”Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Siilaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen. Ja vietyänsä heidät päällikköjen eteen he sanoivat: ’Nämä miehet häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska me olemme roomalaisia’. Ja kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt revittivät heiltä vaatteet ja käskivät lyödä heitä raipoilla. Ja kun olivat heitä paljon pieksättäneet, heittivät he heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan tarkasti vartioida heitä. Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun”.
Kun tietäjähenki on heitetty ulos (katso jakeet 16-18), ei tytöstä ole enää hyötyä isännilleen tulonlähteenä (Luukas käyttää samaa verbiä kuvaamaan sekä hengen pois menoa että rahan tulon loppumista). Harmistuneina hänen isäntä kaappaavat Paavalin ja Siilaan mukaansa, mahdollisesti saadakseen jotain hyvitystä hallitusmiehiltä. (Timoteus nähtävästi jää heiltä huomioimatta, kuten myös Luukas, jos häntä pidetään ”me” -lähteiden kirjoittajana, koska viimeinen ”me” -osio päättyy jakeessa 18; [Paavali, katso Ap.t. 9:1; Siilas, katso Ap.t. 15:22f; Timoteus, katso Ap.t. 18:1, [5], 19:22, 20:4-5, ja jakeet 1f; ”me” -osiot, katso Ap.t. 1:1-5, 21:1-3, 8f, 27:1, 28:1-2, ja jakeet 9-10].)
Tuomarit kokoontuvat ilmeisesti torilla, koska se tosiasia, että orjien omistajat ”veivät [Paavalin ja Siilaan]” sinne (jae 19) tuo esille, että edeltäneet tapaukset tapahtuivat jossain muualla, eivätkä välttämättä aiheuttaneet yleistä häiriötä. Ajgorav (agora – tori [vrt. latinaksi forum]) oli kreikkalaisen kaupungin kaupallisen ja poliittisen elämän keskus24 (vrt. Ferguson, taustatiedot: 61, ja seuraava selostus). Se oli usein iso, avoin, suorakaiteen muotoinen alue, joka oli omistettu julkisille monumenteille, temppeleille sekä patsaille. Toria ympäröi katettu sisäänkäynti (stoa), jonka taakse oli sijoitettu kaupat ja toimistot (katso 17:[5-9], 17 ja 18:24-28). Filippissä sijainnut forum oli suhteellisen pieni (100m x 50m). Siihen oli kytkettynä kaksi Korinttolaista temppeliä; koillis- ja luoteiskulmaan. Torin itäpuolella sijaitsi kirjasto ja on olemassa näyttöä siitä, että länsipuolella oli hallintorakennuksia; (kirjastot, katso Ap.t. 1:1-5 [19:18-20]). Kulttipaikkaan sisältyi egyptiläisten jumalten pyhäkkö ja Augustukselle omistettu alttari (vrt. Gill ja Gempf: 412).
24 Vrt. Mat. 20:3; Lk. 7:32; Apt 17:5, 17.
Vaikkakin ”tous archontas” – ”päälliköt”, voisi teoriassa tarkoittaa hajaannuksessa asuvien juutalaisten yhteisön johtajistoa (katso 14:5), on todennäköisempää, että sana viittaa tässä paikallisiin pakana päällikköihin (katso alapuolella). Läntisissä roomalaisissa kaupungeissa oli tavallisesti kaksi päähallitsijaa tai praetores, Rooman kahden konsulin kaavan mukaisesti, nimike joka vähitellen antoi tietä sitä seuranneelle duoviri iuri dicundo (duumvirs = ”kahdet”).
Rooman siirtokuntana Filippin päälliköillä oli valtaa, jonka heille soi viime kädessä Rooman kansalaisten laki. (vrt. Sherwin-White: 74f); (Rooman siirtokunnat, katso Ap.t. 13:14 ja jakeet 11-12; Rooman kansalaisuus, katso Ap.t. 9:1, 10:1, 21:31-36, 22:24f, jakeet 37-39, ja alapuolella). Sen lailliset rangaistustoimenpiteet suoritettiin ilmeisesti rahallisten sakkojen muodossa, jotka määrättiin paikallisen päällikön oikeusistuimessa. Vahvistuksena tällä oli omaisuuden takavarikoimisen uhka sakkoja laiminlyötäessä (consecratio).
Päällikkö pystyi myös pakottamaan tottelevaisuuteen lain ulkopuolisin menetelmin (coercitio), joihin sisältyi valta pidättää ja vangita, oikeus takavarikoida omaisuutta pantiksi (pignoris capio), ruoskiminen ja teloitus (vrt. Rapske: 15); (maakunnallinen kuvernöörien hallitsema imperiumi, katso Ap.t. 5:33, 7:54, [10:1], 18:13, 19:35-41, 22:30, 23:33-35, ja 25:4 alkaen; pidättäminen, katso Ap.t. 21:31-36; rooman kansalaisten ruoskiminen, katso 22:24-25 ja alapuolella; takausmaksu, katso Ap.t. 17:5-9; vankilat ja elämä vankiloissa yleensä, katso Ap.t. 4:1-3, [5:17-18], 12:5-11, 19:10, 23:16 alkaen, 33-35, 24:23, 26-27, 27:3 [28:16f], ja jakeesta 25 alkaen).
Syyte, jonka nämä ”bisnesmiehet” esittävät Paavalia ja Siilasta vastaan on se että nämä ”häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska me olemme roomalaisia” (jae 20). Koska paikka jossa he ensin kohtasivat oli synagogan lähistöllä, on mahdollista, että nämä orjien omistajat tunnistivat joukon henkilöt juutalaisiksi. Saattaa myös olla, että he pitivät tytön ennustusta oikeana ja siten edelleen otaksuivat Paavalin ja Siilaan olevan ”korkeimman Jumalan palvelijoita” (katso jakeet 16-18); (Synagoga, katso jae 13).
Monet Rabbiiniset lähteet, jotka esittävät että israelilainen on aina tunnistettavissa25, missä tahansa hän kulkeekaan, näyttävät viittaavan sellaisiin ulkoisiin erotettaviin asioihin, kuten hiustyyli, viitan tupsut ja kengänpaulat26. (vrt. Stern, Identity: 67 alkaen, 187 alkaen, ja seuraava selostus). Vaikkakaan ei-juutalaisille ei vastaavasti ollut olemassa mitään kieltoa pukeutua samoin, näyttää siltä, että – joissain asiayhteyksissä ja joinain aikakausina – mustien kenkien (kengänpaulojen) katsottiin olevan erottavasti ei-juutalaiset. Jos mies halusi salata juutalaisen identiteettinsä, sitoi hän kenkänsä mustilla pauloilla ja poisti sinisen langan viitastaan. (vrt. Ta’anit 22a; San. 74b) (katso Ap.t. 27:1, alapuolella, ja jae 14); (juutalainen identiteetti yleensä, katso Ap.t. [2:5], 13:5, 15:5-6, 21:19-21, ja jakeet 1f, 37-39; Paavalin juutalainen identiteetti ja Toora-oppineisuus, katso Ap.t. 1:6-8, 9:1, 11-19a, 13:5, 46-47, 17:10, 15-16, 21:19 alkaen, 39f, 22:3 alkaen, 24-25, 23:1, 6-9, 24:10-21, [25:6-11], 27:21-26, 33-38, 28:17-20, ja jakeet 34, 37-39).
25 Vrt. [Ex.R. 52:5]; Num.R. 16:24; Cant.R. 6.11.1.
26 Vrt. Mid.Ps. 2:13; PRK 16:3; Cant.R. 1.15.2.
Tupsujen pitäminen oli raamatullinen käsky,27 ja juutalainen, joka jättää tämän noudattamatta, lasketaan niiden joukkoon, jotka eivät peri tulevaa maailmaa (vrt. Pes.113b), (tekhelet, katso jae 14; perinnön saaminen, katso Ap.t. 1:15-20, 7:5f, 13:16-25, [46-47], 17:4, 20:18-35, ja 26:9-18). Yleisesti ne kiinnitettiin tavalliseen päällyspukuun (viittaan), jota pidettiin vapaa-aikana ja vieraiden kunniaksi (katso Ap.t. 10:11-16). Niiden pituus ei ollut tarkkaan määritelty ja ne, jotka olivat tiukkoja lain noudattamisessa, suosivat pitkiä tupsuja28. Tannaitinen traditio osoittaa myös, että tupsut erottivat farisealaisten ryhmän am ah-aretz:ista (oppimattomat/maallistuneet)29; (ryhmät, katso Ap.t. 2:7, 38, 42, 5:1-11, 6:1f, 9:1, ja 20:7; amei ha-aretz, katso 2:7, 4:13-18, 10:11-16). (Vaikkakin tefillin – otsaan ja käteen sidottavat raamatunlausekotelot, pidetään myös osana henkilön vaatetusta Talmudissa30[katso Ap.t. 4:36-37, 10:11-16, ja jae 13], tätä käskyä31 nähtävästikin usein laiminlyötiin, johtuen osittain vaatimuksesta säilyttää ”ruumiin puhtaus” niitä pidettäessä32 [katso Ap.t. 10.11-16]. Samoin, kuin määräys villan ja pellavan sekoittamista vastaan [sha’atnez] [vrt. 3.Moos. 19.19], tarkoitti sitä, että vaatteet piti valmistaa tarkoituksenmukaisesti, mikä ei ollut näkyvä merkki; [vaatetus yleisesti, katso Ap.t. (1:1-5), 8:27-28, 9:36-43, 10:11-16, 12:5-11, 13:16-25 (kengät), 18:2-3, 20:18-35, 21:8f, (24:23), ja 27:3; sha’atnez, katso 14:14-18].)
27 Vrt. 4.Moos. 15:37-41; Dt. 22:12; Mt. 9:20, 23:5; tractate Tzitzit.
28 Vrt. Mt. 23:5; Sifre, Shall. 115 [beg.]; Men. 41b-42a; Git. 56b.
29 Vrt. Ber. 47b; Sot. 22a; [Men. 43a].
30 Cf. JEruv. 10, 1, 26a; Eruv. 95b; Shab. 61a.
31 Cf. Ex. 13:9; Dt. 6:8, 11:18.
32 Cf. Mid.Ps. 103:7; Pes.Rab. 22:5; Shab. 130a.
Jos halakhin mukaisia kieltoja (belurit) tai hiuslukon (joka oli omistettu epäjumalanpalvelukselle) kasvattamisesta ja hiusten leikkaamista tiettyyn tyyliin, jota kutsuttiin – komi – so., kovmh – tapa, joka voidaan samaistaa hiusten keritsemiseen päälaen ympäriltä (vrt. 3.Moos.19:27) – noudatettiin, olisi juutalaiset voinut erottaa pakananaapureistaan tämän merkin33 johdosta. (vrt. Preuss: 361f) (katso myös Ap.t. 24.1); (hiusten leikkaaminen ja se mahdollisuus, että Paavali oli kalju tämän katkelman ajan, katso Ap.t. 18:18; epäjumalanpalvelus yleensä, katso Ap.t. 3:2, 8:20-25, 9:35, 10:23, 28-29, 14:14-18, 15:12-21, 17:15-16, 22-31, 19:23-27, 35-41, ja jae 34). (Partaa pidettiin miehuuden symbolina monissa muinaisissa valtakunnissa ja sen pois leikkaaminen, lukuunottamatta merkkinä suremisesta, oli häpeällistä34; [suruajan käytännöt, katso Ap.t. 8:2, 9:36-43, (13:51), 14:14-18, ja 22:22-23]. Oppineet tulkitsivat raamatullisen määräyksen ”älä leikkaamalla turmele partasi reunaa” kieltona parranajoa vastaan yleisesti, vaikkakin keinot tämän rikkomisen kiertämiseksi olivat kekseliäitä [vrt. Mak. 20b alkaen][katso Ap.t. 18:18] [vrt. ibid: 363f]; [eunukit, katso Ap.t. 8:27-28].)
Juutalaisen yhteisön sisällä, tooran opiskelijat pystyttiin erottamaan viittansa35 perusteella (katso Ap.t. 13:15). Mikään muu ulkoinen merkki ei erottanut Rooman kansalaista muista, kuin tooga, jonka riisuminen oli teoriassa kiellettyä roomalaiselle (katso Ap.t. 22:26-29). Se viitta, jonka Paavali jätti jälkeensä Trooaassa (vrt. 2.Tim. 4:13) oli fenolhv – so., paenula – , josta ei ollut mitään erityistä määräystä (vrt. Shervi-White: 149f). Tämä hankala vaate oli epäsuosittu jopa Roomassa aiheuttaen toisinaan valtakunnallisia toimenpiteitä sen käytön pakottamiseksi. Kreikan provinsseissa pallium oli nähtävästi paljon yleisempi, kuin tooga.
33 Cf. Tanh.Noach 14, Balak 20; Num.R. 20:24; Dt.R. 2:18; PRK 28:1; AZ 1:3; Tos.AZ 3:6; Sot. 49b; BK 83a; Naz. 39a; San. 82a; AZ 29a.
34 Cf. 2 Sam. 10:4-5; JKet. 7, 7, 31d; Sof. 14:17; Shab. 152a; Yev. 80b; Hul. 24b.
35 Vrt. 2 Tim. 4:13?; Sif.Dt. 343; Gen.R. 92:9; DEZ 5:3.
Paavali, joka ei mainostanut Rooman kansalaisuuttaan, ei todennäköisesti pitänyt vaatetta, joka olisi julkisesti osoittanut senkaltaista uskollisuutta. Jos Paavali olisi tehnyt siten, silloin kun mellakat, jotka räjähtivät hänen ympärillään kiinnittivät roomalaisten huomion, hänen statuksensa olisi tiedostettu välittömästi eikä väärää kohtelua olisi tapahtunut. (vrt. Rapske: 84n77); (vaatteet ja pukeutuminen yleensä, katso Ap.t. 8:27-28, 9:36-43, 10:11-16 [rituaali], 12:5-11, 13:16-25 [kengät], 20:18-35, 21:8f, 22:26-29, ja 27:3; vyöt, katso Ap.t. [3:3-10], 8:27-28, 12:5-11, ja 21:10-11; hygienia vankilassa, katso Ap.t. 24:23 ja jae 33; Paavalin oman juutalaisuutensa arvostaminen Rooman kansalaisuutensa yläpuolelle, katso Ap.t. 21:39f, 22:24 alkaen, 24:10-21, [25:6-11], 28:17-20, ja jakeet 37-39).
Paavalin ammatti teltantekijänä on saattanut myös vaikuttaa siihen, miten häntä kohdeltiin; (Paavalin ammatti, katso Ap.t. 9:1 ja 18:2-3). Siinä missä käsityön harjoittaminen oli hyvin arvostettua juutalaisten silmissä (katso Ap.t. 6:2-4, 6 ja 9:1), samat käsityöläiset kohtasivat vielä huomattavasti enemmän ennakkoluuloja tietyissä kreikkalais-roomalaisissa piireissä (vrt. ibid: 110 alkaen, ja seuraava selostus). Käsillä työskentelemisen häpeällisenä pitäminen oli mahdollisesti erityisen voimakasta suuremmissa kaupungeissa, joissa se yhdistettiin juurettomuuden seuraukseen – yhtä ylenkatsottu ominaisuus (katso myös 18:5).
Tämä negatiivinen arviointi saattoi suoraan vaikuttaa oikeudenkäyntiin. Sen lisäksi, että kiertelevältä käsityöläiseltä saatettiin evätä osuus kaupungin hyvässä onnessa, saatettiin hänen yhteiskunnallista asemaansa käyttää häntä vastaan, jos häntä syytettiin lainrikkomisesta. Oli myös hyvin epätodennäköistä, että hän olisi löytänyt paikallista kaupungin asukasta todistamaan hänen puolestaan. Vaikkakaan tällaista riistoa ei olisi suoraan tapahtunut, saattoivat kaikki nämä osatekijät toimia kulissien takana; (myönteinen näkökulma siitä, miten tämän kautta voitiin välttää lain mukainen rangaistus, katso Ap.t. 13:50; käsityön harjoittaminen yleisesti, katso 2:44-47, 6:2-4, 6, 9:1, 13:2-3, 17:5-9, 18:2-3, 5, ja 20:18-35).
Paavalin ja Siilaan saapumisen jälkeiset tapahtumat seuraavat perustettua roomalaista oikeusjärjestystä. Orjien omistajat toimivat ”vapaaehtoisina syyttäjinä” tai delatores (= sukofavntai; sykofantai) joiden syytökset käynnistävät roomalaisen lakiprosessin (vrt. 17:5f) (vrt. Bruce: 370) (katso jakeet 37-39). Roomalaiset historioitsijat esittävät, että syytös oli todellisuudessa kaksinkertainen: a) yleisen häiriön aiheuttaminen ja b) vieraan uskonnon julistaminen (so., käännyttäminen?) (vrt. Sherwin-White: 75 alkaen) (katso myös 17:18 alkaen). Yleinen rauhan rikkominen saattoi johtaa ruoskimiseen ja vangitsemiseen (vrt. Rapske: 118). Sellaisissa etuoikeutetuissa yhteisöissä kuin coloniae, oli paikallisten päällikköjen etujen mukaista pitää yllä yleistä järjestystä ja näyttää siltä, että heille oli myönnetty valvovan oikeusistuimen arvo voidakseen tehdä niin. Josefus todistaa Kesarealle tätä koskien että ”oikeudenpalvelijat todellakin tuskailivat tukahduttaakseen tämän epäjärjestyksen [juutalaisten ja syyrialaisten välillä], ja jatkuvasti pidättivät kiivaimpia osallisia ja rankaisivat heitä ruoskimalla ja vangitsemalla” (Sota 2.269); (ruoskiminen, katso Ap.t. 5:40, 9:2, 17:5-9, 18:14-17, ja 22:3-21 [24:26-27]; roomalainen ruoskiminen, katso Ap.t. 22:24-25 ja alapuolella).
Syytöksen toinen osa kiinnittää tuomarien huomion suoraan vieraisiin kultteihin suhtautumisen periaatteeseen. Rooman kansalaisina bisnesmiehet väittävät, että heille on virallisesti kiellettyä harjoittaa mitään vierasta kulttia, joka ei ole saanut valtakunnan yleistä hyväksyntää (vrt. Ap.t. 18:12-16?). Vaikka tutkijat vakuuttavat, että ”Paavalia vastaan tehdyn syytöksen sanamuoto…on ehdottomasti vanhentunut” koska se herättää ”sopimattomuuden uinuvan periaatteen” (Sherwin-White: 80), on ehkä mahdollista tulkita se tarkoitukselliseksi (kaksois-) vääristykseksi orjien omistajien taholta. Käytännössä mitään oikeustoimenpiteitä ei pantu toimeen ketään vastaan, joka osallistui vieraaseen kulttiin niin kauan kuin sen jäsenet eivät tehneet poliittisia tai sosiaalisia rikoksia, eikä judaismi ollut religio illicita (ei-tunnistettu uskonto). Samalla, kun täysi kääntyminen oikeutti henkilökohtaiseen vapautukseen roomalaisesta asepalveluksesta ja erityisen laillisen tuomiovallan alaisuuteen, se myös sisälsi laajan asteen tarkoituksellisen ”vieraannuttamisen” tavallisesta Rooman kansalaisen elämästä. (vrt. Schürer: 1:356 alkaen, 2:474-75, 3:21 alkaen, 116 alkaen, 131 alkaen) (katso Ap.t. 9:1, 10:2, ja 18:2-3, 14-17); (Juutalaisten asenteet käännynnäisiä kohtaan, katso 1:6-8, 2:8-11, 15:1, 7-11, ja 21:19-21; Roomalaisten reagointi juutalaisuuteen käännyttämiseen, katso Ap.t. [2:8-11, 14:2], 18:2-3, 14-17, 24-28, 19:13-17, [25:6-11], 26:24, ja 28:17-20).
Tämä yhdistetty julkisen mellakan aiheuttamisen syytös ei näytä olevan esitetty cohaerens scelus – ”ryhmän rikos” – muodossa kuten on lähes kaikissa muissa apostolien tekojen tapauksissa. Siitä, tarkoittivatko orjien omistajat esittää judaismin – kuten Paavalin ja Siilaan edustamana – olevan ajateltavissa sosiaalisia ja poliittisia rikoksia vaikuttavana, koska nämä kaksi henkilöä aiheuttivat yleistä häiriötä, on vaikea saada varmuutta. Mikäli he olisivat erityisesti liittäneet henkien manaamisen juutalaisuuteen he olisivat voineet esittää, että Paavali ja Siilas olivat taikureina syyllisiä Rooman säädyllisyyden, tapojen ja lain tuhoamiseen, jumalten loukkaamiseen sekä sosiopoliittisen järjestyksen hierarkian uhkaamiseen. (vrt. Gill ja Gempf: 92n71; Riesner: 197f) (katso Ap.t. 13:6-12); (juutalaiset tavat, katso Ap.t. 4:1 alkaen, [6:10-14], 15:1, 21:19-21, ja 24:1). Muussa tapauksessa näyttäisi siltä, että syytökset olivat tekosyy korvauksen saamiseksi menetetystä bisneksestä.
