Ritti Katz
Niille, jotka ajoittain kärsivät sairaudesta tai kivusta, olen kohdistanut aiheen parantumisesta. Miksi hyvät kärsivät? Milloin ja kuinka Jumala parantaa? Onko parantuminen aina hänen tahtonsa? Miksi jotkut parantuvat, mutta toiset eivät? Job kärsi kaikin tavoin, joilla ihminen vain voi kärsiä, fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti, ja silti Jumala sanoo, että hän oli hyvä ja oikeamielinen mies.
Henkilökohtaisesti olen reagoinut negatiivisesti opetukseen, joka sanoo että, on aina Jumalan tahto parantua. Jos henkilö, joka on sairas, ei parannu, silloin hänellä on ongelmia (valitse yksi) uskonsa, uskonsa lujuutensa, teologiansa kanssa ja/tai halukkuutensa vastaanottaa parannus. Niin laajalle levinnyt on tämä opetus jossain piireissä, että jo kärsivän olo tehdään vielä huonommaksi vihjailemalla, että hän on jotenkin joutunut Jumalan epäsuosioon, ja hänen sairautensa on siitä rangaistus. Tai, että Jumala on valmis parantamaan, mutta jokaisen henkilökohtainen tehtävä on löytää avain, joka avaa oven parantumiseen, täten aiheuttaen ahdistuneisuutta ja hämmennystä kaiken olemassa olevan kärsimyksen lisäksi.
Herra Kaikkivaltias on näissä esimerkeissä luokiteltu ”pullonhengeksi” tai häilyväksi, ei aivan jumalalliseksi yksilöksi, jonka kädet meidän puutteemme ovat sitoneet.
”Jeshua Messias, sama eilen, tänään ja ikuisesti” on joidenkin niiden ihmisten huuto, jotka eivät ole tajunneet, että tämä viittaa hänen olemukseensa, eikä tosiasiaan, että hän pitää parantolaa tänä päivänä Galileassa.
Onko tämän tarkoituksena viitata siihen, että sairaus ei ole koskaan synnin tulos? Ei tietenkään. Kuitenkin, meidän pitää olla huolellisia, ettemme oleta tämän olevan syy ja seuraus syntiin arvioidessamme toisiamme ja tehdessämme olettamuksia toistemme uskon lujuudesta.
Itse asiassa Jumala kertoo meille, että uskovaisina meidän oletetaankin kärsivän. ”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa; vaan iloitkaa…” (1.Piet. 4:12).
Meidän oletetaan pysyvän avoimina ja pitävän selvät rajat kommunikoinnissa Jumalan kanssa, niin että meitä voi lohduttaa ja lähennymme häntä, kun kärsimme, oli kärsimys sitten syntimme tulosta tai hänen käsittämätön tahtonsa.
Jumala sallii meidän joskus kärsiä syventääksensä uskon lujuuttamme ja herkistääksensä meidät huomaamaan toisten tarpeet. Kärsimys tekee mahdolliseksi ymmärtää paremmin, mitä joku toinen kokee ja kykenemme puhumaan myötätuntoisemmin, eikä vaan lausumaan latteuksia. Me kuljemme koettelemusten läpi sekä itsemme että muiden tähden.
”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeshuan Messiaan Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.” (2.Kor. 1:3, 4). Jumala lupaa, että pahimmassakin kärsimyksessä hän on tukenamme.
