OPETUKSIA SIIONISTA, nro 44, syyskuu 2021, Elul 5781
KAKSI MAAILMAA
Kirj. John Harris
Jeesuksen seuraajat elävät kahdessa maailmassa, kahden hallituksen alaisina: toinen on maallinen pimeyden valtapiiri ja toinen on Jumalan rakkaan Pojan kuningaskunta. Elämme molemmissa, mutta Pojan kuningaskunnassa on pysyvä kansalaisuutemme ja Pojan kuningaskunnalle olemme viime kädessä alamaisia. Mitään välimaastoa ei ole olemassa – olemme jommalla kummalla puolella.
”Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan” (Kol.1:13).
On valitettavaa, että me kristikunnassa otamme ilolla vastaan Kolossalaiskirjeen sanoman ja hyväksymme sen täydestä sydämestä teologisesti, mutta syistä, jotka tunnemme vain osittain, olemme rajanneet itsellemme paikan jostain keskivaiheilta, mikä saa meidät usein turhautumaan, mutta jossa pysymme, koska emme halua muutosta. Tämä on oppitunti muistuttamaan meitä, että ei ole olemassa mitään välimaastoa.
Maan päällä ollessaan Jeesuksen seuraajat elävät pimeyden valtapiirissä Jumalan kuningskunnan ulkokansalaisina.Me olemme valopilkkuja tässä pimeydessä. Meidän valomme loistaa meidän hyvien tekojemme kautta (Matt. 5:14,15). Sataluvun loppupuolella elänyt tuntemattomaksi jäänyt kristitty kirjoitti kirjeen, jossa hän kuvaili kristittyjen käyttäytymistä Claudius Diogenekselle, Aleksandrian prokuraattorille. Hän kuvaili heidät väliaikaisiksi asukkaiksi, joiden elämäntapa erosi tyystin niiden pakanoiden elämäntavasta, joiden keskellä he asuivat. He jakavat kaiken toisten kanssa. Muukalaisina he ovat mallikansalaisia, ikään kuin maa, jossa he asuvat, olisi heidän synnyinmaansa. ”He jakavat pöydän muiden kanssa, mutta eivät vuodettaan.” Vaikka he elävät ihmisinä, lihassa, he eivät elä lihan halujen mukaan. Juutalaiset pitävät heitä muukalaisina, kreikkalaiset vainoavat heitä, mutta kummatkaan eivät löydä heistä mitään moitittavaa. Muukalaisena ja pyhiinvaeltajana eläminen on kadonnut elämänasenne, josta kyllä kelpaa kirjoittaa, mutta jota ei kannata omaksua elämäntavaksi. Tunnemme olomme vaivautuneeksi pelkästä ajatuksesta, ettei olisi vaihtoehtoa. Kannamme mukanamme liian paljon matkatavaraa, ja kätemme on ollut liian kauan piparipurkissa.
Kun ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla eläneet kristityt tarvitsivat Diogenekselle kirjoitetun kirjeen kaltaista selittämään heidän mallikäyttäytymistään aikansa pakanahallinnolle, mekin tarvitsemme ehkä sellaisia kirjeitä selittämään elämänkatsomustamme tämän päivän hallitusvirkailijoille. Hallituksen taholta asetetaan jo kyseenalaisiksi kristilliset instituutiot ja koulut, joissa noudatetaan ainutlaatuisia kristillisiä moraalisääntöjä. Voisimme kysyä itseltämme, eroaako meidän elämäntapamme niin huomattavsti maallisen maailman menosta, että tarvitsemme Diogeneksen apologiaa selittämään sen meidän kulttuurillemme? Varhaisten kristittyjen kristilliset moraalisäännöt erottivat heidät muista, olemmeko me sittemmin kehitelleet vähemmän vaativan sääntökokoelman elääksemme onnellisina tässä maailmassa?
Valistuksen aikakausi alkoi 1700-luvulla, kun länsimaiset intellektuellit johtajat, kuten Thomas Jefferson ja Thomas Paine, päättelivät, että selkeän ajattelun ja tieteen avulla saavutettaisiin inhimillistä kehitystä. Totta kyllä, viimeisten 200 vuoden aikana on tapahtunut uskomatonta kehittymistä, varsinkin lääketieteen ja tekniikan saralla. Elämme kauemmin, saamme pitää omat hampaamme kauemmin, murtuneet luut parannetaan nopeammin ja paremmin ja jättimäisiä teräs- ja lasirakennuksia rakennetaan. Meillä on myös voimakkaat koneet, energia kulkee johdoissa, keskustelemme toisella mantereella asuvien kanssa avaruuden halki ja viilennämme tai lämmitämme asuintilamme tavalla, jollaista sata tai parisataa vuotta sitten eläneet kuninkaat eivät olisi osanneet edes kuvitella. Fyysinen elämä sujuu paremmin lähes kaikilla tavoilla. Maailman muut valtiot kadehtivat Yhdysvaltojen aineellista edistystä, ja monille se on kuin kukkulalla oleva kaupunki, jota kaikki kansat seuraavat. Jotkut edistysmieliset pitävät nyt kristittyjen käsitystä valosta taantumuksellisena. He pitävät kristinuskon valoa taikauskona, jotka estää edistyksen. Jos useammat meistä panisimme luottamuksemme tieteeseen ja demokratiaan, he sanovat, mieluummin kuin taruun elävästä Jumalasta, siitä olisi seurauksena inhimillistä kehitystä – toisin kuin jos aloitetaan Jumalasta ja ilmoituksesta oppiaksemme kuinka elää, etsiytyä luontoon rauhan saamiseksi.
David Hume, brittihallituksen jäsen, ateisti, lähti kerran aikaisin toimistostaan. Hänen apulaisensa kysyi syytä kiireeseen. Hume vastasi: ”Aion mennä kuuntelemaan tuota amerikkalaista nimeltä DL Moody.” Apulainen sanoi: ”Mutta herra Hume, luulin teitä ateistiksi.” Tähän Hume vastasi: ”Niin minä olenkin. Mutta herra Moody saarnaa ikään kuin hän uskosi sen, mitä hän sanoo.”
Joskus tuntuu siltä, että olemme vetäneet kuvitellun rajan sen välille mitä sanomme ja keitä me todella olemme, ja olemme tyytyneet toisaalta pitämään kiinni ymmärryksestä, joka meillä on Kristuksesta, ja toisaalta Kristuksesta itsestään.
Miten olemme tulleet hyljänneeksi Jumalan ja Hänen kaiken ylitse olevat moraaliset periaatteensa? 1960-luku, jota on nimitetty Akvariuksen/Vesimiehen ajaksi, käynnisti sen toden teolla, mutta perustus sille oli laskettu jo 1700-luvun Valistuksen aikana. Amerikan syntyminen osui yhteen tämän liikkeen kanssa; Thomas Jefferson ja Thomas Paine, valistusfilosofit, vaikuttivat varhaiseen amerikkalaiseen ajatteluun. Vaikutusvaltaiset intellektuellit Euroopassa ja Englannissa kuuluttivat, että yksin järki on keino löytää totuus. Tunteiden tai uskon sijaan heidän valonaan oli järki. Muutamat olivat ateisteja, monet uskoivat Jumalaan, mutta Valistuksen ajan teistit olivat deistejä: heidän Jumalansa oli älyllinen voima, joka loi maailmankaikkeuden ja pani paikoilleen fyysiset ja moraaliset lait sitä hallitsemaan, mutta luomisen jälkeen hän jätti luomakuntansa toimimaan omillaan, alunperin asettamiensa periaatteiden mukaisesti.
N.T. Wright, joka lienee huomatuin UT:n tutkija nykyään, uskoo Valistuksen tuoneen mukanaan epikuurolaisuuden, vanhan ennen Kristuksen aikaa vallinneen filosofian. Epikuurolaisille rauha ja levollisuus on elämän päämäärä ja tarkoitus, ei aistillinen mielihyvä, joka johtaa usein ongelmiin. Jumalista ei ole apua levollisuuden löytämiseksi, koska ne ovat levottomia ja riitelevät jatkuvasti keskenään. Itse asiassa ne eivät välitä meistä kuolevaisista. Koska Jumalaa ei ole, ateistin mielestä meidän on omin avuin löydettävä levollisuus, ja paras paikka sen etsimiseksi on luonto. Minulla ei ole minkäänlaista pätevyyttä luonnonvaraisten eläinten käyttäymistä tutkivana tiedemiehenä, mutta näen kyllä luonnossa kilpailua ruoasta ja reviiristä.
Monilla tavoilla ajattelemme ja elämme kuin epikuurolaiset. Jos Jumala on olemassa, hän on kaukana korkeuksissa. Meidän täytyy itse etsiä mielenrauhaa. Ja meidän on löydettävä se maan päällä ennen kuin kuolemme, koska elämä kuoleman jälkeen on epävarma. Sitä mukaa kuin usko Jumalaan haihtuu, haihtuu myös usko tuonpuoleiseen elämään. Paavali kirjoitti, että jos ylösnousemusta ei ole, voimme yhtä hyvin syödä ja juoda.
Yrittämmekö välttää sekasortoa sijoittamalla poliittisen vallan ja maallisen filosofian samaan käteen? Platon huomautti: ” Valtioiden välisille vaikeuksille, tai ihmiskunnan vaikeuksille, ei ole näkyvissä loppua ennen kuin filosofeista tulee tämän maailman kuninkaita tai niistä, joita me nyt kutsumme kuninkaiksi ja hallitsijoiksi, tulee todella ja oikeasti filosofeja, ja näin poliittinen valta ja filosofia ovat samassa kädessä.” Toimisiko tämä?
Koska Nietzschen mukaan ikuista totuutta ei ole olemassa, filosofi-kuninkaan alaiset tulkitsevat lakejaan loputtomasti, ainakin päivän vallitsevan ajattelun puitteissa. Kun sääntöjä ja lakeja tulkitaan loputtomasti yhä uudelleen, lakien merkitys vähenee. Joka tapauksessa jo ajatus, että joukko intellektuelleja laatisi lakeja, joiden mukaan meidän kaikkien olisi elettävä, on kuollut jo syntyessään, koska meidän aikaamme hallitsee individualismi. Yksilöinä me emme hyväksyisi sitä valtaa, joka vaaditaan saattamaan sellaiset lait voimaan. Pikemminkin on todennäköistä, että jokainen ihminen valitsee omat arvonsa, mikä synnyttää sekasortoa. Yhteiskunnallinen sekasorto johtaa vääjäämättä siihen, että voimakkaiden miesten velvollisuudeksi annetaan asioiden järjestykseen laittaminen. Sekasorto synnyttää diktaattoreja.
Silti maaimassa on jonkinlaisia jälkiä oikean ja väärän tajuamisesta. Kaikki maailman lapset sanovat samanlaisia tekoja epäreiluiksi. Muinaiset kansat laativat lakeja, joista heijastuu usein osia laista,jonka Jumala antoi Moosekselle. Heettien ja Babylonian (Hammurabi) laissa oli Tooran lakeja muistuttavia lakeja, mm silmä silmästä. Monet varhaisista yhteiskunnista sovelsivat tätä ”silmä silmästä” lakia kirjaimellisesti.
Muinaisilla kansoilla oli totisesti jonkinlainen käsitys Jumalan antamista yleismaailmallisista periaatteista. Paavali tunnisti tämän: ”Kun pakanatkin,joilla ei ole lakia, tekevät luonnostaan, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia olekaan, ovat itse itselleen laki” (Room. 2:14).
Valtakuntia, hallituksia ja yhteiskuntia tulee ja menee. Ne näyttävät haavoittumattomilta vain silloin kun ne ovat valtansa huipulla. Niin kuin Paavali sanoi Korintin uskoville, tämä maailma siinä muodossa, jossa sen tunnemme, häviää. Nebukadnessarin unessa näkemän valtaisan kuvapatsaan hajoaminen kuvaa hyvin Paavalin sanoja. Daniel sanoi maailman voimakkaimmalle miehelle, että kivi, joka edustaa Jumalan kuningaskuntaa, hajottaisi kaikki suuret muinaiset valtakunnat, myös Meedia Persian, Kreikan ja Rooman. Rooman valtakunta pysyi noin 1000 vuotta. Jos minä olisin elänyt siellä silloin, mieleeni ei olisi koskaan juolahtanut, että se voisi luhistua, niin voimakas ja mahtava sen valta oli. Monet amerikkalaiset luulevat, että mikään niin suuri ja voimakas ei voi luhistua. Jotenkin meillä on se luulo, että Amerikka pystyy voittamaan mitä vain edistyneellä tiedollaan ja mahdillaan. Alexander Hamilton uskoi, että uusi poliittinen tiede pelastaisi Amerikan muinaisten valtojen kohtalolta. Thomas J. Donahue, Yhdysvaltojen kauppakamarin toimitusjohtaja, sanoo, että Amerikan talous nousee ennalleen ”koska Amerikalla on tahto ja voima selättää kaikki haasteet”.
Kun mainitsin Amerikan moraalin rappiosta eräälle yliopiston rehtorille, hän sanoi: ”Amerikan liikevoima estää sen luhistumien. Me uskomme, että Amerikan vauraus, tieteet ja teknologia tekevät siitä haavoittumattoman. Jos me käytämme järkeämme ja teemme työtä yhdessä, mikään ei voi kukistaa meitä.” Pitäisikö meidän ottaa opiksemme Baabelin tornista, kuinka Jumala tuhosi sen, koska ihmiset kerskuivat tiili-laasti teknologiallaan ja yhteistyökyvyllään?
Koska me elämme runsauden ja mukavuuden keskellä, emme osaa ottaa huomion toiseen suuntaan osoittavia merkkejä. Järkevästi ajattelevat tiedemiehetkään eivät aina näe tosisasioita, jotka ovat ristiriidassa heidän tutkimustensa nojalla tekemiensä olettamusten kanssa. Useat meistä, ellei peräti suurin osa, olettaa näkevänsä todellisuuden tarkasti, vaikka silmillämme on omien oletuksiemme ja erilaisten ennakkoluulojen tummentamat lasit.
Johanneksen mukaan veljiämme rakastamalla opimme ymmärrystä: ”Joka sanoo olevansa valossa, mutta vihaa veljeään, on yhä pimeydessä. Joka rakastaa veljeään, pysyy valossa, eikä hän ole lankeemukseksi kenellekään. Mutta joka vihaa veljeään, on pimeydessä. Hän vaeltaa pimeydessä eikä tiedä, minne menee, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä” (1. Joh. 1:9-11).
Länsimaisen ihmisen mielestä ajatus, että ymmärryksen valo tulee pikemminkin rakkauden kuin järjen kautta, on mieletön. Silti todellista ymmärryksen valoa täynnä oleva on Jeesuksen seuraaja, joka rakastaa muita. Agape-rakkauden avulla järki ja tiede voivat saavuttaa pysyviä tuloksia kaikkien hyväksi, mutta ilman agape-rakkautta järkeilymme ja tieteemme voivat saada aikaan tuhoa, niin kuin tapahtui 1900-luvulla. ”Tiede ilman rakkautta tekeytyy sankaripelastajaksi niistä vaaroista, jotka se on yksin luonut.” Yhtenä esimerkkinä tästä on massiivinen sodankäynti, joka on riippuvainen mekaanisista aseista, joita insinööritiede tuottaa.
Kun koronavirus uhkaa nyt maailman taloutta, miksi emme pysty näkemään rahatalouden, sotilasmahtien ja hyvin suunniteltujen hallitusten haurautta? Miksi emme panisi toivoamme muuttumattomaan kuningaskuntaan? Emme pysty näkemään aikojemme merkkejä, koska paha ja aviorikkoja aikamme on vioittanut näkökykyämme. Läntisen sivilisaation juna on jo lähtenyt asemalta ja kiihdyttää vauhtiaan, vaikka alamäki ei ehkä näytä vielä kovin jyrkältä. Se juuri on pelottavaa – kun sanotaan ”rauha ja turvallisuus”, tuho tulee.
Olemmeko välttäneet muinaisten hallitusten kohtalon harjoittamalla nykyaikaista tietoihin perustuvaa tieteellistä politiikkaa? Poliittinen teoria tai kehys eivät riitä langenneen luontomme muuttamiseen. Kaksi pääasiallista merkkiä siitä, että olemme heikoilla, ovat:
1) järjestämme, josta olemme tulleet riippuvaisiksi, on tullut hyödytön.
2) politiikka ei voi parantaa yhteiskuntaa, jossa ahneus ja himoitseminen ovat vallitsevia piirteitä.
Todistusaineistoa
Homoseksuaalisuus. Korkein oikeus julisti homoavioliitot laillisiksi, mikä on esimerkki turhanpäiväisestä ajattelusta, niin kuin Paavali kuvaa kirjeessään roomalaisille. Kun yhteiskunnan arvostelukyky heikkenee siinä määrin, että sukupuolisia eroavuuksia väheksytään, se ei voi luottaa omaan järkeensä moraalisten periaatteiden ollessa kyseessä. Siinä missä homouden puolestapuhujat väittävät olevansa viisaita, Paavali sanoo, että heidän viisautensa on peräisin pimentyneistä, ymmärtämättömistä sydämistä, mikä tekee heidän viisaudestaan turhanpäiväistä.
”Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole Häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi. He ovat muuttaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisen ihmisen, lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuvan kaltaiseksi. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät sydäntensä himoissa saastaisuuteen, häpäisemään keskenään oman ruumiinsa” (Room. 1:21-24). Niin kuin Eeva uskoi Saatanan sanat, että hän saisi Jumalan lailla tiedon hyvästä ja pahasta, jos hän söisi kielletyn hedelmän, niin on meistäkin, kun me väitämme olevamme viisaita, tullut tyhmiä.
Länsimaat aikoivat suunnitella paremman yhteiskunnan ihmisjärjen avulla. Mutta mihin matkaa yhteiskunta, kun ihmisjärjestä tulee turhanpäiväistä? Runoilija Yeatsin kuuluisa huomio sopii hyvin meidän aikaamme: ”Kaikki hajoaa, sisin ei kestä, sekasorto valtaa maailman. Verentahrima virta aukeaa, hukuttaa kaikkialta viattomuuden. Parhailta puuttuu vakaumus, pahimmat täyttää kiihkeä voima.” (tekstin suomentajan oma käännös).
Ahneus. Superrikkaat käyttävät valtaa muokatakseen hallituksen politiikkaa omaksi edukseen. Seuraava vitsi, joka koskee Leonid Brezneviä, Neuvostoliiton presidenttiä (1977-1982), kuvaa kuinka materialismi on aina läsnä riippumatta siitä, mikä taloudellinen järjestelmä on. Breznev vei äitinsä Kremliin näyttääkseen hänelle monet autonsa, jalokivensä, räätälin tekemät vaatteensa ja kehuskellakseen rakastajattarillaan. Hänen äitinsä katseli kaikkea vaitonaisena ja sanoi sitten: ”Hienoa, Leonid, mutta mitä teet, jos kommunistit tulevat takaisin?”
Mooseksen laki sitä vastoin tarjosi säännöt, joiden nojalla maanomistajat pitivät huolta köyhistä, jotka olivat halukkaita tekemään työtä. Ruut esimerkiksi poimi jyviä Booaksen pelloilla ohranleikkuun aikaan. Paavali kehotti meitä elämään hiljaista elämää ja tekemään työtä käsillämme. Hän kirjoitti Timoteukselle, että tyytyväisyys on suuri ansio, sillä emme tuoneet mitään mukanamme, kun tulimme tähän maailmaan ja samalla tavalla lähdemme täältä. Sitten hän sanoi, että rikkauden tavoittelu on vaarallista. Se on ansa, joka koostuu monista mielettömistä ja vahingollisista haluista ja toiveista, jotka syöksevät ihmiset perikatoon ja tuhoon. Niin kuin edellä on mainittu, hän muistutti myös korinttilaisia, että maailma tällaisena kuin sen tunnemme, on katoava. Tämä on yhtä totta Amerikan kohdalla kuin se oli totta Korintin, Babylonian, Meedia Persian, Kreikan ja Rooman kohdalla.
Kun huomattava osa yhteiskunnastamme hylkäsi uskon Jumalaan oppimattomamman aikakauden taikauskona, se antoi vapaat ohjat lihan himoille. Kuka tunteekaan paremmin ihmisen halut ja toiveet kuin TV-mainosten tekijät?
Malliesimerkkinä voisi olla Sandals Resorts (Lomakeskus), joka suoltaa 30 päivän aikana 3000+ mainosta, joissa vedotaan meidän langenneeseen luontoomme.
Jokaiseen Sandals-lomaan kuuluu:
* loisteliaat ja ainutlaatuiset huoneet ja sviitit.
* rajaton määrä aterioita valinnan mukaan 16 hienossa ravintolassa
* jopa 11 baaria kussakin lomakeskuksessa
* rajattomasti ensiluokkaista alkoholijuomia
* Robert Mondavi Twin Oaks viinit
* viihdettä yötä päivää
* ainutlaatuinen hovimestaripalvelu
Kaikki Sandals-lomakeskukset ovat vain aikuisille, pariskunnille suunniteltuja. Mainostajat tuntevat meidät hyvin.
Kuinka meidän sitten pitäisi elää? Katsokaa ympärillenne Kuningaskunnan silmillä. Toisin kuin sammakko, joka voi olla kiehuvassa padassa kuumuutta tuntematta, tajutkaamme, mitä meitä ympäröivä maailma tekee meille.
Älkäämme kiinnittäkö sydäntämme maallisiin (Fil. 3:19). Suunnatkaamme kompassimme kohti Oikeaa Pohjoista, jossa Kristus on, koska me olemme kuolleet itsellemme ja meidän elämämme on kätkettynä Kristukseen (Kol.3:1-4). Olemme muukalaisina tässä maailmassa, meillä on Jumalan kuningaskunnan passit. Me odotamme kuningastamme tulevaksi, muuttamaan meidän kuolevaiset ruumiimme Hänen kirkastetun ruumiinsa kaltaisiksi. Hän voi tehdä sen, sillä kaikki on Hänen vallassaan (Fil.3:20,21).
Kun mietimme näitä varoituksia, voi tulla siihen johtopäätökseen, että parempi olisi olla tekemättä mitään, istuskella vain ja mietiskellä Jeesuksen paluuta ja tulevaa taivasta. Mutta Raamatussa mikään ei viittaa siihen, että meidän pitäisi olla oloissamme niin taivaallisissa, ettei meistä ole mitään hyötyä maan päällä. Paavali päinvastoin sanoo, kuinka meidän tulisi elää odottaessamme Jeesuksen paluuta:
”Pitäkää kunnia-asiananne, että elätte hiljaisuudesa, toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä omilla käsillänne, niin kuin me olemme teitä käskeneet. Näin te vaellatte moitteettomasti ulkopuolisten edessä ettekä ole kenenkään avun tarpeessa” (1. Tess. 4:11,12).
Elämme hiljaisuudessa. Cincinnatus, roomalainen ylimys, menetti omaisuutensa maksaessaan poikansa suunnattomat sakot. Sen jälkeen hän alkoi viljellä kaalia pienellä maatilalla, jossa hän asui pienessä mökissä. Kun maahan tunkeutuva armeija piiritti Rooman konsulin armeijan ja ryhmä senaattoreja tuli hänen maatilalleen värväämään häntä, he tapasivat hänet perkaamasta kaalipeltoaan. He selittivät, että häntä tarvittiin kokoamaan armeija pelastamaan konsulin motitettu armeija. Epäröimättä hän pyysi vaimoaan tuomaan toogansa, ja kun hän oli pukenut sen ylleen, senaattorit tekivät hänestä diktaattorin. Hän kokosi suuren armeijan, marssitti sen konsulin motissa olevan armeijan luo ja otti vangiksi sitä saartavan armeijan.
Koska hän oli voittanut, senaattorit olisivat voineet antaa hänelle korkeimman viran. Sen sijaan hän palasi tilalleen kaalimaataan hoitamaan ja elämään hiljaisuudessa. Aikojen saatossa hänestä on tullut esimerkki nöyryyden hallitsemasta voimasta ja sävyisyydestä. Jeesus olisi varmastai pitänyt hänestä. Niin kuin Jeesuksen seuraajien pitäisi tietää, korkea asema, johon liittyy paljon rahaa, voi tulla lopulta hyvin kalliiksi.
Toimitamme omia tehtäviämme. Kristitty suunnittelee tekemisensä ja työnsä huolehtiakseen perheestään varojensa puitteissa. Hän palvelee perhettään ja yhteisöään etsimättä itselleen hyötyä, kun hän autta toisia, etenkin veljiään ja sisariaan.
Teemme työtä käsillämme. Yli 50 yliopistotyövuoden perusteella näen, kuinka vähän yliopistot tekevät auttaakseen opiskelijoita tekemään hyviä olosuhteitaan, kykyjään, harrastuksiaan ja uskoaan vastaavia uravalintoja. Uran valitseminen nämä tekijät huomioiden tuli minulle tärkeämmäksi, kun olin ammatinvalinnan ohjaajana kahdessa Hickman -lukiossa. Katselin kuinka ammattikoulun opettajat ohjasivat oppilaitaan valmentajien tapaan. Heidän oppilaansa tekivät työtä hitsaten, moottoreita korjaten tai puutöitä tehden ja heidän opettajansa neuvoivat heitä. Eräs meidän yhteisömme päättäväinen ja työssä tarvittavia taitoja haluava nuori mies kirjoittautui Tennesseen tekniseen ammattikorkeakoulun Spring Hillissä. Hän suoritti diplomin teollisuuden alan huoltomekaniikassa sekä pätevyyden viidessä muussa taidossa. Hänellä on työ huoltomekaanikkona Spring Hillissä. Kaikkina aikoina ne, jotka ovat vallassa, luottavat ammattitaitoon ja arvostavat sitä. ”Näet miehen, taitavan toimissaan. Kuninkaita hän palvelee, ei hän palvele alhaisia” (Snl. 22:29).
Olen ohjannut monia tutkimuksia Saarnajan kirjasta ja mietin usein, uskooko kukaan meistä oikeasti jakeen 2:11 loppuosan ”Mistään ei ole hyötyä auringon alla.” Tämä toteamus seuraa Salomon luetteloa hänen saavutuksistaan. Hänen verotulonsa olivat joka vuosi 25 tonnia kultaa, eli peräti 2 triljoonaa $ (v 2017 U.S. kokosi veroja 3.3 triljoonaa $). Salomolla oli näyttöä todellisesta hankitusta tulosta, silti niin monet meistä kuvittelemme, että voimme saavuttaa jotain elinaikanamme. Tapasin kerran erään 90-vuotiaan suurmaanomistajan. Hän istui pyörätuolissaan varjoisella nurmikolla. Sanoin: ”Olen kuullut, että te omistatte enemmän maata kuin kukaan toinen tässä maassa.” Hän vastasi oitis: ”Kunpa omistaisin.” Hän omisti 800 eekkeriä (n 320 ha) ja hänellä oli suuri Angus -karjalauma.
Yhteenveto
Heprealaiskirjeen lukujen 11 ja 12 teema leimaa tätä yhteenvetoa. Aikaisemmin lainatuista Raamatun kohdista käy selväksi, että Jeesuksen seuraajien pitäisi elää ulkomailla asuvina Jumalan kuningaskunnan kansalaisina tässä pimeyden valtapiirissä ja etsiä valon kaupunkia,jonka perustus ei järky. Meillä pitäisi olla vain vähän matkatavaroita, älkäämme kuormittako itseämme tämän maailman rihkamalla, vaan keskittykäämme Kristukseen ja unohtakaamme ajatuksetpalaamisesta jo jättämäämme pimeyteen. Älkäämme antako minkään vastustuksen pelottaa meitä, vaikka hintana olisi meidän veremme. Kun olemme perillä, tiedämme saavamme levätä Siionin vuorella.
Kun kävin Samariassa Joe Shulamin, Jerusalemissa sijaitsevan Netivyan Raamatunopetusjärjestön ja Israelin Paimen-seurakunnan perustajan kanssa, hän kertoi minulle, että Omri sijoitti talonsa niin, että hän saattoi nähdä lännessä Ateenan ja etelässä Jerusalemin. Tämä kaksimielisyys johti hänen poikansa Ahabin tragediaan. Ahab meni naimisiin siidonilaisen kuninkaan tyttären kanssa, palveli baaleja ja teki enemmän pahaa kuin kukaan Israelin kuninkaista ennen häntä. Omri on esimerkki kahtaalle häilyvästä miehestä. Hänen uskonsa iankaikkiseen kuningaskuntaan oli heikko ja hän kiintyi tämän maailman voimien loistoon. Nähdessään kuinka Ateena kukoisti yksinkertaiseen Jerusalemiin verrattuna hän ehkä ajatteli, että hänen pitäisi pelata varman päälle. ”Mutta anokoon uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko saavansa Herralta mitään, kahtaalle häilyvä mies, epävakaa kaikilla teillään” ( Jaak.1:6-8).
Ur. Saatamme ajatella, että Aabrahamia pyydettiin muuttamaan vain yhdeltä alkukantaiselta Lähi-idän alueelta toiselle, mutta niinhän asia ei ole. Tuohon aikaan Mesopotamiassa ja Urissa oli tarjolla elämää helpottavat mukavuudet. Aabrahamin piti lähteä kaksikerroksisesta talostaan, jonka suunnittelussa oli otettu huomioon maksimaalinen viileys, talossa oli vesi- ja viemäriputkistot, jotka oli yhdistetty kaupungin vesi- ja viemäriverkostoon. Tämän hän joutui jättämään asuakseen vuohennahkateltoissa, vesi oli itse kaivettava maasta ja ulkovessoihin piti tottua.
Mesopotamia
Aabraham oli kuin kuka tahansa mukavasti elävä, varakas Amerikan kansalainen, jonka suunnitelmissa ei ollut jättää kukoistavaa, hyvin organisoitua yhteisöä alkaakseen elää paimentolaisena karjaa hoitaen ja ilman pesumahdollisuuksia olevissa teltoissa asuen. Jeesuksen seuraajilla on Aabrahamin tavoin silmät nähdä nykyajan materialismin traagiset puutteet. Kun he näkevät nämä puutteet ja viat, he etsivät parempaa maata. Mooseksen tavoin he hylkäävät tämän maailman ohimenevät ilot, koska heille Kristuksen antamalla nuhtelulla on pysyvämpi arvo kuin tämän maailman aarteilla.
Sain yhden merkittävimpiä oppimiskokemuksiani työskennellessäni erään etevän psykologin kanssa Georgian yliopistossa. Joe Hammock suunnitteli kunto-ohjelmia siiloissa työskenteleville vety-ohjus (hydrogen missile) operaattoreille. Myöhemmin tämä arvossa pidetty Bell Labs otti hänet palkkalistoilleen. Tapasin hänet Georgian yliopistossa, johon hänet oli otettu johtamaan psykologian tiedekuntaa. Kerran hän lounaalta palatessamme viittasi Jaakobin toteamukseen, että siitä, joka tahtoo olla maailman ystävä, tulee Jumalan vihollinen. Olinhan toki kuullut tämän aikaisemminkin, mutta Joen sanomana se iski minuun kuin salama.
Mitä vähemmän olemme kotonamme tässä maailmassa ja mitä enemmän kaipaamme Hänen paluutaan, sitä parempi. Maranata – Herra, tule!
Kirjoittajasta: John Harris on eläkkeellä oleva yliopiston opettaja ja hallintomies. Hän opetti kasvatuspsykologiaa, oppimismuotoilua, oppitulosten arviointia ja uskontoa. Hän on julkaissut artikkeleita korkeamman opetuksen arviointiperusteista, opetusuunnitelmien kehittämisestä ja oppimismuotoilusta. Hänen johtotehtävänsä liittyivät yliopistokurssien kehittelyyn ja oppimisteknologiaan, koko valtiota kattavaan yliopistojen koordinointiin ja liittovaltion katsaukseen kansallisista akkreditointiyhdistyksistä. Hän johtaa Raamatunopetus- ja hengellisen kasvun luokkia ja keskusteluryhmiä, joille hän kirjoittaa joskus tutkielmia.
