Joseph Shulam
JUOPUNUT NAINEN JA UNINEN PAPPI
Samuelin äiti, Hanna, opettaa Eelille, ylimmäiselle papille, arvokkaita hengellisiä totuuksia, varteenotettavia meillekin tämän päivän ihmisille.
Eräs Raamatun kiehtovimmista naisista on hän, joka on lähes tyystin unohdettu. Puhun Hannasta, Samuelin äidistä. Kertomuksessa on kolme pääteemaa, jotka ovat näinä aikoina hyvin tärkeitä sekä juutalaisille että kristityille.
Kertomus Hannasta alkaa sanoilla: ” Raamataim-Soofimissa, Efraimin vuoristossa, oli mies, nimeltä Elkana, Jerohamin poika, joka oli Elihun poika, joka Toohun poika, joka Suufin poika, efratilainen.” Minusta tämä on varsin kiintoisaa. Tämän kertomuksen sankari ei olekaan mies, Elkana. Itse asiassa sen jälkeen, kun hänet on mainittu muutaman kerran aivan kertomuksen alussa, hän menettää merkityksensä. Kertomuksen toinen henkilö on Peninna, Elkanan ensimmäinen vaimo, joka on hedelmällinen, ja jolla on lapsia. Kertomuksen kolmas ja tärkein henkilö on Hanna, Elkanan toinen vaimo, jolla ei ole lapsia, sillä Herra oli sulkenut hänen kohtunsa. Neljäs, viides ja kuudes henkilö ovat pappi Eeli, ja Eelin kaksi poikaa, Hofni ja Piinehas. Tällainen on roolijako kertomuksen ensimmäisessä näytöksessä.
Nimien merkitykset:
Elkana Jumala on kiivas (tai mustasukkainen), tai se voi merkitä myös Jumala on kiihkeä.
Jeroham Hän saa armon
Elihu Hän on minun Jumalani
Toohu Epäjärjestys
Suufi Nektari, mesi
Peninna Helmi
Hanna Suosio, armo
Eeli Minun Jumalani
Piinehas Ylväs ulkomuoto tai kasvot, joihin voi luottaa.
Hofni Nimen merkitys ei ole selvä, mutta ymmärrykseni mukaan se tarkoittaa ”kouralliseni”
Raamatussa useimmilla henkilöiden nimillä on oma roolinsa itse kertomuksessa, ja hepreankielisten nimien merkitys paljastuu lopussa. Tämä pätee Vanhaan Testamenttiin ja Uuteen Testamenttiin.
Nyt itse kertomukseen: Kertomuksen kaavana on klassinen Tuhkimo-tarina, eli toisin sanoen ”rääsyistä rikkauksiin”.
Elkana on hyvin uskonnollinen mies. Hän tulee joka vuosi Siiloon koko perheensä kanssa viettämään Herran juhlaa ja uhratakseen Herralle uhreja. Jotkut uhratuista uhreista jaettiin pappien kanssa, ja ihmiset, jotka toivat uhrin, saivat myös osansa. Itse asiassa noihin aikohin Israelissa ajatus lihan syönnistä silloin, kun halutti, oli täysin tuntematon. Ainoa paikka, missä saattoi syödä lihaa, oli siellä, missä oli Herran alttari, ja ainoat, jotka saivat teurastaa eläimiä, olivat papit eli leeviläiset. Jokaisessa kaupungissa ja kylässä oli alttari Herralle. Vasta Viidennen Mooseksen Kirjan löydyttyä, kuningas Joosian aikana, sallittiin kaikille oikeus teurastaa eläimiä ruuaksi missä paikassa tahansa. Tämä johtui siitä, että Jumalanpalvelus keskitettiin Jerusalemiin.
Herra Elkana siis tarjosi uhrin Siilossa, ja hän antoi vaimolleen Peninnalle ja lapsilleen hyvät lihapalat. Hannalle, jolla ei ollut lapsia, koska Herra oli sulkenut hänen kohtunsa, Elkana antoi kaksinkertaisen liha-annoksen, koska hän rakasti Hannaa.
Koska Peninna tiesi, että Elkana rakasti Hannaa, suosi häntä ja osoitti hänelle sääliä, sen vuoksi ettei hänellä ollut lapsia, naisten välillä oli mustasukkaisuutta. Peninnasta tuli Hannan vastustaja, ja hän provosoi Hannaa saadakseen tämän suuttumaan. Johtui varmaan tästä Peninnan provosoinnista ja härnäämisestä, että Hanna ei syönyt mitään, vaan oli onneton Herran huoneessa ja itki joka vuosi surullista tilaansa.
Jätän hetkeksi itse kertomuksen. Tämä kertomus toistaa klassista kaavaa, joka on ominaista tämänkaltaisille kertomuksille. Tuhkimon ilkeät sisarpuolet toimivat aivan samalla tavalla – he löytävät kohteestaan heikon kohdan, ja sitten he kaivavat niin syvälle kuin voivat aiheuttaakseen tuskaa ja kärsimystä kunnes uhriparka, jonka asema jo muutenkin on epäedullinen, on vereslihalla.
Elkanan toinen vaimo ei provosoinut, kiusannut ja halventanut Hannaa vain yhden kerran. Se toistui vuodesta toiseen, ja aina Herran Huoneessa. Hanna vain itki voimatta syödä, koska hän tunsi katkeruuttaa Peninnaa kohtaan, jolla oli lapsia, toisin kuin hänellä, jolla ei ollut lapsia, koska Herra oli sulkenut hänen kohtunsa.
Olette varmaan huomanneet, että toistan lausetta ”Herra oli sulkenut hänen kohtunsa”. Olen vakuuttunut siitä, että viime kädessä Jumala oli ja on vastuussa niin monista meitä siunaavista tapahtumista tässä elämässä, kuin myös tapahtumista, jotka ahdistavat meitä tässä elämässä. Jotkut meitä ahdistavista tapahtumista ovat Hänen Kunniakseen ja meidän sielujemme kasvatukseksi, kouluttamaan meitä tulevia, suurempia asioita varten.
Elkana näki, mutta ei ymmärtänyt, mitä oikein tapahtui hänen kahden vaimonsa välillä. Hän tuli Hannan luo ja sanoi: ”Hanna, mitä itket, miksi et syö ja miksi olet noin apealla mielellä?” Sitten hän yritti lohduttaa Hannaa vielä sanoilla, jotka eivät Hannaa lohduttaneet, vaan tekivät asian vielä paljon vaikeammaksi: ”Enkö minä ole sinulle enempi kuin kymmenen poikaa?” Tällainen kysymys tuossa tilanteessa vain pahensi tilannetta ja hieroi suolaa Hannan haavoihin. Elkanahan yritti vain auttaa, mutta joskus se, että yritämme auttaa, vain pahentaa tilannetta. Näin käy usein varsinkin miehen ja naisen välisessä suhteessa.
Hanna suuttui näistä miehensä Elkanan sanoista niin, että hän päätti vihdoinkin tehdä jotain tilanteelleen; hän päätti mennä sen AINOAN luo, joka pystyisi auttamaan häntä, Taivaallisen Isänsä, Israelin Kaikkivaltiaan, maailman Luojan luokse. Hannan reaktiota kuvaavat sanat: ”…Hanna nousi…” Kaikki olivat syöneet ja juoneet. Kun ihmiset ovat syöneet kunnon grillipihvin ja juoneet vähän viiniä, he haluavat vähän torkahtaa, mutta ei Hanna! Hän nousi ja meni Ylimmäisen Papin luo, joka oli Jumalan edustaja, se joka sai mennä Kaikkein Pyhimpään. Hanna saapuu myrskytuulen tavoin, täynnä suuttumusta ja katkeruutta; hänen vaatteensa liepeet hulmusivat tuulessa, koska hän käveli nopeasti ja vihoissaan. Hän löysi Eelin, Ylimmäisen Papin, nojaamassa tuolinsa selkänojaa vasten Herran temppelissä. Kuvitelkaahan: lihava, suurimahainen vanha mies, kädet ristissä mahan päällä, ja hänen tuolinsa nojallaan temppelin puista pylvästä vasten. Ehkä pappi ottaa nokoset; päivä on ollut kiireinen, sillä vieraita ja uhreja on ollut paljon Herran Juhlassa.
Avain jokaisen kertomuksen ymmärtämiselle on nähdä kertomuksen valot ja varjot. Tässä meillä on Hanna, joka täynnä suuttumusta ja surua ryntää temppelin pihaan. Ja sitten on Ylimmäinen Pappi, joka rentoutuu ja lepää rauhallisesti torkahdellen. Eeli ei juuri kiinnittänyt huomiota Hannaan. Hanna rukoilee palavasti. Jumalan Sana sanoo, että hänen sielunsa oli katkera. Hän itki ja vaikersi suruaan Herralle. Viimein hän otti uskon askeleen ja halusi tehdä lupauksen. Hän ymmärsi, että saadakseen vastauksia, hän ei voinut tulla Herran eteen pelkkien pyyntöjen ja anomisten ja pelkän ”ostoslistan” kanssa. Tulee hetki, jolloin sinusta tulee Jumalan kumppani, ja sinä jaat Herran kanssa sen, mitä sinä tahdot saada. Hanna ymmärsi, että saadakseen jotain, hänen oli luvattava antaa se takaisin Herralle. Hän ymmärsi tämän hyvin tärkeän periaatteen: Herran eteen ei tulla tyhjin käsin, ja joskus vastaus rukouksiisi on se, mitä Herra Itsekin tahtoo. Meidän tulee muistaa, että Jumalakin pyytää meiltä joskus jotain. Olemme tottuneet siihen, että saamme kaiken Jumalalta ilmaiseksi, vastineetta, mutta tässä tapauksessa Hannan oli ymmärrettävä, että itku ja katkeruus eivät auttaisi häntä. Hanna ymmärsi, että ainoa tapa saada Jumala vastaamaan hänen rukoukseensa ja huutoonsa, oli luvata antaa Jumalalle se, mikä oli hänelle, Hannalle, kaikkein kalleinta; hänen oli annettava kallein aarteensa ja omistettava hänet valalla vannoen Jumalan palvelukseen.
Nämä sanat Hanna sanoi rukouksessa Herralle: ”Herra Sebaot, jos sinä katsot palvelijattaresi kurjuutta, muistat minua etkä unhota palvelijatartasi, vaan annat palvelijattarellesi miehisen perillisen, niin minä annan hänet Herralle koko hänen elinajaksensa, eikä partaveitsi ole koskettava hänen päätänsä.”
Meidän kaikkien on tärkeää ottaa vaari seuraavista seikoista:
- Hanna puhui Jumalalle. Hän ei kätkenyt kärsimystään, vaan selitti sen juurtajaksain.
- Hanna ei vaatinut mitään, vaan hän pyysi nöyrästi: ”Jos sinä katsot…”
- Se että Hanna pyysi Jumalaa muistamaan palvelijatartaan, osoittaa Hannan uskoneen, että Jumala näkee jokaisen ihmisen, ja että Hän pitää lukua niistä asioista, jotka itse kutakin ahdistavat. Ajatus, jonka Hanna esittää tässä muutamin sanoin, on hyvin tärkeä niille, jotka uskovat rukoukseen.
- Positiivinen usko siihen, että Jumala antaa (hänelle) miehisen perillisen. Ideana on se, että ”jos Hän katsoo (hänen) kurjuuttaan”, Hän antaa hänelle poikalapsen. Tämä ilmentää vahvaa luottamusta Jumalaan ja Hänen kykyynsä vastata hänen pyyntöönsä.
- Hanna ei epäillyt eikä epäröinyt sitoutuessaan antamaan poikalapsensa Herralle koko lapsen eliniäksi, vaan antoi lupauksen.
Näihin seikkoihin on hyvä kiinnittää huomiota, jos tahtoo rukoilla tehokkaasti ja pyytää Jumalalta jotain todella merkittävää elämäänsä. Tästä Hannan rukouksen mallista voi olla sinulle paljon hyötyä, jos rukoilet Jumalaa antamaan ratkaisun joihinkin sydämesi salaisiin toiveisiin.
Hannan tarina ei pääty tähän. Jumalan Sana osoittaa meille selvän kaksijakoisuuden: yhtäällä syvä rukous ja aito henkilökohtainen suhde ihmisen ja Kaikkivaltiaan Jumalan välillä, toisaalla vallitsevan järjestelmän edustajan, Ylipappi Eelin, hidasjärkisyys..
Ylipappi Eeli on tässä uskonnollisen järjestelmän edustaja, jolla pitäisi olla hengellistä herkkyyttä ja jonka pitäisi ymmärtää Jumalan palvelijan syvä suru, mutta näin ei ole. Sen sijaan että hän ymmärtäisi ja etsisi hengellisyyden ilmentymää, hän kääntyy syyttämään itkevää ja kiihkeästi rukoilevaa naista. Eeli näki Hannan, mutta sen sijaan, että hän olisi todella katsonut häntä ja etsinyt sitä mikä hänessä oli puhdasta ja kauneinta, hän itse asiassa ajattelee hänestä pahinta mahdollista, ja syyttää häntä juoppoudesta. Tämä on hyvin tärkeä opetus opiksi kaikille Jumalan palveluksessa oleville johtajille, vanhimmille, saarnaajille ja paimenille. Emme me ole viran haltijoita. Meidän tehtävämme ei ole pitää palvelustamme työnä, vaan jumalallisena nimityksenä toimia siltana sen kuilun ylitse, joka on tässä maailmassa eletyn elämän raskauden ja Taivaan Kuningaskunnan kansalaisuuden välillä.
Hanna osasi ilmaista surunsa ja uskonsa koko kehollaan ja kaikilla tunteillaan. Ylipappi Eeli ei kyennyt tajuamaan tuota syvää ja läheistä suhdetta rukoilijan ja Kaikkivaltiaan Jumalan välillä. Eeli oli viranhaltija. Hän hoiti työnsä hyvin, eräänlaisena uskonnollisena teknokraattina, mutta hän ei ymmärtänyt todella Hannan syvää, läheistä suhdetta Jumalaan. Ylipapilla ei ollut kykyä ymmärtää. Hän oli nähnyt kaikenlaisten, oudosti käyttäytyvienkin, ihmisten tulevan temppeliin, ja ajatteli heistä automaattisesti pahinta. Olen varma, että hän oli nähnyt monia rukoilijoita, jotka olivat tulleet Herran Huoneeseen nauttimaan yhteydestä, syömään uhrieläintensä lihaa ja siemaisemaan huikan sieltä täältä ja juopumaan. Eeli sanoi Hannalle: ”Kuinka kauan sinä siinä olet juovuksissa? Haihduta humalasi!” Jospa Eeli olisi vain pystynyt näkemään Hannan vuosi vuodelta rukoilemassa poikaa, kärsien solvauksia Peninnalta, Elkanan toiselta vaimolta, jolla oli poikia, niin hän olisi voinut ymmärtää, mitä Hannan mielessä liikkui. Monen vuoden kokemuksen omaavana hengellisenä johtajana Eelillä olisi pitänyt olla enemmän myötätuntoa niitä kärsiviä ihmisiä kohtaan, jotka tulivat Herran huoneeseen kipuineen ja tarpeineen, joihin ainoastaan Hyvä Jumala saattoi vastata. Eeli oli kuitenkin kunniallinen mies. Kaikkien Ylipappien tuli olla kunniallisia miehiä. Enimmäkseen kunniallisista miehistä tuli päteviä ”Jumalan palvelijoita”.
Hanna vastasi Eelille kunnioittavasi, mutta rehellisesti: ”Ei, herrani, minä olen murheen raskauttama vaimo; viiniä ja väkijuomaa en ole juonut, vaan minä vuodatin sydämeni Herran eteen. Älä pidä palvelijatartasi kelvottomana naisena, sillä tuskani ja suruni suuruuden tähden minä olen näin kauan puhunut.”
Olen sitä mieltä, että nämä Hannan sanat pitäisi ja tulisi opettaa jokaisessa pappisseminaarissa tai Raamattukoulussa kaikkialla maailmassa, ja varsinkin kaikille niille opettajille ja saarnaajille ja seurakunnan työntekijöille, jotka haluavat olla päteviä uskonnollisen toimialan työntekijöitä. Uskaltaisin väittää, että suurin osa ihmisistä, jotka käyvät jumalanpalveluksessa vilpittömin mielin ja aidoin etsivin sydämin, ovat ainakin jossain vaiheessa elämäänsä ja uskoaan tulleet etsimään Herraa Hannan hengessä – Hannan tuskassa (ehkä ei samasta mutta yhtä kivuliaasta syystä), johon vain Israelin Kaikkivaltias Jumala ja Jeshua Messias voivat antaa ratkaisun. Niiden, jotka palvelevat Jumalaa, täytyy aina ajatella parasta niistä, jotka tulevat heidän palvelutyönsä suojiin, ja osoittaa heille heidän ansaitsemansa ja tarvitsemansa luottamus ja kunnioitus, ja avata tarvitseville ja kärsiville Herran tie. En kirjoita tätä ylhäältä sanellen ikäänkuin olisin aina oikeassa. Kirjoitan tämän meille kaikille, ja ensimmäiseksi itselleni, sillä minussa ei aina ole sitä kunnioitusta ja empatiaa, jota Jumalan miehellä tulee olla.
Saamme nähdä, että Eeli lopulta otti opikseen tästä kokemuksesta. Hän oppi kunnioittamaan ihmisiä, jotka olivat kohdanneet Herran, ja opastamaan heitä kuulemaan Herran ääntä ja vastaamaan Hänelle näyissään ja unissaan. Hän toimi näin Hannan kanssa siunaten hänet, kun hän lähti. Näemme myöhemmin, kuinka Eelistä tuli herkempi hengellisille kokemuksille, ja kuinka hän antoi Samuelille oikeat ohjeet siitä miten erottaa ja tietää, milloin Herra puhui hänelle, ja noudattaa Herran ohjeita.
Palatkaamme Hannaan!
Poimin tästä kertomuksesta muutamia kohtia, joista voimme oppia, miten Herra toimii.
- Kesti jonkin aikaa, ennen kuin Hanna tuli raskaaksi ja sai pojan. Vaikka Herra vastaa rukouksiimme myönteisesti, vastaus ei välttämättä tule välittömästi. Vastauksen on käytävä läpi luonnollinen prosessi, ennen kuin se tulee näkyväksi ja varmaksi.
- Meidän on pidettävä ja täytettävä Jumalalle antamamme lupaukset ja valat. Jos joku antaa Jumalalle lupauksen tai vannoo valan, eikä pidä sitä, hinta on korkea. Jumala ei unohda lapsiaan, eikä Hän unohda antaa oikeudenmukaista palkkiota niille, jotka palvelevat Häntä ahkeroiden (Hepr. 11:6). Antaa ”oikeudenmukainen palkkio” tarkoittaa, että Hän pitää tiliä ja muistaa meidän hyvät tekomme ja myös lupauksemme, aivan niinkuin Hän muistaa meille antamansa lupaukset.
- Jos pyrimme vilpittömästi pitämään valamme ja lupauksemme Jumalalle, meidän on oltava kärsivällisiä ja odotettava Häntä. Meidän on oltava tietoisia ”Minä olen” -tietoisuudesta, jonka Jumalan Henki istuttaa sydämiimme, ja kerrottava aikeestamme pitää tekemämme valat ja lupaukset. Hanna kertoi Elkanalle ja Jumalalle, että hän aikoi todella pitää lupauksensa ja antaa poikansa Samuelin Jumalan palvelukseen koko hänen eliniäkseen, ja että hän pitäisi pojan luonaan siksi kunnes vieroittaisi hänet. Hanna pitää pojan luonaan tietysti niin kauan kuin vain voi. Juutalaisen perimätiedon mukaan Samuel oli kolmevuotias, kun Hanna lakkasi imettämästä häntä.
- Jumala ymmärtää tarpeemme, ja Hänkin joskus odottaa meitä.
- ”Mutta kun hän oli hänet vieroittanut, vei hän hänet kanssansa ottaen mukaansa kolme härkää, yhden eefa-mitan jauhoja ja leilin viiniä; niin hän toi hänet Herran huoneeseen Siiloon. Mutta poika oli vielä pieni. Ja teurastettuaan härän he toivat pojan Eelin tykö. Ja Hanna sanoi: `Oi, herrani, niin totta kuin sinä elät, herrani, minä olen se vaimo, joka seisoin tässä sinun luonasi rukoillen Herraa. Tätä poikaa minä rukolin; Herra antoi minulle, mitä häneltä pyysin. Sentähden myös minä suostun antamaan hänet Herralle: kaikiksi elinpäiviksensä hän olkoon Herralle annettu.´ Ja Samuel rukoili siellä Herraa.” (Engl. Ja he rukoilivat siellä Herraa. 1 Samuel 1:24-28).
Huomatkaa, että Hanna ei tullut Herran Huoneeseen tyhjin käsin. Elkana ja Hanna toivat Herralle kaikkein kallisarvoisimman lahjan, poikansa Samuelin. Tämä oli heidän erityislahjansa Herralle, mutta tarvittiin myös tavanmukaiset, sääntöjen määräämät lahjat, ja nekin he toivat kolminkertaisina osoittaakseen kiitollisuuttaan Herralle. Elkana ja Hanna olivat niin kiitollisia Herralle, ja he tahtoivat näyttää sen. Siksi he toivat kolme härkää yhden sijasta. Kun Jumala vastaa rukouksiimme ja sydämemme kaipaukseen, meidän tulisi oppia Elkanalta ja Hannalta, ja näyttää kiitollisuutemme Herralle, ei vain sanoin, vaan myös teoin.
Herralle antamiensa lahjojen lisäksi Hanna osoitti kiitollisuuttaan myös suurenmoisella kiitoslaululla. Ne sanat kaikuivat kiitoksena kolmen härän, eefa-mitallisen jauhoja ja viinileilin lisäksi. Meidän on muistettava tämä Jeshuan opetuslapsina – sanat ja ylistys eivät korvaa meille asetetun velvollisuuden suorittamista.
Älkää pelätkö olla kuten Hanna! Älkää arkailko, kun haluatte jotain Jumalalta. Vuodattakaa vapaasti sydämenne, vaikka julkisesti, ja ilmaiskaa sydämenne syvä suru ja tuska koko olemuksellanne eikä vain suullanne. Näyttäkää kaikki tunteenne, kun seurustelette Herran kanssa. Hanna tulee aina olemaan esimerkki rukoilijasta ja Jumalan uskollisuudesta niitä kohtaan, jotka etsivät ahkerasti Häntä ja Hänen suosiotaan.
