Joseph Shulam
Kalenteri rytmittää sekä maallista että hengellistä elämäämme. Raamatullinen kalenteri perustuu kuun kiertoon, mikä on raamatullisissa juhlissa hyvin tärkeätä. Sekä pääsiäinen että lehtimajanjuhla ovat tiukasti kytketty kuun kiertoon. Molemmat alkavat illalla kuukauden 14. päivä. Neljännentoista päivän yö on aina täydenkuun aika. Kun siis Israelin lapset Mooseksen johdolla lähtivät Egyptistä pääsiäisen illalla, oli täysikuu. Myös lehtimajajuhla osuu täydenkuun aikaan. Tämä yhdistää kalen- terin kosmisiin tapahtumiin ja kaikkeen Jumalan luomaan.
Nämä asiat ovat tärkeitä, sillä ne muistuttavat meitä siitä, että tämä maailma on Jumalan ja Hänen luomansa. Raamatullinen kalenteri antaa Jumalan luomakunnalle yhtenäisen rytmin luonnon, maailmankaikkeuden ja Jumalan ihmisten välillä.
Raamatullisella ajan käsitteellä on alku ja loppu. Daniel 12:4 sanoo: ”Mutta sinä Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.”
Iankaikkisuuden tulkitaan usein virheellisesti tarkoittavan ”loputonta”. Heprean kielen sanoilla, jotka raamatussa käännetään ”iankaikkisuudeksi”, on hepreaksi hyvin erilaisia merkityksiä. Hepreaksi niillä on rajaus. Tämä ei tarkoita sitä etteikö kreikkalainen Uusi Testamentti tarkoittaisi ”ikuinen” ”aina”. Hepreaksi sanomme ”Ad Olam” tai ”Le Olam” tai persoonallisemmin ”Ledoroteichem””kaikille sukupolvillenne”. Kaikissa näissä heprean sanonnoissa on ikuisuuden tuntu, muttei loputtomuuden. Sen perusteella mitä tiedämme nyt, näyttäisi siltä, ettemme voi unelmissammekaan kuvitella, mitä tarkoittaa olla olemassa ikuisesti.
Kol. 2:16-17 kertoo meille, että Sapatit, uskonnolliset juhlat ja uudet kuut ovat varjo tulevasta: ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uuden kuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen”.
Jos raamatullisen kalenterin juhlat ovat varjo tulevasta, meidän pitää ymmärtää, että varjon kautta me näemme todellisuuden. Länsimaisessa yhteiskunnassa jonkin arvoa vähätellään, kun puhutaan varjosta. Varjo ei ole kovin tärkeä. Mutta Lähi-idän kulttuurissa varjo on hyvin merkittävä. Se muodostaa ennakolta kuvan todellisuudesta, joka on juuri tulossa. Kun näet varjon lähestyvän kulman takaa, tiedät että jotakin todellista seuraa aivan varjon perässä.
Mielestäni sen takia, koska historiallinen kristillisyys omaksui kreikkalaisen kulttuurin varhain, sen on ollut vaikea ymmärtää ”varjoa” ja sen ”todellisuutta”. Länsimaiden kristillisyys ymmärsi ”varjon” tässä tekstissä mustamaalaamaan sapattia ja juhlia. Tämä ajatus ei olisi käynyt mielessäkään apostoleilla tai Paavalilla, joka itsekin piti kaikki juutalaisten perinteet ja lait (vrt. Ap.t. 28:17).
Seuraavassa kerron lyhyesti kunkin juhlan luonteesta:
Sapatti
Jokainen viikko on jaettu luomisyksikköihin. Joka viikko toistamme sitä rytmiä, jolla Jumala loi taivaat ja maan. Elämäsi on aivan toisenlaista, jos olet tietoinen että tämä on Jumalan maailma, jonka Hän on luonut ja josta Hän, itse Kaikkivaltias pitää huolen.
Rosh Hashana 1. Tishrei-kuuta (syys-lokakuussa)
Rosh Hashana alkaa Tishrei-kuun ensimmäisenä päivänä. Tishrei on Jumalan sanassa seitsemäs kuukausi. Juutalaisen perinteen mukaan Tishrei-kuun ensimmäinen päivä on myös luomisen ensimmäinen päivä. Siksi se on otettu myös vuoden ensimmäiseksi päiväksi. Tämän perinteen mukaisesti Rosh Hashanassa juhlitaan kykyä vastaanottaa ja se on itse asiassa päivä, jolloin korkeuksissa päätetään, mitä kukin ihminen on kyseisenä vuonna saava. Nöyrien rukousten, iloisten juhlaaterioiden ja juhlinnan lisäksi juutalaiset yhdistävät tämän juhlan haluun vastaanottaa. Tällä halulla on kaksi puolta: positiivinen ja negatiivinen. Halulla on tärkeä merkitys ihmisen kehityksessä, koska ilman sitä emme olisi halukkaita uhrauksiin saavuttaaksemme päämäärämme. Samalla kaikki tiedämme että halu ilmenee myös negatiivisesti itsekkyytenä ja ahneutena.
Rosh Hashana on juutalaisessa kalenterissa myös alku hyvin tärkeälle ajanjaksolle, nimeltään ”Kauhistuttavat päivät”. Kymmenen päivää Rosh Hashanan ja Jom Kippurin (Sovituspäivän) välillä ovat syntiemme mietiskelyn ja itsemme tutkimisen aikaa sekä aikaa katumukseen ja sielun etsimiseen.
Jom Kippur (Sovituspäivä) 10. Tishrei-kuuta
Tishrei-kuun kymmenes päivä on Jom Kippur; päivä jolloin harjoitamme itsemme kieltämistä. Kymmenen päivää olemme pyytäneet syntejämme anteeksi Luojalta. Messiaanisina juutalaisina tiedämme, että Jeshua on sovituksemme ja ettei ole sovitusta ilman Jeshuan kuolemaa ristillä ja ylösnousemusta. Jeshuaan uskovina juutalaisina meidän ei pitäisi kokea Jom Kippuria menetyksen päivänä, vaan itse asiassa iloisena kiittää Luojaa siitä mitä olemme saaneet Jeshuassa. Voimme myös samaistua Luojaamme kilvoittelun kautta sekä ottamalla osaa suruun, jota Hän kokee siihen asti kunnes Israel ottaa Jeshuan vastaan pelastajanaan. Paastoamme päivän ilman vettä ja ruokaa ja keskitämme pyrkimyksemme levittämään hyvyyttä kansallemme.
Sukkot (Lehtimajanjuhla) 15. Tishrei-kuuta
Sukkot on seuraava looginen vaihe messiaanisessa mallissa, jossa on ”halu saada pystyäkseen antamaan”. Satokauden ja sadonkorjuun jälkeen siirrymme Lähi-idässä talviaikaan. Juuri ennen sadekauden alkua, aivan satokauden lopussa vietetään Sukkotia, seitsemän päivää kestävää sadonkorjuujuhlaa, joka alkaa 15. Tishrei -kuuta. Raamatun aikaan Sukkotia vietettiin asettamalla esille hedel-
miä ja uhraamalla seitsemänkymmentä härkää (temppelin päivinä). Nämä teot symboloivat Israelin roolia jumalallisen runsauden jakamisessa ”maailman seitsemällekymmenelle kansakunnalle”.
Rakennamme väliaikaisen asunnon tai katoksen, joka täydellisesti kattaa juutalaisen elämän juhlaviikon ajan. Sukkot huipentuu kahdeksannen päivän ”Simchat Torah” −juhlaan. Tästä päivästä sanotaan (Joh.7:37): ”juhlan viimeisenä, suurena päivänä”. Tämä juhlapäivä symboloi täydellisyyden iloa, kun pääsiäisestä ja satokauden alusta alkanut messiaaninen sykli täyttyy ja päättyy Sukkotiin. Se on yhteisön tasa-arvoisuuden juhla. Koko vuoden jokainen asuu kodissaan. Jotkut rikkaiden kodit on tehty kivestä ja toiset, köyhemmät kodit puusta. Sukkotin ajan niin rikkaat kuin köyhätkin asuvat lehtimajoissa, jotka on tehty väliaikaisista materiaaleista. Majan katon läpi näkyvät yöllä tähdet ja sateella sen katon läpi tulee vesi.
Sukkot-juhlan aikana luemme Saarnaajaa, kertomusta kuningas Salomonin (Israelin kolmas kuningas) elämästä. Saarnaaja on hyvin pessimistinen kirja. Toiset sanovat että luemme tätä kirjaa rauhoittaaksemme iloamme, jottei se ”karkaa käsistä” tai ettei ilon alkuperä unohtuisi. Minusta tämä perinne osoittaa ihmisille heidän työnsä ja materiallisen omaisuutensa turhuuden ja palauttaa heidät kaikkien siunausten alkulähteelle Kaikkivaltiaan Israelin Jumalan luokse.
Hanukka 25. Kislev-kuuta (joulukuussa)
Hanukka ei kuulu Vanhan Testamentin raamatullisiin juhliin. Juhla on testamenttien väliseltä ajalta. Hanukan kahdeksan päivän aikana juhlimme harvojen voittoa monista, heikkojen voittoa väkevistä ja puhtaiden voittoa epäpuhtaista. Tarina on Hasmonilaisten ajoilta, kun he taistelivat juutalaisuuden puolesta Kreikan käskykirjoja ja sulauttamista vastaan. Hanukkaa sanotaan myös valon juhlaksi. Uudessa testamentissa (Joh.10:22) mainitaan tämä ”temppelin vihkimisen muistojuhla”. Hepreaksi ”Chanukah” tarkoittaa vihkiytymistä.
Perinteen mukaan Hanukka tunnetaan parhaiten ihmeestä, jossa ainoa kreikkalaisilta tahraamatta jäänyt ruukullinen öljyä, jonka olisi pitänyt kestää vain yhden päivän, riittikin kahdeksaksi päiväksi. Makkabealaisten voitto, heikkojen voitto väkevistä, harvojen voitto monista, viittaa myös henkeen, jota kuningas David osoitti kohdatessaan Goljatin samaan henkeen, jota juutalaisilla on ollut läpi Israelin historian.
Hanukalla on messiaanisia yhteyksiä. Uskon kautta Jumalaan voimme kääntää tämän maailman puutteen, kilpailun, välinpitämättömyyden ja kärsimyksen runsaudeksi, sopusoinnuksi, tiedoksi ja hurmioksi. Valo ja iankaikkisuus, jonka ajattelemme koskevan korkeampia maailmoja näyttääkin olevan tarkoitettu meille nyt Jeshuassa Messiaassamme. Meidän, jotka uskallamme uneksia, on aika tuoda esiin luontainen hyvä, joka on tähän asti pysynyt, suurimpien mahdollisuuksiemme kanssa, maailman pimeyden peittämänä. Hanukka muistuttaa siitä, että meillä harvoilla, jotka olemme Jumalan kanssa, on voima voittaa monet, jotka palvelevat epäjumalia. Hanukka muistuttaa meitä, että täynnä pimeyttä olevassa maailmassa Jumalan ihme voi antaa valon valaisemaan Hänen huoneensa. Meidän pitää uskaltaa toivoa jopa sellaisina aikoina kuin Anthiokus Epifaneen aikana (167-164 eKr.), joka etsi Israelilaisia tuhotakseen heidät pakottamalla heidät palvelemaan epäjumalia ja tahraamalla Jumalan temppelin Jerusalemissa.
Purim 14. Adar-kuuta; Shushan Purim 15. Adar-kuuta (helmikuussa)
Purim-juhla alkaa suurimmassa osassa maailmaa 14. Adar-kuuta. Jerusalemissa se alkaa 15. päivä, koska se on muurien ympäröimä kaupunki. Purimissa juhlitaan juutalaisten fyysistä hengissä selviytymistä Persiassa, jossa Hamanilla oli paha aikomus tappaa kaikki juutalaiset ja pyyhkiä heidän muistonsa historiasta. Kertomus on Esteristä, kauniista juutalaisesta tytöstä ja kuningas Ahasveroksesta, joka halusi hänet vaimokseen.
Purim on kertomus Jumalan ihmeellisestä huolenpidosta, vaikkemme Häntä näekään Häntä ei mainita Esterin kirjassa. Kaikesta siitä mitä meille elämässä tapahtuu, on hyvin paljon ymmärryksemme ulkopuolella. Esterin kirjassa näemme Jumalan toimivan, vaikka Hän on piilossa meidän silmiltämme.
Purim yhdistetään myös Amalekiin ja Shabbat Zachoriin (”Muista mitä Amalek teki sinulle”), jolloin täytämme käskyn muistella, mitä Amalek yritti Israelille tehdä heidän lähtiessään Egyptistä (vrt.5.Moos.25:17-19). Ei siis olekaan yllättävää, että ilkeä Haman (”Agagi”), joka hautoi suunnitelmia juutalaisten tuhoamiseksi Persiasta, oli amalekilainen (vrt.1.Sam.15:20).
Amalek edustaa luonnollista mallia ”luonnon valinnasta”. Kun yliluonnollisuus, metafyysisyys, messiaaninen malli saa otteen, vanha materialistinen malli unohtuu kuin paha uni. Ahneuden, hajaannuksen ja ristiriitojen julma maailma loppuu ja häviää; ja Amalek loppuu sen mukana. Vaikka nyt tuntuukin vaikealta uskoa, tulemme muistamaan ihmeen ja Jumalan siunauksen Jeshuassa. Tulemme unohtamaan kivun ja kokemukseen pohjautuvan sekavuuden tilan (koskee myös muistiamme), joka sitoo meidät enemmän fyysisempään kuin Jumalan Henkeen.
Pessach (Pääsiäinen) 15. Nissan-kuuta (maalis-huhtikuussa)
Pääsiäistä vietetään Egyptistä lähdön muistoksi. Israel lähti Egyptistä noin 3300 (suom. huom.: Ariel Livsonin / Immanuel Velikovskin mukaan n. 1450 eKr.) vuotta sitten. Juutalaiset viettävät juhlaa seitsemän päivää alkaen 15. Nissan-kuuta. Nissan-kuu on ensimmäinen kuukausi raamatullisessa kalenterissa ja ajoittuu yleensä maaliskuun loppuun tai huhtikuun alkuun.
Pääsiäinen on muutoksen ja vapauden juhla. Jokaisen juutalaisen odotetaan, henkilökohtaisesti, kuvittelevan lähtevänsä Egyptistä. Juutalaisuudessa Egyptiä pidetään fyysisten ja materiaalisten rajoitusten symbolina. Nimi ”faarao” yhdistetään heprean sanaan ”hapra’a”, joka tarkoittaa ”häiriötä” tai hämmennystä”. Se viittaa ihmisten sekasortoiseen ja liikkumattomaan tilaan. ”Hapatus” tai ”chametz”, joka tarkoittaa ”katkeruutta”, ”häviötä” tai ”menetystä”, merkitsee juutalaisuudessa myös syntiä. Kun elämämme on täynnä ”chametzia”, olemme poissa Jumalasta. Jos Jumalan yhteys edustaa makeutta, niin chametz edustaa langennutta tilaa, josta meidän odotetaan nousevan ja muuttuvan. Näin Paavali kuvaa pääsiäisen 1.Kor.5:7-8.
On huomattava, että Paavalin sanoilla on käskyn voima. Paavali sanoo: ”Viettäkäämme siis juhlaa…”. Hän vertaa myös, että Messias on meidän pääsiäisemme osoittaen että Messiaalla, pääsiäisellä ja seurakunnalla on suhde ja yhteys.
Pääsiäisvalmisteluina juutalaiset pakkomielteenomaisesti ja rakkaudella siivoavat kodeistamme kaiken hapatuksen (käyneen ruoan). Se on eräänlainen kevätsiivous, joka suoritetaan paitsi kodeille, myös meille itsellemme puhdistaaksemme itsestämme kaiken henkilökohtaisen hapatuksen.
On olemassa vahvat historialliset todisteet siitä, että Kristityt viettivät pääsiäistä (Nisan-kuun 15. päivä) 300-luvun loppupuolelle asti. Kirkkoisät jatkoivat kristittyjen pääsiäisen (Pessach) vieton vastustamista 400-luvulle asti. Monet niistä asenteista, joita kristityillä nykyään on raamatullisia juhlia vastaan, joita Jeshua ja apostolit viettivät, tulevat 300ja 400-luvuilla muodostuneen kirkon perinteestä. Myönnettäköön ettei kukaan, juutalainen tai ei, vietä pääsiäistä, kuten sitä on käsketty Mooseksen laissa viettää. Mutta me juhlimme suurta ihmettä, kun Hän vei meidät pois Egyptistä. Pääsiäinen on Jumalan pelastustyön rikkain näytelmä, ja pääsiäinen toimii suurena esikuvana Uudessa Testamentissa. Käsitteet, kuten ”Jumalan Karitsa”, tulevat pääsiäiskertomuksesta. Ilmestyskirjassa (Ilm.15:3-4) Jumalan pyhät kootaan suuren valtaistuimen eteen laulamaan ”Mooseksen ja Ka-
ritsan virttä”. Se on virsi, jota Mooses ja koko Israel lauloivat kulkiessaan ”Punaisenmeren” poikki, kun he olivat lähteneet Egyptistä.
Shavuot (Viikkojuhla) 6. Sivan-kuuta (touko-kesäkuussa)
Shavuotilla on useita nimityksiä. Sitä sanotaan myös ”chag Ha-bikurim” Ensi hedelmien juhla; ”Atzeret ”Päätös”; ja ”Zman Matan Torateinu” Tooran antamisen juhla. Toisen temppelin ajan jälkeen sitä on vietetty Tooran antamisen muistoksi. Se on yksi kolmesta ”pyhiinvaellusmatkasta” Jerusalemin temppeliin: Shavuot, pääsiäinen ja Sukkot (lehtimajajuhla). Shavuot alkaa 6. Sivankuuta, täsmälleen 50 päivää laskettuna toisesta pääsiäispäivästä. Nämä 50 päivää tunnetaan seitsemänä viikkona (49 päivää) ”omer (lyhde)-laskua”. Viideskymmenes päivä on Shavuot. Nämä 50 päivää ovat sadon kasvuaikaa pelloilla ja myös aikaa itsetutkiskelulle ja katumukselle. Näiden päivien aikana vältetään näyttämästä iloa ulospäin. Tästä syystä Israelissa ei ole häitä näiden 50 päivän aikana pääsiäisestä Shavuotiin paitsi 33. päivänä (Lag Ba-omer)
Shavuotina Luoja paljasti itsensä Israelille ilmestyen koko kansalle ja toi kuusisataatuhatta israelilaista sielua yhtenäiseksi kansaksi. Tämä tapaus oli ainoa historiassamme, kun meillä on ollut sellainen ykseys. Täytyy myöntää, etten tiedä yhtään kansaa, joilla olisi ollut vastaava tilanne tai vastaava yhtenäisyys.
Monet osoittavat juutalaisia ja sanovat heidän olevan ylimielisyyteen saakka väittelyn haluisia, ja se voi olla myös totta. Mutta Jumalan vuoren juurella Siinain erämaassa me yhdistyimme edes kerran toteuttamaan Hänen tahtonsa.
Uudessa Testamentissa (vrt.Apt.1:14) Jeshuan opetuslapset olivat kaikki kokoontuneet Siinain vuorelle ja olivat kaikki yksimielisesti koolla. Tämä tapaus oli samana Shavuot -päivänä sen jälkeen, kun Jeshua nousi ylös Isän luokse taivaaseen. Kun rabbit kuvailevat tapahtumia Siinain vuoren juurella, jolloin Israel sai Tooran, he sanovat että Israel oli ”ke-ish echad u-belev echad” (yhtenä miehenä ja yhtenä sydämenä). Mielenkiintoista että samaa lausetta olisi voitu käyttää Apostolien teoissa, kun Pyhä Henki täytti apostolit ylähuoneessa.
Kustakin raamatullisesta juhlasta voisi kirjoittaa vielä niin paljon enemmän! Näitä juhlia Jeshua ja hänen perheensä pitivät ja näitä samoja juhlia myös Paavali vietti koko elämänsä. Jos kuuntelemme Paavalia itseään ja hänen oman palveluksensa todistusta, meidän mielipiteemme näistä suurista esikuvallisista juhlista Jumalan teoista historiassa, saa aivan toisen näkökulman kuin mitä olemme perineet Rooman kirkolta. Kuuntele Paavalin omia sanoja: ”Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui kokoon juutalaisten ensimmäiset. Ja kun he olivat kokoontuneet, sanoi hän heille: ’Miehet, veljet! Vaikka en ole mitään tehnyt kansaamme tai isiemme tapoja vastaan, annettiin minut kuitenkin Jerusalemista vankina roomalaisten käsiin’…” (Apt.28:17).
Ehdotan teille, että Paavali joko puhuu totta tai sitten yleinen perinne kuinka katolinen kirkko on oivaltanut Paavalin opetuksen, on totta. Ei ole mahdollista, että Paavali olisi vastustanut raamatullisia juhlia ja tullessaan Roomaan esitellyt itsensä juutalaisen yhteisön johtajille sanoen: ”en ole mitään tehnyt kansaamme tai isiemme tapoja vastaan”. Jollei hän pitänyt ruokalakeja, kunnioittanut sapattia ja viettänyt pääsiäistä, hän ei olisi mitenkään voinut sanoa näitä sanoja ja tarkoittanut sitä.
Kun yhdistää nämä Paavalin sanat apostoli Jaakobin sanoihin (Apt.21:20), saa toisenlaisen kuvan alkuseurakunnan asenteesta raamatullisia juhlia ja aikoja kohtaan. Eikö ole outoa se, että Paavali sanoo: ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uuden kuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.” (Kol.2:16-17)? Silti jotkut meistä tuomitsevat juutalaiset uskovat näiden juhlien viettämisestä; ja
messiaaniset juutalaiset tuomitsevat heidän ei-juutalaiset veljensä, koska he eivät niitä vietä. Näyttää siltä, että harvat tuomitsevat kristittyjä, jotka viettävät epäraamatullisia juhlia, kuten joulua ja (roomalaista) pääsiäistä, halloweenia ja Pyhän Valentinoksen päivää (ystävänpäivää).
On välttämätöntä, että palaamme raamatullisiin periaatteisiin, joita Paavali korostaa kirjeessään roomalaisille luvussa 14. Siellä Paavali sanoo: ”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.” (Room.14:4-6).
Saman ongelman toinen puoli on, etteivät monet huomaa hyödyntää näitä raamatullisia juhlia opetustarkoituksessa, kuvaamaan Herran suuria töitä historiassamme. Jokainen näistä juhlista on ”varjo” Messiaasta ja antaa aidon raamatullisen mahdollisuuden kuvata Herran työtä historiassa ja Hänen kansansa pelastusta.
On rohkaisevaa, että niin monet uskovat ovat alkaneet osoittaa kiinnostusta (alkuperäistä) pääsiäistä (Pessachia) kohtaan. Mielestäni tällaiset juhlat virkistävät uskoamme Jeshuaan, tuovat perheitä yhteen ja antavat todellisuuden tunteen uskossamme Jumalaan, joka toimii voimakkaasti ja yliluonnollisesti lastensa puolesta.
En ajattele, että messiaaniset juutalaiset voisivat vaatia ei-juutalaisia kristittyjä viettämään raamatullisia ja juutalaisia juhlia. Toisaalta näitä juhlia vietettiin alkuseurakunnassa ja jos ihmiset haluavat elää kuten alkuseurakunnassa, heidän kannattaisi ehkä miettiä uudelleen ennalleen asettamisen johdonmukaisuutta, sen todellisen tarkoituksen valossa.
On selvää, että tämä aihe tarvitsee lisää perehtymistä ja vilpitöntä viisautta ja sydäntä Herran edessä, ennen kuin suurempi yhteisymmärrys saavutetaan. Tämän artikkelin tarkoitus on nostaa kysymyksiä ei antaa vastauksia. Mutta jos tämä olisi kiinni minun suosituksestani, suosittelisin voimakkaasti, että kristityt tekisivät kuten Paavali ”suosittelee” Korintton seurakunnalle: ”Viettäkäämme siis juhlaa”.
