Netivyah
Joseph Shulam, Keski-Tennessee, USA
Meidän maailmamme on sairas! Sairastunut koronavirukseen, joka hyökkää nyt lähes koko maailmaa vastaan kolmannella aallollaan, joka on paljon tappavampi ja jonka uhreina ovat viattomat ihmiset kaikkialla maailmassa. Meidän maailmaamme sairastuttaa itsekkyyden ja oman edun tavoittelemisen tsunamirutto, joka vaivaa niin poliitikkoja kuin tavallista kansaa, jotka eivät välitä siitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu vaan ajattelevat vain omia pyrkimyksiään ja halujaan.
”Kukaan ei ole saari, vaan jokainen on palanen kiinteää maata, osa suurempaa; jos meri huuhtoisi mukanaan turskan, Eurooppa köyhtyisi, kuin kallionkielekettä ei olisi, tai ystäviäsi tai omaisiasi ei olisi; jokainen kuolema vähentää minua, koska minä olen osa ihmiskuntaa. Siksi älä kysele, kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle” John Donne (1572-1631, vapaa tulkinta kääntäjän).
Tämän viikon maanantaina heräsin seuraaviin ajatuksiin. Se ei ollut tavanomainen ajatus vaan sellainen kalvava, turhauttava ja häiritsevä ajatus. Sieluni silmien edessä tanssi Ilmestyskirjan luku 15. Avasin kirjan ja aloin lukea.
Seitsemän enkeliä vuodattivat maan päälle Jumalan vihan seitsemää maljaa. Joka päivä uusi vihan malja. Jokainen päivä pahempi kuin edellinen. Ihmettelin, oliko koskaan ollut sellaista maailmanlaajuista vitsausta, sellaista, joka ei tee eroa kristittyjen, juutalaisten, muslimien, valkoisten, mustien, keltaisten ja ruskeiden ihmisten välillä.
Muistin sitten Nooan ja hänen perheensä. Nooa rakensi arkin aikana, jolloin maailmassa ei ollut sellaisia sateita kuin nykyään. Aikana, jolloin suurin osa maailman kansoista eli synnin syövereissä ja kaukana Luojan kasvoista, tahdosta ja hyvyydestä. Se oli aika, jolloin ihmisrotu oli elänyt maapallolla jo satoja vuosia ja oli tullut vakuuttuneeksi siitä, että se oli voittamaton ja vapaa kaikista rajoitteista. Nooan ajan maailma oli huoleton ja mullin mallin.
Pahaa pidettiin hyvänä ja hyvää pidettiin pahana. Totuudesta ei välitetty ja taruja ihannoitiin. Mutta Nooan aikanakin oli joitain hyviä ihmisiä, jotka tunsivat Jumalan, mutta ei ollut ihmisiä, jotka olisivat halunneet korottaa äänensä ja sanoa jotain, joka ei ollut poliittisesti korrektia tuon pahan ja kieroutuneen sukupolven silmissä.
Viime maanantaiaamuna havahduin kipeästi siihen, että en ole kuullut kenenkään suuren ja huomattavan hengellisen johtajan esittävän kutsua parannuksen tekoon. En johtavien juutalaisten ortodoksirabbien, en suurten kristillisten herätysliikkeiden ja tunnustuskuntien kristittyjen johtajien, en uskonnollisten muslimijohtajien enkä edes buddhalaisten tai muiden pakanallisten epäjumalanpalvelijoiden johtajien.
Kun koronavirus lähti liikkeelle Länsimaissa vuoden 2020 alkupuolella, olin jo ottanut Raamattuni ja etsinyt ne erilaiset sanat, jotka on käännetty sanalla vitsaus. Seuraava ”Opetuksia Siionista” -lehti käsittelee aihetta Vitsaukset. Se Opetuksia Siionista -lehden numero tulee olemaan mielenkiintoista luettavaa.
(Ja jos ette tiedä: Netivyah on julkaissut Opetuksia Siionista-lehteä yli 40 vuotta. Aloin lehden julkaisemisen vuonna 1978, Rabbi Moshe Emmanuel Ben-Maierin kuoltua. Lehteä on julkaistu, jaettu ja toimitettu saataville ilmaiseksi. Voitte mennä Netivyah library – kirjastoon ja ladata sieltä monia numeroita ilmaiseksi.)
Takaisin maanantaiaamuun. Tämä tuli mieleeni:
”Minä kuulin voimakkaan äänen temppelistä sanovan niille seitsemälle enkelille: ´Menkää ja vuodattakaa ne seitsemän Jumalan vihan maljaa maan päälle.´Ensimmäinen enkeli lähti ja vuodatti maljansa maan päälle. Silloin tuli pahoja ja tuskallisia paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa” (Ilm. 16:1,2, RK).
Ja muistin heti vastaavanlaisen tekstin Talmudista:
”Viisaat opettivat Baraitassa, ulkopuolisessa lähteessä: Mitä tulee seitsemän vuoden ajanjaksoon, eli sapattijaksoon, jonka aikana Messias, Daavidin poika, tulee: ensimmäisenä vuotena tämä jae toteutuu: ´Minä annan sataa yhden kaupungin yllä ja pidätän sateen toiselta kaupungilta´(Aamos 4:7). Jakson toisena vuotena nälänhädän nuolia ammutaan, merkiksi että nälänhätää on vain tietyillä alueilla. Kolmantena vuotena tulee suuri nälänhätä, ja miehiä, naisia, lapsia, hurskaita ja toimen miehiä kuolee, ja Tooran unohtavat ne, jotka sitä lukevat.”
”Neljäntenä vuotena saadaan satoa, mutta ei runsaasti. Viidentenä vuotena saadaan runsas sato ja he syövät ja juovat ja iloitsevat, ja Toora palaa niiden luo jotka sitä opiskelevat. Kuudentena vuotena kuullaan taivaallisia ääniä. Sapatin levon vuotena käydään sotaa, eli Googin ja Maagogin sotaa, ja juutalainen kansa on siinä mukana. Sapattivuoden loppumisen jälkeisenä vuotena Daavidin poika tulee.” Babylonian Talmud Sanhedrin 97a.
Tässä on samanlainen seitsemän vuoden sykli kuin Ilmestyskirjan luvussa 15… ensimmäinen vuosi (päivä) näyttää maailmalle annetulta varoitukselta… toinen päivä näyttäisi millainen maailman taloudellinen tilanne on kovid-19 viruksen jäljiltä…
En tiedä paljoakaan eskatologiasta enkä yleensä pohdi sellaisia asioita. Mutta minusta on outoa, että nämä samankaltaiset tekstit Ilmestyskirjasta ja rabbien kirjoituksista sulautuvat yhteen mielessäni… ainoa todella universaali vitsaus oli Nooan ajan vedenpaisumus. Kovid-19 saattaa olla toinen sellainen vitsaus ja maailma voi elää nyt seitsenpäiväisen jakson toista päivää ennen Messiaan tulemusta. Yhden päivän pituus on kiistanalainen asia Raamatussa. En tiedä, olenko selvillä siitä, mitä puhun!
Tämän sapatin lukujakso on parashat Vayeshev, 1. Moos. 37:1-40:23. Profeetoista Aamos 2:6-3:8 ja Uudesta testamentista Matt. 1:18-25.
Tooran lukujakso on kertomus Joosefista, Raakelin, Jaakobin rakastetun vaimon, pojasta. Joosefin tarina on Raamatun miniromaaneista juonellisesti parhaiten punottu ja täydellisin. Se on lähes kuvaamista vaille valmis käsikirjoitus Hollywood-elokuvaksi.
Joosefin tarinan kerronta ja juoni alkavat dramaattisesti, se etenee keskivaiheilla lumoavaksi ja päättyy onnelliseen loppuun. Haluan meidän näkevän koko kuvan tästä sapatin Toorajaksosta.
Tässä on avain: Jos otat jonkun yksittäisen osan erilleen tästä tarinasta ja analysoit sitä, päädyt ehkä siihen tulokseen, että kyseessä on kauhea tragedia perheestä, joka hajoaa ja vanhasta isästä, joka ei pysty pitämään huolta omasta perheestään ja saamaan aikaan rauhaa ja järjestystä omien poikiensa kesken.
Perhettä pidettäisiin täysin toimintahäiriöisenä. Jos kuitenkin palaat kertomukseen ja katsot sitä yhtenäisenä kertomuksena Joosefista, ymmärrät, että jokainen tarinan kuva, jokainen juonen käänne, on kuin tavarajuna, jonka jokainen vaunu on liitetty seuraavaan ja se vetää muita vaunuja, jotka on kaikki liitetty toisiinsa. Ja vaikka jokainen vaunu on täynnä surua ja kauheita tapahtumia, itse juna on menossa hyvään suuntaan onnellista loppua kohti.
Joosefin ja Jeshuan tarinoissa on paljon samanlaista. Hänen elämässään tragedia seuraa toista. Jeshuan omat veljet vähättelevät Häntä ja torjuvat Hänet ja Nasaretin, Hänen kotikaupunkinsa, asukkaat torjuvat Hänet. Hän on ihminen, joka meidän päivinämme luokiteltaisiin ”kodittomaksi”. Supermiehen lailla Hän tuli toisesta maailmasta ja Hänen täytyy elää muukalaisena omalla maallaan.
Joosef, Jaakobin poika, kokee hyvin paljon samanlaista. Hänen veljensä, kuten myös isä ja äiti, käsittävät hänet väärin. Hänen veljensä vihaavat häntä niiden ilmestysten ja profetioiden tähden, jotka hän sai Jumalalta. He tahtovat tappaa hänet ja päätyvät lopuksi myymään hänet kauppiaskaravaanille. Myöhemmin Egyptissä, jossa Joosef palvelee orjana, faraon vankilan johtajan, Potifarin, talon taloudenhoitajana, Potifarin vaimo syyttää häntä valheellisesti raiskausyrityksestä, ja Joosef joutuu vankilaan.
Kertomuksen voisi katkaista tähän ja pitää sitä kreikkalaistyylisenä tragediana. Mutta tarina ei pääty tähän. Tahtoisin osoittaa teille tästä sapatin tekstistä, että niin kuin tämän viikon lukujaksossa kohtaamme yhden tragedian toisensa jälkeen, tarina ei pääty siihen.
Näin myös Herramme ja Messiaamme Jeshuan kohdalla. Se mitä on tänä päivänä, ei ole tarinan loppu, risti ei ole tarinan loppu, Jeshuan nouseminen ylös haudasta ei ole tarinan loppu. Tarinan loppu ei ole vielä tapahtunut. Jeshua on nyt taivaassa pääministerinä, niin kuin Joosef Egyptissä.
Joosef oli faraon jälkeen tärkein mies, ja hän johti maailman kaikkein voimakkainta ja aikansa kaikkein sivistyneintä valtakuntaa. Joosefin aikana Egypti hallitsi Tunisiasta Pohjois-Afrikasta Arabian niemimaahan idässä ja Somaliaan kaakkois-Afrikassa, aina Viktoria-järven eteläosaan asti. Muinaisen Egyptin rikkauksien ja vallan jälkiä voi yhä nähdä nykyisessä Egyptissä ja kaikissa suurissa museoissa maailmassa.
Lukekaa tämän sapatin teksti ajan kanssa ja nauttikaa Jumalan sanasta. Lukekaa sitä kuin lukisitte romaania, ei niin kuin pyhää kirjaa. Kuvitelkaa lukevanne Tolstoita tai Hemingwaytä, niin huomaatte kuinka lumoava ja innostava ja rohkaiseva se on. Sillä Joosefin tarina on loistava todistus siitä, että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Herraa”!
Kun apostoli Paavali kirjoitti tämän Roomalaiskirjeen luvussa 8, hän tarkoitti todellakin ”kaikkea”; hyvät ja pahat ja rumat vaikuttavat kaikki yhdessä niiden parhaaksi, jotka rakastavat Herraa. Mutta muistakaa, hyvät veljet, että ”kaikki ei aina vaikuta yhdessä niiden parhaaksi, jotka eivät todella rakasta Herraa!”
Varmistukaa siitä, että sinä ja perheesi rakastatte todella Herraa, silloin saat nähdä, että kaikki vaikuttaa yhdessä sinun parhaaksesi, joka rakastat Herraa, ja kun korko saadaan tässä elämässä, pääoma saadaan ikuisuudessa.
Marcia ja minä olemme nyt Yhdysvalloissa poikamme Barryn ja hänen perheensä luona. Marcialle tehtiin eilen hammasoperaatio. Häneltä poistettiin kaksi viisauden hammasta yläleuasta. Operaatio ei ollut yksinkertainen, koska hampaista oli vain hyvin vähän näkyvillä, joten lääkärin täytyi kaivaa syvältä ja kiskoa voimalla kummankin hampaan juuret. Tänään Marcialla on kipuja ja turvotusta, ja on olemassa tulehduksen tai muun komplikaation vaara. Kun lisätään tähän, että hän on diabetikko, ymmärrätte, miksi tarvitsemme todella rukouksianne.
Bathsheba Derbaremdickerille, seurakuntamme jäsenen Zvin vaimolle, suoritettiin eilen syöpäleikkaus Jerusalemissa. Lääkäri poisti niin paljon kudosta kuin mahdollista, mutta Bathsheban täytyy kuitenkin käydä läpi täydellinen syöpäleikkauksen jälkeinen hoito. Muistakaa Bathshebaa rukouksissanne.
Sisaremme Hadassa toipuu syöpäleikkauksestaan. Brasilialaisen sisaremme Fernandan äidille pitää tehdä syöpäleikkaus, mutta sairaalat ovat täynnä kovid-19 potilaita, joten hänen leikkaustaan on siirretty. Rukoilkaa Fernandan äidin puolesta ja Brasilian sairaaloiden tehohoito-osastojen puolesta.
Netivyan nuoret johtajat, Juuda ja Daniel ja Hanna K, Hanna S. Ja Avigail ja muut, ovat auttaneet ihanasti Ilanaa, 95-vuotiasta rakasta sisartamme. Ilanalla on nyt kokoaikainen hoitaja, joka hoitaa häntä hyvin. Netivya maksaa nyt hoitajan palkan, mutta toivomme parempaa ratkaisua ja että kustannuksista huolehdittaisiin muulla tavoin.
Siihen mennessä Netivya on ottanut kontolleen Ilanan hoidon aiheuttamat kustannukset, ja tarpeen tullen myös muiden iäkkäiden jäsentemme hoidosta koituvat menot. Seurakunnassamme on useita vanhuksia, jotka ovat olleet aktiivisia ja uskollisia seurakuntamme jäseniä monia vuosia. Herra on ollut uskollinen sijoittaessaan nämä kalliit sisaret ja useat veljet meidän hoitoomme, ja me tiedämme, että Hän, maailmankaikkeuden Luoja ja Jeshua, pitävät aina lupauksensa, ja heillä on salassa olevia palvelijoita, jotka ottavat vastaan haasteen ja tulevat osaksi tätä suurta Mitzvaa.
Jumalan sanassa on selvä käsky pitää huolta leskistä ja orvoista. Tämä käsky toistuu Toorassa, profeetoissa ja Uudessa testamentissa useammin kuin kerran. Jokaisen joka vanhenee tai jolla on vanhempia perheenjäseniä, täytyy saada tietää, että pyhien ja hengellisen perheemme yhteisöön voi luottaa siinä, että he pitävät tämän käskyn ja pitävät huolta vanhemmasta sukupolvestamme. He ovat antaneet kaikkensa nuorempina vuosinaan, ja nyt pyhien velvollisuus on pitää huolta heidän tarpeistaan. Miettikää seurakuntana tai yksityisinä, voisitteko lahjoittaa vähän ylimääräistä Jerusalemin iäkkäille pyhille.
Zacharias Waldner Kanadasta on halvaantunut jaloistaan. Häntä vaivaavat hiertymät ja hän pyytää rukouksiamme. Lisätkää Zacharias rukouslistallenne.
Saimme rukouspyynnön rakkaalta Livia Schnell Nothen sisarelta, joka on ollut kanssamme Portugalissa ja seissyt brasilialaisten veljiemme rinnalla ja meidän rinnallamme Anussimien asiassa (´pakotetut´ , 1400luvun Espanajan ja Portugalin juutalaisten jälkeläisiä, jotka pakotettiin kääntymään katolisuuteen ja jotka jatkoivat salassa judaismin harjoittamista; ongelmana on ollut Israelin valtion saaminen ottamaan heidät vastaan juutalaisina Kotiinpaluulain nojalla) ja heidän ahdingoissaan. Livia on sairastunut vakavaan sairauteen, hän tarvitsee nyt Herran parantavaa kättä ja lohdutusta. Rukoilkaa Livian puolesta ja rukoilkaa hänelle parantumista.
Muistakaa rukouksissanne veljeämme Aasiassa. Hänen nimensä on Philip Marc. Hän on nuori mies, jolla on hyvin vakava syöpä. Hän on totuuden etsijä ja Jeshuan uskollinen opetuslapsi, joka rakastaa Jumalaa ja rakastaa Israelia. Philip asuu kaukana Israelista maassa, johon emme voi matkustaa, mutta Philipin sydän on kanssamme ja Jumalan kansan kanssa.
Rukoilkaa Paulo C. Pereira Braga Diasin puolesta. Hän on erään brasilialaisen sisaremme isä.
Huomaan, että tämä rukouslista pitenee pitenemistään. Mutta tiedän myös, että on etuoikeus ja siunaus lukea sitä ja vain sanoa sydämessään rukous jokaisen nimen puolesta tällä listalla. Ja saatte nähdä, että Herran periaatteet toimivat ja että sillä mitalla, millä te mittaatte toisille, Herra itse mittaa teille takaisin. Rukoilkaa koko listan puolesta – mainitkaa vain nimet kaikkivaltiaan Israelin Jumalan ja Jeshuan valtaistuimen edessä ja pyytäkää, että Herra parantaisi ja siunaisi. On suuri etuoikeus saada rukoilla toisten puolesta, kun siunaamme toisia, tulemme itsekin siunatuiksi. Tämä on raamatullinen periaate.
Israelissa on edelleen sulkutila, liikkuminen on rajoitettua ja suurin osa yrityksistä ja liikkeistä on suljettu, ainakin toistaiseksi. Talouselämä on kärsinyt kovasti. Maassa on nyt erityinen sulku Hanukka-juhlan aikana. Kansalaisten vierailua toistensa kodeissa rajoitetaan iltapäivään ja iltaan kello 17.30 ja keskiyön väliseen aikaan juhla-ajan aikana. Määräyksen rikkomisesta saa 163 dollarin sakon.
Kirjoitin edellisissä rukouslistoissa, että on hyvä asia rukoilla sellaisten ihmisten puolesta, joita ette tunne henkilökohtaisesti ja rukoilla, että maailma toipuisi ja saisi tämän kauhean koronavirukseksi kutsutun pandemian loppumaan. Korona tarkoittaa kruunua, enkä ole varma minkä kuninkaan päässä tämä virus on kruununa.
1. Pitäkää edelleen esirukouksia koko maailman puolesta, keskittykää rukoukseen oman maanne puolesta, mutta älkää unohtako Israelia.
2. Jumala siunaa niitä, jotka rukoilevat veljien ja sisarten puolesta ja jotka rukoilevat esirukoillen Pyhän Hengen kautta Messiaan ruumiin puolesta.
3. Meistä voi tuntua vähäiseltä rukoilla muutama minuutti eri puolilla maailmaa olevien veljien ja sisarten puolesta, mutta kuningaskunnassa ja taivaassa hyvyyden vallat kiinnittävät huomiota huolenpitoon ja vilpittömään esirukoukseen ja rukoukseen, joka on yhdenmukainen ja joka vahvistaa, että Jeshuan, Messiaan, ruumis on todella yksi ruumis.
1, Rukoilkaa kaikkien Korea-Israel Raamatun opetusjärjestön yhteydessä olleiden ja nyt olevien ihmisten puolesta.
2. Rukoilkaa KIBIn entisten johtokunnan jäsenten puolesta ja niiden puolesta, joiden tulee katua ja palauttaa ennalleen suhteensa Israeliin ja että he saisivat taivaasta voiman tehdä niin.
3. Rukoilkaa niiden jäsenten ja oppineiden puolesta, jotka ovat ja ovat olleet osa Israel Forumia.
4. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka ovat rukoilleet niin uskollisesti Israelin pelastumista ja rauhaa Israelille.
5. Rukoilkaa hengellistä ja fyysistä terveyttä kaikille niille Koreassa, jotka rukoilevat yhä Israelissa olevan Messiaan ruumiin puolesta ja jotka rukoilevat erityisesti Netivyan puolesta ja tukevat Netivyaa. Siunatkaa heitä ja innoittakaa heitä ja täyttäkää heidät uskolla, toivolla ja rakkaudella Herraan ja Israeliin.
Rukoilkaamme ja kannustakaamme hengellisiä johtajiamme johdattamaan meitä ja opastamaan meidät parannuksen tekoon ja syntiemme ja heikkouksiemme tunnustamiseen, niin että Herra
nostaa tämän koronaviruksen pois tämän maan päältä, ja me muistamme Herraa ja tahdomme kulkea Hänen vanhurskauden ja totuuden teitään.
Kiitos että olette rukoilleet terveyteni ja silmäni puolesta. Näen nyt niin paljon paremmin silmälläni kuin mitä näin ennen leikkausta. Kiitos kaikista rukouksistanne puolestani! Rukoilkaa edelleen minun ja vaimoni Marcian puolesta. Marcialla on nykyään hyvin vähän voimia, ja hän nukkuu paljon useimpina päivinä. Nivelreuma aiheuttaa hänelle kipuja ja hänelläkin on silmissä kaihi, ja koska hän on diabeetikko, leikkauksessa on riskinsä. Tarvitsemme teidän rukouksianne.
Tytäremme Danah tarvitsee paljon rukousta tilanteensa tähden, samoin tyttärentyttäremme Noaam. Muistakaa heitä rukouksissanne. Muistakaa myös poikaamme Barrya ja hänen perhettään, Bethiä ja Joey´a, pojanpoikaamme, jotka ovat myös kotona ja työskentelevät kodista käsin tänä aikana. Marcian äiti June on 91 v ja hänen terveytensä horjuu. Sisaremme Hadassa Jerusalemista leikattiin, hänellä oli syöpäkasvain, ja hän on nyt kotona toipumassa. Muistakaa häntä rukouksissanne.
Rukoilemme kolmivuotiaan pikkutytön puolesta, jolla on harvinainen sairaus ja syöpä. Hän asuu perheensä kanssa Kaliforniassa. Meidän täytyy rukoilla hänen puolestaan ja hänen perheensä puolesta, että Herra huolehtisi hänestä ja parantaisi hänet niin että hän saisi kasvaa isoksi ja palvella
Hänen kuningaskuntaansa
Lisään uuden rukouspyynnön Jumalan kansan johtajalta Intiasta. Hän on Joy Mathew, hänellä on vakava sydänvika ja hän on pyytänyt rukousta. Rukoilen, että jotkut paikalliset vanhimmat menisivät Joyn luokse, ja että he voitelisivat hänet öljyllä ja rukoilisivat hänelle parantumista niiden ohjeiden mukaisesti, jotka Jeshuan veli Jaakob on antanut kirjeessään diasporassa eläville Israelin 12 heimolle.
Rukoilkaa Brasiliassa olevien veljiemme ja sisartemme puolesta. Brasilia on niitä maita, joissa on hyvin paljon coronaan sairastuneita ja kuolleita. Meillä on veljiä ja sisaria kaikkialla Brasiliassa, ja pyydän teitä rukoilemaan, että jumalallinen varjelu ja viisaus pitäisivät heidät vapaina tästä tappavasta taudista. Rukoilkaa paranemista ja voimia 70-vuotiaalle Paulo C. Pereira Braga Diasille. Liittäkää rukouksiinne Caique de Oliviera Becker. Nämä ovat niitä ihmisiä Brasiliassa, jotka tarvitsevat Herran erityisarmoa parantuakseen. Muistakaa rukoilla Paulon, nuoren miehen, puolesta ja Amaralin perheen puolesta Brasiliassa.
Rukoikaa pastori TJ:n puolesta Taiwanilla. Hänen elämässään on nyt uusi vaihe.
Muistakaa rukouksin Ruby Littleä, rakasta sisartamme Oklahoma Cityssä, joka taistelee myös syöpää vastaan. Lisätkää rukouksiinne Allison Howard Williams. Allison on hyvin erityisten opettajieni ja ystävieni, tri George Howardin tytär, jolla on myös syöpä.
Rukoilkaa Samuel Lopesin puolesta. Hän on 17-vuotias poika, joka käy läpi hyvin vaikeaa vaihetta. Hänen isänsä ja äitinsä ovat hyvin huolissaan siitä, että hän ei vaella Herran yhteydessä. Kuulin juuri hänen isältään, että hän kaveeraa ystävien kanssa, joiden tie on kaukana vanhurskauden tiestä.
Rukoilkaa veli Joseph Kelberin perheen ja erityisesti hänen poikansa puolesta.
Rukoilkaa Rachelin ja Danielin puolesta, he ovat sisar ja veli, jotka tarvitsevat työtä ja
emotionaalista parantumista.
Muistakaa rukouksissanne seuraavia: Angela Isby, Aries Franklin Mayers Sr., ja Tony Black. Nancy,Don ja heidän poikansa Aaron Hook, Rachel David, Kimin vaimo Jingyung Lee, tri Yuizawa, Tiz H., Lion H., Michael Shiffman, Joe Mays, Ilana Abramov, Cynthia Parveenin sisar, David Stern ja hänen perheensä. Anne West, joka on nyt 100 vuotta vanha. Rukoilkaa Garyn ja Melanien puolesta.
Muistakaa rukouksin seuraavia Jerusalemin Roeh Israel seurakunnan jäseniä: Sarit, Gabriela,
Ahuva, Leah, Ilana, Hannah, nuori Gabriela, Zvi D. Ja Bathsheba, Jonathan B. Ja hänen vaimonsa Aviva ja heidän vauvansa. Ja rukoilkaa sisar Yoko Nagumon puolesta Japanissa. Sisar Yokolla oli sydänkohtaus ja rukoilemme, että hän toipuu siitä nopesti ja täydellisesti.
Chennaista, Intiasta muistakaa pastori Isaacia. Muistakaa koko Hong Kongia näinä monien
erilaisten virusten ja koronaviruksen päivinä. Muistakaa Tony ja Louisa Tamia, ja meidän veljiämme ja sisariamme 611 Seurakunnassa, ja muissa seurakunnissa, jotka rakastavat Jumalaa ja Israelia tuossa suuressa kaupungissa.
Vain sana Kaikkivaltiaan armoistuimen edessä seuraavien veljien puolesta ja se kuullaan:
Um Mahmud Abu-Eid ja Jimmy Abu-Eid ja hänen perheensä, Keijo ja Salme, rakkaat veljemme Suomessa, Tim Tucker, Satu-Maria, Sini-Tuulia, Eveliina ja Eva H., Patty, Andrea, Julia ja Victor, ja Aaron Tani ja Hillel ja hänen vaimonsa.
Rukoilemme eri puolilla maailmaa olevien puolesta: Zhou Wenrilan, Paulo, Marcelo ja hänen isänsä, Aben perhe, Toru, Takeo Sensei, Daisuke Sensei, Tomoko San, Yumi ja hänen isänsä pastori Ohara. George, pastori Isaac Chennaissa Intiassa, ja Louisa ja Tony Hongkongissa.
Sain juuri rukouspyynnön rakkaalta sisarelta Rio de Janeirosta, Brasiliasta. Hänen isänsä, joka on 70-vuotias ja diabeetikko, on saanut Kovid-19 tartunnan. Hänen nimensä on Paulo C. Pereira Braga Dias. Hän on sairaalassa ja hänen tilansa on haasteellinen. Muistakaa kanssamme rukouksin Paulo C. Pereira Braga Diasia.
Pitäkää rukoustanne kuin äänen antona Taivaan uurnaan jokaisen veljen ja sisaren parantumisen hyväksi, jonka puolesta rukoilette. Vain armon sananen kaikkien meidän puolesta on virvoittava
henki. Viekää rukouksenne Kaikkivaltiaan armoistuimen eteen ja ne kuullaan niiden hyväksi, joiden puolesta rukoilette.
Lisätkää rukouksiinne Um Mahmud Abu-Eidin ja heidän poikansa Jimmyn perhe. Mielestäni on hyvä asia, että rukoilemme niiden ystävien ja tuttujen puolesta, jotka ovat muslimeja. On rakkauden ja sovinnon teko kantaa armoistuimen eteen niitä rakkaita ihmisiä, jotka etsivät rauhaa ja vanhurskautta ja odottavat Herralta laupeutta ja parantumista.
Rukoilkaa seuraavien puolesta: Guilherme Antonio Nathan Becker ja hänen vaimonsa Artuza de Oliviera, lisätkää myös Rachael ja Daniel Webster ja Lizette Nancy ja Jose Carlos Rio de Janeirosta, Brasiliasta.
Rukoillessanne ihmisten puolesta, jotka ovat veljiänne ja sisarianne ja joita ette tunne henkilökohtaisesti, käytätte oikeutta olla Jumalan lähettiläänä siinä mitä kutsutaan ”agape-rakkaudeksi”.
”Agape-rakkaus” on rakkauden korkein muoto. Se on rakkautta, joka ei etsi maallista palkkiota eikä aseta ehtoja, vaan palvelee vain esirukoilijana Jumalan Kuningaskunnassa.
Teitä siunaa Kaikkivaltias Jumala, joka antaa jokaiselle lapselleen hyvää tekemästämme hyvästä ja vastineen tekemästämme pahasta.
Teidän vilpittömät rukouksenne ihmisten puolesta kaikkialla maailmassa saavat aikaan seuraavia asioita kuningaskunnalle, Kuninkaalle ja Messiaan ruumiille:
1. Ne yhdistävät teidät ja ruumiin suurempaan tuonpuoleiseen liittorukoukseen.
2. Ne ovat osoitus Jumalan kansan ykseydestä.
3. Teidän rukouksenne osoittaa, että fyysisen maailman ja henkilökohtaisten intressien ulkopuolella on ihmisiä, joita yhdistää aito side ja suhde, joka ei ole maallinen vaan taivaallinen.
4. Herra tuntee lapsensa ja arvostaa ja palkitsee lupaustensa mukaan.
Meillä on veljiä ja sisaria Israelissa ja Kiinassa ja pyydän teitä rukoilemaan heidän turvallisuutensa ja varjeluksensa puolesta: Deborah Ruth, Lydia, Sima, Laurel S., Naomi, Orna, David S., Daniel, Dalia D., Ayla, Hillel, Elhanan, Tony, tri Song ja hänen vaimonsa Harriet Kim, Michael Knezevich, Ismael Alves, Asher Gabriel, M. Ahuva, ja 90-vuotias Dov H. Muistakaa Jerusalemin seurakunnassamme käyvää sisar Hadassaa. Hänelle on juuri tehty syöpäleikkaus. Rukoilkaa, että hän toipuu täydellisesti ja paranee kokonaan syövästä.
Rukoilkaa Israelin puolesta. Jerusalemin ja Tel Avivin kaduilla ja muuallakin maassa on hillitöntä mellakointia ja väkivaltaisuutta. Nämä mellakat johtuvat siitä, että suuri osa Israelin väistöstä ei ymmärrä, mitä hallitus tekee koronaviruspandemian suhteen. Liikeyrityksiä suljetaan, vakavaraisia yhtiöitä ja liikeyrityksiä menee konkurssiin. Jopa kansallinen lentoyhtiömme on konkurssin partaalla. Ihmisillä ei ole panna ruokaa pöytään. Peruselintarvikkeiden tarvitsijoiden määrä kasvaa.
Netivya on ruokkinut Jerusalemin köyhiä yli 25 vuotta. Meillä on korkeasti arvostettu humanitaarinen palvelutyö, joka toimii yhteistyössä Jerusalemin kaupungin kanssa. Koska tulee yhä enemmän niitä, jotka eivät ole tarvinneet aikaisemmin sellaista apua, rukoilen, että Herra innostaisi ja motivoisi veljiä ja sisaria ja palvelutöitä, jotka voivat auttaa tässä asiassa, menemään nettisivuillemme www.netivyah.org ja tekemään voitavansa, jotta pystymme ainakin kaksinkertaistamaan niiden ihmisten ja perheiden luvun, joita palvelemme.
Pääministerimme asia on yhä oikeudessa. En iloitse siitä, että tällaista tapahtuu Israelissa, mutta rukoilen, että oikeuslaitoksessamme osoitetaan todellista oikeudenmukaisuutta ja vanhurskautta. Totuuden on tultava esiin eikä mieleeni ole toisen israelilaisen pääministerin vankilaan joutuminen. Yksi presidenttimme on ollut vankilassa, samoin yksi valtionvarainministeri ja sisäministeri ja myös yksi eduskunnan jäsen. Riittää!
Jerusalemin seurakunnastamme pyydämme teitä yhtymään kanssamme rukoukseen seuraavien veljien ja sisarten puolesta: Gary, Melanie, Sarit,Gabriela, Ahuva, Leah, Ilana, Hannah, nuori Gabriela, Zvi D. Ja Batsheva, Jonathan B. Ja hänen vaimonsa Aviva ja heidän uusi vauvansa.
Rukoilkaa rakkaiden ystävien puolesta: Rabbi Morton Salt ja hänen perheensä ja rabbi Hassablad. He ovat molemmat jo iäkkäämpiä ja tarvitsevat varjelusta ja siunausta.
Shoresh Davidin, Portlandissa, Oregonissa, olevan messiaanisen seurakunnan, veljet ja sisaret pyysivät minua rukoilemaan Portlandin puolesta. Anarkistiset ryhmät ovat vallanneet Portlandin keskustan ja saaneet aikaan suuren kaaoksen. Rukoilkaa siis Portlandin, ja kaupungissa olevien veljiemme ja sisartemme puolesta.
Koronavirus uhkaa maailman taloutta lamalla ja laskusuhdanteella. Muutamat tärkeistä tukijoistamme ovat jo vähentäneet tukeaan meille. He eivät ole menetelleet näin vain Netivyan kohdalla, vaan kaikkien tukemiensa palvelutöiden kohdalla, joita on paljon. Tahtoisin pyytää teitä ensin rukoilemaan, mikä on teidän osuutenne Netivyah Raamatun Opetusjärjestön tukemisessa.
Toiseksi tahtoisin teidän, jotka seisotte rinnallamme rukouksin ja taloudellisesti tukien, tekemään parhaanne pysyäksenne edelleen kanssamme. Ymmärrämme, että ajat voivat olla kovat vielä monta vuotta, mutta ymmärrämme myös, että Jumala on valinnut teidät ja siunannut teitä juuri tällaista aikaa varten.
Kolmanneksi pyydän teitä rukoilemaan uuden projektimme puolesta, jota olemme aloittamassa Israelissa yhteistyössä Houses of Healing ministryn kanssa (Parantumisen talot) palvelutyö) Abilenesta, Teksasista.
Tavoitteena on tarjota vieraanvaraisuutta niiden vakavasti sairaiden potilaiden perheille, jotka ovat jossain Jerusalemin sairaalassa ja joiden perheillä ei ole varoja majoittua hotelliin, sillä välin kun heidän perheensä jäseniä on sairaalassa. Tällaista tarvetta on valtavasti etenkin näinä päivinä, kun sadat miehet ja naiset ovat koronaviruksen takia tehohoidossa viikko- jopa kuukausikausia. Tarvitsemme teidän rukouksianne ja teidän apuanne voidaksemme siunata tällä tarkoituksenmukaisella ja merkittävällä tavalla sekä sairastuneita että heidän perheitään.
Toivotan teille kaikille, jotka pysytte Israelin rinnalla ja jotka rukoilette Jerusalemin puolesta, Herran parhaimpia siunauksia ja kaikkien Hänen lupaustensa toteutumista Hänen uskollisille lapsilleen. Niitä, jotka kuulevat Jumalaa ja tekevät Hänen tahtonsa, kutsutaan viisaiksi! Niitä, jotka vain kuulevat Hänen sanansa, mutta eivät tee sen mukaan, kutsutaan tyhmiksi! Pyrkikäämme kaikki olemaan aina viisaita eikä koskaan tyhmiä. Paras on edessä!
Israelin Herra Jumala ja Jeshuan, Messiaamme, Kuninkaamme, Opettajamme, Rabbimme ja Herramme armo olkoon teidän kaikkien kanssa.
Joseph Shulam