
Messiaan tulemuksen merkit osa 10
Kirjoittanut: Keijo Lindeman
”Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista” (1.Kor.13:9).
Messiaan tulemus ja kansojen tuomioistuin
”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: ’Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?’ Niin kuningas vastaa ja sanoo heille: ’Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’.
Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda; minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin hekin vastaavat hänelle sanoen: ’Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?’ Silloin hän vastaa heille ja sanoo: ’Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle’. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään” (Mat.25:31-46).
”Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä ” (Jes.9:6).
”Mene kansani kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt. Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä” (Jes.26:20-21).
Kun Jeshua syntyi tähän maailmaan, antoi enkeli Gabriel ilmoituksen, että Hän on oleva Jaakobin (eli Israelin) huoneen kuningas iankaikkisesti Daavidin valtaistuimella (Luuk.1:3133).
Kun Jeshua Messias tulee perustamaan kuningaskuntansa maan päälle, jolloin Hän istuu Daavidin valtaistuimelle hallitsemaan, tapahtuu se tuomiolla ja vanhurskaudella.
Tämän lupauksen toteutumisen aika koittaa lopullisesti silloin, kun Jeshua Messias saapuu pyhien enkeliensä ja ylöstemmatun seurakuntansa kanssa Öljyvuorelle hyvin vaikean ja ahdistavan ajan keskellä, jolloin Israel ja Jerusalem on vihollisvoimien piirityksen ja tuhoamisyrityksen kohteena (Sak.12:1-14:15).
Ilmestyskirjan kuvauksen mukaan kaikki maan antikristillisen voimat ovat silloin kokoontuneet sotimaan, ei ainoastaan Israelia vastaan, vaan myös itse Messiasta ja Hänen sotajoukkoansa vastaan (Ilm.19:11-21).
Jumala sallii kaiken tämän tapahtuvan, sillä ahdistuksen ja vihollisen piirityksen kautta Herra samalla nöyryyttää uppiniskaisen Israelin huutamaan avuksi Jumalaansa ja vastaanottamaan Messiastaan (Sak.12:9-13, 13:8-9; Dan.12:1).
Samalla Jumala kokoaa kaikki Israelin ja Israelin Jumalan vihamiehet tuomittaviksi kansojen tuomioistuimen eteen Joosafatin laaksossa (Jooel.3; Miika.4:11-13: Kyseesä on nimenomaan kansojen tuomio eikä ns. viimeinen tuomio, joka on tuhatvuotisen kuningasunnan jälkeen; Ilm.20)
Kun Messias istuu kirkkautensa valtaistuimelle, pakanakansat tullaan tuomitsemaan Hänen edessään sen mukaan, kuinka ne ovat suhtautuneet vähimpiin veljiin. Tällä tarkoitetaan mm. sitä yleistä Raamatun periaatetta, kuinka me olemme suhtautuneet hädässä ja puutteessa oleviin ihmisveljiimme (Luuk.10:29-37).
Olemmeko olleet hyväsydämisiä ja auttavaisia vai olemmeko olleet itsekkäitä, välinpitämättömiä ja kovasydämisiä, jolloin tuomio on laupeudeton meille (Jaak.2:13).
Meidän tulisi tehdä hyvää kaikille, mutta varsinkin uskoville (Gal.6:9-10). Sanoma Messiaan vähimmistä veljistä tarkoittaa kuitenkin ennen kaikkea israelilaisia (Mat.25:31-46, 28:10; Ap.t.3:22-26).
Ne kansat, jotka ovat suhtautuneet vihamielisesti Israeliin, Jumalan omaisuuskansaan, pilkkoneet Jumalan sille lupaamia maa-alueita ja yrittäneet jopa tuhota sen, tullaan tuomitsemaan kansojen tuomioistuimessa Herran edessä.
Kaikki mahtavat vihollisarmeijat, jotka kokoontuvat Israelia ja Israelin Messiasta vastaan, tulevat tuhoutumaan sotatapahtumissa ja tuomioissa, jotka kohtaavat niitä.
Israelin Jumala ei salli synnin jajumalattomuudenvallassa olevien vihollistensa päästä asumaan messiaaniseen rauhanvaltakuntaan, vaan he kokevat tuomionsa ja tuhonsa kansojen tuomioistuimen edessä (Sak.14; Jooel.3).
Kaikki ylpeä ja korskea tulee kukistumaan ja rauhanvaltakuntaan hengissä selviävä jäännös pelkää ja vapisee Jumalan valtasuuruuden ja pyhyyden edessä (Jes.13:9-13; Hes.38:18-23, 39:1-7; Miika.7:15-17).
Tuomioon yksilöiden ja kansojen kohdalla vaikuttaa myös se, kuinka paljon he ovat pahuudessaan vuodattaneet viatonta verta, erityisesti uskovien ja israelilaisten verta kansojen seassa (Ilm.16:4-7; Sak.2:6-8).
Monet kansat kokevat valtavat tuomiot, koska niitä painaa suuri verivelka ja saattaa olla, että ne pyyhitään pois kokonaan kansojen joukosta, eikä niillä ole enää olemassaolon oikeutta messiaanisessa tuhatvuotisessa kuningaskunnassa (1.Moos.15:16; 5.Moos.19:10; Snl.6:16-17; Jooel 3:19).
Kansat tuomitaan Israeliin suhtautumisen perusteella
”Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon, minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niiden kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.
Mitä on teillä sanomista minulle, teilläkin, Tyyro ja Siidon ja kaikki filistealaisten alueet? Tahdotteko te kostaa minulle, mitä minä olen tehnyt, vai itse tehdä minulle jotakin? Nopeasti, kiiruusti minä annankoston kohdata teidän päätänne siitä, mitä olette tehneet… Julistakaa tämä pakanakansain seassa, alkakaa pyhä sota (Jihad), innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit…Lähtekööt liikkeelle, hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon; sillä siellä hän istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja, joka taholta tulleita. Lähettäkää sirppi, sillä sato on kypsynyt. Tulkaa polkemaan, sillä kuurna on täynnä ja kuurna-altaat pursuavat ylitse; sillä heidän pahuutensa on suuri. Meluavia joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa!
Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa. Aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa. Herra ärjyy Siionista ja antaa äänensä kuulua Jerusalemista, ja taivaat ja maa järkkyvät; mutta Herra on kansansa suoja, Israelin lasten turva. ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka asun Siionissa, pyhällä vuorellani. Ja Jerusalem on oleva pyhä, ja vieraat eivät enää kulje sen läpi” (Jooel.3:1-4, 12-16 ).
”Ja taivaan temppelistä eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi. Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan, ja hän huusi suurella äänellä sille, jolla oli se terävä sirppi, sanoen: ’Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viinipuusta, sillä sen rypäleet ovat kypsyneet’. Ja enkeli heitti sirppinsä alas maahan ja korjasi maan viinipuun hedelmät ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan. Ja kuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuunasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän” (Ilm.14:17-20).
Armotalouskauden lopussa, Messiaan tulemuksen läheisyydessä, hyvä ja paha kypsyvät täyteen hedelmäänsä (Ilm.22:11-12).
Ilmestyskirjan 14. luvussa, Ihmisen Pojan tullessa pilven päällä, Hän lähettää sirppinsä ja kypsynyt maan vanhurskauden sato leikataan Messiaan tulemusta edeltävässä lyhyessä ja voimallisessa herätyksessä (Ilm.14:14-16). Samassa näyssä on myös toinen, aikakauden viimeistä herätystä seuraava tuomion elonleikkuu. Myös pahuus on kypsynyt täyteen kukoistukseensa maan päällä ja Jumalan tuomioiden elonleikkuun aika on tullut.
Kansat kootaan Messiaan tulemuksessa Hänen tuomittavaksensa. Tämä tapahtuu Jooelin mukaan Joosafatin laaksossa. Joosafat merkitsee heprean kielessä ”Jahve tuomitsee” ja tämä nimi on symboli yli koko maailman käyvälle jumalattomien tuomiolle.
Tuomion mittapuuna on Jooelin näyssä suhtautuminen Jumalan omaisuuskansaan Israeliin ja Jerusalemiin. Yhtenä syynä kansojen kokoontumiseen Israelia vastaan tulee olemaan kiista palestiinalaisalueista (Jooel 3:4). Rooman keisari Hadrianus (v. 117-138) antoi aikoinaan juutalaisvaltion alueelle nimen Filistea,BarKokhbankapinan jälkeen.
Näin keisari halusi nöyryyttää Rooman Imperiumia vastaan kapinoineita juutalaisia, antaessaan maalle muinaisten Israelin arkkivihollisten filistealaisten alueen nimen.
Maailman kieliin Filistea nimi on muotoutunut Palestiinaksi, josta on tullut suuri kiista lopun ajassa ennen Messiaan paluuta. Hadrianus antoi myös Jerusalemille uuden nimen Aelia Capitolina, keisarin toisen nimen mukaan. Kaikki huipentuu kiistaan Jerusalemista kun vihamieliset kansat kokoontuvat Jerusalemia piirittämään (Sak.12:1-3).
Herra sallii kaiken tämän tapahtua, jotta Hän voisi tuomita kansat heidän pahuudestaan ja jumalattomuudestaan ja osoittaa samalla pyhyytensä ja valtasuuruutensa Israelin ja kaikkien kansojen keskuudessa (Hes.39:21-29).
Tämän ahdingon ajan keskellä Israelin kansan jäännös ottaa Messiaansa Jeshuan vastaan ja huutaa Häntä avuksensa (Sak.12:9-13).
Silloin Israelin Messias saapuu tuomitsemaan Jumalan ja Israelin viholliset ja Hän polkee Kaikkivaltiaan Jumalan vihan viinikuurnan.
Hän tulee osoittamaan kansoille, että virheistään huolimatta Israel on Hänen silmäteränsä ja jokainen, joka siihen koskee pahoissa aikeissa, saa kokea Jumalan tuomion kansojen tuomioistuimessa (Sak.2:6-8; Obad.12-15).
Herra myös osoittaa Israelin maa-alueita pilkkoneille pakanakansoille, että Hän on luvannut ikuisella valalla nämä maa-alueet Hänen omaisuuskansalleen Israelille ja jokainen, joka pyrkii mitätöimään Jumalan lupauksen, joutuu lopulta tuomion alaisuuteen (1.Moos.15:18; 17:8; 5.Moos.34:1-4; Hes.36:2428).
Messias saapuu Öljyvuorelle pelastamaan Israelia
”Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi” (Sak.14:1-5 ).
”Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat (Länsirannan alueita), ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan. Sinä päivä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal’olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä. Mutta minä tahdon hävittää pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan” (Sak.12:7-9).
”Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissaan, ja sen kieli mätänee sen suussa. Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan. Myös Juuda on sotivaJerusalemissa,jakaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita. Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on samankaltainen vitsaus” (Sak.14:12-15).
”…sillä Herra Sebaot pitää huolen laumastansa, Juudan heimosta, ja asettaa sen ikäänkuin kunniaratsuksensa sodassa. Siitä on lähtevä kulmakivi, siitä kiinnityspaalu, siitä sotajousi, siitä lähtevät käskijät kaikki. Ja he ovat niinkuin sankarit, jotka polkevat katujen lokaa sodassa. He sotivat, sillä Herra on heidän kanssansa; ja häpeään joutuvat hevosilla ratsastajat” (Sak.10:3-5).
”Nyt kokoontuu sinua vastaan paljon pakanoita, jotka sanovat: ’Se saastutettakoon; katselkoon meidän silmämme iloksensa Siionia’. Mutta he eivät tunne Herran aivoituksia eivätkä ymmärrä hänen neuvoansa, sillä hän kokoaa heidät niinkuin lyhteet puimatantereelle. Nouse ja pui, tytär Siion, sillä minä annan sinulle rautasarvet ja vaskisorkat minä sinulle annan, ja sinä survot murskaksi monet kansat. Ja minä vihin Herralle, tuhon omaksi, heidän väärän voittonsa, kaiken maan Herralle heidän rikkautensa” (Miika 4:11-13).
”Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen. Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra” (Jes.54:16-17).
”Oi, jospa minun kansani minua kuulisi ja Israel vaeltaisi minun teilläni, niin minä pian masentaisin heidän vihollisensa ja kääntäisin käteni heidän vihamiehiänsä vastaan. Ne, jotka Herraa vihaavat, matelisivat hänen edessään, ja heidän kohtalonsa kestäisi iankaikkisesti” (Ps.81:14-16).
Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa kerrotaan, kuinka Messias nousi Öljyvuorelta pilvessä taivaaseen. Kun opetuslapset katselivat taivaaseen kohoavan Mestarinsa perään, heille ilmestyi kaksi valkopukuista miestä, jotka ilmoittivat, että Jeshua on tuleva samalla tavalla takaisin, kuin Hän meni taivaaseen (Ap.t.1:9-11).
Messias nousi Öljyvuorelta (Öljymäeltä) taivaaseen ja Hän palaa myös Öljyvuorelle silloin, kun viholliset ovat vallanneet Jerusalemin ja Israel on ahdingossa ja tuhon partaalla. Tämän ahdingon kautta Israelin kansan jäännös huutaa avuksi Jumalaansa ja Messiastaan ja pelastuu (Sak.12:913).
Juuri tuota hetkeä Herra on odottanut, että saisi armahtaa Israelia (Jes.30:18-20). Kun Messias on saanut Israelin ”päiväjärjestykseen” ja yhteyteensä pois luopumuksen teiltä, Hän hoitaa nopeasti Jumalan ja Israelin viholliset.
Jumala käyttää Israelia myös välikappaleena kootakseen vihamieliset pakanat tuomiolle. Herra vuodattaa uskoon tulleen Israelin jäännöksen ylle sellaisen yliluonnollisen voiman, että he survovat murskaksi hyökkäävät vihamieliset kansat. Herra antaa israelilaisille myös viisauden ja voiman sellaisiin vasta-aseisiin, että vihollisen aseet käyvät tehottomiksi.
Lisäksi tullaan käyttämään atomiaseita, erityisesti neutronipommeja, joiden säteily ”grillaa” ihmisten ja eläinten kudokset mädänneeksi heidän seisoessaan. On mielenkiintoista, että ydinaseiden kehittelyssä on ollut mukana juutalainen Oppenheimer, jonka johdolla USA rakensi ensimmäisen ydinpommin (1945).
Myös neutronipommin kehittelijä oli juutalainen Samuel Cohen. Raamatun viitteiden perusteella näyttää siltä, että erityisesti Golanin alueella (Baasan) tullaan hyökkäävät viholliset tuhoamaan Israelin neutronipommeilla ja myös vihamieliset naapurit saavat osansa näissä lopun ajan kansojen tuomiotapahtumissa (Hes.38:22; 39:1-7, 17-20).
Israel tulee saamaan myös valtaisan sotasaaliin sodan jälkeen (Hes.39:8-10).
Ylösnousseet uskovat osallistuvat kansojen tuomioon
”Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut sanoen: ’Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet” (Juuda 14-15).
”…ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal’olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä. Mutta minä tahdon hävittää pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan” (Sak.12:8-9).
”Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle. Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia” (Luuk.20:35-36).
”Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen
liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan. Ja hänellä oli vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: ’Kuningasten Kuningas ja herrain Herra’.” (Ilm.19:11-15).
Kun Messias saapuu tuomitsemaan kansoja, Hänellä on mukanaan kaikki enkelit, jotka osallistuvat tuomioiden täytäntöönpanoon (Mat.25:31; 2.Tes.1:6-10).
Enkelien ohella myös ylösnousseet pyhät osallistuvat Herransa kanssa tuomioihin. Kun Messias saapuu Öljyvuorelle, Hänellä on mukanaan kaikki ylösnousemusolotilassa olevat pyhät, kuten Sakarja ilmoitti (Sak.14:4-5).
Silloin tuo pellavapukuinen kuninkaallinen uuden liiton papisto osallistuu ylösnousemusolotilassa Herran enkelien kaltaisina kansojen tuomioiden toteuttamiseen Kuningasten Kuninkaan sotajoukoissa, valkoisilla hevosilla ratsastaen (Ilm.1:4-6; 3.Moos.6:10; 2.Aik.5:12).
Usein ajatellaan, että Herran tulemuksen ja ylösnousemuksen jälkeen ollaan vain taivaallisissa Karitsan häissä ”harpunsoittojuhlissa”, sillä aikaa kun antikristillinen vihan aika on maan päällä ja pyhät tulevat vasta sitten maan päälle hallitsemaan, kun on jo rauhan valtakunta perustettu ja siunauksen aika.
Raamattu kuitenkin ilmoittaa hyvin selkeästi, että ylöstemmattu seurakunta osallistuu Herransa ja pyhien enkelien kanssa kansojen tuomioon ja tuhatvuotisen messiaanisen kuningaskunnan perustamiseen.
Antikristilliset lohikäärmeen, pedon ja väärän profeetan joukot, jotka taistelevat Israelia ja Israelin Jumalaa vastaan, kokevat silloin tuomionsa ja loppunsa (Ilm.19:11-21).
Vain Jumalaa pelkäävä jäännös kansoista saa oikeuden päästä aloittamaan uutta elämää Messiaan rauhanvaltakunnassa, mutta vääryyden tekijät eivät sinne pääse (Jes.13:9-13; 24:1-6; 29:1721; 66:15-24; Miika 7:15-17).
Pakanakansojen tähteet menevät Jerusalemiin kumartamaan Herraa
”Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta. Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa” (Sak.14:16-19).
Messiaan tuhatvuotisessa kuningaskunnassa niiden pakanakansojen tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, menevät joka vuosi lehtimajanjuhlille Jerusalemiin kumartamaan Herraa Sebaotia eli Jeshua Messiasta, joka hallitsee Daavidin valtaistuimella.
Näistä ns. ”vuohikansoista” jää vain jäännös Messiaan kuningaskuntaan ja voi olla, että joitakin kansakuntia on pyyhitty kokonaan pois kansakuntien joukosta. ”Lammaskansat”, jotka ovat siunanneet Jumalan omaisuuskansaa Israelia ja auttaneet vähimpiä veljiä, saavat siunauksen Messiaalta.
Suokoon Israelin Pyhä, että kansakuntamme saisi kuulua näihin ”lammaskansoihin”, jotta perisimmesiunauksetja saisimme kansana siunatun osan Messiaan kuningaskunnassa.
Suokoon Israelin Pyhä meille myös sen armon, että olisimme uskollisia Messiaan seuraajia, jotta olisimme mukana Messiaan joukoissa, kun Hän palaa Öljyvuorelle.
Yovel -lehti Joulukuu 2020
Profeetallisia näkökulmia 1-15
- Lähi-Itä Raamatullisten profetioiden valossa 15.7.2020 Keijo Lindeman
- Sakarjan lukujen 12-14 tarkastelua 14.8.2020 Keijo Lindeman
- Perhesuhteiden ennalleenasettaminen 17.8.2020 Keijo Lindeman
- Jerusalem – juovuttava myrkkymalja kansoille 31.7.2020 Keijo Lindeman
- Jeshuan opetus Hänen tulemuksensa merkeistä 18.8.2020 Keijo Lindeman
- Hävityksen kauhistus 21.8.2020 Keijo Lindeman
- Suuri ahdistus ja Herran päivä 24.8.2020 Keijo Lindeman
- Viikunapuu -Israel – Tärkein ajan merkki 10.8.2020 Keijo Lindeman
- Uskollinen palvelija ja paha palvelija 11.8.2020 Keijo Lindeman
- Kymmenen neitsyttä 12.8.2020 Keijo Lindeman
- Ovenvartijoiden valvontatehtävä 13.8.2020 Keijo Lindeman
- Messiaaninen rauhan kuningaskunta, osa 1 4.8.2020 Keijo Lindeman
- Messiaaninen rauhan kuningaskunta, osa 2 5.8.2020 Keijo Lindeman
- Messiaan tulemus ja kansojen tuomioistuin 3.8.2021 Keijo Lindeman
- Iankaikkinen elämä uudessa maailmassa 10.8.2021 Keijo Lindeman
Messiaan tulemuksen merkit 1-11
- Jeshuan opetus Hänen tulemuksensa merkeistä 18.8.2020 Keijo Lindeman
- Hävityksen kauhistus 21.8.2020 Keijo Lindeman
- Suuri ahdistus ja Herran päivä 24.8.2020 Keijo Lindeman
- Viikunapuu -Israel – Tärkein ajan merkki 10.8.2020 Keijo Lindeman
- Uskollinen palvelija ja paha palvelija 11.8.2020 Keijo Lindeman
- Kymmenen neitsyttä 12.8.2020 Keijo Lindeman
- Ovenvartijoiden valvontatehtävä 13.8.2020 Keijo Lindeman
- Messiaaninen rauhan kuningaskunta, osa 1 4.8.2020 Keijo Lindeman
- Messiaaninen rauhan kuningaskunta, osa 2 5.8.2020 Keijo Lindeman
- Messiaan tulemus ja kansojen tuomioistuin 3.8.2021 Keijo Lindeman
- Iankaikkinen elämä uudessa maailmassa 10.8.2021 Keijo Lindeman