Parashat Emor: Meidän on huolehdittava toisista itsemme kustannuksella.

30.4.2018, Yehuda Bachana.

Lukukappaleessa nimeltä Parashat Emor luemme ja opimme pappeja koskevista laeista ja Jumalan vaatimuksista papeille pyhyyden säilyttämiseksi.  Papillisia vaatimuksia koskevan keskustelun jälkeen siirrymme oppimaan Israelin juhlien raamatullisesta kierrosta. Aloitamme sapatista ja jatkamme suuriin juhliin: pääsiäinen, helluntai (pentecost), suuri sovituspäivä ja lehtimajanjuhla. 

Juutalainen ymmärrys ajasta

Juutalainen käsitys historiallisesta ajasta ei ole havainnollistettavissa vaakasuoraan piirretyllä suoralla janalla kohdasta A kohtaan B. Juutalainen ymmärrys ajasta on enemmän kuin ympyrä tai elämän kaari, joka kiertää ympyrää viikon jaksoissa sapatista toiseen, jatkuvasti. 

Meidän ympyrämme keskittyy Jumalan säätämiin pyhäpäiviin ja juhliin, jotka tulevat määrättyinä aikoina vuosittain. Joka vuosi palaamme viikoittaisiin Toora –jaksoihin. Tämä elämän kaari on spiraali, joka ei koskaan sulkeudu, pikemminkin se jatkuu edistyen ja kehittyen. 

Käsitys ajasta luonteeltaan ympyrän kaltaisena korostaa tiedon välittämistä lapsille, kulttuurin jatkumista, uskon ja elämäntavan siirtämistä seuraavalle sukupolvelle, jotta he voivat jatkaa eteenpäin tiellä elämään ja Jumalan luo.

Kaikissa näissä juhlissa, joita me vietämme joka viikko tai joka vuosi, meidän lastemme on määrä olla tapahtuman keskiössä. Päämääränä on, että he jatkavat tiellä, jonka esi-isämme aloittivat, jotta he voivat kasvaa jatkuvasti ja parantaa uskonvaellustamme.

He oppivat meiltä, lisäävät siihen ja parantavat oppimaansa, ja tulevat sukupolvet tulevat jatkamaan rakentamista tämän aatteen perustukselle.

Kun usko Jeshuaan Messiaaseen ja Jumalan Sanaan ovat perheen keskiössä, me kasvamme henkilökohtaisesti ja kehitymme niin kuin myös meidän yhteisömme. Toisaalta epäusko ja loittoneminen Jumalan Sanasta voivat rikkoa perheyhteyden ja hajottaa yhteisömme.

Velvollisuutemme huolehtia toisista

Jumalan Sana vaatii, että rakennamme ja parannamme yhteisöämme. Olemme velvolliset huolehtimaan niistä, jotka ovat ympärillämme, erityisesti köyhistä ja niistä, jotka ovat erilaisia kuin me. Jumalan Sana vaatii meitä rakentamaan oikeudenmukaista ja huolehtivaa yhteiskuntaa.

Tutkikaamme seuraavaa mielenkiintoista käskyä, joka esiintyy viikoittaisessa Tooran lukukappaleessamme:

”Kun te korjaatte eloa maastanne, niin älä leikkaa viljaa pelloltasi reunoja myöten äläkä poimi tähkäpäitä leikkuun jälkeen, vaan jätä ne köyhälle ja muukalaiselle. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” – 3. Moos. 23:22

Suoralta kädeltä saattaisimme ajatella itseksemme: Jos köyhät haluavat leipää, menkööt työhön, rukoilkoot – mitä minulla on tämän asian kanssa tekemistä? Minä olen kunniallinen henkilö, joka teen kovasti työtä ja ansaitsen elantoni. Miksi minun olisi työskenneltävä otsa hiessä toisten hyväksi, ihmisten, joita en edes tunne?

Vaikka aikamme on kallista ja se kuuluu meille, me emme elä tyhjiössä. Me elämme yhteiskunnassa muiden ihmisten parissa, ja meidän tulee antaa jotain kalliista ajastamme parantamaan yhteisöämme.

Tooran mukaan ihmisten on autettava toisiaan – jopa oman itsensä kustannuksella.

Mitä on tosi uskonto?

Jumala käskee, että viljaa ei tule korjata aivan pellon reunoja myöten, vaan pitää jättää tähkäpäitä ja hedelmiä köyhille poimittavaksi. Jumala jakoi epätasaisesti rahaa ja tavaroita meidän kesken, ja niinpä hän käskee meitä antamaan köyhien tulla pelloillemme ja poimia hedelmiämme.

Lukekaamme tämä tärkeä opetus Jeshua Messiaalta:

”Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita, etteivät hekin vuorostaan kutsuisi sinua, ja ettet sinä siten saisi maksua. Vaan kun laitat pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita; niin sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle; sillä sinulle maksetaan vanhurskasten ylösnousemuksessa.” – Luuk. 14:12-14 

Hyvin samanlaiset sanat löytyvät Jaakobin kirjeestä:

“Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” – Jaak. 1:27 

Mitä on tosi uskonto, jota Jumala sydämestään tahtoo meiltä? Uskon, että se on köyhistä ja puutteenalaisista huolehtiminen.

Itsehillinnän menettämisen hinta

(Ketä on syyttäminen kertomuksessa jumalanpilkkaajan kivittämisestä? Pilkkaajaa vai yhteisöä?)

Jaksomme loppua kohti mentäessä kohtaamme erikoisen kertomuksen, jota on vaikea ymmärtää. Kuitenkin näen sen hyvin tärkeänä ja ajankohtaisena meille nykyään: 

“Erään israelilaisen vaimon poika, jonka isä oli egyptiläinen mies, oli lähtenyt maasta israelilaisten mukana; ja tämän israelilaisen vaimon poika ja muuan israelilainen mies riitelivät keskenänsä leirissä.  Ja israelilaisen vaimon poika pilkkasi Herran nimeä ja kirosi sitä. Silloin he toivat hänet Mooseksen eteen. Ja hänen äitinsä nimi oli Selomit, Dibrin tytär, Daanin sukukunnasta.  Ja he panivat hänet vankeuteen, kunnes heille ilmoitettaisiin Herran vastaus.” – 3. Moos. 24:10-12 

Ikävä loppu:

“Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: ’Vie kirooja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kuulivat sen, laskekoot kätensä hänen päänsä päälle, ja koko kansa kivittäköön hänet.’” – 3. Moos. 24:13,14 

Tälle asialle on monia selityksiä, ja minusta se on tärkeää, sillä tämä kertomus herättää monia kysymyksiä. Toorassa vaivauduttiin välittämään tämä kertomus, mutta me emme ymmärrä sen asiayhteyttä, opetusta, emme myöskään syitä, jotka johtivat tähän vaikeaan tapaukseen.

Yksi selittäjä pani merkille, että tekstissä käytetään sanoja ”oli lähtenyt” – mistä hän oli lähtenyt?(Engl. tekstistä puuttuu sana ”maasta”; suom. huom.). Ehkäpä hänen järkensä oli pettänyt.

Minusta näyttää, että tämä mies oli lähtenyt ulos omasta kehyksestään ja menettänyt tajunnan käytöksestään. Henkilö, joka on keskellä riitaa, menettää usein malttinsa ja kaiken hallinnan itsestään.

Nykyisin tilapäinen mielenvikaisuus on perustelu, johon voidaan vedota oikeudessa, ja joskus tuomari jopa katsoo sen hyväksyttäväksi syyksi vapauttaa syytetty.

Oletko sinä menettänyt itsehallinnan vihastuksissasi?

Toorassa käsketään, että jumalanpilkkaaja on kivitettävä kuoliaaksi. Malttinsa menettäminen tai tilapäinen mielenvikaisuus eivät ole hyväksyttäviä.

Tämä johtuu siitä, että Toora vaatii ihmistä hillitsemään kiihkonsa/viettinsä, hänen on huolehdittava siitä, ettei hän joudu kaiken ymmärryksen menettämisen tilaan ja joudu sen tähden rangaistavaksi kuolemalla.

Tällaisen selityksen opetus on yksinkertainen: meidän on oltava kärsivällisiä ja pidettävä pää kylmänä joka tilanteessa.

Kun henkilö juo alkoholia liikaa, hän kadottaa itsensä hallinnan. Niinpä laki kieltää häntä ajamasta autoa, koska hän ei tiedä, mitä hän tekee, ja koska hän voi aiheuttaa suurta vahinkoa ja jopa kuolemia, kun hän yrittää ohjata ajoneuvoa. Tämä laki on sekä johdonmukainen että ymmärrettävä.

Järkevinä ihmisinä me tunnemme, milloin henkilö ylittää erityisen suuren suuttumuksen kynnyksen. Hän menettää hallinnan sanoistaan ja teoistaan. Lisäksi hän pystyy aiheuttamaan vahinkoa toiselle ihmiselle tai omaisuudelle.

Opetus tässä on se, että me olemme velvollisia ja vastuullisia siitä, että emme saavuta tuota vihastumisen pistettä, jossa menetämme hallinnan.

Jos emme huolellisesti valvo itseämme, ja jos päädymme vahingoittamaan toisia, rangaistuksemme on hyvin ansaittu. Esimerkiksi, jos ajaa autoa alkoholin vaikutuksen alaisena ja satuttaa jalankulkijaa – ajajaa pitäisi rangaista.

Oletko menettänyt itsesi hallinnan vihastuksissasi, satuttanut fyysisesti naapuriasi ja lausunut turhaan Herran nimen? Silloin myös sinä ansaitset rangaistuksen.

Vastuu ulottuu itsestään vastaamista kauemmas – myös yhteisöön 

Mielestäni tämä kertomus sisältää myös sanoman siitä, missä määrin yksilö on vastuussa itsestään ja muista hänen ympärillään ja missä määrin yhteisö on vastuussa yksilöstä. 

On sopivaa tarkastella niitä olosuhteita, jotka johtivat henkilön tekemään raskauttavan rikkomuksen. On hyödyksi meille havaita ja nähdä ne tekijät ja rajoitteet, jotka olivat läsnä ennen tapausta eikä nähdä pelkästään henkilöä, joka teki syntiä. Jaksomme teksti ei selittänyt kaikkia tämän erityisen teon yksityiskohtia. Meille ei kerrottu, milloin tämä tapahtui ja miksi israelilaisen ja egyptiläisen poika tuli ulos teltastaan ja kulki ympäri leiriä. Emme myöskään tiedä, mistä riideltiin.

Sitä vastoin Toorassa välitetään huomauttaa, että pilkkaaja oli egyptiläisen miehen poika. Tämä yksityiskohta on ilmeisen vähäpätöinen; mutta miksi pilkkaajan perhetausta mainittiin?

On niitä, jotka tuovat esille sen, että pilkkaaja, taustaltaan egyptiläinen poika, oli kenties ylimielinen Tooraa ja Jumalaa kohtaan; sen tähden hän pilkkasi Jumalaa julkisesti.

Minä olen kuitenkin eri mieltä tämän lausunnon kanssa. Kun henkilö määrätystä ihmisryhmästä tekee raskauttavan teon, esimerkkimme mukaisesti pilkkaa Jumalan nimeä, vastavaikutuksena on karttaa häntä, sanoa, että Toora ja Israelin kansa hylkäävät egyptiläisen pojan, joka kirosi Jumalaa. Hän ei ole yksi meistä, hän on egyptiläisen miehen poika.

Lisäksi nämä selittäjät sanovat, että synti alkoi jo äidistä, joka meni naimisiin egyptiläisen miehen kanssa ja tuloksena oli onnettomuus.

Vastuutonta tulkintaa 

Sellaisessa tulkinnassa on aimo annos vastuuttomuutta. En ajattele, että sanoma on tämä. Tämä oli todennäköisesti syrjintätapaus. On monia tapoja, miten yksilöitä syrjitään: kansallisuuden, rodun (kuten tässä tapauksessa), sukupuolen, poliittisen tai uskonnollisen näkemyksen vuoksi.

Tästä kertomuksesta paistaa vihje syrjinnästä. Maininta pilkkaajan alkuperästä kertoo siitä, miten raskauttavana hänen tekoaan pidettiin, ja samalla kertaa tämä seikka asettaa suuren vastuun ympäristölle ja yhteisölle. Egyptiläisen miehen poika tunsi itsensä vieraantuneeksi ja täysin avuttomaksi. Hän kielsi identiteettinsä, hänestä tuntui, ettei hänellä ollut mitään paikkaa, ei perintöä, ei oikeuksia, ja siksi hän reagoi tällä tavalla.

Tästä kertomuksesta meillä on opittavana muutamia asioita. Ensiksi, meidän on pidettävä huolta siitä, että toisia ihmisiä kohdellaan reilusti ja hellävaraisesti. Minä opin tämän viikon lukukappaleesta, että minulla on hallussani suunnaton voima; voin rikkoa, pilata ja menettää naapurini.

Jos minulla on voimaa rikkoa ja hävittää, onko minulla myös voima rakentaa ja vahvistaa? Vastauksen on oltava: kyllä. Mutta kumpi on helpompaa?

Tietysti helpompaa on hävittää kuin rakentaa. Tuhoaminen ei vaadi paljoa ajatusta, mutta rakentaa, ja tehdä se oikein, vaatii hieman viisautta ja paljon ponnistusta.

Tämä tapaus antaa tärkeän opetuksen. On usein olemassa jokin  vähemmistö, jota syrjitään lainsäädännössä tai rasistisesti enemmistön taholta. Vähemmistön tulee kuitenkin löytää tapoja muuttaa lainsäädäntöä ja ohjata oikeuden toteutumista.

Tästä syystä myös Toora korostaa toistuvasti, että meillä on tarve pitää huoli siitä, että muukalaista kohdellaan oikein, koska meidän luontainen taipumuksemme on käyttäytyä aivan päinvastaisella tavalla.

Juuri tämän erityisen mieltymyksen vuoksi Toora korostaa toistuvasti, että meidän on voitettava paha mielijohde (yetzer hara) ja käyttäydyttävä oikein muukalaista kohtaan ja niitä kohtaan, jotka ovat erilaisia kuin me, koska he eivät kykene puolustautumaan.

He kuuluvat yhteiskunnan heikko-osaisiin, ovat erilaisia, muukalaisia, ja heidät mainitaan Toorassa tavallisesti yhdessä leskien ja orpojen kanssa. 

Lopuksi

Jos emme onnistu hyväksymään heikkoja tai köyhiä, olemme kansana, liikkeenä ja yhteisönä edistämässä ihmisten syrjäytymistä ja työntämässä heitä ulkopuolelle. Suruissaan ja avuttomuudessaan nuo ihmiset ovat alttiita vihoissaan toimimaan toisin kuin Toora opettaa.

Lopuksi haluaisin korostaa yksilön vastuuta itsestään hallita tunteensa ja mielijohteensa.

Lisäksi haluaisin painottaa sitä vastuuta, mikä yhteisöllä on yksilöstä, köyhistä ja puutteen alaisista.

Meidän tulee pyrkiä olemaan rehellisiä, ymmärtäväisiä, avuliaita, ja jopa omalla kustannuksellamme meidän olisi jätettävä leikkaamatta viljaa peltomme reunoilta, kuten Jumala käski, jotta toiset voivat korjata sieltä.