OPETUKSIA SIIONISTA no 40, elokuu 2020/elul 5780

admin /

NETIVYAH

TEACHING FROM ZION, OPETUKSIA SIIONISTA no 40, elokuu 2020/elul 5780

ARTIKKELIT

Usko-sanan käännöksistä, Jared Seltzer
Mitä on usko? Gary Webster
Jumalan antama usko, Betsy Ramsey
Usko Uudessa testamentissa, Joseph Shulam Tottelemaan pelastettu, Matheus Zandona Guimarães Uskonvaellus, Jaimani L. Rubens

Rebekka, Julia Blum

Suomennos: Pirjo Pulli Netivyan uutisia

Vuoden 2020 toinen puolisko on juuri alkanut, ja me kaikki rukoilemme, että se olisi parempi kuin ensimmäinen puolisko. Niistä monista haasteista huolimatta, joita olemme kokeneet globaalilla, kan- sallisella ja yksityisellä tasolla, on ollut myös paljon mahdollisuuksia. Muutamia niistä olemme itse etsineet, mutta sitten on niitä, jotka ovat vain tupsahtaneet syliimme. Meillä oli mahdollisuus auttaa Jerusalemin köyhiä (niin kuin olemme tehneet jo vuosikymmeniä) aikana, jolloin monilta heistä puut- tui sekin vähä, jolla he ovat elää kituuttaneet. Opiskelijoille suunnattu apurahaohjelmamme, joka aut- taa noin 24 messiaanista opiskelijaa joka vuosi stipendillä, joka kattaa noin puolet heidän opintomak- suistaan, toimi täysillä covid-19 tilanteessa, ja kun monet opiskelijat jäivät työttömiksi, pystyimme tukemaan heitä muistuttaen heitä näin siitä, että kovinakin aikoina Jumala on aina lähellä! Akateemi- nen vuosi 2020–2021 alkaa aivan kohta, joten jaamme uusia hakemuskaavakkeita kaikkiin seurakun- tiin Israelissa heidän opiskelijoilleen jaettaviksi. Niiden yli 20 vuoden aikana, joina olemme tehneet tätä, olemme saaneet siunauksen auttaa satoja nuoria uskovia kouluttautumaan ammattiin ja vahvis- tamaan osaltaan Israelin yhteiskuntaa lakimiehinä, sairaanhoitajina, insinööreinä, arkeologeina ja mo- nella muulla alalla. On todella etuoikeus pystyä auttamaan Messiaan ruumista Israelissa tulemaan paremmaksi, vahvemmaksi ja osaksi yhteiskunnan valtavirtaa vaikutusvaltaisena spesialistina. Ta- pamme mukaan (ja ennen kuin covid iski rajusti) jaoimme asevelvollisuuttaan suorittaville tarkoitetut Puurimlahjat yli 200 uskovalle sotilaalle, jotka palvelevat Israelin puolustusvoimissa (IDF).

Hamotzi jatkoi työtään keskeytyksettä läpi Israelissa olleen sulkuajan erityisen luvan turvin, jonka pyysimme ja saimme kaupungin sosiaalivirastosta. Tällä hetkellä huolehdimme kipeästi tarvitun ruoka-avun antamisesta 165 kaikkein köyhimmälle perheelle Jerusalemissa. Ikävä kyllä monet mei- dän matkustussuunnitelmistamme peruttiin tai jouduttiin siirtämään. Kaipaamme saada nähdä vel- jiämme ja sisariamme ympäri maailmaa ihan henkilökohtaisesti, viettää aikaa yhdessä, rukoilla ja palvoa Herraa yhdessä ja syödä kunnon pihvit! Meillä on ollut mahdollisuus jatkaa työtä digitaali- sesti: Joseph on pitänyt oppitunteja lähes päivittäin (usein enemmän kuin yhden) facebookissa, ja me lähetämme seurakuntamme kokoukset zoomin välityksellä niille jäsenille, jotka eivät voi saapua ko- koukseen. Toivon, että vaikka rajoitukset lieventyvät, voisimme jatkaa lähetyksiä netin kautta ja ke- hittää niitä paremmiksi.

Henkilökohtaisesti minusta tuntuu kuin kulkisimme karun jättömaan poikki, ja me olemme keskellä uskomatonta haastetta. Mutta Jeshua on jo kulkenut edellämme tämän tien, hän on jo kulkenut vai- keuksien läpi, ja hän on kanssamme lohduttaen meitä, opastaen meitä ja rohkaisten meitä.

En voi lopettaa sanomatta, että mikään tekemästämme työstä ei olisi ollut mahdollista ilman teidän kaltaistenne, eri puolilla maailmaa olevien veljien ja sisarten rukouksia ja tukea! Kiitos siitä, että annatte meille mahdollisuuden jatkaa Jumalan työn tekemistä Israelissa ja kaikkialla maailmassa.

Siunaten,
Netivyan henkilökunta

USKO-SANAN KÄÄNNÖKSISTÄ

Kirj. Jared Seltzer

Minulla on paljon työkaluja, mutta joskus käy niin, että yritän koota tai korjata jotain sopimattomalla tai improvisoidulla työkalulla, koska en tahdo jättää työtä kesken ja lähteä hakemaan autotallista so- pivaa työkalua. Työkalu on väline, joka on suunniteltu auttamaan tietyn tehtävän valmiiksi saamista, mutta mitä hyötyä on kehnosta tai puutteellisesta työkalusta? No ehkä silläkin onnistuu saamaan homman tehdyksi äärimmäisen epätoivon ajamana tukalassa tilanteessa, mutta kun on kyse ammatti- taitoa vaativasta työstä, siihen kannattaa panostaa heppoista paperiveistä enemmän.

Tahtoisin rinnastaa tämän seuraavaan: kuinka usein me käytämme keskinkertaista apuvälinettä ym- märtääksemme Jumalan Sanaa? Pidit siitä tai et, yksittäinen Raamatun käännös on vain työkalu – mietipä sitä. Mestarimme Jeshua ei puhunut sanaakaan englantia (tai suomea). Itse asiassa, mahtoiko englannin kieltä olla edes olemassa, kun Hän vaelsi Israelin maassa? Siitä huolimatta me uskovat luemme ja siteeraamme Pelastajamme kallisarvoisia opetuksia vuosisatoja myöhemmin puhutulla ny- kyaikaisella kielellä, joka on kyllästetty kulttuurilla ja viitekehyspohjaisilla ennakkoasenteilla, jotka hämärtävät helposti sattumanvaraisen Raamatun jakson alkuperäisen pääsisällön. Mietihän, kuinka monta kertaa olet yllättynyt, kun olet tutkinut jonkun jakeen merkitystä vertaamalla sitä alkuperäiseen tekstiin? Tai onko joku esittänyt tietyn Raamatun jakeen tukemaan omaa omituista tulkintaansa vain huomatakseen myöhemmin, että asiayhteys tai alkuperäinen kieli ei tuekaan sitä?

Jos olisimme kaikki tiedemiehiä ja opiskelisimme uutterasti hallitaksemme Raamatun kielet ja ym- märtääksemme Kirjoitusten alkuperäisen heprealaisen kulttuurin ja viitekehyksen, emme juuri tarvit- sisi käännöksiä. Mutta voi, näin ei ole, joten meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa täysin käännöksiin ja saarnaajiin, jotka luottavat niihin täysin. Mutta käännös ei ole kuin ihmisen tulkinta toisen kielen käsitteestä muunnettuna toiselle kielelle. Käännetyn kielen monipuolisuus ja sille omi- nainen kulttuuri rajoittavat osaltaan alkuperäisen kielen täydellistä tulkitsemista. Mutta tämän muo- dollisen riittämättömyyden lisäksi on tärkeää muistaa, että käännökset ovat tulkintoja, ja niin ollen kääntäjän koulutuksen, tietämättömyyden, väärinkäsitysten ja ennakkoluulojen armoilla, joko viatto- mien tai harkittujen.

Vaikka olemme valtavassa kiitollisuuden velassa näille kääntäjille ja toivomme tai uskomme, että heidän työnsä on suurimmalta osaltaan tulos halusta ilmaista tarkasti Raamatun sanoma, olisimme varomattomia, jos emme ihmettelisi, oliko kääntäjän tulkinta epätarkka ja missä kohtaa, tai mikä vielä pahempaa, missä se mukautui olemassa oleviin teologisiin normeihin? Pelkäänpä, että ”uskoksi” kut- sumamme peruspylväs on esimerkki juuri sellaisesta.

Usko on kiistatta Raamatun tärkein aihe uskovalle, mutta se on kiistatta myös eniten väärinymmär- retty, mistä saamme kiittää monia keskitason alapuolella olevia käännöksiä. Ajatus ”uskosta” käsite- tään laajalti uskomisen älyllisenä tai henkisenä harjoituksena. Noah Websterin 1828 sanakirja sisäl- tää ”uskolle” 12 määritelmää. Näistä ensimmäiset kahdeksan voi tiivistää karkeasti näin: mielen suos- tuminen toisen henkilön sanomaan totuuteen.” Vasta muutamalla viimeisellä rivillä annetaan määri- telmä ”uskollisuus: ehdoton kiinnipitäminen velvollisuudesta ja lupauksen täyttämisestä.”On selvää, että 1800-luvulla usko oli pääpiirteissään henkistä toimintaa. Vertailun vuoksi, saman sukuinensana ”uskollisuus” on samassa sanakirjassa kuvattu ”uskollisena pysymiseksi, lojaalisuudeksi, totuu- deksi, vakaaksi kiinnipitämiseksi alamaisuudesta ja velvollisuudesta, lupausten ehdottomaksi täyttä- miseksi.” Harvinaisempi ”usko” sanan määritelmä ja ”uskollisuuden” päämääritelmä ovat lähes identtiset.

Kaikki tiedämme kauppojen syötiksi panemat tarjoukset. Soitat kauppaan ja kysyt, onko heillä varas- tossa tiettyä haluamaasi tuotetta, mutta sitten kun menet ostamaan sen, kiero myyjä valittaa, että hä- nellä ei nyt oikeastaan ole sitä tuotetta, mutta hän yrittää kaupitella jotain toista, yleensä alempiar- voista tuotetta. Myyjä tietää, että koska lähdit varta vasten kauppaan, ostat todennäköisesti tuotteen, vaikka se ei olekaan sellainen kuin halusit. Kääntäjät ovat tehneet juuri näin ”usko” sanan kohdalla. Antakaahan kun perustelen väitettäni.

Apostolisten kirjoitusten (niin kutsutun Uuden testamentin) pääasiallinen (jollei alkuperäinen) kieli on kreikka. Tanachin (niin kutsutun Vanhan testamentin) alkuperäinen kieli on heprea. Vaikka näiden kahden teoksen vertailemisen kautta saadaan paljon arvokasta tietoa, ne on kuitenkin kirjoitettu eri kielillä, joten niiden vertaileminen muistuttaa lähinnä omenoiden vertaamista appelsiineihin. Mitä taas tulee omenoiden vertaamiseen omenoihin, viittaan Tanachin kreikankielisten käännösten per- heeseen, Septuagintaksi kutsuttuun. Septuaginta käännettiin kokonaisuudessaan ennen Jeshuan aikaa (vaikkakin muita versioita ilmestyi jälkeenpäin), ja kaikkia perusteellisia Raamatun käännöksiä teh- täessä katsotaan aina Septuagintasta. Mutta avainasia tässä onkin se, että Septuaginta ja Apostoliset kirjoitukset on kirjoitettu samalla kielellä (niin kutsutuksi koinee-kreikaksi eli juutalais-kreikaksi), joten rinnastaminen on turvallisempaa.

Septuagintassa ja Apostolisissa kirjoituksissa kreikan sana pistis esiintyy monta kertaa. Useimmissa käännöksissä tämä sana käännetään ”usko” tai ”uskollisuus”. Tanachissa sana esiintyy 32 kertaa (ja sille sukua olevia sanoja yli 100 kertaa). Apostolisissa kirjoituksissa, joka on kooltaan noin neljännes Tanachista, sana esiintyy 244 kertaa. Kyse oli selvästikin hyvin tärkeästä asiasta Jeshualle ja hänen apostoleilleen, joten on välttämätöntä, että ymmärrämme sanan merkityksen oikealla tavalla.

Jos rajoitumme vain tiettyihin käännöksiin, huomaamme, että pistis on käännetty sanalla ”usko” 239 kertaa englanninkielisessä Uudessa testamentissa mutta vain kaksi kertaa Vanhassa. Toista näistä kahdesta siteerataan monia kertoja Uudessa testamentissa (Hab. 2:4, vrt. Room. 1:17, Gal. 3:1, Hepr. 10:38), joten se käännettiin ”uskoksi” todennäköisesti johdonmukaisuuden vuoksi. Toinen esiintyy Jumalan nuhdellessa Israelia (5. Moos. 32:20 suomalaisessa Raamatussa ”lapsia, joissa ei ole uskol- lisuutta”), ehkä korostamaan supersessionistisia ennakko-oletuksia.

Toisaalta sana ”uskollisuus” löytyy Vanhasta testamentista 19 kertaa, mutta ei yhtään kertaa Uudesta. Muistakaa, että nämä kaikki ovat käännöksiä täsmälleen samasta kreikan sanasta pistis, mutta kään- nösten erilaisuus uhmaa todennäköisyyttä – sen täytyy olla tahallista. Miksi englannin sana, joka viit- taa ”tekoihin ja tekemisiin”, esiintyy yksinomaan Vanhassa testamentissa, ja englannin sana, joka viittaa henkiseen harjoitukseen, on ylen määrin silmiinpistävä Uudessa? Olisiko taustalla mielikuva, että judaismi oli ”tekoihin perustuva uskonto” kun taas ”kristinusko perustuu uskoon?” Tässä tapauk- sessa poikkeukset auttavat meitä selvittämään säännön, jonka mukaan pistis pitäisi kääntää.

Apostolisissa kirjoituksissa esiintyvistä 244 pistis-sanasta yksi on käännetty ”vakuus” (Ap. t. 17:31), kun puhutaan Messiaan ylösnousemisesta, ja toinen on ”uskollisuus” (Tiit. 2:10), puhuttaessa kuinka orja tekee velvollisuutensa isännälleen. Jos me, jotka olemme uskollisia Jeshualle, osoitamme ”pis- tistä” samalla tavalla kuin miten orja palvelee isäntäänsä, usko ei ole enää vain henkistä harjoitusta, vaan se on elämäntapa joka näkyy meidän toiminnassamme.

Samaisella pistis-sanalla Septuagintassa kuvataan työn valvojia, joiden käsiin voi uskoa rahaa (2. Kun. 12:15), sisäänkäynnin vartijoita luottamustehtävässään (1 Aikak. 9:22) ja muiden tehtävien te- kijöitä (jae 31) sekä Jumalan töiden luotettavuutta (Ps. 33:4). Se kutsuu jopa ”ehtyvää puroa” ”läh- teeksi, jossa vesi ei pysy”, ”vedeksi ilman pististä” (Jer. 15:18). Tanach, jolle Apostoliset kirjoitukset perustuvat, on hyvin selväpiirteinen ja useimmat englantilaiset käännökset ovat tarkkoja, mitä tu- lee ”Vanhan testamentin uskoon”. Se loihtii esiin ajatuksen uskottavuudesta, lojaalisuudesta, varmuu- desta ja luotettavuudesta.

Kysymys onkin, kuinka tämä käsitys on voinut kadota apostolisella ajalla varhaisten englanninkielis- ten käännösten mukaan. Eikö tämä kreikan kielen sana enää viitannut johdonmukaisuuteen ja uskol- lisuuteen, kun Jaakob julisti, että ”usko ilman tekoja” on kuin ruumis ilman henkeä – kuollut? Kun Jeshua sanoi opetuslapsiaan ”vähäuskoisiksi”, johtuiko se siitä, että heidän tekonsa eivät osoittaneet luottamusta Jeshuaan? ”Usko” -sanan kohdalla käännöksemme ovat liian usein puutteellisia.

Uudemmat käännökset pyrkivät välttämään tämän ilmiön. Englanninkieliset käännökset kuten NIV, NET ja ESV käsittelevät paljon tasapainoisemmin ”uskoa”, mutta mainittakoon erityisesti Complete Jewish Bible, CJB. Se ottaa johdonmukaisesti huomioon Raamatun alkuperäisen heprealaisen viite- kehyksen ja kääntää sanan pistis aika usein sanalla ”luottamus”, joka ilmenee teoissa.

Totta puhuaksemme, kukaan ei väitä, että ihmiset ovat vanhurskaita Jumalan silmissä hyvien tekojen tähden. Mutta koko Raamatun sisäinen harmonia kaiuttaa johdonmukaisesti yhtä ainoaa sanomaa: pistis on uskollista sitoutumista Jumalaan ja Hänen sanaansa ja se näkyy meidän teoissamme. Joten jos käyttämäsi käännös ei onnistu tuomaan esille pistis-sanan täyttä merkitystä, silloin käsissäsi on ala-arvoinen työkalu ja voit kysyä, millä muulla tavalla se antaa väärän kuvan Kirjoituksista. Olisihan se hienoa alkaa opiskella raamatullisia kieliä, jotta olisi paremmat työkalut kunnolliseen eksegeesiin, muta se ei ole aina mahdollista. Joten vähin, mitä voimme tehdä, on turvautua moniin ja erilaisiin käännöksiin kuin työkalupakkiin, jossa on joukko erilaisia laadukkaita työkaluja, saadaksemme tasa- puolisemman kuvan ja hyödyn Kirjoitusten alkuperäisestä kielestä.

Kirjoittaja Jared Seltzer toimii sisältökirjoittajana ja toimittajana Netivyalle. Hänellä on tutkinto Raa- matun historiassa, kulttuurissa ja kielissä, ja hän pitää opiskelusta ja opettamisesta, ja opettaa mielel- lään nimenomaan alullaan olevan kristinuskon ja toisen temppelin judaismin leikkauspisteestä.

MITÄ ON USKO

Kirj. Gary Webster

Mitä on usko? Hepr. 11:1 määrittelee sen näin: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, var- muus siitä, mikä ei näy” (RK). Jättääkö tämä määritelmä teille kysymyksiä? Kirjoittaja arveli niin olevan ja siksi hän antaa solkenaan esimerkkejä ihmisistä, jotka elivät ja vaelsivat uskossa. Minä tahtoisin antaa teille esimerkin meidän ajastamme.

Haluan kertoa teille eräästä avioparista. Kutsumme vaimoa nimellä Miriam ja hänen aviomiestään nimellä Gershom. Miriam ja Gershom ovat olleet naimisissa yli 30 vuotta. Tällä hetkellä he asuvat

Israelissa. He ovat uusia maahanmuuttajia. Tämä aviopari on elänyt todeksi jaetta ”vaellamme us- kossa, emme näkemisessä”. Heidän uskossa vaeltamisensa alkoi, kun he menivät naimisiin. Heidän suhteensa ylitti kulttuurin ja kansallisuuden rajat. Miriam on juutalainen, holokaustista eloonjääneen tytär. Gershom on karibialais-amerikkalainen. He tapasivat New York Cityssä Emmanuel-yhteisöksi kutsutussa paikassa. He rakastuivat ja menivät sitten naimisiin. Gershomin palkka kunnallisen koulun opettajana riitti juuri ja juuri vuokran maksuun ja ruoan ostamiseen. Riittäisikö sen perheen elättämi- seen? Miriam ja Gershom olivat päättäneet, että Gershom menisi töihin ja Miriam olisi kotona lasten kanssa. He päättivät myös antaa kymmenykset bruttopalkastaan. He saivat kaksi poika peräjälkeen ja Miriam odotti taas lasta. Asunto, jossa he asuivat, oli liian pieni heille neljälle, saati sitten kun kolmas lapsi syntyisi. He päättivät alkaa etsiä taloa. He löysivät hiljaiselta kadulta ihastuttavan talon, jossa oli kaksi makuuhuonetta ja suuri takapiha ja valmis kellarikerros. Ainoa ongelma oli, että heillä ei ollut vaadittavaa 23.000 dollarin käsirahaa. Mitä he tekisivät? No Gershomin vanhemmat antoivat jonkin verran rahaa ja Miriamin isä antoi jonkin verran rahaa, mutta vielä puuttui. He tarvitsivat apua. Tässä heidän uskonyhteisönsä lähimmäisiään tukevat jäsenet astuivat kuvaan ja antoivat tekojen pu- hua puolestaan. Miriam ja Gershom allekirjoittivat velkakirjoja kaikille, jotka lainasivat heille rahaa, niin että käsiraha saatiin kokoon. Talo ostettiin ja raha riitti kiinnelainan lyhennykseen ja ruoan os- toon. Pikkuhiljaa he saivat maksetuksi takaisin lainaamansa rahat, ja jotkut niistä, jotka olivat lainan- neet, antoivat heille velan anteeksi. Vau! Oliko se uskoa vai hulluutta?

Seuraava suuri askel tälle kuuden hengen perheelle oli, pitäisikö heidän liittyä messiaaniseen seura- kuntaan. Heidän lapsensa olivat kasvaneet kymmenen vuotta evankelisessa ympäristössä. He eivät tienneet mitään juutalaisesta perinnöstään. Perheen kesken he viettivät kaikkia kristillisiä juhlia, mutta eivät yhtäkään juutalaista juhlaa. Oli muutoksen aika. He alkoivat viettää Puurimia, Pääsiäistä ja Hanukkaa. Sitten he lähtivät evankelisesta yhteisöstään ja alkoivat osallistua messiaanisen yhteisön tilaisuuksiin. Melkoinen elämäntavan muutos! Jumalanpalvelus sunnuntain sijasta lauantaina, siirty- minen kosher-ruokaan. He alkoivat noudattaa juutalaista kalenteria ja viettivät kaikki Jumalan mää- räämät juhlat. He lukivat viikoittaiset Tooran ja Haftoran jaksot ja mietiskelivät niitä. Gershomin perhe oli siitä vähän ymmällään, mutta Miriamin perhe tervehti sitä Jumalalta tulleena. Miriamin sisar Chaija oli kerran tunnustanut uskonsa Jeshuaan, mutta nyt hän ei enää käynyt missään eikä tehnyt mitään. Kun hän kuuli, että Miriam kävi lauantain kokouksissa ja vietti juutalaisia juhlia, hän tahtoi tulla mukaan. Näihin aikoihin Gershom hyväksyttiin kasvatustieteen maisteriohjelmaan. Se kestäisi vuoden, ja siitä kuusi kuukautta olisi lähiopiskelua. Gershomin täytyisi ottaa vuorotteluvapaata työstä. Hänen olisi tultava toimeen 70 %:lla normaalista palkastaan. Pystyisivätkö he siihen? Kyllä vaan! He antoivat vieläpä kymmenykset tuosta summasta. Uskoa vai hulluutta?

Heidän messiaanisessa seurakunnassa solmimansa ystävyyssuhteet vahvistuivat ja ajan mittaan Mi- riamin isä, holokaustista eloon jäänyt, tahtoi tulla mukaan. Sitten Chaijan vieraantunut poika halusi liittyä mukaan. Heidän messiaanisessa seurakunnassa olonsa koitui pelastukseksi Miriamin isälle ja Chaijan pojalle. Nämä molemmat tunnustivat uskonsa Jeshuaan ja kävivät mikve-kasteella. Tänä ai- kana Miriamin ja Gershomin lapset olivat kasvaneet lukioikäisiksi. Mitä heidän pitäisi tehdä? Kun- nallinen koulu vai yksityiskoulu? He halusivat lähettää vanhimman poikansa lukioon valmentavaan kouluun, mutta miten se onnistuisi kunnallisen koulun opettajan palkalla? Ihmeitten ihme, heidän poikansa sai kuin ihmeen kautta stipendin ja vanhempien piti maksaa vain sen verran kuin he pystyi- vät maksamaan. Miriamilla ja Gershomilla oli tehtävänään toinenkin päätös. Kuinka he voisivat lä- hettää tähän kouluun yhden lapsistaan mutta ei muita lapsia? Loppujen lopuksi kaikki neljä lasta kä- vivät tätä koulua! Koska kaikki neljä lasta olivat syntyneet viiden vuoden sisällä, kolme heistä oli samaan aikaan lukiossa. Kotona oli raha tiukalla, mutta kiinnelaina pystyttiin kuitenkin maksamaan joka kuukausi, eikä ruokaa puuttunut pöydästä. Kaikki neljä lasta saivat hyvän päästötodistuksen lu- kiosta ja suorittivat korkeakoulututkinnonkin. Hämmästyttävää! Gershom jäi eläkkeelle New York

Cityn kasvatus- ja koulutusosastolta ja osallistui sitten ahkerasti heidän messiaanisen seurakuntansa työhön.

Miriam oli kantanut sydämessään kaipuuta tehdä alija Israeliin siitä lähtien, kun he kävivät siellä Gershomin kanssa vuonna 2007. Miten se onnistuisi? Hänen isänsä oli yhä elossa, ja moni lapsista asui vielä kotona. Vähä vähältä ovet alkoivat avautua heille Israeliin muuttoon. Ikävä kyllä Miriamin isä kuoli Pyhän Patrikin päivänä vain kolme vuotta Israelin matkan jälkeen. Heidän nuorin poikansa sai valmiiksi tutkielmansa ja halusi suorittaa maisterintutkinnon osavaltion ulkopuolella. Niinpä hän lähti kotoa ja meni kihloihin. Miriam ja Gershom päättivät panna talonsa myyntiin poikansa häiden jälkeen. Häät pidettiin kesällä, ja talo pantiin myyntiin syksyllä. He kertoivat nuorimmalle, vielä ko- tona asuvalle lapselleen päätöksestään myydä talo, ja poika löysi pian asunnon itselleen. Vain viiden viikon kuluttua talo oli jo myyty suuremmasta summasta kuin he olivat pyytäneet. He olivat valmiita tekemään alijan, mutta heidän koiransa ei ollut. Sille piti saada lähtölupa, ja se vei enemmän aikaa kuin he olivat ajatelleet. Mitä nyt? He jäisivät kodittomiksi, kun talokin oli myyty. He kysyivät, löy- tyisikö heidän uskonyhteisöstään ketään, joka majoittaisi heidät väliaikaisesti, kunnes koiran paperit tulisivat. Yksi perhe ilmoittautui ja sanoi, että he voisivat asua heidän talonsa pohjakerroksessa. Gershom ja Miriam ja koira asuivat siellä yli kuukauden.

Keskitalvella he lähtivät Amerikasta ja saapuivat Israeliin. Heidän Israelissa asuvat hyvät ystävänsä veivät heidät pieneen asuntoon kaikkine matkatavaroineen ja lemmikkeineen. He viipyivät siinä asun- nossa vain viisi päivää. He löysivät asunnon, johon kuului puutarha, juuri sopiva heille ja koiralle (Miriam inhosi hissejä). Elämä asettui uomiinsa. Kielikoulu Ulpan kolmena iltana viikossa ja juma- lanpalvelus sapattina. He alkoivat sopeutua israelilaiseen elämäntyyliin. Heillä oli joitain terveyteen ja talouteen liittyviä haasteita, mutta he selvisivät seurakuntansa uskollisten rukousten avulla. Asut- tuaan puolitoista vuotta vuokralla he ostivat uuden asunnon sillä rahalla, minkä he olivat saaneet talonsa myynnistä, ja Gershomin eläkkeellejäämisrahoilla. Ei kaikki ollut niin helppoa kuin miltä se tuntuu. Pankki suostui antamaan heille vain 15 vuoden lainan Gershomin iän vuoksi. Pankki vaati myös Gershomia ottamaan henkivakuutuksen terveysongelmiensa tähden (sarkoidoosi). Myönnettäi- siinkö hänelle henkivakuutus? Riittäisikö hänen eläkkeensä lainan maksuun ja kuukauden menoihin? Vastaus oli voimallinen kyllä! He maksavat kymmenykset eläkkeestä ja he ovat pystyneet maksa- maan kuukauden maksut kuluneiden kahden vuoden aikana. Halleluja!

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan näille kahdelle? Vain Jumala tietää. Odotellessaan he rukoilevat us- kollisesti, että heidän lapsensa ja rakkaansa tekevät alijan. He auttavat seurakuntaansa palvelemaan kaupunkinsa köyhiä. He käyttävät Jumalan heille antamia resursseja auttaakseen muita. He vaeltavat edelleen ”uskossa, eivät näkemisessä”.

Artikkelin kirjoittaja Gary ja hänen vaimonsa Melanie ovat uusia paluumuuttajia. He asuvat Jerusa- lemissa ja käyvät Roeh Israel-seurakunnassa. He ovat neljän suurenmoisen lapsen vanhempia ja kah- den kullanmurun isovanhempia. Molemmat ovat eläkkeellä olevia opettajia. Heidän tämänhetkinen missionsa on valmistaa tietä niille, jotka tahtovat tehdä alijan.

JUMALAN ANTAMA USKO

Kirj. Betsy Ramsey

Seuraavassa mietiskelyssä yritän selvittää, mitä Jumalan antama usko on ja miksi se on erittäin tärkeä kaikille, jotka tahtovat vakavissaan seurata Jeshuaa. Paras tapa kuvata uskoa on katsoa kuvausta apos- toli Pietarista, kun Jeshua tuli opetuslastensa luokse veden päällä kävellen (Mat. 14:25–31). Pietari tahtoi kokeilla itse veden päällä kävelemistä. Niinpä Herra käski hänen tulla luokseen veden päällä.

Se mitä Herra käski Pietarin tehdä, sotii kaikkea logiikka vastaan ihmisjärjellä ajateltuna. Normaali logiikka sanoo meille, että jos astun pienen kalastajaveneen laidan ylitse keskellä myrskyä ja otan muutaman askeleen kuin kävelläkseni, vajoan todennäköisimmin aaltoihin ja ehkä hukun, ellen ole oikein hyvä uimari. Mutta koska Pietari näki, että Herra Jeshua pystyi kävelemään veden pintaa pit- kin, uhmaten luonnon ja painovoiman lakeja, hän tahtoi tehdä samalla tavalla ja hän uskoi pystyvänsä siihen! Tämä on todella uskoa! Mutta kun Pietarin katse siirtyi pois Jeshuasta ja hän näki valtavien aaltojen vyöryvän päälleen, hän pelästyi. Hetkessä hän kadotti täydellisen luottamuksensa Jeshuan yliluonnolliseen voimaan pitää hänet meren pinnalla, ja hän alkoi vajota. Silloin Jeshua kysyi Pieta- rilta: ”Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?”

Juuri tuollaista uskonaskelta Jeshua saattaa pyytää meitäkin ottamaan, usein kriisitilanteessa, jossa emme inhimillisesti katsoen näe mitään tietä ulos vaikeista olosuhteistamme. Sellaisissa tilanteissa meidän täytyy luottaa Häneen täydellisesti ja uskoa, että Hän voi antaa meille kyvyn tehdä kaiken, mitä Hän käskee meidän tehdä, vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta.

Apostoli Paavali puhuu 1. Kor. 13:2 toisenlaisessa asiayhteydessä uskosta, joka siirtää vuoria. Tämä- kin on jotain, joka meistä tuntuu mahdottomalta toteuttaa, mutta itse asiassa se on taas esimerkki siitä, mistä uskossa on kyse. Sitä voisi verrata pieneen lapseen, joka hyppää korkeilta tikkailta isänsä syliin, koska hänen täytyy päästä alas turvallisesti ja hän tietää, että hän voi täysin luottaa siihen, että hänen isänsä ottaa hänet kiinni. Miten me siis voimme saada uskon, jollaisen Herra toivoo löytävänsä mei- dän sydämistämme? Voin ehdottaa kolmea eri tapaa, jotka auttavat meitä kasvamaan uskossa.

Luemme Room. 10:17:stä että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Tämä tarkoittaa, että voimme kasvaa uskossa ensinnäkin, kun luemme Jumalan sanaa ja mietiskelemme sitä ja rukoilemme sitä. Toiseksi, uskomme vahvistuu, kun kuuntelemme saarnoja, jotka perustuvat to- tuudenmukaisesti sille, mitä Jumalan Sana opettaa. Ja kolmanneksi, kasvamme vahvemmiksi uskossa joka kerta, kun saamme kokea omakohtaisesti, että Herra on uskollinen ja kuulee rukouksemme ja vastaa niihin. Lopuksi, jos uskomme todella, että Jumala kuulee meitä, kun me rukoilemme ja että Hän on kaikkivaltias, silloin ei pitäisi olla niin vaikea uskoa, että Hän on Jumala, jolle mikään ei ole mahdotonta!

Muutama vuosi sitten tutustuin nuoreen Amal-nimiseen arabinaiseen, jonka perheessä vietin muuta- man yön. Tämä tapahtui Pohjois-Israelissa pidetyn, arabikristityille ja juutalaisille Jeshuaan uskoville suunnatun konferenssin yhteydessä. Minulle niin kuin muillekin se oli erittäin mielenkiintoista ja kehittävää aikaa. Se antoi meille tilaisuuden tutustua ja ystävystyä uskovien kanssa, joilla oli aivan erilainen kulttuuritausta. Vaikka nuo muutamat päivät olivat valaisevia, ne eivät olleet yksinomaan helppoja. Välillämme ei ollut juuri muuta yhdistävää tekijää kuin uskomme Jeshuaan. Siitä huoli- matta emäntäni Amal ja minä pidimme yhteyttä konferenssin jälkeen. Sitten eräänä päivänä kohta- simme aivan odottamatta toisessa konferenssissa, tällä kertaa kyseessä oli konferenssi, joka oli tar- koitettu uskoville eri seurakunnista kaikkialta Israelista.

Amal ilahtui nähdessään taas minut ja veti minut kerran sivuun uskoutuakseen minulle vaikeasta sen hetkisestä elämäntilanteestaan. Hänen aviomiehensä, hänen kahden tyttärensä isä, oli kuollut hiljat- tain. Hän oli ollut huumeiden käyttäjä ja viettänyt viimeiset vuotensa vankilassa. Ikävä kyllä, hänelle oli vuosien kuluessa kertynyt raskas velkataakka, joka oli yhä maksamatta. Ja niin siten hänen mie- hensä kuoleman jälkeen Israelin valtion sosiaalivirasto vyörytti miehen koko velkataakan hänen les- kensä maksettavaksi. Amalia vaadittiin maksamaan kaikki miehen velat, ja tämän murheensa hän kertoi minulle. Hän teki hoitotyötä, mutta hänen tulonsa olivat hyvin vaatimattomat ja hän pystyi hädin tuskin pitämään huolta omista ja lastensa tarpeista.

Me rukoilimme silloin yhdessä Herraa koko asian puolesta ja pyysimme Häntä auttamaan Amalia niin että tuo velkavuori siirtyisi. Rukoiltuamme vakuutin hänelle, että meidän Herramme auttaisi häntä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka Hän sen tekisi. Herra kuuli rukouksemme ja Amal kertoi minulle siitä ennen kuin konferenssi päättyi. Herra oli antanut hänelle levollisen varmuu- den, että Hän auttaisi häntä. Yksi niistä opetuksista, jotka hän oli kuullut päivä tai pari ennen kuin tapasimme jälleen, keskittyi kertomukseen leskivaimosta ja profeetta Elisasta, 2. Kun. 4:1-7. Kerto- muksessa Elisa auttoi tätä leskeä yliluonnollisesti niin että hän selvisi omasta raskaasta velkataakas- taan, kun hänen miehensä oli kuollut ja jättänyt hänet puille paljaille. Nainen sanoi profeetta Elisalle, että hänellä ei ollut käytännöllisesti katsoen mitään arvokasta kotonaan paitsi pieni astia öljyä. Silloin profeetta neuvoi häntä menemään naapureiden luo lainaamaan mahdollisimman monta astiaa. Leski- vaimo ja hänen poikansa lainasivat monta astiaa ja toivat ne kotiinsa. Sitten Jumala moninkertaisti ihmeen kautta öljyn niin, että kun vaimo kaatoi pienestä öljyastiastaan öljyä, astia toisensa jälkeen täyttyi. Ja lopulta kallisarvoista öljyä oli niin paljon, että siitä saamallaan rahalla vaimo maksoi kaikki velkansa ja rahaa jäi vielä kylliksi hänelle ja hänen kahdelle lapselleen.

Amalille tämä oli merkittävä sanoma, koska se puhui juuri hänen omaan tilanteeseensa. Se antoi hä- nelle varmuuden siitä, että Herra selvittäisi hänen velkataakkansa yhtä ihmeellisellä tavalla kuin Hän oli tehnyt kertomuksen lesken velalle, ja niin Hän tekikin! Ensiksi Amal kirjoitti Valtion sosiaalivi- rastolle vetoomuksen, jossa hän ilmoitti mm että hän ja hänen aviomiehensä eivät olleet asuneet yh- dessä pitkään aikaan, ja tämän johdosta virasto vähensi osan hänen velastaan. Sitten joukko hyviä ystäviä tuli Amalin avuksi runsain rahalahjoituksin. Näin Herra armollisesti antoi hänen päästä voi- tolle. Tässä me näemme Jumalan antaman uskon toimivan todellisessa elämän kriisissä.

Raamatussa uskoa kuvataan monella tavalla. Kun apostoli Tuomas kuuli, että kuolleista ylösnoussut Jeshua oli ilmestynyt toisille opetuslapsille, kun Tuomas ei ollut paikalla, hän kieltäytyi uskomasta heidän puheitaan. Hän vannoi, että hän ei uskoisi, ellei näkisi Häntä itse ja saisi koskea reikiä Hänen käsissään ja kyljessään (Joh. 20:24–29).

Sitten Jeshua, joka tiesi mitä oli tapahtunut, ilmestyi opetuslapsille taas kahdeksan päivää myöhem- min, kun he olivat kaikki paikalla. Tällä kertaa Hän puhui suoraan epäilijälle ja pyysi Tuomasta tun- nustelemaan arpia Hänen käsissään ja haavaa hänen kyljessään. ”Älä ole epäuskoinen, vaan uskova”, Hän lisäsi ja jatkoi: ”Tuomas, koska näit minut, sinä uskot. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe” (Joh. 20:24–29). Tässä huomaamme taas kuinka vahvasti Jeshua painottaa Jumalasta lähtöisin olevaa uskoa, ja kuinka Hän yhä uudestaan moittii opetuslapsiaan siitä, että heillä ei ole tilanteen vaatimaa uskoa.

On toinenkin huomion arvoinen näkökulma uskoon. Tänä päivänä Jeshuaan uskovat joutuvat alttiiksi kärsimykselle ja kidutukselle eri puolilla maailmaa uskonsa tähden. Näemme tämän muslimimaissa, kuten Iranissa, Irakissa, Nigeriassa, Egyptissä, Pakistanissa ja myös Kiinassa. Vainon ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, kuka on päättänyt seurata Jeshuaa. Jumalan sana sanoo meille: ”Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Messias Jeshuassa, joutuvat vainottaviksi” (2. Tim. 3:12).

Kun mietin tätä Sanan kohtaa, kysyn joskus itseltäni, mikä minun uskonvaelluksessani on vikana, kun koen hyvin harvoin vainoa. Tämä on minun henkilökohtainen ongelmani, mutta meidän kaikkien on hyvä ajatella ja rukoilla tätä asiaa. Jumalan sana sanoo selvästi, että meidän tulee kylvää (sanaa) kaikkien purojen varsille (Jes.32:20) ja saarnata sanaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla (2. Tim. 4:2).

Vaikka emme itse kärsi vainoa uskomme tähden, meidän tulee tukea eri puolilla maailmaa olevia rohkeita uskonveljiämme ja -sisariamme, jotka joutuvat raa ́an vainon kohteeksi ja tarvitsevat paljon rukousta. Olen kuullut todistuksia muutamista niistä, jotka ovat kärsineet paljon uskonsa tähden, jotka ovat kieltäytyneet kieltämästä uskoaan Jeshuaan kidutettuinakaan, ja kuinka nämä urheat uskovat ovat pitäneet korkeassa arvossa sitä rukoustukea, jota heille ovat antaneet ihmiset, joita he eivät edes tunne. He ovat vakuuttaneet, että he tunsivat usein noiden rukousten voiman ja vahvistuivat ja saivat rohkeutta olla antamatta periksi.

Vainoista puheen ollen, sain vain muutama päivä sitten tiedon eräästä 16-vuotiaasta kristitystä kou- lutytöstä Nigeriassa, joka ”vietti” äskettäin kuudettatoista syntymäpäiväänsä epäinhimillisessä van- keudessa. Islamilainen taisteluryhmä, Boko Haram, sieppasi Leah Sharibun ja 109 hänen luokkato- veriaan. Näistä siepatuista 110 tytöstä viisi tapettiin ja loput pääsivät lopulta palaamaan perheittensä luo. Mutta Leah jäi vankeuteen. Hän kieltäytyi päättäväisesti hylkäämästä kristinuskoa ja palaamasta islaminuskoon vangitsijoidensa käskyä uhmaten. Pikemminkin hän vahvistui uskossaan. Boko Ha- ram on nyt pitänyt nuorta Leaa vankeudessa yli kaksi vuotta. Lealle ainoa hyvä uutinen on, että monet rukoilevat hänen puolestaan, ja on niitä, jotka toimivat saadakseen hänet vapautetuksi.

Jaakobin kirjeestä luemme, että ”vanhurskaan voimallinen rukous saa paljon aikaan (Jaak. 5:16b). Messiaan ruumiin rakkauden tähden älkää koskaan ajatelko, että teidän rukouksillanne ei ole merki- tystä! Samalla meidän kenenkään ei pitäisi ajatella, että olemme itse tehneet jotain ansaitaksemme oikeuden tulla kutsutuksi ”vanhurskaaksi” ihmiseksi, sillä emme todellakaan ole. Se on Vapahta- jamme Jeshuan uskollisen rakkauden ja kuuliaisuuden ansiota, kun hän kärsi ristillä täyden rangais- tuksen meidän syntiemme tähden. Vain Hänen uhrinsa tähden meillä on oikeus tulla kutsutuksi van- hurskaaksi.

Kun olemme nyt puhuneet meille tuntemattomien ihmisten rakastamisesta ja heidän puolestaan ru- koilemisesta, katsokaamme, miten apostoli Pietari puhuttelee ympäri Vähä-Aasiaa hajallaan olevia uskovia. Hän puhuu siitä, kuinka paljon he rakastavat Jeshuaa yksin uskon perusteella, koska he eivät ole koskaan nähneet Häntä. Uskon kautta hekin ”riemuitsevat sanoin kuvaamattomalla ja kirkastu- neella ilolla”. He tuntevat olevansa äärettömän siunattuja, kun ovat saaneet ottaa Hänet vastaan elä- määnsä. Ja mihin tämä johtaa? Se johtaa lopulta heidän sielujensa pelastukseen (1. Piet. 1:8-9).

Tämän mietiskelytuokion päätteeksi meidän on kysyttävä itseltämme taas, miksi usko on niin tärkeä? Koska ilman uskoa on mahdotonta miellyttää Jumalaa! Jos sinä todella tahdot lähestyä Herraa, sinun on ensiksi uskottava, että Hän on olemassa ja seuraavaksi sinun on uskottava, että Hän palkitsee sinun yrityksesi niin kauan kuin pyrit tuntemaan Hänet koko sydämestäsi.

Mutta ilman uskoa on mahdotonta miellyttää Jumalaa: sillä sen joka tulee Jumalan luo, täytyy uskoa, että Hän on ja että Hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät (Hepr. 11:6).

USKO UUDESSA TESTAMENTISSA

Kirj. Joseph Shulam

Heprealaisessa Raamatussa juurisanasta אמן on tullut kuuluisa sana kaikissa kielissä, joita kristityt ja juutalaiset puhuvat. Tämä juurisana on sana, jota sekä juutalaiset että kristityt käyttävät jokaisen ru- kouksen lopussa, AAMEN! Juutalaisuudessa on monia kommentointeja ja selityksiä siitä, mitä tämä pieni sana Aamen merkitsee. Yksi aika mielenkiintoinen selitys pitää tätä sanaa akrostisena: א = El, Ne ́eman. Suomeksi: Herra on kuningas joka on uskollinen. Yksinkertainen= נ ,Melech-kuningas = מ selitys on kuitenkin, että juurisanalla Aamen on merkitys ́luotettava ja uskollinen ́. Sellaiset sanat kuin usko, luotettava, kattoa kannattava pylväs, tulevat kaikki tästä juuresta. Sana jonka merkitys on usko, אמונה (emuna), esiintyy Heprealaisessa Raamatussa seuraavissa jakeissa. Olen merkinnyt hep-

rean sanan usko (emuna) lihavoituna, jotta näette miten se on suomennettu. Esimerkit osoittavat tä- män sanan laajan semanttisen käytön ja näette, miten tätä suosittua sanaa käytetään väärin käännök- sissä ja vielä pahemmin monissa kristillisissä yhteyksissä.

2. Moos. 17:12: ”Mooseksen kädet alkoivat kuitenkin painaa. Silloin Aaron ja Huur ottivat kiven ja asettivat sen hänen alleen ja hän istui sille. Sitten Aaron ja Huur tukivat hänen käsiään, toinen toiselta ja toinen toiselta puolelta ja niin hänen kätensä pysyivät vakaina auringonlaskuun asti.”

5. Moos. 32:4: ”Hän on kallio, hänen tekonsa ovat täydelliset, kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, vääryyttä hänessä ei ole, hän on vanhurskas ja oikeamielinen.”

2. Kun. 22:7: ”Heiltä ei kuitenkaan tule vaatia tilintekoa rahoista, jotka heille luovutetaan, sillä he toimivat luottomiehinä.”

Jes. 11:5: ”Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö, totuus vyönä hänen lanteillaan.”
Jes. 25:1: ”Herra, sinä olet minun Jumalani! Minä korotan sinua ja kiitän sinun nimeäsi, sillä sinä olet

tehnyt ihmeitä, sinun suunnitelmasi kaukaisilta päiviltä ovat todet ja vakaat.”

Jes. 59:4: ”Ei kukaan haasta oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käy oikeutta rehellisesti. He tur- vautuvat olemattomaan ja puhuvat perättömiä. He kantavat tuhoa kohdussaan ja synnyttävät tur- mion.”

Jer. 5:1: ”Kierrelkää Jerusalemin katuja, katselkaa, tiedustelkaa ja etsikää sen toreilta. Jos löydätte yhdenkään, joka tekee oikein, ainoankaan, joka pyrkii uskollisuuteen, niin minä annan anteeksi Je- rusalemille.”

Jer. 5:3: ”Herra, eivätkö sinun silmäsi etsi uskollisuutta? Sinä löit heitä, mutta he eivät tunteneet kipua; sinä teit heistä melkein lopun, mutta he eivät ottaneet kuritusta opikseen. He ovat kovettaneet kasvonsa kalliota kovemmiksi, he ovat kieltäytyneet palaamasta luoksesi.”

Jer. 7:28: ”Sano heille: Tämä on kansa, joka ei ole kuunnellut Herran, Jumalansa, ääntä eikä ottanut kuritusta opikseen. Uskollisuus on kadonnut ja totuus hävinnyt heidän suustaan.”

Jer. 9:2: ”Niin kuin jousen he jännittävät kielensä valheeseen; he eivät käytä valtaansa maassa uskol- lisesti vaan kulkevat pahanteosta pahantekoon. Minua he eivät tunne, sanoo Herra.”

Hoos. 2:22: ”minä kihlaan sinut itselleni uskollisuudella ja sinä olet tunteva Herran.”

Ps. 33:4: ”Sillä Herran sana on oikea, ja kaikki hänen tekonsa ovat luotettavia.”

Ps. 37:3:”Luota Herraan ja tee hyvää, asu maassa ja noudata totuutta.”

Ps. 119:30: ”Minä olen valinnut uskollisuuden tien, olen asettanut eteeni sinun säädöksesi.”

Ps. 119:75:”Herra, minä tiedän, että sinun tuomiosi ovat vanhurskaat ja että uskollisuudessasi sinä olet minua nöyryyttänyt.”

Ps. 119:86: ”Kaikki sinun käskysi ovat luotettavia. He vainoavat minua syyttä. Auta minua!”
Ps 119:138: ”Sinä olet säätänyt todistuksesi vanhurskaudessa ja suuressa uskollisuudessa.”

Snl. 12:17: ”Toden puhuja lausuu sitä, mikä on oikein, mutta valheellinen todistaja puolustaa pe- tosta.”

Snl. 12:22: ”Valheelliset huulet ovat iljetys Herralle, mutta uskollisesti toimivat ovat hänelle mie- leen.”

1. Aikak. 9:26: ”Näistä leeviläisistä portinvartijoista neljällä ylimmällä oli pysyvä luottamustehtävä, ja heidän vastuullaan olivat myös Jumalan temppelin sivuhuoneet ja aarrekammiot.”

1. Aikak. 9:31: ”Mattitjalla, joka oli leeviläinen ja koorahilaisen Sallumin esikoinen, oli luottamus- tehtävänä valmistaa pannulla paistettavia leivonnaisia.”

2. Aikak. 19:9: ”hän antoi tuomareille käskyn: ́Tehkää näin Herran pelossa, luotettavasti ja ko- kosydämisesti.”

2. Aikak. 31:12: ”niihin tuotiin tunnollisesti uhrilahjat, kymmenykset ja pyhät lahjat. Niitä valvo- massa oli leeviläinen Konanja ja hänen veljensä Simei, joka olin arvossa hänestä seuraava.”

2. Aikak. 31:15: ”Hänen alaisinaan olivat Eeden, Minjamin, Jeesua, Semaja, Amarja ja Sekanja, joi- den oli tunnollisesti osastoittain suoritettava osuudet pappiskaupunkien veljille, niin pienille kuin suurille.”

2. Aikak. 34:12: ”Nämä miehet toimivat siinä työssä luottomiehinä. Heitä valvomaan ja johtamaan oli pantu leeviläiset Merarin jälkeläiset Jahat ja Obadja, sekä Kehatin jälkeläiset Sakarja ja Mesullam, samoin kaikki ne leeviläiset, jotka olivat soittotaitoisia.”

2. Kun. 18:16: ”Siinä yhteydessä hän leikkautti Herran temppelin ovista ja ovien pielistä kullan, jolla hän oli ne päällystänyt ja antoi sen Assurin kuninkaalle.” (engl.tekstissä ́pylväs, pilari ́)

Kaikista näistä Vanhan testamentin kohdista käy selvästi ilmi, että ainoassakaan paikassa sanaa emuna= usko, ei käytetä opillisena väittämänä, joka lukijan on uskottava tai hyväksyttävä vetämällä rasti ruutuun, jotta häntä voitaisiin pitää uskollisena Jeshuan opetuslapsena, eli ”kristittynä”.

Heprealaisessa Raamatussa usko merkitsee kaikissa tapauksissa totuutta, uskollisuutta tai luotta- musta. Toisinaan sana emuna (erilaisine kieliopillisine muotoineen) viittaa johonkin merkittävään kokemukseen ihmisen elämässä. Heprealaisessa Raamatussa on 25 jaetta, joissa käytetään juurisanaa AMEN. Tällä juurisanalla, niin kuin useimmilla heprean kielen juurilla, on varsin laaja semanttinen käyttöalue, kuten edellisistä esimerkeistä ilmenee. Kun tämä runsas semanttinen käyttöalue supiste- taan englanninkielisessä Raamatussa yhteen sanaan USKO, väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa moninkertaiseksi. Sellainen käännösteksti on köyhää. Vuorista tulee laaksoja ja laaksoista matalia kukkuloita.

AMEN sanan semanttinen käyttö käännöksissä ei ole viaton erehdys. Kristillinen kirkko valitsi sen, ainakin kristillisen ajanlaskun neljänneltä vuosisadalta lähtien, tietoisesti edistääkseen kirkon omaa agendaa vuosisatojen ajan. Kun kirkko teki sanasta ”usko” opillisen käsitteen, kirkon opetuksen, siitä tuli väline, jolla pakotettiin yleisesti ottaen tietämätön, vastasyntynyt seurakunta kuuliaisuuteen uu- delle Konstantinuksen hallitsemalle valtakunnalle. Jos joku olisi tarkistanut juutalaisilta piispoilta tai heprean kielen tuntijoilta, tai jos he olisivat edes kunnioittaneet heprealaista Raamattua (Vanhaa tes- tamenttia), he olisivat voineet välttää heprean sanan emuna lattean ja yksipuolisen kääntämisen. Joku saattaa haastaa esittämäni väitteen, että ”kirkko” päätti käyttää kreikan sanaa ́pistis ́ käännöksenä kaikissa kohdissa, joissa heprealaisessa Raamatussa käytetään sanaa Emuna tai juurisanaa AMEN. Tosiasia on kuitenkin, että meillä on hyvin, hyvin harvoja olemassa olevia Raamatun tekstejä, jotka ovat peräisin varhaisemmalta ajalta kuin 300- luvulta ennen Kristusta. Niin kutsuttu ”kristinusko” levisi ja Raamatun kopioiden tarve lisääntyi suuresti sen jälkeen, kun Rooman valtakunnan itäisen osan keisari Konstantinus julisti valtakuntansa kristityksi valtakunnaksi. Jumalan Sanaa oli toimitet- tava kaikille uusille seurakunnille ja kirkoille, joita perustettiin, kun kreikkalaisille ja roomalaisille jumalille omistetut pakanalliset temppelit muutettiin ”kristillisiksi” kirkoiksi. Sanasta, joka saattoi tarkoittaa uskoa, uskollista, aitoa, luotettavaa, vakaata tai pylvästä, joka kannattelee rakennuksen kat- toa, jäi jäljelle yksi merkitys, ”usko”.

Katsokaamme nyt kreikkalaista sanaa, joka on Uudessa testamentissa käännetty sanoilla usko tai us- kollisuus.

Olemme tutkineet juuren אמן (aamen) ja sen johdannaisten ( אמין אומנה אמונה אמינות ) käyttöä heprea- laisessa Tanachissa. Olemme nähneet, että tämän juurisanan semanttinen käyttö on paljon laajempaa kuin sanan ”usko”, pistis, tavallinen käyttö kreikan kielessä, ja siitä johtuen laajempaa kuin tämän kreikkalaisen sanan tulkitseminen kristillisissä teksteissä. Jos kristillinen kirkko olisi tahtonut kääntää kreikan pistis – sanan yhtä laajasti tulkiten kuin heprean kielessä, he olisivat voineet tehdä niin. Krei- kan pakanallisessa kirjallisuudessa sanalle löytyy Raamatun hepreaa vastaava yhtä laaja käyttöalue.

”Uskosta” tulee kristillinen sana, jota käytetään testinä todentamaan, kuka on kristitty ja kuka ei ole uskollinen kristitty. Usko on kirkon opetuksen hyväksymistä. Lähes jokainen kristillinen tunnustus- kunta on määritellyt ”uskon” tietyin opillisin väittämin, ja jos joku ei ole samaa mieltä heidän op- piensa kanssa, hänellä ei ole uskoa. Sellainen ihminen luokitellaan harhaoppiseksi. Ihminen saattaa elää hyvin läheisessä suhteessa Jumalaan, olla täysin sitoutunut ja halukas jopa kärsimään siksi, että uskoo Messiaaseen, ja uhrata paljon, mutta jos hän ei yhdy seurakuntansa oppeihin, hänet julistetaan uskottomaksi ja hänet erotetaan. Yleisellä tasolla puhuen kirkolle sana ”usko” määrittelee kuka on kristitty ja mitä kristittynä oleminen tarkoittaa. Ajanlaskumme 300-luvun alusta asti puhdasoppisuus muotoili ja hahmotteli, mitä ”uskollisena” olemiseen vaadittiin. Kirkkoneuvostot laativat oppeja ja edellyttivät, että jokainen hyväksyy nämä ihmisen tekemät opit, ja jos joku ei hyväksynyt kirkkoneu- voston päätöstä, hän oli harhaoppinen. Jos joku ei ollut samaa mieltä neuvoston (mm. Arius opetus- lapsineen) päätöksen kanssa toisessa Nikean kirkolliskokouksessa (333 jKr.), Athanasius ja hänen seuraajansa yksinkertaisesti myrkyttivät tällaisen henkilön.

Kreikankielinen Septuaginta (LXX) kääntää epätavallisen johdonmukaisesti heprean juuresta A.M.N. tulevat sanat kreikankielisillä sanoilla, joiden juurena on sana pistis. Tästä säännöstä on vain muu- tama poikkeus. Yksi poikkeuksista löytyy Jer. 25:8:sta, joka on oikein tulkittuna: ”Sen tähden, sanoo Herra Sebaot: Koska te ette ole kuunnelleet minun sanojani.” Septuagintassa se on käännetty sanalla, jonka juurena on pistis: luottaa.

Uudessa testamentissa (etenkin paimenkirjeissä) kristinuskon teologinen kieli ravisteli päältään ju- daismin alun perin vaikuttamat käsitteet ja palasi jyrkemmin kreikalle ominaisiin uskonnollisiin kä- sitteisiin. Varhainen kristinusko (kirkko ja kirkon opetus) ymmärsi kuitenkin sanan pistis (usko) ”us- kollisuutena”. Kun Roomasta tuli läntisen kirkon keskus 300-luvulla, kreikan sana pistis käännettiin latinaksi sanalla fides (uskollinen).

Meidän on tärkeää ja mielenkiintoista huomata, että Jeshua ei puhunut paljon uskosta – pistis/emuna. Seuraavaksi katsaus neljän evankeliumin kohtiin, joissa sanaa ”usko” (pistis/emuna) käytetään. Olen lisännyt kommenttini jokaisen jakeen perään.

Matt. 6:30: ”Jos siis Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa mutta huomenna joutuu uuniin, niin eikö hän paljon ennemmin vaateta teitä, te vähäuskoiset?”

Selvää on, ettei ”vähäuskoiset” ole tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta sen esiintymi- nen tässä ei riitä perustamaan mitään oppia, dogmia tai opetusta. Seuraavat kolme jaetta ovat vastaa- vanlaiset.

Matt. 8:26: ”Hän sanoi heille: ́Miksi olette peloissanne, te vähäuskoiset? ́Sitten hän nousi ja nuhteli tuulia ja merta, ja tuli aivan tyven.”
Matt. 14:31: ”Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ́Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?” Matt. 16:8: ”Jeesus huomasi sen ja sanoi: ́Te vähäuskoiset! Mitä te puhelette keskenänne siitä, ettei teillä ole leipää?”

Matt. 8:10: ”Tämän kuullessaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti minä sanon teille: näin suurta uskoa en ole löytänyt Israelista keneltäkään.”

Tässä Jeshua vertaa roomalaisen sadanpäämiehen varmuutta/ luottamusta Israelissa nä- kemänsä varmuuden/ luottamuksen tasoon.

Matt. 17:17: ”Silloin Jeesus vastasi: ́Voi tätä epäuskoista ja kieroutunutta sukupolvea! Kuinka kauan minun on oltava teidän kanssanne? Kuinka kauan minun on kärsittävä teitä? Tuokaa hänet tänne minun luokseni. ́”

Tässä paljastuu se, että ei ole luottamusta Jumalaan eikä varmuutta, että Jumala tekee työnsä.

Matt. 17:20: ”Jeesus sanoi heille: ́Epäuskonne tähden. Totisesti minä sanon teille, jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ́Siirry täältä tuonne ́ ja se siir- tyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.”

Jeshua ei puhu sinapinsiemenen koosta puhuessaan uskosta, jota on sinapinsiemenen verran. Hän puhuu sinapinsiemenen laadusta, sen mausta ja kirpeydestä. Toisin sanoen, jos teissä olisi sinapinsiemenen ominaisuus itsessänne – terävä, voimakas ja tulinen – silloin teidän luottamuk- senne Jumalaan olisi voimakasta – rohkeaa ja uskaliasta ja hyökkäävää. Mikään ei olisi teille mahdo- tonta.

Matt. 21:21: ”Jeesus vastasi heille: ́Totisesti minä sanon teille, jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette voisi tehdä vain sitä, mikä tapahtui viikunapuulle, vaan voisitte sanoa jopa tälle vuorelle: ́Nouse ja heittäydy mereen ́, ja se tapahtuisi.”

Tämä jae on avain, joka auttaa meitä ymmärtämään tavan, jolla Jeshua käyttää sa- naa ”usko”. Jeshualle usko merkitsee vakaumusta, varmuutta ja luottamusta; voisitte siirtää vuoria. Babylonian Talmudissa (Baba Metziah 59b) on kertomus puun siirtämisestä. ”Sinä päivänä R. Elieser esitti kaikki kuviteltavissa olevat syyt, mutta he eivät hyväksyneet niitä. Hän sanoi heille: ́Jos ha- lakha on samaa mieltä kanssani, todistakoon tämä karobpuu sen. ́Silloin tämä karobpuu repäistiin sadan kyynärän päähän paikaltaan – toiset sanovat, että neljänsadan kyynärän. ”Karobpuuta ei voi pitää todisteena.”

Markuksen evankeliumissa on kaksi Matteuksen tekstin kanssa samankaltaista tekstiä. En nyt ota niitä tilan säästämiseksi.

Luuk. 7:9 vastaa Matt.8:10:tä.

Luuk. 9:41: ”Jeesus vastasi: ́Voi tätä epäuskoista ja kieroutunutta sukupolvea. Kuinka kauan minun on oltava teidän luonanne ja kärsittävä teitä? Tuo poikasi tänne. ́”

Tämä on sama kuin vähäuskoinen. Tässäkin ”epäuskoinen ja kieroutunut sukupolvi” on sukupolvi, joka on nähnyt monia Jumalan suuria tekoja eikä siitä huolimatta luota Jumalan kykyyn tehdä parantamisihmeitä.

Luuk. 12:28: ”Jos siis Jumala näin pukee ruohon, joka tänään kasvaa kedolla mutta huomenna joutuu uuniin, kuinka paljon ennemmin hän pukee teidät, te vähäuskoiset!”

Sama kuin Matt.6:30.

Luuk. 17:5: ”Apostolit sanoivat Herralle: ́Lisää meille uskoa! ́”
Ymmärrän ”uskomme lisäämisen” tarkoittavan ”auta meitä luottamaan enemmän Ju-

malaan ja sinuun”.

Luuk. 17:6: ”Niin Herra sanoi: ́Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: ́Nouse juurineen maasta ja istuta itsesi mereen ́, ja se tottelisi teitä. ́”

Matteuksella on vastaava.
Luuk. 18:8: ”Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika

tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”

Joh. 20:27: ”Sitten hän sanoi Tuomaalle: ́Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni. Ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni. Älä ole epäuskoinen vaan uskova.”

Tässä jakeessa todistamme yhtä viimeisistä Jeshuan ja hänen opetuslastensa välisistä kohtaamisista, jossa Tuomas tahtoo nähdä todisteen siitä, että tämä on sama Jeshua, joka naulittiin aiemmin ristille. Hän tahtoo nähdä Jeshuan käden, jossa näkyy todisteena naulojen jättämät arvet. Tässä yhteydessä Jeshua käskee Tuomasta hyväksymään sen sijaan että epäilisi.

Olemme nyt nähneet, että kuten heprealaisessa Raamatussa ja varhaisessa rabbiinisessa kirjallisuu- dessa, sanalla ”usko” on sivumerkitykset ”luottaa” ja ”hyväksyä/ottaa vastaan”. Jeshua ei rohkais- sut ”uskoa” klassisessa kristillisessä ja kirkkoisien esittämässä mielessä. Matteuksella (18:6) ja Mar- kuksella (9:42) on yksi kohta, ”uskokaa minuun”, jossa on vivahde sanan ”usko” klassista kristillistä käyttöä.

Matt. 18:6: ”Mutta joka viettelee yhdenkin näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sille olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.”

Jotkut oppineet kysyvät, olisiko tämä teksti saanut vaikutteita Markuksen jakeesta 9:42, jonka mukaan se olisi sitten kirjoitettu ja mukailtu.

Yhteenvetona voimme todeta, että Raamatussa uskon olemus on sitä, että meidän varmuutemme ja luottamuksemme ovat Herrassa. Sellaista uskoa tarvitaan eniten aikana, jolloin Jeshuan opetuslapsilta vaaditaan kestävyyttä vakavien haasteiden, koetusten tai vaarojen keskellä. Näin usko tulee esiin evankeliumeissa ja Jeshuan sanoissa.

Miten tämä liittyy meihin ja meidän veljiimme tänä Internetin ja teknologian aikana, joka ylittää val- tiolliset ja maantieteelliset rajat ja yhdistää meidät uskonveljiin ja -sisariin kaikkialla maailmassa. Elämämme uskominen Jumalan käteen tapahtuu kuin itsestään, kun meillä on läheinen suhde Kaikkivaltiaaseen, jolloin saamme Häneltä elämämme, kaiken mitä omistamme ja kaiken mitä tarvit- semme. Omistaa usko on sitä, että meillä on Häneen suhde, joka perustuu luottamukseen ja varmuu- teen Hänen uskollisuudestaan.

Kirkon oppien ja opetusten kanssa yhtä mieltä oleminen ei ole osa sanan ”usko” käyttöä Raamatussa. Tämä ”usko” sanan käyttö on kehittynyt perinteisten kirkkokuntien piirissä, jotka syntyivät ja saivat alkunsa 300-lvuulla. Sitä vahvistettiin kirkon uskontunnustuksilla, jotka oli saatettava voimaan pa- kottamalla ihmiset muokkaamaan omat mielipiteensä ja ymmärryksensä sopusointuun virallisen kir- kon kanssa. Tästä ovat esimerkkeinä Inkvisitio, joka tuomitsi ”harhaoppiset” kuolemaan, ja viimeai- kaisempana oppiin liittyvät oikeudenkäynnit aina 1900- ja 2000-luvuille asti, jolloin oppineita on erotettu kirkosta jonkun kritiikin sanan tai opetuksen takia, joka ei ole raamatullinen.

Raamattu (1. Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan) on ainoa uskontunnustuksemme, eikä meillä ole mitään tarvetta tai syytä hyväksyä ja uskoa yhtäkään ihmisen tekemistä uskontunnustuksista, joita historialliset kirkot ovat tuottaneet. Ihmisen tekemät uskonjulistukset ovat saaneet aikaan jakaantu- mista ja vieraantumista Messiaan opetuslapsijoukossa, eikä Jumalan Kuningaskunta saa siitä lisäar- voa! Raamatussa kuvattujen tuomiokohtausten mukaan meidän tulee keskittyä paljon ennemmin sii- hen, mitä teemme uskollamme Jeshuaan, Messiaaseemme ja Mestariimme, kuin johonkin uskoon liittyvään, ”kirkkojen” historian aikana syntyneeseen julistukseen. Meitä ei tuomita sen mukaan, mitä on kirjoitettu kristillisten tunnustuskuntien uskonjulistuksissa. Meidät tuomitaan tekojemme mukaan ja sen hyvän mukaan, mitä teemme uskomme perusteella Jumalaan ja Jeshuaan. On oleva tuomio- päivä ja on oleva kuolleista ylösnouseminen. Ilmestyskirja 21–22:n Jerusalemissa ei tule olemaan ainuttakaan kristillistä tunnustuskuntaa. Siellä on oleva vain ihmisiä, jotka ovat osoittaneet uskonsa Jumalaan myös Messiasta muistuttavissa teoissaan. Puhdistakaamme siis lamppumme sydämet kars- tasta ja täyttäkäämme ne öljyllä, valmiina ottamaan vastaan Ylkämme takaisin kotiin Siioniin.

Kirjoittaja Joseph Shulam syntyi Sofiassa, Bulgariassa 24.3.1946 sefardijuutalaiseen perheeseen. Vuonna 1948 perhe muutti Israeliin juuri ennen valtion perustamista. Lukiossa hän tutustui Uuteen testamenttiin ja samastui välittömästi Jeshuan persoonaan. Vuonna 1981 Joseph ja pieni piiri, joka alkoi kokoontua hänen kodissaan, perusti yhden ensimmäisistä, voittoa tavoittelemattomista Jeshuan juutalaisten opetuslasten järjestöistä Israelissa – Netivyah Raamatunopetusjärjestön. Joseph on luen- noinut laajalti ja auttanut kannustamaan opetuslapsia kaikkialla maailmassa. Hänellä ja hänen vai- mollaan Marcialla on kaksi lasta ja kaksi lastenlasta.

TOTTELEMAAN PELASTETTU

Kirj. Matheus Zandona Guimarães

Monien tunnustuskuntien kristityillä on meidän päivinämme vaikeuksia ymmärtää, kuinka yhdistää Iankaikkisen Jumalan anteeksiantava armo ja hänen laeilleen kuuliaisena vaeltaminen. Monet ovat ymmällä, koska he eivät tunne viitekehystä, johon sijoittaa Jeshuan ja etenkin Hänen opetuslapsensa Shaulin (Paavalin) erilaiset puheet. Ilman asianmukaista viitekehystä evankeliumista tulee evanke- liumi ilman voimaa – ei ole pyhyyteen pyrkimistä, ei hyvää hedelmää, ei hyviä töitä. Tämän seurauk- sena edessämme on yksi aikamme suurimmista kristinuskon ongelmista: ihmisillä ei ole vaikeuksia hyväksyä Jeshuaa Jumalana, mutta he eivät halua hyväksyä Häntä Kuninkaana. Kuninkaat vaativat uskollisuutta ja kuuliaisuutta, ja juuri sitä Jeshua vaatii meiltä. Messiaan uhrin ja Hänen armonsa puutteellinen ymmärtäminen on hämärtänyt kuuliaisuuden tärkeyden kristillisissä piireissä. Jeshua kuitenkin painottaa selvästi pyhyyteen pyrkimisen ja kuuliaisuuden välttämättömyyttä kiitollisuu- temme ilmaisuna Jumalaa kohtaan, joka antaa meille armonsa. Emme voi lakaista tätä opetusta maton alle, niin kuin monet teologit yrittävät tehdä. Kun me otamme Hänet vastaan Herranamme, saamme

samalla tietyn määrän uskoa ja armoa tehdäksemme hyviä töitä. Se, joka ei ponnistele ja anna paras- taan, ei kunnioita sitä uhria, jonka Jeshua antoi hänen puolestaan. Niin kuin minulla on tapana sanoa: en tottele Jumalaa pelastuakseni; minä tottelen Jumalaa, koska olen pelastettu.

Raamatullisista juuristaan irrotettuna soteriologia on antanut virheellisen kuvan siitä, mitä merkit- see ”olla pelastettu” Jumalan armosta. 1500-luvun reformaattorit saarnasivat ennaltamääräämisopin käsitettä, vaikka sellainen käsite oli vieras Raamatulle ja Jeshuan opetuksille. He puolustivat sitä pro- testanttisissa piireissä uskonnollisella kiihkolla. Mutta toisin kuin keskiaikaiset opetukset Jeshua ei tee kompromisseja, kun hän opettaa meille kutsumuksemme ja pelastuksemme arvosta: ”Jos te py- sytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuustekee teistä vapaita” (Joh. 8:31,32).

On toinenkin teksti, jonka Jumala itse puhui profeetta Hesekielille, ja joka antaa lisävalaistusta tähän pelastus – kuuliaisuus -kysymykseen.

”Ihmislapsi, sinun on sanottava kansallesi: Vanhurskasta ei pelasta hänen vanhurskautensa, jos hän tekee syntiä, ja jumalatonta ei suista turmioon hänen jumalattomuutensa sinä päivänä, jona hän kään- tyy pois jumalattomuudestaan. Vanhurskas ei voi elää vanhurskautensa turvin, jos hän tekee syntiä. Jos minä sanon vanhurskaalle, että hän totisesti saa elää, mutta hän tekeekin vääryyttä luottaen van- hurskauteensa, hänen vanhurskauttaan ei lainkaan muisteta. Hänen on kuoltava tekemänsä vääryyden vuoksi. Ja jos sanon jumalattomalle, että hänen on totisesti kuoltava, mutta hän kääntyykin synnistään ja tekee sitä, mikä on oikein ja vanhurskasta – jos tuo jumalaton antaa ottamansa pantin takaisin, korvaa, mitä on ryöstänyt ja vaeltaa elämän käskyjen mukaan eikä tee vääryyttä, hän saa totisesti elää, eikä hänen tarvitse kuolla. Yhtäkään hänen tekemistään synneistä ei enää muisteta. Hän on tehnyt sitä, mikä on oikein ja vanhurskasta, hän saa totisesti elää. Maanmiehesi kuitenkin sanovat: ́Ei Her- ran tie ole hyvä. ́Heidän omat tiensä eivät ole hyvät. Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestaan ja tekee vääryyttä, hänen on kuoltava” (Hes. 33:12–18).

Opimme näin Israelin profeetoilta ja Messias Jeshualta, että pelastus on Jumalan lahja, jonka voi menettää, jos ihminen palaa rikkomuksiinsa ja synteihinsä. On totta, että me kaikki teemme syntiä ja tarvitsemme Jumalan armoa, mutta emme saa käyttää sitä elääksemme synnissä, ilman uuden elämän edellyttämää muutosta, ilman pyhyyttä ja antamatta parastamme Jumalalle. Jeshuan sanat ovat sel- keät:

”Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii, ja jokaisen oksan, joka kantaa hedel- mää, hän puhdistaa, jotta se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan kautta, jonka olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei itsestään voi kantaa hedelmää, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa” (Joh. 15:2-4).

Toisin sanoen, saavutettuamme pelastuksen Jumalan armosta, meidän tulee pysyä pelastuksen tiellä, elää kuuliaisina ja uskollisina Jumalalle ja Hänen käskyilleen. Paavali kirjoittaa: ”Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen mitä nyt häpeätte, sillä sen loppu on kuolema. Mutta nyt, kun te olette synnistä vapautettuja ja teistä on tullut Jumalan palvelijoita, teidän hedelmänne on pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaik- kinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:21–23).

Tahdon, että kaikille lukijoille tulee selväksi, että me emme pelastu tekojen kautta. Tekoja kuitenkin odotetaan niiltä, jotka ovat pelastettuja.

Tämä on periaate, joka pysyy. Jokaisen, joka on viinipuussa, pitäisi kantaa hyvää hedelmää. Emme ole pelastettuja siksi, että ansaitsimme tulla pelastetuiksi, mutta kun Jumala on suonut meille pelas- tuksen lahjan, meiltä odotetaan hyvää hedelmää. Hesekielin teksti on yksiselitteinen: ARMOSTA ME OLEMME PELASTETUT ELÄÄKSEMME UUTTA ELÄMÄÄ. Sen, joka on armosta pelas- tettu ja tahtoo palata synnin tielle, pitäisi katua ja tehdä parannus, koska jos hän jää harjoittamaan syntiä, hän kuolee synnissä. Jumala on rakkaus, mutta Hän on myös vanhurskas. Hän tietää, että me emme koskaan pysty olemaan 100-prosenttisesti vanhurskaita, mutta Hän tutkii meidän sydämemme ja asenteemme. Minä en ole täydellinen, mutta yritän tehdä parhaani Jumalalle viimeiseen hengenve- tooni asti. Tämän pitäisi olla kaikkien niiden sydämen halu, jotka etsivät Jumalan vanhurskautta, to- dellista ”kavanaa”, josta Israelin viisaat opettavat meille niin paljon. Se, joka rakastaa, tottelee ja tekee kaikkensa ollakseen moitteeton ja miellyttääkseen häntä, joka on pelastanut meidät. ”Jos te rakastatte minua, te pidätte minun käskyni” (Joh. 14:15). Ja ”Se, jolla on minun käskyni ja joka nou- dattaa niitä, rakastaa minua. Ja joka rakastaa minua, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmaisen itseni hänelle” (Joh. 14:21). Jeshuan mukaan ei ole olemassa rakkautta ilman kuu- liaisuutta ja vilpitöntä sydäntä.

Tämä on sellaisen ihmisen päämäärä, joka on armosta pelastettu: elämä, jota leimaa RAKKAUS, KUULIAISUUS ja pyrkimys PYHYYTEEN. Pelastus on lahja, ja niin kuin kaikkien lahjojen koh- dalla, sitäkin voi sen saaja lyödä laimin ja halveksia. Heprealaiskirjeen kirjoittaja ilmaisee tämän hienosti: ”Maa, joka imee sen päälle usein tulevan sateen ja tuottaa kasvun hyödyksi niille, joita var- ten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta. Se taas, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton. Se on lähellä kirousta, ja lopulta se poltetaan. Mutta teistä, rakkaat, me uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä kuuluu pelastukseen, vaikka puhummekin näin. Eihän Jumala ole väärä- mielinen, niin että hän unohtaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vieläkin palvelette. Toivomme hartaasti, että kukin teistä osoit- taa samaa intoa ja säilyttää toivon täyden varmuuden loppuun asti, ettette veltostuisi vaan seuraisitte niitä, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä on luvattu” (Hepr. 6: 7-12).

Jolla on korvat kuulla, kuunnelkoon! Kunpa aina yrittäisimme ymmärtää Jumalan Sanaa sen alkupe- räisessä kontekstissaan ilman että ihmiset ovat peukaloineet sitä, ja eläisimme todeksi elävän Jumalan Hengen ilmoituksen.

”Se, joka rakastaa minua, pitää minun käskyni.”

Heprean kielen sana käskylle on מצוה (mitzva). Sen juuri on sana צוה (tsiva), joka tarkoittaa ́käskeä ́., mutta myös ́ohjata ́ ja/tai ́osoittaa ́. Kirjoituksissa on perinteisen laskutavan mukaan 613 käskyä (mitzvot), joista 248 on myönteisiä käskyjä (mitzvot ta’ase eli tehtävänantokäskyjä). Kun me pi- dämme ja tutkimme käskyjä, ne ikään kuin ohjaavat meidät Jumalan luo, Hänen luontoaan tuntemaan, ja ne vaikuttavat meissä, että elämme taivaallista todellisuutta jumalallisine ja käsittämättömine pe- riaatteineen, tässä ja nyt maan päällä jokapäiväisessä elämässämme.

Jumala antoi käskyt (mitzvot) täytettäviksi eikä vain tutkittaviksi. On mielenkiintoista havaita, että joissain piireissä monet eivät tunne Kirjoituksiin sisältyviä ehtoja. Jumalan ja Hänen Poikansa Jeshuan sanat painottavat aina sanaa ”jos”. Eli ”jos” me olemme uskollisia Herran käskyille, Hän siunaa meitä. Katsokaamme muutamaa esimerkkiä: ”Jos sinä kuuntelet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja noudatat hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka on kirjoitettu tähän lain kirjaan, ja jos sinä palaat Herran, sinun Jumalasi, luo koko sydämestäsi ja koko sielustasi..rakastaa[ksesi] Herraa, sinun Juma- laasi, vaeltaa[ksesi] hänen teitään ja noudattaa[ksesi] hänen käskyjään, lakejaan ja säädöksiään, että saisit elää ja lisääntyisit ja Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua siinä maassa, jota menet ottamaan omaksesi” (5. Moos. 30:10,16, engl.tekstin mukaan).

”… ja jos silloin kansani, jonka olen ottanut omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan anteeksi sen synnit ja teen sen maan jälleen terveeksi” (2. Aikak. 7:14, R-92).

Yksi klassinen esimerkki, jota kaikkien tunnustuskuntien kristityt siteeraavat, on tämä: ”ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita” (Joh. 8:32). Mutta ihmiset unohtavat, että Jeshua asetti ehdon, joka täytyy täyttää ennen kuin totuus voi vapauttaa meidät. Ehto on edellisessä ja- keessa: ”Jos te pysytte minun sanassani, SILLOIN te olette todella minun opetuslapsiani” (8:31b, engl.tekstin mukaan).

Ei ole olemassa rakkautta ilman kuuliaisuutta, niin kuin uskokin on kuollutta, jos sitä eivät seuraa hyvät työt (Jaak. 2:17). Kun Martin Luther, protestanttisuuden saksalainen isä, törmäsi tähän Jaakobin tekstiin, hän ei pystynyt sovittamaan sitä reformoituihin teologisiin raameihin. Hän ehdotti, että Jaa- kobin kirje pitäisi ottaa pois Uudesta testamentista, ja hän antoi sille lisänimen ”olkikirje”. Luther ei ollut tietoinen siitä, että sanaan ”usko”, hepreaksi אמונה (emuna), sisältyy paitsi älyllisen tason usko myös uskollisuus tai kuuliaisuus. On siis mahdotonta totella Jumalaa ilmaisematta tätä kuuliaisuutta hedelmän, eli hyvien töiden, kautta. Monet luulevat, että kun he ovat tunnustaneet julkisesti usko- vansa Jeshuaan ja toistaneet tietynlaisen rukouksen pastorin perässä, he perivät ilman ehtoja olevan pelastuksen, ikään kuin henkivakuutuksen. Mutta tällainen asenne ei ole Raamatun mukainen, eikä vähiten sen mukainen, mitä Jeshua itse opetti. Pelastus on kyllä lahja, jonka Jumala antaa vapaasti armosta, mutta tuon hetken jälkeen pyhyyden tai hyvien töiden puuttuminen elämästämme voi vaa- rantaa sen.

Jeshua moitti joitain aikansa uskonnollisia ihmisiä siitä, että he eivät kantaneet hyvää hedelmää 8hy- viä töitä). Heidän asenteensa oli Israelissa 200-luvulla eKr. ja ensimmäisellä vuosisadalla vallalla olleen, Siionin teologiaksi kutsutun ajattelutavan mukainen. Tämä ajattelutapa puolusti sitä ajatusta, että Jumala pelastaisi ja siunaisi Israelin ilman ehtoja siitä yksinkertaisesta syystä, että Abraham (en- simmäinen juutalainen) ja hänen jälkeläisensä olivat valittuja. Muutamat Israelin profeetat, mm Ma- lakia, olivat jo muistuttaneet kansaa tästä asenteesta.

”Kuulkaa tämä, Jaakobin heimon päämiehet ja Israelin heimon johtajat, jotka inhoatte oikeutta ja väännätte vääräsi kaiken, mikä on oikeaa, jotka rakennatte Siionia veriteoilla ja Jerusalemia vääryy- dellä. Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustavat rahasta. Kuitenkin he turvautuvat Herraan sanoen: ́Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei meille tule onnettomuutta. ́Siitä syystä, teidän tähtenne, Siion kynnetään pelloksi, Jerusalemista tulee kiviraunio ja temppelivuoresta metsäinen kukkula” (Miika 3:9–12).

Saman asenteen näemme Johanneksella/Jochananilla: ”Johannes sanoi väkijoukolle, jotka tulivat hä- nen kastettavikseen: ́te kyykäärmeiden sikiöt! Kuka on neuvonut eitä pakenemaan tulevaa vihaa? Tehkää siis hedelmää, jossa kääntymy7ksenne näkyy, älkääkä ruvetko ajattelemaan: ́Onhan Abra- ham meidän isämme ́. Minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Abrahamille. Kirves on jo pantu puiden juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heite- tään tuleen” (Luuk. 3:7-9).

Jos osa kristikuntaa kehitti ”ehdottoman pelastuksen” teologian, niin jotkut juutalaiset piirit olivat kehittäneet samankaltaisen version jo vuosisatoja aikaisemmin.

Mutta kuinka me voimme kantaa hyvää hedelmää Herrallemme+ Kuinka voimme vaeltaa elämäs- sämme tavalla, joka miellyttää Jumalaa? Onko mahdollista, että pelkkä käskyjen noudattaminen takaa Isälle otollisten hedelmien tuottamisen? Vastaus on ei! Tästä syystä ei Israelilla, edes 613 Tooran käskyineen, ole takuuta kuuliaisuuden hedelmistä. Tästä syystä kuuliaisuus ei voi yksistään tuottaa

hedelmää. Rakkauden ja kuuliaisuuden pitäisi kulkea yhdessä. Jeshua opetti vapauteen päässeille ih- misille kuinka kantaa Jumalalle otollista hedelmää: ”Te olette jo puhtaat sen sanan kautta, jonka olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei itsestään voi kantaa hedel- mää, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, kantaa paljon hedelmää, sillä ilman minua te ette voi tehdä mitään” (Joh. 15:3-5), Toistan vielä, minä en tottele, jotta pelastuisin, minä tottelen, koska olen pelastettu. Siinä on valtava ero!

Olkoon meillä aina Messias Jeshuan sanat sydämessämme ja mielessämme, jotta voimme tuottaa hyvää ja otollista hedelmää HaShemille!

Kirjoittaja Matheus Zandona Guimaraes on niiden italialaisten ja portugalilaisten juutalaisten jälke- läinen, jotka muuttivat Brasiliaan 1800-luvun lopulla. Hänellä on kandidaatin tutkinto sosiaalisissa viestinnässä ja hän on opiskellut hepreaa ja juutalaista kulttuuria Israelissa. Hän on opettajana Har Zionin synagogassa, Belo Horizontessa, Brasiliassa ja Teaching from Zion palvelutyön johtaja. Mat- heus on naimisissa Tatjanan kanssa ja heillä on kaksi kaunista poikaa, Daniel ja Benjamin.

USKONVAELLUS

Kirj. Jaimani L. Rubens

Koin dramaattisen kääntymyksen hinduismista kristinuskoon yhdessä päivässä, kun yritin epätoivoi- sesti etsiä työtä ja minulla oli neljä opintopistettä tietotekniikan tutkintoon. Menin erääseen kirkkoon, suoritin kaikki muodollisuudet. Minun täytyi sitoutua palvelemaan, joten liityin naisten ryhmään.

Joka ikinen päivä etsin lehdistä työpaikkaa, mutta kaikki minulle sopivat työpaikat olivat avoinna vain valkoihoisille. Sitten näin yhden ilmoituksen, jossa haettiin kristittyä. Minä täytin kaikki vaati- mukset, mutta koska olin aivan äsken kääntynyt, en uskonut olevani sopiva tuohon paikkaan, mutta lähetin kuitenkin hakemukseni. Minut kutsuttiin haastatteluun ja minulle sanottiin, että he ilmoittai- sivat minulle heti kun Herra sanoisi heille, kenet tuli palkata. Yllätys! Yllätys! Herra puhuu ihmisille. Puhuuko Herra minulle, antaako Herra anteeksi syntini? Olin ollut vankka hindulainen 35 vuotta. Menestyin elämässäni. Hän on siirtänyt syntimme meistä niin kauas kuin itä on lännestä (Ps. 103:12).

Bettyllä oli tapana kutsua minut naisten kokouksiin, mutta minä kieltäydyin joka kerta. Eräänä päi- vänä hän soitti: ”Meillä on kokous ja tarvitsen sinua auttamaan minua karttojen tekemisessä. Haen sinut klo 8 ja ota mukaan meitä varten lounasta.” Tiesin, että minun oli pakko mennä tuohon kokouk- seen.

Nautin suunnattomasta tuosta päivästä, Raamatun tutkimisesta ja yhdessäolosta. Kun Betty toi minut kotiin, annoin hänelle purkin tähteeksi jäänyttä pikkelssiä ja hän sanoi: ”Minä en oikein välitä pik- kelssistä, mutta tyttäreni ja mieheni pitävät siitä.”
Betty soitti sitten myöhemmin ja sanoi: ”Mieheni ei ole kotona, mutta minä ja tyttäreni olemme tyh- jentäneet koko purkin. Sinun on tultava opettamaan meille, miten tällaista vihannespikkelssiä teh- dään.” Vastasin tulevani lähestyvän loman aikana. Bettyllä oli muutama meno, mutta hän olisi vapaa syntymäpäivänäni, 13. tammikuuta, ja sovimme, että menisin silloin heille.

Betty, hänen äitinsä ja tyttärensä olivat valmiina tekemään pikkelssiä. He kirjoittivat ylös reseptin ja nauttivat suunnattomasti pikkelssin tekemisestä. Söimme lounasta ja Herby rukoili ruokarukouksen. Betty sanoi minulle: ”Minut on kutsuttu erääseen konferenssiin Singaporeen ja tahtoisin, että sinä tulet kanssani.” Kieltäydyin, mutta hän sanoi: ”Ajattele asiaa. Se on huhtikuussa ja voimme matkustaa

Intian kautta, sillä haluan viettää yhden viikonlopun äiti Teresan kanssa ennen kuin menen Singapo- reen.” En ollut käynyt koskaan esi-isieni kotimaassa, Intiassa.

Kerroin sinä iltana puolisolleni, että kaikki oli mennyt hyvin ja että Betty pyysi minua mukaansa matkalle. Mieheni vastasi: ”Olet valehtelija ja yrität vain todistella jotain, sillä ei tuo hieno perhe haluaisi koskaan matkustaa sinunlaisesi kanssa. Olet vain toimistovirkailija.” En sanonut sanaakaan, mutta ajattelin Raamatun kohtaa: ”Hän lunastaa sinun elämäsi turmiosta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella” (Ps. 103:4). Siitä päivästä lähtien rukoilin joka ilta, etsin Herran kasvoja ja sanoin hä- nelle: ”Tiedän, että sinä puhut monille ihmisille, etenkin Bonzolle kaiken aikaa. Ole hyvä ja puhu minulle.”

Lounastauoillani tiedustelin lentoja ja hintoja ja aloin tehdä suunnitelmia. Eräänä aamuna jätin puo- lisoni töihin ja ajoin kampaajalle ottamaan kevytpermanentin matkaa varten. Ajaessani juttelin Her- ralle: ”Kun pääsen kampaajalta, menen pankkiin ja pyydän lainaa.” Silloin kuulin äänen sano- van: ”Älä mene, sitä ei myönnetä.” Ihmettelin, että Herrako minulle puhui, mutta vastaus suututti minua, enkä pystynyt ajattelemaan mitään muta kampaajalla ollessani.

Jälkeenpäin ajoin pankkiin ja kyselin lainaa. Nainen katsoi minua ja vastasi: ”Sitä ei myönnetä.” Aloin inttää: ”Ette ole katsonut tiliäni ettekä neuvotellut kenenkään kanssa.” Nainen tokaisi taas: ”Sitä ei myönnetä!” Vau! Olin kuullut nuo samat sanat aamulla. Kyyneleet pyrkivät esiin ja valuivat poskilleni. Menin naistenhuoneeseen itkemään, pesin kasvoni ja ajoin takaisin töihin.

Rukoilin joka ilta ja pyysin anteeksi Herralta sitä, että en ollut uskonut häntä, ja että vastaisuudessa kuuntelisin hänen ääntään ja tottelisin. Myöhemmin soitin pankkiin ja sovin tapaamisesta. Kun astuin sisään, pankin edustaja kysyi: ”Täytyykö minun käydä istumaan, kuinka monta tuhatta haluatte?” Katsoin mieheen tyrmistyneenä ja muistin, että Herra vahvistaa aina tahtonsa. Sanoin miehelle, että palaisin asiaan, kun tietäisin tarkan summan ja myöhemmin sain shekin.

Matkareittimme oli Durban, Johannesburg, Nairobi, Mumbai, Bangkok, Hong Kong, Taiwan, Hong Kong, Singapore, Mumbai, Mauritius, Durban. Matkatoimistovirkailija soitti minulla sanoakseen, että jos lentäisin Mumbaihin Mauritiuksen kautta, säästäisin 500 randia, mutta kieltäydyin. Tuona viikonloppuna eräs sisar tuli käymään Johannesburgista, antoi minulle vähän ruokaa ja kirjekuo- ren. ”Nauti Intiasta”, hän sanoi. Kirjekuoressa oli 500 randia käteisenä.

Betty ja minä teimme lähtöselvityksen yhdessä, jotta hänen ei tarvitsisi maksaa ylimääräisestä mat- katavarasta. Meillä oli liittymälento Nairobista Mumbaihin. Lähdimme Nairobiin ja saavuimme tur- vallisesti sinne klo 22.00. Kuljimme transithallin läpi odottamaan lentoamme ja saimme tietää, että lento olisi vasta 27 tunnin kuluttua. Koska meillä oli Etelä-Afrikan passit, meidät vietiin hyvin likai- seen odotusaulaan. Ystäväni pyysi minua odottamaan matkatavaroittemme luona, palasi hetken ku- luttua kädessään löytämänsä pahvipalanen ja sanoi: ”Minä käyn tämän päälle, en voi istua likaisella sohvalla.

Halusimme kupin teetä, joten sanoin hänelle, että kiertelisin katsomassa, mitä voisin löytää. Lähdin kauppoja kohti ja kuulin jonkun puhuvan gujaratin kieltä. Meni sisään ja kysyin, vaihtaisiko hän mat- kashekin käteiseksi, koska me olimme juuttuneet odotusaulaan 27 tunniksi ja tarvitsimme teetä ja ruokaa. Hän sanoi, että hän kyllä vaihtaisi shekin, mutta ei ruoan ostoa varten; hän ottaisi yhteyttä lentoyhtiöön, jotta he toimittaisivat meille ruokaa.

Eräs nainen kysyi, meninkö transithalliin, kun kävelimme yhdessä Bettyn luo. Tämä nainen sanoi: ”Ei tämä ole se paikka. Tulkaa, tuolla on paljon parempi halli, jossa voimme olla yhdessä siihen asti kun

aamulentoni Zimbabween lähtee.” Tämä nainen oli eurooppalainen lähetystyöntekijä. Kun hän kuuli ahdingostamme, hän osti meille aamiaista, ja saimme nauttia keskinäisestä toveruudesta.

Joimme aamuteen, saimme välipalaa ja riittävästi ruokaa vielä lounaaksikin, ja lentoyhtiö lähetti meille iltaruoan. Juttelimme paljon, luimme ja rukoilimme ennen lentoa Mumbaihin.

Nairobissa tapahtuneen viivästyksen takia Betty ei voinut mennä Kalkuttaan enkä minä Gujaratiin. Ajattelin miten hyvä Herra olikaan minua kohtaan, kun minun ei tarvitse kohdata vainoa perheeni taholta. Sunnuntaina menimme tuomiokirkkoon ja sitten Betty lähti. Minä hain matkatoimistosta si- sämaanlentolippuni: Delhi, Kashmir, Varanasi, Kalkutta, Chennai, Bangalore ja Mumbai.

Kohtasin miellyttäviä tuttavuuksia. Vaikka en ollut varannut etukäteen majoitusta, kaikki majapaik- kani olivat oikein mukavia ja ruoka oli loistavaa. Lähdimme Delhistä, jossa lämpöä oli 45 astetta ja saavuimme lumen kaunistamaan Kashmiriin, jossa lämpötila oli miinus 9 astetta. Selvisin hengissä kesävaatteineni, ilman takkia ja sukkia hiihtokeskuksessa, joka toimi kesäisin golf-ratana.

Pääsin tapaamaan äiti Teresaa. Vaikka minulle sanottiin, että hän on yleensä ulkomailla ja tuskin koskaan Kalkutassa, hän olikin paikalla, ja vietin osan aamupäivää hänen kanssaan. Näin maailman- kartan, johon oli merkitty kaikki Laupeuden sisarten avaamat kodit, ja Etelä-Afrikka pisti silmään kuin kipeä peukalo. Äiti Teresa sanoi, että hän voi tulla Etelä-Afrikkaan, mutta vain kansainyhteisön sisarten kanssa. Hän oli aikaisemmin jo kieltäytynyt tulemasta, koska hän ei kaksine käsineen voisi tehdä kaikkea yksin. Jokaisessa kodissa, joka avataan jossain päin maailmaa, on aina intialaisia sisa- ria, joten minun tuli pyytää jokaista tuntemaani rukoilemaan Jeesusta, ja jos me kaikki rukoilemme yhdessä, Jeesus vastaa.

Äiti Teresa vei minut kappeliin, polvistui ja rukoili. Minulle tarjottiin lounas ja mahdollisuus levähtää hetkinen. Sunnuntaisin sisaret saivat levätä tunnin lounaan jälkeen. Minä läksin etsimään filmiä ka- meraani, jotta saisin kuvan yhdessä äiti Teresan kanssa. Intiassa sunnuntai on tavallinen työpäivä, mutta Kalkutassa kaikki paikat ovat kiinni. Löysin kuitenkin onneksi pienen kioskin ja sain ostetuksi filmiä.

Minulle oli kerrottu, että minun pitäisi mennä iltapäivällä sisarten kanssa ambulanssilla ja työskente- lisin kuolevien kodissa. Suostuin. Kun kävelin kaduilla, juttelin Herralle: ”Minä olen lomalla. Olisin halunnut tehdä työtä lasten parissa, koska he saavat ihmiset nauramaan. En tahdo itkeä.” Menimme kuolevien kotiin ja hämmästyin nähdessäni siellä vapaaehtoisia kaikkialta maailmasta. Sisaret tunsi- vat heistä joitakuita. Naiset tekivät työtä naisten kanssa ja miehet miesten. Minun ei tarvinnut vuo- dattaa kyyneleitä; näin kuinka Kirjoitukset kävivät toteen silmieni edessä: eurooppalaiset nuoret ja kiinalaiset naiset hoitivat intialaisia. ”Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kai- kesta sielustasi ja kaikella voimallasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matt. 22:37–39).

Ranskalaiset nuoret olivat olleet Intiassa jo jonkin aikaa ja he tunsivat melkein kaikki potilaat. He tekivät työtä viikon ja reissasivat sitten viikon. Tunnistin erään naisen nimestään muslimiksi, ja osa- sin puhua hänen kieltään. He pyysivät, että yrittäisin saada hänet ottamaan lääkkeensä, joten juttelin hänen kanssaan. Hän kysyi minulta, miksi oli kestänyt niin kauan ennen kuin tulin hänen luokseen. Vastasin, että minulle oli ollut kiire, mutta että nyt minulla oli tauko ja pääsin tulemaan. Hän silmäili yksinkertaista sinistä puuvillaista työtakkiani ja kysyi: ”Antaisitko tuon lähtiessäsi minulle, kun täällä on niin kylmä eikä minulla ole villatakkia?” Lupasin sen hänelle (ulkona oli +42) Pyysin häntä otta- maan lääkkeensä, ja hän otti. Huomasin, että mitään ei heitetty hukkaan ja mitä tarjottiin äidin talossa, tarjottiin myös kadulla.

Bangkokin lennolla olin ainoa matkustaja, jolla ei ollut mangolaatikkoa. Vieressäni istuva herrasmies kysyi minulta, miksi en vienyt mangoja perheelleni Bangkokiin. Vastasin olevani eteläafrikkalainen turisti. Hän sanoi, että voisin jakaa hänen kanssaan taksin ja maksaa puolet hinnasta, ja hän ehdotti myös majapaikkaa. Iloitsin kaikista ihanista kiertoajeluista, varsinkin koralliriutoista ja kirkossa käynnistä sunnuntaisin.

Lentoni lähti klo 11.00. Odottelin Cathy Pacific osastossa ja ihmettelin, miksi siellä ei ollut ihmisiä. Kysyin syytä, ja minulle vastattiin, että lento oli lähtenyt etuajassa. Minun piti käydä esimiehen luona, joka järjesti minut Thai-lennolle Hong Kongiin. Koneeseen noustessani sain orkidean ja minulle tar- jottiin herkullinen kala- ja äyriäisateria. Hong Kongin lentokentällä oli lakko ja vain muutama työn- tekijä. Ihmiset vaihtoivat jonosta toiseen. Minä seisoin jonossa pitkän aikaa. Muuan rouva sanoi mi- nulle: ”Olen katsellut, kuinka ihmiset hyppäävät edestakaisin ja vaihtavat jonosta toiseen, mutta tepysytte niin rauhallisena. Sanokaahan, kuinka te voitte olla niin rauhallinen?” Sanoin, että olen ete- läafrikkalainen intialainen, jolla on Etelä-Afrikan passi. Kaikkialla, minne menen, minua kuulustel- laan. Nytkin ensin oli lento myöhässä Nairobissa, sitten saavuin Kalkuttaan neljä tuntia myöhässä, mutta siunauksena sain viettää aikaa äiti Teresan kanssa. Sitten myöhästyin lennoltani Hong Kongiin, koska lento lähti etuajassa.” Rouva kertoi olevansa amerikkalainen ja katolinen, joka uskoi, että äiti Teresa oli pyhempi kuin paavi. Hymyilimme toisillemme.

Sain taksin ja kun näytin kuljettajalle osoitteen, hän vain pudisteli päätään. Hän vei minut sinne ja pysähtyi ja kadulla oleva herrasmies otti matkatavarani ja minä menin hänen kanssaan. Paikan sijainti oli sopiva, keskellä kaupunkia ja se oli halvin. Minua neuvottiin menemään ilmaisella bussilla lento- kentälle. Nautin kiertoajeluista ja monien uskovien tapaamisesta, hyvästä ruoasta ja ostoksilla olosta. Isäntä piti minulle varattuna suuren huoneen, siksi kunnes palasin Taiwanilta, ja huolehti myös mat- katavaroistani.

Taiwan oli ihmeellinen. Työnantajani liikekumppaneita oli minua vastassa lentokentällä. Menimme oikein tyylikkääseen ravintolaan lounaalle ja sitten suuntasimme kohti YMCA:ta, jossa yövyin. Mo- lemmat liikekumppanit olivat uskovia; heidän yritystensä nimet olivat ”viisi ynnä kaksi” ja ”Laud- yhtiöt”. Nautimme toistemme seurasta ja kävimme hurmaavissa paikoissa, mm käärmekujalla, joka aukaistaan klo 23.00, enkä ollut uskoa näkeväni mitä näin. Myös YMCA:ssa oli hyvä yhteishenki.

Hong Kongissa ollessani Herra käski minua käymään Gujaratissa, joten järjestin lennon Singaporesta. Isäntäni auttoi minut matkatavaroineni lentokentälle. Siellä meni kauppaan etsimään Yamahan syn- tetisaattoria ja Nikon -lisäosaa F3 -kameraan. Myyjä suositteli ostamaan F301 kameran, jottei minun tarvitsisi maksaa tullia. Sain vielä ilmaisen Nikonin kameralaukun.

Lento Singaporeen oli miellyttävä ja olin iloinen nähdessäni Bettyn, Hopen ja Joonan. Joona vei mi- nut siellä seurakuntaan. Kokous oli hyvä ja sitä seurasi Äitien unionin kokous. Onnistuin käymään Tiikerinsalva puutarhoissa ja suurimmalla ostarilla, mutta kristillinen kauppa oli kiinni, koska oli sunnuntai. Hope osti minulle matkamuiston ja söimme päivällistä lentokentällä ennen lentoani Mum- baihin.

Kello oli 2.30, kun saavuin Mumbaihin. Tullivirkailija tuli epäluuloiseksi nähdessään syntetisaattorin ja kameralaukun. Pitkän neuvottelun tulos oli, että minun piti jättää syntetisaattori valtion varastoon, mutta pääsin vihdoin lopulta setäni kotiin ja hyvin ansaitulle levolle. Sovin tätini kanssa, että me- nemme käymään Gujaratissa, ja siellä ollessani sain kertoa evankeliumin niille, jotka eivät olleet kos- kaan kuulleet sitä. Oli suurenmoista tavata perhettä ja nähdä talo, jossa isäni, isoisäni ja isoisoisäni olivat syntyneet.

Palasin Mumbaihin junalla ja sitten takaisin lentokentälle. Menin heti lentoyhtiön toimistoon ja pyy- sin gujaratin kielellä heitä hakemaan matkatavarani, että saisin syntetisaattorini. Kului aikaa ja vaivaa ennen kuin sain sen varastosta, sillä he tahtoivat laskuttaa minulta tuplalisämaksun. Ehdin kuitenkin ajoissa lähtöportille, kun sitä oltiin sulkemassa ja kaikki matkatavarani olivat matkassa mukana, eikä minun tarvinnut maksaa lisämaksua. Olin niin iloinen, kun näin Bettyn koneessa ja sain levähtää.

Lento, ruoka ja matkaseura olivat kaikki hyviä ja saavuimme Mauritiukselle aamulla. Tapasin Phyl- lisin ja hänen ystävättärensä, joka vei meidät kotiinsa. Hän oli Äitien unionin johtaja. Vietimme sen iltapäivän muiden jäsenten kanssa ja sain tilaisuuden kertoa kokemukseni Äitien unionin kokouksesta Singaporessa. Seuraavana päivänä Phyllisin aviomies vei meidät kiertoajelulle koko saaren ympäri, jota kiersimme vastapäivään ihaillen sen kauniita hiekkarantoja ja virkistysalueita. Pysähdyimme yh- dellä hiekkarannalla ja nautimme kauniista vedestä ja valkoisesta hiekasta. Sunnuntaina menimme kirkkoon ja tapasimme piispan ja muita jäseniä. Miespuolinen kokki valmisti meille lounaan, josta me kaikki nautimme suunnattomasti. Viimeisen päivän vietimme Äitien unionin jäsenten kanssa ja minä sain heidän tunnusmerkkinsä ja minut hyväksyttiin jäseneksi.

Viimeisellä matkaetapilla kaikki matkatavarani otettiin kuljetettavaksi ilman lisämaksua, ja matka yli Intian valtameren sujui mukavasti.

Kiitos Herralle aivan ihastuttavasta matkasta, jonka aikana sain nähdä hänen kättensä suurenmoista työtä ja miten hän avasi ovet, niin että saatoin kertoa evankeliumin joka tilanteessa. Ovet olivat nyt auki evankeliumin kertomiselle. En aio enää olla vankina omassa kodissani. Iloitkaa aina yhdessä Herran kanssa! Vieläkin minä sanon, iloitkaa! (Fil.4:4).

En ollut enää vanki omassa kodissani, minulla oli nyt velvollisuus täytettävänä. Puolitoista vuotta myöhemmin äiti Teresa oli Etelä-Afrikassa ja tapasin hänet kolmasti. Kun hän jakoi mitaleja, menin hänen taakseen ja kuiskasin hänen korvaansa, että olin ollut töissä Nirmal Hirdayssa. Hän vastasi minulle hindiksi: ”Kiitos, lapseni.” Jokainen hius päässänne on laskettu! (Luuk. 12: 7).

Kirjoittaja Jai on eläkkeellä oleva kirjanpitäjä Etelä-Afrikasta. Hän rakastaa ruoanlaittoa ja kaiken- laisia käsitöitä. Hän käyttää taitojaan rohkaisemaan ja tavoittamaan uskosta osattomia aina kuin mah- dollista. Jai asuu Jerusalemissa miehensä Baruchin kanssa.

REBEKKA

Kirj. Julia Blum

Yksi kauneimpia kertomuksia Toorassa on rakkaustarina. Mutta kiehtovinta siinä on, että ennen kuin siitä tuli kertomus rakkaudesta, se oli kertomus uskosta. Itse asiassa vaadittiin monen ihmisen usko, jotta tästä kertomuksesta tulisi kertomus rakkaudesta.

Usko

”Usko on luottamus siihen mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy” (Hepr. 11:1). Ensimmäiseksi ihmettelemme Aabrahamin uskoa, sillä hän ei epäillyt, ettei Jumala pitäisi itse huolta vaimon valitsemisesta Iisakille. Aabraham sanoi: ”Herra, taivaan Jumala…lähettää enkelinsä sinun edelläsi, ja sinä saat sieltä vaimon pojalleni” (1. Moos. 24:7).

Tämä tarina vaati todella suurta uskoa Aabrahamin vanhimmalta palvelijalta (ehkä Elieser, vaikka hänen nimeään ei mainita tässä luvussa). Tosin hän oli tähän mennessä varmaan jo todistanut monia

ihmeitä herransa elämässä, mutta jo tuollaiselle matkalle lähteminen on varmasti vaatinut paljon us- koa puhumattakaan siitä, että hänen oli luotettava siihen, että Herra lähettäisi hänet oikean tytön luo. Kun hän saapuu määränpäähänsä ja seisoo kaivon luona kaupungin ulkopuolella, hän rukoilee, että Herra soisi hänen onnistua. Jos tämä kohta käännetään sananmukaisesti, hän pyytää, että Ju- mala ”saisi sen tapahtumaan edessäni tänään” (הקרה נא לפני היום ).”Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, suo minun tänään onnistua ja osoita uskollisuutta herralleni Aabrahamille” (1. Moos. 24:12).Huomatkaamme, että tämä on ensimmäinen rukous Raamatussa, jossa pyydetään Jumalan johdatusta.

Palvelija rukoilee kilttiä ja nöyrää tyttöä. Huomatkaa, ettei hän pyydä, että tytöllä olisi kauneutta ja rikkauksia. Rukouksessaan hän keskittyy tytön ystävälliseen ja palvelualttiiseen asenteeseen ja käy- tökseen. Me tiedämme, että hänen pyyntönsä mukainen vastaus tuli välittömästi, ja tiedämme myös, miten onnelliseksi pikainen vastaus hänet teki. ”Mies katseli tyttöä vaiti saadakseen tietää, oliko Herra antanut hänen matkansa onnistua vai ei” (jae 24). Meidän täytyy todella pystyä tunnistamaan Jumalan sormenjälki elämässämme ja se pyhän kunnioituksen tunne, joka täyttää meidät sellaisella hetkellä, voidaksemme ymmärtää palvelijan tunteet. Hän näkee ikään kuin kahden filminauhan kuvat yhdellä nauhalla limittäin ja päällekkäin: Jumalan vielä toistaiseksi näkymättömän todellisuuden, joka kuul- taa tämän näennäisesti tavanomaisen kohtaamisen lävitse, ja tämä näkymätön todellisuus suorastaan mykistää hänet.

Sana, joka on tässä käännetty ”vaiti”, voitaisiin kääntää myös ”sanaton”. Mielestäni juuri niin tapahtui Elieserille. Hän ei ollut vain vaiti, vaan hän oli täysin sanaton nähdessään Jumalan sormenjäljen tässä tarinassa!

Vielä hämmästyttävämpää on nähdä tämän Jumalan läsnäolon ja johdatuksen näkymättömän todelli- suuden tulevan näkyväksi ja selväksi kaikille, niillekin, jotka eivät tunne Jumalaa. Kuultuaan palve- lijan todistuksen Rebekan perhe lausuu yllättäviä sanoja (voimme kuvitella palvelijan yllätyksen hä- nen kuullessaan nämä sanat ei-uskovilta ihmisiltä): ”Laaban ja Betuel vastasivat: ́Tämä on lähtöisin Herrasta. Me emme voi sanoa sinulle hyvää emmekä pahaa ́” (jae 50).

Mi-Adonai jatsa ha-davar – Tämä asia on lähtöisin Herrasta! Herran läsnäolon on täytynyt olla käsin kosketeltava näille ihmisille, jotka eivät tunteneet Häntä voidakseen lausua nämä sanat.

Uskomattomin luonne tässä on kuitenkin epäilemättä Rebekka itse. Tämän kertomuksen ihmeellisin osa on tämän nuoren naisen usko, ja rehellisesti sanoen, en osaa kuvitella vahvempaa uskoa kuin se, mitä Rebekka osoittaa tässä. Kun palvelija ilmestyy ei mistään ja asettaa hänet hänen elämäänsä kos- kevan valinnan eteen – lähtisikö hän palvelijan mukaan vaimoksi Aabrahamin pojalle – hän sa- noo ”kyllä”. ”He kutsuivat Rebekan ja kysyivät häneltä. ́Lähdetkö tämän miehen kanssa? ́Hän vas- tasi: ́Lähden ́” (jae 58). Tämä on taas yksi niistä monista ”kyllä” -vastauksista Jumalalle, joita ta- paamme tämän kirjan sivuilla – taas yksi kertomus Jumalan suunnitelmaan astumisesta ja Jumalan siunauksista niille, jotka luovuttavat elämänsä Hänelle.

Aabrahamin luonnetta ja uskoa ihaillaan jatkuvasti ja ihan syystä. 75-vuotiaana hän lähti halukkaasti kotoaan mennäkseen maahan, jonka Jumala lupasi osoittaa hänelle. Mutta kuulemme harvoin vastaa- vaa kiitosta annettavan Rebekalle, joka teki saman valinnan, jopa päättäväisemmällä ja voimakkaam- malla tavalla. Emme tiedä varmuudella, kuinka kauan aikaa kului siitä, kun Aabraham kuuli ensim- mäisen kerran Jumalan käskyn siihen, kun hän sitten lähti kotoaan. Saattoi kulua päiviä, viikkoja, kuukausia, kenties vuosiakin. Tiedämme vain, että hän lähti, ja me kunnioitamme häntä sen vuoksi. Mutta me tiedämme varmasti, että Rebekka teki tämän tärkeän ratkaisun ja lähti kotoaan yhdessä päivässä. Kuvitelkaa, heillä ei ollut puhelimia eikä Internetiä, ei autoja eikä lentokoneita, ja kun hän

nyt lähti kotoaan, se tarkoitti kodin jättämistä kokonaan, eikä hän näkisi perhettään ehkä enää kos- kaan. Se, että hän pystyi tekemään moisen lopullisen ratkaisun ja jättämään kaiken tutun ja kaikki tuntemansa ja rakastamansa ihmiset, todistaa todella erinomaista luonnetta. Hän ei vain tehnyt pää- töstä, joka muutti hänen elämänsä ikuisiksi ajoiksi yhdessä päivässä (ja, sivumennen sanoen, se muutti myös koko ihmiskunnan elämän) vaan jo seuraavana aamuna, anelematta lykkäystä matkaan lähtemiseen, hän oli valmis lähtemään.

Yrittäkäämme ymmärtää, mitä Rebekka koki. Muistan vallan hyvin, millaista oli omalla kohdallani. Mies, joka toi minulle sanoman elävästä Jumalasta – ja sanoman elävältä Jumalalta – ilmestyi minun- kin eteeni ei mistään. Muistan sen kummallisen tunteen, että tässä vieressäni seisovassa ihmisessä oli jotain enemmän kuin pystyin näkemään. Hän ei ollut vain mies, joka astui elämääni, vaan pikem- minkin Joku paljon suurempi kuin hän, Joka jotenkin oli hänessä. Tiesin, että Joku vaati elämääni, ja siitä hetkestä lähtien olen tuntenut, että tässä elämässä ei ole sattumia.

Rebekka on ehkä tuntenut jotain samanlaista. Hän ei ollut varttunut uskovassa perheessä niin kuin Iisak oli. Hän ei tuntenut Jumalaa niin kuin Iisak, mutta kun Elieser ilmestyi hänen eteensä tuona päivänä ei mistään, hän tiesi jotenkin, että siinä ei ollut vain tämä palvelija, vaan Joku hänessä ja enemmän kuin hänessä. Joku paljon enemmän kuin palvelija astui hänen elämäänsä ja vaati sitä itsel- leen. ”Rakkaani pisti kätensä oven raosta ja sisimpäni liikkui häntä kohti” (LL 5:4). Niin kuin Laulu- jen laulussa hänenkin sydämensä alkoi jyskyttää. Luultavasti hänkin oli kaikkien tyttöjen lailla kiin- nostunut avioliitosta ja tulevasta aviopuolisostaan, mutta hän ei tiennyt hänestä juuri mitään eikä ollut koskaan nähnyt häntä, joten hän oli Rebekalle vielä hyvin etäinen. Mutta tuo Joku, joka kosketti hänen sydäntään Elieserin kautta ja sai hänen sydämensä jyskyttämään ja sisimpänsä liikkumaan kohti itseään, oli niin todellinen, että hän päätti oitis, että hän tahtoi hänet elämäänsä. Olen aina ra- kastanut tätä Laulujen laulun kohtaa: ”Kerro minulle sinä, jota sieluni rakastaa, missä laumaasi pai- mennat… Jos et itse sitä tiedä, sinä naisista kaunein, lähde kulkemaan lammasten jälkiä” (LL 1:7,8).Näin juuri Rebekka tekee. Hän tahtoi Jumalan elämäänsä ja siksi hän lähti kulkemaan Hänen lau- mansa jäljissä. Hän lähti Elieserin mukaan uskon varassa, luovutettuaan koko elämänsä Jumalalle, kun hän teki tämän elämää mullistavan päätöksen niin yksinkertaisesti ja nopeasti, ja uskon ettei hän katsonut koskaan taakseen.

Rakkaus

Nyt lähestymme sitä mahtavaa hetkeä kertomuksessamme, jossa näkymätön alkaa lois- taa näkyvän lävitse. Tämä kaikki tapahtuu 1. Moos. 24:ssä ja aivan tämän pitkän ja vaiherikkaan luvun lopussa saamme todistaa kiehtovaa kohtausta. Kun Rebekka näkee Iisakin ensimmäisen kerran, kun Iisak tulee erämaasta, Rebekka kirjaimellisesti putoaa kamelin selästä juuri sillä hetkellä. Eng- lanninkielisissä ja suomenkielisissä Raamatuissa se käännetään yleensä sanoilla ”pudottautui”, ”las- keutui”, mutta käännös ”Silloin hän pudottautui kamelin selästä” ei tulkitse oikein alkuperäistä hep- rean kielen ilmaisua ותפל מעל הגמל ”hän putosi kamelin selästä”. Juutalaisissa kommentaareissa kes- kustellaan tässä kohdassa juuri tästä verbistä pudota, lipol, ja se rinnastetaan esim. Psalmin 37:24 sanoihin ”Jos hän lankeaa, ei hän sorru maahan, sillä Herra tukee häntä kädellään.”

Miksi Rebekka putosi? Jotta ymmärtäisimme syyn siihen, palauttakaamme mieliimme 1. Moos. 22:n tapahtumat, Akedat Jitzchak. Jotkut lukijoistani varmaan tietävät, että Akedat Jitzchak, kertomus Ii- sakin sitomisesta, sisältää (monien muiden kysymysten ohella) vielä yhden mysteerin, johon meidän viisaamme ovat kauan viitanneet. Kaiken sen jälkeen, mitä Moorian vuorella tapahtui – kun taivaasta kuuluva ääni pysäytti iskuun kohotetun veitsen – 1. Moos. 22:19:ssä sanotaan: ”Sitten Abraham pa- lasi palvelijoidensa luo. He lähtivät yhdessä Beersebaan, ja Abraham jäi sinne asumaan.” Iisakia ei mainita lainkaan. Mihin hän katosi? Mitä hänelle tapahtui Akedan jälkeen?

Tämä tilanne on historian saatossa innoittanut lukemattomia esitelmiä ja arvailuja, joita esitetään vii- saittemme ja rabbiemme kirjoitusten laajassa valikoimassa. Minne Iisak meni? Eikö olisi kohtuullista odottaa, että Aabraham olisi pysynyt mahdollisimman lähellä poikaansa tämän traumaattisen koke- muksen jälkeen ja osoittanut hänelle vielä suurempaa rakkautta ja huolenpitoa? Etenkin kun Aabra- ham oli itse (tosin ei omasta vaan Jumalan tahdosta) aiheuttanut pojalleen sellaisen trauman? Eikö olisi kohtuullista odottaa kertomuksen jatkuvan niin, että läpikäytyään yhteisen koettelemuksen isä ja poika palaavat yhdessä kotiin huolesta sairaan Saaran luo? (Muistakaa, että tuohon aikaan ei ollut puhelimia eikä Saaralla ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä Moorian vuorella oli tapahtunut.) Mutta Raamatusta emme löydä viitettä sellaiseen; ei mitään kuvausta perheen jäsenten reaktioista tuossa tilanteessa, ei kuvausta isän ja pojan autuaasta yhteydestä, kun he ovat selvinneet heille asete- tusta koettelemuksesta. Raamattu kertoo meille vain Aabrahamin paluusta. Seuraavassa luvussa Saara kuolee (Iisakista kantamansa huolen murtamana, sanoo juutalainen perimätieto). Iisakia ei kuitenkaan näy missään. Hän on kadonnut ja ilmestyy kuvaan vasta 1. Moos. 24:n lopussa, siinä kohtauksessa, jonka todistajia me nyt olemme, juuri ennen kuin hän tapaa Rebekan, tulevan vaimonsa. Missä Iisak on ollut?

Tämä on loistava esimerkki sellaisesta, mitä voidaan ymmärtää vain heprean kielellä. 1. Moos. 24:62 kertoo meille, että Iisak tuli Lahai-Roin kaivon tienoilta. Jos emme tunne heprean kieltä, tämä nimi Lahai-Roi ei kerro meille mitään, mutta se, joka ymmärtää hepreaa, hämmästyy sen syvällistä mer- kitystä: Minut näkevän Elävän kaivo – näin minä kääntäisin sen. Tämä syvällisen merkityksen omaava nimi esiintyy ensimmäisen kerran 1. Moos. 16:ssa, kun Haagar antaa tämän nimen kaivolle, jossa Herran Enkeli tuli hänen luokseen. Koska tämä nimi liittyy Haagariin, Midrash Genesis Rabba ehdottaa, että Iisak olisi mennyt sinne tuodakseen Haagarin isänsä Aabrahamin luo, jotta tämä menisi Haagarin kanssa naimisiin. Minä kuitenkin ajattelen, että tämä nimi merkitsee Iisakin tarinassa enem- män. Se kertoo meille, että Herra näkee yhä Iisakin kaiken sen jälkeen, mitä Iisak oli kokenut Moorian vuorella, kun Iisak katoaa perheensä ja meidän näköpiiristämme, kun kukaan ei nähnyt Iisakia eikä tiennyt missä hän oli. Vaikka Iisak katosi kaikkien muiden silmistä, hän ei kadonnut Jumalan sil- mistä. Jumalalla oli omat syynsä ja suunnitelmansa Iisakin väliaikaisen poissaolon suhteen. Tuona aikana Iisakin ja Herran välinen suhde oli varmaan erittäin läheinen ja tiivis. Se oli aika, jolloin maal- lisen isän sijasta taivaallinen Isä itse hoiti Iisakia tämän kokeman kauhean shokin jälkeen – Hän, joka elää, näkee minut.

Palatkaamme alkuperäiseen kysymykseemme: Miksi Rebekka putosi kamelin selästä? Uskon, että Moorian vuoren kokemuksensa jälkeen ja Jumalan kanssa viettämänsä parantumisajan jälkeen, jol- loin Jumala oli ainoa, joka näki hänet, Iisak on varmasti ollut Jumalan valon kirkastama ja loistanut Jumalan armoa. Rashi kirjoittaa Rebekasta ja tästä ensimmäisestä kohtaamisesta, että ”hän näki Ii- sakin majesteettisen muodon ja hän hämmästyi suuresti.” Kun ihmisen sydän nöyrtyy Jumalan edessä koetuksen tulessa, se puhdistuu ja täyttyy Jumalan kirkkaudella. Iisak tulee erämaasta Jumalan valoa säteillen.

Toinen merkillepantava seikka löytyy 1. Moos. 24:65.stä, josta luemme: ”Silloin Rebekka otti hunnun ja verhoutui.” Tiedämme, että hän verhoutui huntuun säädyllisyyden vuoksi ja merkkinä alamaisuu- destaan tulevalle aviomiehelleen. Sillä itämaisen tavan mukaan morsian on tuotava sulhasensa eteen hunnutettuna. Kuitenkin juuri se seikka, että Rebekka putosi kamelin selästä, antaa ymmärtää, että asiaan liittyi jotain enemmän. Iisakin näkeminen häikäisi Rebekan, ja sekä hänen putoamisensa ka- melin selästä, että hänen verhoutumisensa alkavat vaikuttaa järkevämmiltä, jos ajattelemme, että Iisak loisti Jumalan kirkkautta, kun hän asteli Rebekkaa kohti.

Lopuksi pääsemme katsomaan suurta loppukohtausta, todellista uskon voittoa, jossa näkymättömästä tulee näkyvää. ”Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan. Hän rakasti (יאהבה) Rebekkaa ja otti hänet vaimokseen. Näin Iisak sai lohdutuksen äitinsä kuoltua” (jae 67).

Iisak selvästikin rakasti Rebekkaa! Emme vain kuule nyt näitä ihmeellisiä sanoja, vaan tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta, kun Toora käyttää verbiä ”rakastaa” (hepreaksi ahav, אהב) kuvaillakseen miehen ja naisen välistä suhdetta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Toorassa käytetään tätä verbiä romanttisessa mielessä ja toinen kerta, kun se yleensä esiintyy Toorassa. Ensimmäisen kerran löy- dämme tämän juurisanan 1. Moos. 22:ssa, kun Jumala sanoo Aabrahamille: ”Ota ainoa poikasi Iisak, jota rakastat.” Merkillepantavaa on, että näillä molemmilla ensimmäisillä kerroilla verbi ”rakastaa”liittyy Iisakiin. Hän oli rakkauden kohde 1. Moos. 22:ssa, ja 1. Moos. 24:ssä hän on se, joka rakastaa. Iisakin Rebekkaa kohtaan tuntemien tunteiden on täytynyt olla hyvin voimakkaat, kun kerran Toora katsoo tarpeelliseksi käyttää tässä tätä verbiä. Kertomus uskosta on muuttunut kertomukseksi rakkau- desta.

Kirjoittaja Julia Blum on opettaja ja kirjoittaja Israel Institute of Biblical Studies – Israelin Raamat- tuopintojen instituutin palveluksessa sekä toimii myös vapaana kirjailijana ja luennoitsijana. Hän toi- mii säännöllisesti puhujana erilaisissa kansainvälisissä kristillisissä ja messiaanisissa konferensseissa ja kirjoittaa Raamatun selityksiä erilaisille sivustoille. Julia ja hänen puolisonsa Victor muuttivat Vi- rosta lähes 30 vuotta sitten ja perustivat seurakunnan nimeltä ”Even Jisrael” (Israelin kallio) vuonna 1994. He asuvat pienessä Mevasseret Zionin kaupungissa Jerusalemin lähellä. (Kaupungin nimi tulee Jes.40:9:stä ”ilosanoman tuoja Siioniin”.) Heillä on kolme suurenmoista lasta.