Kirj. Betsy Ramsay
Seuraavissa mietelmissä tahdon kertoa teille mielipiteitäni ja näkemyksiäni siitä, mitä Raamattu sa- noo kiitoksesta ja ylistyksestä. Kerron myös joistain omista kokemuksistani, jotka ovat auttaneet mi- nua ymmärtämään paremmin ylistyksen ja kiitoksen etuja.
Hyvin pian sen jälkeen, kun olin pannut ensimmäisen kerran luottamukseni Jeshuaan noin 67 vuotta sitten, eräs ystäväni ja hengellinen äitini opetti minulle, että kun me rukoilemme, meidän tulee alkaa kiittämällä Herra. Siihen on syynsä, hän jatkoi. Kiitoksemme auttaa meitä lähestymään Herraa niin kuin Psalmissa 100 sanotaan.
Nuo ensimmäiset viikot uudestisyntymisen kokemisen jälkeen olivat hyvin erikoista aikaa. Hengel- linen äitini ja minä asuimme saman käytävän varrella yliopiston asuntolassa ja meneillään olivat vii- meiset viikot ennen valmistumistamme. Hänen huonetoverinsa oli myöskin tullut äskettäin Jeshuaan uskovaksi ja me kolme kokoonnuimme nyt joka aamu ja ilta viettämään aikaa rukoillen polvillamme toinen toistemme ja ystäviemme puolesta. Näiden kahden ystävän saaminen rukouskumppaneikseni oli minulle ihmeellinen etuoikeus, ja heidän päivittäinen toveruutensa auttoi minua selvästi saamaan terveen pohjan vastalöytyneelle uskolleni.
En ole koskaan unohtanut mitä opin tuona aikana ylläolevan Raamatun jakeen tärkeydestä. Sillä kii- toksen sanojen uhraaminen Herralle on vieläkin ehdottomasti paras tuntemani tapa astua ”Hänen por- teistaan” ja Hänen läsnäoloonsa. Toinen samasta aiheesta puhuva Raamatun kohta on se, joka roh- kaisee meitä vuodattamaan koko sydämemme kiitoksen sanoihin. Meitä kutsutaan estomme unohtaen ei vain ”kohottamaan riemuhuuto Herralle” vaan myöskin taputtamaan käsiämme ja kirjaimellisesti huutamaan kiitosta Jumalalle suoraan sydämestä. Uskon että Herramme tarkoittaa tätä aivan kirjai- mellisesti. Meitä ei kutsuta taputtamaan käsiämme kohteliaasti vaan taputtamaan ja huutamaan kiih- keästä ihastuksesta sen vuoksi Kuka Hän on ja kuinka paljon Hän merkitsee meille. Meidän täytyy ottaa Herran sana todesta!
Kiitos- ja ylistyslaulut voivat toimia myös suojaavana haarniskana vääränlaisia ajatusmalleja vastaan. Monta vuotta sitten kirjoitin pienen runokirjan, jolle annoin nimeksi ”Pukekaamme yllemme Valon haarniska” (Room. 13:11). Ymmärsin jo tuolloin, että sydämestä virtaava ylistys ja kiitos voivat to- dellakin toimia hengellisenä haarniskana.
Vuosina ennen uskoontuloani minua vaivasivat usein äkilliset mielialan vaihtelut – elämä oli yhtä vuoristorataa. Se ei ollut terve olotila, mutta minulla ei ollut välineitä sen korjaamiseen. Vasta kun aloin kokea Herran rauhaa elämässäni, aloin päästä näistä epäterveistä mielialan vaihteluista.
Totuus on, että ylistys ja kiitos voivat hyvin usein toimia ihmeellisenä suojelevana kilpenä kaikenlai- sia kielteisiä ajatuksia ja sopimattomia tunteita vastaan, sellaisia kuin itseluottamuksen puute, epä- luulo, toivottomuus tai erilaiset masennuksen muodot. Juuri tällaista valohaarniskaa tarvitsin tuossa elämäni vaiheessa. Kun me ylistämme Herraa, sydämemme portit ovat kirjaimellisesti lukitut niin ettemme harhaudu vääränlaisten ajatusten vietäviksi. Tämän tietäminen voi olla suureksi lohduksi.
Siirryn nyt ylistyksen ja kiitoksen voimasta toiseen tärkeään asiaan. Mieleeni johtuu tapa, jolla Herra varjeli itseään lankeamsta sielujemme vihollisen saaliiksi. Tämä tapa oli sellaisiin Raamatun jakeisiin vetoaminen, jotka paljastivat selvästi Saatanan valheet joka kerta, kun hän yritti saada Jeshuan kom- pastumaan. Ajattelen erityisesti tilannetta, kun Hän oli rukoillut ja paastonnut erämaassa 40 päivää (Luuk. 4:1-2). Tuolloin Hän otti Jumalan sanan puolustusaseekseen paholaisen viekkaita yrityksiä vastaan, joilla tämä yritti saada Jeshuan tekemään syntiä. Luemme 1. Pietarin kirjeen luvusta 5:7, että jos me vastustamme paholaista, hän pakenee meitä kiusaamasta. Juuri näin Herramme toimi tuossa tilanteessa.
Jeshualla oli nälkä pitkän paastonsa jälkeen ja Saatana tiesi sen. Siksi hän ajatteli houkutella Jeshuaa osoittamaan kerskaten ihmeiden tekovoimaansa. Jeshuakin tiesi, että Hänellä oli voima muuttaa vie- ressään olevat isot kivet leiviksi ja tyydyttää sillä tavalla nälkänsä. Hän tiesi myös, että se ei ollut Hänen taivaallisen Isänsä suunnitelma siihen hetkeen. Joten sen sijaan että olisi langennut vihollisen ansaan ja muuttanut kivet leiviksi, Jeshua siteerasi vain 5. Mooses 8:3:a ”Ihminen ei elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Herran suusta.” Tämä on vain yksi esimerkki niistä lukematto- mista kerroista, kun Jeshua vetosi Jumalan sanaan tyrmätäkseen viisaasti ja tehokkasti vihollisen yri- tykset Hänen langettamisekseen.
Siirtykäämme nyt toiseen Raamatun kohtaan, apostoli Paavalin kirjeeseen ”Kolossan pyhille usko- ville”, ja katsokaamme toista tapaa, jolla me Jeshuan seuraajina voimme olla voittajia. Kirjeestä Ko- lossan uskoville luemme, että meidän tulee ”antaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuu- dessa[mme]” ja ”opettaa ja neuvoa…kaikella viisaudella ja laulaa kiitollisin mielin Jumalalle psal- meja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja” (Kol. 3:16). Edeltävissä jakeissa meille (kolossalaisille) sa- notaan myös: ”Kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi” ja ”vallitkoonsydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia” (Kol. 3:14-15).
Entäpä jos tulemme jonain aamuna jumalanpalvelukseen emmekä ole lainkaan sillä tuulella että ylis- täisimme ja kiittäisimme Herraa? Pitäisikö meidän kuitenkin laulaa, vaikka ajatuksemme askartelevat aivan muissa asioissa? Vai mitä meidän pitäisi tehdä? Yhä uudestaan ja uudestaan Jumalan sana il- moittaa selvästi, kuinka tärkeää on ylistää Herraa kaikella voimallamme ja palavuudellamme. Tämä koskee myös niitä kertoja, jolloin meistä tuntuu vaikealta ylistää Häntä juuri sillä hetkellä. Ja ne juuri ovat niitä kertoja, jolloin voimme kokea kiitoksen antamisen Herralle uhrina.
Katsokaa Psalmia 27: ” Riemuhuudoin minä uhraan uhreja hänen [ilmestys]majassaan, laulan ja soitan HERRALLE” (jae 6b). Totuus on, että olosuhteista huolimatta, senhetkisistä tunteistamme huo- limatta, Herran sana kehottaa meitä uhraamaan Hänelle kiitosta ja tekemään sen koko sydämes- tämme. Näemme tämän myös apostoli Paavalin kirjeessä heprealaisille: ”Uhratkaamme siis hänen kauttaan alati Jumalalle kiitosuhria niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään.Äl- kää unohtako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä sellaisiin uhreihin Jumala mieltyy” (Hep.13:15,16). Saman korostuksen löydämme Psalmista 107:21,22, josta luemme ”kiittäkööt he HERRAA hänen armostaan ja hänen ihmeistään ihmislapsia kohtaan. Uhratkoot kiitosuhreja ja kertokoot rie- muhuudoin hänen töistään.” Emme siis voi mitenkään väistellä käskyä! Vaikka meillä ei olisi kiitos- mieltä, meidän täytyy muistuttaa itseämme Hänen loputtomasta armostaan ja hyvyydestään ja kiittää Häntä riemuiten ja kiitollisuutta osoittaen, kaikesta huolimatta!
Meidän tulee etsiä Herraa, silloin kun Hänet voidaan löytää ja huutaa Häntä kun Hän on lähellä (Jes. 55:6). ”Sillä koko maa on täynnä hänen armoaan” (Ps. 119:64). Kun me luotamme Herraan ja kii- tämme Häntä Hänen hyvyydestään, saamme kokea, kuinka Herran Henki vetää meitä lähemmäksi Häntä.
Kun nyt lopettelen tätä pohdiskeluani, tahtoisin ottaa esiin muutaman erityisen piirteen Psalmista 119, joka on Raamatun pisin ja ehkä haasteellisin psalmi. Tätä psalmia lukiessani törmään toistuvasti ke- hotukseen etsiä Herraa koko sydämestämme. Tämä kehotus on psalmin toisessa jakeessa ja olen löy- tänyt sen myös viidestä muusta jakeesta (10, 34, 58, 69, 145). On mahdollista, että joku on jäänyt minulta huomaamatta. Mukaan eivät kuulu jakeen 119:11 kaltaiset: ”Olen kätkenyt sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan.” Psalminkirjoittajalla on paljon sanottavaa tämän psalmin riveillä ja kehottaisinkin, että lukisitte sitä ja sisäistäisitte sen sisällön kaikesta sydämestänne! Raamatun psal- mien lukeminen voi olla jo itsessään palvontaa ja kiitosta.
Kirjoittajasta: Betsy Ramsay, amerikkalaissyntyinen lehtinainen, kirjailija ja opettaja, asui perheensä kanssa Ruotsissa ennen Israeliin muuttoaan 1987. Betsy on kirjoittanut 12 kirjaa, joista 4 on hänen omien, originellien runojensa kokoelmaa ja 2 historiallisia lastenromaaneja. Hän on tehnyt myös 3 moniväristä pienemmille lapsille tarkoitettua kuvakirjaa, aikuisille henkilökohtaiset muistelmat ja kertomuksen hänen tekemästään alijasta Israeliin, ja kertomuksen, joka perustuu hänen saksalais- juutalaisen isoisänsä kertomukseen Holokaustista sekä englannin että saksan kielellä.
TEACHING FROM ZION – OPETUSTA SIIONISTA Issue 42/March 2021/Nisan 5781/ maaliskuu 2021 Published by Netivyah Bible
Instruction Ministry, Jerusalem, Israel