Opetusta Siionista huhtikuu 2017
Kärsivällisyyden voima
Reuven Kovner
”Vahvimmat kaikista sotureista ovat nämä kaksi – Aika ja Kärsivällisyys.”
Leo Tolstoi, Sota ja Rauha
Kohtaamme Daavidin ensimmäistä kertaa 1 Samuel 16:ssa. Jumala oli pettynyt kuningas Sauliin ja lähetti profeetta Samuelin etsimään ja voitelemaan toisen miehen Israelin kuninkaaksi. Kun Samuel saapui Iisain taloon Beetlehemissä, Iisai esitteli profeetalle seitsemän poikaansa, mutta kukaan heistä ei ollut Herran valitsema. Iisailla oli ilmeisesti vielä yksi poika, joka oli paimentamassa hänen lampaitaan kedolla. Iisai haetutti paikalle nuorimman poikansa, Daavidin. Kun Samuel näki Daavidin, Jumala sanoi hänelle heti, että tämä oli se valittu ja käski voidella pojan. Siitä hetkestä lähtien Jumalan Henki oli Daavidin yllä.
Vaikka Daavid voideltiin hyvin nuorena, kuluisi monia vuosia ennen kuin lupaus täyttyisi ja hänestä tulisi vihdoin Israelin kuningas. Ennen tätä keskitytään Daavidin ja Saulin väliseen suhteeseen. Tämä on loistava esimerkki Jumalan lupauksista: ne eivät täyty aina välittömästi.
Alusta lähtien Saul tunsi syvää mustasukkaisuutta Daavidia kohtaan. Kaikki alkoi siitä, kun hintelä, punatukkainen Daavid kukisti yksinään Goljatin. Daavid tarjoutui vapaaehtoisesti taistelemaan filistealaista jättiläistä vastaan, joka oli kylvänyt pelkoa kansaan. Daavid kieltäytyi ottamasta päälleen taistelussa tavallisesti käytettyä raskasta varustusta, ja päätti sen sijaan käyttää yksinkertaista linkoa ja läheisestä purosta poimimiaan kiviä. Muiden epäilyistä huolimatta hän voitti pelkoa osoittamatta taistelun yhdellä kohteeseensa lingotulla kivellä. Pieni kivi lensi korkealle ilmaan ja osui Goljatia syvälle otsaan. Tämä Daavidin tarkasti suuntaama ammus tappoi filistealaissoturin, mikä sai israelilaiset juhlimaan Daavidin voittoa: ”Riemuitsevat naiset lauloivat vuoroin toisilleen: ”Saul voitti tuhansia, Daavid kymmeniätuhansia”” (1 Samuel 18:7).
Tämän tapahtuman jälkeen Saul otti ensimmäisen askeleen vahingoittaakseen Daavidia lupaamalla tyttärensä Miikalin vaimoksi sataa filistealaisen esinahkaa vastaan. Saul ajatteli: ”Minä annan hänet Daavidille, että hänestä tulisi tälle ansa ja filistealaiset tappaisivat Daavidin” (1 Samuel 18:21). Saul toivoi, että Daavid saisi surmansa filistealaisten kädestä.
Naiset olivat usein kompastuskivinä Daavidin elämässä, mutta tällä kertaa hän aidon israelilaisen soturin lailla palasi mukanaan esinahat, eikä vain sata vaan kaksisataa esinahkaa. Tarinan edetessä Miikal päätyy pettämään isänsä pelastaakseen Daavidin hengen. Kun Saulin katala suunnitelma epäonnistui, hän lähti ajamaan takaa Daavidia tappaakseen hänet. Tuosta hetkestä lähtien Saulin päätavoite oli murhata Daavid, joka joutui pakenemaan henkensä edestä.
1. Samuelin kirjan luvussa 24, kun ajojahti on käynnissä, Saul saa tietoonsa, että Daavid on Ein Gedin erämaassa, ja sinne hän rientää 3000 valiosoturinsa kanssa. Daavid piileskeli yhdessä alueen luolista. Sattumoisin Saul meni samaan luolaan, todennäköisesti tarpeilleen, onnellisen tietämättömänä siitä, että Daavid oli luolassa. Daavid sai täydellisen tilaisuuden tappaa pahaa aavistamaton Saul. Hän veti varovasti esiin miekkansa Saulin huomaamatta; hän oli valmis lopettamaan väkivallan ja vihan. Mutta viime hetkellä hän päättikin leikata vain palan Saulin viitan kulmasta, ja sitäkin tekoa hän katui myöhemmin. Järjen vastaisesti Daavid sääli Saulia, joka oli hänen suurin vihollisensa. Saulkin tunnustaa moisen teon järjettömyyden: ”Kun joku kohtaa vihollisensa, päästääkö hän tämän menemään rauhassa? Herra palkitkoon sinulle hyvällä sen, mitä olet tänä päivänä tehnyt minulle” (1 Samuel 24:20).
Daavid tiesi, mitä oli odotettavissa, ja luotti Jumalan lupauksiin. Tämä johdattaa meidät aika filosofisen kysymyksen äärelle. Jos ihmisellä on tietty tulevaisuus ja kohtalo, ja Jumalan suunnitelma hänen elämänsä varalle on kirjoitettu ja se tunnetaan edeltäpäin, mikä merkitys on tämän ihmisen päivittäisillä teoilla ja valinnoilla?
Kuuluisa toisella vuosisadalla vaikuttanut Rabbi Akiva kirjoitti tälle kysymykselle omistetun esseen. Hän kirjoitti seuraavaa: ”Kaikki on tiedossa jo edeltä ja jokaisella on valinnan vapaus.” Monet rabbit kirjoittivat selityksiään näistä Rabbi Akivan kuuluisista sanoista. Yksi niistä toteaa, että Jumala on kirjoittanut ihmisen kohtalon ja Hän tuntee sen, mutta että valinnan vapaus on silti olemassa ja että jokainen ihminen saa tehdä vapaasti omat valintansa elämässä. Jos näin on, merkitseekö se, että jokainen elämämme risteysasema on äärimmäisen tärkeä? Se on hyvin todennäköisesti kaukana totuudesta.
Daavid tiesi, että hänestä tulisi Israelin kuningas, tappoipa hän sitten Saulin tai jätti hänet henkiin. Jo varhain, kauan ennen kuninkaaksi tuloaan, Daavid ymmärsi, että hänen jokaisella teollaan olisi vaikutusta hänen tulevaan kuninkuuteensa. Saul jahtaa edelleen Daavidia, ja luvussa 26 hän saapuu Siifin autiomaahan. Tällä kertaa Daavid suunnittelee uuden tilaisuuden, jossa voisi surmata Saulin. Muutoin tuo kissa ja hiiri -leikki ei koskaan loppuisi. Hän tiesi, että hyökkäys on paras puolustus.
Vuonna 1967, 19 vuotta Israelin valtion perustamisesta ja Itsenäisyyssodan voitosta, ympäröivien arabimaiden taholta tuleva uhka oli taas todennäköinen. Rajanaapureinamme on neljä vihamielistä valtiota, joita tukee seitsemän muuta valtiota, jotka odottivat oikeaa hetkeä hyökätäkseen taas kimppuumme. Egyptillä oli Lähi-idän suurimmat ja vahvimmat ilmavoimat; sen maajoukot ylittivät Suezin kanaalin ja liikkuivat Siinain niemimaan halki meidän rajojamme kohti. Israelin olemassaolo oli vaakalaudalla, eikä meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin toimia. Kesäkuun viidennen päivän aamuna 1967 käytiin yksi historian kuuluisimpia ilmataisteluja; 187 israelilaista taistelukonetta tuhosi täydellisesti Egyptin ilmavoimat ja vahingoitti vakavasti myös Syyrian, Irakin ja Jordanian ilmavoimia. Sota voitettiin oikeastaan muutamassa tunnissa. Kuusi päivää myöhemmin Israel sai voiton kaikista ympäröivistä arabiarmeijoista ja kasvatti aluettaan kolmikertaiseksi vapauttaen samalla itä-Jerusalemin Jordanian käsistä.
Toisin kuin aikaisemmin mainitun luolaepisodin spontaanissa tilanteessa Daavid oli tällä kertaa itse Siifin erämaan tapahtumien alkuunpanijana. Hän lähetti vakoojia Saulin joukkojen luo ja päätti itse mennä Saulin leiriin keskellä yötä kaikkien nukkuessa. Abisai ja Daavid tapasivat Saulin miehet nukkumassa piirissä, jonka keskellä Saul ja hänen sotapäällikkönsä Abner, Neerin poika, nukkuivat. Tämä oli epäilemättä Jumalan antama mahdollisuus. Abisai sanoi Daavidille: ”Jumala on tänä päivänä antanut vihamiehesi sinun käsiisi. Salli minun nyt keihästää hänet maahan yhdellä iskulla, toista ei tarvita” (1 Samuel 26:8).
Daavid olisi voinut lopettaa kerralla koko vainon. Mutta nytkin Daavid kieltäytyy surmaamasta Saulia ja kieltää miehiään koskemasta Jumalan voideltuun. Mikä sai Daavidin säälimään suurinta vihamiestään ja säästämään taas hänen henkensä? Kyllä Daavidin käsissä oli verta; olihan hän tappanut kymmeniätuhansia. Jos kohdistamme katseemme näiden tapahtumien ulkopuolelle, huomaamme, että niitä erottaa vain yksi kertomus, kertomus Abigailista ja karmelilaisesta Naabalista.
Luku 25 alkoi Samuelin, aikansa vaikutusvaltaisimman profeetan, kuolemalla. Tästä näköjään tärkeästä tapahtumasta kerrotaan kuitenkin vain yhdellä jakeella. Se että lähes koko luku on omistettu kertomukselle Abigailista, kertoo paitsi sen tärkeydestä myös ajasta, jona se tapahtui.
Karmelilainen Naabal oli varakas mies, jolla oli useita lammaslaumoja. Hänet kuvataan ilkeäksi ja tyhmäksi mieheksi. Abigailia sen sijaan sanotaan kauniiksi ja viisaaksi, täydelliseksi miehensä vastakohdaksi. Hänen nimensä merkityskin on kiehtova. Nimen ensimmäinen osa ”Avi” (isäni) viittaa Jumalaan, niin kuin monet muut heprealaiset nimet. Jälkimmäinen osa ”Gail” voidaan tulkita usealla tavalla. Yksi mahdollisuus on, että se on johdettu heprean sanasta ”Gil” (ilo). Toinen vaihtoehto on, että se tulee sanasta ”Geula” (lunastus).
Säilyäkseen hengissä Daavidilla ja hänen miehillään täytyi olla perustarpeet: ruokaa ja vettä. He näkivät oivan tilaisuuden saada elintarvikkeita Naabalilta, ja he tekivät tälle tarjouksen aitoon mafiatyyliin. Kummisedän Don Corleonella oli tapana sanoa: ”Teen hänelle tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä.” Daavid teki vastaavanlaisen tarjouksen: ”Olemme sinun ja paimentesi ”turvana” Karmel-vuoren alueella ja varmistamme, ettei sinulle eikä laumoillesi tapahdu mitään pahaa. Tätä vastaan sinä varustat meidät ruualla ja muulla mitä tarvitsemme.” Daavid ei miehineen varsinaisesti pyytänyt vaan pikemminkin vaati tätä Naabalilta.
Naabal torjui tylysti Daavidin tarjouksen, mihin Daavid puolestaan vastasi marssimalla Naabalia vastaan 400 miehen kanssa vakaana aikomuksenaan Naabalin rankaiseminen. Kun Abigail sai kuulla palvelijalta, mitä oli tekeillä, hän otti välittömästi suuren määrän ruokaa ja elintarpeita ja kiiruhti Daavidia vastaan.
Abigailin vaikuttava puhe on mahdollisesti yksi merkittävimpiä naisten pitämiä puheita Raamatussa. Häntä pidetään myös yhtenä judaismin seitsemästä naisprofeetasta. Vaikka emme varsinaisesti tiedä, oliko hänellä profetian lahja, häntä pidetään kuitenkin profeettana Daavidille esittämänsä vetoomuksen vuoksi. Hän sekä ennusti Daavidin kuningashuoneen tulevaisuuden ja sen kanssa Israelin koko tulevaisuuden että vaikutti niihin.
Puheessaan Abigail pyysi Daavidia säästämään hänen aviomiehensä ja väkensä. Hän ei yrittänyt puolustella miehensä tekoja, vaan totesi tämän olevan tyhmän ja tylyn. Hän pyysi, ettei Daavid vuodattaisi verta, tulevan kuninkuutensa tähden. Hänen tuli taistella Herran taistelu, ei omaansa. Abigailin mukaan Naabal oli vain Daavidin tiellä oleva kompastuskivi, jonka vuoksi ei kannattanut mustata nimeään. Abigail esti turhan verenvuodatuksen ja pelasti näin Daavidin pahimmalta vihamieheltään, Daavidilta itseltään.
Mekin olemme usein itse niitä suurimpia kiviä, joihin kompastumme, ja pahimpia vihamiehiämme, kun yritämme selvitä heikkouksinemme ja puutteinemme elämämme läpi. Daavid ymmärsi, että Abigail tuli Jumalan lähettämänä. Abigailin tarina on meille syvällisenä esimerkkinä. Kuinka usein olemmekaan kohdanneet tiellämme sattumalta jonkun, jonka yllättävästä kohtaamisesta on koitunut elämäämme siunausta ja hedelmää. Daavid suostui Abigailin vetoomukseen, otti vastaan hänen tuomansa lahjat, siunasi häntä ja kääntyi takaisin. Pian näiden tapahtumien jälkeen, samassa luvussa, Naabal kuoli sydänkohtaukseen. Kun Daavid sai tiedon tästä, hän kiitti jälleen Jumalaa siitä, että Hän oli säästänyt hänet verenvuodatukselta. Sitten hän otti Abigailin vaimokseen.
Palatkaamme nyt hetkeen, jossa Daavid seisoo nukkuvan Saulin vierellä ja kaikki on valmista vainon lopettamiseksi. Saulin surmaaminen ei olisi ollut sittenkään niin kamala teko. Jos Ein Gedin luolassa asia ei tullut selväksi, niin täällä Siifin erämaassa voi epäilemättä nähdä Jumalan puuttuvan asioiden kulkuun ja antavan Daavidille vielä yhden tilaisuuden välien selvittämiseksi Saulin kanssa.
Mutta Daavidilla oli niin syvä luottamus tulevaan siunaukseen, että hän päätti jättää vielä kerran tilaisuuden käyttämättä. Hän muistutti taas miehiään, että on kiellettyä koskea Jumalan voideltuun, häneen, jonka itse Herra on valinnut. Jos niin on Jumalan tahto, Saul kuolee sairauteen, korkeaan ikään tai taistelussa. Yhdessä hetkessä tehty valinta ei voi muuttaa Jumalan suunnitelmaa, joka on paljon suurempi kuin kaikki meidän valintamme ja hetkittäiset päätöksemme.
”Näin sanoo Herra Sebaot: Minä olen ottanut sinut laitumelta, lampaiden jäljestä, kansani Israelin ruhtinaaksi. Minä olen ollut sinun kanssasi kaikkialla, missä olet vaeltanut, ja olen hävittänyt tieltäsi kaikki vihollisesi. Minä teen nimesi suureksi, suurimpien nimien vertaiseksi maan päällä” (2 Samuel 7:8-9).
Sotilassanastossa taktinen siirto tarkoittaa siirtoa, joka tehdään lyhyen tähtäimen päämäärän saavuttamiseksi tai erityistehtävän suorittamiseksi. Sitä vastoin strategisen siirron kohdalla huomioon otettavia asioita on paljon enemmän. Daavid luopui tästä hienon taktisen siirron mahdollisuudesta tulevan strategisen hyödyn hyväksi. Hän tiesi, että hän olisi seuraava kuningas ja siksi hän toimi vahvistaakseen tätä asemaa, jotta hänen kuningaskuntansa pysyisi. Hän säästi Saulin kaksi kertaa ja kielsi miehiään koskemasta Jumalan voideltuun. Tämän vuoksi hänen kuningaskuntaansa pidetään yhtenä historian vahvimmista, eikä vähiten koska Messias tuli Daavidin huoneesta.
Tavalliseen, reaaliajassa tapahtuvaan, selvään hyvän ja pahan välillä valitsemiseen verrattuna on paljon haasteellisempaa tehdä päätös kahden teon välillä, joista toinen hyödyttää meitä tällä hetkellä ja toinen tuo siunauksen joskus tulevaisuudessa. Nyky-yhteiskunta odottaa välittömiä tuloksia, ja jos kaikki ei tapahdu välittömästi, meillä on taipumus menettää kärsivälllisyytemme.
Tarvitsemme kärsivällisyyttä nähdäksemme Jumalan siunaukset. Siunaus voi olla välitön, tai sen näkymiseen voi kulua pitkä aika. Joskus se voi kestää tuhansia vuosia. Mutta tässä maailmassa ei ole olemassa voimaa, joka voisi pysäyttää sen. Israel vaelsi erämaassa 40 vuotta ennen kuin pääsi Luvattuun Maahan. Jos 40 vuotta tuntuu pitkältä ajalta, viime vuosisadalla olemme saaneet todistaa, että Jumalan maailma elää ja on yhä vahva. Juutalainen kansa on elänyt 2000 vuotta maanpakolaisuudessa, kärsinyt Inkvisiition, pogromit ja holokaustin, ollut kuolemaisillaan sukupuuttoon. Mutta näiden 2000 vuoden aikana juutalaiset rukoilivat uskollisesti Siioniin paluuta.
Monta kuukautta sitten Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vieraili Afrikassa. Sen lisäksi että hän on pääministeri, hänellä on monia muita virkoja, mm ulkoministerin salkku. Keski-Afrikassa sijaitseva Uganda oli yksi maista, joissa hän vieraili vahvistaakseen Israelin poliittisia ja taloudellisia siteitä. Ei ole yleisesti tunnettua, että viime vuosisadalla, kun nuori siionistiliike etsi paikkaa, johon rakentaa kansallinen koti juutalaisille, brittihallitus tarjoutui rakentamaan juutalaisvaltion Ugandaan, jota he hallitsisivat. He tarjosivat 13.000 neliökilometrin suuruisen alueen vaihtoehtoiseksi juutalaisten kansalliseksi kodiksi Ugandassa, kaukana varsinaisesta Luvatusta Maasta. Tänä päivänä kuulostaa naurettavalta, mutta Theodore Herzel ja muut sionistijohtajat harkitsivat vakavasti tätä vaihtoehtoa väliaikaisena ratkaisuna, ja asiasta äänestettiin kuudennessa sionistikongressissa. Israelin maa (Palestiina) oli ollut jo satoja vuosia turkkilaisten ottomaanien hallinnassa. He pitivät Ugandaa välittömänä ja spontaanina ratkaisuna, mutta juutalaisen kansan enemmistö tyrmäsi ehdotuksen, ja se unohtui pian. Sionistijohtajat tiesivät, että Jumalan suunnitelma oli tuoda Israelin kansa takaisin Luvattuun Maahan. Siksi he suostuivat odottamaan. Tämä pätee, vaikka meille tarjottaisiin maa jostain muusta osasta maailmaa, esimerkiksi Sveitsistä. Monet israelilaiset sanovat seuraavat sanat muussa maassa asumisesta: ”Olisimmepa siellä, koska naapurit ovat paljon mukavampia”, vaikka se ei olisikaan Jumalan antama maa. Ja nykypäivän Sveitsissä juutalaiset rukoilevat Jerusalemia, lupauksen kaupunkia, päin odottaen päivää, jolloin juutalaiset kaikista maailman kolkista palaavat Siioniin.
Kun Jeshua luovutettiin Sanhedrinille, kun Hänet ristiinnaulittiin ja kun Hän oli noussut kuolleista, kaikki oli osa Jumalan monimutkaista ja hämmentävää suunnitelmaa. Vielä tänäkin päivänä Jeshuan uhrista vuotaa syntien anteeksianto koko maailmalle. Vaikka Jumalan korkeampaan suunnitelmaan kuului, että ylipappi ja vanhimmat tulivat vangitsemaan Jeshuan, Pietari veti esiin miekkansa ja sivalsi korvan Malkukselta, ylipapin palvelijalta (Johannes 18:10). Jeshua paransi ylipapin orjan ja sanoi opetuslapsilleen, että Hän olisi voinut pyytää taivaallista Isäänsä lähettämään legiooneittain enkeleitä suojelemaan Häntä. Mutta näin piti tapahtua, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen.
Meidän täytyy luottaa täydellisesti Jumalaan, että meidän kohtalomme toteutuu, että kaikki mitä on kirjoitettu, tulee täyttymään.