Hannah Kovner

MESSIAAN ÄIDIT

Tutkimalla pakananaisia Jeshuan sukupuussa oivallamme jotain Jumalan luonteesta ja siitä, mitä merkitsee olla Hänen uskollinen seuraajansa.

Jokaisessa kirjassa alku on tärkeä, koska johdannosta voimme saada tietoja kirjoittajasta, mistä hän on kotoisin, ja mihin tavoitteisiin ja päämääriin kirjan kirjoittamisella pyritään.

Matteuksen evankeliumi alkaa näin: ”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, sukuluettelo.” Nämä sanat avaavat tämän evankeliumin ensimmäisen luvun opettaakseen meille Jeshuasta ja siitä, kuka Hän on. Sekä Daavid että Aabraham saivat Jumalalta tämän ihmeellisen lupauksen, että heidän siemenensä, heidän perillisensä, olisi Messias, maailman Vapahtaja. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 12, jakeissa 2 ja 3, Herra kutsuu Aabrahamia lähtemään maastaan ja perheestään luvaten: ”Minä teen sinusta suuren kansan, ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” Messiaan on tultava Aabrahamin siemenestä, niin kuin 1 Mooses 17:19:ssä sanotaan: ”Minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisilleen.” Jumala lupasi myös Daavidille, Daavidin uskollisuuden tähden, että hänen siemenensä pysyisi valtaistuimella Jumalan edessä ikuisesti ( 2 Sam. 7:11-16).

Teksti jatkuu ” Aabrahamille syntyi Iisak, Iisakille syntyi Jaakob, Jaakobille syntyi Juuda ja tämän veljet; Juudalle syntyivät Peres ja Serah, joiden äiti oli Taamar.” Yllättäen miehisen listan keskelle ilmestyy naisen nimi; eikä vain minkä tahansa naisen, vaan ei-juutalaisen, kanaanilaisen naisen, joka oli Juudan miniä, ja joka kantoi Peresin ja Serahin huijattuaan Juudan makaamaan kanssaan.

Miksi hänet mainitaan Jeshuan sukupuussa? Miksi Pyhä Henki muistuttaa meitä Taamarista? Tämä kysymys on varsin mielenkiintoinen, sillä ketään juutalaisen kansan ”virallisista” äideistä ei mainita: ei Saaraa, ei Rebekkaa, ei Raakelia eikä Leeaa. Miksi sitten Taamar mainitaan? Jos luemme tekstiä eteenpäin, huomaamme, että tässä sukuluettelossa mainitaan useita naisia. He ovat naisia, joilla on kyseenalainen menneisyys, jotka eivät olleet täysin juutalaisia, ja jotka olivat kaikki naimisissa ja kantoivat poikalapsen erikoisissa olosuhteissa. Koska tiedämme, että Raamattuun ei ole kirjoitettu mitään ilman tiettyä tarkoitusta ja syytä, tutkikaamme ja arvioikaamme syitä, miksi nämä naiset mainitaan Uuden Testamentin avausjaksossa.

Näiden pakananaisten ottamiselle sukuluetteloon on useita syitä. Ensiksikin, kertomaan meille, että Jeshua ei ole vain Israelin Kuningas ja Messias, joka polveutuu pitkästä Juudan kuninkaiden ketjusta, vaan että Hän on myös kaikkien maailman ihmisten Pelastaja, sekä juutalaisten että pakanoiden. Jumala ei ole pelastuskysymyksessä puolueellinen. Jumalalle ei ole tärkeää meidän taustamme puhtaus, vaan meidän sydämemme puhtaus ja halukkuutemme seurata Häntä. Toiseksi, nämä naiset ovat esimerkki Jumalan laupeuden suuresta voimasta ja Hänen kyvystään antaa meille anteeksi aivan kokonaan ja täydellisesti. Jumala muistaa, mitä me olemme, ja mitä meistä on tullut, ei sitä mistä me tulemme. Ja kolmanneksi, nämä naiset valitsivat vapaasta tahdostaan Israelin kansan omaksi kansakseen ja Israelin Jumalan omaksi Jumalakseen.

Nämä naiset ovat itsenäisiä; heillä on rohkeutta asettua yhteiskuntansa uskomuksia, käytäntöjä ja perinteitä vastaan. He eivät pelkää asettua puolustamaan sitä,mikä on oikein, haastamaan ympäristöään ja riskeeraamaan Jumalan ja Israelin tähden kaikkea, mihin he uskovat. Tässä suhteessa he muistuttavat Jeshuaa ja muita Jumalan suuria palvelijoita.

Tutkikaamme näitä naisia ja heidän tarinaansa, ja yrittäkäämme ymmärtää, miksi heille suotiin tämä suuri kunnia olla Messiaan esivanhempia ja tulla mainituksi Hänen sukuluettelossaan, niin kuin se on kirjattu Matteuksen evankeliumiin.

TAAMAR

Kohtaamme Juudan ja Taamarin keskellä Joosefista kertovaa tarinaa. Vuosisatojen ajan Rabbit ovat kyselleet, miksi se on juuri siinä. Johtuuko se siitä, että veljekset Juuda ja Joosef yhdistetään myöhemmin kahteen kuningaskuntaan, Juudaan ja Israeliin? Vai johtuuko se siitä, että molemmat sankarit olivat kaukana kotoaan ja perheestään? Joosefin olivat hänen omat veljensä myyneet Egyptiin. Juuda päätti lähteä veljiensä luota ja meni asumaan kanaanilaisten pariin. Juuda ei ehkä kestänyt nähdä,miten hänen isänsä kärsi Joosefin menetyksen tähden, eikä kyennyt elämään sen kauhean salaisuuden kanssa, mitä hän ja hänen veljensä olivat tehneet.

Juuda muuttaa Adullam-nimiseen kaupunkiin. Siellä hän tapasi Suuan tyttären,jonka hän otti vaimokseen, ja vaimo synnytti hänelle kolme poikaa: Eerin, Oonanin ja Seelan. Kun Eer varttuu, Juuda ottaa hänelle vaimon – kanaanilaisen naisen nimeltä Taamar. (Taamar tarkoittaa ”taatelia”, ja viittaa taatelipalmuun, joita kasvaa runsain määrin Israelin kuivassa erämaailmastossa). Eer kuoli, koska ”hän oli Herran silmissä kelvoton, ja Herra antoi hänen kuolla”. Sitten Juudan poika Oonan ottaa veljensä lesken vaimokseen hankkiakseen jälkeläisen veljelleen, mutta Oonan päättää olla täyttämättä velvollisuuttaan. Tämä vastuuntunnon puute oli paha Herran silmissä, ja Oonankin kuolee. Juuda kauhistuu kahden poikansa kuolemasta ja päättää lähettää Taamarin takaisin isänsä luokse odottamaan, että Seela, viimeinen elossa oleva poika, kasvaa miehen ikään.

Ymmärtääksemme tilanteen meidän täytyy tutustua vanhoihin avioliittoa ja perimystä sääteleviin tapoihin. Löydämme Raamatusta kyllä kauniita rakkaustarinoita ja romantiikkaa, joista esimerkkeinä ovat Jaakobin ja Raakelin tarina, Laulujen Laulu ja Miikalin rakkaus Daavidiin. Mutta yhtä selvää on, että muinaisessa yhteiskunnassa avioliitolla oli hyvin vähän tekemistä romantiikan ja seurustelun kanssa. Kun Aabraham lähetti palvelijansa Elieserin etsimään vaimon pojalleen Iisakille, Elieser tarkkaili kaivon luona naisia etsien heistä positiivisia piirteitä. Jumala osoitti hänelle Rebekan, ja jatkoneuvottelut käytiin kokonaan perheiden kesken. Morsian ja sulhanen eivät osallistuneet päätöksentekoon, eivätkä edes tavanneet toisiaan etukäteen. Avioliiton tarkoitus oli vahvistaa heimoa ja liittää se vahvemmin yhteen, suojella yhteiskunnan rakennetta. Suvun oli sijoitettava huomattava määrä rahaa ( morsiamen hinta, hepreaksi ´mohar´) ostaakseen vaimon pojalleen. Sijoitukselle tulisi jossain määrin palautusta poikien ja tyttärien syntymästä. Tyttäret menisivät vuorollaan naimisiin, ja niin perhe saisi heistä jokaisesta ´moharin´. Pojat pysyivät kotona taaten tarvittavan työvoiman ja tulevat jälkeläiset. Tällainen oli avioliiton ja syntymän taloudellinen kierto. Jos aviomies kuoli jälkeläistä jättämättä, oli täysin loogista perheen raha-asioiden kannalta antaa perheen toisen miehen mennä naimisiin lesken kanssa saadakseen hänen kanssaan lapsia.

Viidennessä Mooseksen kirjassa (25:5-10) löydämme seuraavan käskyn: ”Kun veljekset asuvat yhdessä, ja yksi heistä kuolee eikä hänellä ole poikaa, älköön vainajan leski menkö naimisiin vieraan miehen kanssa, miehensä suvun ulkopuolelle. Hänen lankonsa yhtyköön häneen, ottakoon hänet vaimokseen ja täyttäköön häntä kohtaan langon velvollisuuden. Hänen synnyttämänsä esikoinen nouskoon kantamaan kuolleen veljen nimeä, ettei veljen nimeä pyyhittäisi pois Israelista.” Toista veljeä tai seuraavaksi lähintä sukulaista kutsutaan hepreaksi nimellä ”Goel”, veljensä siemenen, nimen ja perinnön Lunastaja. Hänellä on myös oikeus kuolleen omaisuuteen. Raamattu kertoo meille edelleen, että jos seuraava veli kieltäytyy täyttämästä tätä käskyä, nainen voi vedota vanhimpiin, jotka yrittävät taivuttaa veljen tekemään niin kuin kuuluu tehdä. Jos veli edelleen kieltäytyy, nainen saattoi julkisesti ottaa veljen kengän ja sylkeä hänen kasvoilleen häpeän merkiksi.

Meidän tarinassamme Oonan, Juudan toinen poika, päätti pidättäytyä panemasta täytäntöön avioliittoaan Taamarin kanssa, kieltäytyen hankkimasta poikaa, joka kantaisi hänen vanhemman veljensä nimeä. Tämän vuoksi Jumala antaa hänen kuolla. Juuda, kauhuissaan siitä, että hänen miniänsä voisi olla ”Femme Fatale”, kohtalokas nainen, lähettää naisen takaisin isänsä kotiin vapauttamatta häntä velvollisuuksistaan appensa perhettä kohtaan. Taamar palaa isänsä kotiin, mutta ei vapaana naisena, vaan leskenä,joka on luvattu Juudan nuorimmalle pojalle, Seelalle. Hänen on pidettävä lesken asua, tummaa vaatetta, joka saattoi olla tehty mustan vuohen karvoista kudotusta säkkikankaasta., eikä hän voinut alkaa elää omaa elämäänsä.

Taamar on vaikean valinnan edessä. Hänellä oli mahdollisuus pysyä naimattomana elämänsä loppuun tai sitten mennä Adullamin vanhinten luo ja pyytää heitä puuttumaan asiaan. Miksi hän ei tehnyt sitä? Kertomuksemme tapahtuu aikana ennen Tooran antamista. Ehkäpä kanaanilaiset eivät tunteneet tai käyttäneet Aikakirjoista löytyvää ratkaisua. Toinen mahdollisuus on, että Taamar luottaa Juudan lupaukseen, että hän on pysyvä osana Juudan perhettä. Asuessaan Juudan talossa Taamar sai kuulla yhdestä ainoasta, todellisesta Jumalasta ja siitä ihanasta lupauksesta, jonka Jumala antoi Aabrahamin jälkeläisille, ja hän tahtoi tulla osalliseksi tuosta lupauksesta. Mutta Taamar ei kuitenkaan halunnut hyväksyä tilannettaan, ja hän päätti tehdä jotain muuttaakseen kohtalonsa. Toimillaan hän kapinoi yhteiskuntansa normeja vastaan. Taamar tahtoi saada lapsen. Hän tiesi, että hänellä olisi ehkä vain yksi mahdollisuus saada lapsi, ja että sen ajan kulttuurin mukaan hänen uskottomuutensa voitaisiin rangaista kuolemalla. Hän odotti sopivaa aikaa ja suunnitteli jokaisen askeleensa hyvin huolellisesti tietäen, että todisteet olisivat hänen suunnitelmansa tärkein osa.

Kun Taamar kuuli, että hiljattain leskeksi jäänyt Juuda oli menossa keritsemään lampaitaan, hän pukeutui valepukuun tekeytyen portoksi ja vietti yön Juudan kanssa. Hänen ainoa mahdollisuutensa säilyä hengissä oli sen varassa, että hän saisi varmat todisteet siitä, että mies, josta hän oli raskaana, on juuri Juuda. Pantiksi palveluksistaan Taamar pyytää Juudaa antamaan hänelle sinettinsä, nauhansa ja sauvan kädestään. Nämä välineet olivat muinaisina aikoina merkittäviä todisteita miehen henkilöllisyydestä. Ne vastasivat meidän aikamme DNA:ta ja sormenjälkiä.

Näemme, että Jumalan avulla Taamarin suunnitelma onnistui, ja kertomus saavuttaa huipennuksensa, kun Taamaria kuljetetaan poltettavaksi huoruudesta syytettynä. Taamar huudahtaa: ”Lapseni isä on se mies, jolle nämä esineet kuuluvat.” Juuda tunnistaa sinettinsä, nauhansa ja sauvansa, ja Taamar pelastuu. Jumala siunaa häntä kahdella pojalla, Peresillä ja Seelalla, ja näin Juudan Taamarille antama lupaus täyttyy, ja Taamar saa kaksinkertaisen osan. Hänestä tuli kuningas Daavidin iso-isoäiti, ja hän pääsi Jeshuan sukuluetteloon.

Mitä me siis voimme oppia Taamarista? Hän on uskalias ja rohkea eikä suostu sokeasti hyväksymään ympäröivän yhteiskunnan sääntöjä. Hän luottaa Jumalaan, ja hän luottaa Juudan lupaukseen, vaikka Juuda ei pidä lupaustaan. Taamarin tapa toimia on selvästi epäsovinnainen, ja hän rikkoo useita käskyjä, mm käskyn, joka kieltää intiimisuhteen isän ja miniän välillä. Hänen halunsa saada poika, mikä oli muinoin naisen elämän tarkoitus ja ainoa tapa toteuttaa kutsumuksensa, oli vahvempi kuin hänen pelkonsa. Hän oli valmis rikkomaan sääntöjä ja riskeeraamaan oman elämänsä pakottaakseen Juudan pitämään hänelle antamansa lupauksen. Opimme, että joskus yhteiskunnan säännöt voidaan rikkoa suuremman hyvän tähden, jonkun sellaisen tähden, jolla on huomattavasti korkeampi tarkoitus.

Ei ole sattumaa, että heti Taamarin tarinan jälkeen Raamattu siirtyy takaisin Joosefiin ja hänen elämäänsä Egyptissä, ja kertomaan kohtaamisesta toisen pakananaisen, Potifarin vaimon, kanssa. Ensi silmäyksellä voimme löytää samankaltaisuuksia näiden kahden naisen välillä. Mutta pian tulee selväksi, että he ovat toistensa vastakohtia. Taamarin motiivit ovat puhtaat: saada lapsia, tuottaa kunniaa perheelleen ja kuolleille aviomiehilleen. Hän on kärsivällinen, ja hän suunnittelee askeleensa huolellisesti, ja hän on valmis jopa vaarantamaan henkensä. Potifarin vaimo on myös vapaa ja itsenäinen nainen, mutta hänen päämääränsä on saada itselleen mielihyvää. Hän toimii puhtaasti itsekkäistä motiiveista ajatellen vain itseään, eikä hän epäröi tuhota Joosefia syyttämällä tätä valheellisesti raiskauksesta. Nämä kaksi tarinaa ovat Raamatussa vierekkäin muistuttamassa meitä, että joskus on hyvä asettaa säännöt ja perinnäistavat kyseenalaisiksi, mutta vain siinä tapauksessa, että emme tee sitä itsekkäistä syistä vaan ainoastaan Jumalan tähden. Jos motiivimme ovat puhtaat ja epäitsekkäät, Jumala siunaa meitä ja siunaa tekojemme hedelmät. Siksi Hän antoi Taamarille kaksinkertaisen siunauksen. Paavali puhuu lapsensynnyttämisen tärkeydestä: ”Mutta naiset pelastuvat lapsensynnyttämisen kautta – jos he pysyvät uskossa, rakkaudessa ja pyhyydessä siveästi eläen” (1 Tim 2:15). Taamar pelastuu ja häntä kunnioitetaan, koska hänen suuri halunsa oli saada lapsia.

PORTTO RAAHAB

Seuraava nainen Jeshuan sukupuussa on Raahab, kuuluisa Jerikon portto, joka oli kuullut ihmeistä, joita Jumala oli tehnyt Israelin kansalle, ja hän halusi yhdistää kohtalonsa heidän kohtaloonsa.

Joosuan kirjassa, 2:1-7, luemme kahdesta vakoojasta, jotka ylittivät Jordanin vakoillakseen Kanaanin maata. He saapuivat Jerikon kaupunkiin, ja menivät portto-Raahabin taloon. Talo oli kiinni kaupungin muurissa, joka myöhemmin luhistuisi pasuunoiden äänestä. Kun Jerikon kuninkaan sotilaat saapuivat Raahabin taloon etsimään vakoojia, hän päättääkin yllättäen piilottaa vakoojat ja valehdella omalle kuninkaalleen. Tämä päätös asetti sekä hänet itsensä että hänen perhekuntansa vaaralle alttiiksi. Jakeista 2:8 – 13 luemme selityksen tälle päätöksenteolle: ”Mutta ennen kuin vakoojat olivat käyneet levolle, Raahab nousi katolle heidän luokseen ja sanoi heille: ´Minä tiedän, että JHVH on antanut teille tämän maan. Kauhu teitä kohtaan on vallannut meidät, ja kaikki maan asukkaat menehtyvät pelkoon teidän edessänne. Me olemme kuulleet, miten JHVH kuivasi Kaislameren vedet teidän tieltänne, kun lähditte Egyptistä. Tiedämme myös, mitä te teitte Jordanin toisella puolella niille kahdelle amorilaisten kuninkaalle, Siihonille ja Oogille, jotka te vihitte tuhon omiksi. Kun me sen kuulimme, sydämemme raukesi pelosta, eikä kenelläkään ole enää rohkeutta käydä teitä vastustamaan, sillä JHVH, teidän Jumalannne, on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä. Vannokaa nyt minulle JHVH:n kautta, että osoitatte laupeutta isäni perheelle, koska minä olen osoittanut laupeutta teille. Antakaa minulle varma merkki siitä, että jätätte henkiin minun isäni, äitini, veljeni, sisareni ja koko heidän väkensä ja pelastatte meidät kuolemasta.”

Huhu suurista ihmeistä, jotka liittyivät israelilaisten lähtöön Egyptistä, ja Israelin suurista voitoista Jordanin tuolla puolen, täytti Kanaanin asukkaat pelolla, Raahab selitti vakoojille.Hän pyysi vakoojia säästämään hänet ja hänen isänsä suvun, kun he palaisivat valloittamaan maan. ”...sydämemme raukesi pelosta…sillä, JHVH, teidän Jumalanne, on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä.” Ajanpuutteen ja tilanteen ahdistamina vakoojat eivät epäröineet luvata: ”Me vastaamme hengellämme teidän hengestänne”, ja he sopivat Raahabin kanssa tämän suvun säästämisestä. Kaikkien piti kerääntyä Raahabin taloon, ja ikkunaan piti merkiksi sitoa punainen nauha. Vakoojat palasivat turvallisesti leiriinsä ja kertoivat matkastaan Joosualle: ” JHVH on todella antanut koko maan meidän käsiimme, ja kaikki maan asukkaat menehtyvät pelkoon meidän edessämme.” He toistavat Joosualle Raahabin sanomat sanat. Raahab ei vain pelastanut israelilaisten henkeä, vaan hän myös rohkaisi heitä todistuksellaan ja julistuksellaan Jumalan voitosta Kaanaanin maassa.

Raahabin sanat voitosta eroavat täysin niiden vakoojien sanoista, jotka Mooses 40 vuotta aikaisemmin oli lähettänyt Kanaanin maahan: ”Maa tosiaan vuotaa maitoa ja hunajaa. Tällaisia ovat sen hedelmät. Mutta maassa asuu väkevä kansa ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria…. Emme voi käydä sen kansan kimppuun, sillä se on meitä vahvempi…Meolimme omissa silmissämme kuin heinäsirkkoja, ja sellaisia me heistäkin olimme...” Yksin Kaalebin ääni kaikuu: ”Meidän pitää mennä sinne ja ottaa Maa haltuumme, sillä totisesti me pystymme siihen” (4 Mooses 13:27,28,31,33).

Mikä oli muuttunut niiden 40 vuoden aikana, jotka Israelin lapset viettivät harhailemalla erämaassa? Mikä oli erilaista vakoojien kokemuksissa? Suurin osa niistä ihmisistä, jotka olivat nähneet Egyptistä lähdön ihmeet, olivat kuolleet jo kauan sitten. Egyptin faraosta saatu voitto ja Punaisen Meren avautuminen olivat uudelle erämaassa syntyneelle sukupolvelle vain legendoja. Muistot koetuista ihmeistä haalistuivat ajan saatossa ja menneisyyden tapahtumille annettiin järkiperäinen selitys. Luvatussa maassa nyt asuvat ihmiset eivät olleet heikompia tai pienempiä kuin siellä 40 vuotta aikaisemmin asuneet, eikä Jerikon kaupunki ollut yhtään vähemmän linnoitettu kuin ennen.

Juuri ennen Hesbonin kuningasta vastaan käytyä taistelua Herra lupasi Moosekselle, 5 Mooses 2:25: ” Tästä päivästä alkaen minä saatan kansat kaikkialla taivaan alla sellaisen kauhun ja pelon valtaan sinun edessäsi, että kun ne kuulevat vaikka vain puhuttavan sinusta, ne pelkäävät ja vapisevat sinun vuoksesi.” Vakoojia rohkaisi varmasti paljon tämän naisen, Jerikossa asuvan kanaanilaisen porton, suuri usko. Tämä nainen muisti Egyptin ihmeet osoittaen näin suurempaa luottamusta ja uskoa kuin israelilaiset, jotka olivat nähneet ne omin silmin. Hän julistaa ainoan elävän Jumalan valtaa hyvin selvin sanoin, ja hänen sanansa kuuluivat vakoojien selonteossa.

Raahabin usko Jumalaan, ja hänen täydellinen luottamuksensa lupauksiin, tekevät hänestä esimerkin suuresta uskosta. Tästä luottamuksesta seurasi suuria muutoksia hänen elämässään: kanaanilaisesta portosta tuli kunniallinen aviovaimo Israeliin, kuningasten ja sittemmin itse Messiaan esiäiti. Siksi Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo: ”Uskon kautta pelastui portto Raahab tuhoutumasta yhdessä tottelemattomien kanssa, kun hän oli ottanut vakoojat luokseen rauha mielessään”(Hepr 11:31). Hänen kyvykkyytensä toimia tämän uskon perusteella, vaarantaa henkensä ja liittoutua hänelle täysin tuntemattoman kansan kanssa, kumpuaa hänen luottamuksestaan Jumalan Israelille antamiin lupauksiin. Hän luotti myös vakoojien antamaan lupaukseen ja toimi sen mukaisesti. Jaakob käyttää kirjeessään Raahabia esimerkkinä: ”Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät pois toista tietä? Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin ilman tekoja kuollut.” (Jaakob 2:25,26). Raahab uskoi ja toimi uskonsa mukaan, valmiina antamaan alttiiksi vaaralle kaiken mitä hänellä oli, mukaanluettuna elämänsä ja perhekuntansa elämän.

Juutalaisessa perimätiedossa Raahabin uskotaan olleen yksi maailman kauneimmista naisista. Häntä käytetään usein äärimmäisenä esimerkkinä vanhurskaasta pakanasta, joka liittää kohtalonsa Israelin kohtaloon ja julistaa ainoaa oikeaa taivaan ja maan Jumalaa. Rabbit pitävät häntä esimerkkinä todellisesta katumuksesta ja elämäntavan muutoksesta.

Ammatistaan huolimatta Raahab oli suuri uskon nainen. Hän uskoi ja toimi uskonsa mukaan asettuen Israelin Jumalan ja Israelin kansan puolelle. Hän toimi viisasti ja kekseliäästi hätätilanteessa. Raahabin tarina osoittaa meille Jumalan suuren armon; Jumala ottaa pakanaporton, hyväksyy hänen aidon katumuksensa ja kunnioittaa häntä antamalla hänelle sellaiset suuret jälkeläiset kuin kuningas Daavid ja Messias Jeshua.

MOOABILAINEN RUUT

Ruutin kirja on ainutlaatuinen. Ensiksikin, se on kirja naisista, kirjoitettu naisen näkökulmasta ja lähes naisellisin äänenpainoin ja sanankääntein, kuten esimerkiksi Noomin sanat hänen kannustaessaan miniöitään palaamaan äitinsä kotiin ja aloittamaan uuden elämän; tutumman ”isän kodin” sijasta käytetään ”äidin kotia”. Tämäkin kertomus on Tuhkimo-tarina, joka vie toivottomuudesta iloon, hyljeksittynä olemisesta kunniaan. Kertomuksessa ei ole ilkeää äitipuolta, ei monimutkaisia ihmissuhteita, ei vihaa, kateutta eikä ahneutta. Kaikki tämän kertomuksen henkilöt ovat hyviä ihmisiä, jotka kohtelevat toisiaan kunnioittavasti ja myötätuntoisesti. Täydellisimmin tämä tulee esiin sankarittaressamme Ruutissa.

Käsitellessään Ruutin kirjaa rabbit kysyvät itseltään, mikä tämän tarinan tarkoitus oli, miksi se kirjoitettiin? R.Zeira sanoo: ” Tämä kirjakäärö ei kerro meille mitään puhtaudesta eikä sen puutteesta, ei kielletystä eikä sallitusta. Mitä tarkoitusta varten se sitten kirjoitettiin? Opettamaan miten suuri on niiden palkkio, jotka tekevät ystävyyden tekoja” (Midrash Rabbah – Ruth 14).

Monet tutkijat sijoittavat Ruutin kirjan 400-luvulle BC. Kirjoittamisen tarkoituksena oli pohtia ja punnita Esran ja Nehemian äärimmäisiä toimia. Kun oli palattu Baabelin vankeudesta, otettiin uudellen käyttöön säädös, jonka mukaan jokainen ei-juutalaisesta polveutuva tuli poistaa kansasta: ”Tuona päivänä luettiin Mooseksen kirjaa kansan kuullen. Siihen havaittiin kirjoitetun, etteivät ammonilaiset eivätkä mooabilaiset pääsisi koskaan Jumalan seurakuntaan…Noina päivinä näin myös juutalaisia, jotka olivat ottaneet vaimoikseen asdodilaisia,ammonilaisia ja mooabilaisia naisia. Puolet heidän lapsistaan puhui asdodin kieltä tai jonkin muun kansan kieltä. He eivät osanneet puhua Juudan kieltä” (Nehemia 13:1-3, 23,24). Ruutin kirja osoittaa, että vaikka Ruut ei ollut syntyperältään heprealainen, hän oli halukas liittymään kokonaan Israelin kansaan ja rukoilemaan Israelin Jumalaa.

Kun Juudeassa oli nälänhätä, Elimelek muutti Mooabin maahan vaimonsa Noomin ja poikiensa Mahlonin ja Kiljonin kanssa. Hän asettuu asumaan sinne ja ottaa pojilleen mooabilaiset vaimot. Mutta ikävä kyllä Elimelek poikineen kuolee. Naiset jäävät yksin, vailla lapsia, vailla tulevaisuuden toivoa. Noomi päättää palata sukunsa luo Beetlehemiin. Hyvin anteliaasti ja epäitsekkäästi hän vapauttaa miniänsä kaikista miniän velvollisuuksistaan anoppia kohtaan, jotta näillä olisi mahdollisuus mennä uudestaan naimisiin. Näimme jo Taamarin tarinasta, että muinoin naimisissa oleva nainen oli miehensä perheen omaisuutta myös miehensä kuoleman jälkeen. Noomin toimenpiteet ovat vastakohta Juudan toimille, jota ei miniän tulevaisuus kiinnostanut.

Miniöistä Orpa itkee, mutta palaa kotiinsa vapaana naisena. Ruut pättää seurata anoppiaan takaisin Juudeaan. Raamattu kuvaa seuraavin sanoin tätä valintaa: ”Sitten Orpa suuteli anoppiaan jäähyväisiksi, mutta Ruut pysyi tämän seurassa… Mutta Ruut vastasi: ´Älä vaadi minua jättämään sinua ja lähtemään pois luotasi, sillä minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja missä sinä yövyt, siellä yövyn minäkin. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja tulla haudatuksi sinne. JHVH rangaiskoon minua nyt ja vasta, jos muu kuin kuolema erottaa meidät” (Ruut 1:14, 16,17). Ruutin päätös on epäitsekäs ja sotii loogista itsesäilytysviettiä vastaan. Vierasmaalaisen, mooabilaisen leski-raukan tulevaisuus Juudeassa tulisi olemaan äärimmäisen köyhyyden ja hylkäämisen täyttämää yksinäistä elämää. Hänen täytyisi poimia ohraa ja vehnää aamusta iltaan, kärsiä kuumuutta, janoa, nälkää ja ahdistelua yrittäessään huolehtia parhaansa mukaan vanhahkosta Noomista.

Ruut osuu poimimaan maahan pudonneita jyviä korjaajien jäljiltä erään varakkaan miehen pellolla. Mies on nimeltään Booas, ja hän sattuu olemaan Elimelekin sukulainen. Kun Booas tuli valvomaan työtä, hän näki naisen poimimassa tähkiä palvelijoidensa jäljessä. Ruutin uudet ja todennäköisesti sievät kasvot eivät voineet jäädä huomaamatta Beetlehemin pelloilla. Booasiin teki vaikutuksen Ruutin omistautuminen ja epäitsekkyys, ja hän otti nuoren naisen suojelukseensa. Hän kutsui Ruutin syömään kanssaan pellolla pitaa ja hummusta. ( Käännöksessä sanotaan ´etikkaa´, (hapanviiniä),sillä molemmissa sanoissa on samat kirjaimet heprean kielessä, mutta kyllä Booas ja Ruut todennäköisimmin söivät hummusta Beetlehemin pelloilla. Ruutin kirjan selitysteoksissa, myöhemmältä rabbiiniselta ajalta, jolloin rabbit unohtivat myöskin tämän tyypillisen Lähi-idän ruokalajin, rabbit kirjoittavat, että etikka antaa jonkinlaisen vihjeen sekä Ruutin että Booasin kärsimyksistä. Juutalaisessa kirjallisuudessa, myös Uudessa Testamentissa, etikka on kärsimyksen symboli. UT:n evankeliumien kertomus Jeesuksen kuolemasta muistuttaa meitä Jeshuan kärsimyksestä ristillä, kun hänelle annettiin vettä, johon oli sekoitettu etikkaa).

Booas siunaa Ruutin näillä sanoilla: ”Kuulehan tyttäreni! Älä mene poimimaan toisten pelloille äläkä lähde pois täältä, vaan pysyttele täällä minun palvelijatttarieni kanssa. Pidä silmällä, millä pellolla leikataan, ja kulje elonkorjaajien jäljessä. Minä olen kieltänyt palvelijoitani koskemaasta sinuun.Kun sinun tulee jano, mene astioiden luo ja juo palvelijoiden ammentamaa vettä…Minulle on kerrottu kaikki, mitä olet tehnyt anoppisi hyväksi miehesi kuoltua ja kuinka jätit isäsi, äitisi ja synnyinmaasi ja lähdit kansan luo, jota et ennen tuntenut. JHVH hyvittäköön sinulle tekosi, ja tulkoon sinulle täysi palkka JHVH:lta, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta olet tullut etsimään turvaa” (Ruut 2:8.12).

Ei ole sattumaa, että toinen luku alkaa Booasin esittelyllä: ”Noomilla oli miehensä Elimelekin puolelta mahtava ja rikas sukulainen nimeltä Booas.” Heprealainen Booasia kuvaava sana on ”Gibor Hail”, joka tarkoittaa urheaa miestä, mahtavaa taistelijaa, arvossapidettyä miestä. Tämän esittelyn tarkoitus on kertoa meille, että Noomin ja Ruutin tilanne ei ollut toivoton, vaan että oli lunastaja, joka voisi palauttaa ennalleen heidän perhekuntansa (tämä lunastaja-teema löytyy myös Taamarin tarinasta).

Ohranleikkuu on ohi, samoin vehnän leikkuu, ja talvi on lähestymässä. Tällä välin Booasin ja Ruutin välillä ei ole tapahtunut mitään. Noomilla oli varmaan suurempia toiveita heidän suhteensa, ja hän päättää ottaa asiat omiin käsiinsä. Hän tiesi, että talvella Ruutilla olisi hyvin vähän tilaisuuksia tavata Booas, ja niinpä hän Taamarin lailla järjestää noiden kahden kohtaamisen vähän yksityisemmässä ja romanttisemmassa ympäristössä. Täydellinen tilaisuus tuli, kun naiset saivat kuulla, että Booas aikoi viettää yön puimatantereella. Ruut noudattaa anoppinsa neuvoa ja valmistautuu kohtaamista varten. Hän kylpi, voiteli itsensä hajuvoiteella, puki ylleen parhaat vaatteensa ja meni puimatantereelle. Hän odotti piilossa siksi kunnes Booas oli yksin, ja hiipi sitten miehen viereen.

Se mitä tuona yönä tapahtui puimatantereella pysyy salaisuutena. Tekstin viattomien sanojen taakse kätkeytyy eroottista jännitettä. Kesäyö puimatantereen lattialla, nuori, kaunis nainen kylvynraikkaana, tuoksuöljyillä voideltuna ja kauneimmissa vaatteissaan makaa vuoteella miehen vieressä, joka on juonut vähän liian paljon. Mies herää ja näkee naisen vieressään peiton alla. Tässä on käytetty kahta heprean verbiä – ”jada”, tuntea, ja ”shachav”, käydä makuulle (nämä ovat yleisimmät heprean kielen sanat läheisyydelle ja seksille). Sana ”shachav” toistuu 8 kertaa 5 jakeessa. Kuka mies pystyisi vastustamaan sellaista houkutusta eikä tuntisi vetoa tähän kauniiseen nuoreen naiseen, joka pyytää, että mies ottaisi hänet siipiensä suojaan?

Ruutin toiminta oli viisasta mutta vaarallista, sillä hän jätti itsensä täydellisesti Booasin armoille. Mies olisi voinut käyttää häntä hyväkseen tuona yönä ja viskata sitten aamulla sivuun tai saattaa hänet julkisen häpeän alaiseksi. Ruut luotti Booasiin. Hän luotti miehen rehellisyyteen ja lupaukseen Jumalan siunauksesta. Ei ihme, että Booasia kutsutaan Gibor Hailiksi.

Vaikka Ruutin menetelmä oli epäsovinnainen, hänen motiivinsa ei ollut itsekäs. Hän eli täydeksi omaa kohtaloaan ja yritti palauttaa kuolleen miehensä nimen. Yön tapahtumien jälkeen Noomi on varma, että Booas ei anna auringon laskea ennen kuin saattaa asian päätökseen.

Noomilla on Booasia läheisempi Beetlehemissä asuva sukulainen, jolla on etuoikeus Ruutin lunastamiseen. Booas odotti tätä miestä (goel) kaupungin portilla. Tärkeät sopimukset ja päätökset tehtiin perinteisesti kaupungin portilla. Kaupungin portilla Aabraham löi lukkoon perhehaudan vuokrasopimuksen. Kaupungin portilla kuningas tuomitsi kansaansa. Ruutin kirja ei paljasta sukulunastajan nimeä, jota hepreaksi kutsutaan nimellä, joka vastaa nykypäivän Matti Meikäläistä. Booas ehdottaa, että mies lunastaisi Noomin pellon ja naisi mooabilaisen Ruutin herättääkseen kuolleen miehen siemenen. Sukulunastaja vastaa: ”En voi lunastaa sitä itselleni, etten turmelisi omaa perintöosaani. Lunasta sinä se, minä en voi sitä tehdä.” Merkiksi siitä, ettei voi naida Ruutia, mies riisui kenkänsä vanhimpien läsnäollessa ja luovutti näin oikeutensa Booasille.

Sukulunastaja antoi ymmärtää, että kaunis, helläsydäminen ja nöyrä Ruut on mooabilainen, jonka kanssa ei saanut mennä naimisiin, sillä Toorassa on kirjoitettu: ”Yksikään ammonilainen tai mooabilainen ei voi päästä JHVH:n seurakuntaan.Heidän jälkeläisensä eivät voi koskaan päästä JHVH:n seurakuntaan eivät edes kymmenennessä polvessa”(5 Mooses 23:4). Ottaessaan Ruutin vaimokseen Booas täyttäisi yhden Jumalan käskyn ja rikkoisi toisen. Hänelle mooabilaisesta Ruutista syntyviä lapsia ei pidettäisi Jumalan kansaan kuuluvina.

Booas oli hyvin vaikean valinnan edessä. Hän päätti seurata sydäntään ja olla uskollinen Ruutille antamalleen lupaukselle toimia Ruutille hänen hyvyytensä tähden kuuluvan Jumalan palkkion välittäjänä. Booas päätti vaarantaa oman perintönsä tehdäkseen sen, minkä koki oikeaksi, sillä hän tiesi, että Jumalan iankaikkinen armo on Lain kuivan kirjaimen yläpuolella. Booas toimii Jeshuan sanojen hengessä: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, pelastaa sen” (Markus 8:35). Hänellä on voimkas käsitys siitä, mikä on oikein ja oikeudenmukaista. Miten suuren palkkion Jumala antoikaan sekä Ruutille että Booakselle heidän epäitsekkäistä teoistaan! ”Tulkoon jälkeläisistä, jotka JHVH antaa sinulle tästä nuoresta naisesta Peretsin suvun kaltainen suku, hänen, jonka Taamar synnytti Juudalle… Salmalle Booas, Booasille Oobed, Oobedille Iisai, ja Iisaille syntyi Daavid” (Ruut 4:12,21,22).

Booas ihaili Ruutin omistautumista ja uhria, ja hän pyytää Jumalaa siunaamaan ja palkitsemaan Ruutin, joka on jättänyt kotimaansa lähteäkseen vieraan kansan pariin. Hänen sanansa Ruutille muistuttavat Jumalan Aabrahamille antamaa käskyä jättää kotimaansa, kansansa, isänsä koti ja lähteä tuntemattomaan maahan. Palkkioksi kuuliaisuudesta Jumala antoi Aabrahamille ihanan lupauksen ja siunauksen: ”Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua; Minä teen nimesi suureksi ja sinä tulet olemaan siunauksena” (1 Mooses 12:2).

Ruut oli kyllä mooabilainen, mutta koska hän valitsi Israelin Jumalan ja Hänen kansansa, Jumala valitsi hänet olemaan Kuningas Daavidin iso-isoäiti ja yksi Jeshuan sukupuun arvostetuimmista äideistä. Muiden tähän mennessä mainittujen naisten lailla Ruut luotti tuohon lupaukseen.

Ruut on myös esimerkki vanhurskasta pakananaista, joka päättää seurata Jumalaa ja liittää kohtalonsa Jumalan kansan kohtaloon, ”Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.” Ruut toimii vaikeuksista välittämättä, vaikka hänen tulevaisuutensa ei todellakaan näytä lupaavalta. Hän toimii uskossa, ja hänen käytöksensä on täysin epäitsekästä. Hän kohtelee anoppiaan kunnioittaen ja lempeästi, ja Jumala palkitsee runsaasti hänen hyvät tekonsa. Ruut luottaa Booasin antaman lupaukseen ja toimii sen mukaan. Hänen ystävällisyytensä, lempeytensä ja nöyrä henkensä tekevät hänestä kuningas Daavidin iso-isoäidin ja Messiaan esiäidin.

BAT SHEVAH – UURIAN VAIMO

Neljäs nainen Jeshuan sukuluettelossa on Uurian vaimo. Vaikka Matteus ei anna hänen nimeään, hän on Bat Shevah, Eliamin tytär, heettiläisen Uurian vaimo. Pyhä Henki ei kutsu häntä hänen nimellään opettaakseen meille, että vaikka hän oli vaikuttava, meidän on kuitenkin tärkeintä muistaa tapahtumat, jotka liittyvät hänen kohtaamiseensa kuningas Daavidin kanssa.

Bat Shevah mainitaan ensimmäisen kerran Toisen Samuelin kirjan luvussa 11: ”Vuoden vaihteessa, kuninkaiden sotaanlähtöaikaan, Daavid lähetti Jooabin palvelijoineen ja koko Israelin sotaretkelle, ja he hävittivät ammonilaisten maata ja piirittivät Rabbaa. Daavid itse jäi Jerusalemiin. Eräänä iltana, kun Daavid oli noussut vuoteeltaan ja käveli kuninkaanlinnan katolla, hän näki sieltä naisen, joka oli peseytymässä. Nainen oli hyvin kaunis. Daavid lähetti hankkimaan tietoja naisesta, ja hänelle kerrottiin: ´Hän on Batseba, Eliamin tytär, heettiläisen Uurian vaimo´”

Lause ”kuninkaiden sotaanlähtöaika…mutta Daavid jäi Jerusalemiin” kritisoi Daavidia. Daavidista on tullut kuninkaana ollessaan mukavuudenhaluinen. Hänen vihollisensa ovat kuolleet, hänen kuninkuutensa on varma, armeijaa johtaa kokenut Jooab, ja nyt Daavid rentoutuu.

Daavidin kaupunki Jerusalemissa oli pieni, noin 142 metriä ( 460 jalkaa) leveä ja noin 1,5 km (alle maili) pitkä, alue, jossa talot olivat yhtenä rykelmänä jyrkillä rinteillä. Kuninkaan palatsi sijaitsi kaupungin korkeimmalla paikalla, josta oli näkymä alhaalla olevien talojen katoille ja pihoille. Eräänä iltana kävellessään palatsinsa katolla Daavid näki upean naisen kylpemässä kotipihallaan. Miksi Bat Sheva oli peseytymässä ulkona, pihallaan, kaikkien nähtävillä? Jotkut tutkijat uumoilevat, että hän yritti tietoisesti vetää kuninkaan huomion puoleensa kauneudellaan ja suloillaan. Daavidia ei pysäyttänyt se tosiasia, että tämä kaunotar oli naimisissa yhden hänen valiosoturinsa kanssa.”Silloin Daavid lähetti sanansaattajat noutamaan naista, ja tämä tuli hänen luokseen. Nainen oli juuri puhdistautunut saastaisuudestaan, ja Daavid makasi hänen kanssaan. Sitten nainen palasi kotiinsa. Nainen tuli raskaaksi, ja hän lähetti Daavidille sanan: Minä olen raskaana” ( 2 Samuel 11:4,5).

Tilanne mutkistuu. Daavid kutsuu Bat Shevan puolison Uurian Jerusalemiin saadakseen muka tietoja taitelutilanteesta. Hänen yrityksensä lähettää Uuria kotiin makaamaan vaimonsa kanssa – jotta hänen oma aviorikoksensa ei tulisi ilmi – epäonnistuvat, ja Daavid käskee salassa Jooabia varmistamaan, että Uuria saisi surmansa seuraavassa taistelussa.

”Kun Uurian vaimo kuuli, että hänen miehensä Uuria oli kuollut, hän piti puolisolleen valittajaiset. Suruajan mentyä Daavid lähetti noutamaan Batseban linnaansa. Batsebasta tuli Daavidin vaimo, ja hän synnytti tälle pojan. Mutta se, mitä Daavid oli tehnyt, oli paha JHVH:n silmissä” (2 Samuel 11:26,27).

Raamatun teksti on hyvin lyhysanainen. Voisi melkein uskoa, että Bat Sheva ei ole vastuussa tapahtuneesta.; että hän on viaton olosuhteiden uhri. Mutta on erittäin todennäköistä, että meidän heettiläiskaunottaremme junaili hiljaisesti tapahtumat. (Koska Bat Sheva oli naimisissa heettiläisen Uurian kanssa, hän oli ehkä itsekin heettiläinen. 1 Aikakirja 3:5:ssä häntä kutsutaan nimellä Bat-Suua, joka kirjoitetaan samalla lailla kuin Juudan kanaanilaisen vaimon nimi, mikä tukee tätä käsitystä. Tämä ei ole varma tosiasia, koska hänen isänsä nimi on Eliam, joka voisi olla Akitofelin, erään Daavidin neuvonantajan, poika). Tavattuaan Bat Shevan Daavid ei ottanut enää muita vaimoja, ja Bat Sheva synnytti hänelle neljä poikaa.

Bat Sheva näyttelee toisen kerran keskeistä osaa Ensimmäisessä Kuningasten kirjassa, luvussa 1, kun kuoleva kuningas Daavid nimittää nuoren Salomon seuraajakseen, vaikka Toorassa selvästi kielletään asettamasta rakastetun vaimon nuorempaa poikaa vanhemman pojan edelle. Bat Sheva meni kuninkaan eteen muistuttamaan tätä lupauksestaan ja varmistamaan, että Daavidin hänelle vannoma vala täyttyy. ”Herrani, sinä olet vannonut palvelijattarellesi JHVH:n Jumalasi kautta: ´Sinun pojastasi Salomosta tulee kuningas minun jälkeeni, ja hän saa istua minun valtaistuimellani.´ … Kuningas vannoi sanoen: ´Niin totta kuin JHVH elää, hän joka on lunastanut minun sieluni kaikesta ahdingosta, minä teen tänä päivänä aivan niin kuin vannin sinulle JHVH:n, Israelin Jumalan, kautta sanoessani, että sinun pojastasi Salomosta tulee kuningas minun jälkeeni, ja että hän saa istua valtaistuimellani minun jälkeeni.´” .

Bat Sheva viime kädessä sai Salomon tapattamaan velipuolensa ja kilpailijansa Adonian. Bat Sheva esitetään tässäkin vain passiivisena osallistujana tapahtumiin, mutta jos lukee huolellisesti, teksti paljastaa hyvin voimakastahtoisen ja viisaan naisen, joka hallitsee poliittisen vehkeilyn ja osaa käyttää kauneuttaan taivuttaakseen tahtoonsa sekä puolisonsa että poikansa.

Miksi Bat Shevaa kutsutaan vain Uurian vaimoksi Jeshuan sukuluettelossa? Uskon, että sen on tarkoitus muistuttaa meitä, että niinkään suuri mies kuin kuningas Daavid ei ollut vailla virheitä, vaan että hän teki suuren synnin Herran edessä maatessaan naapurinsa vaimon kanssa ja murhauttaessaan Uurian peittääkseen oman syntinsä. Kun profeetta Naatan nuhteli Daavidia ja kertoi kuuluisan vertauksen köyhän miehen lampaasta, näimme, kuinka syntiin langennut, vanhurskas kuningas katuu vilpittömästi: ”Silloin Daavid sanoi Naatanille: Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan” ( 2 Samuel 12:13). Rangaistus seuraa, mutta Jumalan lupaus Daavidille pysyy: ”Sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät aina minun edessäni, ja sinun valtaistuimesi on oleva ikuisesti luja” ( 2 Samuel 7:16). Tämä lupaus toteutuisi heidän toisen lapsensa, Salomon, kautta, josta Messias syntyisi.

Tämän kertomuksen opetus on ” Maan päällä ei ole niin vanhurskasta ihmistä, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä” (Saarnaaja 7:20). Syntiin langenneen vanhurskaan ihmisen ja pahan ihmisen erottaa toisistaan aito katumus. Opimme, että Jumalan armo on pysyvä, ja kun lankeamme, tie takaisin Herran luo on aina avoinna. Daavid kirjoittaa Psalmissa 51, lankeemuksensa jälkeen: ”Puhdista minut synnistä iisopilla, niin minä puhdistun. Pese minut, niin tulen lunta valkeammaksi.”

”Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, me eksytämme itsemme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1 Joh 1:8,9).

Daavid lupasi vaimolleen, että Salomosta tulisi Israelin kuningas. Bat Sheva uskoi häntä ja varmisti, että lupaus toteutui. Kaikki Jumalan ihanat lupaukset, lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen toteutuvat Hänen ainoassa Pojassaan, Jeshuassa.

MIRIAM ( MARIA) , JESHUAN ÄITI

Viimeinen ja tärkein nainen Jeshuan sukuluettelossa on hänen äitinsä Miriam. Puhdas ja kokematon nuori neitsyt Nasaretista on edellä mainittujen naisten vastakohta. Evankeliumin mukaan hän on ilmeisesti juutalainen, neitsyt, joka uskoo Jumalaan ja noudattaa Hänen käskyjään. Hän ei ole ollut naimisissa; eikä ole tuntenut miestä eikä elämää isänsä kodin ulkopuolella. Todennäköisesti hän ei ollut koskaan poistunut pienestä kylästä ala-Galileassa, jossa hän varttui. Hän rakastaa Herraa koko sydämestään.

”Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudella, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galileaan, Nasaret-nimiseen kaupunkiin, neitsyen luo, joka oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosef-nimiselle miehelle. Neitsyen nimi oli Maria. Enkeli sanoi hänelle: Älä pelkää, Maria, sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimeksi Jeshua. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen. Hän hallitsee kuninkaana Jaakobin sukua ikuisesti, eikä hänen valtakunnallaan ole loppua.” Mirian on valmis hyväksymään Jumalan kutsun ja Hänen lupauksensa. ”Pyhä Henki tulee päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut. Siksi myös sitä Pyhää, joka syntyy, kutsutaan Jumalan Pojaksi” (Luukas 1:26-36). Miriamin nöyrä vastaus tähän hyvin epätavalliseen ja näennäisen mahdottomaan lupaukseen on: ”Minä olen Herran palvelijatar… tapahtukoon minulle niin kuin sanot.”

Miriamin välitön myöntyminen enkelin sanoihin on meille suuri esimerkki rohkeudesta ja luottamuksesta Jumalaan. Ei ollut varmuutta siitä, miten hänen tuleva aviomiehensä suhtautuisi uutiseen. Ottaisiko hän luokseen äidin ja lapsen, vai ajaisiko hän Miriamin ulos kelvottomana naisena? Onko hänen kohtalonaan kärsiä häpeää ja hylkäämistä Jumalan tähden? Nämä kysymykset sinkoilivat varmasti hänen mielessään, mutta hänen rakkautensa Jumalaan oli suurempi kuin hänen pelkonsa. Joosefin ensireaktio Miriamin raskauteen oli ottaa hiljaisuudessa ero Miriamista saattamatta häntä julkisen häpeän alaiseksi. Herran oli ilmestyttävä Joosefille ja kehotettava häntä ottamaan Miriam vaimokseen ja Jeshua lailliseksi lapsekseen. Miriam on valtava esimerkki uskosta. Hän pitää kiinni Jumalalta saamistaan lupauksista ja on valmis käymään kärsimyksen ja hyljeksynnän tietä, jos sitä häneltä vaaditaan. Hänen uskonsa oli luja ja horjumaton; hän oli halukas suostumaan Jumalan hänelle valmistamaan kohtaloon, olipa se millainen hyvänsä.

Ottakaa huomioon, että Matteus kirjoitti ensisijaisesti juutalaiselle yleisölle. Hänen täytyi ajatella huhuja ja panetteluja, joita Jeshuan syntymästä todennäköisesti liikkui kansan keskuudessa. Juutalainen rabbiininen kirjallisuus, mm Talmud ja muut kirjat, esittävät oman tulkintansa Jeshuan syntymästä. Talmud katsoo Jeshuan syntyneen äitinsä ja erään roomalaisen Pantera-nimisen sotilaan (tai jonkun Ben Stadan) kielletystä suhteesta.

Nämä tarinat eivät mainitse selvin sanoin Jeshuaa eikä hänen vanhempiaan, eivätkä ne myöskään sijoitu oikeaan historialliseen kauteen. Joissain Jeshua sijoitetaan 100 vuotta aikaisemmaksi, toisissa 100 vuotta myöhäisemmäksi. Mutta on luonnollista olettaa, että tieto Jeshuan ihmeellisestä sikiämisestä Pyhän Hengen kautta saisi liikkeelle taruja ja ja huhuja hänen vastustajissaan. Oli välttämätöntä kiistää nuo huhut ja väärät syytökset ja vastata niihin jollain tavalla.

Paras tapa vastata noihin huhuihin oli kertoa totuus,minkä Matteus tekeekin. Niitä lukijoita varten, joita Matteuksen kertomus ei saa vakuuttuneiksi, Raamattu käyttää toista, hienostuneempaa lähestymistapaa. Samaa jota kuningas Daavid käytti keskustelussaan Midrash ”Ruth Rabbah”:issa vastatessaan vanhimpien syytöksiin, kun nämä kutsuivat häntä aviottomaksi pojaksi.

” R. Abba b. Kahana aloitti, Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö (Ps IV,5). Daavid sanoi Pyhälle Ainoalle, Siunattu olkoon Hän. Kuinka kauan he raivoavat minua vastaan ja sanovat: ”Eikö hän ole likaista syntyperää? Eikö hän ole mooabilaisen Ruutin jälkeläinen?” Puhukaa sydämissänne vuoteellanne (ib). Ettekö tekin ole kahden sisaren jälkeläisiä? Katsokaa omaa sukupuutanne ja olkaa hiljaa (ib). Entä Taamar, joka meni naimisiin esi-isänne Juudan kanssa – eikö tässä ole likaista syntyperää? Taamar oli vain Nooan pojan Seemin jälkeläinen. Oletteko te sitten kunniallista syntyperää?” Midrash Rabbah – Ruut, luku 8.

Matteus on ottanut mukaan Jeshuan sukuluetteloon nämä epämääräisen menneisyyden omaavat naiset vaientaakseen epäilijät. Matteus sanoo vastustajilleen, että heidän syytöksensä ovat epäolennaisia. Hän muistutti heitä kaikista näistä naisista, jotka on hyväksytty ja joita kunnioitetaan juutalaisessa perinteessä, ja jotka ovat osa Messiaan sukupuuta. Jeshuan tekojen, hänen opetuksensa, elämänsä ja kuolemansa pitäisi olla todisteena siitä, kuka Hän on, eikä suinkaan pohjaa vailla olevien huhujen, jotka yrittävät tehdä Hänestä Messiaaksi kelpaamattoman. Tämä on Matteuksen vastaus oman aikansa vastustajille.

YHTEENVETO

Kaikilla Jeshuan sukupuun naisilla oli valtava usko; usko Jumalaan ja usko omaan kohtaloonsa. He eivät suostuneet hyväksymään olosuhteiden määräämää kohtaloa, ja he olivat valmiit kapinoimaan aikansa yhteiskuntaa ja perinteitä vastaan. Taamar ei tahtonut hellittää oikeudestaan olla äiti ja elää täysipainoista naisen elämää. Raahab päätti uskossa seistä Israelin rinnalla, ja niin hän pelasti perhekuntansa ja tuli osaksi Israelin kansaa. Ruut kieltäytyi hyväksymästä loogista ratkaisua eikä suostunut palaamaan kotiinsa, vaan hän seurasi anoppiaan Juudeaan kohti tuntematonta tulevaisuutta. Mirian otti uskossa vastaan Enkelin sanoman ja antautui Jumalan käytettäväksi historian uskomattomimmalla tavalla.

Naisista neljä ei ollut juutalaista syntyperää: Taamar ja Raahab olivat kanaanilaisia, Ruut oli mooabilainen ja Batsebaa pidettiin heettiläisenä (ainakin hän oli naimisissa heettiläisen miehen kanssa). Heidät on otettu Jeshuan sukupuuhun kertomaan maailman kansoille, että Jeshua, Israelin Kuningas, ei tullut ainoastaan Israelin kadonneiden lampaiden vuoksi, vaan Hän tuli pelastamaan koko maailman.

Viidestä naisesta neljä oli jollain tapaa tahrinut vaatteensa. Taamar vietteli appensa. Raahab oli portto. Ruut nukkkui puimatantereen lattialla Booasin vieressä. Bat Shevah petti aviomiestään Daavidin kanssa. Sen tosiseikan, että kaikista näistä naisista tuli osa Jumalan suunnitelmaa ja Messiaan esivanhempia, pitäisi rohkaista meitä ja antaa meille toivoa. Jumala opettaa meille, että Häntä ei oikeastaan kiinnosta suku, tausta eikä kansallisuus. Hän ei välitä, olemmeko tehneet virheitä menneisyydessä. Saamme tulla aina takaisin Hänen luokseen, kun kadumme vilpittömästi.

Näitä naisia yhdistää lupauksiin uskominen ja horjumattomuus. Taamar uskoi Juudan lupaukseen antaa hänet vaimoksi Juudan nuorimmalle pojalle, ja hän piti kiinni tästä lupauksesta. Raahab luotti vakoojien antamaan lupaukseen pelastaa hänen perhekuntansa, ja hän toimi saamansa lupauksen nojalla. Ruut luotti Jumalan lupaukseen, jonka Booas antoi siunatessaan hänet, ja tämä lupaus täyttyi. Bat Sheva uskoi Daavidin lupaukseen tehdä hänen pojastaan kuningas, ja hän varmisti, että Daavid piti lupauksensa. Ja Miriamin koko elämä oli sen ihmeellisen lupauksen täyttymistä, jonka Jumala oli antanut Aabrahamille, sukuluettelon ensimmäiselle, että hänen siemenessään kaikki maailman sukukunnat tulevat siunatuiksi. Jeshua on tämä siemen, ja kaikki

nämä naiset, joilla on eri kansallisuus ja erilainen tausta, ovat osa tämän siunauksen täyttymistä.

”Sillä niin on Jumala rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Lähteet: Brandes, Yochi, ”Four Mothers” ; Midrash Ruth Rabbah; Garsiel, Moshe, ”The Story of David and Bat Shevah in the Book of Samuel – Its Nature and Purpose”