Parashat Toldot Jaakob, teltoissa asuja

19.11.17
Yehuda Bachana, Netivyah

Tänä sapattina luemme ja tutkimme viikon lukukappaletta ”Parashat Toldot”. Ensimmäisen Mooseksen kirjan lukukappaleet ovat täynnä tietoa ja yksityiskohtia. Meillä on niistä paljon opittavaa, etenkin tämän viikon jaksosta.

Tahdon tänään keskittyä Jaakobin työetiikkaan sekä kysymykseen, jota on esitetty yleisesti juutalaisessa perinteessä: pidettiinkö häntä jeshiva-oppilaana? Tämä kysymys herättää meidät kysymään itseltämme, kuinka paljon laatuaikaa vietämme Jumalan kanssa, ja mikä on ykkössijalla elämässämme – Jumala vai maailma? Tämä lukukappale on todellakin ajatuksia herättävä, ja se panee meidät pohtimaan omaa suhdettamme Kaikkivaltiaaseen.

Teltoissa asuva

Palatkaamme kysymykseen, oliko Jaakob nuoruudessaan jeshiva-oppilas vai ei.

”Pojat kasvoivat, ja Eesausta tuli taitava metsästäjä, joka viihtyi ulkona. Jaakob sitä vastoin oli rauhallinen mies, joka pysytteli teltoilla” (1 Mooses 25:27, RK).

Lausetta ”pysytteli teltoilla” (pysytteli kotona teltoilla) on tulkittu monella tavalla, kun on yritetty ymmärtää sen tarkoitusta. Yleisen näkemyksen mukaan lause tarkoittaisi: ”istui opiskelemassa Tooraa”. Katsokaamme, mitä juutalaisten viisaat sanovat tästä:

MUTTA JAAKOB OLI TÄYDELLINEN MIES, JOKA ASUI TELTOISSA

”Jakson tekstiin ei ole kirjoitettu ”joka asui teltassa”, vaan teltta-sana on monikossa. Jaakobilla oli tapana lähteä Shemin akatemiasta (beit midrash) ja mennä Eberin akatemiaan. Eberin akatemiasta hän meni Abrahamin akatemiaan. – Midrash Tanchuma Buber, Vayishlach 9:1

Monien mielestä ”istui teltoissa” tarkoittaa, että isämme Jaakob oli viisas jeshiva-oppilas. Siksi katsotaan, että ylenmääräinen opiskelu ja rukoileminen, jota monet harrastavat tänään ortodoksipiireissä, on oikeutettua. Tätä voidaan tehdä joskus ruumiillisen työn, perheen elatuksen ja kansallisen sotilaspalvelun taakan kantamisen kustannuksella. Ongelma ei koske vain judaismia. Kristinuskon piirissä tunnemme käsitteen munkki-, nunna- ja luostarielämästä, joka noudattaa tätä samaa ajatusta.

Meille uskovillekaan tämä kysymys ei ole vieras. Useimpien ihanteena (tietoisesti tai tiedostamatta) on panostaa uskoon, opiskeluun ja rukoukseen. Ihanteena on, että Jumala on ensimmäisellä sijalla elämässämme.

Ylättävää on, että Raamattu ja Uusi Testamentti keskittyvät etupäässä siihen, miten me kohtelemme lähimmäisiämme ja teemmekö sen oikealla tavalla. Kyllä, Jumalan kuuluu olla ensimmäinen ja ennen kaikkea muuta; meidän velvollisuutemme on rukoilla yhtä Jumalaa – Abrahamin ja Jaakobin Jumalaa ja uskoa Häneen. Mutta Jumalaa miellyttävät teot ovat pääasiassa tekoja, joista näkyy suhtautumisemme toisiin ihmisiin. Toisin sanoen, me uskomme Jumalaan ja tahdomme palvella Häntä, mutta miten me voimme palvella Häntä? Voimme tehdä sen palvelemalla lähimmäisiämme siitä uskosta ja rakkaudesta käsin, joka meillä on Jumalaan.

Jeshuualta kysyttiin: ”Mikä on suurin käsky?” (Matteus 22). Jeshuua olisi voinut vastata ”Rakasta Herraa Jumalaasi”, ja piste. Mutta Jeshuua ei lopettanut siihen, vaan jatkoi: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Tämä käsky ei koske vain henkilökohtaista suhdettamme Jumalaan, vaan se koskee ennen kaikkea suhdettamme lähimmäisiimme. Jeshuua opetti meille, että jopa Tooran käskyt kumoutuvat siinä tapauksessa, että joku ihminen kärsii ja on ahdingossa. Tästä löytyy esimerkki Matteus 12:sta, kun Jeshuua paransi erään sairaan sapattina. Tämä on meille esimerkkinä siitä, että emme voi keskittyä katsomaan vain yhteen suuntaan – ylöspäin kohti Jumalaa, vaan katseemme tulee suuntautua sekä ylöspäin että ympäristöömme. Elämämme haasteena on löytää tasapaino ”pystysuoran” ja ”vaakasuoran” välillä.

Jaakob: opiskelija vai paimen?

Palatkaamme Jaakobin tarinaan. Voiko lausetta ”pysytteli/asui teltoilla” ymmärtää muulla tavalla? Voi toki, itse asiassa eräästä aikaisemmasta luvusta löytyy samankaltainen jae:

”Aada synnytti Jaabalin, josta tuli teltoissa asuvien karjankasvattajien kantaisä” (1 Mooses 4:20).

”Teltoissa asuva” tunnetaan myös paimenena. Jos oletamme, että Jaakob oppi esi-isiltään, niin mitä hän oikein oppi? Mikä oli Jaakobin pääasiallinen ajankäyttötapa elämänsä ensimmäisinä vuosina? Opiskeliko hän pääasiallisesti Tooraa ja etsi Jumalaa? Vai tekikö hän pääasiassa ruumiillista työtä?
Vastaus paljastuu meille sitä mukaa kuin tapahtumat etenevät, siksi meidän täytyykin tarkastella Jaakobin tekemisiä siinä järjestyksessä kuin ne esitetään seuraavissa luvuissa. Miten hän käyttäytyi? Niin niinkuin mies, joka oli tottunut ruumiilliseen työhön, vai mies, joka tutki Tooraa?

Heti saavuttuaan Harraniin Jaakob kohtasi paikallisia paimenia istuskelemassa laumoineen kaivon lähettyvillä. Jaakob puhutteli välittömästi paimenia:

”Nythän on täysi päivä, eikä ole vielä aika koota karjaa. Juottakaa lampaat ja vuohet ja viekää ne laitumelle” (1 Mooses 29:7).

”Mitä te täällä teette? Miksi tuhlaatte aikaa? Menkää ja paimentakaa laumaanne.” Jaakob paljastuu mieheksi, jolla on korkea työmoraali, ja joka pitää moraalisaarnoja muukalaisillekin. Jaakob ei tyydy pelkkiin sanoihin, vaan hän on myös toiminnan mies, kuten näemme seuraavasta jakeesta:

”Kun Jaakob näki Raakelin, äitinsä veljen Laabanin tyttären, ja Laabanin lampaat ja vuohet, hän astui esiin, vieritti kiven kaivon suulta ja juotti enonsa lauman” (1 Mooses 29:10).

Jaakob kuvataan fyysisesti keskivertomiestä voimakkaammaksi ja taitavaksi lauman juottajaksi. Paimenet puolustelivat lorvailuaan esittämällä syyksi, että heidän piti odottaa, että kaikki paimenet olisivat laumoineen paikalla, jolloin he voisivat vierittää yhdessä kiven kaivon suulta.

Jaakobin kohdattua Raakelin ja muut sukulaisensa on kirjoitettu:

”Laaban sanoi hänelle: ´Sinä todellakin olet minun luutani ja lihaani´. Kun Jaakob oli asunut hänen luonaan kuukauden päivät…” (1 Mooses 29:14).

Mitä Jaakob teki Laabanin luona viettämänsä kuukauden aikana? Istuiko hän lukemassa Tooraa? Etsikö Jaakob vastausta kaikkiin kysymyksiinsä: Mitä Jumala haluaa minusta? Miksi minä olen Harranissa? Miksi minä jouduin näihin vaikeuksiin? Mikä minun elämäni tarkoitus on?

Seuraavasta jakeesta löydämme vastauksen:

”Laaban sanoi Jaakobille: ´Olethan sinä tosin sukulaiseni, mutta pitäisikö sinun palvella minua palkatta? Sano minulle, mikä on palkkasi´” (1 Mooses 29:15).

Jaakob ei siis istahtanut hetkeksikään lepäämään. Sen sijaan hän paimensi ahkerasti Laabanin laumoja. Laaban näki Jaakobin työskentelyn ja tarjosi hänelle työpaikkaa. Miksi hän teki näin? Hän oli nähnyt Jaakobin työmoraalin ja tahtoi hänet työmiehekseen ennen kuin joku hänen kilpailijoistaan tarjoaisi Jaakobille työtä ja ryöstäisi häneltä näin ahkeran työmiehen.

Jaakob jäi Laabanin luo ja palveli häntä uskollisesti 20 vuotta. Noiden vuosien mittaan Laaban petti Jaakobia useissa tilanteissa. Jaakob teki työtä saadakseen vaimokseen Raakelin, mutta Raakelin sijasta hän saikin tämän sisaren, Leean. Eikä siinä kaikki, vaan hänen täytyi tehdä työtä vielä seitsemän vuotta saadakseen vihdoin Raakelin morsiamekseen. Sen jälkeen Jaakob teki työtä vielä kuusi vuotta.

Jaakob paimensi Laabanin laumoja ahkerasti ja sinnikkäästi; hän teki työnsä uskollisesti vaikeissakin olosuhteissa. Tästä luemme Jaakobin ja Laabanin välillä käydyssä haasteellisessa vuorokeskustelussa.
”Jo kaksikymmentä vuotta minä olen ollut sinun luonasi. Lampaasi ja vuohesi eivät ole menettäneet karitsoita, enkä minä ole syönyt pässejä laumastasi. Raadeltua eläintä en tuonut sinulle, vaan se koitui minun vahingokseni. Varastetun eläimen [hinnan] sinä vaadit minulta, olipa se viety päivällä tai yällä. Päivällä minua rasitti helle, yöllä vilu, ja uni pakeni silmistäni” (1 Mooses 31:38-40).

Jaakob osoitti Laabanille, juuri niin kuin Toora osoittaa meille, että Jumala varjeli ja suojeli Jaakobia kaikki nuo vuodet Jaakobin uskomattoman työmoraalin tähden:

”Jumala on nähnyt minun kurjuuteni ja vaivannäköni, ja hän nuhteli sinua viime yönä” (1 Mooses 31:42b).

Lopuksi

Juutalaiset viisaat olivat oppineet tärkeän läksyn, joka meidänkin tulisi mielestäni oppia ja soveltaa omaan elämäämme:

Opimme tästä episodista, että työn tekemisestä koituva meriitti voi olla avuksi silloin kun esi-isistä ei ole apua. – Midrash Tanchuma, Vayetzei 13:1

Tämän sitaatin ydinajatus on, että ihmisen ei pitäisi sanoa: ”Minä voin syödä, juoda ja pitää hauskaa ja vähät välittää työnteosta, ja silti saan armon taivaasta.”
Asia on päinvastoin; ihmisen täytyy tehdä työtä kaksin käsin, ja sitten Jumala siunaa häntä.