Profeetallisia näkökulmia 3:
Kirjoittanut: Keijo Lindeman
”Sillä tietomme on vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista” (1.Kor.13:9)
”Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi” (Mal.4:4-6).
”Jeesus vastasi ja sanoi: ”Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen” (Mat.17:11).
”Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan” (Luuk.1:17).
”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta” (Ap.t.3:1921).
Kun apostoli Pietari puhui viikkojuhlille eli helluntaijuhlille tulleille juutalaisille Jerusalemissa, noin 2000 vuotta sitten, hän totesi, että kaikki asiat asetetaan jälleen kohdalleen eli ennalleen Jeshua Messiaan paluuta varten. Tämä ennalleenasettaminen koskee mm. Jumalan seurakuntaa, Israelia, luomakuntaa, lepopäivää eli sapattia, Herran juhlia ja kuuliaisuutta Jumalan sanalle ja Herran käskyille jne. Messiaan tulemuksen aattohetkissä Elian Henki eli Jumalan vuodattama ennalleenasettamisen Henki vaikuttaa niin, että kaikki asiat tulevat asetetuksi kohdalleen. Jumala käyttää myös ennalleenasettamisessa monia palvelijoitaan, vuodattamalla heidän ylleen Elian Hengen ja he ovat omalta osaltaan edistämässä ennalleenasettamista mm. Jumalan seurakunnassa ja Israelissa (2,Kun.2:9; Luuk.1:17).
Elämmenytlopunaikaajasamalla ns. luopumuksen aikaa, pahan ja avionrikkojan sukupolven aikaa (Mat.12:39). Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, mutta tästä ollaan luopumassa eikä sukupuolirooleja monissa tapauksissa enää hyväksytä (1.Moos.1:27). Perinteisestä raamatullisesta avioliittokäsityksestä miehen ja naisen välillä ollaan myös luopumassa yhä enenevässä määrin ja tilalle on tullut sukupuolineutraali avioliittokäsite. Lootin päivien Sodoman synnit ovat tulleet yhteiskuntiin ja valitettavasti jossain määrin myös Herran seurakuntaan, kuten Jeshua ennusti yhtenä tulemuksensa merkkinä (Mat.24:12; Luuk.17:28-30; 1.Moos.19:5; Room.1:24-32).
On hyvä kuitenkin huomata, että Sodoman synnit tuovat Sodoman tuomion, mutta Herran seurakunta pelastetaan tulen ja tulikiven alta Messiaan tulemuksessa ja ylösotossa, kuten Lootkin pelastettiin tulen ja tulikiven alta Sodomasta.
Tilanne perhesuhteiden osalta ei kuitenkaan jää näin surulliseen tilaan tässä lopun ajassa. Messiaan tulemuksen läheisyydessä myös perhesuhteet ennalleenasetetaan. Isien sydämet käännetään lasten puoleen ja lasten sydämet käännetään heidän isiensä puoleen. Tämä merkitsee perhesuhteiden ennalleenasettamista sellaiseksi kuin Herra on ne tarkoittanut sanassaan, Raamatussa. Näistä Raamattuun perustuvista perhesuhteiden ja avioliiton asioista on artikkeli toisaalla tässä Yovel-lehden numerossa. Sieltä käy selville niitä periaatteita, joita Raamattuun perustuva avioliitto ja perhesuhteet edellyttävät.
Israelin ja muiden kansojen perhesuhteet ennalleenasetetaan
”…ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!” (Room.9:4-5).
”Sillä minä en tahdo, veljet ettette olisi oman viisautenne varassa pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumushamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: ”Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä.” Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu” (Room.11:25-29).
”Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen” (Joh.10:16).
”Mutta sitä hän ei sanonut itsestään, vaan koska hän oli sinä vuonna ylimmäinen pappi, hän ennusti, että Jeesus oli kuoleva kansan edestä, eikä ainoastaan tämän kansan edestä, vaan myös kootakseen yhdeksi hajalla olevat Jumalan lapset” (Joh.11:51-52).
Isien sydänten kääntyminen lasten puoleen ja lasten sydänten kääntyminen isien puoleen ei tarkoita pelkästään normaalien perhesuhteiden ennalleenasettamista, vaan sillä on laajempikin profeetallinen merkitys. Pakanain apostoli Paavali puhuu Israelin isistä, Aabrahamista, Iisakista ja Jaakobista jne. He edustavat Israelin Jumalan heille antamaa uskoa. Sitä Israelin isien uskoa edustivat apostolisen alkuseurakunnan päivinä messiaaniset Jeshuaan uskovat juutalaiset. Johannes Kastajalle annetussa sanomassa ilmoitettiin, että Elian Hengen voitelu vaikuttaa sen, että isien sydämet kääntyvät lasten puoleen. Tämä toteutui siten, että alkuseurakunnan juutalaiset apostolit ja vallankin pakanain apostoli Paavali, julistivat tätä Israelin isien uskoa pakanakansojen hengellisille lapsille. Näin ennalleenasettaminen toteutui silloin alkuseurakunnan päivinä Elian Hengen vaikutuksesta.
Nyt lopun ajassa, Herran päivä tapahtumien läheisyydessä, isien sydämet kääntyvät jälleen lasten puoleen, mutta sen lisäksi myös lasten sydämet kääntyvät isien puoleen. Se merkitsee sitä, että syntyy messiaaninen yhteyden silta Israelin isien uskoa edustavien messiaanisten juutalaisuskovien (israelilaisuskovien) ja muiden kansojen uskovien välillä. Jeshua Messiaan vuodattama Elian Henkivaikuttaasen,ettäJeshuaan uskovat juutalaisuskovat ja muiden kansojen uskovat yhtyvät yhdeksi laumaksi. Maailmalaajuinen kristikunta on irtautunut israelilaisista juuristaan ja Israelin isien uskosta, mutta lopun ajassa muiden kansojen hajallaan oleva messiaanisten uskovien joukko palaa juurilleen apostolisen alkuseurakunnan opetukseen ja käytäntöön.
Erottava vihollisuuden väliseinä on purettu Jeshuan sovitustyön perusteella messiaanisten juutalaisuskovien ja muiden kansojen messiaanisten uskovien välillä ja muiden kansojen uskovat tulevat osaksi Jumalan Israelin perhettä (Efes.2:11-22). Muodostuu yksi lauma yhden Paimenen Jeshuan yhteyteen. Se on Jumalan suunnitelma,jonkaHäntoteuttaalopun ajan ennalleenasettamisprosessissa. Näin Jumalan kansan ennallenasettaminen toteutuu ihanalla tavalla Messiaan paluuta varten. Näin morsiusseurakunta valmistetaan taivaallisen Yljän, Jeshua Messiaan, paluuta varten.
Karitsan häät
”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä…Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa” (Efes.5:25, 31-32).
”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.” Ja hän sanoi minulle: ”Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!” Vielä hän sanoi minulle: ”Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat” (Ilm.19:7-9).
Miehen ja vaimon suhdetta verrataan Raamatussa Jeshuan ja seurakunnan suhteeseen. Jeshua Messias on Raamatun kauniissa kuvakielessä taivaallinen Ylkä, joka eräänä päivänä saapuu noutamaan maa päällä elävän morsiamensa, morsiusseurakuntansa, ylösotossa Karitsan hääjuhlaan (Joh.3:27-30; 14:1-5). Silloin Jeshuaa seurannut Jumalan seurakunta on ikuisesti taivaallisen Ylkänsä seurassa Isän kodissa. Jesajan kirjan profeetallisen ilmoituksen mukaan koko tuleva tuhatvuotinen Messiaan kuningaskunta on ”hääjuhlan” aikaa.
Hääkatoksen ja lehtimajan valtakunta
”Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämäänlehtimajanjuhlaa(hepr.VT: ha-sukkot). Ja mitkä maan תוכסה sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta. Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herran rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa” (Sak.14:16-19).
”Sinä päivänä on Herran Vesa (eli Messias) oleva Israelin pelastuneille kaunistus ja kunnia ja maan hedelmä heille korkeus ja loisto. Ja ne, jotka Siionissa ovat säilyneet ja Jerusalemissa jäljelle jääneet, kutsutaan pyhiksi, kaikki, jotka ovat kirjoitetut Jerusalemissa elävien lukuun silloin kun Herra on pessyt pois Siionin tytärten saastan ja huuhtonut Jerusalemista sen verenviat tuomion ja puhdistuksen hengellä. Ja Herra luo Siionin vuorelle koko asuinsijansa ylle ja sen juhlakokousten ylle pilven päivän ajaksi ja savun ynnä tulenliekin hohteen yöksi, sillä kaiken kirkkauden yllä on oleva peite (hepr. VT: הפח chupa = vihkikatos, hääkatos, häät, suojakatos) ja verho (hepr. VT:suka=lehtimaja,maja)varהכס joamassa päivän helteeltä ja suojaamassa rajuilmalta ja sateelta” (Jes.4:1-6).
Ylösnousemuksen kokenut seurakunta palaa Jeshua Messian kanssa pelastamaan Israelin tuholta, tuomitsemaan jumalattoman maailman ja perustamaan tuhatvuotisen Messiaan kuningaskunnan, jossa Messias ylösnousseiden pyhiensä kanssa hallitsee (Sak.14:1-5; Juuda.14-15; Ilm.20). Silloin Jerusalem on oleva maailman hengellis-poliittinen keskus, jonne kansat virtaavat opetusta saamaan ja kumartamaan Herraa Sebaotia sekä viettämään lehtimajanjuhlaa (Sak.14:16-19).
Silloin Herran antamat juhlat Israelin kansalle saavat profeetallisen täyttymyksensämyösseitsemännen juhlan lehtimajanjuhlan kohdalla. Silloin Herra luo Siionin vuorelle Jerusalemiin sen juhlakokousten ylle pilven päivän ajaksi ja tulen liekin yöksi. Silloin suka lehtimaja (sumumeri maapallon ympärillä) on turvaamassa ja suojaamassa helteeltä, sateelta ja rajuilmalta. Tuhatvuotinen messiaaninen rauhan kuningaskunta on oleva ”lehtimajan kuningaskunta”, lehtimajanjuhlan profeetallinen täyttymys. (Kahdeksas ”jatkopäivä” lehtimajanjuhlalle, joka ei kuulu varsinaiseen lehtimajanjuhlaan, on esikuva iankaikkisesta uusien taivaiden ja uuden maan ajasta).
Jesaja mainitsee myös, että kaiken kirkkauden yllä on oleva ”chupa” eli hääkatos. Mitä tämä merkitsee? Se merkitsee sitä, että tuhatvuotinen messiaaninen kuningaskunta on mitä ilmeisimmin myös Karitsan hääjuhlan aikaa. On ilmeistä, käsitykseni mukaan, että Karitsan häät alkavat maan päällä viimeisenä herätyksenä. Messiaan tulemuksessa seurakunta kokee ylöstempauksen ja on mukana toimittamassa kansojen tuomiota ja perustamassa Messiaan rauhanvaltakuntaa maan päälle Messiaan kanssa. Tuhatvuotinen messiaaninen rauhanvaltakunta (kuningaskunta) on sitten kokonaisuudessaan Karitsan hääjuhlan aikaa. Se on ”sukanelilehtimajanjamyöschupan eli hääkatoksen” kuningaskunta (valtakunta).
Monet tulkitsijat ymmärtävät niin, että ylöstempauksen jälkeen on erillinen Karitsan hääateria taivaan hääsaleissa Isän kotona, ennen seurakunnan paluuta ylösnousemusolotilassa maan päälle Messiaan kanssa. Tulevaisuus on osoittava kuinka pitkä on tämän mahdollisen taivaallisen hääaterian aika ennen paluuta maan päälle Messiaan kanssa. Toinen koulukunta ymmärtää asian niin, ettei ole erillistä taivaan hääsalien Karitsan hääjuhlaa, vaan uskovat palaavat ylöstempauksen jälkeen Messiaan kanssa maan päälle toimittamaan tuomioita Israelin ja Israelin Jumalan vihollisille. Tässä tulkinnassa Karitsan hääjuhla ja hääateria toteutuu pelkästään Messiaan rauhan kuningaskunnassa.
Tuhatvuotisessa Messiaan kuningaskunnassa eli ”lehtimajan ja hääkatoksen” valtakunnassa joka tapauksessa vietetään aterioita (Mat.8:11-12; 22:1-14; Luuk.13:28-30; Matteus käyttää usein teksteissään ilmausta ”taivasten valtakunta” Jumalan valtakunnan asemesta, koska hän ei halunnut kirjoittaa pyhää Jumalan nimeä evankeliumissaan, joka oli tarkoitettu pääasiassa juutalaiselle kansalle). Jeshua opetti, että Messiaan valtakunta on kuin sinapinsiemenestä kasvava suuri puu tai hapatus, joka hapattaa kaiken. Se kertoo vertauskuvakielellä Jumalan valtakunnan ja Messiaan hallitusvallan leviämistä yli koko maapallon (Dan.2:27-45).
Silloin, Jumalan kuningaskunnassa, jossa Messias ylösnousseiden pyhien kanssa hallitsee maapalloa tuhat vuotta, saapuu tulijoita kaikilta maailman kulmilta aterioimaan Messiaan kuningaskuntaan, lehtimajan ja hääkatoksen kuningaskuntaan. Siellä saavat olla mukana kaikki ne, jotka ovat antaneet elämänsä Jeshua Messiaan haltuun ja seuranneet Häntä tässä elämässä.
Olethan sinäkin ystävä mukana tuossa suuressa perhejuhlassa?
Profeetallisia näkökulmia 1-15
- Lähi-Itä Raamatullisten profetioiden valossa 15.7.2020 Keijo Lindeman
- Sakarjan lukujen 12-14 tarkastelua 14.8.2020 Keijo Lindeman
- Perhesuhteiden ennalleenasettaminen 17.8.2020 Keijo Lindeman
- Jerusalem – juovuttava myrkkymalja kansoille 31.7.2020 Keijo Lindeman
- Jeshuan opetus Hänen tulemuksensa merkeistä 18.8.2020 Keijo Lindeman
- Hävityksen kauhistus 21.8.2020 Keijo Lindeman
- Suuri ahdistus ja Herran päivä 24.8.2020 Keijo Lindeman
- Viikunapuu -Israel – Tärkein ajan merkki 10.8.2020 Keijo Lindeman
- Uskollinen palvelija ja paha palvelija 11.8.2020 Keijo Lindeman
- Kymmenen neitsyttä 12.8.2020 Keijo Lindeman
- Ovenvartijoiden valvontatehtävä 13.8.2020 Keijo Lindeman
- Messiaaninen rauhan kuningaskunta, osa 1 4.8.2020 Keijo Lindeman
- Messiaaninen rauhan kuningaskunta, osa 2 5.8.2020 Keijo Lindeman
- Messiaan tulemus ja kansojen tuomioistuin 3.8.2021 Keijo Lindeman
- Iankaikkinen elämä uudessa maailmassa 10.8.2021 Keijo Lindeman