Site icon Israel-Apu ry

Opetuslapsia ja heidän opettajiaan

Kirj. Joseph Shulam

Keskivertokristitty ei tiedä, että opetuslapseusperiaate ei ole Uuden Testamentin keksintö. Niin kuin useiden muiden Jeshuan opetusten kohdalla, Hänen antamansa ohjeet perustuvat enimmäkseen selvästi Vanhan Testamentin teksteihin. Seuraavaksi kaksi tätä tukevaa esimerkkiä:

Matteus 4:19: ”Ja hän sanoi heille: ´Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia´.”

Jeshuan sanat perustuivat isäämme Abrahamiin. Abrahamin leiri ei koostunut pelkästään teltasta hänelle itselleen, hänen vaimolleen Saaralle ja parille palvelijalle perheineen, vaan leirissä asui kokonainen armeija. 

1 Mooses 14:13-14:”Eräs pakokon päässeistä tuli ilmoittamaan asiasta heprealaiselle Abramille, joka asui amorilaiselle Mamrelle kuuluvassa tammistossa. Mamre oli Eskolin ja Aanerin veli, ja he olivat Abramin liittolaisia. Kun Abram kuuli, että hänen veljenpoikansa oli otettu vangiksi, hän aseisti kodissaan syntyneet palvelijansa, jotka hän itse oli kouluttanut, 318 miestä, ja ajoi vihollisia takaa Daaniin saakka.”

Tästä katkelmasta näemme, että Abrahamilla oli noin 318 nuorta miestä/soturia, jotka olivat syntyneet hänen talossaan. Mistä nämä ihmiset oikein olivat peräisin? Vastaus on hyvin selvä. Kun Jumala käski Abrahamin lähtemään kotoaan, suvustaan ja maastaan ja menemään maahan, jonka Jumala osoitti hänelle, on kirjoitettu näin:

1 Mooses 12:4-5:”Abram lähti, niin kuin Herra oli hänelle puhunut, ja Loot meni hänen kanssaan. Abram oli Haaranista lähtiessään 75 vuoden ikäinen. Abram otti mukaan vaimonsa Saarain, veljenpoikansa Lootin ja kaiken omaisuuden, jonka he olivat koonneet, sekä palvelijat, jotka he olivat hankkineet Haaranissa. He lähtivät kulkemaan kohti Kanaaninmaata ja saapuivat sinne.

Lause ”palvelijat, jotka he olivat hankkineet Haaranissa” on klassinen tapa hepreankielellä ja juutalaisuudessa sanoa, että he olivat kääntyneet. Sanatarkempi käännös hepreasta olisi ”sielut, jotka he olivat tehneet (voittaneet) Haaranissa”. ”Tehdä sieluja” on heprealainen uskoon kääntymistä tarkoittava sanonta.

Abraham ei ollut Yksinäinen Ratsastaja, eikä hän lähtenyt Haaranista vain intiaanikaveri Tonto vierellään. Hänen perhekuntaansa kuului kokonainen taisteluun koulutettujen miesten armeija. Abraham oli oikeastaan evankelista, vieläpä hyvin tehokas sellainen. Kun hänellä oli 318 taistelukuntoista miestä, heidän täytyi olla iältään 20:en ja 50:en välissä, mikä merkitsee, että he olivat perheellisiä. Tästä voimme päätellä, että Abrahamin leiriin kuului yli 1000 ihmistä. 

Toinen esimerkki on tilanteesta, jossa Jaakob on kuolinvuoteellaan. Joosef oli isänsä luona kahden poikansa, Efraimin ja Manassen, kanssa. Jaakob kertoi Joosefille vähän sukuhistoriaa ja siunasi sitten pojanpoikansa.

1 Mooses 48:16:”Enkeli, joka on lunastanut minut kaikesta pahasta, siunatkoon näitä nuorukaisia. Kutsuttakoon heitä minun nimelläni ja minun isieni Abrahamin ja Iisakin nimellä. Lisääntykööt he suuresti keskellä maata.”

Lisääntykööt he suuresti keskellä maata” on suomennos herpeankielen lauseesta, jonka sanatarkka suomennos kuuluu: ”Kalastakoot he paljon kautta koko maan.” Heprean sana ´dag´ merkitsee ´kala´, ja tässä lauseessa se esiintyy verbinä kalastaa ja siitä futuurimuoto: he tulevat kalastamaan. Tästä Jeshua sai käsitteen kalastamisesta ja tehtävän levittää Hyvää Sanomaa kautta maailman.

Abraham oli ensimmäinen suuri evankelista, joka levitti Hyvää Sanomaa Haaranissa ja käännytti uskoon ne, jotka kuuluivat hänen ruokakuntaansa. Mitä näille sadoille miehille oli tapahtunut Jaakobin aikaan tultaessa? En oikein tiedä, mutta luulen, että Abrahamin perhe oli hajonnut sen jälkeen kun Jaakob ja Eesau lähtivät eri teille. Eesaulla oli 400 sotaan varustettua miestä, niin kuin käy ilmi, kun Jaakob palaa Haaranista vaimoineen ja kaksinetoista poikineen, ja ehkä mukana oli muutama tytärkin.

Toisessa esimerkissä on selvä viittaus Kirjoituksiin, ja se kuuluu Jeshuan klassisiin vuorisaarnaopetuksiin: 

Matteus 5:39: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin.”

Valitusvirret 3:30: ”Kääntäköön hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon hän yllin kyllin häväistystä.”

Tämän Valitusvirsien jakeen asiayhteys alkaa jakeesta 25. Kirjoittaja antaa Jerusalemin asukkaille ohjeita siitä, miten suhtutua Jerusalemin tuhon aiheuttamaan suureen murhenäytelmään. Hän sanoo, että Herra on oleva hyvä niille, jotka odottavat Herraa ja etsivät Häntä jatkuvasti. Tämä tapahtui tietenkin kaupunkia kohdanneen suuren tuhon jälkeen. Herran odottaminen merkitsi sitä, että odotti hiljaa Hänen pelastustaan. Toisin sanoen, älkää yrittäkö itse pelastaa itseänne, vaan hyväksykää Jumalan tuomioistuimen päätös luottamalla Häneen.

Valitusvirret 3:28-29: ”Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun ies on pantu hänen osakseen.Painakoon hän suunsa tomuun, ehkä vielä on toivoa.” Jakeessa 30 annetaan sitten ohje kääntää toinenkin poski sille, joka lyö sinua, niin että hän (joka on lyönyt sinua) saa yllin kyllin häväistystä.

Meidän on muistettava, että Israel oli tähän aikaan Rooman vallan alla, ja että Vuorisaarna pidettiin tänä erityisenä historiallisena ajankohtana. Jeshuan opetuksia voi soveltaa tietenkin jokainen nykyään ja kaikissa olosuhteissa.

Kun ajattelemme Abrahamia, emme yleensä ajattele häntä suurena evankelistana, mutta on hyvä tuntea hänen yhteytensä evankeliointiin ja käännyttämiseen. Tänäkin päivänä lähestulkoon jokainen ei-juutalainen juutalaisuuten kääntyvä muuttaa sukunimensä ”Ben Abrahamiksi”, tai englanninkielellä ”Abrahamin Pojaksi”.

Mooses oli yksi Israelin kansan suurimpia opettajia ja paimenia.Kun tarkastelemme hänen elämäntarinaansa opettaja-opetuslapsi -suhteen valossa, huomaamme, että Mooseksella oli itse asiassa vain vähän opetuslapsia mutta paljon kriitikoita. Joosua Ben Nun (Nuunin poika) oli hänen paras opetuslapsensa, mutta hän ei aloittanut heti siinä ominaisuudessa, vaan toimi ensin Mooseksen apulaisena tai palvelijana.

”Mooses ja hänen apulaisensa Joosua nousivat, ja Mooses meni ylös Jumalan vuorelle.” (2 Mooses 24:13, engl.käännöksestä)

Kuinka Joosuasta oikein tuli Mooxeksen apulainen? Mooses antoi hänelle tietyn tehtävän, jonka hän teki loistavasti.

2 Mooses 17:9-14: ”Mooses sanoi Joosualle: ´Valitse meille miehiä ja lähde taisteluun Amalekia vastaan. Huomenna minä asetun seisomaan kukkulan huipulle Jumalan sauva kädessäni.”

Joosua toimi Mooseksen käskyn mukaan, ja hän taisteli Amalekia vastaan; hän pystyi kukistamaan hänet ja hänen joukkonsa miekan terällä.

Tässä näemme taas kerran periaatteen, jonka mukaan johtajan on valittava opetuslapsensa. Jokaista opetuslapseutta tavoittelevaa ei ole varustettu seuraajan ja apulaisen ominaisuuksilla. Minulla on yli 50 vuoden kokemus opetuslapseuttamisesta ja ikäväkseni on todettava, että monet niistä henkilöistä, joita opetin vuosikaudet, eivät ole hyödyttäneet mitenkään Jumalan Kuningaskuntaa. En tiennyt silloin sitä, mitä tiedän nyt ja sitä, mitä pyrin opettamaan teille tässä kirjoituksessa. On parempi, että opettajalla on vain muutama pystyvä ja uskollinen opetuslapsia, jotka ovat opettajan apulaisia ja ottavat kantaakseen tehtävän rakentaa ja edistää Jumalan Kuningaskuntaa, kuin että opettajalla on tuhansia opetuslapsia, jotka eivät todella seuraa opettajaansa, vaan ovat vain opettajansa ajan ja energian imijöitä.

Opetuslapsi on henkilö, joka on päässyt osalliseksi palvelutyösi DNA:sta, päämääristäsi ja näystäsi ja kehittää näitä ominaisuuksia seuraavalle asteelle. Tällaista Jeshua etsi kahdentoista opetuslapsensa joukosta, ja tätä Hän odotti heiltä. Pietarin, Johanneksen ja muiden Galilean järven pohjoispuolen kalastajakylästä kotoisin olevien ei ollut lainkaan yksinkertaista jättää työtään ja perhettään ja lähteä vaeltamaan ympäri Israelin maata nuoren galilealaisen rabbin perässä. Olen varma, että heidän vaimoillaan ja perheillään oli sanansa sanottavana, vastalauseineen. He ovat varmasti kantaneet huolta perheen selviämisestä ja siitä, miten kalastustbisneksen kävisi ilman näitä miehiä. Ei ole olemassa opetuslasta, joka ei ole halukas uhraamaan aikaansa ja rahaansa, tai joskus kestämään herjauksia opettajansa puolesta.

Mooseksesta voimme oppia, ettei ole myöskään sellaista opettajaa, joka ei suostu ottamaan vastaan kritiikkiä ja joskus joidenkin opetuslasten esittämiä kysymyksiä ja jopa heidän hylkäämäkseen tulemista. Yksi mies ei pysty yksin tekemään kaikkea, mitä tarvitaan ihmisryhmän johtamiseen, niin kuin Jetro, Mooseksen appi neuvoi. Mooses oppi apeltaan monia tärkeitä periaatteita sekä johtajuudesta että opetuslapseudesta.

Mooseksella ei ollut monta opetuslasta sanan varsinaisessa merkityksessä; tietääkseni hänellä oli vain yksi oikeaopetuslapsi, Joosua Nuunin poika. Ja itse asiassa tämä Mooseksen uskollinen opetuslapsi vei loppuun sen tehtävän, jota hänen herransa ei voinut viedä loppuun: hän valloitti Luvatun Maan ja jakoi sen kahdentoista heimon kesken, ja hänen johdollaan Israelin kansa sitoutui uudestaan seuraamaan Jumalaa uskollisesti.

Kuningas Daavid oli toinen Israelin johtaja, jolla oli opetuslapsia. Oikeastaan Daavidilla oli opetuslapsia paljon ennen kuin hän oli edes kuningas, niin kuin on kirjoitettu: 

1 Samuel 22:1-2: ”Daavid lähti sieltä ja pakeni Adullamin luolaan. Kun hänen veljensä ja koko hänen isänsä perhe kuulivat sen, he tulivat sinne hänen luokseen. Hänen luokseen kokoontui myös kaikenlaista ahdingossa olevaa, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä, ja hänestä tuli heidän päämiehensä. Näin hänen kanssaan oli noin neljäsataa miestä.

Tämä 400 miehen joukko, jotka liittyivät kuningas Saulia pakenevaan Daavidiin, ei ollut varsinaista Juudean yhteiskunnan kermaa. Tekstimme kuvaa näitä miehiä vaikeuksissa oleviksi miehiksi, joilla oli velkoja – joita he ilmeisesti eivät aikoneet tai voineet maksaa – ja miehiksi, jotka olivat katkeria ja tyytymättömiä. Mitä sinä, evankelista, tekisit, jos ne, jotka ovat halukkaita seuraamaan ja kuuntelemaan sinua, pysymään rinnallasi ja olemaan opetuslapsiasi, olisivat juuri tällaisia ihmisiä?

Tämä ei ole teoreettinen kysymys, vaan kysymys, jota olen itse pohtinut ja jonka olen kokenut henkilökohtaisesti palvelutyöni ensimmäisinä vuosina Israelissa. Jokaisella Jumalan miehellä, profeetalla tai Jumalan johdattamalla johtajalla, jollaisia olivat Mooses, Gideon, Daavid ja Elisa, oli opetuslapsia, jotka eivät olleet niitä parhaita vaihtoehtoja, eivät menestyksekkäitä eivätkä korkeasti koulutettuja. Suuret johtajat kurkottivat syvälle yheiskunnan pohjamutiin ja ottivat luokseen katkerat, vaikeuksissa olevat ja epäonnistujat ja tekivät heistä sankareita ja johtajia.

Ihmiset, jotka ovat halukkaita seuraamaan ihmistä, joka vaikuttaa vähän oudolta ja on, kaikkien todellisten Jumalan miesten lailla, kaukana juhlakulkueiden eliitistä, ovat ihmisiä, joilla ei ole yhteiskunnallisesti mitään menetettävää. Fariseusten leiri näyttää toisenlaiselta. Fariseuksethan ovat itse kasvaneet vaurauden keskellä, yhteiskunnan hyväosaisten leirissä. Ihmiset liittyivät fariseusten leiriin juuri siksi, että fariseuksilla oli rikkautta ja valtaa, ja monet heidän johtajistaan olivat syntyisin Jerusalemin tai Israelin ulkopuolelta; he olivat saaneet hellenistisvaikutteisen kasvatuksen ja hellenistinen kulttuuri oli heitä lähellä. Jos minun pitäisi luonnehtia Raamatun suuria johtajia ja historian suuria johtajia, yksi useimpia heitä yhdistävä luonteenpiirre oli, että he osasivat hyväksyä, kehittää ja muovata ihmiset, jotka olivat halukkaita seuraamaan heitä. 

Opettajan tehtävänä on ottaa raaka timantti ja hioa se kauniiksi huippuluokan jalokiveksi, joka kelpaa kuninkaan kruunuun. Juuri näin kuningas Daavid teki – siitä todistaa kertomus toisen Samuelin kirjan loppupuolella. Se kertoo opetuslapseuden viimeisestä kokeesta, johon Daavid haastoi urheat miehensä:

”Kerran kolme niistä 30 päälliköstä tuli elonleikkuun aikaan Daavidin luo Adullamin luolalle. Filistealaisten joukko oli leiriytyneenä Refaimin laaksossa. Daavid oli silloin vuorilinnassa ja filistealaisten vartiosto oli Beetlehemissä. Daavid halusi vettä, ja hän sanoi: ´Toisipa joku minulle vettä Beetlehemin portilla olevasta kaivosta!´ Silloin nuo kolme sankaria tunkeutuivat filistealaisten leiriin, ammensivat vettä Beetlehemin portilla olevasta kaivosta ja toivat sen Daavidille. Hän ei kuitenkaan tahtonut juoda sitä vaan vuodatti sen juomauhriksi Herralle. Hän sanoi: ´Herra varjelkoon minua tekemästä niin. Onhan se niiden miesten veri, jotka menivät sinne oman henkensä uhalla.´ Eikä hän tahtonut juoda sitä. Tämän tekivät nuo kolme sankaria” (2 Sam.23:13-17). 

Näistä miehistä, joita 1 Samuel 22:1-2 kuvasi velkaantuneiksi, ahdingossa oleviksi ja katkeroituneiksi, tuli sankareita, taistelijoita, kenraaleja, sotajoukkojen päälliköitä ja kunnian miehiä, kun he olivat olleet melkein 20 vuotta alkeisleirillä herransa kanssa. Daavid, mitäpä muuta kuin röyhkeyttään, chutzpa, toivoi saavansa juoda vettä samasta kaivosta, josta hänellä oli tapana juoda lapsena Beetlehemissä.

Normaalissa oloissa veden hakeminen ei olisi ongelma, mutta tuolloin se oli. Israelin arkkiviholliset, filistealaiset, pitivät hallussaan Beetlehemiä, ja voidakseen täyttää Daavidin vanhuuden toiveen, heidän täytyisi mennä vihollislinjojen taakse ja vaarantaa henkensä miellyttääkseen kunigastaan, joka ei vielä ollut kuningas, ja johtajaansa. Huomatkaa, että Daavid ei pyytänyt ketään 30 urheasta miehestään lähtemään noutamaan vettä Beetlehemin kaivosta. Sen sijaan nämä kolme miestä päättivät itse panna henkensä alttiiksi ja antautua vaaralle joutua filistealaisten vangiksi tai saada surmansa tämän iskujoukkonsa yllätyshyökkäyksen aikana, jonka tarkoitus oli tuoda pullollinen vettä kaivosta. Näitä urheita sotilasjohtajia kannusti vain yksi ajatus, miellyttää herraansa Daavidia. Itse asiassa nämä vakavissaan olevat miehet sanoivat: ”Daavid, sinun toiveesi on meidän käskymme!” Eivät he kysyneet Daavidilta lupaa. Eivät he sanoneet menevänsä sinä yönä vihollislinjojen taakse noutamaan hänelle vettä. He päättivät tehdä sen salaisena tehtävänään.

Sitten nämä kolme miestä, jotka menivät salaa Beetlehemiin ja noutivat vettä kaivosta, seisoivat Daavidin vuoteen äärellä vesipullo käsissään. Daavid havahtuu hereille ja hänen ensimmäinen reaktionsa on hämmästys ja nöyryys. Hän ymmärsi, että tämänkaltainen sitoutuminen, uhri ja halukkuus palvella häntä oli jotain erityistä, siksi hän ajatteli, että ainoa sovelias teko oli antaa tämä vesi uhriksi ja vuodattaa se Israelin Jumalan eteen. Hän ei juonut tätä vettä, jonka nämä häntä vuosikausia seuranneet ja hänen kanssaan kuningas Saulia paenneet miehet olivat tuoneet hänelle. Vain Jumala ansaitsi tulla seuratuksi ja palvelluksi sellaisella omistautumisella, uskolla ja halukkuudella.

Voimme oppia muutakin opetuslasten ja seuraajien kasvattamisesta kuningas Daavidista. Daavid yritti esimerkiksi pettää pappia Noobin kaupungissa taivuttamalla hänet antamaan armeijalleen leivät, jotka oli leivottu Herran Pöytää varten. Näitä leipiä pidettiin pyhinä, eivätkä papitkaan saaneet syödä niitä muualla kuin pyhässä paikassa, sitten kun ne oli korvattu uusilla leivillä.

”Daavid tuli pappi Ahimelekin luo Noobiin. Ahimelek tuli vapisten Daavidia vastaan ja kysyi häneltä: ´Miksi tulet yksin eikä ketään ole kanssasi?´ Daavid vastasi pappi Ahimelekille: ´Kuningas käski minut asialle ja sanoi minulle: ´Kukaan ei saa tietää mitään asiasta, jolle minä sinut lähetän, tai käskystä, jonka olen sinulle antanut.´ Palvelijat minä olen määrännyt siihen ja siihen paikkaan. Anna nyt minulle, mitä sinulla on – viisi leipää tai mitä sitten löytyykin.´ Pappi vastasi Daavidille: ´Tavallista leipää minulla ei ole, on vain pyhää leipää. Kai palvelijat ovat karttaneet naisia?´ Daavid vastasi papille. ´Varmasti ovat, sillä naiset ovat olleet meistä erossa niin kuin aina ennenkin lähtiessämme matkalle. Ovatpa palvelijoiden laukutkin olleet aina pyhät, vaikka matka olisi ollut aivan tavallinen. Eikö nyt sitten leipä laukuissa pysyisi pyhänä.´ Silloin pappi antoi hänelle pyhää leipää, sillä siellä ei ollut muuta kuin pyhiä leipiä. Ne oli siirretty pois Herran edestä, jotta sinne samana päivänä, jona ne oli otettu pois, pantaisiin tuoreet leivät. Mutta siellä oli tuona päivänä eräs mies, Saulin palvelija nimeltä Dooeg, edomilainen, joka halusi viipyä Herran edessä. Hän oli Saulin paimenten päämies. Daavid kysyi vielä Ahimelekiltä: ´Eikö sinulla ole täällä yhtään keihästä tai miekkaa?Minä en näet ottanut mukaani miekkaa enkä muita aseita, koska kuninkaan asia oli kiireellinen.´ Pappi vastasi: ´On, Goljatin miekka, filistealaisen, jonka sinä surmasit Eelanlaaksossa. Se on viittaan käärittynä tuolla kasukan takana. Jos tahdot ottaa en itsellesi, niin ota, sillä täällä ei ole muuta kuin se.´ Daavid sanoi: ´Ei ole sen vertaista. Anna se minulle´” (1 Sam. 21:2-10).

Olisi helppoa päätellä tästä tarinasta, että tarkoitus pyhittää keinot, mutta itse asiassa kyse on laista, jonka mukaan elämän säilyttäminen menee kaikkien käskyjen edelle. Daavidilla oli 400 miestä, jotka asuivat Juudean erämaassa piilossa kuningas Saulin armeijalta, joka tahtoi tappaa Daavidin. He olivat nälkäisiä ja ainoa saatavilla oleva ruoka, jonka Daavid löysi, olivat nämä sapatiksi leivotut leivät, jotka vaihdettiin uusiin joka sapatti Ilmestysmajassa. Nämä leivät laitettiin Jumalan Ilmestysmajassa pöydälle näkyleiviksi.

Daavid valehteli ja otti Herran leivät, joiden syöminen oli kiellettyä, ruokkiakseen opetuslapsensa. Daavidin osoittama sitoutuminen miehiinsä, opetuslapsiinsa, on todellisen rabbin tai armeijan kenraalin perusedellytys. Tämä on myös syy siihen, että hyvät johtajat ja opettajat vaativat paljon opetuslapsiltaan, aivan niin kuin Jeshua vaati paljon opetuslapsiltaan. Johtajan osoittama sitoutuminen on perusta, jolle vaatimus opetuslapsen sitoutumisesta rabbiinsa rakentuu.

Jos joku tulee minun luokseni eikä vihaa isäänsä ja äitiään, vaimoaan ja lapsiaan, veljiään ja sisariaan, jopa omaa elämäänsä, hän ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk.14:26).

Jeshua sanoi: ”…niin kuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän. Minä annan henkeni lampaiden edestä” (Joh.10:15).

Jeshua vetosi ensimmäisen Samuelin kirjan luvun 21 kertomukseen Daavidista, joka otti Herran pöydälle sapatiksi leivotut leivät miehiään varten, kun Hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä sapattina heidän ollessaan vaeltamassa Galilean halki Nasaretista Kapernaumiin (noin 8-10 tuntia kävellen).

Eräänä sapattina, kun Jeesus kulki viljapeltojen halki, hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät. Silloin muutamat fariseuksista sanoivat: ´Miksi teette sellaista, mitä ei ole lupa tehdä sapattina?´ Jeesus vastasi heille: ´Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänelle ja hänen seuralaisilleen tuli nälkä? Hän meni Jumalan huoneeseen, otti Herran eteen asetetut leivät, söi ja antoi myös seuralaisilleen, vaikka muilla kuin papeilla ei ollut lupa syödä niitä.´ Ja Jeesus sanoi heille: ´Ihmisen Poika on sapatin herra´” (Luuk.6:1-6).

Näemme, kuinka Jeshua puolustaa kuningas Daavidin päätöstä rikkoa sapatti ruokkiakseen nälkäiset opetuslapsensa. Todellisilla opetuslapsilla on oltava todelliset opettajat tai johtajat. Opetuslapsi ei voi olla opettajaansa parempi. Siksi niiden, jotka haluavat tehdä todellisia opetuslapsia, täytyy olla hyvin läpinäkyviä, rehellisiä ja nöyriä, ja heidän on puolustettava opetuslapsiaan. Samalla johtajien täytyy olla Jeshuan kaltaisia, halukkaita uhrautumaan opetuslastensa puolesta.

Poikkean ihan vähän aiheesta kertoakseni teille aiheeseen kuitenkin kiinteästi liittyvän omakohtaisen tarinan.

Kun olin alakoulussa, isäni oli joskus pois kotoa monia kuukausia ja kerran yli kolme vuotta. Hänen työnsä oli niin vaativa, että hän oli usein pois kotoa. Äitinikin oli töissä, joten kotona oli ainoastaan jo hyvin vanhanpuoleinen isoäitini, joka ei osannut lainkaan hepreaa. Niinpä kun tulin koulusta kotiin, siellä ei ollut ketään, joka olisi voinut huolehtia minusta ja auttaa kotitehtävieni teossa.

Minulla oli eräänlainen kotiopettaja, joka oli Kapernaumin lähellä olevasta Ginosarin kibbutsista. Raamatussa Ginosar on kirjoitettu Gennesaret. Koulun jälkeen tällä Miri-nimisellä opettajalla oli tapana viedä minut kotiinsa, antaa minulle ruokaa ja auttaa minua kotitehtävien teossa. Yksi Jumalan minulle suomista lahjoista on ollut, että minulla on ollut koko elämäni ajan suurenmoisia opettajia, jotka ovat välittäneet minusta ja nähneet puolestani vaivaa.

Tunnen olevani sellaisten opettajien opetuslapsi kuin Sara Jephet Jerusalemissa, Bill Long Dasherissa Georgiassa, John McRay, George Howard, Ernie Stewart, Ralf Henley ja monet muut mahtavat maailmanluokan opettajat Jerusalemin Heprealaisessa Yliopistossa, jotka avasivat kotinsa opiskelijoilleen. En oppinut näiltä opettajilta vain kirjatietoa, vaan koen todellakin, että minusta on tullut heidän opetuslapsensa ja palvelijansa. Heihin kuuluvat myös sellaiset suuret miehet kuin David Flusser, Samuel Safari, Menachem Stern ja Michael Stone, jotka kaikki avasivat kotinsa ovet opiskelijoilleen ja solmivat heidän kanssaan opettaja-opetuslapsi suhteen.

Elian ja Elisan välinen suhde on myös Raamatun esimerkki opetuslapseudesta. Elian tarina alkaa ilman selittelyjä alkuperästä, heimosta ja perheestä. Hän oli mies, joka nousi yksin vastustamaan vallalla olevaa järjestelmää: kuningas Ahabia ja hänen pakanavaimoaan Iisebeliä ja vääriä Baalin profeettoja. Elia oli ainoa, joka vastusti yhtä Israelin 10 pohjoisen heimon historian mahtavinta kuningasta. Hän astui historiaan suoraan puun takaa mukanaan sanallinen pommi:

Tisbeläinen Elia, joka oli Gileadin asukkaita, sanoi Ahabille: ´Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen, näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muuten kuin minun sanani kautta´” (1 Kun.17:1).

Tämä Elian julistus, että Israelin maahan ei tulisi sadetta eikä kastetta muuten kuin hänen oman sanansa kautta, teki hänestä valtakunnan vihollisen numero yksi. Hänestä tuli takaa-ajettu mies; kuningas Ahab ei tyytynyt etsimään häntä vain Israelin maasta, vaan hän otti yhteyttä myös ”Interpoliin” etsintöjä laajentaakseen. Jumala lähetti Elian Transjordaniaan Keritin purolle. Puro kuivui, ja Elia lähetettiin Tyyroon asumaan pakanalesken ja hänen poikansa kanssa. Kolmen vuoden kuluttua Elia palasi Israeliin ja järjesti välienselvittelyn Baalin profeettojen ja kuningas Ahabin kanssa Karmel-vuoren laella. Jumala kunnioitti Eliaa ja lähetti tulen taivaasta nielemään eläinuhrin, jonka Elia oli pannut alttarin päälle. Elialla oli vain yksi apulainen auttamassa uhrin valmistuksessa. Ennen kuin alkoi sataa, Elia surmasi Baalin 450 profeettaa. Luulisi, että Elia olisi ollut iloinen ja onnellinen tällaisesta mahtavasta tapahtumasta, mutta hänpä masentuikin syvästi, niin syvästi, että toivoi kuolemaa. Hän vetäytyi autiomaan luolaan ja aloitti syömälakon kuollakseen nälkään.

”Elia pelästyi, nousi ja lähti matkaan pelastaakseen henkensä. Hän tuli Beersebaan, joka on Juudan aluetta, ja jätti palvelijansa sinne. Itse hän meni autiomaahan päivänmatkan päähän, tuli kinsteripensaan luo ja istuutui sen juurelle. Hän toivoi itselleen kuolemaa ja sanoi: ´Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni, sillä en ole isiäni parempi.´ Hän paneutui makuulle ja nukkui kinsteripensaan alla. Yhtäkkiä enkeli kosketti häntä ja sanoi:´Nouse ja syö´. Elia katseli ympärilleen ja näki pääpuolessaan hiilloksella paistetun rieskaleivän ja vesiastian. Hän söi ja joi ja paneutui jälleen makuulle. Mutta Herran enkeli tuli uudelleen, kosketti häntä ja sanoi: ´Nouse ja syö, sillä muuten matka käy sinulle liian pitkäksi.´ Silloin Elia nousi, söi ja joi. Sen ruuan voimalla hän kulki 40 päivää ja 40 yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti. Hoorebilla Elia meni luolaan ja oli siellä yötä. Silloin hänelle tuli Herralta sana. Herra kysyi: ´Mitä sinä täällä teet, Elia?´ Hän vastasi. ´Minä olen kiivailemalla kiivaillut Herran, sotajoukkojen Jumalan, puolesta, sillä israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajoittaneet sinun alttarisi ja tappaneet miekalla sinun profeettasi. Minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja minuakin he etsivät riistäkseen minun henkeni´” (1 Kun.19:3-10).

Mitä voimme oppia tästä vaiheesta Elian elämässä? Yksinkertaisesti sen, että vaikka olisit kuinka suuri Jumalan mies ja kuinka armoitettu rukoilija hyvänsä, nämä mahtavat tapahtumat, joissa Herra on käyttänyt sinua, eivät paina paljonkaan, jos sinulla ei ole ketään, joka seuraisi sinua ja jatkaisi palvelutehtävääsi. On masentavaa olla suuri opettaja, jolla ei ole ainuttakaan opetuslasta, joka toimisi jatkossa samojen päämäärien edistämiseksi ja vahvistamiseksi. Elia oli tästä niin masentunut, että ei pitänyt elämäntyötään minkään arvoisena. Hän ajatteli, että ihmiset eivät muuttuisi vaan pysyisivät uskottomina.

Jumala kutsuu Elian ulos luolasta:

”Herra sanoi: ´Mene seisomaan vuorelle Herran eteen.´ Silloin Herra kulki ohitse, ja Herran edellä kävi voimakas tuuli, raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot. Mutta Herra ei ollut tuulessa. Tuulen jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tuli, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljainen, kuiskaava ääni. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja asettui luolan suulle. Silloin hän kuuli äänen, joka sanoi: ´Mitä sinä täällä teet, Elia?´” (1 Kun.19:11-13).

Kun Herra antoi Elialle uuden, kansainvälisen toimeksiannon, Hän kertoi hänelle, että hän ei ollut yksin ja että Israelissa oli itse asiassa 7000 miestä, jotka eivät olleet palvoneet Baalia. Lisäksi Herra näytti Elialle, että hän saisi seuraajan (opetuslapsen) nimeltä Elisa, ja tämä veisi loppuun hänen alkamansa työn. Tämä nosti Elian masennuksen syövereistä ja virvoitti hänet palvelemaan uudella innolla Herraa.

Elia lähti etsimään tätä miestä, josta Herra oli puhunut hänelle. Vihdoin hän löysi Elisan, Saafatin pojan, tämän ollessa kyntämässä 12 härkäparilla. Pyhä Henki ilmoittaa meille tässä mielnkiintoisen seikan. Kaksitoista härkäparia vastaisi 12-sylinteristä Lamborghinitraktoria, mikä merkitsee, että Elisa oli rikasta sukua, jolla oli paljon maita ja valtaa. Elia ei sano Elisalle sanaakaan, mutta ohi kulkiessaan hän heitti viittansa Elisan päälle. Elisa tunnisti profeetan viitan ja tiesi, mitä tämä outo teko merkitsi – se oli kutsu profeetaksi. Se ei todellakaan ollut helppo kutsumus, vaan kutsu, joka vaatisi sen haltijaa olemaan poliittisesti epäkorrekti, joskus vähän jyrkkä ja epäkohtelias sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka kuvitelevat olevansa suuria ja voimakkaita. Elia vähän harmistui, kun Elisa tahtoi käydä suutelemassa isäänsä ja äitiään hyvästiksi. Selvällä suomen kielellä sanottuna Elia vastasi tähän: ”Mitä sinä minusta tahdot? Mene ja tee, mitä ikinä haluat!” Toisin sanoen Elia antoi Elisan ymmärtää, että ”jos et pane minua etusijalle, niin mene ja tee mitä tykkäät.”

Elia toimi samoin Siidonin vanhan lesken kanssa. Hän sanoi: ”Valmista ensin minulle ruokaa, ja sitten saat nähdä, mitä Jumala voi tehdä.” Elisa ymmärsi Elian harmistuneen lausahduksen, otti kaksitoista härkäänsä varusteineen ja laittoi ruokaa palvelijoilleen.Sen jälkeen hän lähti seuraamaan Eliaa, ja hänestä tuli Elian palvelija (katso 1 Kun.19:21). Elia palveli Herraa Elisa rinnallaan palvelijana siihen asti, kun hänet vihdoin otettiin ylös taivaaseen.

Elisa palveli herraansa Eliaa 1Kun.19:stä 2 Kun.2:15:een asti, ja Elisan maineesta on kirjoitettu näin 2 Kun.3:11:ssä:

Mutta Joosafat [Juudan kuningas] sanoi: ´Eikö täällä ole ketään Herran profeettaa, jotta voisimme hänen kauttaan kysyä neuvoa Herralta?´ Silloin eräs Israelin kuninkaan palvelijoista vastasi: ´On täällä Elisa, Saafatin poika, joka vuodatti vettä Elian käsille.´”

Lause ”joka vuodatti vettä Elian käsille” tarkoittaa, että Elisa oli Elian opetuslapsi ja palvelija. Miten suuri kunnia onkaan olla Elian kaltaisen profeetan opetuslapsi. Ja miten suuri kunnia onkaan meille kaikille olla Jeshuan, Jumalan Pojan, juutalaisten Messiaan ja Kuninkaan, opetuslapsia. Miten suuri kunnia onkaan opettajalle ja herralle omistaa sellaisia opetuslapsia kuin Elisa, joka oli halukas jättämään tiluksensa ja valmistamaan 12 härkäänsä ruuaksi palvelijoilleen vain seuratakseen profeetta Eliaa.

Voimme oppia paljon opetuslapseudesta ja siihen innostamisesta, mutta muistakaamme, että opettajan ja hänen oppilaansa, herran ja hänen oppipoikansa keskinäinen suhde tulee aina olemaan se pääainesosa, joka pitää historian pyörät pyörimässä oikeaan suuntaan. Usko, vanhurskaus, toivo ja rakkaus totuuteen ja Luojaan eivät lakkaa niin kauan kuin on herroja, opettajia, rabbeja ja pastoreita, jotka kasvattavat opetuslapsia, jotka ovat halukkaita palvelemaan.

Netivyah Jerusalem, Israel

Opetuksia Siionista

No 38 kesäkuu 2019

Exit mobile version