Joseph Shulam
Tämän sapatin lukujaksona luemme synagogissa jakson nimeltä Vayishlach, suomeksi ”ja Hän lähetti”. Se on kertomus kahdesta veljestä, kaksosista, joiden syntymän välillä on vain muutama minuutti. Nämä kaksospojat olivat kilpasilla ja etsivät kyseenalaista mainetta jo ennen kuin he tulivat ulos äitinsä kohdusta.
Viime viikon lukujaksosta luimme:
”Mutta lapset sysivät toisiaan hänen kohdussaan, ja hän sanoi: ´Jos tämä on tällaista, niin miksi minä elän?´ Hän meni kysymään Herralta, ja Herra sanoi hänelle: ´Kohdussasi on kaksi kansaa, ja sinusta haarautuu kaksi kansakuntaa. Toinen kansa on oleva toista voimakkaampi, ja vanhempi on palveleva nuorempaa´”(1. Moos. 25:22,23,RK).
Herra itse puhui nämä profeetalliset sanat Rebekalle, ennen kuin tämä synnytti Eesaun ja Jaakobin. Näihin sanoihin Jumala tiivistää näiden kahden pojan ja heistä lähtevien kansakuntien välisen suhteen historian.
Tooran lukujakso Vayishlach on 1. Mooses 32:4 – 36:43. Haftara (jakso profeetoista) on profeetta Obadjan kirja, eli kaikki 21 jaetta. Se on lyhyt kirja, mutta sillä on erittäin suuri merkitys tämän päivän Israelille ja miljoonille Anussimeille.
Anussimit ovat juutalaisia, jotka katolinen kirkko yli 300 vuoden aikana pakotti kääntymään katolilaisiksi. Heidät pakotettiin muuttamaan nimensä, syömään ei-kosheria ruokaa, lopettamaan oman uskontonsa harjoittaminen, luopumaan sapatin vietosta ja Herran raamatullisten juhlien vietosta.
Inkvisitio toimi enimmäkseen Espanjassa ja Portugalissa, mutta kyllä se ulotti lonkeronsa Intiaan, Filippiineille ja Surinamiin asti. Obadja sanoo, että Sefaradissa (Iberian niemimaa, Espanja ja Portugal) olevat juutalaiset palaavat Israelin maahan ja asuttavat Negevin autiomaan.
Näin siis sekä Tooran lukujakso että jakso profeetoista käsittelevät ”alija” -kysymystä, juutalaisen kansan kotiinpaluuta.
Jaakob teki 21 vuotta töitä Laabanille Harranissa, Assyyriassa. Hän oli naimisissa kahden sisaren, Leean ja Raakelin, kanssa. Hänellä oli useita lapsia. Emme tiedä ihan varmasti, kuinka monta lasta hänellä oli, koska emme tiedä, kuinka monta tytärtä Jaakobille syntyi. Tiedämme vain, että poikia oli 12. Mutta varmasti näiden 12 pojan välillä on syntynyt myös tyttöjä. Tiedämme, että Leevillä ja Simeonilla oli Dina-niminen sisar, johon Sikemin kuninkaan poika Hamor rakastui.
Nykyään Sikemin nimi on Nablus. Herodes suuri antoi Sikemille Nablus-nimen, mutta Jeshuan aikana kaupungin nimi oli Neapolis, niin kuin Napoli Italiassa. Molemmissa tapauksissa alkuperäistä nimeä väänneltiin.
Jeshuan aikana Neapoliksen (eli ”uuden kaupungin”) suuren kaupungin lähellä oli vanha kaupnki, joka oli oikeastaan vain pieni kylä. Se oli rakennettu ”Sykarin”, roomalaisen kaupungin raunioille. Jeshua johdattaa opetuslapsiaan Samarian kautta, sillä sitä kautta matka oli lyhyempi vaikkakin paljon vaikeampi.
Siinä kuljetaan muinaista patriarkkojen tietä. Tie kulkee Beersheban ja Megiddon laakson välisen keskusvuorijonon harjalla aika lähellä Nasaretia. Siellä on viileämpää kesällä ja paljon talvisempaa talvella.
Siellä lähellä Sykarin kylän yleistä vesikaivoa, Jaakobin kaivoksi sanottua, Jeshua kohtaa samarialaisennaisen, joka tulee hakemaan vettä kaivosta. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kello on 15.00, kun samarialainen nainen tulee hakemaan vettä kaivosta.
Klo 15.00 on outo aika tulla hakemaan vettä yleisestä kaivosta. Tavallisesti naiset tulivat vedenhakuun aamutuntien aikana, eivät iltapäivällä päivän kuumimpana aikana. Siksi Jeshua ja tuo nainen saivat tilaisuuden keskustella rauhassa kahdestaan.
Palatkaamme sapatin tekstiimme, Vayishlach. Vietettyään 21 vuotta diasporassa Assyyriassa Jaakob on onnistunut saamaan ainakin kaksi vaimoa ja ainakin 12 miespuolista lasta, ja nyt hänen on vihdoin kohdattava kaksosveljensä Eesau.
Jumala oli siunannut Jaakobia. Hänestä oli tullut rikas mies, jolla oli paljon lampaita, vuohia, kameleita, aaseja ja palvelijoita. Nyt Jaakobin ja hänen perheensä on tehtävä alija ja palattava Kanaaninmaahan. Eesau puolestaan asuu maassa ja hänestäkin on tullut rikas ja mahtava ja hänellä on satoja miespuolisia palvelijoita.
Minulle tämä Toorajakso opettaa paljon. Jaakobilla olisi ollut monta syytä ryhtyä sotimaan Eesauta ja tämän miehiä vastaan. Jaakob tietää, että Eesau halusi tappaa hänet. Hän tiesi, että Eesau on vaikutusvaltainen henkilö, jolla on suuri miesjoukko tukenaan ja syvä vihan kaivo sydämessään.
Jaakob laatii siksi strategian pitääkseen tappiot mahdollisimman pieninä. Jos Eesau tuhoaa ja tappaa yhden ryhmän Jaakobin miehistä, toinen ryhmä jää eloon. Jaakob käytti kaikkia puolustustaktiikkoja ja oli valmis antamaan veljelleen Eesaulle paljon rikkauksia häntä lepytelläkseen.
Jaakob enempää kuin Eesaukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, että heidän vihansa ja murha-aikeensa sulaisivat pois, kun he näkisivät toisensa, ja he heittäytyisivät toistensa kaulaan toisiaan syleillen ja kysellen perhekuulumisia.
Lämmin asenne ei kuitenkaan säilyisi kauan. Heidän nuoruudessaan alkanut vihanpito jatkuisi täst´edes heidän lastensa ja heidän lastenlastensa välillä aina tähän päivään.
Mitä voimme oppia tästä kertomuksesta kahdesta veljestä, kaksosista, joiden keskinäinen kilpailu ja
voitonhalu alkoivat ennen kuin he syntyivät ja näkivät päivänvalon? Opimme tästä, että katumattomat synnit ja anteeksiantamaton henki voivat tuhota perheitä ja sukuja ja tehdä ihmisistä elinikäisiä vihamiehiä, sukupolvesta sukupolveen, aina tuhanteen vuoteen.
Arabien ja juutalaisten välisen konfliktin juuret ovat tässä veljesten välisessä vihassa, katkeruudessa ja epäoikeudenmukaisuudessa/epävanhurskaudessa. Arabien ja juutalaisten välisen konfliktin juuret ulottuvat Ismaeliin ja Iisakiin ja heidän lapsenlapsiinsa Eesauhun ja Jaakobiin asti.
Anteeksianto, katumus ja sovinto eivät kuitenkaan toteudu, jos vain toinen osapuoli etsii niitä. Etsinnän on oltava molemminpuolista. On surullista, että Iisakin ja Ismaelin lapset eivät pysty sopimaan ja oppimaan historiasta. On surullista, että heidän lapsensa eivät tehneet keskenään sovintoa.
Sen sijaan, että he olisivat rakastaneet toisiaan ja rakentaneet yhdessä parempaa tulevaisuutta lapsilleen ja lapsenlapsilleen, he jatkoivat vihanpitoa aina meidän päiviimme asti. He opettavat vihaamaan ja tappamaan ja terrorisoimaan sen sijaan, että tunnustaisivat, että me olemme kaikki Abrahamin lapsia ja että Abraham on meidän isämme.
Profeetta Obadja näkee arabien ja israelilaisten välisen konfliktin lopun: sitä kuvaa diasporassa olleiden vankien paluu takaisin maahan, jonka Jumala antoi esi-isillemme Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Näillä sanoilla:
”Ja Jerusalemin pakkosiirtolaiset, jotka ovat Sefaradissa, ottavat perinnökseen Etelämaan kaupungit. Pelastajat nousevat Siionin vuorelle tuomitsemaan Eesaun vuorta. Kuninkuus on oleva Herran” (Oba. 1:20b,21, RK).
Mikä on arabi-Israel -konfliktin historian viimeinen näytös? Alija ja ennalleen asettaminen ja viimeinen tuomio niille, jotka vihaavat vanhurskautta. Ja tuomion heille julistavat ne, jotka rakastavat Jumalan vanhurskautta ja luottavat Hänen lupauksiinsa. Tämän surullisen tarinan lopuksi Kuninkuus on Herran. Halleluja!
Rukoilkaa ja auttakaa meitä avaamaan Israelin ovet ja portit niin että lupaukset ja profeetta Obadjan profetiat toteutuvat ja tuovat Sefaradissa olevat Jerusalemin pakkosiirtolaiset takaisin kotiin ottamaan haltuunsa Etelämaan kaupungit. Olkaa apuna tuomassa pelastajia Siioninvuorelle tekemään oikeuden ja palauttamaan ennalleen Herran Kuningaskunnan.
Tämän viikon Toorajaksossa Jaakob oli valmis hyvittämään veljelleen Eesaulle; hän oli valmis tekemään rauhan ja elämään yhdessä veljinä ja kasvattamaan lapsensa suvun keskuudessa. Tangoon tarvitaan kaksi, mutta loppujen lopuksi, Obadjan mukaan, kuninkuus on oleva Herran.
Uuden testamentin mukaan Herra on lopussa oleva kuninkaitten Kuningas ja herrojen Herra, ja koko maa palvelee Häntä, niin kuin profeetta Sakarja sanoo:
”Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä Herra on yksi ja hänen nimensä on yksi” (Sak. 14:9,RK).
Rukousosio
Rukoilkaa Nancy ja Don Hookin perheen puolesta. Lucas LiVigni, jonka puolesta rukoilimme viime viikkoina, on kuollut. Rukoilemme Jumalan armoa Lucasille ja hänen perheelleen.
Rukoilkaa Rachel Jingyung Leen puolesta.Hän on Israelissa olevan korealaisen opiskelijan, David Kimin,vaimo. Rachelilta leikattiin rintasyöpä, ja nyt seuraavat hoidot. Hän on pienten lasten äiti. Rukoilkaamme hänen ja hänen perheensä puolesta.
Rukoilkaa Hannah Yoshidan puolesta. Hän kuuluu Kyoton Glory kirkkoon. Hänellä on vakava syöpä. Pyytäkäämme Jumalaa tekemään todellinen ihme Yoshida-sisaremme ja hänen perheensä kohdalla.
Sisaremme Tiz H on ihmeellinen. Hän saa rankkoja leikkauksen jälkeisiä kemoterapiahoitoja, ja kaikissa kuvissa hän aivan säteilee iloa ja toivoa ja rohkaisua kaikille syöpään sairastuneille. Hänen asenteensa ja kestävyytensä antaa voimaa ihmisille. Muistakaa Tiziä rukouksissanne.
Rukoilkaa Ilana Avramovin puolesta. Hän on New Yorkissa asuvan ensimmäisen serkkuni vaimo. Ilana on toipumassa leikkauksesta ja edessä ovat normaalit syöpäpotilaan hoidot. Oli mukava tavata Ilana ja serkkuni Nissim New Yorkissa. Minä jatkan rukoilemista Ilanan ja Nissimin puolesta, ja pyydän teitä mainitsemaan Ilanan ja Nissimin nimet kun rukoilette Jeshuan nimessä.
Michael Schiffmanin äiti on hyvin sairas ja hyvin vanha. Hän on nyt sairaalassa. Rukoilkaa kanssani Michael Schiffmanin äidin puolesta.
Rukoilkaa Ruby L:n puolesta. Hän saa edelleen voimakasta kemoterapiahoitoa. Sen lisäksi hänellä on nyt paineita, koska hänen täytyy jättää talonsa ja kotinsa ja siirtyä asumaan palvelutaloon. Se on kyllin rankaa terveellekin, saati sitten kemoterapiaa saavalle syöpäpotilaalle. Rukoilkaa, että Ruby saisi fyysistä ja henkistä voimaa selvitä tästä vaikeasta elämän vaiheesta, ja että Jumala armossaan parantaisi Rubyn ja antaisi hänelle paremman elämän ja iloa Jeshuan armossa.
Rukoilkaa veljemme Joe M:n puolesta. Joe on Herran vanha palvelija. Hän on palvellut Herraa monta vuotta. Nyt hän tarvitsee rukouksiamme, jotta hän saisi voimia.
Kenialainen nuori sisar, Ahuvah M., pyytää Herran apua, jotta hän löytäisi työtä ja palvelumahdollisuuksia Hänen Kuningaskunnassaan. Ahuvah rakastaa Jumalaa ja Israelia. Rukoilen Herraa avaamaan ovet tälle sisarelle Keniasta.
Rukoilkaa Taiwanilla olevan Angela-sisaren puolesta. Hän on Jumalan palvelija ja johtaja, ja saa myös kemoterapiaa. Hänen aviomiehensä TJ voidellaan seurakunnan paimeneksi ensi kuussa. Rukoilkaa TJ:n puolesta ja Angelan parantumisen puolesta, niin että he voivat jatkaa tärkeää Herran kuningaskunnan työtä Aasiassa.
Tyttäremme Danah ja tyttärentyttäremme Noaam ovat nyt palanneet kotiin Kaliforniaan oltuaan mukana Israelissa Netivyan 40-vuotisjuhlassa. Muistakaa heitä rukouksissanne. Rukoilkaa myös pojanpoikamme Joseph Shulamin puolesta, samoin Barryn ja Bethin ja hänen vanhempiensa puolesta.
Muistakaa Marciaa rukouksin. Marcialla on vaikea diabetes ja nivelreuma, ja hän tarvitsee jatkuvaa Herran siunausta pystyäkseen tulemaan toimeen sairauksiensa kanssa. Ennen kaikkea hän tarvitsee Jumalan armoa ja parantavaa voimaa.
Rukoilkaa Kiinassa olevan Emma-sisaren puolesta ja lisätkää mukaan kalliit sisaret Deborah Ruth ja Lydia, jotka asuvat myöskin Beijingissä, Kiinassa. Näitä Kiinan sisaria voisi kutsua nimellä ”Valitut rouvat”, niin kuin Johanneksen toisessa kirjeessä. He tekevät kaikkea sitä, mitä Johanneksen toinen kirje sanoo ”valitun rouvan” tehneen.
Pyydän teitä kaikkia rukoilemaan palavasti Anusimien Alijan ja paluun puolesta; hengellistä paluuta pois kristinuskon turmeltuneista suuntauksista takaisin Jumalan sanan puhtaille lähteille, ja fyysistä paluuta Alijan muodossa tänne esi-isiemme maahan, Siioniin, Jerusalemiin.
Rukoilkaa Koreassa olevien veljiemme ja sisartemme puolesta. Rukoilkaa KIBIn ja Israel Foorumin puolesta, ja monien Jumalan miesten ja naisten puolesta, jotka rakastavat Israelin Jumalaa ja Israelin Messiasta ja ovat rukoilleet Israelin puolesta niin monta vuotta ja tukeneet Israelissa tehtäviä hyviä töitä. Nämä ovat suurenmoisia veljiä ja sisaria, jotka rakastavat Jumalaa ja Israelia. Rukoilen, että Herra vaikuttaisi sovinnon lastensa välillä ja yhdistäisi heidät yhtä tarkoitusta varten: rukoilemaan Israelin puolesta ja tukemaan Israelia ja varsinkin Israelissa olevia Messias Jeshuan juutalaisia opetuslapsia. Pyydän teitä rukoilemaan etenkin KIBIn hallituksen jäsenten puolesta, jotka ovat sijoittaneet elämänsä ja rahansa tähän pro-Israel järjestöön Koreassa.
Rukoilkaa koko Abu-Eidin perheen puolesta.
Rukoilkaa erityisesti Ann Westin puolesta. Hän on nyt 100-vuotias ja rukoilee edelleen joka päivä Israelin pelastusta. Liittäkää Annin poika Roger perheineen mukaan rukouksiinne.
Rukoilkaa Helsingissä olevan juutalaisen veljemme Hillelin puolesta, ja Keijon ja Salmen puolesta Nokialla, ja Tim Tuckerin, Anne-Mirjamin, Satu-Marian, Sini-Tuulian, Eveliinan, Erkki ja Sirpa Murron ja Eva H:n puolesta. He ovat kaikki Suomesta.
Rukoilkaa Pattyn, Andrean ja Tineken puolesta. He asuvat Hollannissa ja kaipaavat Jumalan parantavan käden kosketusta. Kuulin juuri, että Tineke ei voi hyvin. Lääkärit ovat lopettaneet aktiivisen lääketieteellisen hoidon. Rukoilkaa Tineken ja hänen sielunsa puolesta. Me uskomme Jumalaan, joka voi parantaa, vaikka lääkärit olisivatkin heittäneet toivonsa. Jumala voi tehdä ihmeitä.
Rukoilkaa Julian ja Victorin puolesta. Sveitsissä on kallis sisar, Paula, joka tarvitsee taivaallisen läpimurron. Tahdon lisätä myös Barryn ja Dalian, kalliit veljet, jotka asuvat Tiberiaksessa ja kärsivät sairaudesta ja kivusta. He tarvitsevat rukousta ja apua.
Tahtoisin lisätä listaamme erään rakkaan veljen ja rakkaan suomalaisen Netivyaa tukevan perheen pojan. Tämä Aaron Tani on nuori mies, jolla on diabetes.
Rukoilkaa Kiinassa asuvan kalliin sisaren, Zhou Wenrilanin puolesta. Rukoilkaa Intiassa, Chenaissa olevan pastori Isaacin puolesta. Hän tarvitsee parantumista munuaisviasta.
Viekää rukouksin Herran eteen seuraavat veljet ja sisaret, jotka tarvitsevat Herran parantavan käden armollista kosketusta: George, Gary, Melanie, ja Nancy Hook perheineen, jotka tarvitsevat erityisrukouksia parantumisen puolesta. Koskettakoon Herra armossaan Nancya ja Donia.
Ja seurakuntamme jäsenet tarvitsevat rukouksianne: Sarit, David S, Gabriela vanhempi, Ahuva, Leah, Ilana, Hannah, nuorempi Gabriela, Zvi D ja Batsheva ja Jonathan B ja hänen vaimonsa Aviva. Jonathan ja Aviva saivat juuri tyttövauvan, jonka nimi on Revaya, joka merkitsee ”täysin tyytyväinen”. Ja rakkaat sisaremme Laurel, Orna, Sima ja Aviva.
Muistakaa entistä hartaammin Don Hookia ja Nancyä.
Muistakaa erityisrukouksin yhtä ”kummipoikaani” Herrassa, D.B.A.ta, ja hänen perhettään.
Nämä eri puolilla maailmaa asuvat veljet ja sisaret tarvitsevat rukoustanne, esirukouksianne ja parantumista: Paulo, Marcelon äiti kuoli äskettäin. Rukoilkaa Marcelon ja hänen isänsä ja hänen perheensä puolesta. Japanissa Curita Sensei, Aben perhe, Toru, Takeo Sensei, Daisuke Sensei, Tomoko San, Yumi ja hänen isänsä ja perheensä.
Rukoilen ja pyydän teitä rukoilemaan Louisan ja Tonyn puolesta. Muistakaa Goh-veljeämme ja hänen perhettään rukouksin.
Rukoilkaa sisar Christyn puolesta Koreassa ja erityisesti myös tri Songin ja tri H.Kimin puolesta, ja Israel Forumin johtajien ja johtokunnan puolesta ja Soulissa olevan Onnuri seurakunnan puolesta, jotka rukoilevat meidän ja Israelin puolesta joka sapatti-aamu.
Rukoilkaa veli Michael Knezevichin puolesta ja pyytäkää Herraa siunaamaan häntä terveydellä ja siunaamaan hänen perhettään ja liiketoimiaan. Michael Knezevich on minulle henkilökohtaisesti hyvä esimerkki. Hän on rakas juutalainen veli, joka pitää uskollisesti lupauksensa. Jumalan kuningaskunnassa on erityissiunaus niille ihmisille, jotka sanovat ”kyllä.” ja tarkoittavat sitä, tai sanovat ”ei” ja tarkoittavat sitä. Kiitämme Jumalaa veljistä ja sisarista, jotka pitävät sanansa.
Sulkekaa rukouksiinne Portugalissa asuva Ismael Alves ja Keniassa asuva Asher Gabriel.
Rukoilkaa minunkin puolestani! Minulla on yhä kipua vasemmassa jalassani. Rukoilkaa että paranen..
Toivon kaikille teille, jotka seisotte Israelin rinnalla ja jotka rukoilette Jerusalemin puolesta, parhaita Herran siunauksia ja Hänen kaikkien lupaustensa täyttymistä Hänen uskollisille lapsilleen.
Ne jotka kuulevat Jumalaa ja tekevät Hänen tahtonsa, ovat niitä, joita kutsutaan viisaiksi. Niitä, jotka vain kuulevat Hänen sanansa mutta eivät tee sen mukaan, kutsutaan tyhmiksi! Pyrkikäämme olemaan viisaita eikä tyhmiä. Paras on edessä!
Israelin Herra Jumala ja Jeshuan, Messiaamme, Kuninkaamme, Opettajamme, Rabbimme ja Herramme armo olkoon teidän kaikkien kanssa!
Joseph Shulam