Kirj. Shiloh ben Hod
Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka ei palvo? Maan päällä on yli 7 miljardia ihmistä, mutta et löydä yhtäkään. Juutalaiset, kristityt, muslimit, kaikki uskon ihmiset ymmärtävät palvontansa ja jotkut ovat halukkaita taistelemaan tai kuolemaan palvonnan tähden.
Katsokaapa vain uutisia; jännitteitä niin kansojen välillä kuin kansojen sisällä. Niin monilla ihmisillä on pakottava halu olla oikeita palvojia oman jumalansa edessä. Entä ihminen, joka sanoo, ettei hän palvo mitään? Uskomaton ihminen saattaa uskoa, että taivaassa ei ole ketään, jota pitäisi totella tai jonka tahto pitäisi täyttää, mutta sellainen ihminen joutuu täyttämään omia halujaan, lihan lakeja.
Ihmiset ovat valmiita näännyttämään itsensä, kieltäytymään nukkumasta,tukahduttamaan muut halut, uhraamaan perheensä ja jopa vahingoittamaan itseään pelkästään saadakseen menestystä, rahaa, paremman näköisen vartalon, seksiä ja monia muita asioita, joista voi tulla ihmiselle jumala. Tämäntasoinen omistautuminen ja uskollisuus ylittää helposti monien uskon ihmisten uskollisuuden.
Yhteiskunnassamme on jopa Jumalan kaltaisia henkilöitä. Kuuluisuuksia seurataan laajasti, he saavat runsaasti kiitosta ja kunniaa, he määräävät muotitrendit, seuraajiensa ”pukukoodin” ja he vaikuttavat ihmisten ruokailutottumuksiin ja siihen, miten he puhuvat ja käyttäytyvät. Fanit tuhlaavat rahaa ja matkustavat kauas vain ollakseen lähempänä jotain kuuluisuutta. Kuulostaako tutulta?
Totuus on, että ihmiset luotiin palvomaan. Se on meidän DNA:ssamme emmekä pääse sitä pakoon. Sellaisiksi todellinen Jumala – ihmisen luoja teki meidät, ja Jumalalle itselleenkin on mieluista, että Häntä palvotaan. Hän rakastaa sitä, kun Hänen luomakuntansa korottaa Häntä. Niinpä Hän on tehnyt meidät palvojiksi ja käskenyt meitä palvomaan häntä, mutta Hän on kuitenkin antanut meille vapauden valita, tahdommeko totella, jotta palvontamme voisi kummuta rakkaudesta Häneen.
Oikeastaan Jumalan meille antama käsky palvoa Häntä on Hänen hyvyyttään meitä kohtaan. Jumala on ainoa, jonka palvomisesta virtaa hyvää, ja kun me kiitämme ja ylistämme Häntä, meidän ilomme on täydellinen.
C.S.Lewis sanoi kerran, että ”kaikki ilo muuttuu spontaanisti kiitokseksi”. Kun nautimme jostain, lausumme usein siitä kiitoksen sanoja muille ihmisille ja se tavallaan täydentää meidän iloamme ja nautintoamme. Näin se menee, joten kun Jumala käskee meitä palvomaan Häntä, se itse asiassa auttaa meitä iloitsemaan Hänestä enemmän!
Saatanakin haluaa olla palvottu; se on hänelle pakkomielle ja se juuri aiheutti hänen lankeemuksensa. Luukkaan luvusta 4 luemme, kuinka Saatana kiusasi Jeshuaa erämaassa. Yhdessä vaiheessa Saatana näyttää Jeshualle kaikki maailman valtakunnat ja sanoo: ”Sinulle minä annan koko tämän valtapiirin ja sen loiston. Minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen kenelle tahdon. Jos siis kumarrut eteeni [palvot minua], niin tämä kaikki on sinun” (Luuk. 4:6,7). Tietenkin Jeshua kieltäytyy ja sanoo, että vain Jumalaa tulee kumartaa ja palvoa. Mutta pankaa merkille, että Saatana on niin palvottuna olemisen himon valtaama, että hän on halukas luopumaan kaikesta vain saadakseen olla palvonnan kohteena.
Joten jos meidät on luotu palvomaan ja Jumala rakastaa palvottuna olemista, mutta Saatana on palvottuna olemisen pakkomielteen ajama siinä määrin, että tekee mitä tahansa saadakseen palvontaa, silloin palvonta on todella tärkeää, ja on välttämätöntä varmistaa, että palvontamme kohdistuu Jumalaan. Sanoisin, että kaiken hengellisen sodankäynnin ytimessä on se, ketä palvotaan. Kun koettelemukset tulevat, ketä palvotaan? Kun hyviä asioita tapahtuu, kuka saa kunnian?
Vihollinen on koko ajan sotajalalla saadakseen palvonnan. Katsokaa temppelivuorta, jonka Jumala valitsi. Me tiedämme sen, vihollinen tietää sen ja taistelua käydään siitä, ketä palvotaan paikassa, jonka Jumala on valinnut. Taistelu näkyy luonnollisessa maailmassa. Jumala on oleva palvottu ikuisesti.
Jokaisen Jeshuan seuraajan unelma
Johanneksen luvussa 4 samarialainen nainen saa jotain, joka on kaikkien Jeshuan seuraajien unelma, nimittäin aikaa yksin Jeshuan kanssa, istua ja jutella Hänen kanssaan kasvoista kasvoihin. Mitä sinä kysyisit Jeshualta, jos saisit tämän mahdollisuuden? Heti kun nainen ymmärtää, että Jeshua ei ole pelkkä mies, hän alkaa puhua palvonnasta, ja nimenomaan siitä, pitäisikö ihmisten palvoa niin kuin juutalaiset vai niin kuin samarialaiset.
Jeshuan vastaus ei anna hänelle vastausta, jonka hän halusi vaan vastauksen, jonka hän tarvitsi: ”Oikeat rukoilijat palvovat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia palvojia Isä etsii”(Joh. 4:23, RK). Palvonnassa ei ole kyse muotoseikoista – tästä vuoresta, tästä paikasta, tästä tai tuosta tavasta. Kyse on sydämestä, ja kun kaikki riippuu sydämestä, kaikki ne rajat ja jakolinjat joita olemme rakentaneet – juutalainen, samarialainen, pakana, karismaattinen tai baptisti – kaikki ne väistyvät.
Totuudessa palvominen ja rukoileminen perustuu Jumalan tuntemiseen; se on vastine Jumalan ilmestymiselle elämääsi, ilman valheita. Se ei keskity todellisen varjoon, vaan niiden takana olevaan Jumalan sydämeen. Hengessä palvominen on Jumalan Hengen johtamaa palvontaa.
Jumala valitsi kutsua Henkeään hepreaksi sanalla ”ruach”, joka merkitsee myös ”tuuli” (Joh.3). Tuuli/ruach liikkuu lakkaamatta, sillä jos se lakkaa liikkumasta, se lakkaa olemasta.
Emme myöskään voi nähdä tuulta/ruach, mutta havaitsemme sen puiden latvojen heilunnasta. Voimme tuntea sen ihollamme ja tietää sen suunnan.
Uskon, että Jumalan Henki on jatkuvassa liikkeessä. Emme voi nähdä Häntä, mutta huomaamme varmasti, mitä Hän tekee ja voimme usein kokea henkilökohtaisesti Hänen liikkumisensa ja työnsä.
Palvoaksemme hengessä, meidän täytyy olla herkkiä, tunnistaa Hänen läsnäolonsa ja seurata Hänen johdatustaan. Tällaisia palvojia Jumala etsii! Hänen ei tarvitsisi etsiä heitä, jos heitä olisi paljon. Etkö tahtoisi olla yksi niistä, jotka Hän löytää etsiessään?
Mitä palvonta siis on?
Palvomme usein sanomalla ”Annamme sinulle kunnian” tai ”kunnia sinulle”. Hepreaksi sana ”kirkkaus, kunnia, kunnioitus” on ”kavod”. Tämä sana tulee juurikirjaimista KVD , mikä liittyy ”painoon”. Joten kun me annamme kunnian ja kunnioituksemme Jumalalle, se on kuin panisimme painoa Hänen tahdolleen, Hänen läsnäololleen, Hänen luonteelleen.
Palvonta ei ole välttämättä laulamista, tanssimista, kymmenysten antamista jne. Palvonta on osoitus rakkaudesta, palvonnasta, kunnioituksesta ja täydellisestä alistumisesta jollekin meitä suuremmalle. Palvontaa voi osoittaa laulamalla, tanssimalla ja kymmenykset antamalla ja monilla muilla tvoilla, joista luemme Psalmeista ja yleensä Raamatusta, mutta se on todellista palvontaa vain silloin kun se tulee sydämestä.
Kuningas Daavid, joka oli Jumalan mielen mukainen mies, osasi palvoessaan huutaa, laulaa, kumartua, itkeä, olla hiljaa, soittaa, tanssia ja paljon muuta. Uskon, että on monia tapoja palvoa Jumalaa, ja ehdotankin, että me kaikki palvoisimme Jumalaa niin monella tavalla kuin mahdollista! Luoja Jumala on antanut meille luovuutta, joka ilmenee monilla tavoilla, ja kun me palvomme Häntä monin eri tavoin, myös koemme Hänet eri tavoin. Monesti palvontaan kuuluu paljon tunteita, mutta meidän tulee muistaa, että palvonta on valinta, niin kuin rakkauskin on, olivatpa tunteet mukana tai eivät.
Olemme puhuneet Daavidista. Hän käski sielunsa kiittää Jumalaa ja sanoi, että hän siunaisi aina Herran nimeä. Kun muistelemme Daavidin elämää, siellä oli varmasti kertoja, jolloin hänen tunteensa eivät olleet ylistysmyönteisiä, mutta siitä huolimatta hän päätti aina palvoa, tuntui miltä tuntui.
Ylistyksen johtajana ja muusikkona kohdalleni on osunut muutamia kertoja, jolloin vuoroni on ollut johtaa ylistystä, mutta en löytänyt itsestäni intoa enkä edes tahtoa ja voimaa ylistää. Mutta muistan kerran, kun ajattelin, että tämä oli kyllä kurjin ylistyssessio urallani, ei voimaa ei tunnetta, hyvin mekaaninen, niin muuan vanhempi rouva tuli pian sen jälkeen luokseni ja sanoi, että se oli paras ylistystuokio ikinä. Tunsin nöyryyttä, sillä selvästikään kiitos ei tullut minun ”mahtavasta esityksestäni”. Jumala oli käyttänyt ylistyksen uhriani.
Uhri
Uhri on palvonnan puhtain muoto, emmekä voi puhua palvonnasta puhumatta uhrista. Roomalaiskirjeen luvussa 12 sanotaan, että meidän tulisi elää elävinä uhreina; se on todellista palvontaa. Uhri tarvitsee tarkoituksen ja hinnan. Ilman tarkoitusta, päämäärää, ja hintaa, uhrilla ei ole merkitystä. Meidän elämämme tarkoitus on palvoa Jumalaa ja hinta on meidän elämämme!
Toorassa mainitaan monenlaisia uhreja, eri tarkoitusta varten, mutta niille kaikille oli yhteistä pyrkimys lähestyä Jumalaa. Uskoisin, että juuri siksi heprean kielen uhria tarkoittava sana ”korban” tulee juuresta KRB, joka tarkoittaa ”lähestyä”.
Uskon, että Jumala on lähellä, ja Hän kutsuu meitä lähestymään Häntä ihmeellinen tarkoitus elämällemme mutta sillä on hintansa: se merkitsee itsemme uhraamista joka päivä, taistelua lihaamme ja halujamme vastaan. Siksi kai toinen sana samasta juuresta merkitsee ”taistelua”, koska todellisen uhrin uhraaminen tulee olemaan taistelua, mutta se on taistelun ja voiton arvoinen.
Todellinen uhri tulee sydämestä
Kain ja Abel uhrasivat kumpikin uhrinsa, mutta vain Abelin uhri hyväksyttiin. Vaikuttaa siltä, että Kain ei uhrannut parastaan, ja mikä on vielä pahempaa, hän kurkki koko ajan olkansa yli nähdäkseen, miten Abelin uhrille kävi. Jos Kainin sydän olisi ollut puhdas Jumalan edessä, hänen reagointinsa uhrinsa hylkäämiseen olisi pitänyt olla pelko, tai ainakin murhe, mutta me näemmekin vihaa ja kateutta.
Jumalaa eivät kosketa uhrit, jotka uhrataan vääristä motiiveista. Uhrin täytyy ennen kaikkea olla annettu rakkaudesta. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi…” Jumalan rakkaus sai Hänet uhraamaan ainoan Poikansa, ja meidän rakkautemme Häntä kohtaan täytyy pakottaa meidät uhraamaan Hänelle. Perustuuko meidän palvontamme tai uhrimme rakkauteen vai rutiiniin, perinteeseen, ryhmäpaineeseen tai hyvän vaikutuksen tekemiseen ihmisiin?Meidän täytyy tutkia itseämme ja pyytää Pyhää Henkeä saattamaan sydämemme Hänen sydämensä mukaiseksi, jotta uhrillamme olisi merkitystä.
Ristin tuoksu
Markus 14 alkaa kaksi päivää ennen Pääsiäistä, vähän ennen Jeshuan ristiinnaulitsemista.Jeshua on eräässä talossa ja Häntä varten on valmistettu ateria. Aterian aikana muuan nainen tulee sisään mukanaan pullo hyväntuoksuista öljyä, jonka hän kaataa Jeshuan päähän. Muutamat huoneessa olijat moittivat tekoa sanoen, että se oli tuhlausta, sillä tuo tuoksuöljy oli 300 denarin arvoinen, mikä oli tuolloin melkein työmiehen yhden vuoden palkka.
Jeshuan mielestä kyse ei ollut tuhlauksesta, vaan Hän kiitti naisen palvonnan osoitusta; Hänelle se oli arvokas. Joskus ihmiset arvostelevat meitä siitä, miten me palvomme ja ylistämme, kuinka paljon me uhraamme, mutta ei ole sellaista uhria, joka olisi liian suuri Jumalan edessä, sillä me emme voi antaa enemmän kuin Hän.
Naisen avokätinen uhri kuvasti hänen rakkauttaan Jeshuaan. Rinnakkaisesta tekstinkohdasta luemme, että nainen on itse asiassa Jeshuan kuolleista herättämän Lasaruksen sisar. Nyt naisen uhri tulee meille ymmärrettävämmäksi; Jeshua oli antanut hänelle takaisin hänen veljensä. Uhrimme ja palvontamme tulisi kuvastaa meidän sydäntämme, kuinka paljon me rakastamme Häntä, kuinka paljosta saamme kiittää Häntä. Jeshua sanoi jopa, että naisen uhrista tullaan kertomaan kaikkialla, missä julistetaan evankeliumia! Ihmeellistä! Jumalalle antamamme uhri voi olla Jumalalle paljon merkittävämpi kuin voimme kuvitellakaan.
Meidän tulee muistaa, että edellä oleva tapahtuu aivan lähellä ristiinnaulitsemista. Hyvin pian Jeshua kärsisi kauheimman kärsimyksen, mitä voi tulla ihmisen osaksi – Häntä hakattiin, ruoskittiin, Häntä nöyryytettiin pakottamalla Hänet raahaan ristiä selässään Jerusalemin katuja pitkin, Hänet petetiin, Häntä pilkattiin ja lopulta Hänet tapettiin. Mutta uskon, että kaikkein noiden hirvittävien tuntien aikana ilmassa oli suloinen tuoksu, valon säde. Uskon, että Jeshua saattoi tuntea nenässään sen hajusteen tuoksun, joka oli vuodatettu Hänen päähänsä aivan äskettäin. Olen varma, että Jeshua muisteli naisen uhria tuona päivänä, ja olen varma, että se kosketti syvästi Hänen sydäntään. Hänhän tiesi jo etukäteen, kun nainen vuodatti hyväntuoksuisen öljyn Hänen päähänsä, että nainen teki sen Hänen hautaamistaan varten.
Meidän palvontamme ei ole merkityksetöntä eikä vähäarvoista. Meidän palvontamme koskettaa Jumalan sydäntä mitä syvimmällä tavalla. Meidän pitäisi rohkaistua antamaan itsemme joka päivä eläväksi uhriksi, tavalla joka antaa Jumalan toimia kauttamme ja tuottaa kunniaa Hänen nimelleen.
Voitko sanoa eläväsi elävän uhrin elämää? Eroaako elämäsi siinä suhteessa ei-uskovaisten elämästä? Kumpuaako uhrisi rakkaudesta vai jostain muusta syystä? Maksaako sinun uhrisi sinulle? Jos me tahdomme lähestyä Jumalaa, hyvä tapa on kääntyä Pyhän Hengen puoleen ja kysyä: ”Mitä minä voin uhrata osoittaakseni rakkauttani?” Kyse ei ole pisteiden tai pelastuksen ansaitsemisesta, vaan kyse on todellisen rakkauden ja palvonnan osoittamisseta, aidosta palvonnasta, halusta lähestyä Jumalaa ja maksaa hinta.
Palvonnan perusta
Näen neljä asiaa, jotka meillä on oltava elämässämme, neljä asiaa, joista palvonta virtaa:
Jumalan tunteminen – Emme voi palvoa sellaista, mitä emme tunne. Meidän täytyy maistaa ja nähdä, että Herra on hyvä. Meidän tulee lukea Hänen sanaansa, oppia tuntemaan Hänet, viettää aikaa Hänen kanssaan. Mitä enemmän tunnemme Häntä, sitä aidompaa palvontamme on. Kuvittele, että valmistat jollekin ruokaa ja pyydät häneltä palautetta. Hän kehuu ruokaasi, miltä se näyttää ja miltä se tuoksuu, mutta hän ei missään vaiheessa maista valmistamaasi ruokaa. Tämän ihmisen antamalla kiitoksella ei ole merkitystä. Palvommeko me Jumalaa sen perusteella, mitä olemme maistaneet ja oppineet, vai sen perusteella, mitä joku on kertonut meille Hänestä? Perustuuko palvontamme suhteeseen?
Rakkaus – Ensimmäinen käsky on rakastaa Jumalaa kaikella ja kaikesta. Jos palvelemme ja palvomme Jumalaa ilman rakkautta, palvelumme ja palvontamme on merkityksetöntä.
Täydellinen antautuminen – Oletko joskus ollut ylistysillassa tai rukouskokouksessa ja tuntenut kyllästymistä? Tai että musiikki ei ollut mieleesi? Tai koitko Jumalan kehottavan sinua juttelemaan jonkun ihmisen kanssa, mutta sinua ei huvittanut?
Se, mitä teet tuollaisissa tilanteissa, näyttää itse asiassa antautumisesi tason. Palvonnan tulisi olla uhrin antamista. Aina kun ”meistä ei oikein tunnu siltä”, se juuri on täydellinen hetki palvonnalle. On helppoa palvoa ja ylistää, kun meistä ”tuntuu siltä”; todellisen uhrin annamme palvoessamme silloin, kun meistä ”ei tunnu siltä”.
Identiteetti – Niin kuin Jeshua sanoi: ”Hän, joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon.” Kun emme tiedä, keitä me olemme Hänessä, palvontamme on rajallista. Vasta kun tiedämme olevamme Jumalan lapsia, synnit anteeksisaaneita ja rakastettuja, voimme aidosti palvoa taivaallista Isäämme kaikella.
Palvonnan seuraus
Palvonta on lähellä Jumalan sydäntä. Hän on ympäröinyt valtaistuimensa jatkuvalla palvonnalla, ja aina kun Hän näkee lastensa ylistävän Häntä, se koskettaa Häntä syvästi. Paavali ja Silas ylistivät Jumalaa keskellä yötä likaisessa vankisellissä, ja Jumala vastasi vapauttamalla rakkaat lapsensa!
Joosua käski israelilaisten huutaa Herralle, siksi että Hän on antanut heille Jerikon, mutta itse asiassa Herra antoi heille kaupungin vasta sen jälkeen kun he olivat huutaneet. Meidän tulee ylistää Jumalaa sen tähden, mitä Hän on tehnyt, mitä Hän tekee nyt ja mitä Hän on vielä tekevä. Ylistys on voimallinen ase hengellisessä sodankäynnissä! Kun me palvomme Jumalaa, se katkaisee vihollisen vallan mielemme alueelta ja Jumalan ajatukset alkavat täyttää mielemme ja sydämemme.
Ylistys ja palvonta on väylä Jumalan läsnäoloon. Psalmissa sanotaan, että me astumme sisään Hänen porteistaan ylistystä laulaen. Kiitos ja ylistys ovat meidän väylämme Jumalan läsnäoloon. Aina kun tahdomme etsiä Jumalaa, aloittakaamme palvonnalla.
Viimeisenä asiana tahdon sanoa, että meidän palvontamme on tarkoitettu myös niitä ihmisiä varten, jotka eivät vielä usko, että he näkisivät ja panisivat luottamuksensa Herraan (Ps. 40:1-4). En todellakaan tiedä kaikkea ylistyksestä ja palvonnasta, mutta sen tiedän, että minä tahdon olla joku, jonka Jumala löytää, kun Hän etsii oikeita palvojia, sitä joka palvoo hengessä ja totuudessa, sitä joka on halukas maksamaan hinnan, todella antautumaan ylistykselle eikä vain suorittamaan sitä, ei pelkästään seurakunnassa (kehila) eikä vain ihmisten edessä, vaan Hänen läsnäolossaan, Hänen jalkojensa juuressa.
Kirjoittajasta. Shiloh Ben Hod on israelilainen ylistyksenjohtaja, joka syntyi ja varttui Jerusalemin alueella messiaanisessa juutalaisessa perheessä. Hän kävi koulunsa Israelissa ja palveli IDF:ssä, syventäen koko ajan uskonsa juuria Jeshuaan samoin kuin juuriaan Israelin juutalaiseen kulttuuriin. Shiloh ja hänen vaimonsa Sarah, joilla on yksi poika ja yksi tytätr, palvelevat 24/7 Rukouksen Talossa nuorten aikuisten johtajina, sekä Shilohin isän seurakunnassa. Shiloh on jo julkaissut kaksi ylistysalbumia, ja hän kiertää Israelissa ja ympäri maailmaa johtamassa ylistystä ja opettamassa eri seurakunnissa ja tapahtumissa.
TEACHING FROM ZION – OPETUS SIIONISTA
issue 42/March 2021/Nisan 5781/ maaliskuu 2021
Published by Netivyah Bible
Instruction Ministry, Jerusalem, Israel