Hilary le Cornu
Kirjeessään Rooman seurakunnalle Paavali puhuu ”rauhasta” kahdessa eri kohdassa, luvuissa 5 ja 14. Vaikka hän ei suoraan yhdistä näitä kahta kohtaa ja ne näyttävät olevan saman aiheen erillisiä käsittelyjä eri tarkoituksiin, näiden kahden luvun tekstien vertailu tuo esiin merkittävän teologisen periaatteen.
Luvussa 5 Paavali selvittää Jeshuan kuoleman ja ylösnousemuksen merkitystä niille, jotka ovat uskollisia Jumalalle Hänessä: ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeshuan Messiaan kautta” (jae 1).
Uskovan ”vanhurskauttaminen” perustuu Jeshuan uskollisuuteen Jumalalle (vrt. 3:22). Jeshuaa kutsutaan ”Herra meidän vanhurskautemme” (Jer. 23:6), ja siinä kuuliaisuudessa, jonka Hän oppi siitä mitä Hän kärsi (ristiinnaulitsemisensa ja kuolemansa ”kärsimyksen”), Jumala teki Hänet ”täydelliseksi”, jotta Hän voisi tulla ”iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat Hänelle kuuliaiset” (Hepr. 5:8,9). Paavali kuvaa Jeshuan vanhurskauden lahjaa niille, jotka ovat Hänelle kuuliaiset ”rauhan” aikaansaamiseksi ihmisen ja Jumalan välillä. Jumalan ”armo” (vrt. Room. 5:15-21) voittaa ihmisen ”vihollisuuden tilan” ja asettaa hänet ”seisomaan” Hänen eteensä Jeshuan vanhurskaudessa.
Paavali puhuu rauhasta taas luvussa 14. Siinä yhteydessä hän kehottaa ”tavoittelemaan sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumista” (jae 19). Paavali puhuu rauhasta yhtenä Jumalan valtakunnan tunnusmerkkinä. Koska rauha on yksi Jumalan ominaisuuksista, tulee niiden, jotka ovat uskollisia Hänelle, myös olla ”uskollisia” toinen toisilleen rakastaen ja kunnioittaen lähimmäisiään ollen näin ”rauhassa” keskenään.
On selvää, että Paavali rohkaisee lukijoitaan olemaan Jumalan seuraajia, niin että heidän tulee olla rauhaan pyrkijöitä rauhan valtakunnan mukaisesti. On kuitenkin myös ilmeistä, että hän puhuu samasta ”rauhasta” luvussa 14 kuin luvussa 5. Sen lisäksi noissa kahdessa luvussa on huomattavia tekstillisiä yhtäläisyyksiä, muun muassa ajatus ”seisomisesta”.
”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeshuan Messiaan kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme (engl. käännös: seisomme)” (Room. 5:1, 2).
”Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö (lihaa); ja joka ei syö (lihaa), älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään” (14:3, 4).
Luvussa 5 Paavali kuvaa rauhaa ”sovituksena”, joka lopettaa ”vihollisuuden tilan” ihmisen ja Jumalan välillä. Luvussa 14 hän puhuu rauhasta korkeimpana periaatteena, jolle Jumalalle uskollinen ihminen omistautuu uskovien yhteydessä. Nämä kaksi näköalaa eivät ole toisiaan poissulkevia. Mutta yhteinen ajatus ”seisomisesta” johtaa Paavalin vielä merkittävämpään näkökohtaan rauhasta.
Luvussa 14 Paavali kehottaa yhteisöä ”pyrkimään rauhaan” rakastamalla ja kunnioittamalla veljiä, joiden periaatteet eroavat heidän periaatteistaan – ja ovat jopa vastakkaisia niille. Hän päättelee, että jokaisella on oikeus ymmärtää ja noudattaa Jumalan käskyjä oman ymmärryksensä mukaan. Esimerkit, jotka hän tuo esiin koskevat erityisesti juutalaisten ja ei-juutalaisten uskovien sosiaalisia suhteita, mutta niiden perustana oleva periaate on laajempi käsite. Paavalin mukaan se ”rauha”, joka on ihmisen sovitus Jumalan kanssa Jeshuan kautta (ja se vanhurskaus, jolle se perustuu) on myös uskovan oikeus toimia oman ”omantuntonsa” mukaan Jumalan edessä.
Paavalin esimerkit (epäjumalille uhratun) lihan syömisestä tai syömättä jättämisestä ja yhden päivän pitämisestä toista parempana tai kaikkien päivien pitämisestä yhtä hyvinä (14:5,6) olivat hellenistisen juutalaisuuden keskustelun aihe (johon vaikuttivat Kyyniset esitelmät / Cynical discourses) ja rabbiinisten piirien kiistakirjoitusten aihe:
(Philo, Erikoislait 2:41-53)
”Laissa on kirjattu kaikkiaan kymmenen juhlaa. Ensimmäinen, jonka mainitseminen saattaa tuntua yllättävältä, on joka päivän juhla… Kun laissa kirjoitetaan, että joka päivä on juhla, siinä tarkoitetaan vanhurskaiden ihmisten nuhteetonta elämää, niiden, jotka seuraavat luontoa ja sen säädöksiä. Ja jos paheet eivät olisi voittaneet ja hallinneet meissä niitä ajatuksia, jotka etsivät todella hyödyllistä ja karkottaneet niitä jokaisesta sielusta – jos sen sijaan hyveiden voimat olisivat jääneet voitolle, aika syntymästä kuolemaan olisi yhtä jatkuvaa juhlaa… Ihmiset, jotka ovat täynnä kunnioitettavuutta, tottuneet olemaan välittämättä ruumiin tai ulkonaisten asioiden kärsimyksistä, kouliutuneet pitämään vähäpätöiset asiat vähäpätöisinä, varustautuneet mielitekoja ja himoja vastaan, aina valmiina kohoamaan kannanotoissaan yleisten intohimojen yläpuolelle… sanomme, että sellaiset ihmiset tekevät luonnollisesti koko elämänsä juhlaksi hyveittensä ilossa… ja (juhla-sanan) todellinen merkitys on löytää ilo ja juhla maailman ja sen sisällön tutkistelussa ja luonnon seuraamisessa ja sanojen saattamisessa sopusointuun tekojen kanssa ja tekojen sanojen kanssa. Ja sen vuoksi oli välttämätöntä julistaa, että juhlat kuuluivat yksin Jumalalle, sillä yksin Jumala on onnellinen ja siunattu, vapaa kaikesta pahasta, täynnä hyvän täydellisiä muotoja tai pikemminkin, jos totuus sanotaan, Hän on itse hyvä, josta virtaa kaikki hyvä taivaassa ja maan päällä.”
Tätä hellenistisen juutalaisen ajattelutavan taustaa vasten kaksi tunnettua farisealaista koulukuntaa, Beit Hillel ja Beit Shammai, väittelivät oikeasta asenteesta sapatin ja Tooran ruokamääräysten pitämiseen:
”Opetettiin: He (viisaat) kertoivat Shammai Vanhemmasta, (että) koko elämänsä ajan hän söi sapatin kunniaksi. (Sen vuoksi), jos hän löysi hyvännäköisen eläimen hän sanoi: Olkoon tämä sapatiksi. (Jos hän jälkeenpäin) löysi paremman näköisen, hän pani sen sivuun (sapatiksi) ja söi ensimmäisen. Mutta Hillel Vanhemmalla oli eri ominaisuus, sillä kaikki hänen tekonsa olivat taivaan takia, sillä on sanottu: ’Kiitetty olkoon Herra joka päivä’ (Ps. 68:20). Opetettiin myös: Beit Shammai sanoo: Viikon ensimmäisestä päivästä lähtien (valmistautukaa) sapattia varten; mutta Beit Hillel sanoo: ’Kiitetty olkoon Herra joka päivä’… Ensimmäisestä sapatin jälkeisestä päivästä lähtien Shammai Vanhemmalla oli tapana ostaa puita sapattia varten; mutta Hillel Vanhemmalla oli eri, suurempi peruste: Tehkää kaikki tekonne taivaan takia” (Beza 16a, Pesikta Rabbati 23).
Beit Shammai kunnioitti sapattia enemmän kuin muita viikonpäiviä, koska Jumala nimenomaan käskee kansaansa tekemään niin (2.Moos. 20:8-11; 5.Moos. 5:13-15). Beit Hillel taas väitti, että oli mahdollista pitää Psalmin 68:19 ”Kiitetty olkoon Herra joka päivä” (tulkintaa) vielä suurempana käskynä, jonka mukaan ihminen voi kunnioittaa Jumalaa viikon jokaisena päivänä. He sovelsivat myös samaa periaatetta syömiseen sillä perusteella, että ei mikään ole ”puhdasta” tai ”epäpuhdasta” itsessään:
”Eräs pakana kyseli Rabbi Johanan ben Zakkailta: ’Ne asiat, joita te juutalaiset teette tuntuvat taikuudelta. Hieho tuodaan, se poltetaan, jauhetaan tuhkaksi ja sen tuhka kerätään. Sitten kun joku teistä saastuu kosketuksesta ruumiin kanssa, kaksi tai kolme tippaa tuhkaa sekoitettuna veteen pirskotellaan hänen päällensä ja hänelle sanotaan: Sinä olet puhdistettu”. Rabbi Johanan kysyi pakanalta: ’Onko hulluuden henki koskaan vallannut sinua?” Hän vastasi: ’Ei’. ’Oletko koskaan nähnyt ihmistä, jonka hulluuden henki on saanut valtaansa?’ Pakana vastasi: ’Kyllä’. ’Ja mitä sinä teet sellaiselle ihmiselle?’ ’Juuria tuodaan, niiden palamisesta nouseva savu pannaan nousemaan hänen ympärilleen ja vettä pirskotellaan hänen päälleen kunnes hulluuden henki pakenee’. Siihen Rabbi Johanan sanoi: ’Etkö kuule, mitä sinun suusi sanoo? Samoin on sellaisen ihmisen kohdalla, joka on saastunut kosketuksesta ruumiin kanssa – hänet myös on vallannut henki, saastaisuuden henki…’ Kun pakana oli lähtenyt, Rabbi Johananin oppilaat sanoivat: ’Opettajamme, sinä vaiensit tuon pakanan helpolla vastauksella, mutta minkä vastauksen sinä annat meille?’ Rabbi Johanan vastasi: ’Vannon teidän elämänne kautta: ruumiilla itsessään ei ole valtaa saastuttaa eikä tuhkan ja veden sekoituksella itsessään ole valtaa puhdistaa. Totuus on, että Punaisen Hiehon puhdistava voima on Pyhän säädös'” (Pesikta de-Rav Kahana 4.7).
Beit Hillel (johon Rabbi Johanan kuului) ymmärsi näin ollen, että ruoka voidaan ”pyhittää” Jumalan edessä samalla tavoin kuin ”epäpyhät” viikonpäivät voidaan pyhittää:
”Rabbi Simon (Yohain poika) sanoi: Jos kolme on syönyt samassa pöydässä eivätkä he ole puhuneet siinä Tooran sanoja, on kuin he olisivat syöneet kuolleille (uhrattuja) uhreja sillä (sellaisista ihmisistä) sanotaan: ’Sillä täynnä oksennusta ja saastaa ovat kaikki pöydät, (ne ovat) ilman Kaikkialla Läsnäolevaa’ (Jes. 28:8). Mutta jos kolme on syönyt samassa pöydässä ja he ovat puhuneet siinä Tooran sanoja, on kuin he olisivat syöneet Kaikkialla Läsnäolevan pöydässä, siunattu olkoon Hän, niinkuin on sanottu ’Tämä pöytä, joka on Herran edessä'” (Hes. 41:22; Avot 3.3).
Paavali vetoaa näihin samoihin esimerkkeihin ja soveltaa samoja periaatteita ”rauhaan pyrkimiseen”. Kukaan ei voi arvostella tai tuomita toista veljeä uskovien yhteydessä, koska Jumala yksin voi tehdä ihmisen kykeneväksi ”seisomaan” Hänen armossaan ja suosiossaan. ”Rauha” tai sovitus, jonka jokainen uskova vastaanottaa Jumalalta Jeshuassa saa sitten kaksi uutta keskenään yhteydessä olevaa näkökohtaa. Jokaisella ihmisellä on oikeus – vapaus – ”seistä” Jumalan edessä oman tulkintansa mukaisesti (”pyhittäminen” tai ”ei-pyhittäminen”) Jumalan kirjoitetuista käskyistä. Hänen tulee totella Tooraa ”Herran tähden” tai ”taivaan tähden” (Room. 14:6). Jumala ei tuomitse ihmistä hänen käytöksestään, vaikka se näyttäisi olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä Hän on itse käskenyt Sanassaan, jos ihminen on ”rauhassa” itsensä kanssa tekemisensä oikeudesta; tai jos ihmisen käytös on alistettu hänen halulleen rakastaa ja kunnioittaa veljeään (joka on samoin ”omassa mielessään täysin varma” oman tekemisensä oikeudesta):
”Vaikka Shammain koulukunta on eri mieltä Hillelin koulukunnan kanssa (eri perusasioissa koskien avioliittolakia, pääsemättä yhteisymmärrykseen)… Beit Shammai ei pidättänyt menemästä naimisiin Beit Hillelin naisten kanssa, vaan pikemmin noudattivat totuuden ja rauhan polkuja (Snl. 3:17) keskenään… Huolimatta siitä, että (hyvin useissa tapauksessa) nämä (Beit Shammai) kielsivät ja nuo (Beit Hillel) sallivat, he eivät pidättyneet valmistamasta rituaalisesti puhtaita ruokiaan yhdessä toteuttaakseen sen, mitä on kirjoitettu: ’Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään oikeat, mutta Herra tutkii sydämet'” (Snl. 21:2; Tosefta Yebamot 1.10, 11).
Rauha, jonka Jumala antaa vanhurskauttaessaan ihmisen antaa näin ollen uskovalle oikeuden toteuttaa Jumalan tahtoa niin kuin hän sen parhaiten ymmärtää ja hän on varma siitä, että Jumalan ensisijainen tahto on se, että jokainen ”tuntee” Hänet ja Hänen luonteensa (vrt. Jer. 9:23, 24).
”Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään puhtaat, mutta Herra tutkii henget. Heitä työsi Herran haltuun, niin sinun hankkeesi menestyvät” (Snl. 16:2, 3).
Bar Kappara selitti: ”Mikä lyhyt teksti sisältää Tooran kaikki tärkeät periaatteet? ’Tunne Hänet kaikilla teilläsi, niin Hän sinun polkusi tasoittaa'” (Snl.3:6; Berakoth 63a).
Sentähden Paavalin pohdiskelun mukaan luvussa 14 ihminen, joka on uskollinen Jumalalle Jeshuassa ”tekee syntiä” ja tulee ”epävanhurskaaksi” silloin, kun hän toimii vastoin omaa ymmärrystään Jumalan käskyistä. Jumalan ”rauhan” lahja ei ole ainoastaan Hänen sovituksensa, joka hävittää vihollisuuden Hänen ja ihmisen välillä (luku 5), vaan myös tapa, jolla ihmiset voivat välttyä tekemästä enää syntiä rajoitetussa kyvyssään ymmärtää Jumalan käskyjä ja noudattaa niitä. Hänen vanhurskauden lahjansa Jeshuassa antaa uskovalle ”vapauden synnistä” tämän päivittäisessä vaelluksessa Jumalan edessä, koska hän voi olla varma siitä, että Jumala ei lue hänelle syntiä kun hän toimii parhaan ymmärryksensä mukaan Jumalan luonteesta ja jos hänen kaikki tekonsa ovat alistetut ”rauhan pyrkimiselle” veljien kanssa.
