Kirj. Jared Eaton
Muutama kuukausi sitten minut kutsuttiin mukaan parantavan rukouksen koulutusseminaariin, jonka eräät ystäväni olivat järjestäneet synagogassaan. Tunnustan olleeni aluksi hieman hämmentynyt moisesta ajatuksesta. Olen saanut juutalaisen kasvatuksen ja elänyt juutalaisena koko elämäni, ja kun ajattelen ”parantavaa rukousta”, näen sieluni silmin valkopukuisen saarnaajan pitämässä herätyskokousta teltassa jossainpäin Tennesseetä. Mielikuva ei todellakaan ole niitä juutalaisimpia. Mutta seminaarin loputtua olin koukussa. Olin kuullut hämmästyttäviä tarinoita, olin nähnyt ihmisten parantuvan ja olin tuntenyt Pyhän Hengen liikkuvan voimallisesti huoneessa. Elämäni ei olisi enää koskaan entisenlainen; parantava rukous olisi siitä lähtien suurin osa elämääni ja palvelutyötäni.
Menin kotiin ja esittelin parantavalla rukouksella palvelun seurakunnalleni. Aloimme kokoontua muutaman samanmielisen rabbin kanssa keskustelemaan parantamisesta ja rukoilemaan parantumista.
Etsin kiihkeästi tilaisuuksia rukoilla ihmisten puolesta, jotka hädin tuskin tunnen, ja olen rukoillut yli 100 ihmisen parantumisen puolesta. Silti, ensimmäinen ihmeeni odotuttaa yhä itseään. Parantava rukous onkin paljon vaikeampaa kuin miltä se näyttää.
Raamatusta löytyy kymmeniä kertomuksia ihmeparantumisista. Luemme niistä Toorasta, kun Mooses rukoilee heprealaisten puolesta, profeetta Elisasta ja kuningas Hiskiasta kertovista tarinoista. Psalmeista löytyy lukuisia parantumista pyytäviä rukouksia, ja kuka voisi unohtaa ihmeparantumiset, joita Messias Jeshuua ja hänen juutalaiset apostolinsa tekivät. Miten parantava rukous toimii? Matteuksen luvussa 10 Jeshuua antaa opetuslapsilleen vallan parantaa sairaat, herättää kuolleet ja ajaa ulos riivaajat hänen nimessään, mutta miten me saamme tämän vallan? Raamattu on turhauttavan epämääräinen sen suhteen, miten ihmeparantuminen oikein tapahtuu.
Joissain tapauksissa, kuten esimerkiksi verenvuototaudista kärsivän naisen kohdalla (Markus 5), näyttää siltä, että ihmeen saa aikaan parantumista tarvitsevan henkilön usko. Jeshuua sanoo naiselle: ”Tyttäreni, uskosi on tehnyt sinut terveeksi; mene rauhassa ja ole vapaa vaivastasi.”
Myöhemmin samassa luvussa Jeshuua parantaa pikkutytön, joka oli niin lähellä kuolemaa, että lääkärit olivat jo julistaneet hänet kuolleeksi. Hänellä ei ainakaan voinut olla minkäänlaista omaa uskoa, ja talon ympärillä parveilevasta pilkkaavasta väkijoukosta oli tuskin apua. Kenen usko paransi tytön?
Jeshuua paransi joskus koskettamalla, joskus sanalla. Toisinaan hän paransi niin, että sairastava oli hänen lähellään, toisinaan hän paransi sairastavan, joka oli kaukana. Hän paransi sokean sekoittamalla maata ja sylkeä ja hieromalla sekoitusta sitten sokean silmiin. Hän paransi kuurouden pistämällä sormensa kuuron miehen korviin. Kerran hän paransi naisen aivan vahingossa, kun nainen tarttui hänen viittansa tupsuihin hänen tietämättään. Miten ihmeparantumiset tapahtuvat?
Omalla matkallani olen oppinut, että tärkeintä ei ole lähde, vaan periksiantamattomuus uskossa.
Suuresta sefardirabbista, Yisroel Abuchatzeirasta, joka tunnetaan paremmin nimellä Baba Sali (rukoileva isämme), kerrotaan tarinaa, joka mielestäni kuvaa juuri tätä pointtia, ja joka näyttää meille jotain ihmeellistä Jumalasta ja myös sinnikkään uskon voimasta.
Rabbi Yisroel oli hyvin kuuluisa edellisellä vuosisadalla aina vuonna 1984 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka siitä, että hän oli parantanut tuhansia juutalaisia rukouksen voimalla. Sana hänen rukoustensa aikaan saamista parantumisista kiiri eräänjerusalemilaisen, tavallisen israelilaisen työmiehen korviin, jolle ei ollut siunaantunut lasta, vaikka hän oli ollut naimisissa kauan aikaa. Tämä nuori mies ja hänen vaimonsa olivat yrittäneet saada lapsia vuosikausia ja he olivat käyneet kaikkien mahdollisten lääkärien ja asiantuntijoiden vastaanotolla saamatta apua. Heille oli sanottu kerta toisensa jälkeen, etteivät he voisi saada koskaan lapsia.
Vuosien toivon ja epätoivon jälkeen he olivat likimain luovuttaneet, kunnes he kuulivat Baba Salista.
Nuori mies ajoi tuntien matkan kotoaan Baba Salin kotiin. Kun hän pääsi perille, hän totesi ettei hän ollutkaan ainoa siunauksen pyytäjä. Tarvitsijoita oli hänen edellään pitkä jono, ja hänen täytyi odottaa tuntikausia rabbin luo pääsyä. Vihdoin tuli hänen vuoronsa. Hän astui sisään kädessään pieni paperilappu, johon oli kirjoitettu vain yksi sana: ”Lapsia!” Nuori mies istuutui ja pani paperilapun Baba Salin eteen. Rabbi avasi lapun ja laski sen käsistään. Hän sanoi vain lyhyesti: ”Toivoton tapaus.” Ennen kuin nuori mies ehti sanoa mitään, rabbin avustajat lennättivät hänet jo pois huoneesta, jotta seuraava avuntarvitsija pääsi sisään. Sydän murtuneena mies palasi kotiinsa.
Seuraavana päivänä nuori mies oli taas siellä. Taas kerran hän ajoi tuntien matkan Jerusalemista. Taas kerran hän odotti jonossa vuoroaan tuntikausia. Kun hän pani paperinpalansa pöydälle Baba Salin eteen, hän sai saman vastauksen: ”Toivoton tapaus”. Mutta seuraavana päivänä hän oli taas siellä. Joka ikinen päivä,joina Baba Sali otti vastaan siunauksia tarvitsevia, tämä nuori mies oli jonottamassa odottaen vuoroaan, ja aina hän sai vastaukseksi samat sanat: ”Toivoton tapaus”.
Lopulta lähes vuoden kuluttua Baba Salin omaiset säälivät tätä miestä ja pyysivät rabbilta: ”Rabbi Yisroel”, he sanoivat, ”tämä miespoloinen on käynyt luonasi jo kokonaisen vuoden ja joka kerta sinä annat hänelle saman vastauksen. Etkö voisi jo sanoa hänelle, ettei hän enää tulisi? Tämä on aivan liian järkyttävää jatkuakseen.” ”Kuinka kauan tätä on jatkunut?” rabbi kysyi. ”Olemme laskeneet ja tänään on hänen kahdessadas käyntinsä.” Baba Sali lupasi puhua miehen kanssa.
Iltapäivällä mies astui Baba Salin huoneeseen kuten ennenkin ja laittoi paperipalansa pöydälle, niin kuin hän oli tehnyt satoja kertoja. Mutta sinä päivänä rabbi ei ottanutkaan lappusta käteensä.
”Kuulehan, ystäväni”, hän sanoi lempeästi, ”Olet käynyt luonani joka päivä jo hyvin pitkän aikaa. Enkö ole jo sanonut sinulle, että tapaus on toivoton. Mene kotiin, miksi haluat ehdottomasti käydä luonani?”
Mies katsoi rabbiin. ”Käyn luonasi joka päivä, ja aion edelleenkin käydä luonasi joka päivä, sillä minä uskon rukouksen voimaan ja uskon, että Jumala kuulee sinun rukouksesi ja että sinä olet maailmassa ainoa, joka voi auttaa minua.”
”Uskotko todella niin?” Baba Sali vastasi. ”Siinä tapauksessa…” Baba Sali nousi tuolistaan, ”Mene heti ostamaan lastenvaunut!”
Nuori mies hätkähti, hyppäsi pystyyn ja juoksi huoneesta. ”Sain siunauksen, sain siunauksen!” hän huusi. Sinä iltana hän vei vaimolleen tuliaisiksi kauniit uudet lastenvaunut. Yhdeksän kuukauden kuluttua heillä oli lapsi.
Kenen usko paransi tämän nuoren miehen ja hänen vaimonsa? Tämän kertomuksen kommentaarissa sanotaan, että rabbi Yisroel ”siunasi miestä sen suuren uskon tähden, joka tällä oli Tooran viisaisiin”.
Kommentaattorien mukaan Baba Salin usko paransi heidät. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että nuoren miehen periksiantamaton usko sai aikaan ihmeen. Tämä mies ei luopunut toivosta vaan kävi uskollisesti pyytämässä rukousta. Oikeastaan hän ei koskaan lakannut uskomasta, että Jumalan myötätunto oli suurempi kuin hänen heikkoutensa.
1800-luvulla toimittaja Jacob Riis kirjoitti: ”Katsokaa, miten kivenhakkaaja hakkaa kiveä ehkä jo sadatta kertaa ilman että kivessä näkyy minkäänlaista säröä. Silti se halkeaa sadannella ensimmäisellä lyönnillä, ja tiedän, että sitä ei saanut aikaan se viimeinen isku, vaan kaikki sitä edeltäneet iskut.”
Baba Sali ei olisi voinut siunata tuota nuorta miestä, kun tämä tuli rukoiltavaksi ensimmäistä kertaa. Eikä nuori mies olisi voinut ottaa vastaan siunausta. Se ei johtunut siitä, että hänen uskonsa olisi ollut vajavainen tai että rabbi Yisroel ei ollut kyllin pyhä. Vaan nuoren miehen oli opittava ensiksi sinnikkään uskon voima. Hänen oli opittava, että Jumala ei vastaa aina rukouksiimme ensimmäisellä kerralla eikä edes sadannella kerralla. Siihen tarvitaan ehkä kaksisataa kertaa, mutta jos me uskomme rukouksen voimaan ja siihen, että Jumala kuulee rukouksemme, silloin Jeshuuan uskollisuus voi eheyttää ja parantaa kaiken mahdollisen.
Juutalaisuus on ollut aina itsepintaisen uskon uskonto. Historiamme aikana Jumala on vastannut rukouksiimme harvoin ensimmäisellä kerralla niitä rukoillessamme. Vaadittiin 25 vuotta rukousta ennenkuin Jumala siunasi Abrahamia pojalla. Israelin lapset rukoilivat erämaassa 40 vuotta ennen kuin Jumala vei heidät Luvattuun Maahan. Juutalaiset odottivat, toivoivat ja rukoilivat sinnikkäästi uskoen 2000 vuotta, ennen kuin Jumala palautti Israelin maan valitulle kansalleen.
Kaikesta tästä huolimatta me emme luovuttaneet. Meidän täytyy olla kuin patriarkkamme Jaakob, joka kamppaili enkelin kanssa, ja pitää sinnikkäästi kiinni uskostamme ja riippua Herrassa suostumatta päästämään irti ennen kuin saamme siunauksen. Meidän täytyy olla kuin verenvuodosta kärsivä nainen, joka tunkeutui väkijoukon läpi nähdäkseen Jeshuuan, ja pysyä hellittämättä uskossamme ja tarrautua Jeshuuan viitan tupsuihin päästämättä irti, ennen kuin saamme siunauksen.
Olen rukoillut lukuisten ihmisten puolesta, mutta ihmeparantuminen odotuttaa vielä itseään. Mutta olen vasta alussa; minä uskon rukouksen voimaan. Uskon, että Jumala kuuntelee rukouksiamme ja että sinnikkäässä rukouksessa on voima murtautua kaikkien esteiden läpi. Meidän on tarrauduttava uskoomme, Herraan ja Jeshuuan viitan tupsuihin irti päästämättä.
OPETUSTA SIIONISTA, NR 37 Kesäkuu 2018 / Tamuz 5778