Kirj. Daniel Stern
Mikä sabra oikein on? Sabra, tai tsabar, on sana, jota käytetään kuvaamaan juutalaisia, jotka ovat syntyneet Israelissa. Muualla maailmassa syntyneitä juutalaisia pidetään maanpaossa syntyneinä.
Sana ́sabra ́ viittaa Israelissa yleiseen, sitkeään, okaiseen erämaakasviin, jonka nimi englanniksi on ́piikkipäärynä ́. Sillä on melko paksu kuori, joka kätkee sisäänsä makean ja pehmeähkön sisuksen. Nämä kaktukset symboloivat Israelin juutalaisia, joita pidetään päältä katsoen kovina, mutta joiden sisin on herkkä ja suloinen. Legendaariseen kuvaan sabrasta nykypäivän Herkuleksena on vaikuttanut suuresti osallistuminen kansallisiin, partiolaisliikkeen kaltaisiin nuorisoliikkeisiin sekä pakollinen sotilaspalvelus sekä naisille että miehille.
Minun vanhempani syntyivät Yhdysvalloissa. Minä synnyin ja vartuin Israelissa. Vanhempani syttyivät maanpaossa jo ennen Israelin valtion perustamista. Niin kuin alussa mainitsin, sana sabra viittaa virallisesti jokaiseen Israelissa syntyneeseen juutalaiseen, mutta minun mielestäni se viittaa erityisesti Israelissa syntyneisiin juutalaisiin, joiden vanhemmat ovat syntyneet muualla maailmassa. Vaikka minä pidän sitä enemmän kuin vain kuvauksena, se on myös vertailu näiden kahden välillä. Termiä Sabra käytti ensimmäiseksi Siionistiliike 1930-luvun alussa juhliakseen ”uutta juutalaista”, joka ilmestyi Pyhälle Maalle. Toisin kuin kaupungissa asuva ”vanha juutalainen”, joka oli syntynyt diasporassa, ”uusi juutalainen” ratsasti hevosella ja hallitsi hyvin aseet. Hän viljeli maata ja asui tavallisesti kibbutsiksi kutsutussa maatalousyhteisössä.
Menneen ajan juutalaiset puhuivat murteellista hepreaa vieraalla korostuksella, sabrat puolestaan puhuivat hepreaa äidinkielenään. Voin sanoa kokemuksesta, että tämä on totta; kun olin lapsi, äitini amerikkalainen korostus hänen puhuessaan hepreaa nolostutti minua ollessani ystävieni kanssa. Koska vanhempani eivät olleet käyneet koulua Israelissa, he eivät voineet auttaa minua läksyjen teossa alaluokilla ollessani (eivätkä edes tarkistaa, että olin tehnyt läksyt). He eivät myöskään palvelleet Israelin armeijassa. Toisin kuin useimmat vanhempieni ikäiset maahanmuuttajat minun isäni teki työtä kotoa käsin ja äitini omistautui lapsille ja kodille. Tästä seurasi, että kumpikaan vanhempani ei ollut osa Israelin työtätekevää väestöä niin kuin ystävieni vanhemmat.
Sabrasukupolvi on ensimmäinen sukupolvi kahteen tuhanteen vuoteen, joka elää elämäänsä käyttäen heprean kieltä. Roomalaiset tuhosivat Temppelin vuonna 70 AD ja kukistivat sitten Bar-Kokhva kapinan vuonna 135 AD; näin juutalaisten olemassaololle Israelissa tuli loppu, samoin loppui myös heprean käyttö puhekielenä. Hepreaa pidettiin kuolleena kielenä lähes 2000 vuotta, mutta nyt se on herännyt henkiin ja sitä käytetään Israelissa jokapäiväisen elämän kaikissa kiemuroissa. Koulussa tunnit pidettiin heprean kielellä, ystäväni ja minä puhuimme hepreaa keskenämme, katselimme televisiota hepreaksi, luimme sanomalehdet hepreaksi ja opiskelin Heprealaisessa Yliopistossa. Minusta heprean kielen henkiin herääminen ja kaikki nämä omakohtaiset kokemukset muistuttavat ihmettä.
Toisin kuin Holokaustin aikana teurastetut juutalaiset, sabrat taistelivat juutalaisissa vastarintaliikkeissä Palestiinan Brittimandaatin aikana, ja Israelin valtion perustamisen jälkeen he palvelivat Israelin Puolustusvoimissa. Minäkin palvelin Israelin armeijassa, tai ehkä minun pitäisi sanoa, että suoritin kolmevuotisen pakollisen kansallisen sotilaspalvelun. Alkujakson jälkeen armeijan sijoitustoimisto lähetti minut Israelin poliisiin palvelusaikani loppuajaksi. Aloitin hätänumeropalvelussa, mutta koska olin messiaaninen juutalainen, taustani turvatarkastuksessa nostettiin jokunen punainen lippu ja tarkastus kesti normaalia kauemmin. Niin ollen he eivät voineet antaa minun olla niin arkaluontoisessa tehtävässä siksi kunnes taustani tutkimus valmistuisi, joten he lähettivät minut takaisin poliisin henkilöstöosastolle uutta sijoitusta varten. Henkilöstöosastolla minut laitettiin arkistointitehtäviin ja parin päivän kuluttua he päättivätkin pitää minut siellä, koska tein hommani hyvin. Se työ saattaa kuulostaa pitkästyttävältä, mutta se oli aivan ihmeellinen kokemus. Jerusalemin poliisin henkilöstöosasto sijaitsee poliisin pääasemalla aivan poliisipäällystön vieressä, ja se kuuluu osana niihin aivoihin, jotka johtavat turvallisuuskoneistoa kaupungissa, joka on yksi kiistellyimmistä maailmassa.
Palveluni aikana toinen palestiinalaisten intifada syttyi syyskuussa 2000. Koin sen omakohtaisesti Sbarro-pizzerian pommituksessa – pizzeria sijaitsee parin minuutin kävelymatkan päässä poliisin päämajasta – ja monissa muissa pommituksissa (falafel-kioski 60 metrin päässä, arvanmyyntikoju 60 metriä toiseen suuntaan, molemmat tuhoutuivat). Monet käyttämistäni busseista olivat myös itsemurhapommittajien kohteina. Syyskuun 11. päivän kauheus sattui myös sen viikon aikana, jolloin työskentelin poliisipäällikön toimistossa tuuraamassa vakituista virkailijaa, joka oli lomalla. Paine oli valtava.
Hengelliseltä kannalta katsoen Israelin poliisin palveluksessa työskentely oli Jumalan lahjaa. Teiniikäisenä en ollut erityisemmin Jumalaa pelkäävä ja kunnioittava lapsi. Vaikka en tehnyt koskaan mitään todella kamalaa, minulla oli tapana valehdella ja varastaa ennen kuin ehdin ajatella, mutta kolmen vuoden palvelu lakia edustavassa virastossa auttoi muokkaamaan minua ja muuttamaan minut lakia noudattavaksi kansalaiseksi. Ja kun teinivuosina en ollut käynyt enää seurakunnassa, aloin nuorena aikuisena taas käydä siellä säännöllisesti.
Seurakunnista puheen ollen, kasvoin messiaanisena juutalaisena messiaanisessa seurakunnassamme, Netivyassa. Netivya on aivan ainutlaatuinen Israelin messiaanisen ruumiin piirissä sikäli, että se noudattaa juutalaisia uskonnollisia tapoja. Siellä mm rukoillaan perinteisen rukouskirjan mukaan, jota juutalaiset käyttävät kaikissa maailman synagogissa, ja vietetään juutalaisia pyhäpäiviä ja juhlia perinteiseen tyyliin. Israelissa on paljon hienoja seurakuntia, mutta mikään niistä ei korosta juutalaisen perinteen tärkeyttä myös osana vaellustamme Messias Jeshuan opetuslapsina eikä pelkästään osana kulttuuriperintöämme ja identiteettiämme juutalaisina.
Tuodaksemme Messias Jeshuan takaisin juutalaisille, ja jotta he ottaisivat hänet vastaan Herranaan ja pelastajanaan, heidän on ymmärrettävä, että Hän ei ole koskaan lähtenytkään pois. Heidän täytyy ymmärtää, että Jeshua oli ja on juutalainen, joka noudatti juutalaisuutta. Heidän täytyy tietää, että he voivat olla sataprosenttisesti juutalaisia ja samalla Jeshuan opetuslapsia. Tätä tarkoitusta varten Netivya on olemassa, majakkana Israelille, osoittamassa heille, että ihminen voi olla täysin juutalainen ja uskoa Jeshuaan. Juutalaisten on hyvin vaikea hyväksyä tällaista käsitettä, sillä he näkevät kristinuskon ja juutalaisuuden täysin yhteen sopimattomina. Vanhempieni ja heidän sukupolvensa suurimpia haasteita messiaanisen juutalaisen liikkeen perustajina Israelissa oli, että heidän täytyi todistaa jokaiselle ympärillään, että he eivät olleet kristittyjä, heidän täytyi todistaa, että he olivat ”riittävän juutalaisia”. He pitivät pyhät, kashrut ruokalait ja sapatin. Minun ei ole koskaan tarvinnut todistaa juutalaisuuttani, sillä minähän olen syntynyt ja varttunut sabrana. Vaikka se tosiasia, että messiaaniset seurakunnan perustajat pystyivät Israelissa puskemaan läpi koettelemusten ja vastoinkäymisten viidakon, osoittaa Jumalan ohjaavan käden olleen kaikessa heidän kanssaan.
Minun sukupolvelleni, messiaanisten juutalaisten sabrasukupolvelle, on annettu lahja. Vertaan mielelläni vanhimpieni sukupolvea kuningas Daavidiin, joka oli Jumalan mielen mukainen mies, mutta myös soturi, niin kuin hän sanoo 1 Aikakirjassa, 22:8: ”Mutta minulle tuli tämä Herran sana: ́Sinä olet vuodattanut paljon verta ja käynyt suuria sotia.”
Daavid laajensi Israelin kuningaskuntaa, vahvisti sen rajat, karkotti filistealaiset ja muut uhat, valloitti Jerusalemin jebusilaisilta ja teki siitä ikuisen pääkaupungin. Suurimman osan elämäänsä ja vallassaoloaan hän eli taistellen Herran nimessä ja vuodattamalla verta Israelin kansan puolesta.
Vanhempieni sukupolven täytyi taistella todistaakseen, että he kuuluivat tänne, ja heidän täytyi kestää syrjintää ja oikeustaisteluja. Oli paljon oikeustapauksia, jotkut Korkeinta Oikeutta myöten, vain jotta näitä ihmisiä kohdeltaisiin reilusti. Heitä kimppuunsa hyökättiin jopa ruumiillisesti. Vuonna 2000 tuhopolttaja yritti polttaa seurakuntarakennuksemme; jotkut roistot murtautuivat sisään bensiinipullot mukanaan aikeenaan polttaa koko paikka, mutta kun he näkivät siellä Toorakääröt, he alkoivat ensin siirtää niitä turvaan. Sen lisäajan turvin apujoukot ehtivät paikalle, ja roistot pakenivat meidän kääröjemme kanssa. Josephia ja hänen perhettään on myös vainottu uhkapuheluilla. Kerran joku soitti ja esitti olevansa sairaalasta, ja pyysi heitä tulemaan tunnistamaan kuolleita perheenjäseniä. Toisen kerran muuan mies soitti ovikelloa ja kun he avasivat oven, hän heitti sisään kassin, jossa oli yli 40 hiirtä. Ja vielä oli se tapaus, kun Joseph oli kotona ja joku heitti Molotovin koktailin heidän olohuoneeseensa. Onneksi Joseph pystyi sammuttamaan sen, ja heti sen jälkeen hän asennutti kotiinsa kattavan tulensammutus järjestelmän. Pohditte varmaan, miten Joseph sai lopetetuksi nämä kiusaamiset. Se onkin itse asiassa varsin huvittava juttu, johon liittyy Jerusalemin entinen pormestari Uri Lapolianski, joka oli siihen aikaan lähetystyönvastaisen Yad Le ́achim -järjestön päällikkö. Joseph otti häneen yhteyttä ja käski hänen lopettaa häirinnät, johon pormestari vastasi, että hän tekisi sen, jos Joseph lopettaisi saarnaamisen ja evankelioimisen. Joseph suostui ehtoon, mutta vaati saada kaiken kirjallisena, joten he tapasivat Yad Le ́achimin toimistossa ja allekirjoittivat sopimuksen, jossa sanottiin, että he lopettaisivat Josephin kiusaamisen ja Joseph lopettaisi evankelioimisen. Joseph vei oitis paperin poliisille todistukseksi Yad Le ́achimin osuudesta häirintään. Tuo teko lopetti totta tosiaan kaiken häirinnän.
Psalmien kirjaa pidetään Daavidin kirjoittamana. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, tai ehkä juuri niiden ansiosta, hän pystyi kirjoittamaan Raamatun hengellisimmän ja innoittavimman kirjan. Hänen laillaan Perustajasukupolvi rakensi Israelin messiaanisen ruumiin teologisen ja hengellisen perustan; he istuttivat ja perustivat kaikki seurakunnat.
Aivan niin kuin minun vanhempani ja heidän sukupolvensa ovat kuningas Daavid, minun sukupolveni, Sabrasukupolvi, on kuin kuningas Salomo. 1 Aikakirja 22:9 sanoo: ”Mutta sinulle on syntyvä poika. Hänestä tulee rauhan mies, ja minä annan hänen päästä rauhaan kaikilta vihollisilta, jotka asuvat hänen ympärillään.”
Meitä vanhemmalta sukupolvelta saamamme lahja on rauha. He ovat taistelleet taistelumme meidän puolestamme, me olemme saaneet perinnöksi tunnustetun valtion ja nykyään suurin osa israelilaisista pitää messiaanisia juutalaisia osana juutalaista kansaa. Jakeessa 8 Jumala sanoi Daavidille: ”Sinä et saa rakentaa temppeliä minun nimelleni, koska olet vuodattanut maahan paljon verta minun edessäni.” Jakeessa 10 Salomosta kirjoitetaan: ”Hän rakentaa temppelin minun nimelleni. Hän on oleva minun poikani ja minä olen hänen isänsä ja minä vahvistan hänen kuninkaallisen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi Israelissa.”
Uskon, että Sabrasukupolven tehtävä ja velvollisuus on käyttää sitä perustusta, jonka Perustajasukupolvi on laskenut, ja rakentaa sille Jumalan Temppeli. Meidän velvollisuutemme on tuoda Messias juutalaisille ja Israelille. Tämän tehdäksemme meidän täytyy kulkea vanhempiemme polkua: kestää heidän kestämänsä vastoinkäymiset ja kokea hiellä ja verellä ansaittu hyväksyntä. Meidän Sabrasukupolven edustajien täytyy omaksua aktiivinen ja vaikutusvaltainen rooli liike-elämässä, lehdistössä, koulutuksessa, politiikassa ja kaikissa yhteiskuntaan liittyvissä asioissa.
Jotta voisi ymmärtää sabran suuremman merkityksen, täytyy tietää jotain juutalaisen kansan historiasta Raamatun profetioiden valossa. Juutalaisen kansan sirottaminen ympäri maailmaa ja sen uudelleen syntyminen kansakuntana ovat Herran ihmeellistä suunnitelmaa.
Katsokaamme aluksi muutamaa profetiaa, jotka liittyvät juutalaisten maanpakolaisuuteen. Vaikka juutalaiset olivat kokeneet vankeuden aikoja historiansa aikana, hajottamisen toimittivat roomalaiset ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. Tämä tapahtui aika pian Jeshuan ajan jälkeen. Itse asiassa, kun hän oli kerran opetuslastensa kanssa, yksi heistä huomautti, miten mahtava Temppeli oli. Silloin Jeshua antoi tämän synkän profetian, Matteus 24:2: ”Näettehän kaiken tämän? Totisesti minä sanon
teille: tähän ei jää kiveä kiven päälle, vaan kaikki revitään maahan.”
Tämä profetia täyttyi kirjaimellisesti, kun roomalaiset hajottivat temppelin maan tasalle vuonna 70 AD. Jeshuan ennustus siitä, ettei kiveä jäisi kiven päälle, toteutui. Kaikki mitä Temppelistä on nyt jäljellä, on osa sitä ympäröinyttä ulkomuuria. Bar-Kokhva -kapinan jälkeen juutalaiset hajotettiin ympäri laajaa Rooman valtakuntaa. Vuoteen 300 AD mennessä heitä oli kaikkialla Rooman valtakunnassa paitsi Britanniassa.
Raamatusta löytyy monia profetioita tästä kaikkialle hajottamisesta. Tässä on muutamia esimerkkejä. 5 Mooses 28:64 sanoo: ”Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan kautta koko maailman…” Jeremia ennusti luvussa 9:15, että ”Minä [Jumala] hajotan heidät kansojen [pakanoiden] sekaan, joita eivät he eivätkä heidän isänsä ole tunteneet...”
Hesekielin ennustus on samankaltainen: ”Minä hajotan sinut kansojen sekaan ja sirotan sinut muihin maihin” (22:15).
Juutalaisten kotimaan fyysisestä tilastakin oli profetioita: siitä tulisi autio ja asumaton tuon maanpakolaisuuden ajaksi, kun juutalaiset olisivat poissa kotimaastaan.
Niin kuin temppelin tuhoaminen ja kansan sirottaminen muihin maihin olivat täyttyneet profetioiden mukaisesti, niin myös Jumala on luvannut meille, että juutalainen kansa säilyy elossa kautta aikakausien. Profeetta Jeremia rinnastaa juutalaisen rodun elossa säilymisen varmuuden siihen varmuuteen, jolla päivä seuraa yötä. ”Vasta sitten jos liittoni päivän ja yön kanssa ei enää ole voimassa ja jos en ole säätänyt taivaan ja maan lakeja, vasta silloin minä hylkään Jaakobin siemenen…” (33:25-26).
”Sillä minä olen HERRA, minä en muutu. Sen vuoksi te ette tuhoudu, oi te Jaakobin lapset” (Malakia 3:6, engl.).
Vaikka monet voimakkaat valtiot ovat yrittäneet tuhota juutalaiset, juutalaisen kansan yhäti jatkuva olemassaolo osoittaa, että meillä on Jumala, joka ei muutu. Aina kun kuulemme uutisissa puhuttavan juutalaisista, sen tulisi muistuttaa meitä siitä, että Jumala on luvannut, että he säilyvät elossa vastoin kaikkia odotuksia, ja että Hän on uskollinen.
Juutalaisen kansan yhteen kokoaminen ja Israelin valtion uudelleen syntyminen kuuluivat tietysti Jumalan suureen suunnitelmaan. Vuosien 1882 ja 1948 välillä arviolta yli 500.000 juutalaista palasi kotimaahansa. Vuonna 1917 kenraali Allenbyn johtama brittiarmeija valtasi Palestiinan sortuvalta Ottomaanivallalta. Brittien hallitessa Palestiinaa juutalaisia tuli laumoittain takaisin kotimaahansa kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla. 1930-luvulla juutalaisia tuli Haifan satamaan Saksasta, josta he pakenivat natsien vainoja. Tulijoita saapui niin valtavana virtana, että maahanmuuttajapaljoutta varten avatut vastaanottoleirit olivat täpötäysiä.
Hesekiel profetoi tästä, kun hän sanoi: ”Näin sanoo Herra, HERRA…. Minä haen ne kansojen seasta, kokoan ne muista maista ja tuon ne omaan maahansa” (34:11,13).
Huomaamme, miten Jumala tekee selväksi, että juutalaisia ei koota vain jonnekin, vaan nimenomaan heidän muinaiseen kotimaahansa.
Vuosien 1652 ja 1946 välisenä aikana juutalaisten mahdolliseksi kotimaaksi suunniteltiin ainakin kahtakymmentä muuta paikkaa eri puolilla maailmaa, mutta ei Israelia. Esimerkiksi vuonna 1905 Britannian hallitus tarjosi juutalaisten kotimaaksi 5000 neliömailia alueelta, joka on nykyään Keniaa. Mutta juutalaiset tahtoivat Israelin. Toisen Maailmansodan jälkeen eloon jäänyt juutalaisten jäännös eli Keski-Euroopassa syrjittyinä ja kodittomina pakolaisina, joista suurin osa tahtoi palata muinaiseen kotimaahansa.
Ongelmia aiheutui arabien lisääntyvästä vastustuksesta tätä maahanmuuttoa kohtaan. Marraskuun 29. päivänä 1947 Yhdistyneet Kansakunnat hyväksyi juutalaisen valtion ja arabivaltion perustamisen Palestiinaan. Tätä suunnitelmaa vastustettiin ankarasti ja jännitys alueella kasvoi kasvamistaan. Vihdoin 14.toukokuuta 1948 David Ben Gurion, Israelin ensimmäinen pääministeri, allekirjoitti Israelin valtioksi julistuksen. Juutalaisilla oli taas kerran itsenäinen valtio.
Arabien vastarinnasta johtuen maata kynnettiin panssaroiduilla traktoreilla. Pian maasta tuli taas hedelmällinen, ja se alkoi tuottaa mm maailmankuuluja Jaffa-appelsiineja. Kansakunnan synnyttyä uudelleen tuhkasta, Israelista on tullut maatalouden tutkimuksen ja kehittämisen johtava maa maailmassa. Tämä on johtanut huomattavaan kasvuun maan sadon määrässä ja laadussa, ja sen maatalouden teknologian innovaatioita käytetään kaikkialla maailmassa.
Tästähän profeetta Hesekiel puhui luvussa 36:8-9: ”Mutta te, Israelin vuoret, kasvatatte oksia ja kannatte hedelmää kansalleni Israelille,…silloin teitä viljellään ja teihin kylvetään.”
Israelista tuli jälleen hedelmällinen, kun juutalaiset palasivat sinne, juuri niin kuin Raamattu ennusti. Palaavien juutalaisten täytyi rakentaa itselleen kodit tähän autioon maahan. Vuonna 1909 Tel Avivin perustajat kokonontuivat kuivilla ja hylätyillä hiekkadyyneillä katsastamaan ostamaansa maata. Tänä päivänä Tel Aviv on menestyvä moderni kaupunki, jossa asuu yli 3,5 miljoonaa asukasta. Monia muita yhtä moderneja kaupunkeja on rakennettu karulle maalle Israelin valtion perustamisen jälkeen. Tämäkin on Raamatun profetioiden täyttymystä.
”Minä tuon paljon ihmisiä, koko Israelin heimon, teidän rinteillenne, kaupungit asutetaan ja rauniot rakennetaan” (Hesekiel 36:10).
Muinaisesta Jerusalemin kaupungistakin on tullut menestyvä moderni kaupunki.
Luukas 21:24:ssä Herramme Jeshuua antoi mielenkiintoisen profetian Jerusalemista. Hän sanoi: ”...ja
pakanat tallaavat Jerusalemia, kunnes pakanoiden ajat täyttyvät.”
Jeshua sanoi, että pakanakansat pitäisivät Jerusalemia hallussaan rajoitetun ajan. Jeshuan aikana Jerusalem oli roomalaisten vallan alla. Sittemmin kaupunki oli monien ei-juutalaisten valtojen hallitsemana, mm muslimien, ristiretkeläisten, ottomaanien ja muiden, aina vuoteen 1967. Silloin, Kuuden Päivän Sodan aikana, juutalaiset saivat takaisin kaupungin hallinnan. Raamattu ennusti, että juutalaiset kaupungit rakennettaisiin jälleen, ja että Jerusalem olisi jälleen juutalaisten hallitsema, ja näin on todella tapahtunut.
Sabrana, Israelissa syntyneenä juutalaisena, minä olen elävä todiste Jumalan uskollisuudesta. Israelin kansan uusi elämä heidän omassa maassaan on Raamatun profetioiden täyttymys. Sakarja 12:10 sanoo: ”...ja he katsovat minuun, jonka ovat lävistäneet.” Herra on luvannut, että Israel tunnustaa lopulta Jeshuan Messiaakseen. Sinullakin on tehtävä tässä, jos sallit Herran käyttää sinua. Hän on tekevä sen, mutta tavalla tai toisella Messias on tulossa ja koko Israel on pelastuva, niin kuin on ennustettu.
OPETUSTA SIIONISTA, NR 37 Kesäkuu 2018 / Tamuz 5778