Kirj. Jaimani L. Rubens
Koin dramaattisen kääntymyksen hinduismista kristinuskoon yhdessä päivässä, kun yritin epätoivoisesti etsiä työtä ja minula oli neljä opintopistettä tietotekniikan tutkintoon. Menin erääseen kirkkoon, suoritin kaikki muodollisuudet. Minun täytyi sitoutua palvelemaan, joten liityin naisten ryhmään.
Joka ikinen päivä etsin lehdistä työpaikkaa, mutta kaikki minulle sopivat työpaikat olivat avoinna vain valkoihoisille. Sitten näin yhden ilmoituksen, jossa haettiin kristittyä. Minä täytin kaikki vaatimukset, mutta koska olin aivan äsken kääntynyt, en uskonut olevani sopiva tuohon paikkaan, mutta lähetin kuitenkin hakemukseni. Minut kutsuttiin haastatteluun ja minulle sanottiin, että he ilmoittaisivat minulle heti kun Herra sanoisi heille, kenet tuli palkata. Yllätys! Yllätys! Herra puhuu ihmisille. Puhuuko Herra minulle, antaako Herra anteeksi syntini? Olin ollut vankka hindulainen 35 vuotta. Menestyin elämässäni. Hän on siirtänyt syntimme meistä niin kauas kuin itä on lännestä (Ps. 103:12).
Bettyllä oli tapana kutsua minut naisten kokouksiin, mutta minä kieltäydyin joka kerta. Eräänä päivänä hän soitti: ”Meillä on kokous ja tarvitsen sinua auttamaan minua karttojen tekemisessä. Haen sinut klo 8 ja ota mukaan meitä varten lounasta.” Tiesin, että minun oli pakko mennä tuohon kokoukseen.
Nautin suunnattomasta tuosta päivästä, Raamatun tutkimisesta ja yhdessäolosta. Kun Betty toi minut kotiin, annoin hänelle purkin tähteeksi jäänyttä pikkelsiä ja hän sanoi: ”Minä en oikein välitä pikkelsistä, mutta tyttäreni ja mieheni pitävät siitä.”
Betty soitti sitten myöhemmin ja sanoi: ”Mieheni ei ole kotona, mutta minä ja tyttäreni olemme tyhjentännet koko purkin. Sinun on tultava opettamaan meille, miten tällaista vihannespikkelsiä tehdään.” Vastasin tulevani lähestyvän loman aikana. Bettyllä oli muutama meno, mutta hän olisi vapaa syntymäpäivänäni, 13. tammikuuta, ja sovimme, että menisin silloin heille.
Betty, hänen äitinsä ja tyttärensä olivat valmiina tekemään pikkelsiä. He kirjoittivat ylös reseptin ja nauttivat suunnattomasti pikkelsin tekemisestä. Söimme lounasta ja Herby rukoili ruokarukouksen. Betty sanoi minulle: ”Minut on kutsuttu erääseen konferenssiin Singaporeen ja tahtoisin, että sinä tulet kanssani.” Kieltäydyin, mutta hän sanoi: ”Ajattele asiaa. Se on huhtikuussa ja voimme matkustaa Intian kautta, sillä haluan viettää yhden viikonlopun äiti Teresan kanssa ennen kuin menen Singaporeen.” En ollut käynyt koskaan esi-isieni kotimaassa, Intiassa.
Kerroin sinä iltana puolisolleni, että kaikki oli mennyt hyvin ja että Betty pyysi minua mukaansa matkalle. Mieheni vastasi: ”Olet valehtelija ja yrität vain todistella jotain, sillä ei tuo hieno perhe haluaisi koskaan matkustaa sinunlaisesi kanssa. Olet vain toimistovirkailija.” En sanonut sanaakaan, mutta ajattelin Raamatun kohtaa: ”Hän lunastaa sinun elämäsi turmiosta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella” (Ps. 103:4). Siitä päivästä lähtien rukoilin joka ilta, etsin Herran kasvoja ja sanoin hänelle: ”Tiedän, että sinä puhut monille ihmisille, etenkin Bonzolle kaiken aikaa. Ole hyvä ja puhu minulle.”
Lounastauoillani tiedustelin lentoja ja hintoja ja aloin tehdä suunnitelmia. Eräänä aamuna jätin puolisoni töihin ja ajoin kampaajalle ottamaan kevytpermanentin matkaa varten. Ajaessani juttelin Herralle: ”Kun pääsen kampaajalta, menen pankkiin ja pyydän lainaa.” Silloin kuulin äänen sanovan: ”Älä mene, sitä ei myönnetä.” Ihmettelin, että Herrako minulle puhui, mutta vastaus suututti minua, enkä pystynyt ajattelemaan mitään muta kampaajalla ollessani.
Jälkeenpäin ajoin pankkiin ja kyselin lainaa. Nainen katsoi minua ja vastasi: ”Sitä ei myönnetä.” Aloin inttää: ”Ette ole katsonut tiliäni ettekä neuvotellut kenenkään kanssa.” Nainen tokaisi taas: ”Sitä ei myönnetä!” Vau! Olin kuullut nuo samat sanat aamulla. Kyyneleet pyrkivät esiin ja valuivat poskilleni. Menin naistenhuoneeseen itkemään, pesin kavoni ja ajoin takaisin töihin.
Rukoilin joka ilta ja pyysin anteeksi Herralta sitä, että en ollut uskonut häntä, ja että vastaisuudessa kuuntelisin hänen ääntään ja tottelisin. Myöhemmin soitin pankkiin ja sovin tapaamisesta. Kun astuin siään, pankin edustaja kysyi: ”Täytyykö minun käydä istumaan, kuinka monta tuhatta haluatte?” Katsoin mieheen tyrmistyneenä ja muistin, että Herra vahvistaa aina tahtonsa. Sanoin miehelle, että palaisin asiaan, kun tietäisin tarkan summan ja myöhemmin sain shekin.
Matkareittimme oli Durban, Johannesburg, Nairobi, Mumbai, Bangkok, Hong Kong, Taiwan, Hong Kong, Singapore, Mumbai, Mauritius, Durban. Matkatoimistovirkailija soitti minulla sanoakseen, että jos lentäisin Mumbaihin Mauritiuksen kautta, säästäisin 500 randia, mutta kieltäydyin. Tuona viikonloppuna eräs sisar tuli käymään Johannesburgista, antoi minulle vähän ruokaa ja kirjekuoren. ”Nauti Intiasta”, hän sanoi. Kirjekuoressa oli 500 randia käteisenä.
Betty ja minä teimme lähtöselvityksen yhdessä, jotta hänen ei tarvitsisi maksaa ylimääräisestä matkatavarasta. Meillä oli liittymälentö Nairobista Mumbaihin. Lähdimme Nairobiin ja saavuimme turvallisesti sinne klo 22.00. Kuljimme transithallin läpi odottamaan lentoamme ja saimme tietää, että lento olisi vasta 27 tunnin kuluttua. Koska meillä oli Etelä-Afrikan passit, meidät vietiin hyvin likaiseen odotusaulaan. Ystäväni pyysi minua odottamaan matkatavaroittemme luona, palasi hetken kuluttua kädessään löytämänsä pahvipalanen ja sanoi: ”Minä käyn tämän päälle, en voi istua likaisella sohvalla.
Halusimme kupin tetä, joten sanoin hänelle, että kiertelisin katsomassa, mitä voisin löytää. Lähdin kauppoja kohti ja kuulin jonkun puhuvan gujaratin kieltä. Meni sisään ja kysyin, vaihtaisiko hän matkashekin käteiseksi, koska me olimme juuttuneet odotusaulaan 27 tunniksi ja tarvitsimme teetä ja ruokaa. Hän sanoi, että hän kyllä vaihtaisi shekin, mutta ei ruoan ostoa varten; hän ottaisi yhteyttä lentoyhtiöön, jotta he toimittaisivat meille ruokaa.
Eräs nainen kysyi, meninkö transithalliin, kun kävelimme yhdessä Bettyn luo. Tämä nainen sanoi: ”Ei tämä ole se paikka. Tulkaa, tuolla on paljon parempi halli, jossa voimme olla yhdessä siihen asti kun aamulentoni Zimbabween lähtee.” Tämä nainen oli eurooppalainen lähetystyöntekijä. Kun hän kuuli ahdingostamme, hän osti meille aamiaista, ja saimme nauttia keskinäisestä toveruudesta.
Joimme aamuteen, saimme välipalaa ja riittävästi ruokaa vielä lounaaksikin, ja lentoyhtiö lähetti meille iltaruoan. Juttelimme paljon, luimme ja rukoilimme ennen lentoa Mumbaihin.
Nairobissa tapahtuneen viivästyksen takia Betty ei voinut mennä Kalkuttaan enkä minä Gujaratiin. Ajattelin miten hyvä Herra olikaan minua kohtaan, kun minun ei tarvitse kohdata vainoa perheeni taholta. Sunnuntaina menimme tuomiokirkkoon ja sitten Betty lähti. Minä hain matkatoimistosta sisämaanlentolippuni: Delhi, Kashmir, Varanasi, Kalkutta, Chennai, Bangalore ja Mumbai.
Kohtasin miellyttäviä tuttavuuksia. Vaikka en ollut varannut etukäteen majoitusta, kaikki majapaikkani olivat oikein mukavia ja ruoka oli loistavaa. Lähdimme Delhistä, jossa lämpöä oli 45 astetta ja saavuimme lumen kaunistamaan Kashmiriin, jossa lämpötila oli miinus 9 astetta. Selvisin hengissä kesävaatteineni, ilman takkia ja sukkia hiihtokeskuksessa, joka toimi kesäisin golf-ratana.
Pääsin tapaamaan äiti Teresaa. Vaikka minulle sanottiin, että hän on yleensä ulkomailla ja tuskin koskaan Kalkutassa, hän olikin paikalla, ja vietin osan aamupäivää hänen kanssaan. Näin maailmankartan, johon oli merkitty kaikki Laupeuden sisarten avaamat kodit, ja Etelä-Afrikka pisti silmään kuin kipeä peukalo. Äiti Teresa sanoi, että hän voi tulla Etelä-Afrikkaan, mutta vain kansainyhteisön sisarten kanssa. Hän oli aikaisemmin jo kieltäytynyt tulemasta, koska hän ei kaksine käsineen voisi tehdä kaikkea yksin. Jokaisessa kodissa, joka avataan jossain päin maailmaa, on aina intialaisia sisaria, joten minun tuli pyytää jokaista tuntemaani rukoilemaan Jeesusta, ja jos me kaikki rukoilemme yhdessä, Jeesus vastaa.
Äiti Teresa vei minut kappeliin, polvistui ja rukoili. Minulle tarjottiin lounas ja mahdollisuus levähtää hetkinen. Sunnuntaisin sisaret saivat levätä tunnin lounaan jälkeen. Minä läksin etsimään filmiä kameraani, jotta saisin kuvan yhdessä äiti Teresan kanssa. Intiassa sunnuntai on tavallinen työpäivä, mutta Kalkutassa kaikki paikat ovat kiinni. Löysin kuitenkin onneksi pienen kioskin ja sain ostetuksi filmiä.
Minulle oli kerrottu, että minun pitäisi mennä iltapäivällä sisarten kanssa ambulanssilla ja työskentelisin kuolevien kodissa. Suostuin. Kun kävelin kaduilla, juttelin Herralle: ”Minä olen lomalla. Olisin halunnut tehdä työtä lasten parissa, koska he saavat ihmiset nauramaan. En tahdo itkeä.” Menimme kuolevien kotiin ja hämmästyin nähdessäni siellä vapaaehtoisia kaikkialta maailmasta. Sisaret tunsivt heistä joitakuita. Naiset tekivät työtä naisten kanssa ja miehet miesten. Minun ei tarvinnut vuodattaa kyyneleitä; näin kuinka Kirjoitukset kävivät toteen silmieni edessä: eurooppalaiset nuoret ja kiinalaiset naiset hoitivat intialaisia. ”Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikella voimallasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matt. 22:37-39).
Ranskalaiset nuoret olivat olleet Intiassa jo jonkin aikaa ja he tunsivat melkein kaikki potilaat. He tekivät työtä viikon ja reissasivat sitten viikon. Tunnistin erään naisen nimestään muslimiksi, ja osasin puhua hänen kieltään. He pyysivtä, että yrittäisin saada hänet ottamaan lääkkeensä, joten juttelin hänen kanssaan. Hän kysyi minulta, miksi oli kestänyt niin kauan ennen kuin tulin hänen luokseen. Vastasin, että minulle oli ollut kiire, mutta että nyt minulla oli tauko ja pääsin tulemaan. Hän silmäili yksinkertaista sinistä puuvillaista työtakkiani ja kysyi: ”Antaisitko tuon lähtiessäsi minulle, kun täällä on niin kylmä eikä minulla ole villatakkia?” Lupasin sen hänelle (ulkona oli +42) Pyysin häntä ottamaan lääkkeensä, ja hän otti. Huomasin, että mitään ei heitetty hukkaan ja mitä tarjottiin äidin talossa tarjotiin myös kadulla.
Bangkokin lennolla olin ainoa matkustaja, jolla ei ollut mangolaatikkoa. Vieressäni istuva herrasmies kysyi minulta, miksi en vienyt mangoja perheelleni Bangkokiin. Vastasin olevani etelä-afrikkalainen turisti. Hän sanoi, että voisin jakaa hänen kanssan taksin ja maksaa puolet hinnasta, ja hän ehdotti myös majapaikkaa. Iloitsin kaikista ihanista kiertoajeluista, varsinkin koralliriutoista ja kirkossa käynnistä sunnuntaisin.
Lentoni lähti klo 11.00. Odottelin Cathy Pacific osastossa ja ihmettelin, miksi siellä ei ollut ihmisiä. Kysyin syytä, ja minulle vastattiin, etä lento oli lähtenyt etuajassa. Minun piti käydä esimiehen luona, joka järjesti minut Thai-lennolle Hong Kongiin. Koneeseen noustessani sain orkidean ja minulle tarjottiin herkullinen kala- ja äyriäisateria. Hong Kongin lentokentällä oli lakko ja vain muutama työntekijä. Ihmiset vaihtoivat jonosta toiseen. Minä seisoin jonossa pitkän aikaa. Muuan rouva sanoi minulle: ”Olen katsellut, kuinka ihmiset hyppäävät edestakaisin ja vaihtavat jonosta toiseen, mutta te pysytte niin rauhallisena. Sanokaahan, kuinka te voitte olla niin rauhallinen?” Sanoin, että olen etelä-afrikkalainen intialainen, jolla on Etelä-Afrikan passi. Kaikkialla, minne menen, minua kuuustellaan. Nytkin ensin oli lento myöhässä Nairobissa, sitten saavuin Kalkuttaan neljä tuntia myöhässä, mutta siunauksena sain viettää aikaa äiti Teresan kanssa. Sitten myöhästyin lennoltani Hong Kongiin, koska lento lähti etuajassa.” Rouva kertoi olevansa amerikkalainen ja katolinen, joka uskoi, että äiti Teresa oli pyhempi kuin paavi. Hymyilimme toisillemme.
Sain taksin ja kun näytin kuljettajalle osoitteen, hän vain pudisteli päätään. Hän vei minut sinne ja pysähtyi ja kadulla oleva herrasmies otti matkatavarani ja minä menin hänen kanssaan. Paikan sijainti oli sopiva, keskellä kaupunkia ja se oli halvin. Minua neuvottiin menemään ilmaisella bussilla lentokentälle. Nautin kiertoajeluista ja monien uskovien tapaamisesta, hyvästä ruoasta ja ostoksilla olosta. Isäntä piti minulle varattuna suuren huoneen, siksi kunnes palasin Taiwanilta, ja huolehti myös matkatavaroistani.
Taiwan oli ihmeellinen. Työnantajani liikekumppaneita oli minua vastassa lentokentällä. Menimme oikein tyylikkääseen ravintolaan lounaalle ja sitten suuntasimme kohti YMCA:ta, jossa yövyin. Molemmat liikekumppanit olivat uskovia; heidän yritystensä nimet olivat ”viisi ynnä kaksi” ja ”Laud-yhtiöt”. Nautimme toistemme seurasta ja kävimme hurmaavissa paikoissa, mm käärmekujalla, joka aukaistaan klo 23.00, enkä ollut uskoa näkeväni mitä näin. Myös YMCA:ssa oli hyvä yhteishenki.
Hong Kongissa ollessani Herra käski minua käymään Gujaratissa, joten järjestin lennon Singaporesta. Isäntäni auttoi minut matkatavaroineni lentokentälle. Siellä meni kauppaan etsimään Yamahan syntetisaattoria ja Nikon -lisäosaa F3 -kameraan. Myyjä suositteli ostamaan F301 kameran, jottei minun tarvitsisi maksaa tullia. Sain vielä ilmaisen Nikonin kameralaukun.
Lento Singaporeen oli miellyttävä ja olin iloinen nähdessäni Bettyn, Hopen ja Joonan. Joona vei minut siellä seurakuntaan. Kokous oli hyvä ja sitä seurasi Äitien unionin kokous. Onnistuin käymään Tiikerinsalva puutarhoissa ja suurimmalla ostarilla, mutta kristillinen kauppa oli kiinni, koska oli sunnuntai. Hope osti minulle matkamuiston ja söimme päivällistä lentokentällä ennen lentoani Mumbaihin.
Kello oli 2.30, kun saavuin Mumbaihin. Tullivirkailija tuli epäluuloiseksi nähdessään syntetisaattorin ja kameralaukun. Pitkän neuvottelun tulos oli, että minun piti jättää syntetisaattori valtion varastoon, mutta pääsin vihdoin lopulta setäni kotiin ja hyvin ansaitulle levolle. Sovin tätini kanssa, että menemme käymään Gujaratissa, ja siellä ollessani sain kertoa evankeliumin niille, jotka eivät olleet koskaan kuulleet sitä. Oli suurenmoista tavata perhettä ja nähdä talo, jossa isäni, isoisäni ja isoisoisäni olivat syntyneet.
Palasin Mumbaihin junalla ja sitten takaisin lentokentälle. Menin heti lentoyhtiön toimistoon ja pyysin gujaratin kielellä heitä hakemaan matkatavarani, että saisin syntetisaattorini. Kului aikaa ja vaivaa ennen kuin sain sen varastosta, sillä he tahtoivat laskuttaa minulta tuplalisämaksun. Ehdin kuitenkin ajoissa lähtöportille, kun sitä oltiin sulkemassa ja kaikki matkatavarani olivat matkassa mukana, eikä minun tarvinnut maksaa lisämaksua. Olin niin iloinen, kun näin Bettyn koneessa ja sain levähtää.
Lento, ruoka ja matkaseura olivat kaikki hyviä ja saavuimme Mauritiukselle aamulla. Tapasin Phyllisin ja hänen ystävättärensä, joka vei meidät kotiinsa. Hän oli Äitien unionin johtaja. Vietimme sen iltapäivän muiden jäsenten kanssa ja sain tilaisuuden kertoa kokemukseni Äitien unionin kokouksesta Singaporessa. Seuraavana päivänä Phyllisin aviomies vei meidät kiertoajelulle koko saaren ympäri, jota kiersimme vastapäivään ihaillen sen kauniita hiekkarantoja ja virkistysalueita. Pysähdyimme yhdellä hiekkarannalla ja nautimme kauniista vedestä ja valkoisesta hiekasta. Sunnuntaina menimme kirkkoon ja tapasimme piispan ja muita jäseniä. Miespuolinen kokki valmisti meille lounaan, josta me kaikki nautimme suunnattomasti. Viimeisen päivän vietimme Äitien unionin jäsenten kanssa ja minä sain heidän tunnusmerkkinsä ja minut hyväksyttiin jäseneksi.
Viimeisellä matkaetapilla kaikki matkatavarani otettiin kuljetettavaksi ilman lisämaksua, ja matka yli Intian valtameren sujui mukavasti.
Kiitos Herralle aivan ihastuttavasta matkasta, jonka aikan sain nähdä hänen kättensä suurenmoista työtä ja miten hän avasi ovet, niin että saatoin kertoa evankeliumin joka tilanteessa. Ovet olivat nyt auki evankeliumin kertomiselle. En aio enää olla vankina omassa kodissani. Iloitkaa aina yhdessä Herran kanssa! Vieläkin minä sanon, iloitkaa! (Fil.4:4).
En ollut enää vanki omassa kodissani, minulla oli nyt velvollisuus täytettävänä. Puolitoista vuotta myöhemmin äiti Teresa oli Etelä-Afrikassa ja tapasin hänet kolmasti. Kun hän jakoi mitaleja, menin hänen taakseen ja kuiskasin hänen korvaansa, että olin ollut töissä Nirmal Hirdayssa. Hän vastasi minulle hindiksi: ”Kiitos, lapseni.” Jokainen hius päässänne on laskettu! (Luuk. 12: 7).
Kirjoittaja Jai on eläkkeellä oleva kirjanpitäjä Etelä-Afrikasta. Hän rakastaa ruoanlaittoa ja kaikenlaisia käsitöitä. Hän käyttää taitojaan rohkaisemaan ja tavoittamaan uskosta osattomia aina kuin mahdollista. Jai asuu Jerusalemissa miehensä Baruchin kanssa.
TEACHING FROM ZION, OPETUKSIA SIIONISTA
no 40, elokuu 2020/elul 5780
