Netivyah
Jerusalemin rukouslista 27.1.2022
Joseph Shulam
Luimme viime viikolla Tooran lukujakson, joka kertoo siitä, kun Toora annettiin Israelin lapsille Siinainvuoren juurella. Jumala julisti vuoren huipulta kymmenen käskyä ja Mooses toi alas kaksi kivitaulua, joihin Jumala oli kirjoittanut käskyt. Tuo hetki oli erittäin vaikuttava Israelin historiassa ja sanoisin, että koko maailman ja sivilisaation historiassa.
Mutta siltä varalta, että joku ajattelee, että nämä 10 käskyä riittävät johtamaan ja hallitsemaan kansaa, joita oli arviolta miljoona ihmistä, tilanne ei ollut niin yksinkertainen. Israelilaisten ja heidän mukanaan Egyptistä lähteneen sekakansan hallitsemiseen tarvitaan enemmän kuin 10 käskyä.
Tammikuun 29. pnä 2022 synagogissa luettava Toorajakso on Mishpatim (tuomiot, ohjeet), 2. Moos. 21:1 – 24:18. Profeetoista luetaan Jer. 33:25-26 ja 34:8-22.
Kymmenen käskyä ovat lyhyitä ja kattavat laajan alueen. Ne annettiin koko kansalle samalla kertaa ja vaikka ne muodostavat kaikkein tiivistetyimmän lakikokoelman, ne kattavat suurimman osan ihmisen moninaisista ja moraalisista haasteista. Mutta kun hallitaan kansakuntaa, kansaa, tarvitaan paljon yksityiskohtaisempi ja perusteellisempi lakikokoelma, joka ottaa kantaa sellaisiin asioihin kuin miten toimia kodissasi palvelevien orjien kanssa tai naapurin kuoppaan pudonneen härän kanssa, tai mitä tehdä kun kaksi miestä tappelee julkisella paikalla ja toinen mies puhkaisee toisen miehen silmän tai lyö raskaana olevaa naista niin että nainen menettää kantamansa lapsen, tai silloin kun joku on vallannut maata ja omii tuon maan itselleen ja valmistautuu rakentamaan talon tuolle maalle.
Toisin sanoen, Mooses lisää kymmenen käskyn runkoon lihan ja jänteet. Mishpatim on erittäin tärkeä Tooran jakso, ja siinä on useita asioita, joita käsitellään tässä lukujaksossa ja jotka mietityttävät myös Jeshuaa ja joista hän opettaa. Kun tutkimme Uuden testamentin kirjoituksia, yksi kiinnostavimmista ja tärkeimmistä asioista on etsiä, mistä Uuden testamentin kirjoittajat ottivat ideansa.
Jos Raamatun tutkija ei etsi lähteitä ja ristiviittauksia, Uuden testamentin tekstejä on vaikea käsittää. Nykyään moniin Vanhan testamentin käännöksiin on merkitty viittaukset jakeen perässä tai alaviitteenä, mikä helpottaa meitä. Saanko antaa pari esimerkkiä siitä, kuinka voimme ymmärtää Jeshuan opetuksen toisen posken kääntämisestä, kun joku lyö meitä kasvoihin, ja miksi meidän pitäisi kääntää toinen poski?
Jos kuuntelette nykyisten ja entisten kuuluisien pastoreiden saarnoja tästä tekstistä, saatte kreikkalaista salaattia, jossa on bulgarialaista juustoa. Mutta jos tiedätte, että Jeshua lainaa itse asiassa Valitusvirsiä ja tunnette asiayhteyden ja tilanteen, jonka Jeremia niissä maalaa eteemme, voitte paljon paremmin ymmärtää, mitä ja missä, miten ja miksi Jeshua käskee opetuslapsia kääntämään toisen posken kimppuunsa käyneelle sen sijaan, että he kyyristyisivät, ja sallimaan hyökkääjän lyödä vielä uudemman kerran.
Tässä lainaus Jeremian Valitusvirsistä:
”Hyvä on hiljaisuudessa toivoa pelastusta Herralta. Miehelle on hyväksi, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun ies on pantu hänen osakseen. Painakoon hän suunsa tomuun, ehkä vielä on toivoa. Kääntäköön hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon hän yllin kyllin häväistystä. Mutta Herra ei hylkää iäksi” (Val. 3:26-31, RK).
Kun näette asiayhteyden, jossa nämä sanat on lausuttu, ja siirrätte tilanteen Jeremian ajan Jerusalemiin ja otatte huomioon Israelin kansan tilanteen Rooman vallan alla ja tunnette Rooman ”Angaria” -lain, ymmärrätte paljon paremmin ne olosuhteet, joissa Jeshua antoi tämän ohjeen opetuslapsilleen.
Sama pätee Jeshuan sanoihin: ”Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Tässäkin Jeshua itse asiassa tekee lainauksen ja opettaa hyvin tärkeän läksyn opetuslapsilleen. Se läksy on kaikessa lyhykäisyydessään: teidän on oltava niin kuin esi-isänne Aabraham ja Iisak…jotka olivat Raamatun suurimpia evankelistoja! Saatat kysyä, mistä sinä tuon keksit, Joosef-hyvä? No odottakaas!
Kerronpa teille, mistä sen keksin. Näette Valitusvirsistä, että toisen posken kääntäminen ei ole heikkouden merkki, vaan päinvastoin uhman ja voiman merkki. Tällainen teko voisi tapahtua julkisella paikalla, ehkä torilla, ja hän joka lyö toista kasvoihin sellaisessa ympäristössä, saattaa itsensä ja ketä sitten edustaakin, häpeän ja moitteen alaiseksi.
Toinen esimerkki, jota tahdoin käyttää havainnollisena esimerkkinä, ovat Jeshuan sanat Matt. 4:19:ssä ja Mark. 1:17:ssä:
”Sitten Jeesus sanoi heille: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia.”
Jeshua ei keksinyt tätä käsitettä, ja jos oletan noiden sanojen tarkoittavan vain sitä mitä ne itsessään ovat, niin kuin monet kristityt olettavat, sehän on ihan kauhea lausuma, joka kannustaa siihen järkyttävään käytäntöön, joka edellyttää ansan virittämistä, että ihmisiä metsästetään ja huijataan ja patistellaan väkisin uskon seurakuntaan.
Meillä Israelissa on ollut monia lähetystyöntekijöitä, jotka ovat harrastaneet juuri tällaista ”lähetystyötä”, ja he ovat mustanneet ”lähetystyöntekijän” nimen kaikissa maailman juutalaisissa yhteisöissä ikuisiksi ajoiksi. Mistä Jeshua sai tämän ajatuksen ja mikä tämän ajatuksen tarkoitus on Raamatussa? Tämä ajatus ei todellakaan ole lähtöisin Jeshuasta, vaan 1. Mooseksen kirjasta, Jaakobin sanoista Joosefille ja hänen pojilleen.
”…enkeli, joka on lunastanut minut kaikesta pahasta, siunatkoon näitä nuorukaisia. Kutsuttakoon heitä minun nimelläni ja minun isieni Abrahamin ja Iisakin nimellä. Lisääntykööt he suuresti keskellä maata” (1. Moos. 48:16, RK. Engl. ”Kasvakoot he suureksi joukoksi keskellä maata”).
Mistä Jaakob puhuu? Jaakob sanoo Joosefille, että hänen isänsä, eli Aabraham ja Iisak, kasvavat suureksi joukoksi keskellä maata, ja että hän, Jaakob, siunaa nyt, että Efraim ja Manassekin olisivat kuin Aabraham ja Iisak, ja kasvaisivat suureksi joukoksi.
Kääntäjät ovat ymmärtäneet Jaakobin lausuman yleisen merkityksen. Pojista, Efraimista ja Manassesta, tulisi Aabrahamin ja Iisakin kaltaisia!
Tällainen on sanatarkka käännös hepreasta:
”Enkeli, joka on lunastanut minut kaikesta pahasta, siunatkoon poikia! Muistettakoon heissä minun nimeni ja isieni Aabrahamin ja Iisakin nimet, ja kalastakoot he paljon maan päällä.”
Kreikankielinen Septuaginta käänsi verbillä ”kuhista” heprean ”ve-jidgu”, joka on ainutlaatuinen verbi, muodostettu ilmeisesti sanasta ”dag”, kala, lisääntymisen ja moninkertaistumisen symboliksi (kts 4. Moos. 11:22).
Mistä Jaakob sai päähänsä, että Aabraham ja Iisak olivat niin suuria evankelistoja ja lisääntyivät maan päällä? Jaakob sai sen 1. Moos. 12:5:stä.
”Abram otti mukaan vaimonsa Saarain, veljenpoikansa Lootin ja kaiken omaisuuden, jonka he olivat koonneet, sekä palvelijat (engl.”ihmiset”), jotka he olivat hankkineet Haaranissa. He lähtivät kulkemaan kohti Kanaaninmaata ja saapuivat sinne” (1. Moos. 12:5, RK).
Hepreassa ”ihmiset, jotka he olivat hankkineet” tai ”hankkia ihmisiä, on ”la´asot nefashot”, joka on synonyymi sanalle evankelioida. Mitä me tiedämme ihmisistä, joihin tässä viitataan sanoilla ”ihmiset (palvelijat) jotka he olivat hankkineet Haaranissa”?
”Kun Abram kuuli, että hänen veljenpoikansa oli otettu vangiksi, hän aseisti kodissaan syntyneet palvelijat, jotka hän itse oli kouluttanut, 318 miestä, ja ajoi vihollisia takaa Daaniin saakka” (1. Moos. 14:14).
Nämä 318 sotakuntoista miestä, jotka kuuluivat Aabrahamin leiriin, olivat ne ihmiset (sielut), jotka Aabraham oli hankkinut Haaranissa. He tulivat hänen kanssaan Haaranista Kanaaninmaahan.
Aabrahamin lailla he olivat pakanoita, jotka ovat varmasti omaksuneet Aabrahamin uskon yhteen ainoaan Jumalaan. Persoonallinen Jumala, joka ohjasi Aabrahamia, neuvotteli hänen kanssaan ja kuunteli hänen mielipiteitään, kunnioitti Aabrahamia niin paljon, että kuunteli häntä ja oli jopa samaa mieltä hänen kanssaan.
Heprean sana ”hanichav” on käännetty ”jotka hän oli itse kouluttanut”, mutta sana tarkoittaa ”opetuslapset”. Aabraham oli siis evankelista, hyvät veljet, ja sen lisäksi, että hän ja hänen perheensä uskoivat yhteen Jumalaan, hän käännytti ainakin 318 miestä, joilla oli arvatenkin myös vaimot ja lapsiakin. He olivat miehiä, jotka lähtivät Aabrahamin matkaan suuresta Haaranin kaupungista Kanaaninmaan karuille syrjäseuduille, ja he lähtivät taistelemaan pohjoisen viittä kuningasta vastaan ja toivat takaisin Lootin perheineen ja kaiken ryöstösaaliin, mitä nämä kuninkaat olivat vieneet.
Jeshua luki Tooraa hepreaksi, ei kreikaksi! Hän ymmärsi, että Aabraham ja Iisak olivat johdattaneet paljon ihmisiä tuntemaan Ainoan Jumalan, joka loi taivaan ja maan ja kaikki mitä niissä on. Hän tahtoi heti alusta alkaen opetuslastensa olevan Aabrahamin ja Iisakin kaltaisia ”ihmisten kalastajia”!
Keräämme parhaillaan varoja Netivyan opiskelija-apuraharahastoon!
Minä ja koko Netivyah ja Roeh Israel seurakunta olemme suruissamme joutuessamme ilmoittamaan teille, että rakas sisaremme Ahuva (Lempi) Ben Meir on kuollut 98 vuoden korkeassa iässä. Hänet haudattiin viime perjantaina Öljyvuoren laelle aviopuolisonsa Moshe Ben-Meirin viereen.
Ahuva oli yhdessä miehensä Moshen kanssa Netivyan Raamatunopetus järjestön perustajia vuonna 1972. Ahuva oli oikea Jeshuan opetuslapsi, ja hän aloitti toiminnan, jossa Suomen nuoria kristittyjä kannustettiin tulemaan vapaaehtoisina työntekijöinä kibbutseille Jerusalemin lähistöllä ja ala-Galileassa. Monet tuhannet suomalaiset kristityt innostuivat tulemaan ja tekemään työtä ja rakentamaan Israelia ja myös oppimaan hepreaa. Olkoon Ahuva Ben-Meirin muisto meille kaikille siunaukseksi!
Olkaa hyvät ja rukoilkaa tällä rukouslistalla mainittujen henkilöiden puolesta. He ovat kaikki rakkaita veljiä ja sisaria eri puolilta maailmaa ja he rukoilevat Israelin ja Netivyan puolesta ja seisovat rinnallamme.
Rukoilkaa edelleen vaimoni Marcian ja minun puolesta. Ikä alkaa painaa jo meitä ja kun koronavirus riehuu ympärillä, tarvitsemme molemmat rukouksianne. Varsinkin Marcia tarvitsee Jumalan armollista kosketusta, että hänen muistinsa säilyy ja hän pystyy toimittamaan päivän askareet unohtamatta niitä tärkeitä asioita, jotka hänen on itse tehtävä kotona. Hänelle tehdään piakkoin sairaalassa joitain testejä, CT ja MRI ja joitain muitakin, jotta lääkärit saisivat lisää ymmärrystä siitä, mikä aiheuttaa Marcian ongelmia.
Veli Davidson, erään Brasiliassa Rio de Janeirossa olevan sisarseurakunnan johtaja, on hyvin sairaana saatuaan koronan. Hän on diabeetikko ja hänellä on muitakin perussairauksia, jotka mutkistavat asioita. Rukoilkaa Davidsonin ja hänen vaimonsa Renatan puolesta.
Iäkkäämpien sisartemme, Lean ja Ilanan, näiden todellisten sankarien Herran palveluksessa, tilanne edellyttää rukousta. Pyydän teitä kaikkia yhtymään meihin ja rukoilemaan iäkkäämpien sisartemme puolesta. He ovat todellisia uskonsankareita ja heidän rakkautensa Herraan ja Hänen kansaansa on rajatonta. Herran sanassa on selvä käsky pitää huolta leskistä ja orvoista. Tämä käsky esiintyy Toorassa, profeetoissa, kirjoituksissa ja UT:ssa – vieläpä useita kertoja.
Jokaisen vanhenevan ja sellaisen jolla on vanhempia perheen jäseniä, on hyvä tietää, että pyhien ja hengellisen perheemme yhteisön voi luottaa pitävän tämän käskyn ja huolehtivan vanhemmasta sukupolvesta, jotka ovat antaneet kaikkensa nuoruusvuosinaan. Nyt on pyhien velvollisuus pitää huolta yhteydessään olevista vanhemmista ihmisistä. Miettikää seurakuntana tai yksityisesti, voisitteko antaa jotain ylimääräistä Jerusalemin iäkkäille pyhille.
Zacharias Waldner Kanadasta on halvaantunut alaraajoistaan. Häntä vaivaavat haavaumat ja hän pyytää rukousta puolestaan. Lisätkää Zacharias rukouslistaanne!
Olen saanut rukouspyynnön myös Raymond Jimeneziltä. Hän on nuori veli, jolla on korona ja joka tarvitsee Jumalan siunausta toipuakseen ja palatakseen normaaliin elämäänsä.
Saimme rukouspyynnön rakkaalta sisareltamme Livia Schnell Nothenilta, joka on ollut kanssamme Portugalissa ja joka on tukenut veljiämme Brasiliassa ja meitä Anussimien ja heidän ahdinkoaan koskevassa asiassa (”pakotetut”, niiden 1400-luvun Espanjan ja Portugalin juutalaisten jälkeläiset, jotka pakotettiin kääntymään katolisuuteen ja jotka jatkoivat judaismin harjoittamista salaa – asianamme on ollut saada Israelin valtio hyväksymään heidät juutalaisiksi Paluulain nojalla).
Rukoilkaa edelleen veljemme Philip Marcin puolesta. Philip on nuori mies, jolla on hyvin vakava syöpä. Hän on totuuden etsijä ja Jeshuan uskollinen opetuslapsi, joka rakastaa Jumalaa ja rakastaa Israelia. Philip asuu kaukana Israelista maassa, jonne emme voi matkustaa, mutta Philipin sydän on kanssamme ja Jumalan kansan kanssa.
Rukoilkaa Paulo C. Pereira Diasin puolesta. Hän on erään kalliin brasilialaisen sisaren isä.
Israelin tilanne ei ole vielä paranemassa! Israelissa on edelleen sulkutila, liikkumista on rajoitettu ja suurin osa liikkeistä ja yrityksistä on suljettu ainakin toistaiseksi. Talous kärsii suunnattomasti.
Kirjoitin viime viikon rukouslistassa, että on hyvä rukoilla sellaisten ihmisten puolesta, joita ei tunne henkilökohtaisesti ja rukoilla, että maailma toipuisi ja tämä koronaksi kutsuttu kauhea pandemia loppuisi. Korona tarkoittaa kruunua, enkä ole varma minkä kuninkaan päässä tämä kruunu on.
1. Esirukoilkaa koko maailman puolesta, keskittykää omaan maahanne, mutta älkää unohtako Israelia.
2. Jumala siunaa niitä, jotka rukoilevat veljien ja sisarten puolesta ja esirukoilevat Pyhässä Hengessä Messiaan ruumiin puolesta.
3. Voi tuntua vähäiseltä rukoilla muutama minuutti eri puolilla maailmaa olevien veljien ja sisarten puolesta, mutta kuningaskunnassa ja taivaassa hyvyyden joukot kiinnittävät huomiota toisista huolehtivaan ja vilpittömään esirukoukseen, joka vahvistaa, että Messias Jeshuan ruumis on todella yksi ruumis.
a) rukoilkaa kaikkien Korea- Israelin Raamatunopetusjärjestössä aiemmin mukana olleiden ja nyt mukana olevien puolesta.
b) rukoilkaa KIBIn entisten johtokunnan jäsenten ja niiden puolesta, joiden pitää katua ja uudistaa suhteensa, että he saisivat siihen voimaa taivaasta.
c) rukoilkaa niiden jäsenten ja akateemisten puolesta, jotka ovat ja olivat osa Israel Forumia.
d) rukoilkaa niiden puolesta, jotka ovat uskollisesti rukoilleet Israelin pelastusta ja rauhaa Israeliin.
e) rukoilkaa hengellistä ja fyysistä terveyttä kaikille niille Koreassa, jotka rukoilevat edelleen Messiaan ruumiin puolesta Israelissa ja etenkin niiden puolesta, jotka rukoilevat Netivyan puolesta ja tukevat sitä. Siunatkaa heitä ja kannustakaa heitä ja rukoilkaa että he täyttyvät uskolla, toivolla ja rakkaudella Herraan ja Israeliin.
Rukoilkaamme hengellisten johtajiemme puolesta ja kannustakaamme heitä johdattamaan ja ohjaamaan meitä katumukseen ja tunnustamaan syntimme ja heikkoutemme, niin että Herra voi poistaa tämän koronaviruksen maan päältä, ja että me muistamme Herraa ja pyrimme vaeltamaan Hänen vanhurskauden ja totuuden teitään.
Tyttäremme Danah tarvitsee paljon rukousta tilanteensa puolesta. Samoin tyttärentyttäremme Noaam. Muistakaa heitä rukouksissanne. Muistakaa myös poikaamme Barryä ja hänen vaimoaan Bethiä ja pojanpoikaamme Joeyta, jotka pysyttelevät kotosalla ja tekevät etätöitä tänä aikana.
Rukoilemme edelleen pienen 3-vuotiaan tytön puolesta, jolla on harvinainen sairaus ja syöpä. Hän asuu perheensä kanssa Kaliforniassa. Rukoilkaamme, että hän ja hänen perheensä saavat Herralta kaiken huomion ja että Herra parantaa tämän tytön niin että hän saa kasvaa aikuiseksi ja palvella Herran kuningaskuntaa.
Lisään uuden rukouspyynnön Joy Mathewiltä, Jumalan kansan johtajalta Intiasta, ja pastori Isaacilta Chennain kaupungista. Pastori Isaacilla on munuaisvika ja hän käy dialyysissa muutamia kertoja viikossa. Muistakaa pastori Isaacia rukouksissanne.
Rukoilkaa Brasiliassa olevien veljiemme ja sisartemme puolesta. Brasilia on maa, jossa on huomattavan korkea määrä koronaa sairastavia ja siihen kuolleita. Meillä on veljiä ja sisaria ympäri Brasiliaa. Pyydän teitä rukoilemaan Jumalan varjelusta ja viisautta pysytellä kaukana tästä tappavasta rutosta.
Muistakaa rukouksin myös Caique de Oliveira Beckeriä, nuorta Pauloa ja Amaralin perhettä. He ovat kaikki brasilialaisia ja tarvitsevat Herran erityistä parantavaa armoa.
Rukoilkaa edelleen veljemme pastori T J:n puolesta Taiwanilla. TJ:llä on elämässään uusi vaihe.
Muistakaa rukouksissanne edelleen Ruby Little, rakas sisaremme on Oklahoma Cityssä. Hänelle on juuri tehty tärkeitä kokeita syövän tilanteen selvittämiseksi. Testin tulokset eivät olleet järin hyviä. Ruby tarvitsee rukouksemme. Rukoilkaa, että Jumala parantaa Rubyn syövästä, jonka suhteen kahden vuoden hoidot eivät ole juuri tehonneet. Ruby tarvitsee ihmeen ja voimia ja rohkeutta kohdatakseen tämän haasteen tavalla, joka tekee hänen elämänsä laadukkaammaksi kuin kemoterapia. Rukoilkaa Jumalan väliintuloa ja ihmeparantumista.
Rukoilkaa seuraavien veljien ja sisarten puolesta. Rukoilkaa Samuel Lopesin puolesta. Hän on 17.-vuotias poika, jolla on nyt äärimmäisen rankka vaihe elämässään.
Rukoilkaa veljemme Joseph Kelberin perheen, ja etenkin hänen poikansa puolesta. Rukoilkaa Rachaelin ja Danielin, veljen ja sisaren, puolesta, jotka tarvitsevat työpaikat ja emotionaalista parantumista. Pitäkää nämä veljet ja sisaret rukouksissanne: Angela Isby, Aries Franklin Mayers Sr, ja Tony Black. Rukoilkaa edelleen Nancyn, Donin ja heidän poikansa Aaron Hookin puolesta, Rachel David Kimin vaimo – Jingyung Lee,Tri Yuizawa, Tiz H., Lion H., Ilana Abramov, David Stern perheineen, Anne West, nyt 100-vuotias, ja Gary ja Melanie.
Muistakaa seuraavia veljiä ja sisaria Roeh Israel- seurakunnassa Jerusalemissa: Sarit, Gabriela, Leah, Ilana, Hannah, nuori Gabriela, Zvi D, ja Bathsheba, Jonathan B ja hänen vaimonsa Aviva ja heidän vauvansa. Rukoilkaa sisar Yoko Nagumon puolesta Japanissa. Sisar Yokolla oli halvaus, ja me rukoilemme hänen paranemistaan mahdollisimman pian ja täydellisesti.
Muistakaa pastori Isaacia Chennaista, Intiasta. Muistakaa kaikkia Hongkongissa nyt kun liikkeellä on erilaisia koronavirusmuunnoksia. Muistakaa Tony ja Louisa Tamia ja veljiämme ja sisariamme 611-kirkossa ja muissakin kirkoissa, joissa rakastetaan Jumalaa ja Israelia tuossa suurenmoisessa kaupungissa.
Vain suosion sana Kaikkivaltiaan armon istuimen edessä, ja se kuullaan näiden veljien ja sisarien hyväksi, ja Um Mahmud Abu-Eidin ja hänen perheensä, Keijon ja Salmen, rakkaiden suomalaisten veljiemme hyväksi, ja Tim Tuckerin, Satu-Marian, Sini-Tuulian, Eveliinan ja rakkaan Anne Mirjamin ja kaikkien muiden veljiemme ja sisariemme hyväksi Suomessa, jotka tarvitsevat rukouksiamme; Eva H, Patty, Andrea, Julia ja Victor, Aaron Tani, Hillel ja hänen vaimonsa.
Me jatkamme rukoilemista kaikkien seuraavien puolesta: Zhou Wenrian, Aben perhe, Toru San, Takeo Sensei, Daisuke Sensei, Tomoko San, Yumi, George, Louisa ja Tony ja sisar Katherine Shang, kaikki Hongkongissa.
Sain juuri rukouspyynnön brasilialaiselta sisarelta Rio de Janeirosta. Hänen 70-vuotias isänsä, diabeetikko, on saanut koronaviruksen.
Pitäkää rukoustanne äänenne antamisena Herran ja Hänen enkeliensä edessä taivaassa jokaisen veljen ja sisaren parantumisen puolesta, joiden puolesta rukoilette. Armon sana meille kaikille on virvoittava henki. Viekää rukouksenne Kaikkivaltiaan armoistuimen eteen, niin että ne kuullaan niiden hyväksi, joita kannatte rukouksin.
Lisätkää rukouksiinne Um Mahmud Abu-Eidin perhe ja heidän poikansa Jimmy. Rukoilkaa Mahmoudin sisaren puolesta, joka on hyvin sairas.
Rukoilkaa edelleen Guilherme Antonio Nathan Beckerin ja hänen vaimonsa Artuza Olivieran puolesta, samoin Rachael ja Daniel Websterin ja Lizette Nancyn puolesta ja Rio de Janeirolaisen Jose Carlosin puolesta.
Kun rukoilette ihmisten puolesta, jotka ovat veljiänne ja sisarianne, mutta joita ette tunne henkilökohtaisesti, käytätte oikeutta olla Jumalan lähettiläitä siinä mitä kutsutaan ”agape rakkaudeksi”. Agape rakkaus on rakkauden korkein muoto. Se on rakkautta joka ei etsi maallista palkkiota annettavaksi tai otettavaksi, vaan se palvelee esirukouksena Jumalan kuningaskunnassa.
Kaikkivaltias Jumala siunaa teitä, Hän joka antaa jokaiselle lapselleen hyvää tekemästämme hyvästä ja hyvittää tekemämme pahan. Teidän vilpittömät rukouksenne ihmisten puolesta saavat aikaan seuraavia asioita Kuningaskunnan, Kuninkaan ja Messiaan ruumiin hyväksi.
1. Ne yhdistävät teidät ja ruumiin yliluonnollisella rukouksen yhdyssiteellä.
2. Ne osoittavat Jumalan kansan ykseyden.
3. Teidän rukouksenne osoittavat, että fyysisen maailman ja henkilökohtaisen eduntavoittelun ulkopuolella on ihmisiä, joita yhdistää vilpitön yhdysside ja suhde, joka on taivaallinen, ei maallinen.
4. Herra tuntee lapsensa ja hän antaa palkkion lupaustensa mukaan.
Meillä on veljiä ja sisaria Israelissa ja Kiinassa, ja pyydän teitä rukoilemaan heidän turvallisuutensa ja suojelunsa puolesta: Deborah Ruth, Lydia, Sima, Laurel S, Naomi, Orna, David S, Daniel, Dalia D, Ayla, Hillel, Elhanan, Tony, Tri Song ja hänen vaimonsa sisar Harriet Kim, Michael Knezevich Portlandista, Ismael Alves, Asher Gabriel, M. Ahuva, kallis sisar Keniasta. Rukoilkaa rakkaan sisaren puolesta, joka käy seurakunnassamme Jerusalemissa. Hänen nimensä on Hadassah, ja hän on juuri läpikäynyt syöpäleikkauksen. Rukoilkaa Hadassan puolesta.
Rukoilkaa Israelin puolesta. Liikeyrityksiä suljetaan, vanhoja vakavaraisia yhtiöitä ja liikeyrityksiä menee konkurssiin, kansallinen lentoyhtiömmekin on vararikon partaalla. Ihmisillä ei ole rahaa millä ostaa ruokaa. Perusravintoa tarvitsevien ihmisten määrä on kasvussa.
Netivyah on ruokkinut Jerusalemin köyhiä yli 25 vuotta, ja meillä on arvostettu humanitäärinen palvelu, joka työskentelee yhteistyössä Jerusalemin kaupungin kanssa. Nyt kun ruokaa pyytävät lisääntyvässä määrässä sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole koskaan ennen tarvinneet vastaavaa apua, rukoilen, että Herra kannustaisi ja motivoisi veljiä ja sisaria ja järjestöjä, jotka voivat auttaa tässä asiassa, käymään meidän nettisivuillamme ja tekemään mitä voivat, niin että me kykenisimme ainakin kaksinkertaistamaan auttamiemme ihmisten ja perheiden määrän.
Pääministerimme asia on edelleen oikeudessa. Ei ole mukavaa, että tällaista tapahtuu Israelissa, mutta rukoilen, että todellinen oikeudenmukaisuus ja vanhurskaus tulevat esiin oikeusjärjestelmässämme. Totuuden täytyy tulla julki enkä tosiaankaan toivo, että jo toinen pääministerimme joutuu vankilaan. Meillä on ollut yksi presidentti, yksi valtionvarainministeri ja yksi sisäministeri vankilassa, samoin yksi eduskunnanjäsen. Riittää!
Rukoilkaa rakkaiden ystävien, rabbi Saltin ja hänen perheensä ja rabbi Hasselbladin puolesta. He ovat kumpikin vähän vanhempia ja tarvitsevat varjelusta ja siunausta.
On eräs sisar, Tali, josta tuli Jeshuan opetuslapsi seurakunnassamme Jerusalemissa muutama vuosi sitten. Ikävä kyllä hän meni naimisiin henkilön kanssa, jonka myös kuviteltiin olevan Jeshuan opetuslapsi, mutta hän oli kaikkea muuta. Talilla on nyt kolme teini-ikäistä tytärtä, joilla on ongelmia terveytensä kanssa ja Talilla on itselläänkin vakavia terveysongelmia. Me rukoilemme Talin puolesta ja pyydämme teitäkin kaikkia rukoilemaan Talin puolesta. Meidän täytyy pyytää Jumalaa parantamaan tämä sisar ja siunaamaan tätä sisarta, joka kärsii sekä fyysisesti että taloudellisesti.
Koronavirus uhkaa koko maailman taloutta suurella lamalla. Jotkut päätukijoistamme ovat jo vähentäneet tukensa määrää. He eivät ole toimineet näin vain Netivyan kohdalla, vaan kaikkien tukemiensa järjestöjen kohdalla, ja heitä on paljon. Tahtoisin ensin pyytää teitä rukoilemaan, mikä olisi teidän osuutenne Netivyan tukemisessa.
Toiseksi tahtoisin teidän tukevan meitä rukouksessa ja tekevän taloudellisesti parhaimpanne pysyäksenne kanssamme. Ymmärrämme, että ajat ovat vaikeat vielä monta vuotta, mutta ymmärrämme myös, että Jumala on valinnut teidät ja siunannut teitä juuri tällaista aikaa varten.
Kolmanneksi, rukoilkaa uuden projektimme puolesta, jota aloitamme Israelissa yhteistyössä Houses for Healing Ministryn (Parantumisen talot, kotipaikka on Abilene, Teksas) kanssa.
Tarkoituksena on osoittaa vieraanvaraisuutta vakavasti sairaitten Jerusalemin sairaaloissa olevien potilaitten perheille, joilla ei ole varaa yöpyä hotellissa sillä välin kun heidän perheensä jäseniä on sairaalassa.
Tällaista tarvitaan kipeästi etenkin näinä päivinä, kun sadat koronaan sairastuneet miehet ja naiset ovat tehohoidossa sairaalassa viikkoja jopa kuukausia.
Tarvitsemme rukouksianne ja tukeanne, voidaksemme tarjota tämän merkittävän siunauksen niin sairaille kuin heidän perheilleen.
Toivon teille kaikille, jotka seisotte Israelin rinnalla ja rukoilette Jerusalemin puolesta, Herran parhainta siunausta ja kaikkien Hänen lupaustensa täyttymistä Hänen uskollisille lapsilleen. Niitä, jotka kuulevat Jumalaa ja tekevät Hänen tahtonsa, sanotaan viisaiksi! Niitä, jotka vain kuulevat Hänen sanansa mutta eivät noudata sitä, sanotaan tyhmiksi. Pyrkikäämme olemaan viisaita, ei koskaan tyhmiä! Paras on edessäpäin!
Tahdon siunata kaikkia teitä rakkaat veljet ympäri maailmaa. Kiitän teitä, että olette rukoilleet Netivyan ja Israelin puolesta ja auttaneet Netivyaa tekemään edelleen Jumalan työtä. Olette positiivinen todiste Jumalan hyvyydestä, kun tuette Netivyaa rukouksin ja anteliain lahjoituksin, jotka tekevät mahdolliseksi Herran työn Israelissa ja kaikkialla maailmassa.
Israelin Herra Jumala ja Jeshuan, Messiaamme, Kuninkaamme, Opettajamme, Rabbimme ja Herramme armo olkoon teidän kaikkien kanssa!
Joseph Shulam