Lainaus kirjasta: ”Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys” – Keijo Lindeman.
”Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä”(Room. 12:4-5).
”Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä…Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä” (1.Kor. 12:12-13,27).
”Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää” (Efes. 1:22-23).
”Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen” (Kol. 1:18).
”… että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta” (Efes. 3:6).
Yksi kaikkein keskeisimpiä asioita Jumalan seurakunnan kohdalla on totuus yhdestä Messiaan ruumiista eli seurakunnasta. Sillä hetkellä, kun katuva syntinen tekee parannuksen ja ottaa uskossa vastaan Jeshuan pelastajanaan ja Herranaan, hän uudestisyntyy Pyhän Hengen voimasta Jumalan lapseksi. Samalla hän saa Pyhän Hengen sinetiksi sisimpäänsä asumaan ja hänet kastetaan yhdessä Hengessä yhden Messiaan ruumiin eli Jumalan seurakunnan jäseneksi. Näin evankeliumin sanoman Messiaassa vastaanottanut ihminen, olipa juutalainen tai pakana, on uskoontulohetkestään lähtien Messiaan ruumiin eli Jumalan seurakunnan jäsen, sillä paikalla, mihin seurakunnan Herra, ruumiin pää, on hänet asettanut.
On myöskin ymmärrettävä, että Jumalan seurakunta, Messiaan ruumis, on luonteeltaan hengellinen ja yliluonnollinen. Jokainen uskova kuuluu jäsenenä tähän seurakuntaruumiiseen, joka on yksi kaikilla tasoilla: maailmanlaajuisesti, paikkakuntatasolla ja kuuluvatpa siihen myös taivaassa jo olevat pyhät, uskossa kuolleitten vanhurskasten henget (Heb. 12:22-23, Efes. 1:9-10). Muuta seurakuntaa Jumalalla ei ole.
Yksi paikallisseurakunta
”Ja kaikki, jotka uskoivat (Jerusalemin uskovaiset), olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä” (Ap.t. 2:44).
”Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia…kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille” (Room. 1:1,7).
”Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Armo teille ja rauha!” (1.Tes. 1:1).
Kun apostolinen alkuseurakunta syntyi helluntaipäivänä Jerusalemissa, meille kerrotaan, että kaikki uskovaiset olivat yhdessä Jerusalemin kaupungissa. Se merkitsee sitä, että alkuseurakunnan päivinä oli vain yksi paikallisseurakunta Jerusalemissa. Samoin oli muidenkin seurakuntien laita Lähi-Idässä, jotka syntyivät pääasiallisesti pakanain apostolin Shalin (Paavalin) toiminnan tuloksena. Kun apostoli kirjoittaa seurakuntakirjeensä näille, hän osoittaa ne aina kunkin paikkakunnan uskovien joukolle eli sen paikkakunnan Jumalan seurakunnalle (1.Kor. 1:2, 2.Kor. 1:1, Efes. 1:1, Fil. 1:1, Kol. 1:2). Lisäksi löytyy suuremmalle alueelle tarkoitettuja kirjeitä, kuten Galatalaiskirje, joka on osoitettu Galatian alueen tai maakunnan (nykyisessä Turkissa) kaikille paikallisseurakunnille (Gal. 1:2). Ilmestyskirjasta löydämme Johanneksen osoittaman kirjeen (Ilmestyskirjan) seitsemälle Aasian paikallisseurakunnalle, jotka sijaitsivat myös nykyisessä Turkissa (Ilm. 1:4).
Alkuseurakunnan mallin mukaan tulisi tänäkin päivänä olla vain yksi uskovien joukko – yksi seurakunta – kullakin paikkakunnalla. Keskenään kiistelevät kirkkokunnat ja paikallisseurakunnat eivät Raamatun mukaan ole Jumalan Hengen tuotetta, koska uskovat on kastettu yhdessä Hengessä yhdeksi ruumiiksi, vaan ne ovat sielunvihollisen hengen aikaansaannoksia, ihmisen lihan tekojen toteuttamana. Vaarallisinta tässä ei ole se, että on olemassa useita rukoushuoneita kullakin paikkakunnalla, onhan esim. suurissa kaupungeissa jo käytännön syistä pakko olla useita kokoontumistiloja eri puolilla kaupunkia, mutta keskinäinen opillinen ja muu kiistely ja toisten solvaaminen sekä oman joukon asettaminen, ainakin epäsuorasti, muita paremmaksi, on kaukana Jumalan mielen ja Sanan mukaisesta toiminnasta. Tästä asiasta uskovien tulee tehdä parannus ja alkaa toteuttamaan yhden paikallisseurakunnan periaatetta, toisia rakastaen ja kunnioittaen, vaikka käytännön syistä kokoonnuttaisiinkin eri kokoontumistiloissa. Jokaisen uskovan tulisi muistaa ja korostaa sitä tosiasiaa, että on vain yksi paikallisseurakunta, johon Jumalan edessä kaikki paikkakunnan uskovat hengellisesti kuuluvat.
Yksi sydän ja yksi sielu
”Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä” (Ap.t. 4:32).
”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus” (Joh. 13:35).
”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä – minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut” (Joh. 17:20-23).
Jeshuan sanojen mukainen todellinen opetuslapseuden tuntomerkki on ykseys ja keskinäinen rakkaus. Apostolisessa alkuseurakunnassa tämä oli vallitseva olotila, sillä uskovilla oli yksi sydän ja yksi sielu ja rakkaus ilmeni valtavana huolenpitona toinen toisistaan. Kun tätä Raamatun opetuksen taustaa vasten tarkastelee nykyajan kristillistä maailmaa ja ns. uskovaisia, tulee väkisinkin mieleen, missä ovat todelliset Jeshuan opetuslapset. Uskovien yhteyden ja keskinäisen rakkauden puute on suurin este sille, että maailma ei voi ottaa todesta evankeliumin sanomaa rakastavasta Jumalasta, joka antoi ainokaisen Poikansa meidän syntiemme edestä ja vain ylen harvat tulevat uskoon (Joh. 3:16).
Kun uskovat tekevät parannuksen ja nöyrtyvät Jumalan edessä, alkaen rakastaa ja kunnioittaa toinen toisiaan, voi Jumalakin uskoa valtavan herätyksen lopun ajassa ennalleen asetetulle seurakunnalle, jolla on yksi sydän ja yksi sielu. Maailma on täynnä vihaa, riitaa ja kateutta ja on luonnollista, että ihmiset eivät halua tulla sellaisten uskovien joukkoon, jossa nämä samat asiat vallitsevat uskovien keskellä, mutta jos uskovien keskellä vallitsee rakkauden lämpö ja yksi sydän, haluavat ihmiset tulla sellaiseen yhteyteen, kokemaan Jumalan armoa ja uskovien rakkautta. Haluan tässä yhteydessä vielä korostaa sitä, että keskinäinen rakkaus ei merkitse sitä, että hylkäisimme totuuden, sillä todellinen Pyhän Hengen aikaansaama rakkaus on myöskin rakkautta totuuteen, halua vaeltaa Jumalan Sanan totuuden mukaan (2.Tes. 2:10, Joh. 17:17, 16:3).
Karitsan elämänkirja – taivaallinen seurakuntarekisteri
”Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa” (Luuk. 10:20).
”Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan” (Ilm. 21:27).
”Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen” (Ilm. 20:15).
”Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä” (Ilm. 3:5).
”Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan – Ihmisen Pojan tähden. Iloitkaa sinä päivänä, riemuun ratketkaa; sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa; sillä näin tekivät heidän isänsä profeetoille”(Luuk. 6:22-23).
Jumalan seurakunnan eli Messiaan ruumiin ”kirkonkirjat” ovat taivaallisessa Karitsan elämänkirjassa. Mikään muu seurakuntarekisteri ei olekaan pätevä Jumalan edessä. Jos nimemme on Karitsan elämänkirjassa, taivaallisen Jerusalemin portit avautuvat kerran meille, jos nimemme puuttuu elämän kirjasta, meidät heitetään tuliseen järveen, kadotukseen, vaikka nimemme olisi maan päällä kuinka monessa ihmisten tekemässä seurakuntarekisterissä. On vain pidettävä huoli siitä, että nimemme uskon kautta Jeshuaan on elämän kirjassa.
Saamme myös olla kiitollisia siitä, että elämän kirjan kirjanpito on uskottu kaikkitietävälle Jumalan Pojalle, siksi siellä ei ole virheitä. Vain ylösnousseella Messiaalla on oikeus pyyhkiä nimi pois elämän kirjasta. Monet Raamatun selittäjät ymmärtävät tämän niin, että jokaisen ihmisen nimi on valmiiksi kirjoitettu elämän kirjaan jo maailman perustamisesta asti, niinkuin Ilmestyskirjasta voidaan ymmärtää ja jos ihminen, tultuaan vastuulliseen ikään ja ymmärrykseen erottamaan hyvän pahasta, ei tee parannusta ja ota vastaan pelastusta elämänsä aikana, Jumalan hänelle suomana etsikkoaikana, niin silloin hänen nimensä pyyhitään pois elämän kirjasta (Ilm. 13:8, 2.Moos. 32:32-33).
Edellämainittu Ilmestyskirjan jae voidaan alkutekstistä tulkita kuitenkin myös siten, että se tarkoittaa maailman perustamisesta asti (Jumalan aivoituksissa) teurastettua Karitsaa, eikä elämän kirjaa ja tämän tulkinnan mukaan nimi kirjoitetaan elämän kirjaan silloin, kun ihminen tekee parannuksen ja ottaa uskossa vastaan Jumalan Pojan Pelastajanaan ja Herranaan. Olkoonpa kumpi tulkinta hyvänsä oikea, varmaa on kuitenkin se, että viattomuuden tilassa olevien pienten lasten nimet ovat Karitsan elämänkirjassa sekä niiden nimet, jotka ovat ottaneet vastaan pelastuksen Messiaassa Jeshuassa ja myöskin loppuun asti pysyvät uskossa (Mat. 24:13).
Monet ihmiset ovat hyvin huolestuneita siitä, että heidän nimensä pysyvät maallisissa kirkonkirjoissa, vaikka Raamatun mukaan sillä ei ole mitään merkitystä Jumalan edessä. Jos meidän nimemme pyyhitään pois jostakin ihmisten rekisteristä Messiaan tähden ja sen tähden, että rakastamme Jumalan Sanan totuutta enemmän kuin ihmisten mielipiteitä ja perinnäissääntöjä, saamme iloita ja riemuita, sillä palkkamme on suuri taivaissa. Meidän on ainoastaan pidettävä huoli siitä, ettei nimeämme pyyhitä pois elämän kirjasta syntiemme tähden. Sen varmistamme pysymällä uskossa vahvoina loppuun asti ja lankeemuksen tullessa tekemällä nopeasti parannusta.
Jumala ei asu ihmisten temppeleissä
”Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa…” (Ap.t. 7:48). – ”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on…” (1.Kor. 6:19).
”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” (Mat. 18:20).
”…älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme (alkut. mukaan: keskinäistä kokoontumistanne), niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän” (Heb. 10:25).
Jotta ymmärtäisimme paremmin seurakunnan hengellisen olemuksen, tutkimme vielä muutamia tosiasioita siitä Sanan valossa. Vanhan liiton päivinä Ilmestysmaja ja Jerusalemin temppeli olivat paikkoja, joissa Jumalan Hengen kirkkaus ilmestyi Israelin seurakunnalle (2.Moos. 40:34-35, 2.Aik. 5:11-14). Jumala ei kuitenkaan Raamatun ilmoituksen mukaan asu käsillä tehdyissä temppeleissä, vaan Hänen Henkensä temppeli on uskovan ihmisen ruumis (1.Kun. 8:27, Ap.t. 17:24, 2.Kor. 6:14). Missä kaksi tai kolme ihmistä on kokoontuneena Jeshuan nimeen, siellä seurakunta on koolla pienoiskoossa ja Messias itse on läsnä heidän keskellään. Seurakunta on siis koolla aina siellä, missä uskovia ihmisiä on kokoontuneena Jeshuan nimessä.
Tätä tarkoittivat myöskin alkutekstin seurakuntaa tarkoittavat sanat (hebr. Kehila = yhteisö, kokoontuminen, kaupungin juutalainen yhteisö, seurakunta; kreik. Eklesia = ulos kutsuttu joukko, kansankokous, seurakunta). Seurakunta on maailmasta Messiasta seuraamaan uloskutsuttu uskovien joukko. Kaikkialla missä uskovia kokoontuu Jeshuan nimessä, on seurakunta koolla. seurakunnan hengellinen yleisluonne ei tee tyhjäksi sitä, etteikö paikkakuntatasolla tarvittaisi järjestäytynyttä toimintaa ja seurakuntavirkoja, kuten vanhimmat ja evankelistat (tarkastelemme näitä asioita myöhemmin tässä kirjassa).
Tätä uskovien keskinäistä kokoontumista eli seurakunnankokousta ei tule laiminlyödä, niinkuin Hebrealaiskirjeen kirjoittaja meitä kehoittaa. Tätä Raamatun jaetta usein on käytetty väärin siten, että on pyritty jakeen väärän tulkinnan avulla vangitsemaan uskovia kirkkokuntien ”karsinoihin”. Tästä ei alkutekstin mukaan ole kuitenkaan kysymys, vaan uskovien yhteyden ja keskinäisen kokoontumisen laiminlyönnistä, joka on eriseuraisuuden synti (Gal. 5:19-21).
Vaikka Jumala ei asukaan ihmisten käsillä tehdyissä temppeleissä, vaan Hänen Henkensä temppeli on uskovan ruumis, me kuitenkin luonnollisesti tarvitsemme kokoontumistiloja, joissa uskovat voivat kokoontua yhteisestä uskosta rakentumaan. Lähi-Idässä, jossa on lämmin ilmasto, voidaan periaatteessa kokoontua suuren osan vuotta luonnon ”helmassa”, niinkuin Messiaan päivinä, mutta pohjoisen kylmässä ilmastossa kokoontumistilat ovat välttämättömiä melkein läpi vuoden. Tällaisessa tarkoituksessa voivat palvella kodit ja muut kokoontumistilat, kuten alkuseurakunnankin päivinä (Ap.t. 2:46, 19:8-9).
Eriseurat ja lahkot
”Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa” (Gal. 5:18-21).
”Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus. Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne. Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä: ”Minä Kristuksen.” Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?” (1.Kor. 1:10-13).
”Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin? Kun toinen sanoo: ”Minä olen Paavalin puolta”, ja toinen: ”Minä olen Apolloksen”, ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?” (1.Kor. 3:1-4).
Korintton seurakunnalta ei puuttunut mitään missään armolahjassa ja he odottivat Messiaan paluuta (1.Kor. 1:7). Näennäisesti se oli hyvin hengellinen seurakunta, mutta siitä huolimatta seurakunta oli lihallinen ja hengellisesti alaikäinen, koska heidän keskuudessaan oli riitoja ja puolueita. Oli Paavalin puolue, Apolloksen puolue, Keefaksen (Pietarin) puolue ja Kristuksen puolue. Kun tarkastelemme meidän aikamme kristillistä maailmaa, tilanne on aivan samankaltainen. On Lutherin puolue, Wesleyn puolue, Boothin puolue jne.. Toisinsanoen nykyajan kristillisyys on korinttolaisten tavoin valtaosiltaan lihallista ja hengellisesti alaikäistä, maitoruokatasolla olevaa kristillisyyttä, joka ei siedä Jumalan Sanan vahvaa ruokaa. Yksi hengellisen täysi-ikäisyyden tuntomerkki on se, että toisiaan rakastaen ja kunnioittaen rakennetaan yhtä jakamatonta Messiaan ruumista, eikä juosta ”omien huoneiden” hyväksi (Efes. 4:11-16, Hag. 1:7-11, Heb. 5:11-14).
Pahimmillaan tällainen eriseurainen ja lahkohenkinen kristillisyys voi olla jopa esteenä Jumalan valtakuntaan pääsylle. Kun pakanain apostoli luettelee lihan tekoja kirjeessään galatalaisille, hän mainitsee karkeiden syntien, kuten haureus, saastaisuus, irstaus ja epäjumalanpalvelus, joukossa, myös sisäisiä lihan tekoja, kuten vihat juonet, eriseurat ja lahkot. Jokainen Raamattua tunteva ymmärtää, että esim. haureuden harjoittaminen estää pääsyn Jumalan valtakuntaan, mutta usein unohdetaan, että eriseuraisuus ja lahkolaisuus ovat myös syntejä, jotka voivat estää pääsyn Jumalan valtakuntaan, ellemme tee parannusta ja ala rakentaa yhtä Messiaan ruumista.
Raamatun mukaan olemme kastetut yhdessä Hengessä yhdeksi Messiaan ruumiiksi eli seurakunnaksi. Jumalan Henki siis yhdistää uskovat yhdeksi, niinkuin oli alkuseurakunnan päivinä. Mikä on sitten se henki, joka pirstoo ja hajottaa Messiaan yhden ruumiin? Raamatun mukaan se on antikristuksen Henki. Johannes kirjoittaa:
”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme” (1.Joh. 2:18-19).
Saatana, ilmavallan hallitsija, tekee tämän työnsä tottelemattomuuden lasten kautta, jotka vaeltavat lihan ja ajatusten mieliteossa (Efes. 2:1-3). Valitettavasti uskosta osattomien ohella myös uskovan nimeä kantavien joukossa on niitä, jotka ovat tottelemattomuuden lapsia, joita ilmavallan hallitsija voi käyttää hyväkseen, koska he vaeltavat lahkolaisuuden ja eriseuraisuuden lihanteoissa antikristuksen hengen vallassa. Näin on sielunvihollinen onnistunut toteuttamaan tarkoitusperiänsä Messiaan ruumiin ykseyden hajottamisessa. Jumala suokoon, että uskovien silmät avautuisivat näkemään, minkä hengen vallassa he ovat, hajottaessaan Messiaan ruumiin ykseyden.
Millä nimellä uskovia kutsutaan?
”Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi (heb. UT: meshichijim = messiaaniset).” (Ap.t. 11:26).
”Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin” (1.Joh. 3:1).
”Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa” (1.Piet. 4:14-16).
Jeshuan ollessa maan päällä, hänen seuraajiaan kutsuttiin opetuslapsiksi (Mat. 5:1, Mark. 2:23, Luuk. 14:26). Tämä nimitys oli käytössä myöskin alkuseurakunnan päivinä ja vasta Antiokiassa alettiin opetuslapsia kutsumaan kristityiksi (Ap.t. 6:1, 9:26, 13:52, 14:21, 19:1). Kristityn nimitys levisi vähitellen yleiseen käyttöön ja nykyään se on yleinen kautta koko maailman (Ap.t. 26:28).
Kristitty tulee kreikankielisestä sanasta ”khristianos” ja se tarkoittaa Kristukselle (kreik. Khristos = voideltu) kuuluvaa, henkilöä joka seuraa Kristusta. Hebreankielisessä UT:ssa vastaava nimitys on messiaaninen, joka tarkoittaa myös samaa, Messiaalle (hebr. Masiach = voideltu) kuuluvaa, henkilöä joka seuraa Messiasta. Lisäksi Raamatusta löytyy muitakin nimiä, joilla opetuslapsia kutsutaan: Jumalan lapsi, uskova tai uskovainen, pyhä tai Jumalan pyhä ja veli ja sisar Herrassa (Room 1:7, 1.Kor. 1:2, 2.Kor. 1:1, Efes. 1:1, Fil. 1:1, Kol. 1:2, Mat. 12:46-50, Ap.t. 9:17, Room. 16:1, 1.Kor. 7:15). Kaikilla näillä Raamatun mainitsemilla nimillä voimme kutsua toisiamme Jumalan seurakunnan keskuudessa. Sensijaan ”inflaation”, sillä maailmassa on noin 1,5 miljardia ihmistä, joiden uskontona on kristinusko, samalla tavoin kuin toisilla on islaminusko, hindulaisuus tai budhalaisuus. Kristityn nimen kantaminen ei nykyään välttämättä merkitse sitä, että henkilö todella on Jeshuan opetuslapsi, Kristukselle kuuluva, sillä maailman noin 1,5 miljardista ns. kristitystä vain pieni osa on todella uudestisyntyneitä uskovia. Jeshuaan uskovat juutalaiset käyttävät hebreankielisen UT:n mukaisesti nimitystä ”messiaaniset” ja henkilökohtaisesti pidän tätä nimeä parempana, sillä se erottaa messiaaniset pakanauskovatkin niistä ns. kristityistä, jotka eivät todellisuudessa ole Jumalan lapsia.
Ristin Voiton kustantamassa kirjassa: ”Azusa-katu 312” on hyvin sattuva kohta (sivulla 240) sellaiset nimet, joita nykyään käytetään kuvaamaan henkilön kuulumista johonkin uskonsuuntaan tai kirkkokuntaan, eivät ole raamatullisia ja meidän ei tulisi niitä käyttää.
Kristityn nimi, vaikka onkin raamatullinen, on valitettavasti kärsinyt nykymaailmassa John Bunyan:in mielipiteestä uskovien käyttämistä nimityksistä ja se sopii tähän yhteyteen erittäin hyvin:
”H.L. Hastings on kirjoittanut seuraavasti: ’Paholainen näyttää ikiajat käyttäneen vehkeilykeinonaan Jumalan lasten nimittelemistä ja erotelleen ja vainonneen sillä tavalla niitä, joiden yhteyden puolesta Vapahtajamme niin hartaasti rukoili.’ John Bunyan oli hyvin suorasanainen. Hän kirjoitti seuraavaa: ’Koska toivotte kuulevanne, millä nimellä haluaisin itseäni kutsuttavan, ilmoitan, että mikäli Jumala katsoo minut kelvolliseksi, haluaisin kantaa nimeä kristitty, uskova tai jotakin muuta Pyhän Hengen suomaa nimeä. Mutta kaikki nuo riitaisuutta herättävät nimet kuten anabaptistit jne. eivät käsitykseni mukaan tule Jerusalemista eivätkä Antiokiasta vaan suorastaan helvetistä ja Babylonista, sillä ne luonnollisestikin korostavat jakautumista eri suuntiin. Kaikki tunnetaan hedelmistään.'”
