”Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa.”
Stefanuksen kuulijakunta reagoi kiivaasti siihen, että on suoraan syytettynä Jeesuksen kuolemasta ja hänen sanansa aiheuttivat saman reaktion kuin Apostolit saivat suuren neuvoston (Sanhedrin) edessä toisessa oikeudenkäynnissään (ks. Ap.t. 5:33). ”Hampaiden kiristely” on raamatullinen kielikuva, joka merkitsee vihaa tai turhautumista20, joka seuraa dieprivonton (dieprionto) – sanatarkasti ”olla sahattu kappaleiksi” (suom. viiltää sydäntä!) – ärtymystä (vrt. Bruce:175, 209). Koska tämä reaktio muodostaa vastakohdan ihmisten synnintunnolle, joka seurasi Pietarin puhetta Viikkojuhlan aikaan (ks. Ap.t. 2:37s), niin persoonaton ”kun he tämän kuulivat” mahdollisesti merkitsee sitä, että reaktio tuli suurelta neuvostolta, ennemmin kuin tavalliselta kansalta. Siinä missä Gamalielin todistus horjutti suurta neuvostoa – joka lisäsi heidän pelkoaan siihen, mitä Apostolien seuraamisesta olisi saattanut kasvaa (ks. Ap.t. 5:33s) – niin tässä yleisön vastahakoisuus saattoi myötävaikuttaa väkivaltaiseen tulokseen (ks. jakeet 55-56); (suuresta neuvostosta, ks. Ap.t. 2:8-11, 3:2, 4:5s, 5:21ss, 33, 6:7, 9:1s, 17:5-9, 21:27-29, 22:30, 23:1, 6-9, 12-15, 24:1, 25:12, 26:9-18, ja 28:17s).
Vaikka Luukas on vastoin tapojaan epämääräinen mitä tulee lainmukaiseen käsittelyyn, joka ympäröi Stefanuksen oikeudenkäyntiä eikä ilmoita tarkasti tässä jakeessa tai jakeessa 57, että Stefanus olisi tuotu suuren neuvoston eteen (vrt. Ap.t. 6:13, 15), niin aiempi maininta suuresta neuvostosta osoittaa, että asiaankuuluva lainmukainen käsittely todennäköisesti pidettiin. Samalla kun vihjaus siitä, että ihmisjoukko otti asiat omiin käsiinsä tuo ehkä mieleen, että he tekivät sen ennen kuin tuomioistuin tuli päätökseensä, niin kansan tunteenpurkaus saattaa edustaa lainmukaista Stefanuksen ”Jumalanpilkan” ehkäisemistä (vrt. Riesner: 62); (laillisista varatoimenpiteistä, ks. jatko, Jumalanpilkasta, ks. Ap.t. 6:10-14, 8:3, 13:45, 14:14-18, 15:12-21, 18:6, 14-17 ja 26:9-18).
Se tosiasia, että varsinainen kivitys pidetään todistajien läsnäollessa kaupungin rajojen ulkopuolella, kuten halakhah vaatii (vrt. San.6:1, 4), antaa ymmärtää, että tuomioistuin hyväksyi todistajien (väärän) todistuksen ja teloitti Stefanuksen juutalaisen lain mukaan; (väärästä todistajasta, ks. Ap.t. 6:10-14 ja 24:1; todistajasta ja kärsimyksestä, ks. Ap.t. 9:11-19a, 19:21, ja 27:21-26; todistamisesta yleensä, ks. Ap.t. 1:6-8, 2:32, 4:7, 6:10-14 [väärä], 9:11-19a, 10:36s, 20:18-35, 22:3-21, 24:1, 26:4-5, [27:21-26], ja jakeet 1, 51-53). (Substantiivi ajnairevsi” [anairesis – ”saattaa kuolemaan”] [vrt. 8:1] viittaa mihin tahansa väkivaltaiseen kuolemaan, mukaan lukien teloitus, murha, salamurha tai taistelussa kuoleminen [vrt. BAGD:54] [ks. myös Ap.t. 21:31-36].) Kivittäminen muussa tapauksessa edustaa usein vaistonvaraista, väkivaltaista, kansanomaisen raivon ilmaisemista21 (vrt. Elon:526s). Sen vanhakantainen palvelus, vindicta publica (kansan syyttömäksi julistaminen?), saattaa peilautua siinä tosiasiassa, että koko kansa aktiivisesti ottaa osaa teloitukseen22 (ks. Ap.t. 14:5 ja jakeet 57-58).
Vaikka lähteet ovatkin epäyhtenäisiä, niin monet varhaiset kirkon perinteet sijoittavat Stefanuksen kuoleman kuusi tai seitsemän vuotta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen (vrt. Riesner: 59ss ja seuraava pohdiskelu). Vastaavanlaiset perinteet – ehkä suurempi määrä vanhoja ja osa keskenään riippumattomia lähteitä – sijoittaa Paavalin kutsumisen kahdeksantoista kuukautta (tai kaksi vuotta) ristiinnaulitsemisen jälkeen. Jos jälkimmäinen sijoitetaan vuoteen 30 – joka monesta syystä näyttää sopivimmalta – niin Stefanuksen kuolema osuu joko vuosiin 36/37 tai vuosiin 31/32, ottaen huomioon edellämainitut perinteet mainitussa järjestyksessä.
Myöhempi paavalilainen aikajärjestys – erityisesti niin sanotun ”apostolisen kokouksen” ajankohta (vrt. luku 15) ja Gallion oleminen käskynhaltijana vuonna 51 (vrt. Ap.t. 18:12) – näyttäisi vaativan varhaisempaa ajankohtaa (vrt. ibid: 319) (ks. Ap.t. 9:2, 26, 15:2 ja 18:12). Tällaisten ajatusten valossa näyttäisi paremmalta tulkita niin, että Stefanuksen oikeudenkäynnin toimitti suuri neuvosto, jonka Pilatus valtuutti teloittamaan tässä erityisessä tapauksessa – kuten suuri neuvosto olisi myös saattanut lähestyä häntä tapahtumassa, jossa he tavoittelivat apostolien teloitusta (ks. Ap.t. 5:33s).
Vaikka tappaminen on kielletty yhdessä kymmenestä käskystä, on kuolemanrangaistus kuitenkin määrätty rajusta murhasta23 – erotettuna harkitsemattomasta tai tahattomasta tappamisesta24 (ks. Ap.t. [9:1], 15:12-21, 21:31-36, 23:12-15, ja 24:1). Ennakkoharkinta näytetään toteen osoittamalla, että tappavaa esinettä käytettiin (vrt. 4.Ms.35:16s) tai, että väkivallantekijä kantoi inhoa tai vihollisuutta uhria kohtaan (vrt. 4.Ms.35:20s; 5.Ms. 19:11). Oikeusmurha katsotaan ”viattoman veren vuodattamiseksi” (vrt. Jer.26:15; Sus.62) ja on sen vuoksi kuolemalla rangaistava (vrt. Yad, Murder 4:9). Talmudilainen laki esittää hienojakoisemmat erityispiirteet harkitun ja harkitsemattoman tapon välillä – kuin myös jakaa jälkimmäisen huolimattomaan, tapaturmaiseen, ”melkein vältettävissä oleviin” tekoihin ja niihin jotka tehdään pakonalaisina – yhdessä päättelyjen kanssa, jotka perustuvat tappavien esineiden olemassaoloon ja/tai aiempiin vihanilmauksiin (vrt. Yad, Murder 3-6).
”Oikeutetut tapot” sisältävät murhat, jotka on sallittu – kuten varkaan tappaminen yöllä – ja ne, jotka ovat pakollisia – kuten osallistuminen julkiseen teloitukseen25; (varkaista, ks. Ap.t. [10:17-22]). Ne kattavat myös tappamisen itsepuolustukseksi ja tapon tai raiskauksen ehkäisemiseksi, kuten myös sinnikkäiden harhauskoisten ja luopuneiden (apostates) julkinen teloittaminen26; (apostates, ks. 21:19-21). Vaikka laiminlyöntiä pakollisessa tappamisessa pidetään syntinä, niin se ei ole rangaistava teko (vrt. Yad, Murder 1:15-16). Vaikka tappamiseen itsepuolustukseksi tai toisen elämän puolesta on annettu lupa, niin yleinen näkemys on, että elämän säilyttäminen ei oikeuta tappamaan toista (vrt. San. 74a); (yhden ihmisen uhraamisesta ryhmän puolesta, ks. Ap.t. 2:23 [24:1]). Kuolemanrangaistus soveltuu kuitenkin vain tapauksiin, joissa kuoleman aiheuttaa väkivallantekijän suora fyysinen toimenpide – jättäen ulkopuolelle epäsuorat toimenpiteet tai välittäjän kautta tapahtuvat – joka tapahtuu kahden todistajan varoituksen jälkeen (vrt. Yad, Murder 2:1f, 3:10f); (välityksestä, ks. Ap.t. 1:1-5, 3:13-15, [9:4-6], ja 13:2-3; varoittamisesta, ks. Ap.t. 4:13-18 ja 20:18-35; todistajista, ks. Ap.t. 2:32, 4:7, 6:10-14 [väärä], 24:1, 26:4-5, ja jakeet 1, 51-53; veren vuodattamisesta/murhasta, ks. Ap.t. [9:1], 15:12-21, 21:31-36, 23:12-15, ja 24:1; salaliitosta, ks. Ap.t. 23:12-15; rikollisen vastuusta yleensä, ks. Ap.t. 3:17s, 4:13-18, 5:33, 6:10-14, 23:12s, 24:1, ja 26:24).
Talmud-kirjallisuus pohtii myös laillisten varatoimenpiteiden lainmukaisia keinoja, asemaa ja käyttämistä (vrt. Elon: 534ss, 550s, ja seuraava pohdiskelu). Yksi näistä on hora’at sha’ah – poikkeavien menettelytapojen käyttö hätätapauksissa (joihin myöhemmät lait eivät voi perustua). Yksi esimerkki, joka on esitetty tällaisesta menettelystä on Shimon b. Shetachin rangaistus ja teloitus kahdeksallekymmenelle noidalle Ashkelonissa yhtenä päivänä (vrt. San.6:4; JSan.6, 4, 23c; JHag. 2, 2, 78a; San.46a). Muiden toimenpiteiden joukosta ”kurittaviin ruoskimisiin” turvauduttiin tapauksissa, joissa syytetty ei ollut virallisesti rangaistuksenalainen – esim. edeltävää varoitusta ei ollut annettu; (varoittamisesta, ks. Ap.t. 4:13-17 ja 20:18-35; tunnustamisesta, ks. Ap.t. 26:4-5; ruoskimisesta, ks. Ap.t. 5:40, 9:2, 17:5-9, ja 22:3-21).
Mishna asettaa säädöksen joka koskee ”kiivailijoita” (zealot): Jos joku varasti pyhän astian tai kirosi Kosemin kautta tai otti aramilaisen naisen puolisokseen, niin kiivailijat saivat käydä hänen kimppuunsa. Jos pappi palveli [alttarin luona] epäpuhtaassa tilassa, niin hänen pappiveljensä eivät tuoneet häntä tuomioistuimen eteen, vaan nuoret miehet pappien joukosta veivät hänet temppelialueen ulkopuolelle ja halkaisivat nuijilla hänen aivonsa (San. 9:6); (kiroamisesta, ks. Ap.t. 13:6-12 ja 23:2-5; seka-avioliitoista, ks. Ap.t. 8:9-13, 10:28-29, 16:1-2, ja 21:19-21; papeista, ks. Ap.t. 2:8-11, 3:1, 4:1ss, 36-37, 6:7, ja 9:1 [13:1]; temppelistä, ks. Ap.t. 1:6-8, 3:1s, 4:1-3, 21:27-29, ja 22:3-21; rituaalisista puhtaussäännöistä, ks. Ap.t. 1:15-20, 2:38, [42], 4:6, 9:1 [työtoverit], 10:11-16, 23, 28-29, 18:8, ja 21:15-16, 22s). Nämä ”kiivailijat” tunnetaan hurskaina miehinä, jotka kiivaina Tooran kunnian puolesta voivat rangaista synnintekijää, jos saavat hänet kiinni itse teosta. Kuten raamatullista esikuvaa, Pinchasta (Piinehas) (vrt. 4.Ms. 25:7s; Ps. 106:30-31), vastaavanlaisia ihmisiä pidetään ”vihan poiskääntäjinä” (San. 82b). (Hasmonilaisella suvulla oli sukujuurensa Piinehaassa [vrt. 1.Makk. 2:54] [ks. Ap.t. 9:1, (21:19-21), 23:12-15, ja 26:9-18].)
Huolimatta heidän käsiinsä ulottuneista sanktioista, kiivailijoilta on kiellettyä jälkeenpäin syyttää henkilöä tuomioistuimen edessä, jos eivät ole todella nähneet tapahtumaa (vrt. Rashi, loc.cit.). Lisäksi, jos he tulevat kysymään neuvoa syytetyn rankaisemiseen, viisaat eivät voi neuvoa heitä tekemään niin (vrt. San.82a). Jos he eivät rankaise syytettyä itse, ”jos hän [synnintekijä] on oppinut, hänen ei tule saada mitään herätystä [esim. opetusta] viisaiden joukosta eikä mitään kannanottoa opetuslasten joukosta; jos hän on pappi, hänellä ei saa olla poikaa uhraamassa uhreja Herralle Sebaotille” (San.82a)27; (kiivailijoiden puolueista ja toiminnasta yleensä, ks. Ap.t. 1:6-8, 3:11s, 4:5, 5:35-39, 9:1, 2, 12:1-4, 15:1, 17:5-9, 15-16, 21:19s, 37-38, 22:22-23, 23:12-15, ja 24:10-21; Viisaista ja opetuslapsista, ks. Ap.t. 3:1, 5:1-11, 6:1f, 9:1, 12:25, 13:5, 16-25, 14:21-22, 16:1-2, 18:24-28, 20:18-35, ja 21:17-18; pojista, ks. Ap.t. 19:13-17).
Josefus kertoo tarinan siitä kuinka Choni (Onias; Ympyräntekijä?) lynkattiin raivostuneen ihmisjoukon toimesta, hänen kieltäydyttyään kiroamasta heidän vihollisiaan:
”Oli eräs Onias, joka, koska oli oikeamielinen ja rakas Jumalalle…piiloutui, kun näki, että sisällissota jatkoi raivoamistaan, mutta hänet vietiin juutalaisten leiriin ja häntä pyydettiin kiroamaan Aristobulos ja hänen kapinakumppaninsa, kuten hän oli rukouksillaan tehnyt lopun sateettomasta jaksosta. Mutta, kun huolimatta hänen kieltäytymisistään ja estelyistään hänet pakotettiin puhumaan mellakoivan väkijoukon keskellä, niin hän nousi ylös heidän keskellään ja sanoi, ’Oi Jumala, maailmankaikkeuden kuningas, koska nämä miehet, jotka seisovat vieressäni ovat sinun kansasi ja nuo, jotka ovat piiritettynä ovat sinun pappejasi, niin minä pyydän ettet kuule mitä heillä on näitä vastaan, etkä anna tapahtua mitä nämä miehet pyytävät sinua tekemään noille toisille.’ Ja kun hän oli rukoillut tällä tavoin, niin roistot juutalaisten joukosta, jotka seisoivat hänen ympärillään kivittivät hänet kuoliaaksi”. (vrt. Jos.Ant. 14.22-24) (Choni, ks. Ap.t. 3:12s, 4:13-18, ja 5:17-18; kivittämisestä, ks. Ap.t. 14:5 ja jakeet 57-58; marttyyriudesta, ks. Ap.t. 1:24-26, 15:1, ja 20:18-35; rukouksesta yleensä, ks. Ap.t. 1:14, 2:8s, 42, 44-47, 3:1s, 12, 4:23-30, 8:20-25, 9:1 [kieli], [8-9], 36-43, 10:2ss, 13:2-3, [5], 14:21-22, 16:13, 25, 20:7, 36-38, [21:40], 22:3-21, 26:6-8, ja 28:8-10, 13-15).
20 Vrt. Job.16:9; Ps.35:16; Mt.8:11, 13:42, 50, 22:13, 24:51, 25:30; Ex.R. 5:18; Num.R. 20:17;Tanh.Vayera 6; Balak 11; Mid.Ps. 22:24.
21 Vrt. 2.Ms.17:4, 8:22; 4.Ms.14:10; 1.Sam.30:6; 1.Kun.2:18; 2.Aik.10:18.
22 Vrt. 3.Ms.24:16; 4.Ms.15:35; 5.Ms.17:7.
23 Vrt. 2.Ms.21:12, 14; [3.Ms.24:17, 21]; 4.Ms.35:16f; 5.Ms. 19:11s.
24 Vrt. 2.Ms.21:13; 4.Ms.35:22s; 5.Ms.19:4-10.
25 Vrt. 3.Ms.20:2, 24:14; 5.Ms.17:7, 21:21, 22:21.
26 Vrt. San.8:7; San.72a; Yad, Murder 4:10.
27 Vrt. Shab. 55b; Yalk.Num. 771.
