näyttää siltä, että sen hyöty ei vieläkään ole täysin selvä.
- Vaikka on olemassa hyviä tuloksia ja listoja ihmisistä, jotka haluavat tutkia Sanaa, onko Messiaan ruumiilla inhimillisiä resursseja jatkotyön tekemiseen ja tuomaan ihmisiä uskoon ja seurakuntiin?
- Antaako joukkoviestintäevankeliointi oikean kuvan siitä, mitä on uskovien yhteiskunta, ja johdattaako se oikeaan raamatulliseen uskoon? Syy, miksi kysyn tämän kysymyksen, on seuraava: Meillä on vanha viesti, joka käsittelee ihmissielun universaaleja ja perusluonteisia puolia. Onko oikein ottaa tämä hyvin yksinkertainen perusajatus uskosta ja paketoida se nyky-yhteiskunnan ja -kulttuurin alumiinifolioon? llmiselvästikään en ole joukkoviestimiä vastaan; meillä on omat radiolähetykset. Mielestäni kysymys on kuitenkin oikeutettu ja ehkä kysymys pitäisi kysyä vähän toisessa muodossa: ”Onko meillä Jumalan Sanan käsky käyttää mitään muita kulttuurimme välineitä ja työkaluja evankelioinnin päämäärän saavuttamiseksi?”
- Helluntain tapahtumat, jotka löytyvät Apostolien tekojen 2. luvusta, ovat olleet mallina monille niistä, jotka ovat järjestäneet joukkoevankeliointia sekä paikallisissa kampanjoissa, että radion ja television välityksellä. On kuitenkin yksi asia, jota he eivät ole ottaneet huomioon siinä, mitä tapahtui helluntaina – ne tapahtumat olivat profetian täyttymys. Kun puhumme Apostolien tekojen toisesta luvusta, meille pitäisi olla selvää, että paikalla ollut yleisö oli eri yleisö kuin se, mikä on saatavilla nykypäivän evankeliointityössä. Helluntaijuhlan aikaan Jerusalemissa ollut yleisö oli juutalainen uskonnollinen yleisö. Se oli ihmisjoukko, joka oli valmistautunut uskonnollisin odotuksin; he olivat tulleet pyhiinvaellusmatkalla Pyhään Kaupunkiin ja odottivat kuulevansa Jumalan Sanaa. Kun Pietari ja muut puhuivat, se oli Pyhä Henki joka puhui heidän kauttaan, niin kuin Hän puhui Mooseksen kautta Siinain vuoren juurella. Tänään, kun suoritamme evankeliointikampanjan, meillä ei ole profeetallista pohjaa eikä Pyhän Hengen johdatusta. Oi, kyllä! Tiedän, että jotkut väittävät toimivansa Pyhän Hengen johdatuksesta. Olen kuullut näitä väitteitä viikkojuhlassa (shavuoth) vuonna 1988 Jerusalemissa. Olen myös nähnyt näiden väittämien tulokset ja ne vahingot mitä nämä epätodet väittämät ovat tuoneet viattomille ja rehellisille uusille uskoville Israelissa.
Evankeliointi humanitaarisen avun kautta
Evankeliointi humanitaarisen avun kautta on tullut hyvin suosituksi hengellisten järjestöjen keskuudessa, jotka toimivan Venäjän ja entisen Neuvostoliiton alueilla. Monet näistä töistä tehdään vilpittömästi ja on ihan oikea halu auttaa avun tarpeessa olevia ihmisiä. Toki aina kun kristityt, juutalaiset, tai kuka tahansa haluaa auttaa ihmisiä, jotka ovat todellisessa avun tarpeessa, se tuo siunauksen Jumalan valtakuntaan. Kuitenkin humanitaarista apua käytetään juutalaisessa evankelioinnissa muista kuin humanitaarisista syistä. Entisessä Neuvostoliitossa se ”avaa kaikki ovet”. Sitä käytetään hieman todelliseen humanitaariseen apuun, mutta paljon enemmän ystävien tekemiseen ja ihmisiin vaikuttamiseen. Israelissa se on vähän vaikeampaa, vai pitäisikö sanoa paljon vaikeampaa. Ihmiset, jotka väittävät tekevänsä ”humanitaarista toimintaa” Israelissa väittävät myös, etteivät he tee sitä evankelioimismielessä – mutta vaikutelma, jonka he antavat matkustaessaan ympäri maailmaa saadakseen rahallista tukea on, että he evankelioivat.
Kun olin Japanissa viime vuonna (marraskuussa minulle näytettiin eräs japaninkielinen lehtiartikkeli erään ”Israel-rakkaus” tyyppisen järjestön johtajan haastattelusta ja se käännettiin minulle englanniksi suullisesti. Haastattelussa lehtimies kysyi erään ison humanitaarisen apujärjestön edustajalla seuraavan kysymyksen: ”Kuinka monta ortodoksijuutalaista teidän järjestönne on kääntänyt kristinuskoon?” Tämä edustaja vastasi: ”Lähes joka päivä ortodoksijuutalainen tulee järjestöömme ja saa apua”. Lehtimies, ja vähintään ne ihmiset, jotka kertoivat minulle tästä artikkelista, olivat vakuuttuneita siitä, että tämä järjestö, joka ”ei evankelioi juutalaisia”, tekee itse asiassa mahtavaa työtä evankelioiden ortodoksijuutalaisia ja jopa rabbeja ”humanitaarisen avun” kautta, jonka he tuovat Israeliin. Humanitaarisessa avussa ja ihmisten auttamisessa ei ole mitään väärää, mutta on joukko asioita, jotka pitää olla selviä liittyen nykyisiin käytäntöihin joita monilla näillä ei-juutalaisilla puolilähetystyöjärjestöillä on.
- Jos rahaa annetaan humanitaarisen työn hyväksi, sitä tulisi käyttää vain ihmisten auttamiseen. On väärin saada rahallista apua humanitaarista toimintaa varten ja sitten käyttää suurin osa siitä rahasta oman järjestön toiminnan rahoittamiseen.
- Apua annetaan vain niille, jotka tarvitsevat sitä, ei muihin tarkoituksiin eikä ”viranomaisille”, jotka käyttävät tätä apua tuntemattomiin tarkoituksiin.
- Humanitaarisen avun antaminen on mahtava asia, mutta se ei ole evankeliointia – usko ja ”Jumalan Sanan kuuleminen” välittää Jeshuan Hyvän Sanoman, Maailmalla on ylenpalttisesti muslimien hyväntekeväisyysjärjestöjä. Ne saavat miljoonia ja miljoonia dollareita ”hyväntekeväisyyteen” ja ”humanitaariseen apuun” – ei kukaan voi kutsua huovan tai ruokasäkin antamista evankelioinniksi ellei Jumalan Sana mene ruuan tai peiton kanssa perille.
- Israelin valtiossa on laki, jota kutsutaan ”Abramowitzin laiksi” tai kristittyjen lähetystyöntekijöiden keskuudessa ”lähetystyön vastaiseksi laiksi”. Tämä laki sanoo, että rahan tai muun vastaavan (palveluiden) antaminen tarkoituksena käännyttää ihminen on sakoilla tai vuoden vankeudella rangaistava rikos. Olin iloinen kun Israel hyväksyi tämän lain koska tähän asti suurin syytös, millä kristittyjä ja messiaanisia juutalaisia on vastustettu on se, että he antavat lahjuksia ja taloudellisia etuuksia ihmisille käännyttääkseen heidät kristinuskoon. Suurimmalla osalla Israelin juutalaisilla oli se mielikuva, että lähetystyöntekijät antavat rahaa jotta he kääntyisivät kristinuskoon. Olen varma siitä, että tällaisia tapauksia on ehkä ollutkin, mutta kokemukseni perusteella voin sanoa, että on ollut vain muutamia tällaisia tapauksia koko sen 37 vuoden aikana jona olen ollut uskossa Israelissa. Itse asiassa en muista ainuttakaan tapausta, jossa lähetystyöntekijä olisi tehnyt niin kammottavan asian kuin antanut rahaa jonkun käännyttämiseen. Tästä syystä olin iloinen siitä, että tämä laki meni läpi.
- Yksi suurimmista syytöksistä lähetystyötä vastaan Israelissa ja juutalaisissa yhteisöissä on ollut ja on vieläkin, että lähetystyö antaa taloudellista apua ”ostaakseen sieluja”. On yleinen harhakäsitys, että juutalaiset tulevat uskoon taloudellisista syistä. Tämä on muinainen käsitys, jonka juuret löytyvät espanjalaisen inkvisition päivistä 1300- ja 1400-luvuilla. Kun Espanjan kristityt säätivät lakeja juutalaisia vastaan – hyvin samantapaisia lakeja kuin Nurembergin lait, jotka Hitler sääti natsisaksassa ennen toista maailmansotaa – juutalaiset kääntyivät jotta he voisivat pitää työnsä, tai maansa ja kotinsa. Suurimmassa osassa tapauksista tämä kääntyminen katolilaisuuteen ei ollut aitoa. He lupasivat katolilaiselle kirkolle, että he eivät enää olisi juutalaisia ja he jopa muuttivat nimensä, mutta salassa he kuitenkin jatkoivat juutalaisten juhlien ja tapojen viettoa. Tämä oli juuri se, mitä vastaan inkvisitio taisteli. He yrittivät löytää ne ”salaiset juutalaiset” niiden ”uusien kristittyjen” seasta, ja kun he löysivät näitä, he veivät heidät kirkon oikeusistuimen eteen ja laittoivat heidät piinapenkkiin, tai ripustivat jaloista, tai leikkasivat heidät paloiksi. Tämän vuoksi ajatus, että ”kristityksi” tullaan vain rahan takia on hyvin syvälle iskostunut. Näiden historiallisten tunteiden takia ”humanitaarinen” työ juutalaisten keskuudessa tulisi tehdä suurella varovaisuudella. ”Humanitaarinen” työ tulisi tehdä vain hyväntekeväisyystarkoituksissa eikä käyttää sitä evankelioinnin välikappaleena – Jeshua sanoi: ”Anna valosi loistaa ihmisten keskuudessa jotta he näkisivät hyvät työsi ja ylistäisivät Isää taivaassa”. Mitä juutalaiset tarvitsevat on ”hyviä töitä” ja muun voi jättää ”Isän” haltuun. Mutta tietenkään lähetystyöntekijät eivät voi sallia näin tapahtuvan koska ilman raportteja uskoontulleista juutalaisista he eivät voi saada rahoitusta työnsä jatkamiseen.
- Paljon on saatu aikaan nykyisillä länsimaitten evankeliointitavoilla Israelissa 60-luvulta lähtien. Monet sadat juutalaiset ovat antaneet elämänsä Jumalalle Messiaaseen uskomisen kautta. En sano tätä väheksyäkseni kaikkia niitä urhoollisia sieluja, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka ovat omistaneet elämänsä opettaakseen Israelin ihmisille, että Jeshua on Messias, vaan kehuakseni heitä. Toisaalta meidän on katsottava sekä taaksepäin, että eteenpäin tulevaisuuteen miten voisimme kehittyä ja tehdä enemmän sen eteen, että saisimme vietyä Messiaan juutalaisille. Messias kuuluu Israelille, Hän on Israelin Messias ja tämän vuoksi hän on koko ihmiskunnan pelastaja. Jumala on kuin tuhlaajapoikavertauksen isä, Hän odottaa, että poika, joka lähti kotoa, palaisi takaisin. On luvattu, että ”koko Israel tulee pelastumaan”. Mitä meidän pitäisi tehdä, ja miten meidän pitäisi tehdä, jotta tämä lupaus muuttuisi todellisuudeksi ennen kuin Messias tulee takaisin? Tämä on aihe, jonka haluan jakaa kanssanne seuraavilla sivuilla.
Mitä voimme oppia juutalaisesta evankelioinnista Uudesta Testamentista?
Haluaisin oppia kanssanne evankelioinnista joitain asioita, jotka ovat ehkä jääneet huomaamatta ottamalla esimerkkejä Uudesta Testamentista ja erityisesti apostolien teoista.
Suurin juutalaisten massakääntyminen uskoon tapahtui viikkojuhlan (Shavuoth) aikana Jerusalemissa. Shavuoth on helluntain hepreankielinen nimitys. Helluntai (pentecost) tarkoittaa viisikymmentä. Se on päivien määrä, joka lasketaan pääsiäisestä siihen, kun sadon ensimmäisestä hedelmästä vietiin ruokauhri Jerusalemin temppeliin. Luemme: ”laskekaa viisikymmentä päivää seitsemännen sapatin jälkeiseen päivään asti; sitten tuokaa Herralle uusi ruokauhri.” (3.Moos. 23:16).
Mitä todella tapahtui tuona helluntaipäivänä Jerusalemissa?
Pietari ja apostolit puhuivat omalla kielellään – Jumala teki heidän kielensä kaikkien ymmärrettäväksi. Asian ydin, jonka yritän tuoda tässä esiin on, että Pietari olisi ehkä voinut puhua kreikaksi. Kreikka oli sen ajan yhteiskieli. Kreikka oli hyvin samankaltainen nykyenglannin kanssa. On paljon helpompi liikuttua kun puhutaan omaa äidinkieltä. Ainoa kerta jolloin itkin teatterissa oli kun tragedia oli esitetty hepreaksi. En osaa ilmaista itseäni kovinkaan hyvin tunnetasolla englanniksi, vaikka olenkin puhunut englantia hyvin jo pitkään. Messiaanisille juutalaisille on välttämätöntä oppia hepreaa, ja oppia se hyvin, mikäli he haluavat päästä kosketuksiin juutalaisen yhteiskunnan kanssa Israelissa. Tällä hetkellä Israelissa on hyvin surullinen tilanne – meillä on ihmisiä jotka ovat olleet johtavissa asemissa jo vuosia ja heidän kielensä on hebrish (nimitys heprean ja englannin sekakielelle, hebrew+english).
Pietari käsitteli asioita jotka ovat tärkeitä juutalaisille sekä kansallisella, että henkilökohtaisella tasolla. Asiat, joita Pietari käsitteli, ne, jotka ovat kirjoitettuna apostolien tekojen toiseen lukuun, olivat merkityksellisiä jokaiselle juutalaiselle Jerusalemissa ja kaikille matkustajille kaupungissa. He puhuivat tärkeimmistä asioista, jotka askarruttivat sen ajan juutalaisia, ja sanoisin, että nykypäivänkin juutalaisia. Pietari antoi vastauksia tapahtumille jotka olivat tapahtuneet lähimenneisyydessä. Hän selitti miksi Jeshua ristiinnaulittiin ja nousi kuolleista – ja mikä on näiden tapahtumien merkitys Israelille. Tämä seikka saattaa kuulostaa melko yksinkertaiselta sinulle – mutta rakas veli ja sisar, se on hyvin monimutkaista. Viesti, jota kristityt julistavat juutalaisille Israelissa ei ole lainkaan merkityksellinen – ja jopa siinä tapauksessa, että juutalainen olisi samaa mieltä kanssasi siitä, että Jeshua on Messias, on hyvin todennäköistä, että hän kääntyy ja sanoo ”AZ MA” – entä sitten? Ne, jotka haluaisivat keskustella juutalaisten kanssa Messiaasta, oppikaa mikä on juutalaisille tärkeää ja käsitelkää niitä asioita ensin. Älkää alkako heti opettamaan, että Jeesus on Jumala! Tämä on yleensä se tapa, jolla monet niistä pakanoista, jotka kutsuvat itseään ”messiaanisiksi juutalaisiksi” Israelissa aloittavat puheensa Jeesuksesta. Meidän täytyy oppia raapimaan sieltä, mistä kutittaa – ja juutalaisten on opittava, että heitä kutittaa ennen kuin voit tarjoutua raapimaan heitä; ja ole niin hyvä ja kysy mistä he kutiavat! Pietari ei pelännyt yleisöään – hän puhui suoraan ja vahvisti asiansa Jumalan Sanalla. Ei ole mitään niin kiusallista yleisölle kuin huomata, että puhuja pelkää heitä. Se on kuin heiluttaa punaista vaatetta härän edessä. Rohkeus on olennaisen tärkeä ominaisuus niille, jotka julistavat juutalaisille, että Jeshua on Messias.
Pietarin sanoma oli tehokas koska hän puhui kuulijoiden kielellä ja asioista, jotka kiinnostivat ihmisiä ja koskettivat heidän sydämiään. Hän ei esittänyt Hyvää Sanomaa niinkuin se olisi suuri ulkomainen pelastussuunnitelma jota tuodaan jostain kaukaisesta maasta. Luulen, että tällä seikalla on hyvin suuri merkitys. Mitä lähetystyö ja sen tekijät tuovat mukanaan Israeliin on yleensä esitetty ulkomaisena uskontona, ei juutalaisuutena. Länsimaisessa kristillisyydessä on negatiivinen asenne juutalaisuutta vastaan. Voimme oppia paljon muitakin asioita Pietarin puheesta apostolien tekojen toisesta luvusta, mutta tämän julkaisun koko ei salli syvempää perehtymistä juuri nyt.
Pietarin saarna apostolien tekojen neljännessä luvussa on toinen merkittävä esimerkki juutalaisille todistamisesta. Tämä Pietarin opetus tapahtuu edelleenkin Jerusalemissa, ja se tapahtuu ramman miehen parantamisen jälkeen lähellä Ihanaa Porttia temppelin itäpuolella. Pietarin kuulijajoukko on täynnä Israelin kansan johtajia. Pietarin edessä on Israelin kansan vanhimpia ja kirjanoppineet, ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua. Jo pelkästään tämä seikka on mainitsemisen arvoista tässä opetuksessa. Kun kyse on Israelin evankelioimisesta, suurin osa lähetystyöntekijöistä, mikäli he evankelioivat laisinkaan, tekevät sen salassa, ”tiskin alta”, piilossa, ja jopa kieltäen, että he tekisivät mitään evankeliointia. Monet näistä järjestöistä piilottelevat humanitaarisen apujärjestöjen suojissa ja he pelkäävät menettävänsä oleskelulupaviisuminsa mikäli he puhuvat avoimesti Jeshuasta tai heidät yhdistetään paikallisiin juutalaisiin uskoviin. Mutta Pietari seisoi Israelin johtajien ja vallanpitäjien edessä ja puhui Messiaasta.
Pietari aloittaa puheensa esittämällä selkeän julistuksen Nasaretin Jeshuan Messiaan voimasta, joka ristiinnaulittiin puolestasi ja jonka Jumala herätti kuolleista. Olen kuullut niin monen ”kristityn” johtajan tulevan Israelin maahan, seisovan Israelin arvohenkilöiden kanssa samalla tasolla ja laulavan Israelin ylistyksiä tuntikaupalla, mutta ilman, että he edes mainitsisivat Jeshuaa, Jeesusta tai muutakaan Messiaan nimeä. Joten opetus numero yksi apostolien tekojen kirjassa on: Älä pelkää niitä ihmisiä, joille yrität jakaa Hyvää Sanomaa.
Toinen asia, jonka huomaamme Pietarin esityksestä Israelin vanhimmille ja johtajille on, että hän antaa todisteita Vanhasta Testamentista. Hän antaa todisteita semmoisesta lähteestä, jonka ihmiset tuntevat hyvin, eikä joitain kreikkalaiselta runoilijana. Kreikkalaisille Paavali antaa esimerkkejä ja todisteita kreikkalaiselta runoilijalta, ja se on oikeutettua. Pietari ottaa tekstin psalmista 118:22, ”se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut”. Pieni lisäys, jonka Pietari teki puheessaan – sana ”te” tekstin keskellä – on äärimmäisen tärkeä. Hän tunnistaa Israelin johtajissa ja vanhimmissa ne, jotka hylkäsivät ”kiven”, josta tuli kulmakivi. Toisin sanoen, Pietari osoittaa sormellaan niitä ihmisiä, joille hän puhuu ja luo suoran yhteyden kuulijoiden ja tekstin välillä.
Kolmas asia, minkä Pietari tekee, on tehdä Jeshuasta Messiaasta ainoan pelastuksen lähteen, joka ihmiskunnalla on. Monet länsimaiset evankelistat olisivat loukkaantuneita moisesta äärifundamentalismista, kapeakatseisuudesta ja rakkauden puutteesta, jotka Pietarin puheen kaltaiset sanat toisivat nykykulttuuriin. Monet nykypäivän ”Israelin ystävät” näkevät Pelastuksen Ainoan Tien epäröimisen tarkoituksenmukaisena. Kristittyjen liberaaliteologien keskuudessa on hyvin vahva suuntaus ajatella, että kun juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa, he ovat ”pelastettuja” koska heillä on pelastuksen lupaus roomalaiskirjeessä 11:25-26. No, meillä on kyllä pelastuksen lupaus, mutta tämän lupauksen alussa on sana ”sillä”, joka osoittaa mielestäni sen tavan. jolla Israel tulee pelastetuksi. Tämä ”sillä” tarkoittaa ”samalla tavalla.” Tämä ”sama tapa” pelastua on se tapa jolla Aabraham, Mooses ja Daavid ja kaikki ihmiset tulevat pelastetuksi kuulemalla Hyvän Sanoman ja uskomalla sen.
Apostolien tekojen 8. luvusta löydämme tarinan samarialaisten parannuksesta ja etiopialaisesta hoviherrasta. Samariasta sanotaan seuraavaa: ”Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa. Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.” Huomaa, että Filippus saarnasi Messiasta – Kristusta. Mielipiteeni on, että meidän täytyy palata tähän yksinkertaiseen evankeliointimuotoon, saarnata, saarnata ja saarnata. Hienot ja näyttävät tavat vetää ihmisiä ja tuoda heitä seurakuntiin, eräänlainen viihteen muoto Messiaan nimessä, joka välttää kaikenlaisen kiistanalaisen tai kriittisyyden ketään kohtaan voi kyllä täyttää rakennuksen, mutta tuoko se sieluja Jumalan valtakuntaan? Tuottaako nykyinen sielullinen evankeliumin saarnaaminen Jeshuan Messiaan opetuslapsia? En sano tätä tuomitsevalla äänensävyllä, vaan kysyn nämä vaikeat kysymykset, jotta ne saisivat meidät ajattelemaan ja arvioimaan. Voin rehellisesti sanoa, että kaikki yli sata juutalaista, jotka olen saattanut Messiaan opetuslapsiksi – kaikkiin heihin saatiin yhteys oppimisen, henkilökohtaisen vuorovaikutuksen ja kuuntelemisen kautta.
Huomaa etiopialainen hoviherra apostolien tekojen 8. luvun lopussa. Filippus tapasi hänet Gassan tiellä ja alkaa keskustella Jumalan Sanasta. Hän aloittaa siitä, mistä mies oli lukemassa. Hän ei vie miestä suoraan Jeshuan sanaan, vaan alkaen siitä, mitä mies oli lukemassa, Jesaja 53, Filippus alkaa puhua Jeshuasta Messiaasta. Muutamaa tuntia myöhemmin etiopialainen hoviherra itse sanoo Filippukselle: ”Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?” Tässä ei ole minkäänlaista suostuttelua, ei sielun ostamista, ei rahallista avustusta. Itse asiassa Filippus teki itsestään riippuvaisen etiopialaisesta hoviherrasta. Filippus oli vieraana tämän herrasmiehen vaunuissa.
Filippissä Paavali tapaa naisen nimeltä Lyydia, purppuranmyyjä, Tyatiran kaupungista. Tämä nainen oli käymässä kaupungissa ja hän meni kaupungin ulkopuolelle joen rannalle palvellakseen Jumalaa sapattipäivänä. Hän oli juutalainen nainen, joka oli riittävän vahva uskossaan löytääkseen rauhallisen paikan Jumalan palvomiseen vaikka hän oli vieras vieraassa kaupungissa. Ainoa mitä tiedämme siitä, millä tavalla Paavali sai hänet vakuuttuneeksi siitä, että Jeshua on Messias on, että ”Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.”
Samassa Filippin kaupungissa Paavali ja hänen kumppaninsa Silas joutuivat vankilaan. Yön aikana Jumala aiheutti maanjäristyksen joka avasi vankilan oven. Paavali ja Silas eivät paenneet. Vanginvartija tulee ja näkee heidät siellä. Hän sanoo heille: ”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?” Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi.” Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.” Huomaa, että Paavali ja Silas tekivät kaksi asiaa: he vastasivat vanginvartijan kysymykseen varmalla suoralla vastauksena siitä, mitä hänen tulisi tehdä pelastuakseen – hänen täytyy uskoa että Herra Jeshua on Messias. Toinen asia, jonka he tekivät sinä yönä oli, että ”he puhuivat Jumalan sanaa hänelle.
Tiedän, että kaikki nämä esimerkit näyttävän hyvin yksinkertaisilta ja ilmeisiltä. Suurimmalle osalle evankelioijista nämä esimerkit näyttävät olevan liiankin yksinkertaisia ja ilmeisiä. Mutta suurin osa heistä ei pysty tekemään tätä yksinkertaista asiaa, kuten puhua Herran sanaa yksinkertaisesti ja rakkauden ja Pyhän Hengen voimalla. Suurin osa lähetystyöntekijöistä, enkä puhu nyt ainoastaan niistä, jotka tekevät työtä juutalaisessa ympäristössä, eivät tiedä kuinka puhua Herran sanaa siten, miten juutalaiset haluavat kuulla sen. Se alkaa yleensä pienillä asioilla, kuten laittamalla Raamattu lattialle, ja monesti loppuu johonkin juutalaisvastaiseen huomautukseen, jonka on tarkoitus olla nokkela.
Apostolien tekojen kirjassa on paljon muitakin esimerkkejä joista voimme varmistua ja oppia nämä samat pääperiaatteet. Kaikki esimerkit ja pääperiaatteet Jumalan sanassa ovat yksinkertaisia – ne sisältävät sanoman, sanansaattajan, tahdon ja avoimen sydämen, jolla on tahto kuunnella Jumalan sanaa.
Mielipiteeni on, että menetelmät, jotka ”toimivat” lännessä eivät ole toimineet kunnolla Israelissa eikä juutalaisten evankelioimisessa. Meidän tulisi antaa mahdollisuus Jumalan sanan yksinkertaisille ja ilmeisille totuuksille. Jos se, mitä olemme yrittäneet, ei ole toiminut, miksi emme menisi taaksepäin ja yrittäisi sitä, mikä toimi ensimmäisellä vuosisadalla? Siinäpä kysymys.
