Jerusalemin rukouslista 28.1.2021

admin /

Netivyah

Joseph Shulam

Tämän sapatin Toorajakso on Beshalach (”kun lähetti heidät pois”) 2. Moos. 13:17-17:16. Profeetoista luetaan Tuom. 4:4-5:31 (kertomus Deborasta ja hänen laulunsa) ja Uudesta testamentista Matt. 14:22-33.

Viime viikolla luimme kertomuksen Israelin lasten vapauttamisesta. Heidän mukanaan lähti sekalainen joukko ihmisiä eri kansoista. He olivat nähneet, mitä Israel teki sinä yönä, jolloin kuoleman enkeli kulki Egyptin maassa, ja he tekivät niin kuin Israel teki. He tarkkailivat israelilaisten koteja ja näkivät lampaitten veren, jota oli sivelty ovenpieliin.

He katselivat kuinka israelilaiset pakkasivat tavaroitaan, ja hekin pakkasivat omaisuutensa. He katselivat ja näkivät, että aamuhämärissä Israelin lapset lähtivät marssimaan, ja he liittyivät joukkoon. Tämän sapatin lukujakso alkaa siitä, kun Israelin lapset lähtevät Egyptistä Mooseksen ja Aaronin johtamina ja aloittavat pitkän matkansa kohti Kanaanin maata.

Perheineen ja omaisuuksineen Egyptistä lähtevistä israelilaisista suurimmalle osalle Kanaanin maa, maa, jonka Jumala oli antanut heidän esi-isilleen Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille ja heidän siemenelleen ikuisiksi ajoiksi, oli tuntematon maa. He olivat kaikki syntyneet Egyptissä, useimmat heistä suoraan orjiksi, eivätkä he tienneet muusta kuin orjuudesta, jossa he uurastivat pakkotyössä rakentaen kuolleitten kaupunkeja faraolle ja Egyptin ylimystölle.

Tästä Toorajaksomme alkaa:

Kun farao oli päästänyt israelilaiset, Jumala ei johtanut heitä filistealaisten maan kautta vievää tietä, vaikka se oli suorin, sillä Jumala ajatteli, että kansa ehkä katuisi nähdessään sodan syttyvän ja palaisi Egyptiin. Sen sijaan Jumala johti kansan kiertämään autiomaan kautta Kaislamerta kohti. Israelilaiset lähtivät Egyptin maasta taisteluvalmiina” (2. Moos. 13:17,18, RK).

Aivan alussa, kun israelilaiset ottavat ensimmäisiä askelia lähteäkseen Egyptistä, meille annetaan tietoa tilanteesta, joka ei olisi ollut järin rohkaiseva, jos me olisimme olleet noita lähtijöitä.

Jumala ei vie heitä helppoa, nopeaa, yksinkertaista, tavallista ja yleensä käytettyä tietä Egyptistä Kanaanin maahan. Tie, joka kulkee pohjoiseen Välimeren rannikolle ja jatkuu yhtenä muinaisen maailman päävaltatienä, Meren tienä (Via Maris).

Tuo valtatie yhdisti Afrikan, Aasian ja Euroopan. Sitä tietä kulkemalla matka Israelin maahan olisi kestänyt 11 – 14 päivää, ei todellakaan 40 vuotta. Minusta tämä teksti vaikuttaa tarinan lopun jo tuntevan toimittajan kommentilta. Mutta Pyhä Henki näki hyväksi kertoa meille heti heidän matkansa alusta lähtien, että Jumalan tahto ei ollut tehdä matkaa helpoksi Israelin lapsille.

Tässä Jumalan viisaus päihittää meidän oman, ajan ja paikan rajoittaman viisautemme.  Normaali ihmisviisaus sanoisi: ”Israelin miehet, te olette pakenemassa Egyptistä, suoriutukaa sieltä pois mahdollisimman nopeasti, juokse, poika, juokse!” Tässä kohtaavat meidän rajoittuneisuutemme ja Herran ennaltatietäminen siitä, mitä tapahtuu ja siitä, minkä Hän, Kaikkivaltias, katsoo koituvan näiden vapautettujen orjien parhaaksi.

Herra tahtoi kasvattaa Israelia, antaa heille Tooran, viettää virtuaalihäitä Siinain vuoren juurella ja ruokkia heitä mannalla ja tehdä katkerasta vedestä makeaa ja kouluttaa heitä luottamaan Häneen ja Hänen uskollisuuteensa.

Pääasiallinen syy kerrotaan meille ylläolevassa tekstissä: ”että kansa ehkä katuisi nähdessään sodan syttyvän ja palaisi Egyptiin.” Eli Jumala tahtoi viedä Israelin lapset ensin alokasleirille.

Sama Jumala, joka halusi Egyptin ja maailman oppivan tuntemaan Hänet, maailman Luojan, kovettamalla faraon sydämen ja osoittaakseen Egyptille, että Hän on se ainoa, joka hallitsee luonnonvoimia, Niilin vettä, heinäsirkkoja ja valoa ja pimeyttä, ilmoja ja itse elämää.

Minusta on kiinnostavaa, että vain Egyptin esikoiset, sekä ihmisten että eläinten, kuolivat tuona synkkänä yönä, jolloin kuolemen enkeli kulki egyptiläisten taloissa ja niitti heidän esikoislapsensa. Herra päätti tehdä näin näyttääkseen, että Hän, ja vain Hän yksin, hallitsee kaikkea, luontoa ja kaikkien ihmisten elämää.

Meille nämä koronaviruksen päivät ovat kuin se kuutamoyö, jolloin kuoleman enkeli vieraili Egyptissä. Erona on se, että tällä kertaa kyse on koko maailmasta idästä länteen, pohjoisesta etelään, kaikista seitsemästä mantereesta.

Meidän on hyvä tuntea Herra ja ymmärtää Häntä ja uskoa ja luottaa Häneen tänäkin päivänä näinä vaarallisina aikoina, kun virus raivoaa kaikkialla maailmassa. Meidän, jotka luemme Jumalan sanaa, täytyy muistaa ja oppia ja ymmärtää se yksinkertainen totuus, että ainoa pomo, ainoa kuningas ja ainoa todellinen hallitsija, joka ohjailee ja kontrolloi ja kasvattaa ja valmistelee tätä maailmaa suvereenisti, on Herra Israelin Jumala – joka niin rakastaa tätä maailmaa, että Hän lähetti ainokaisen Poikansa…

Etsikäämme kaikki Herraa ja katukaamme omia syntejämme ja rukoilkaamme hallitustemme puolesta, että ne katuisivat ja palaisivat Herran ja Hänen arvojensa luo ja raamatulliseen uskoon ja elämäntapaan.

Yksi vaikuttava juttu, joka herätti mielenkiintoni, on että vaikka Israelin lapsilla oli niin kova kiire, he eivät unohtaneet ottaa mukaansa Joosefin luita viedäkseen ne Kanaanin maahan ja haudatakseen Joosefin yhdessä Abrahamin, Iisakin, Saaran, Rebekan, Lean ja Jaakobin kanssa Hebroniin.

Kun joutuu lähtemään sellaisella kiireellä eikä ole paljon aikaa, ja on huolehdittava lapsista ja mitä ottaa mukaan, on todella vaikuttavaa, että siinä muistaa ainakin 300 vuotta sitten kuolleen Joosefin arkun (muumion).

Seuraava iso juttu tässä Tooran lukujaksossa on Punaisen meren ylitys. Minuun tekee suuremman vaikutuksen se, mitä tapahtui ennen meren ylittämistä, ennen kuin Mooses löi vettä sauvallaan, ennen kuin vedet jakaantuivat, ennen kuin kansa astui alas ja käveli korallien ja riuttojen kaunistamien vedenalaisten maisemien halki.

Tässä lyhyt tiivistelmä:

                      Valtava israelilaisten ja sekakansan joukko lähti Egyptistä mukanaan egyptiläisten rikkaudet ja päällimmäisenä tunteena heillä oli, että he olivat ”vihdoinkin vapaita”. Vain muutaman päivän päästä he näkevät pölypilven kohoavan kohti taivasta heidän takanaan ja kuulevat vaunujen, satojen, ehkä tuhansien, vaunujen jyminän.

Edessä heillä on meri, takana Egyptin armeija valmiina surmaamaan ja viemään heidät takaisin orjuuteen kosto mielessään. Tilanne näyttää toivottomalta! Pelko ja kauhu valtaa heidät! Ilon ja toivon tunteet, jotka elähyttivät heitä heidän lähtiessään Egyptistä, ovat muuttuneet kauhuksi ja painajaiseksi.

He alkavat syyttää Moosesta ja Aaronia. Olen varma, ettei Mooses eikä Aaronkaan tienneet, mitä tehdä. Ihmisen näkökulmasta katsottuna looginen seuraus tässä tilanteessa on tuho.

Uskon kautta Mooses löytää seuraavat sanat, joilla hän lohduttaa kansaa:

Älkää pelätkö. Pysykää aloillanne niin näette pelastuksen, jonka HERRA antaa teille tänä päivänä. Sellaista, mitä näette tänään tapahtuvan egyptiläisille, ette enää koskaan tule näkemään. HERRA sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa” (2. Moos 14: 13,14, RK).

Mooses löytää oikeaan aikaan juuri oikeat sanat, joilla rohkaista kansaa. Tämä on tärkeää niille, jotka seisovat puhujanpöntöissä ja puhuvat Jumalan sanaa kansalle näinä vaikeina aikoina. Mooses ei sepitä mitään omia juttuja eikä anna vääriä profetioita.

Mooses tuntee Jumalan henkilökohtaisesti! Herra valmisti hänet ja varusti hänet ja Mooses tunsi Herran omakohtaisesti. Mooses tietää, että kaikki se mitä tapahtui Egyptissä ja Egyptille, kaikki ihmeteot ja vitsaukset, jotka hän näki Jumalan tekevän, eivät tapahtuneet siksi, että Israel tuotaisiin Siinain autiomaahan kuolemaan.

Mooses tiesi, että vaikka tilanne näyttää mahdottomalta ihmisen silmillä nähtynä ja ihmisjärjellä ajateltuna, sama Jumala, joka tahtoi näyttää Egyptille ja maailmalle, että Hän hallitsee ja että Hän on maailmankaikkeuden Kuningas, tekee nyt saman ja opettaa egyptiläisille ja israelilaisille sen saman läksyn.

Minä olen Herra sinun Jumalasi, joka tuo sinut pois Egyptistä.” Meidän, jotka elämme näinä koronaviruksen päivinä, täytyy palauttaa tuollainen usko ja luottamus suhteeseemme Luojaamme ja Pelastajaamme. Usko ei ole sitä, että ihminen uskoo johonkin oppiin, yleensä johonkin ihmisen tekemistä opeista, jotka aiheuttavat jakaantumisia ja synnyttävät puolueita ja lahkoja. Todellinen usko on sitä, että luotamme Herraan, kun ihmismielemme ei pysty näkemään valoa tunnelin päässä, ja tiedämme, että Hän odottaa meitä siellä syli avoinna.

Herra sanoi Moosekselle:

Miksi huudat minua avuksi? Sano israelilaisille, että heidän on lähdettävä liikkeelle” (2. Moos. 14:15, RK). 

Tämä on niitä jakeita, jotka pidän aina mielessäni. Napinalla ja valittamisella me keräämme vain tummia pilviä päämme päälle, tummia pilviä, jotka ryöstävät meiltä toivon ja vievät meiltä ilon ja tuovat masennuksen sydämiimme.

Herra sanoo Moosekselle: ´Lakkaa huutamasta, käske kansan käydä eteenpäin!´ Mutta sallikaa, että asetun tässä kansan puolelle, sillä se mitä kansa näkee edessään on meri, ja heidän takanaan on farao ja Egyptin armeija. Meillä on tuhansien vuosien historia ja kollektiivinen kokemus 1. Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan ja sen jälkeen vielä 2000 vuoden historia ja kokemus tietääksemme, että Jumala on uskollinen, ja että Hän pitää lupauksensa.

Tämän päivän Israel on suurin todiste siitä, että voimme luottaa Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa. Sen sijaan että itkisimme ja valittaisimme, kysykäämme missä on ovi, joka on meille avoinna niin että voimme käydä eteenpäin! Astukaamme eteenpäin Jumalan lupausten varassa ja luottakaamme, luottakaamme yhteen todelliseen Herraan.

Seuraava suuri kertomus tässä Tooran lukujaksossa tapahtuu, kun Punainen meri on ylitetty ja egyptiläisistä on saatu suuri voitto ja Egyptistä lähdöstä on kulunut alle kaksi kuukautta. Israelin lapset puhuivat silloin näin:

Autiomaassa koko Israelin seurakunta alkoi napista Moosesta ja Aaronia vastaan. Israelilaiset sanoivat heille: ´Jospa olisimme saaneet surmamme HERRAN kädestä silloin, kun istuimme Egyptin maassa lihapatojen ääressä ja söimme kylliksemme leipää! Tehän olette tuoneet meidät tänne autiomaahan antaaksenne koko tämän joukon kuolla nälkään” (2. Moos.16:2,3, RK).

Mitä tämä teksti opettaa meille meistä itsestämme? Voimme katsoa Israelia antisemitistien silmillä ja sanoa: Nuo kurjat juutalaiset, aina kiittämättömiä ja aina haluamassa lisää ja ilmaiseksi!

Voin sanoa kokemukseni perusteella matkaltani Siinain autiomaassa eräiden Lännen kuuluisimpien helluntailaisten (karismaattisten) seurakuntajohtajien kanssa, että kun matkalla tulee vaikeuksia ja autot särkyvät, nuo johtajat, joita pidetään superhengellisinä ja täynnä Pyhää Henkeä ja jotka tekevät ihmeitä ja ajavat ulos riivaajia ja parantavat sairaita, käyttäytyvät kuin pahimmatkin pakanat, silloinkin kun heidän kohtaamansa vaikeudet olivat paljon vähäisempiä kuin Israelin lasten kohtaamat vaikeudet.

Me olemme kaikki inhimillisiä ja itsekkäitä. Vaikeissa tilanteissa me pidämme lukua vain itsestämme. Kuvitellaan nyt itsemme noiden orjuudessa syntyneiden ja kasvaneiden israelilaisten paikalle. Todellakin, orjalla ei ole omia oikeuksia eikä vapautta, mutta joku muu huolehtii orjan ruuasta ja asumisesta, olkoot olosuhteesi miten kurjat ja kovat tahansa.

Sinun itsesi ei tarvitse kantaa siitä huolta – olet kuin hevonen tallissa – teet työtä, ravaat, juokset kilpaa, mutta herrasi tuo sinulle viljaa ja heinää. Nyt täällä ei ole ketään, kuka ruokkisi eikä täällä ympärillä näy mitään, mistä voisi etsiä ruokaa. Katsokaa siis, kuinka armollinen Herramme antaa noille vasta vapautuneille orjille leipää taivaasta! Jokapäiväinen leipä taivasta, tuoreena ja ilmaiseksi, Jumalan armosta, joka päivä!

En syytä Israelin lapsia! Ylistän Herraa Hänen kärsivällisyydestään ja armostaan, siitä kuinka Hän ymmärtää kansaansa ja heidän olosuhteitaan, ja kuinka hän ruokki heitä 40 vuotta mannalla, leivällä taivaasta. Oi, Herra, meidän Herramme, kuinka ihmeelliset ovat Sinun tiesi ja kuinka suuri on Sinun rakkautesi ja kärsivällisyytesi kaikkia lapsiasi kohtaan! Olemme sinulle kiitollisuudenvelassa niin paljosta!

Marcia ja minä olemme olleet nyt 8 päivää täydellisessä karanteenissa. Muuan rakas sisar sai positiivisen testituloksen käytyään meillä. Hän on kunnossa ja me olemme kunnossa, mutta pyydän teitä rukoilemaan etenkin Marcian puolesta, ettei hän sairastuisi, sillä häntä ei ole rokotettu. Minut on rokotettu jo kaksi kertaa, mutta pidän yhä kasvomaskia ja pysyttelen etäällä muista kun menen ulos.

Pysymme edelleen kotona ja nykyinen sulku kestää ainakin tammikuun loppuun. Teen työtä kotoa käsin ja opetan melkein joka päivä Netivyan facebook-sivulla. Tällä haavaa opetan 1. Samuelin kirjasta. Se on hyvin tärkeä kirja, joka käsittää yhden suurimmista siirtymävaiheista Israelissa.  Olen opettanut myös Italiassa olevia oppilaita Zoomin kautta, ja jotkut näistä opetuksista on julkaistu Netivyan facebook-sivuilla. Kirjoitan kirjaani lähes päivittäin, laitan ruokaa ja autan Marciaa kotitöissä.

Batsheba Derbaremdicker, Zvin vaimo, toipuu hyvää vauhtia leikkauksestaan. 

Miettikää, voisitteko lahjoittaa, yksityisesti tai seurakuntana, vähän lisää Jerusalemin iäkkäitä pyhiä varten.

Pyydän, että rukoilette hyvin erityisen jerusalemilaisen lastentarhan puolesta. Sen nimi on Pikkusydämet. Tämän lastentarhan johtaja kuuluu meidän seurakuntaamme.

Kanadassa asuvalla Zacharias Waldnerilla, jolla on alaraajahalvaus, on ongelmia hiertymien kanssa ja hän pyytää meitä rukoilemaan hänen puolestaan.

Muistakaa edelleen rukouksin rakasta sisartamme Livia Schnell Nothenia, joka on ollut kanssamme Portugalissa ja seissyt brasilialaisten veljiemme ja meidän kanssamme Anussimien asiassa.

Muistakaa rukouksissanne veljeämme Philip Marcia, jolla on syöpä. Philip on nuori perheellinen mies ja hän tarvitsee Herran laupiaan käden kosketusta tullakseen terveeksi.

Rukoilkaa Paulo C. Pereira Braga Diasin puolesta. Hän on erään brasilialaisen sisaremme isä.

a.                   Rukoilkaa KIBIn entisten johtokunnan jäsenten puolesta ja niiden puolesta, joiden tulee katua ja palauttaa ennalleen suhteensa Israeliin ja että he saisivat taivaasta voiman tehdä niin.

b.                   Rukoilkaa niiden jäsenten ja oppineiden puolesta, jotka ovat ja ovat olleet osa Israel Forumia.

c.                   Rukoilkaa niiden puolesta, jotka ovat rukoilleet niin uskollisesti Israelin pelastumista ja rauhaa Israelille.

Tytäremme Danah tarvitsee paljon rukousta tilanteensa tähden, samoin tyttärentyttäremme Noaam. Muistakaa heitä rukouksissanne. Muistakaa myös poikaamme Barrya ja hänen perhettään, Bethiä ja Joey´a, pojanpoikaamme, jotka ovat myös kotona ja työskentelevät kodista käsin tänä aikana. Marcian äiti June on 91 v ja hänen terveytensä horjuu. Sisaremme Hadassa Jerusalemista leikattiin, hänellä oli syöpäkasvain, ja hän on nyt kotona toipumassa. Muistakaa häntä rukouksissanne.

Rukoilemme kolmivuotiaan pikkutytön puolesta, jolla on harvinainen sairaus ja syöpä. Hän asuu perheensä kanssa Kaliforniassa. Meidän täytyy rukoilla hänen puolestaan ja hänen perheensä puolesta, että Herra huolehtisi hänestä ja parantaisi hänet niin että hän saisi kasvaa isoksi ja palvella

Hänen kuningaskuntaansa.

Lisään uuden rukouspyynnön Jumalan kansan johtajalta Intiasta. Hän on Joy Mathew, hänellä on vakava sydänvika ja hän on pyytänyt rukousta. 

Rukoilkaa Brasiliassa olevien veljiemme ja sisartemme puolesta.

Rukoikaa pastori TJ:n puolesta Taiwanilla. 

Muistakaa rukouksin Ruby Littleä, rakasta sisartamme Oklahoma Cityssä, joka taistelee myös syöpää vastaan. Lisätkää rukouksiinne Allison Howard Williams.

Rukoilkaa Samuel Lopesin puolesta. Hän on 17-vuotias poika, joka käy läpi hyvin vaikeaa vaihetta. 

Rukoilkaa veli Joseph Kelberin perheen ja erityisesti hänen poikansa puolesta.

Rukoilkaa Rachelin ja Danielin puolesta, he ovat sisar ja veli, jotka tarvitsevat työtä ja 

emotionaalista parantumista.

Muistakaa rukouksissanne seuraavia: Angela Isby, Aries Franklin Mayers Sr., ja Tony Black. Nancy,Don ja heidän poikansa Aaron Hook, Rachel David, Kimin vaimo Jingyung Lee, tri Yuizawa, Tiz H., Lion H., Michael Shiffman, Joe Mays, Ilana Abramov, Cynthia Parveenin sisar, David Stern ja hänen perheensä. Anne West, joka on nyt 100 vuotta vanha. Rukoilkaa Garyn ja Melanien puolesta. 

Muistakaa rukouksin seuraavia Jerusalemin Roeh Israel seurakunnan jäseniä: Sarit, Gabriela, 

Ahuva, Leah, Ilana, Hannah, nuori Gabriela, Zvi D. Ja Bathsheba, Jonathan B. Ja hänen vaimonsa Aviva ja heidän vauvansa. Ja rukoilkaa sisar Yoko Nagumon puolesta Japanissa. Sisar Yokolla oli sydänkohtaus ja rukoilemme, että hän toipuu siitä nopeasti ja täydellisesti.

Chennaista, Intiasta muistakaa pastori Isaacia. Pastori Isaac on iäkkäämpi mies ja hänellä on vakava munuaisvaiva. Hänen on käytävä dialyysissä monta kertaa viikossa. Muistakaa koko Hong Kongia näinä monien erilaisten virusten ja koronaviruksen päivinä. Muistakaa Tony ja Louisa Tamia, ja meidän veljiämme ja sisariamme 611 Seurakunnassa, ja muissa seurakunnissa, jotka rakastavat Jumalaa ja Israelia tuossa suuressa kaupungissa. Muistakaa rukouksissanne Cohenin perhettä Hong Kongissa.

Vain sana Kaikkivaltiaan armoistuimen edessä seuraavien veljien puolesta ja se kuullaan: 

Um Mahmud Abu-Eid ja Jimmy Abu-Eid ja hänen perheensä, Keijo ja Salme, rakkaat veljemme Suomessa, Tim Tucker, Satu-Maria, Sini-Tuulia, Eveliina ja Eva H., Patty, Andrea, Julia ja Victor, ja Aaron Tani ja Hillel ja hänen vaimonsa. 

Rukoilemme eri puolilla maailmaa olevien puolesta: Zhou Wenrilan,  Aben perhe, Toru, Takeo Sensei, Daisuke Sensei, Tomoko San, Yumi ja hänen isänsä pastori Ohara. George, pastori Isaac Chennaissa Intiassa, ja Louisa ja Tony Hongkongissa.

Sain juuri rukouspyynnön rakkaalta sisarelta Rio de Janeirosta, Brasiliasta. Hänen isänsä, joka on 70-vuotias ja diabeetikko, on saanut Kovid-19 tartunnan. Hänen nimensä on Paulo C. Pereira Braga Dias. Hän on sairaalassa ja hänen tilansa on haasteellinen. Muistakaa kanssamme rukouksin Paulo C. Pereira Braga Diasia. 

Pitäkää rukoustanne äänen antona Taivaan uurnaan Herran ja Hänen enkeliensä edessä jokaisen veljen ja sisaren parantumisen hyväksi, jonka puolesta rukoilette. Vain armon sananen kaikkien meidän puolesta on virvoittava henki. Viekää rukouksenne Kaikkivaltiaan armoistuimen eteen ja ne kuullaan niiden hyväksi, joiden puolesta rukoilette.

Lisätkää rukouksiinne Um Mahmud Abu-Eidin ja heidän poikansa Jimmyn perhe. Mielestäni on hyvä asia, että rukoilemme niiden ystävien ja tuttujen puolesta, jotka ovat muslimeja. On rakkauden ja sovinnon teko kantaa armoistuimen eteen niitä rakkaita ihmisiä, jotka etsivät rauhaa ja vanhurskautta ja odottavat Herralta laupeutta ja parantumista. 

Rukoilkaa seuraavien puolesta: Guilherme Antonio Nathan Becker ja hänen vaimonsa Artuza de Oliviera, lisätkää myös Rachael ja Daniel Webster ja Lizette Nancy ja Jose Carlos Rio de Janeirosta, Brasiliasta.

Teitä siunaa Kaikkivaltias Jumala, joka antaa jokaiselle lapselleen hyvää tekemästämme hyvästä ja vastineen tekemästämme pahasta. Teidän vilpittömät rukouksenne ihmisten puolesta kaikkialla maailmassa saavat aikaan seuraavia asioita kuningaskunnalle, Kuninkaalle ja Messiaan ruumiille:

1. Ne yhdistävät teidät ja ruumiin suurempaan tuonpuoleiseen liittorukoukseen.

2. Ne ovat osoitus Jumalan kansan ykseydestä.

3. Teidän rukouksenne osoittaa, että fyysisen maailman ja henkilökohtaisten intressien ulkopuolella on ihmisiä, joita yhdistää aito side ja suhde, joka ei ole maallinen vaan taivaallinen.

4. Herra tuntee lapsensa ja arvostaa ja palkitsee lupaustensa mukaan.

Meillä on veljiä ja sisaria Israelissa ja Kiinassa ja pyydän teitä rukoilemaan heidän turvallisuutensa ja varjeluksensa puolesta: Deborah Ruth, Lydia, Sima, Laurel S., Naomi, Orna, David S., Daniel, Dalia D., Ayla, Hillel, Elhanan, Tony, tri Song ja hänen vaimonsa Harriet Kim, Michael Knezevich, Ismael Alves, Asher Gabriel, M. Ahuva, ja 90-vuotias Dov H. Muistakaa Jerusalemin seurakunnassamme käyvää sisar Hadassaa. Hänelle on juuri tehty syöpäleikkaus. Rukoilkaa, että hän toipuu täydellisesti ja paranee kokonaan syövästä.

Rukoilkaa Israelin puolesta. Jerusalemin ja Tel Avivin kaduilla ja muuallakin maassa on hillitöntä mellakointia ja väkivaltaisuutta. Nämä mellakat johtuvat siitä, että suuri osa Israelin väistöstä ei ymmärrä, mitä hallitus tekee koronaviruspandemian suhteen.

Netivya on ruokkinut Jerusalemin köyhiä yli 25 vuotta. Meillä on korkeasti arvostettu humanitaarinen palvelutyö, joka toimii yhteistyössä Jerusalemin kaupungin kanssa. Koska tulee yhä enemmän niitä, jotka eivät ole tarvinneet aikaisemmin sellaista apua, rukoilen, että Herra innostaisi ja motivoisi veljiä ja sisaria ja palvelutöitä, jotka voivat auttaa tässä asiassa, menemään nettisivuillemme www.netivyah.org ja tekemään voitavansa, jotta pystymme ainakin kaksinkertaistamaan niiden ihmisten ja perheiden luvun, joita palvelemme.

Pääministerimme asia on yhä oikeudessa. En iloitse siitä, että tällaista tapahtuu Israelissa, mutta rukoilen, että oikeuslaitoksessamme osoitetaan todellista oikeudenmukaisuutta ja vanhurskautta. Totuuden on tultava esiin eikä mieleeni ole toisen israelilaisen pääministerin vankilaan joutuminen. Yksi presidenttimme on ollut vankilassa, samoin yksi valtionvarainministeri ja sisäministeri ja myös yksi eduskunnan jäsen. Riittää!

Jerusalemin seurakunnastamme pyydämme teitä yhtymään kanssamme rukoukseen seuraavien veljien ja sisarten puolesta: Gary, Melanie, Sarit,Gabriela, Ahuva, Leah, Ilana, Hannah, nuori Gabriela, Zvi D. Ja Batsheva, Jonathan B. Ja hänen vaimonsa Aviva ja heidän uusi vauvansa.

Rukoilkaa rakkaiden ystävien puolesta: Rabbi Morton Salt ja hänen perheensä ja rabbi Hassablad. He ovat molemmat jo iäkkäämpiä ja tarvitsevat varjelusta ja siunausta.

Koronavirus uhkaa maailman taloutta lamalla ja laskusuhdanteella. Muutamat tärkeistä tukijoistamme ovat jo vähentäneet tukeaan meille. He eivät ole menetelleet näin vain Netivyan kohdalla, vaan kaikkien tukemiensa palvelutöiden kohdalla, joita on paljon. 

                      Tahtoisin pyytää teitä ensin rukoilemaan, mikä on teidän osuutenne Netivyah Raamatun Opetusjärjestön tukemisessa.

                      Toiseksi tahtoisin teidän, jotka seisotte rinnallamme rukouksin ja taloudellisesti tukien, tekemään parhaanne pysyäksenne edelleen kanssamme. Ymmärrämme, että ajat voivat olla kovat vielä monta vuotta, mutta ymmärrämme myös, että Jumala on valinnut teidät ja siunannut teitä juuri tällaista aikaa varten.

                      Kolmanneksi pyydän teitä rukoilemaan uuden projektimme puolesta, jota olemme aloittamassa Israelissa yhteistyössä Houses of Healing ministryn kanssa (Parantumisen talot) palvelutyö) Abilenesta, Teksasista.

Tavoitteena on tarjota vieraanvaraisuutta niiden vakavasti sairaiden potilaiden perheille, jotka ovat jossain Jerusalemin sairaalassa ja joiden perheillä ei ole varoja majoittua hotelliin, sillä välin kun heidän perheensä jäseniä on sairaalassa.

                      Tällaista tarvetta on valtavasti etenkin näinä päivinä, kun sadat miehet ja naiset ovat koronaviruksen takia tehohoidossa viikko- jopa kuukausikausia.

                      Tarvitsemme teidän rukouksianne ja teidän apuanne voidaksemme siunata tällä tarkoituksenmukaisella ja merkittävällä tavalla sekä sairastuneita että heidän perheitään.

Toivotan teille kaikille, jotka pysytte Israelin rinnalla ja jotka rukoilette Jerusalemin puolesta, Herran parhaimpia siunauksia ja kaikkien Hänen lupaustensa toteutumista Hänen uskollisille lapsilleen. Niitä, jotka kuulevat Jumalaa ja tekevät Hänen tahtonsa, kutsutaan viisaiksi! Niitä, jotka vain kuulevat Hänen sanansa, mutta eivät tee sen mukaan, kutsutaan tyhmiksi! Pyrkikäämme kaikki olemaan aina viisaita eikä koskaan tyhmiä. Paras on edessä!

Tahdon siunata teitä kaikkia, rakkaat veljet kaikkialla maailmassa. Kiitän teitä, jotka olette rukoilleet Netivyan ja Israelin puolesta ja olette auttaneet Netivyaa jatkamaan Jumalan työtä ja olemaan myönteinen todistus Jumalan hyvyydestä tukemalla Netivyaa rukouksin ja runsain lahjoituksin, jotka tekevät mahdolliseksi Herran työn Israelissa ja ympäri maailmaa.

Israelin Herra Jumala ja Jeshuan, Messiaamme, Kuninkaamme, Opettajamme, Rabbimme ja Herramme armo olkoon teidän kaikkien kanssa.

Joseph Shulam