Elazar Brandt
Rabbi Levi sanoi: ”Suuri on parannus, sillä se yltää ylös Armon Valtaistuimelle, kuten on sanottu: ’Palaja Israel, Herran, sinun Jumalasi tykö’ (Hosea 14:1 (14:2)) – (Babylonialainen Talmud, Yoma 86a).
Kun Uusi Vuosi ja Sovituspäivä lähestyvät, huomiomme on kääntynyt itsetarkkailuun ja itsetutkisteluun meidän vuotuista Jumalan ja Israelin välistä liiton uusimista varten. Joka vuosi, alkaen kuukautta ennen Rosh Hashanah-juhlaa, tarkkaavaiset juutalaiset rukoilevat ylimääräisiä parannuksen rukouksia, pyytäen syntien anteeksiantamista ja kansamme ennalleenasettamista. Meidän Rukouskirjamme sisältää tunnustuksia aakkoselliselle listalle syntejä, ja jokainen henkilö rukoilee ja tunnustaa monikossa – ”me” – kaikkien Israelin ihmisten puolesta.
Meidän puheemme parannuksesta on kuitenkin liian usein ristiriidassa tosiasian kanssa, että me emme todellisesti ymmärrä mitä se on ja miten sitä tehdään. Itse heräsin tähän tosiasiaan aikaisemmin tänä vuonna, kun kohdalleni osui pieni juutalainen eettinen opastuskirja nimeltä The Paths of the Righteous (Vanhurskaiden tiet). Sen kirjoitti nimetön kirjailija 1400-luvun Saksassa, yksinkertaisella, mutta syvällisellä tyylillä, johdattaakseen tavallista lukijaa syvemmälle Jumalan tuntemukseen. Tämän pienen kirjan 26. lyhyt luku on nimeltään ”Parannuksen Portti.” Tässä luvussa kirjailija lyhyesti esittää tarkasti kaksikymmentä parannuksen askelta, jotka johdattavat ihmisen lähemmäksi Herraa. Sallikaa minun jopa lyhyempi yhteenvetoni ehdottaakseni teille täydempää kirjoa tälle ”parannus”-sanalle, jota me kaikki luulemme tuntevamme, mutta josta meillä on niin paljon opittavaa. Tässä ovat kirjoitusten mukaan parannukseen kuuluvat kaksikymmentä askelta:
1. Katumus. Jokainen ihminen pohtikoon sydämessään, että tulee suuri rangaistus jokaiselle, joka rikkoo Suuren Kuninkaan käskyä… Hänen tulisi vapista pelosta ja kysyä itseltään, ”Mitä minä olen tehnyt? Miten Jumalan pelko ei voinut olla silmieni edessä? … Miten minä pystyin vaihtamaan Tulevan Maailman tämän maailman hetkelliselle nautinnolle?”…
2. Synnin hylkääminen. Hänen tulee hylätä hänen pahat elämäntapansa ja päättää olla kulkematta niissä enää. Tämä on parannuksen alku…
3. Murhe. Hänen tulee katkerasti murehtia sydämessään, sillä jos joku kadottaa kolikon hän tuntee menetyksen, ja jos hän kadottaa kymmenen, hän murehtii ja hänen sydämensä on katkera sisällään. Samoin jos ikävyydet tulevat hänen ylleen, hän tulee olemaan suuressa kivussa. Miten paljon enemmän tulisi olla pahoillaan, kun on kapinoinut Herraa vastaan ja tuhonnut elämänsä Hänen edessään, vaikka Hän oli hyvä hänelle…
4. Käytännöllinen murheen osoitus. …kuten on sanottu (Joel 2:12): ”Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.” …Hänen tulisi näyttää ikävyyden ja murheen merkkejä vaatteissaan… poistaen hienot vaatteet, vähentäen huvin vuoksi syömistä ja juomista…
5. Huoli. Hänen tulisi huolestua rikkomustensa rangaistuksesta … Murheen ja huolen ero on, että murehditaan mennyttä, kun taas huolestumme tulevaisuudesta. Täytyy aina olla varovainen, ettei epäonnistu saattamaan loppuun parannuksen prosessia, ja ettei taipumus pahaan pääse valloille…
6. Häpeä. Synnintekijä häpeää julkisesta rikkomuksesta, siis miksei hänen tulisi hävetä rikkomuksesta Jumalan edessä?
7. Alistuminen. Hän, joka tunnistaa Luojansa, ymmärtää miten paljon rikkojan täytyy nöyrtyä Hänen edessään ja alistua Hänelle, kuten on kirjoitettu (Psalmit 51:19): ”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä…”
8. Käytännöllinen alistuminen. Hänen tulisi vastata hiljaa. Jos joku puhuu hänelle ankarasti, johtuen hänen aiemmista teoistaan, tulisi hänen olla hiljaa tai sanoa, ”tiedän, että olen tehnyt syntiä.” Hänen ei tulisi pitää hienoja vaatteita tai koruja… Alistumisen merkkejä: hiljainen vastaus, matala ääni, kumartuneet silmät. Nämä asiat aikaansaavat sydämen alistumisen.
9. Himon rikkominen. Hänen tulisi päättää sydämessään, että himo pilaa teot ja aiheuttaa eksymisen kaikesta sallitusta, ja johtaa hyväksymättömän käytöksen tielle ruoan suhteen, naisten suhteen, jne. Niin kauan kuin ihminen kulkee himoissaan, ruumiin tyydyttäminen vetää häntä puoleensa ja pois hengen valaistuneelta tieltä, niin hänen pahat taipumuksensa vallitsevat hänessä…
10. Käännä teot toiseen suuntaan. Miten? Ihminen, jota pornografia veti puoleensa – kumartakoot hän silmänsä maata kohti; herjaus – opiskelkoot hän Tooraa. Jokaisella ruumiinosalla, jolla hän oli tottunut tekemään syntiä, totelkoot hän sillä ruumiinosalla käskyä… Ihminen, jonka jalat juoksivat rikkomusta tekemään – juoskoot hän huolehtimaan käskystä. Ihminen, jonka suu puhui kapinallisuutta, puhukoot hän totuutta ja viisautta…
11. Hänen teidensä etsiminen. … Ihmisen tulisi tarkastaa itseään jo tehtyjä rikkomuksia vastaan, josta hyötyy kolmella tapaa: a) Että hän palauttaa mieleensä kaikki hänen syntinsä ja tunnustaa ne… b) että hän tietää kuinka moneen syntiin hän on syyllistynyt (joka auttaa hänen alistumiseen), ja c) että vaikka hän päättää hylätä kaiken synnin, hänen täytyy tietää mihin synteihin hän on syyllistynyt, jotta hän voi asettaa rajoja ja huolehtia niistä asioista, joihin hän on kompastunut. Sillä ihmisen täytyy harjoittaa enemmän varovaisuutta niitä syntejä vastaan, joihin hänen on helppo syyllistyä. Hän on kuin sairas, joka alkaa parantua, jonka täytyy olla varuillaan niistä asioista, jotka saattavat aiheuttaa kärsimyksen palamisen…
12. Selvittää hänen jokaisen syntinsä rangaistus. Hänen tulisi ymmärtää syntinsä raskauden, jotta hänen sydämensä voisi purkaa katkeruutensa tunnustuksen kautta, ja jotta hän voisi päättää alistua Jumalalle.
13. Pitää ’vähäiset’ synnit vakavina… Älä katso rikkomuksen vähäpätöisyyttä, vaan Hänen suuruuttaan, joka varoittaa sitä vastaan… Hän, joka syyllistyy pieneen rikkomukseen, usein kerää itselleen suuren rangaistuksen… Kun paha luonne saa pienen voiton, se vahvistuu ja saavuttaa suurempia voittoja. Kuten viisaat sanoivat (Avot 4:2): ”Yhden käskyn noudattaminen johtaa toiseen; kun taas yhden rikkomuksen tekeminen johtaa toiseen.”
14. Tunnustus. Ihmisen tulee tunnustaa sekä hänen omat syntinsä että hänen isiensä. Miksi? Koska häntä rangaistaan, jos hän ryhtyy hänen isiensä [pahoihin] tekoihin… Ja kun ihminen tunnustaa, hänen tulee päättää myös hyljätä pahat tiet…
15. Rukous. Ihmisen tulee rukoilla Jumalaa auttaakseen häntä parannuksen teossa…
16. Vahinkojen korjaaminen. Ihmisen täytyy korjata tekemänsä vääryydet, esimerkiksi, jos hän on varastanut, hänen tulisi palauttaa esine. Tämä tulisi tehdä ennen tunnustusta, jotta tunnustus voitaisiin hyväksyä. Ja jos ihminen varasti, eikä pysty korvaamaan, rukoilkoot hän Jumalaa, että Hän mahdollistaisi hänet tekemään hyvityksen.
17. Armon ja totuuden tavoittelu. Jos synnintekijä ei palaa Jumalan luo, hänen syntinsä ei tule sovitetuksi pelkästään hyväntekeväisyysteoilla, sillä Jumala ei hyväksy lahjusta… Kun ihminen pyrkii saavuttamaan totuutta, ja hän kunnioittaa totuuden miehiä ja alentaa valehtelijoita, näillä keinoilla voi pyhittää Jumalan Nimeä. Kun ihminen herää totuuden hyveeseen, niin hänen [Jumalan Nimen] häväistyksen synti annetaan anteeksi kun hän tekee parannuksen.
18. Syntien muistaminen. Ihmisen tulee pitää hänen syntinsä alati mielessään eikä unohtaa niitä, kuten on sanottu (Psalmi 51:3 (51:5)): ”Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni.”
19. Synnin hylkääminen, kun hänellä on jälleen mahdollisuus syyllistyä siihen, kuten viisaat sanoivat: ”Kuka on todella katumuksentekijä…? Hän, jota on koeteltu ja joka ilmaantuu puhtaana kohdatessaan saman kiusauksen samassa paikassa…” (B. Talmud Yoma 86b). Toisin sanoin, kun
kiusaus tulee esiin ja hänen taipumus pahaan voimistuu, ja hän voittaa taipumuksensa pahaan Taivaspelkonsa johdosta. Ja jos kiusaus ei tule esiin, jatkakoot hän päivittäin Taivaspelossaan kaikissa asioissa… ja tämä on parannuksen korkein aste.
20. Monien kääntäminen vääryydestä… Kuten on sanottu (Hesekiel 18:30): ”Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne,1” Tämä on yksi katumuksen periaatteista. Ja on sanottu (3.Mooseksen Kirja 19:17): ”nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi”. Jos et nuhtele häntä, saatat joutua rangaistukseen hänen synnistänsä…
Näiden kahdenkymmenen askeleen kuvauksesta on selvää, että syntien tunnustuksen ja synneistä parannuksen välillä vallitsee suuri ero. Yleiskäsityksessä tämä ero usein hämärtyy. Mutta juuri tämä ero saattaa merkitä synnintekijälle elämää tai kuolemaa. Ihmisen ei ainoastaan tule myöntää, että hän on tehnyt syntiä, vaan hänen tulisi myös tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet hyljätäkseen synti, hyvittää se, estää hänen jälleen lankeamisen syntiin, olla tottelevainen Jumalalle, varsinkin asioissa, joissa hän aikaisemmin on ollut tottelematon, ja vasta silloin tehdä tunnustus ja etsiä Jumalalta anteeksiantamusta ja puhdistumista hänen synnilleen. Tällä parannuksen tarkoituksen tulkinnalla on täydellinen raamatullinen tuki. Heprealaiskirjeen kirjailija kirjoittaa, ”Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan” (12:4).
Jos voimme hetkeksi päästä Evankeliumin sanoman yleisen käsityksen (tai pikemminkin väärinkäsityksen) ohi, me voimme nähdä mielettömyyden ajattelussa, että ”Jeshua teki kaiken meille.” Tässä versiossa Jeshua noudatti Tooraa täydellisesti, ja eli synnittömän ja syyttömän elämän. Sitten hän teki parannuksen meidän puolestamme, kärsi meidän puolestamme, kantoi syyllisyyden, häpeän ja rangaistuksen meidän puolestamme, ja kuoli puolestamme. Sitten hän nousi kuolleista ja nousi ylös taivaaseen, jossa hän toimii puolestamme välimiehenä, niin kuin puolustusasianajaja. Se suunnilleen kattaa sen. Hän teki kaiken puolestamme, paitsi itse synnin!
Mutta onko tämä todella mitä Evankeliumi opettaa? Eikö tämä alenna meitä passiivisiksi katsojiksi pelastuksen kosmisessa draamassa? Tästäkö tämä koko kohu oikeasti johtuu? Toivon ettei olisi niin!
Jeshua mahdollisti meille sen, että voisimme seurata parannuksen polkua ja tulla sovitetuksi Jumalalle, jotta voisimme elää Hänelle. Hän on tehnyt sovituksen synneistä. Hän on toimittanut synnilliselle luonteelle kuoleman iskun, sallien meidän olla voitollisia synnistä. Hän on antanut meille Pyhän Hengen valtuuttaakseen meidät nujertamaan liha ja elämään kuuliaisuudessa (Roomalaiskirje 8:1-13). Mutta meillä ei ole voittoa – ja uskallan jopa sanoa, ei sovitusta – jos me jatkamme synneissämme. Omalaatuinen kohta Talmudista kuvailee ongelmaa mieleenpainuvasti:
Rabbi Adda, Ahaban poika, sanoi: ”Hän, joka on tehnyt syntiä ja tunnustanut syntinsä, mutta joka ei tee parannusta, voidaan verrata mieheen, joka pitelee kuollutta matelijaa kädessään. Sillä vaikka hän kastaisi itsensä kaikissa maailman vesissä, hänen kasteestaan ei ole miksikään hyödyksi hänelle. Mutta jos hän heittää sen pois kädestään, niin pian kuin hän kastaa itsensä … veteen, hänen kasteestaan tulee välittömäsi kelvollinen, kuten on sanottu (Sananlaskut 28:13), ”mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (B. Talmud Ta’anit 16a)
Paavali opettaa pitkästi samaa asiaa Roomalaiskirjeen 6:10-18. Olemme sen palvelijoita, jolle me alistamme itseämme – synnille tai vanhurskaudelle. Valinta on meidän, Paavalin mukaan. Kummanko herran me valitsemme? Eikö jopa Jeshua itse monessa tapauksessa moittinut niitä, jotka väittivät uskovansa häneen, mutta jatkoivat vääryyden harjoittamista (Matteus 7:21-23; Johannes 8:31ss)?
Emmekö tekisi hyvin jos tekisimme parannuksen meidän parannuksenteon väärinkäsityksestämme ja tekisimme ja opettaisimme totuutta? Loppujen lopuksi, toisten opettaminen synnintekoon ja toisten synninteon aiheuttaminen kantavat mukanaan suuren vaaran. Talmud varoittaa:
”Ja hänelle, joka aiheuttaa yhteisön tekemään syntiä, ei anneta mahdollisuutta parannuksentekoon, jottei hän olisi Eedenin puutarhassa ja hänen opetuslapsensa Gehennassa. Kuten on sanottu (Sananlaskut 28:17): ”Ihmisen, jota verivelka painaa, on pakoiltava hamaan hautaan asti; älköön häntä suojeltako.” (Yoma 87a).
Kiitos olkoon Jumalalle, joka on laupias ja armelias ja valmis antamaan anteeksi katuvalle synnintekijälle, joka palaa hänen luokseen. Kiitos olkoon Jeshualle, joka kantoi itsensä päällä häpeän, kirouksen, meidän monien syntiemme rangaistukset, joka turvasi meidän sovituksemme hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Antakaamme Herralle hänen nimensä arvonmukainen kunnia kääntymällä synneistämme ja pyhittämällä hänen pyhää nimeänsä muuttuneen elämän voiman kautta.
Toinen rabbiininen sanonta menee tällä tavalla:
”Rabbi Meirillä oli tapana sanoa, Suuri on parannuksen teko. Sillä yhden yksilön johdosta, joka tekee parannuksen, kaikki maailman synnit ovat anteeksi annetut, kuten on sanottu: ”Minä parannan teidän luopumuksenne, omasta halustani minä teitä rakastan; sillä minun vihani on kääntynyt hänestä pois” (Hoosea 14:4 (14:5)). ’Heistä’ ei ole sanottu, vaan ’hänestä.’ (Yoma 86b).
Rabbi Meirillä on hyvä ajatus. Me vakuutamme ja uskomme, että Jeshua on turvannut koko maailman syntien anteeksiannon mahdollisuuden. Nyt meillä on kunnia palvella hänen edustajinaan. Meidän jokaisen kautta, jotka teemme parannuksen ja palaamme Jumalan luo, meidän ympärillämme olevat voivat todistaa elämän uutuuden ihmeen, kuuliaisuuden siunauksen ja Jumalan voiman. Oppikoot meidän perheemme, ystävämme ja naapurimme meidän esimerkistämme ja kääntykööt itse takaisin Jumalan puoleen, kunnes koko maailma löytää anteeksiantamusta Jeshuan nimessä.
