Udi Zofef
Sen jälkeen kun huomasin, että laskin itseni Jeshuan seuraajien joukkoon, tuli eräs nainen puhumaan minulle ankarasti siitä, että seuraan kristittyjen tietämättömyyttä ja ”karkeita valheita”. Vasta sen jälkeen kun hän kertoi olevansa maallinen ateisti, uskalsin ehdottaa, että hän ei yksinkertaisesti uskonut Aabrahamin ja Mooseksen ”karkeita valheita” ja Israelin kaikkia profeettoja, jotka puhuivat Jumalan nimessä, jota ei ole olemassa. Vaikka hän ei ollut mielissään sanavalinnastani, hän myönsi, että keskeinen seikka oli se, että juutalaisuus ja kristillisyys ovat valheita olennaisilta sisällöiltään ja riippuvaisia toisistaan. ”Jos niin”, väitin, ”Miksi se häiritsee sinua, että uskomme tähän ’suureen valheeseen?” Johon hän vastasi: ”Meidän täytyy elää omien valheidemme kanssa, mutta miksi pitää sekoittaa ne kristittyjen valheiden kanssa?”
Tämä keskustelu jätti minulle, ties kuinka monennen kerran, turhautuneen olon, ettei ole ketään jonka kanssa puhua. Voisi olettaa, että älykäs henkilö vähintään tietäisi, että ”kristittyjen valheet” ovat myös meidän valheita – että juutalaiset ”sepittivät” ne ja kristityt ”omaksuivat” ne, eikä tosin päin. Mutta jopa kaikkein arkisimmat tosiasiat menettävät tärkeytensä Jeshuan rinnalla. Ihmiset elävät mielellään ei-juutalaisten tietämättömyyden mukaan, mutta kun Jeshua astuu kuvioihin, he yhtäkkiä saavat omantunnontuskia juutalaisesta/kansallisesta identiteetistään. Ihmiset, jotka eivät usko häneen, tuomitsevat mitätöiden hänet ikään kuin hän ei olisi muuta kuin roskaa – ikään kuin he olisivat parempia juutalaisia kuin hän.
Tämä julkeus ei olisi mahdollista, ellei historia olisi antanut pahaa mainetta ei vain Jeshualle, vaan myös vapahduksen ja pelastuksen toivolle. Termin ”Messias” halventaminen on aiheuttanut sen, että kaikkea mikä liittyy messiaaniseen uskoon pidetään mielisairautena ja vaarallisena harhaluulona. Ja itse asiassa, jos me ymmärrämme lunastuksen toivon olevan ”Messias tulee ja kaikki tulee olemaan hyvin”, niin ajattelevalla ihmisellä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin etäännyttää itsensä siitä. Ihan niin kuin hän etäännyttäisi itsensä mytologiasta ja magiikasta.
Monet messiaaniset juutalaiset ovat hämmennyksissä, vaeltaen edestakaisin juutalaisuuden ja kristillisyyden välillä kaikissa lahkoissa ja uskontokunnissa. Meitä, jotka rehellisyyden nimissä määrittelisivät itsensä kristityiksi, jos ei olisi vihan perinnettä Israelia kohtaan, johon kukaan ei halua ottaa osaa, on kuitenkin aika vähän. Mutta monet muut eivät ole välinpitämättömiä heidän juutalaista identiteettiä kohtaan, vaan haluavat ilmaista sen ajatuksissaan ja teoissa.
On selvää, että jos ei olisi toivoa tai päämäärää juutalaisuudelle, ei olisi myös mitään tarkoitusta messiaanisen juutalaisuuden olemassaololle. Siis jos on olemassa tarkoitus, kuinka sen ainutlaatuisuus voidaan ilmaista? Mielestäni se, mikä on erittäin tärkeää, ei ole vain asenteemme halakha:aan (juutalaisten laki) ja rituaaleihin, vaan ennemminkin tapa, jolla me yhdistämme juutalaisen ajatusmaailman ja perinteet – ts. identiteettimme kulttuurisen ja historiallisen ilmaisemisen.
Valitettavasti monet juutalaiset uskovat näyttävät etääntyneen juutalaisesta perinteestä. Syy, tähän etääntymiseen, johtuu osittain siitä, että sen luojat ovat erimieltä kaikissa, paitsi yhdessä asiassa: Jeshuan joukkohylkäämisessä. Reaktioissamme tähän hylkäämiseen, meillä on taipumus vastustaa kaikkea, mitä perinne edustaa. Tämä on niiden tiukan linjan kannattajien näkemys, jotka väittävät (virheellisesti), että juutalaisuuden ainoa olemassaolon peruste on kumota evankeliumit, ja sen takia se täytyy hylätä kokonaisuudessaan.
Voimme olla samaa mieltä, että Israelin kirjanoppineet erehtyivät arvioidessaan Jeshuaa. Voimmeko myös sanoa, että he erehtyvät pysyessään uskollisina Israelin uskonnolle ja jääräpäisyydessään kieltäytyen vastaanottamasta kristillisyyttä, jota on tarjottu heille vuosisatojen ajan? Onko heidän ajattelumallinsa pohjimmiltaan epäpätevä? Onko Moses Haim Luzatton etninen kirjallisuus epäolennaista messiaanisille juutalaisille, koska hän ei hyväksy Jeshuaa? Eikö Yeudah HaLevi:n työt saisivat olla osana perintöämme, koska hän on kiistellyt kristillisyyttä vastaan Sefer HaKuzari:ssa?
Jos vastaus näihin kysymyksiin on myönteinen, voimme ainoastaan vetää johtopäätöksen, että messiaaninen juutalaisuus on väärin, ja että voimme vain sanoa olevamme hepreaa puhuvia kristittyjä. Emme voi tyydyttävästi ilmaista juutalaista identiteettiämme pelkästään juhlimalla juutalaisia juhlia kristittyjen juhlien tilalla.
On totta, että meidän tarvitsee edetä varovasti, kun käsittelemme juutalaista viisautta, koska jotkut näkökulmat, joita se ilmentää, ovat syntyneet, joko suorasti tai epäsuorasti, vastareaktiona kristillisyydelle. Saman aikaisesti kuitenkaan meidän suhteemme tämän kulttuurin kanssa ei voi olla vain ulkoista koristetta. Sen täytyy sisältää olennaisia osia kyvystämme paneutua syvälle ideoihin ja käsitteisiin, joita on kätketty evankeliumeihin.
On helppoa syyttää vääriä messiaita ja heidän seuraajiaan Jeshuan suosion laskusta, mutta on vaikeaa päästä eroon tunteesta, että me edistämme sitä – koska emme ole tarpeeksi valmistautuneita esittämään maailmalle todellista uskoa kaikessa täyteydessään. Me erehdymme iskulauseiden käytössä, vaikka ne olisivatkin totta. Useammin kuin kerran olen kohdannut uskovia, jotka ovat yrittäneet evankelioida minua (lähinnä englanniksi), sanomalla, että Jeshua rakastaa minua. Ja jos minä – joka olen uskova – pidän tätä lähestymistä häirintänä, kuinka mahtavat muut reagoida siihen?
Mitä järkeä on sanoa jollekin, jolla ei ole tunneyhteyttä pyhyyden käsitykseen ja synteihin, että Jeshua sovitti syntimme puolestamme? Tiedämme kokemuksesta, että jopa niillä, jotka ovat sisäistäneet nämä ajatukset, on vaikea käsittää niitä täysin. On myös uskovia, jotka luulevat, että Jesaja 53:ssa on tarpeeksi hiljentämään vastarinta. Liian usein meidän evankelioivat aloitteemme karkottavat ihmisiä pois evankeliumien luota, samalla loukaten Jeshuan olemusta. On totta, että Jeshua on kutsunut meidät tekemään hänen opetuslapsikseen kaikki kansat, mutta hän on myös jättänyt meille sopivan vertauksen siitä, mikä on oikea tapa tehdä se – niin kuin kalastaja.
Kalastaja, erotuksena metsästäjästä, istuu yhdessä paikassa ja odottaa kärsivällisesti, että kala tulee hänen luokseen. Samalla tavoin evankeliumia ei pitäisi saarnata kiinnostumattomille, eikä kertoa heille, mitä heidän tulisi uskoa, vaan pikemminkin sen pitäisi olla puoleensavetävä voima sellaisille, jotka ovat nälkäisiä. Ja niille, jotka osuvat eteemme tiedustelemaan, meidän pitäisi ensin selittää MITÄ on ”Messias”. Vasta sitten kun he ovat ymmärtäneet tämän, voivat he selvästi nähdä KUKA Messias on.
Kun eletään kahden eri maailman välillä, seuraa hämmennystä. Tämän takia meidän täytyy olla kärsivällisiä ja suvaitsevaisia. Aika ja Pyhä Henki tekevät työtään ja messiaaninen juutalaisuus tulee vähitellen esille kuorestaan ja tulee olemaan kukka, jonka ulkonäkö ja tuoksu tuovat kunniaa Israelin nimelle.
*Tämä artikkeli on muokattu kahdesta artikkelista, jotka on julkaistu Kivun:ssa – hepreankielisessä, messiaanisessa, kaksi kertaa kuussa ilmestyvässä lehdessä. Saatavana englanninkielisessä painoksessa, joka on julkaistu 2003.
