RESTORE JOULUKUU 2021 teshuva! Vol 20, nro 73

ohn D. Garrin tekstit:

Päätoimittajan palsta: Jumalan mielen mukainen murhe 

ja Teshuva ja koko ihminen

sekä Karl D. Coken teksti Resh-kirjaimesta

Päätoimittajan palsta:

Jumalan mielen mukainen murhe

Murhe, joka johtaa katumukseen ja paluuseen

Murheen käsite on laaja ja monipuolinen. Kaikki tunnemme hyvin ”apologian”, anteeksipyynnön/puolustuspuheen, jolla liike- ja yrityselämässä mukana olevat vastaavat asiakaskuntansa saamaan huonoon kohteluun: ”Onpa ikävää, että teistä tuntuu siltä!” Tämä ei tietenkään ole mikään anteeksipyyntö vaan täydellinen vitsi. Jos he olisivat todella pahoillaan, he sanoisivat: ”Olemme pahoillamme tekemästämme virheestä. Antakaa meille anteeksi ja antakaa meille mahdollisuus hyvittää se teille.” Tai he sanoisivat vähintäänkin: ”Olemme pahoillamme, että petimme odotuksenne.”

Sitten on ihmisiä, jotka sanovat ”voi, olen pahoillani”, kun he eivät tarkoita sitä. He törmäsivät sinuun, koska sinun olisi pitänyt väistää heitä. He sirottelevat ympärilleen noita ”olen pahoillani” lauseitaan, jotka eivät tule heidän sydämestään. 

Ja vielä on se kuuluisa pahoillaan oleminen silloin, kun joku on saatu kiinni itse teosta, tekemässä ilkityötä tai aiheuttamassa pahaa toiselle henkilölle. Jos heitä ei olisi tavattu itse teossa, he eivät olisi olleet pahoillaan. Itse asiassa he olisivat olleet vain ylpeitä siitä, että onnistuivat tekemään pahantekonsa kiinni jäämättä.

Aito murhe on ”Jumalan mielen mukaista murhetta”, niin kuin apostoli Paavali sanoo 2. Kor. 7:10:ssä kuvatessaan parannuksenteon prosessia: ”Jumalan mielen mukainen murhe näet saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei tarvitse katua. Maailman murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.” Ihmisen omatunto, joka joko tuomitsee synnistä tai vahvistaa oikean teon, synnyttää ihmisen sydämessä Jumalan mielen mukaisen murheen. 

Paavali sanoo omastatunnosta, että se on tulosta siitä, että Jumala on kirjoittanut Tooransa (ohjeensa) jokaisen ihmisen sydämeen, niidenkin sydämiin, joille ei ole kerrottu Toorasta. ”pakanatkin..tekevät luonnostaan, mitä laki vaatii…näin he osoittavat, että lain vaatimukset on kirjoitettu heidän sydämeensä”, kun heidän omatuntonsa todistaa heidän kanssaan. Kuinka tämä on mahdollista? Ihmisen omatunto – Jumalan laki kirjoitettuna ihmisen sydämeen – on kuin siemen,joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle Aadamista ja Eevasta lähtien, jotka Jumalan henkäys teki eläviksi. Tuon henkäyksen yhteydessä Jumalan Sana myös laitettiin heihin. Tämä on täysin järjenmukaista, kun otamme huomioon, että Jumalan Sana on todellakin ”Jumalan henkäyttämä”. Niinpä kun Jumala hengitti ihmisen sieraimiin elämän henkäyksen, jumalallinen Sana, joka on koottuna Toorassa, ”kirjoitettiin myös ihmisen sydämeen”.

Jumalan mielen mukainen murhe valtaa ihmisen sydämen, kun hän tajuaa loukanneensa Luojaansa teoillaan tai laiminlyönneillään. Toora sanoo selvästi, että sekä tekosynnit että laiminlyönnin synnit rikkovat Jumalaa vastaan. Jumalan Sanan käskyt ovat yhtä tärkeitä kuin kiellot. Tämän vahvistaa se tosiasia, että Toorassa on 365 kielteistä käskyä (yksi vuoden jokaiselle päivälle) ja 248 myönteistä käskyä (päivien luku vuodessa, kun kaikki sapatit ja juhlapäivät on vähennetty). Tämä tarkoittaa, että Pentateukissa on 613 käskyä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että meidän pitäisi tuntea yhtä suurta katumusta silloin, kun emme onnistu täyttämään jotain myönteisistä käskyistä, kuin silloin kun rikomme jonkun kielteisen käskyn.

Jumala kutsuu jatkuvasti lempeästi lapsiaan (koko ihmiskuntaa) Hengellään luottamaan häneen ja hänen Sanaansa ja tekemään hänen käskyjensä mukaisia tekoja ja olemaan tekemättä sellaista, minkä hän kieltää. Tällainen on Jumalan armon työtä (jotkut kristityt kutsuvat sitä ennakoivaksi armoksi). Billy Graham sanoi: ”Jokaisella ihmisellä on elämässään Jumalan muotoinen aukko, jonka vain Jumala voi täyttää.” Ihmisen sydämessä on vastustamaton kaipaus olla yhteydessä Luojaansa. On surullista, että niin moniin sopii syytös, jonka Jumala sanoi muutamille israelilaisille: ”...teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne” (Jes. 59:2a). Kyse ei ole siitä, että Jumala olisi poistunut lastensa elämästä, vaan lapset ovat vetäytyneet pois ja piiloutuneet häneltä syntiensä tähden, niin kuin Aadam ja Eeva langettuaan syntiin ja pois kirkkaudesta. Syntiä tehneen sielua kalvava kauhea katumuksen, murheen ja epäilyn tunne on todiste siitä, että Jumala on läsnä osoittamassa synnin ja kutsumassa syntistä katumaan, palaamaan, uudistumaan ja takaisin Jumalan luo. Tämä on Jumaaln mielen mukaista murhetta, joka on elämäksi niille, joilla sitä on ja jotka reagoivat siihen oikealla tavalla.

Kunnon annos Jumalan mielen mukaista murhetta muuttaisi maailman. Itsekeskeisten, oman lihansa ja syntisten halujensa mukaan elävien ihmisten kansoittamasta maailmasta tulisi rauhan maailma, jossa jokainen ymmärtäisi Pyhän Hengen siunatun varoitussignaalin ja Jumalan Sanan virvoituksen, kun kiusaus tehdä syntiä tai käyttäytyä itsekkäästi houkuttelee ihmistä. Jumalan mielen mukainen murhe on aina hyväksi, sillä se johtaa elämään.

TESHUVA ja ihminen kokonaisuudessaan

Ruumis, sielu ja henki palvelemaan elävää Jumalaa

Kirj. John D. Garr, fil.tri

Heprean sanaan teshuva sisältyy merkitys, jonka useat, jolleivat peräti kaikki kristityt jättävät huomiotta. Tämä sana suomennetaan yleensä ”katumus, kääntymys, parannuksen teko”, tai sen verbijuuren shuv mukaan ”katua, kääntyä”. Tämä sanaryhmä ilmaisee katumuksen ja parannuksen teon ajatuksen paljon paremmin kuin nacham (tai verbinä nocham), jota käytetään yleisesti Heprealaisesa Raamatussa, ja kreikan metanoia, jota käytetään Apostolien kirjoituksissa ilmaisemaan kääntymystä, katumista. Nacham merkitsee ”olla pahoillaan, katua, tuntea sääliä”, mutta se merkitsee myöskin ”lohduttautua”. Metanoia tarkoittaa ”mielen muutos”. Pelkkä tunnepitoinen nacham ja pelkkä mielen muuttamiseen keskittyvä metanoia eivät ilmaise täydellisesti raamatullista katumusta tai katumista. Katumukseen sisältyy katuminen ja pahoillaan oleminen, ja se edellyttää myöskin mielen muutosta ja uudistamista (Room. 12:2), mutta raamatullisesa mielessä katumus on paljon enemmän, sillä siihen sisältyy koko ihminen: ruumis, sielu ja henki, ja se tulee esiin kääntymisenä eli paluuna Jumalan yhteyteen.

Katumukselle on tarvetta, sillä ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Synti kuuluu ihmisrotuun. Synnin luonto siirtyy sukupolvelta toiselle taipumuksena pahaan, joka ilmeni ensimmäisen kerran Aadamissa ja Eevassa, jotka arvostivat omaa riippumattomuuttaan Jumalan käskyistä enemmän kuin Jumala-suhteensa puhtautta. Kaikista mahdollisista vaihtoehdoista ihmiselämässä Jumala antoi heille vain yhden käskyn: ”Hyvän ja pahan tiedon puusta älkää syökö” (1. Moos. 2.17). He reputtivat täydellisesti kokeessa, kun käärme, itse paha, houkutteli heidät rikkomaan tuon käskyn. Heistä tuli välittömästi syntisiä, ja heidän ensimmäinen ajatuksensa oli kätkeä alastomuutensa äkkiä suojaksi haalituilla kasveilla ja kätkeytyä sitten kokonaan elävältä Jumalalta. He toivoivat voivansa piilottaa syntinsä Luojaltaan. Mutta kun hän tuli puutarhaan ja kysyi: ”Missä sinä olet?”, hän ei yrittänyt löytää heitä, vaan hän kutsui heitä löytämään itsensä. Heidän syntinsä oli erottanut heidät Jumalasta. He olivat hävinneet taistelun, jota jokainen heidän jälkeläisistään joutuu käymään joka päivä.

Synti, erottaja

Ensimmäisten esivanhempien teon seuraus on ilmaistu Jumalan Jesajan kautta antamissa sanoissa Israelille: ”Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan, vaan teidät pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne. Teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule”(Jes. 59:1-2). Koska ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”, olemme vieraantuneet Jumalasta, erossa hänen läsnäolostaan ja siunauksestaan. Jesaja sanoi sen hyvin: ”Kaikki me vaelsimme eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen” (Jes. 53:6). Johannes sanoo, että ”jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, me eksytämme itsemme, eikä totuus ole meissä” (1. Joh.1:8). Joku voi kysyä, mitä synti on? Vastaus on yksinkertainen: ”Jokainen synti on rikos Jumalaa vastaan” (1. Joh. 3:4, Elävä uutinen), engl.käännöksen mukaan:”Synti on rikkomus Tooraa (Jumalan lakia) vastaan”.

Jokainen, joka rikkoo yhtä Jumalan käskyä vastaan, on syntinen. Vastaavasti myös ”joka ymmärtää tehdä sitä, mikä on hyvää, mutta ei tee, hänelle se on synniksi” (Jaak. 4:17). Kuinka nämä kaksi synnin määritelmää sopivat yhteen? Tekosynnit ovat tekoja, jotka rikkovat jonkun Jumalan kielteisistä käskyistä, joita siis on Toorassa 365 (yksi vuoden jokaiselle päivälle). Laiminlyönnin synnit ovat myös rikkomuksia Tooran myönteisiä käskyjä vastaan. Joten jos jätämme tekemättä sitä hyvää, mitä Jumala on käskenyt tehdä, syyllistymme syntiin aivan samalla tavalla kuin tehdessämme pahaa, jota hän on kieltänyt tekemästä. Kun on näin suuri määrä käskyjä, joiden rikkominen on syntiä, ei ole ihme, että ”kaikki ovat syntiä tehneet”. Ja jokainen synti, olkoon pieni tai suuri, erottaa ihmisen Jumalasta, aivan niin kuin ensimmäinen synti erotti Aadamin ja Eevan Jumalasta.

Sääntö on yksinkertainen: Synti erottaa meidät Jumalasta. Mutta hyvä uutinen on, että Jumala ei ole hyljätty, kostonhimoinen rakastaja. Hänen rakkautensa langenneita lapsiaan kohtaan on niin väkevä, että toisenlainen sääntö on sovellettavissa: Katumus tuo meidät takaisin Jumalan luo. Kun vain kadumme tekoamme, Jumala kiiruhtaa syleilemään langennutta lastaan, sillä Jumala ymmärtää ihmiselämän haurauden ja lihan heikkouden, sillä ”hän voi sääliä meidän heikkouksiamme”, sillä Poikansa Jeesuksen kautta hän koki meidän moraalisen ongelmamme,kun Jeesusta kiusattiin kaikilla tavoilla, niin kuin meitäkin kiusataan, mutta hän ei tehnyt syntiä. Siinä missä me lankeamme, hän voitti, ja sen hän teki meidän edestämme ja meidän sijastamme (Hepr. 4:15).

Ihmisen sydämessä käytävä taistelu

Israelin viisaat opettivat, että kaikilla ihmisillä on kaksi taipumusta: toinen hyvään ja toinen pahaan. Todisteeksi tästä kaksijakoisuudesta he tarjosivat tekstissä esiintyvää säännöttömyyttä/poikkeavuutta Heprealaisen Raamatun kertomuksessa ihmisen luomisesta: ”Herra Jumala muovasi ihmisen maan tomusta” (1. Moos. 2:7). Sana joka on käännetty suomeksi ”muovasi” on hepreassa ”jatsar” (jod-zajin-resh). Samaa sanaa käyetään, kun Jumala muovasi eläimet, ja silloin sana kirjoitetaan (jod-zajin-resh) mutta äännetään ”jitser”. Mutta kun Jumala muovasi ihmisen, sana kirjoitetaan (jod-jod-zajin-resh, ääntyy jitser), eli kaksi jod-kirjainta. Jitser sanalle on sukua sana ”jetser”, joka merkitsee ”taipumus” . Tästä syystä viisaat päättelivät, että kahden jod-kirjaimen käyttö ihmistä muovattaessa osoitti, että ihmisellä (ha-adam), miespuolisella ja naispuolisella, oli kaksi taipumusta, taipumus hyvään ja taipumus pahaan. Useimmat ovat sitä mieltä, että taipumus pahaan ilmestyy syntymässä ja taipumus hyvään puberteetti-iässä.

Totuus on se, että Raamatun mukaan molemmat taipumukset ilmestyvät syntymässä (tai ennen syntymää), sillä apostoli Paavali julistaa, että ”pakanatkin,joilla ei ole lakia” (Tooraa), osoittavat ”että laki on kirjoitettu heidän sydämiinsä”, joka on omatunto, joka joko syyttää tai puolustaa heitä (Room. 2:14-15). Jos näin on, silloin taipumus hyvään täytti ensimmäisen ihmisen, kun Jumala henkäisi häneen neshaman, Kaikkivaltiaan henkäyksen ha-adamin sieraimiin näin antaen elämän tomusta muovattuun ruumiiseen, jonka hän oli tehnyt ihmistä varten, mutta samalla hän täytti tuon ruumiin Jumalan henkäyttämällä Sanalla (1. Tim. 3.16). Taipumus pahaan on ollut ihmisessä varmasti jo syntymästä saakka, sillä Toorassa sanotaan, että ”ihmisen sydämen taipumukset ovat pahat hänen nuoruudestaan lähtien” (1. Moos. 8:21). Salomo puolestaan sanoo, että ”typeryys on kiertynyt kiinni pojan sydämeen” (Snl. 22:15). Taipumus hyvään ja taipumus pahaan käyvät yhä kamppailuaan ihmisen sydämessä.

Apostoli Paavali puhuu synnin kavaluudesta ja murheesta, jonka se saa aikaan niissä, jotka lankeavat sen houkutuksiin sydämessään käytävän kamppailun tiimellyksissä: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla tosin on, mutta hyvää en pysty saamaan aikaan. Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä toteutan. Jos siis teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan synti, joka minussa asuu” (Room. 7:18-20). Tämä hyvän ja pahan välillä käytävästä taistelusta johtuva ristiriita sai Paavalin huudahtamaan: ”Minä kurja ihminen!” Ja sitten kyselemään: ”Kuka vapauttaa minut tästä kuoleman ruumiista?” Apostolilla onkin heti vastaus kysymykseensä: ”Kiitos Jumalalle Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme kautta! Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista” (Room. 7:24-8:2).

Esimerkki synnin oveluudesta

Kuningas Daavidin elämästä saamme hyvän esimerkin synnistä ja todellisesta katumuksesta. Daavid oli mies,jonka sydän oli niin puhdas Jumalan edessä, että Jumala valitsi hänet Israelin kuninkaaksi, koska ”Herra on etsinyt itselleen mielensä mukaisen miehen” (1. Sam. 13:14). Daavid pyrki jatkuvasti olemaan kuuliainen Jumalalle, koska hän oli ymmärtänyt, kuinka täydellisen riittävä ja kaunis on Jumala ja hänen suhteensa ihmiseen. Mutta Daavidin sokaisi hänen omien silmiensä himo toisen miehen vaimoon, jonka hän sitten vietteli. Hänen syntinsä suureni, kun hän sai tietää, että nainen oli tullut raskaaksi ja hänen tekonsa tulisi ilmi. Hän koetti peittää syntinsä tuomalla naisen aviomiehen kotiin taistelujen eturintamalta. Hänen juonensa ei kuitenkaan onnistunut, sillä Uuria kieltäytyi lohduttautumasta vaimonsa vierellä, kun hänen sotilastoverinsa olivat rintamalla. Sitten Daavidin haureus täydentyi murhalla, kun hän järjesti Uurian menehtymisen taistelukentällä.

Daavidille julistettiin tuomio, kun profeetta Naatan sanoi hänelle: ”Sinä olet se mies” (1. Sam. 12:7), ja ennusti kuninkaalle onnettomuuksia ja vaikeuksia. Myöhemmin Jumala kieltäytyi suomasta Daaville etuoikeutta saada rakentaa temppeli Jerusalemiin, koska hän oli ”sotilas ja oli vuodattanut verta” (1. Aikak. 28:3). Kuinka on mahdollista, että niin rakastava ja kuuliainen Jumalan palvelija voi langeta noin uskomattomaan pahaan syntiin? Kun Daavid itse tajusi pahuutensa valtavuuden, hän huudahti tuskissaan: ”Katso, synnin alaisena olen syntynyt, synnin alaiseksi sikisin äitini kohdussa” (Ps. 51:7). 

Kuinka syntiä tulisi käsitellä

Psalmi 51 neuvoo meille oikean tavan käsitellä synti, kun olemme langenneet sen uhriksi. Murheen vallassa ja häpeissään moraalinsa pettämisestä ja räikeästä tottelemattomuudestaan rikottuaan kolmea Kymmenestä käskystä Daavid ei yrittänytkään keksiä selitystä käytökselleen (niin kuin hänen edeltäjänsä Saul oli tehnyt). Heti kun Naatan oli välittänyt Daavidille Jumalan tuomion sanan, kuningas huusi epätoivoisena Jumalaa: ”Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden, pyyhi pois syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synneistäni” (Ps. 51:3,4).

Toisin kuin edeltäjänsä Saul, joka syytti synnistään kansaa ( eli se tavanomainen ”paholainen pani minut tekemään sen!”), Daavid tunnusti rehellisesti syntinsä: ”Minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina edessäni.” Hän ymmärsi, että hänen halpamaiset tekonsa olivat loukkaus Jumalan pyhyyttä vastaan: ”Sinua Ainoaa vastaan olen syntiä tehnyt, olen tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi. Sinä osoittaudut vanhurskaaksi puheessasi ja puhtaaksi tuomitessasi” (5,6). 

Daavid rukoili pelastusta: ”Puhdista minut synnistä iisopilla, niin minä puhdistun. Pese minut, niin tulen lunta valkeammaksi…Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista vahvaksi henki minun sisimmässäni. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen pelastuksesi ilo ja tue minua alttiuden hengellä…Vapauta minut verivelasta, Jumala, Jumala, minun pelastajani” (9,12-14,16).

Lopuksi Daavid ymmärsi ja puki sanoiksi yhden valtavan totuuden Jumalasta: ”Sillä sinä et halua uhria, sen kyllä antaisin, polttouhri ei ole sinulle mieleen. Jumalalle kelpaava uhri on särkynyt henki. Särkynyttä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, halveksi” (18-19). 

Parannuksenteon prosessi

Parannuksenteko on paljon enemmän kuin reagointia synnintuntoon. Se on enemmän kuin mielen muutos tai tunteenpurkaus. Se on teshuva, eli sitä, että koko ihminen kääntyy pois syntiin johtavalta tieltä ja ottaa suunnan kohti Jumalaa uskossa ja kuuliaisuudessa. Muuttunut mieli voi muuttua herkästi taas uudestaan, vieläpä hälyttävän nopeasti! Tunteet vaihtuvat hetkestä toiseen. Katumus on siis ihmisen tietoinen tahdon päätös uskoa Jumalaan ja hänen Sanaansa ja kääntyä pois omilta pahoilta teiltään Jumalan teiden vanhurskauteen. Kyse ei ole muutaman asteen tai edes 90 asteen käännöksestä, vaan kyse on 180 asteen käännöksestä vastakkaiseen suuntaan: pois synnistä ja kuuliaiseksi Jumalalle. Kyse on tietoisesta synnin ja tottelemattomuuden hylkämisestä ja vaeltamisesta uskossa ja kuuliaisuudessa. Teshuva tarkoittaa ”Jumalan luo palaamista”.

Maimonides, 1000-luvulla elänyt suuri talmudisti, antoi ääriviivat katumuksen prosessille, joka alkaa synnin tunnustamisella. Toorassa käsketään: ”Jos mies tai nainen menettelee uskottomasti Herraa kohtaan tekemällä lähimmäistään kohtaan minkä tahansa rikkomuksen…hänen on tunnustettava tekemänsä rikkomus” (4. Moos. 5:6-7). Apostoli Johannes vahvistaa: ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi” (1. Joh. 1:9). Jaakob puolestaan kehottaa: ”Tunnustakaa syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta” (Jaak.5:16). 

Maimonides näki synnin tunnustamisen tapahtuvan kolmessa vaiheessa: 1) synnin tunnustaminen, 2) katumus (häpeä, synnintunto) ja 3) tulevaisuutta koskeva päätös (päätös olla toistamatta syntiä tulevaisuudessa). 

Juutalaista etiikkaa käsittelevässä kirjassa Gates of Repentance (Katumuksen portit) Geronan Jona kuvailee vielä yksityiskohtaisemmin teshuva-prosessia ja sanoo, että syntinen katuu 1) katumalla/tunnustamalla syntinsä, 2) hylkäämällä synnin, 3) murehtimalla synnistä koituvia seuraamuksia, 4) toimimalla ja puhumalla nöyrästi, 5) toimimalla tavalla, joka on synnillisen tavan täydellinen vastakohta, 6) ymmärtämällä synnin suuruuden, 7) pidättymällä pienemmistä synneistä varjeltuakseen suurempiin lankeamiselta, 8) tunnustamalla (papille yms) synnin, 9) rukoilemalla sovitusta, 10) hyvittämällä synnin jos suinkin mahdollista, 11) tekemällä laupeuden (chesed) ja totuuden töitä, 12) muistamalla synnin elämänsä loppuun asti, 13) olemaan lankeamatta samaan syntiin, jos sen tekemiseen ilmaantuisi mahdollisuus, 14) opettamalla muita olemaan tekemättä syntiä!

Huomaamme, että teshuva on paljon enemmän kuin vain mielen muutos tai synnintunto! Se on koko ihmisen, ruumiin ja hengen sitoutumista prosessiin, joka edellyttää kääntymistä pois synnin teiltä ja lähtemistä vaeltamaan vastakkaiseen suuntaan uskossa kohti Jumalaa ja kuuliaisuutta hänen Sanalleen.

Teshuva ja lunastus ennaltamäärättynä

Muistuttaakseen kansaansa, että he tarvitsivat teshuvaa, Jumala pani katumuksen liturgiseen kalenteriinsa. Itse asiassa Jumala loi katumuksen ajatuksen perustaessaan maailmankaikkeuden, sillä tuohon aikaan hän teki auringon, kuun ja tähdet merkeiksi osoittamaan päiviä, vuodenaikoja ja vuosia – ja, mikä tärkeintä, sapatteja ja juhla-aikoja. ”Jumala sanoi: ´Tulkoon taivaanavaruuteen valonlähteitä erottamaan päivän yöstä. Olkoot ne merkkeinä osoitamssa määräaikoja(engl”sacred times”), päiviä ja vuosia´” (1. Moos. 1:14). Sana, joka on käännetty suomeksi ”määräaikoja” , on hepreaksi ” moadim”, joka viittaa erityisesti niihin seitsemään juhlaan, joita Jumala käski lastensa viettää: ”Sano israelilaisille: Nämä ovat Herran juhla-ajat ( moadim), minun juhla-aikani , jolloin teidän on kutsuttava kokoon pyhä kokous” (3.Moos. 23:2). Kaksi näistä juhlista yhdistetään katumukseen: Jom Terua (Pasuunansoitonjuhla) ja Jom Kippur (Suuri sovituspäivä). Molemmat juhlat liittyvät teshuvaan ja syntien anteeksiantamiseen.

Ei siis ole kummallista, että Talmud sanoo: ”Jumala loi teshuvan ennen kuin hän loi fyysisen maailman.” Apostoliset kirjoitukset vahvistavat itse asiassa tämän, kun niissä sanotaan Jeesuksesta: ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29), joka oli ”maailman perustamisesta alkaen teurastettu Karitsa” (Ilm. 13:9). Katumus ja syntien sovittaminen ovat siis elimellinen osa maailmankaikkeutta, siihen tukevasti kudottuina Jumalan iankaikkisen suunnitelman mukaisesti ennen luomakunnan luomista. Kuinka niin? Itse Luojan (jumalallisen Logoksen, Jumalan Sanan), joka kutsui maailmankaikkeuden olevaksi tyhjästä, oli määrä inkarnoitua ihmiseksi ihmisten keskelle voidakseen sovittaa koko ihmisrodun synnit. Isä pani Jeesuksen kannettavaksi koko ihmiskunnan synnit (Jes. 53:6); ”hänet, joka ei synnistä tiennyt, Jumala teki meidän tähtemme synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi” (2. Kor.5:21). 

Kun Jumala loi entrooppisen maailmankaikkeuden, hän käynnisti samalla suunnitelman kaiken sen palauttamiseksi ja ennalleen saattamiseksi, mikä menisi rikki ja hajalle, uudistaakseen syntisessä ihmisessä vanhurskauden, nostaakseen ylös langenneet, palauttaakseen hukassa olevien identiteetin. Tämä ennen luomakuntaa laadittu suunnitelma oli teshuva ja sovitus. Ne, jotka katuisivat rikkomuksiaan ja syntejään, saisivat kokea Jumalan varaaman sovituksen riittävän. Hän maksoi kertakaikkisesti kaikki syntivelkamme ja kaiken rikki ja hajalle menneen (entropian): ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16).

Jumalan laatima järjestelmä katumiselle

Jo silloin kun Jumala perusti Israelin kansan, hän sääti myös järjestyksen, jota noudattamalla nuo ihmiset, jotka ihmiselle ominaisessa heikkoudessaan rikkoisivat aivan varmasti häntä vastaan, pääsisivät takaisin hänen jumalalliseen suosioonsa ja saisivat vaatteekseen hänen vanhurskautensa. Hän sääti seurakunnalle tämän järjestyksen jo luomisessa. Hän määräsi Suuren sovituspäivän, jona kaikki ne, jotka olivat tehneet syntiä, voisivat päästä takaisin hänen armonsa suojiin kerran vuodessa. Sitten hän asetti valmistautumisajan Suurta sovituspäivää silmällä pitäen säätämällä 40 ”kauhun päivää” ennen tuota suurta päivää, niin että noiden päivien aikana hänen lapsensa voisivat paneutua tutkimaan tekojaan ja sisintään nähdäkseen, olivatko he loukanneet Jumalaansa tai haavoittaneet lähimmäistään kuluneen vuoden aikana.

Luku 40 on ollut aina koeajan (tai koettelemuksen) luku Heprealaisessa Raamatussa. Moosesta koeteltiin 40 vuotta autiomaan takamailla ennen kuin hänelle annettiin tehtäväksi mennä Egyptiin varmistamaan orjina olevien israelilaisten vapauttaminen. Siinailla Mooses paastosi 40 päivää ja yötä ennen kuin hän sai Tooran. Israelilaiset vakoojat kiertelivät katsastamassa Kanaaninmaata 40 päivän ajan. Israel oli autiomaassa 40 vuotta. Jeesus paastosi 40 päivää Juudean autiomaassa ennen kuin paholainen kiusasi häntä. Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta vuonna 30 kului 40 vuotta Temppelin hävittämiseen vuonna 70.

Vuosittainen koeaika alkoi Israelissa Elul-kuun ensimmäisenä päivnä ja jatkui kuun loppuun, kaikkiaan 30 päivää. Näin israelilaisilla oli 30 päivää aikaa tutkia sisintään. Sitten seurasivat Kymmenen suuren kauhun päivää Tishrein 1. päivästä aina Suureen sovituspäivään. Näin valmisteluaika kesti kokonaisuudessaan 40 päivää.

Tishrein 1. päivä tunnettiin nimellä Rosh HaShana, siviilikalenterin Uusi vuosi. Sen raamatullinen nimi oli Jom Terua, Pasuunansoitonjuhla. Tuona päivänä sofariin puhallettiin (ja puhalletaan edelleenkin) 100 kertaa pasuunan kutsuna Jumalan kansalle kokoontua Jumalan eteen tutkimaan sydäntään ja etsimään mahdollisia synnin juuria. Sofarin valittava, läpitunkeva ääni oli käsky jokaiselle israelilaiselle. Kaikkien ei tarvinnut puhaltaa sofariin, mutta kaikkia vaadittiin kuulemaan se.

Sofarien ääni vei israelilaisten huomion takaisin Aabrahamiin ja Akedaan, Iisakin sitomiseen, aikaan, jolloin koko Israelin patriarkkaa vaadittiin uhraamaan poikansa Iisak polttouhrina Herralle. Aabrahamin luottamus armolliseen Jumalaan palkittiin, kun ”Herra itse katsoi oinaan uhriksi” Iisakin sijasta, mikä oli ennakkokuva ajasta, jolloin Jumalan ainoa Poika sovittaisi ihmiskunnan sijaisena ja puolesta ihmiskunnan synnit. Sofari edusti oinaan sarvia, joista eläin oli jäänyt kiinni pensaaseen. Joten joka kerta kun sofariin on puhallettu vuosisatojen saatossa, niille, jotka ovat kuulleet sen äänen, se on ollut vakuutus siitä, että Jumala on järjestänyt sovituksen katuvien uskovien synneille.

Vihdoin koitti jokaisen vuoden suurin päivä, Jom Kippur, Suuri sovituspäivä. Tuona päivänä valittiin kaksi vuohta, joista toinen teurastettiin uhriksi JHVH:lle ja toinen päästettiin autiomaahan syntipukkina, joka kantoi päällään ihmisten synnit, jotka ylimmäinen pappi oli tunnustanut sen päälle. Tämän vuohen sarveen oli sidottu punainen nauha synnin symboliksi: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat lumivalkeiksi” (Jes. 1:18). Ja niin tapahtui. Jos Jumala hyväksyisi katumisen ja JHVH:lle uhratun vuohen uhrin, syntipukki palaisi autiomaasta ja punainen nauha sen sarvessa olisi muuttunut valkoiseksi.

Jatkuva katumus ja uudistuminen

Katumus ja sovitus ovat kuuluneet aina olennaisesti Jumalan ja hänen lastensa väliseen suhteeseen. Apostoli Johannes sanoi: ”Jos joku tekee syntiä, meillä on puolustaja Isän luona, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan myös koko maailman” (1. Joh. 2:1-2). ”Eihän meidän ylipappimme ole sellainen, ettei hän voi sääliä meidän heikkouksiamme, sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä” (Hepr.4: 15). Siksi, sanoo Johannes: ”jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas ja antaa meille meidän syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1. Joh. 1:9). Messiaassa Jumala varasi meille koko ihmiskunnan menneiden, nykyisten ja tulevien syntien hävittämisen, sillä Jumalan Pojan uhri on uhri Jumalan iankaikkisessa ”nyt”-hetkessä. Ne synnit, joita ikäänkuin siirrettiin eteenpäin vuodesta toiseen tuhoutuivat täydellisesti Jumalan Karitsan veressä.

Ja vielä suurin totuus Jumalasta: Hän ”ei tahdo, että kukaan joutuu kadotukseen, vaan että kaikki kääntyisivät (katuisivat, tekisivät parannuksen)” (2. Piet. 3:9). Jumala on siis ”kärsivällinen sinua kohtaan” ja aina täynnä armoa ja kurottautumassa langenneen puoleen palauttaakseen hänet yhteyteensä lukemalla hänen hyväkseen rakkaan Poikansa vanhurskauden.

Aika katua

Rabbi Eliezer painotti, että on tärkeää katua syntiä välittömästi, kun on siihen langennut. Hän käski opetuslapsiaan ”katumaan päivää ennen kuin kuolette”. Kun opetuslapset ihmettelivät, kuinka kukaan voisi tietää kuolemansa päivää, Eliezer vastasi: ”Sitä suurempi syy katua tänään, jos vaikka huomenna jo kuolee.” Tätä viisautta myötäilevät Jesaja ja Paavali: ”Nyt on pelastuksen päivä! Jos kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Jes. 49:8: 2. Kor. 6:2; Hepr. 3:7).

Nachman of Breslov sanoi, että Jumala ”säilyttää laupeutensa tuhansille” niin että vaikka ihminen olisi tehnyt syntiä tuhansia kertoja, Jumala voi ja tahtoo antaa ihmiselle anteeksi, jos hän katuu. Johannes sanoo sen näin: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän [Jumala] uskollinen ja vanhurskas ja antaa meidän syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1. Joh. 1:9). Siksi Paavali sanoi: ”Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa” (2. Kor. 13:5). Daavidkin pyysi Herraa: ”Tutki minua Herra, pane minut koetukselle, puhdista sisimpäni ja sydämeni” (Ps. 26:2).”Autuaat ne, joiden rikokset on anteeksi annettu, ja joiden synnit on peitetty! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä”(Room. 4:7-8). 

Raamatun kielen aarteita

Resh-kirjain

Kirj- Karl D. Coke

Resh on heprealaisten aakkosten 20. kirjain. Numeraalina se vastaa lukua 200. Resh-kirjaimen ääntämys vastaa suomen r-kirjainta. Gesenius kirjoittaa VT:n heprealais-kaldealaisessa sanakirjassaan, sivulla 748: ”Nimi ריש (rosh), joka on sama kuin kaldean ראש (rosh) ja heprean  ראש (rosh), merkitsee ”pää”.

Kirjain muistuttaa muodoltaan ihmisen päätä, se on päälakea ja pään takaosaa. Juutalaiset kutsuvat siviilikalenterinsa ensimmäistä päivää nimellä Rosh (Resh) HaShana, eli vuoden pää. Kirjain resh on mukana Raamatun ensimmäisessä sanassa. 1. Moos. 1 alkaa בראשית ”BeRESHit”, joka käännetään ”alussa”. Voimme nähdä RESH-kirjaimen tämän heprean sanan keskellä. Muutamat oppineet kääntävät tämän ensimmäisen sanan ”aluissa”. He tahtovat sisällyttää ajatuksen Jumalan ”päästä” tai ”ensimmäisestä” päivästä luomiseen.

Rosh HaShana on juutalaisen kalenterin Tishrei-kuukauden ensimmäinen päivä. Se vastaa meidän syys-lokakuutamme. Kirjassaan Day by Day in Jewish History Abraham Bloch luettelee seuraavat perinteet,jotka yhdistetään Rosh HaShanaan (Tishrein 1. päivään): 1) Aadamin ja Eevan luominen, 2) Aadamin ja Eevan karkottaminen Edenin paratiisista, 3) Kainin ja Aabelin syntymä, 4) Nooa päästi kyyhkysen ja poisti arkin ikkunaluukun, 5) Saara, Raakel ja Hanna rukoilivat jälkeläistä ja heidän rukouksiinsa vastattiin tänä päivänä, 6) Joosef vapautettiin vankilasta, 7) Farao vapahti Joosefin orjuudesta, 8) Saatana sai luvan koetella Jobin luonnetta, 9) Elisa profetoi, että suunemilaiselle naiselle syntyisi poika (2. Kun. 4:16) ja 10) Esra luki Tooraa juutalaisille Jerusalemissa vesiportilla vuonna 444 eKr. 

Jumalan Sanan voimakkaimpia tekstejä on 5. Mooses 28:1-14. Tämä jakso sisältää ne siunaukset, joilla Herra siunaa niitä, jotka noudattavat Hänen käskyjään. Jakeessa 13 Herra sanoo, että Hän ”tekee sinut pääksi” (לראש le-rosh). Herra sanoo, että Hän tekee kuuliaisen ”pääksi” eikä ”hännäksi”. Gesenius sanoo kirjassaan sivulla 751: ”pääksi tai johtajaksi, vallitsemaan, … mikä hyvänsä on korkeinta ja ylivertaista.”

Rosh HaShanaa sanotaan Pasuunansoitonjuhlaksi 3. Moos. 23:ssa. On se aika vuodesta, jolloin kuulutetaan Messiaan tulemusta. Vuonna 1967 Rabbi Shlomo Goren seisoi temppelivuorella Jerusalemissa ja puhalsi sofariin.

Sofari. Rosh HaShanaan kuuluu olennaisena osana sofariin puhaltaminen. Mishnan mukaan minkä tahansa eläimen (mm lampaan, vuohen, antiloopin) paitsi lehmän sarvea voi käyttää sofarina Rosh HaShana-juhlassa. Erityisen ansiokkaana pidetään sitä, että käytetään käyrää sofaria, joka symboloi ihmistä polvistuneena, Jumalan tahdolle antautuneena. On kymmenen usein toistettua syytä siihen, miksi sofariin puhalletaan, ja oppineet lukevat ne Saadiah Gaonin piikkiin: 1) pasuunaan puhalletaan kruunajaisissa, ja tänä päivänä Jumalaa tervehditään kuninkaana, 2) sofarin ääni kuuluttaa katumuksenteon jakson alkamisen, 3) Toora annettiin Siinailla sofarien pauhatessa, 4) profeetat vertaavat sanomaansa sofarin ääneen, 5) valloittajan armeija,joka tuhosi Jerusalemin temppelin, puhalsi sofariin, 6) oinas uhrattiin Iisakin sijasta, 7) profeetta kysyy: ”Puhalletaanko soofar-torveen kaupungissa, niin ettei kansa säikähdä” (Aam. 3:6), 8) profeetta Sefanja puhuu suuresta ”Herran päivästä” (tuomiopäivä), ”pasuunan ja sotahuudon päivästä” (Sef. 1:14-16), 9) profeetta Jesaja puhuu suuresta sofarista, joka on kuuluttava messiaanisen ajan alkamisen (Jes. 27:13) ja 10) sofariin puhalletaan, kun kuolleet nousevat ylös haudoistaan (Encyclopedia Judaica, Vol 14, s. 308, Jerusalem, 1978).

TESHUVA –  KÄÄNTYMINEN TAKAISIN JUMALAN LUO

Evankeliumin vallankumouksellinen periaate

Kirj. Bronson L. Barkely. teol.tri

Teshuva on muutoksen periaate, joka on leimaa-antava Messiaaniselle aikakaudelle ja joka uutta synnyttävän voiman vaikutuksesta muovaa koko ihmiskunnan tieteellisiä ja sivityksellisiä pyrkimyksiä ja edesauttaa Jumalan Kuningaskunnan moraalisen ja hengellisen muutosvoiman esiinmurtautumista.

Teshuva! Kuka olisi voinut kuvitella, että Evankeliumin tärkein periaate raivaisi tiensä maallistuneen ihmiskunnan hämmingin ja sekasorron halki ja valmistaisi tien lupaukselle, joka sisältyy Messiaan Kuningaskunnan tulemiseen, toteutuakseen yhä enenevässä määrässä 2000-luvulla?

Kyse on perin yksinkertaisesta asiasta: Teshuva tarkoittaa ”kääntyä, palata, ajatella uudelleen, katua”. Yksinkertaisuudessaan tässä ”kääntymisessä, palaamisessa, uudelleen ajattelemisessa ja katumisessa” syntyy uusi näky, joka muuttaa kaiken. Ei siis ihme, että Messias Jeesuksen evankeliumi alkaa tästä: ”Kääntykää – Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Parannuksentekoon kehotetaan jokaisessa Uuden testamentin evankeliumissa.

Markus 1:1-4 alkaa näillä sanoilla: ”Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku. Profeetta Jesajan kirjassa on kirjoitettu: ´Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi; hän valmistaa sinulle tien. Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ´Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi! Niin Johannes Kastaja tuli ja saarnasi erämaassa parannuksen (teshuva) kastetta syntien anteeksi saamiseksi.” Näin tapahtuu synneistä vapautuminen: kun palaamme Jumalan luo ja riisumme vanhan lihallisen elämämme.

Matteus 3:1-6 kuuluu: ”Niinä päivinä Johannes Kastaja tuli ja saarnasi Juudean erämaassa. Hän sanoi: ´Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!´ Juuri hänestä porofeetta Jesaja puhui sanoessaan: Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ´Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi!Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö. Hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja metsähunaja. Hänen luokseen tuli paljon ihmisiä Jerusalemista ja kaikkialta Juudeasta sekä Jordanin ympäristöstä. Hän kastoi heidät Jordanissa, kun he tunnustivat syntinsä.”

Johannes Kastaja oli hän, jonka vaatteet olivat kuin Elian vaatteet ja joka tuli Elian hengessä ja voimassa täyttääkseen Malakia 4:n profetian. Hän oli se sulhasen ystävä, joka väheni, että Messias, sulhanen, voisi enetä. Tämä oli mies, jonka sanoma madalsi jokaisen korkean vuoren ja kohotti jokaisen laakson. Hän teki Pelastuksen tien tasaiseksi kaikille, niin kansan rammoille, raajarikoille ja köyhille kuin korkeille ja voimakkaille, jotka tahtoivat tehdä parannuksen ja nöyrtyä Immanuelin (Jumala meidän kanssamme) käden alle.

Luukas 3:1-6 kuuluu: ”Keisari Tiberiuksen viidentenätoista hallitusvuotena – kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana, Herodes Galilean neljännesruhtinaana, hänen veljensä Filippos Iturean ja Trakonitiksen neljännesruhtinaana ja Lysaias Abilenen neljännesruhtinaana ja kun Hannas ja Kaifas olivat ylipappeina – tuli Jumalan sana erämaassa Johannekselle, Sakariaan pojalle. Hän vaelsi kaikkialla Jordanin ympäristössä ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi niin kuin on kirjoitettu profeetta Jesajan sanojen kirjassa: ´Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ´Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi! Jokainen laakso täytettäköön ja jokainen vuori ja kukkula tasoitettakoon, mutkat tulkoot suoriksi ja louhikot tasaisiksi teiksi. Ja kaikki liha saa nähdä Jumalan lähettämän pelastuksen.” Tässä on hän, joka avasi Jumalan Kuningaskunnan koko ihmiskunnalle. Oli tienaukaisija. Oli huutavan ääni. Oli Messiaan tulon airut.

Johannes 1:6-9: ”Tuli mies, Jumalan lähettämä. Hänen nimensä oli Johannes (=Herra on armollinen). Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat hänen kauttaan. Ei hän ollut se valo, vaan hän tuli todistamaan valosta. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.” Hän joka todisti Valosta, Todellisesta Valosta, joka oli tuleva valaisemaan jokaisen ihmisen sielun, oli Johannes Kastaja, joka saarnasi parannusta.

Parannuksen teon evankeliumi jatkuu

Paavali saarnasi pakanafilosofeille Areopagilla sanoen: ”Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa kuvitella, että jumaluus on samanlainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin inhimillisen taiteen tai ajatuksen luomus. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on sietänyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus (teshuva). Hän on näet säätänyt päivän, jona hän tuomitsee koko maailman vanhurskaasti sen miehen kautta, jonka hän on siihen määrännyt. Hän on antanut siitä kaikille vakuuden herättämällä hänet kuolleista” (Ap.t. 17:29-31). Näin sanoma on mennyt eteenpäin voimassa ja ne, joilla on korvat kuulla, ovat kääntyneet; he ovat tehneet parannuksen (teshuva) ja saaneet lupauksen Isältä Jeshua Messiaan nimessä.

Teshuva ihmisen näkökulmasta

Herramme kertoi meille vertauksen miehestä, jolla oli kaksi poikaa. Nuorempi sanoi isälleen: ”Anna minulle minun perintöosani.” Ja isä antoi sen hänelle, ja poika lähti isänsä kotoa ja tuhlasi omaisuutensa juhlimiseen ja rietasteluun. Lopulta hän oli rutiköyhä muukalainen vieraassa maassa. Tarina jatkuu: ”Silloin hän lyöttäytyi erään sen maan kansalaisen seuraan, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikoja paimentamaan. Hän olisi halunut ravita itsensä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. Silloin hän meni itseensä ja sanoi: ´Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yllin kyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni luo ja sanon hänelle. Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Tee minut yhdeksi palkkalaisistasi” (Luuk. 15:15-19). Mutta kun isä jo kaukaa näki pojan palaavan – tekevän teshuvan – hän juoksi kohtaamaan rakkaan poikansa, joka oli herännyt henkiin kuolleista, nosti hänet taas pojan asemaan ja soi hänelle suosionsa.

Mutta oli vanhempi veli, joka halveksi tyhmää nuorempaa veljeään. Hän purnasi isälleen, mutta isä sanoi hänelle, että hänen pitäisi iloita veljensä paluusta, sillä veli oli kuollut mutta oli nyt elossa. Mutta vanhempi veli ei tehnyt parannusta (teshuva) omalta osaltaan. Hän ei muuttanut mieltään, eikä hänen sydämensä yhtynyt isän sydämeen.

Kummallista! Typerästä veljestä tuli se palaava veli, joka armosta nostettiin pojan asemaan. Omasta mielestään viisas veli ei suostunut taivuttamaan sydäntään isän sydämen mukaan, ja hän jäi yksin, rikkaudet ja katkeruus seuralaisinaan.

Teshuva tieteen näkökulmasta

Voi tuntua oudolta, mutta maallistunut maailma on kvanttimekaniikan kautta oppinut ymmärtämään, että kaikki fyysinen todellisuus on kvanttivalintojen tulosta. Kyse on kvanttimittauksen prosessista, joka supistaa fyysisen ilmenemisen lukemattomien mahdollisuuksien joukon yhteen toteutuneeseen ilmenemismuotoon! Kvanttifilosofian säännöksi on muodostunut: Siitä, mitä tarkkaillaan, tulee todellista. Kirjassaan The Cosmic Code: Quantum Physics as the Language of Nature (Kosminen koodi: Kvanttifysiikka luonnon kielenä, Dover Publ.,1982, s.136), Heinz R. Pagels kuvaa tätä ilmiötä kvanttimekaniikan yleisesti hyväksytyn Kööpenhaminan tulkinnan termejä käyttäen seuraavasti: ”Jos katsomme tarkasti maailmaa – atomien tasolla – silloin sen nykyinen olemassaolon tila riippuu osittain siitä, miten me tarkkailemme sitä ja mitä valitsemme nähdä. Tutkimme kuinka Bornin tulkinta Schrödingerin aalloista – kvanttimaailman ennustamattomuus – edellyttää, että tarkkailijan luoman todellisuuden täytyy korvata objektiivinen todellisuus. Atomimaailma ei ole olemassa määrätyssä tilassa, ennen kuin luomme koneiston ja tarkkailemme sitä. Kööpenhaminan tulkinta on superrealistinen – mitään fantasioita tai järkiperäistämisiä aineellisesta todellisuudesta ei sallita.” 

Niin kuin filosofi ja teologi, piispa George Berkeley olisi asian ilmaissut, vain Jumala turvaa luomakunnan koostumuksen ja johdonmukaisuuden, koska yksin hän voi tarkkailla sitä jatkuvasti ja antaa sille siten sen pysyvän konkretian. Meidän kaikki tarkkailumme pelkästään muokkaavat sitä, mitä Jumala pitää yllä ja mitä Hän siten sallii.

Sovelluksia elämään

Jos tätä ymmärrystä sovelletaan yleensä elämään, on turvallista sanoa, että meistä tulee sen kaltaisia mihin me keskitämme huomiomme. Niinpä nuorempi poika, joka lähti isänsä luota, päätyi sikolättiin. Mutta hän meni itseensä, teki parannuksen, teshuvan, ja nousi uudelleen pojan asemaan. Se oli kuin elämää kuolleista.

Kuinka moneen raamatulliseen aihepiiriin tämä kuvaus sopii? Erittäin moneen, kuten Ismaelin ja Iisakin sovinnontekoon, kun Messias palaa ja kansat takovat miekkansa auroiksi; Juudan ja Efraimin välisen kuilun umpeutumiseen kun Messias palaa ja palauttaa kaiken ennalleen, minkä me näemme jo nyt alkavan tapahtua taustalla, kun Jaakobin poikia kaikista kansakunnista palaa Luvattuun maahan meidän päivinämme; kansakuntien paranemiseen, kun Jumala asettaa Poikansa Siioninvuorelle Jerusalemiin Uuden Jerusalemin laskeutuessa Jumalan luota taivaasta ja Jumala asuu Messiaan kautta ikuisesti lunastetun ihmiskunnan kanssa tulevassa maailmassa.

Teshuva! Jumala on aloittanut uudelleenkäynnistämis- ja ennalleen palauttamisprosessin niiden elämässä, jotka kääntyvät ja palaavat hänen luokseen päivittäisessä parannuksenteossa! Teshuva kuuluu olennaisena osana Jumalan aikojen alussa tarkoittamaan ihmiselämään. Ja Jumala on alkanut palauttaa alkuperäisen mallin mukaisuuteen kaiken, mikä liittyy ihmisen olemassaoloon. 

TESHUVA: Jumalan puoleen kääntyminen

Opi sekoittamaan hyvä hyvään Jumalan kunniaksi

Kirj. Karl D. Coke, fil.tri

Jumala etsii miehiä ja naisia, joiden elämää leimaa katumus. Jeremia 15:19a kuuluu: ”Jos sinä muutat mielesi, minä tuon sinut takaisin ja sinä saat palvella minua.” Vaikuttaa siltä, että Herraa miellyttää enemmän ba´al teshuva, ”katuva mies”, kuin tsedik gever, vanhurskauden mies. Heprean sana katumukselle, kääntymykselle, on teshuva. Se merkitsee sitä, että ihminen kääntyy kulkemaltaan tieltä päinvastaiseen suuntaan. Tässä tapauksessa ihminen kääntyy Jumalasta poispäin vievältä tieltä kulkemaan Jumalaa kohti vievää tietä. Teshuva ei ole vain sitä, että sanotaan: ”Anteeksi.” Se tarkoittaa sitä, että lakataan tekemästä vääriä tekoja ja ryhdytään tekemään sitä, mikä on oikein Jumalan silmissä.

Kun apostoli Paavali puhuu vasta uskoontulleille pakanauskoville, hän antaa täydellisen kuvauksen katumuselämästä Efesolaiskirjeessä, 4:22-32. Teshuvan, katumuksen, todellinen merkitys löytyy seuraavista lauseista: 1)”Pankaa sen tähden pois valhe ja puhukaa lähimmäisenne kanssa totta…”, 2) ”Joka on varastanut. Älköön enää varastako...” Näihin kahteen tekoon vaaditaan täydellinen suunnanmuutos; 180 asteen katumus tekee valheesta totta ja varastamisesta ei-varastamista. Kirjeessä Paavali puhuttelee Efeson uskovia sanoen, että katumus on mahdollista vain: ” Teidän tulee hylätä vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä seuratessaan petollisia himoja, uudistua hengeltänne ja mieleltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu Jumalan kuvan mukaisesti totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen” (Ef. 4:22-24).

Milloin ihmiselle syntyi tarve katua ja kääntyä? Kun ihminen teki syntiä. Siitä hetkestä lähtien Jumala on toivonut, että ihminen palaisi Aadamin alkuperäiseen tilaan. Alkuperäisessä tilassaan ihminen oli silloin, kun Jumala loi hänet. Jumala loi Aadamin sekoittamalla ”hyvän” ”hyvään”. Jumala kutsui maata ”hyväksi” (1. Moos. 1:9,31). Jumala teki Aadamin maasta (1. Moos. 2:7). Jeesus kutsuu Jumalaa ”hyväksi” (Luuk. 18:19). Kun ”hyvä” Jumala henkäisi ”hyvään” maahan (Aadamiin), Hän sekoitti ”hyvän” ”hyvään”. Aadamista tuli siten elävä, ikuinen sielu. Niin kauan kuin Aadam totteli Jumalan Sanaa, ei ollut mitään tarvetta katua.

Vaan kuvioihin astuu Saatana. Jumala käski Aadamin jatkaa ”hyvän” sekoittamista ”hyvään” tottelemalla Hänen Sanaansa (1. Moos. 2:15-17). Saatana saapui puutarhaan ja kysyi Aadamilta kysymyksen nähdäkseen, tunsiko Aadam Jumalan Sanan. Hän sanoi: ”Onko Jumala todella sanonut…?” (1. Moos. 3:1). Saatanan valheen – ”ette te kuole” – tarkoitus oli sekoittaa ”hyvä” ja ”paha”. Kun Aadam oli tottelematon Jumalan Sanalle, hän kulki ihmisen tahdon eikä Jumalan tahdon tietä. Tästä aiheutui ihmiselle tarve katua. Siitä lähtien aina tähän päivään asti ihmisen täytyy lakata kulkemasta poispäin Jumalan Sanasta, kääntyä ympäri ja alkaa kävellä Jumalaa ja Hänen Sanaansa kohti. 

Jumalan Sanan noudattaminen on sen noudattamista, mikä on ”hyvää” (5. Moos. 12:28). Tottelemattomuus Jumalan Sanalle määritellään ”pahaksi” (5. Moos. 9:18, Room. 7:19). Jumalan rangaistus Aadamille hyvän ja pahan sekoittamisesta oli, että Aadam joutui koko elämänsä pohtimaan hyvän ja pahan välistä eroa (1. Moos. 3:17-19). Hyvän ja pahan sekoittamisen vääjäämätön seuraus on kuolema (1. Moos. 2:17, Room. 6:23).

Jumala puuttuu asioihin. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaikki tämä on Jumalasta, joka Kristuksen kautta on sovittanut meidät itsensä kanssa ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkoumuksiaan…” (2. Kor. 5:17-19).

Kun ihminen ottaa Kristuksen vastaan ja katuu syntejään, hän sekoittaa hyvän hyvään. Jeesus ja Johannes saarnasivat ”parannuksentekoa” tienä Jumalan kuningaskuntaan (Matt. 4:17; 3;2). Kuoleman uhan alla olevien ihmisten (Room. 6:23) täytyy ensin ”tunnustaa suullaan ja uskoa sydämessään, että Jeesus on Herra (Room. 10:9-10). Ihmisillä, jotka katuvat ja noudattavat Jumalan Sanaa, on iankaikkinen elää itsessään (Joh. 3:16-21). Palattuaan tilaan, joka Aadamilla oli ennen syntiinlankeamista, vanhurskaat tekevät parannuksen ja heidät varustetaan kaikkia ”hyviä” töitä varten (2. Tim. 3:16-17). Parannuksen teon sävyttämä elämä sekoittaa hyvän hyvään.

Oletko huomannut, että seurakunnassa vallitseva elämäntyyli on täsmälleen samanlainen kuin maailmassa vallitseva elämäntyyli? Pyhä Henki, Jumalan Sanan kirjoittaja, ei enää ”saa uskovia vakuuttuneiksi”. Heillä ei tunnu olevan käsitystä siitä, että Jumala haluaisi heidän elävän katumuksen täyttämää elämää. Nykyään ongelmana on se, että ”suositut” saarnamiehet ja -naiset eivät enää saarnaa Jumalan Sanaa. Jeremia 23:18 kysyy: ”Mutta kuka on ollut mukana Herran neuvottelussa, nähnyt hänet ja kuullut hänen sanansa? Kuka on tarkkaan kuunnellut hänen sanojaan ja ymmärtänyt ne?” Ja jatkaa jakeessa 22: ”Jos he olisivat olleet mukana minun neuvottelussani, he julistaisivat minun sanani kansalleni ja saisivat sen palaamaan pahalta tieltään ja pahoista teoistaan.”

Useimmissa meidän aikamme saarnoissa vain analysoidaan uskovien sielunelämää. ”Suositut” saarnaajat saavat kuulijansa tuntemaan ”olonsa hyväksi” synnissä elämisestä huolimatta. Näissä saarnoissa ei tuomita syntiä millään lailla. Saarnatuolista käsin ”superarmoa” julistavat saarnaajat valehtelevat ihmisille hokien ”Minulla on kaikki hyvin, sinulla on kaikki hyvin.” Nämä väärät profeetat saarnaavat jopa, että Vanha testamentti on aikansa elänyt. Pastori Andy Stanley on peräti pannut kirjalliseen muotoon harhaopin, jonka mukaan Apostolien tekojen luvussa 15 mainittu Jerusalemin kokous ”irroitti,,vapautti” kristityt Vanhasta testamentista.

Näiden väärien profeettojen seuraajat ovat enemmänkin kuin halukkaita hyväksymään mieluummin tällaisen hölynpölyn kuin tulemaan synnintuntoon ja katumaan syntejään. Mantran tapaan toistetut lauseet ”Jumala rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet” ja ”Et ole enää Jumalan lain alla, olet Jumalan armon alla” tekevät tyhjäksi Jumalan haluaman katumuksen.

Kun ”superarmoa” saarnataan, se poistaa kokonaan Jumalan oikeuden ja tuomion. Tämä superarmo poistaa Jumalan mitzvot, käskyt. Jos ei ole Jumalan käskyjä, ei ole enää mitään syytä katua. Juuri tällaisen harhaopin saarnaamisesta johtuu päiviemme kristillisen seurakunnan tila. Uskovat, joita ei opeteta tekemään parannusta, ovat aivan samanlaisia kuin seurakunnan ulkopuolella olevat. Riippuvuus huumeista, alkoholista ja pornosta on aivan yhtä yleistä seurakunnassa kuin mitä se on maailmassa. (mm George Barna.)

Jeremia 23:21 sanoo Jumalan sanoina: ”Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat; minä en ole puhunut heille, mutta silti he profetoivat.” Mistä he tempaavat nuo väärät opetukset? Saamme vastauksen Jeremia 23:25-27:stä: ”Minä olen kuullut, mitä julistavat nuo profeetat, jotka profetoivat minun nimessäni valhetta sanoen: ´Olen nähnyt unta, olen nähnyt unta!´ Kuinka kauan tätä jatkuu? Mitä on mielessä noilla profeetoilla, jotka profetoivat valhetta ja oman sydämensä petosta? Aikovatko he unillaan, joita he kertovat toisilleen, saada kansani unohtamaan minun nimeni? Niinhän heidän isänsä unohtivat minun nimeni Baalin tähden.” 

Näin se on. Kun väärät profeetat poistavat uskovien jokapäiväisestä vaelluksesta ”katumisen”, he poistavat sen ainoan teon, joka pitää Jumalan näiden uskovien elämän valtaistuimella. Ihminen ei ole Jumala eikä ihminen ole Jumalan vertainen. Kun ihminen ei enää kadu vaellustaan Jumalan edessä, hän vapautuu tilivelvollisuudesta Jumalalle. Katuminen pitää ihmisen vastuussa vaelluksestaan Jumalan edessä. Kun korostetaan pelkästään armoa ja unohdetaan tuomio, se on merkki siitä, että synnistä poiskääntymisen sijasta ihmistä totutetaan mukautumaan syntiin. Ja päinvastoin, jos Jumalan tuomiota korostetaan ilman armoa, se on merkki siitä, että saarnaajat käyttävät hyväkseen synnintuntoa kontrolloidakseen uskovia legalismin kautta. Saarnoissa pitäisi tuoda tasapuolisesti esille sekä Jumalan armo että Jumalan oikeudenmukaisuus ja tuomio.

Sillä Jumala on oikeudenmukainen ja armollinen. ”Hän on kallio, hänen tekonsa ovat täydelliset, kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala. Vääryyttä hänessä ei ole, hän on vanhurskas ja oikeamielinen” (5. Moos. 32:4). Ja ”Sillä Herra, sinun Jumalasi, on armollinen Jumala” (5. Moos. 4:31). Mitä oikeudenmukainen ja armollinen Jumala vaatii niiltä, jotka vaeltavat hänen yhteydessään? Miika 6:8 kuuluu: ”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä on hyvää. Mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä on oikein, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä.”

Tämän jakeen hepreankielisessä tekstissä sanaa ´ihminen´ vastaa ´adam´. Sanaa ´vaatii´ vastaa sana ´darash´. ´Darash´ merkitsee ´tehdä hyvin tallattu polku´, eli että jokapäiväisenä tapanamme on olla kuin Jeesus. Jeesuksen elämässä on kolme asiaa, jotka uskovien pitäisi ottaa tavaksi. 1) Toimia oikeudenmukaisesti, 2) rakastaa laupeutta ja 3) vaeltaa nöyrästi Jumalan yhteydessä. Tutkikaamme näitä lähemmin. Yksi on varmaa. Herra kysyy seuraajiltaan vain sitä, mitä Hän itse tekee.

Toimia oikeudenmukaisesti (mishpat). 1. Joh. 2:1b:ssä sanotaan Jeesuksesta: ”Meillä on Isän luona puolustaja, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.” Jeesusta Kristusta kutsutaan tässä puolustajaksi. Puolustaja-sanan synonyymejä ovat neuvonantaja, asianajaja, valtuutettu asiamies, järjestyksenvalvoja. Herra pyytää seuraajiaan olemaan kuin Hän. Miten? Tyydyttääksemme Jumalan ”oikeamielisyyden”, meidän täytyy olla kuin Jeesus ja auttaa niitä, jotka on tarkoitettu vaeltamaan Jumalan yhteydessä. Miten voimme auttaa heitä? Muistuttamalla heitä jatkuvasti Jeremian jakeesta 15:19a, jossa sanotaan: ”Sen tähden, näin sanoo Herra: ´Jos sinä muutat mielesi [kadut], niin minä tuon sinut takaisin ja sinä saat palvella minua.” Meidän on oltava muille, mitä Jeesus on meille.

Rakastaa laupeutta (chesed). Jeesus sanoi: ”Eikö myös sinun olisi pitänyt armahtaa palvelustoveriasi, niin kuin minäkin armahdin sinua” (Matt. 18:33). Herra on armahtavainen. ”Herra kulki Mooseksen editse ja huusi:´Herra, Herra, on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja täynnä armoa ja totuutta. Hän pysyy armollisena tuhansille...” (2. Moos. 34:6-7a). Niistä, jotka rakastavat laupeutta, 2. Samuel 22:26a:n englanninkielinen teksti sanoo:”Laupiasta kohtaan sinä olet laupias.” Jumala kehottaa meitä rakastamaan laupeutta niin kuin Jeesus sitä rakasti. Jeesuksen tavoin meidän tulee osoittaa laupeutta ja sääliä vaikeuksissa olevia kohtaan.

Vaeltaa nöyrästi Jumalan yhteydessä (tsana). Filippiläiskirjeen 2:8 mukaan Jeesus ”nöyryytti itsensä”. Meidän tulee tehdä samoin. ”Vaeltaa nöyrästi Jumalan edessä” tarkoittaa, että alistumme Jumalan auktoriteetille. Sananlaskut 11:2 toteaa, että ”nöyrien luona on viisaus”. Kaikkien uskovien ohjenuorana pitäisi olla se, mitä Jeesus sanoo Markus 14:36b:ssä: ”Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” Niin kuin Jeesus alistui nöyrästi Isä Jumalan tahtoon, tulemaan ihmiseksi ja kuolemaan ristillä, kaikkien uskovien täytyy luopua omasta tahdostaan ja vaeltaa Hänen tahdossaan. Hänen tahdossaan eläminen tarkoittaa lyhyiden tilinvälien elämää, elämää teshuvassa. Niin tekevät vain ne, jotka Jeesuksen tavoin pitävät tasapainossa Jumalan lain ja oikeudenmukaisuuden ja Jumalan armon. Se onnistuu vain katuvalle.

Kuningas on pellolla: Missä sinä olet?

Teshuva valmistautuessamme Karitsan häihin

Kirj. Victoria Sarvadi, teol.tri

Missä sinä olet? Kysymyksen tarkoitus ei ole niinkään määritellä fyysistä olinpaikkaasi kuin havahduttaa sinua arvioimaan kokonaisvaltaisesti hengellistä tilaasi.

Ammoisista ajoista asti on ollut yleisenä tapana viettää juutalaista Uutta vuotta tietynlaista ankaraa tasapuolisuutta vaalien. Juhlimme ylitsepursuavalla ilolla sitä, että Jumala on armossaan varjellut ja ravinnut meitä taas yhden vuoden. Mutta yhtä lailla käymme läpi ja tutkistelemme omia henkilökohtaisia tekojamme, salaisia ajatuksiamme ja sydämemme todellista tilaa. 

”Missä olet” -kysymyksen sijaan meidän ehkä pitäisikin kysyä: ”Oletko valmis kohtaamaan Kuninkaan?”

Juutalaisessa kalenterissa viimeisen kuukauden nimi on Elul. Ilmaus kuninkaasta pellolla on lähtöisin Liadin Rabbi Shne´ur Zalmanilta, joka tunnetaan paremmin nimellä ”Alter Rebbe” ja joka oli Chabad-Lubavitchin perustaja ja hengellinen johtaja. Elävästä mielikuvasta kuninkaasta, joka jättää palatsinsa loiston ollakseen lähellä pellolla työtä tekeviä työmiehiä, on tullut Elul-kuun kiehtova opetus kaikkialla maailmassa.

Tähän kalenterin viimeiseen kuukauteen liittyy myös monia mielenkiintoisia sanontoja. Tunnetuin sananparsi on ”Ani ledodi vedodi li”, eli ”Minä olen rakkaani oma, ja rakkaani on minun” (Laul.l. 6:3).

Tämä hepreankielinen lause on Elul-sanasta muodostettu akronymi.

Elul אלול

Ani (alkaa kirjaimella alef א )

L´dodi (alkaa kirjaimella lamed ל )

V´dodi (alkaa kirjaimella vav ו )

Li (alkaa kirjaimella lamed ל )

Tätä suloista lausetta käytetään usein vihkiäisissä. Sitä käytetään myös juutalaisessa avioliittosopimuksessa, ketubassa, jalokiviin kaiverrettuna ja se on aiheena lukemattomissa taideteoksissa.

Itse asiassa ”Kuningas on pellolla” on kuvainnollinen ilmaus Sulhasesta eli Messiaasta, joka tulee noutamaan morsiantaan. Shofariin puhalletaan Elul-kuussa jokaisena päivänä ikäänkuin ilmoittamaan saapuvasta Kuninkaasta ja herättämään hellittämättä rakkautta. Raamattu kutsuu shofaria Jumalan ääneksi (2. Moos. 19:19) ja tässä tapauksessa nimenomaan Sulhasen ääneksi (Jer.33:11). Hän kutsuu valmistautunutta, tahratonta ja puhdistettua morsianta.Hän viittoo morsiamelle ja halajaa sytyttää rakkaansa sydämessä intohimon liekin.

Kuningas myöskin tarkkailee ja seuraa, kuka on pellolla. Oletko sinä kuin vehnä, joka kasvattaa pulleat jyvät? Vai oletko lustetta (rikkaviljaa), joka kasvaa oikean morsiamen rinnalla?Kun Herran Päivä on käsillä, Raamattu kuvaa kuinka Messias erottaa rakkaansa maailman mukana juoksevista ja vie kaikki rakkaansa Kuningaskuntaansa. Muut hän viskaa pois. Tätä voisi kutsua suureksi puimiseksi.

”Hänellä on kädessään viskain ja hän puhdistaa puimatantereensa. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa” (Matt. 3:12).

Puimatanner kertoo meille, että Jumala on määrännyt ajan, jolloin Hän istuu valtaistuimellaan tuomitsemassa absoluuttisella vallalla.

”Kuningas istuu tuomioistuimella, silmillään hän hajottaa kaiken pahan” (Snl. 20:8. engl LEB-käännös käyttää ´hajottaa´-verbinä verbiä ´tuultaa´).

Pelto kuvaa ilmeisesti ”elämän peltoa”, jossa me kaikki elämme ja toimimme. Maanviljelykseen liittyvät metaforat vehnästä ja muista viljoista, joihin törmäämme Raamatussa usein vertauksissa ja sanonnoissa, symboloivat ihmisten sieluja. Tämä ajatus tulee selvästi esille vertauksessa vehnästä ja lusteesta (Matt 13:24-30) ja Jeshuan idiomaattisesta huomautuksesta, että pellot ovat ”vaalenneet sadonkorjuuta varten” (Joh. 4:35). 

Vielä yksi näkökulma tästä kiinnostavasta maanviljelykseen liittyvästä kuvasta on ajatus kasteesta maan pinnalla. Kastetta verrataan Jumalan siunaukseen taivaasta. Jumalan ihmeenomaisesti ravinnoksi lähettämä Manna peitti maan kuin kaste (2. Moos.16:1-16)

Hepreankielen sana kasteelle on tal, joka liittyy peittämiseen. Samasta juuresta tulevat sanat talit (rukousliina) ja kittal(valkoinen vaate). Näe mielessäsi, kuinka ihminen käy talitin alle rukoilemaan tai lukemaan Sanaa. Silloin Jumalan kaste alkaa peittää häntä ja pestä häntä, kun Pyhä Ainoa vuodattaa raikasta vettä sammuttamaan hengellisen janon, jonka vain hän voi sammuttaa. Me virvoitumme, kun hän peittää meidät kasteellaan taivaasta.

Ruutin kirjassa selitetään midrash, joka auttaa meitä yhdistämään nämä kaksi käsitettä, kuningas pellolla ja peitettynä kuin talitin alla.

Noomi opastaa Ruutia, että tiettynä aikana sukulunastaja on tuultamassa eli puimassa jyviä pellollaan. Hän neuvoo miniäänsä peseytymään ja valmistautumaan (kuin morsian), sitten kertomaan sukulunastajalle henkilöllisyytensä ja jättäytymään hänen turviinsa. ”Tänä iltana hän viskaa ohria puimatantereella. Peseydy nyt, voitele itsesi, pukeudu [parhaisiin vaatteisiisi, engl] ja mene puimatantereelle” (Ruut 3:2b-3a).

Ruut lähtee uskossa sukulunastajansa pellolle, kun tämä pui ohria, ja rukoilee miestä solmimaan hänen kanssaan avioliittosopimuksen peittämällä Ruutin talitinsa liepeen eli siipien alle.

Profeetta Hesekiel selittää tämän kuvainnollisen sopimusperiaatteen samankaltaisilla sanoilla: ”Minä kuljin taas ohitsesi ja näin, että sinä olit iässä, joka on lemmen aikaa. Minä levitin viittani liepeen päällesi ja peitin alastomuutesi. Minä vannoin sinulle valan ja kävin kanssasi liittoon, sanoo Herra, Herra. Niin sinusta tuli minun omani” (Hes. 16:8).

Perinne, jonka mukaan hääpari vihitään hääkatoksen eli Chupan (talit) alla, kuvaa tätä Jumalan avioliittosopimuksen herkkyyttä. Tässä kuvassa, joka täydentyy aviomiehen ja vaimon halukkaalla astumisella tämän vaatteen alle heidän vannoessaan uskollisuuttaan Jumalalleen ja toinen toiselleen, toteutuu taivaallinen salaisuus. Ei ole ihme, että Paholainen hyökkää kaikin voimin tätä pyhää instituutiota vastaan. Jumalan pyhittämää ja pyhää intiimin liiton mallia haastetaan, vääristellään ja turmellaan jatkuvasti. Hyvänä käytännön harjoituksena valmistautumiselle Kuninkaamme ja Sulhasemme kohtaamiseen voisimme ensin korjata keskinäiset suhteemme toinen toisiimme. Tehkäämme sovinto puolisomme, perheemme ja ystäviemme kanssa!

Apostoli Paavali opettaa, että maailmaa kohtaavat monet vaikeudet ennen kuin Messias tulee vapauttamaan meidät omaan Kuningaskuntaansa (Ap.t. 14:22). Kun katsomme niitä monia kauheita onnettomuuksia, jotka ovat piinanneet koko maailmaa parin viime vuoden aikana, tiedämme, että Kuninkaamme on jo lähellä. Ja hän haluaa, että me havahdumme hänen kutsuunsa ja palaamme hänen luokseen saadaksemme anteeksi. Tätä paluuta kutsutaan hepreaksi teshuvaksi.

Koko Elul-kuu on omistettu ihmisen henkilökohtaiselle katumukselle ja määrätietoiselle sovinnonteolle Jumalan ja ihmisten kanssa.  Tämä on Jumalan armon ja myötätunnon erityistä aikaa – aikaa rukoukselle ja katumukselle. Elul kuljettaa meidät Uuden vuoden juhlaan, Rosh haShanaan ja Jom Teruaan (pasuunansoitonjuhla). Elulin ajan valmistava prosessi auttaa meitä käymään Uuteen vuoteen virkeinä, täynnä odotusta ja luottamusta.

Elul-kuuta seuraavat 10 ”kauhun” päivää Rosh HaShanan ja Jom Kippurin välissä, ovat kaikkein valmistavimmat. Meidän on ehdottomasti tuomittava itsemme ja tehtävä elämässämme tarvittavat muutokset selvitäksemme voittajina perille ja päästäksemme vanhurskasten joukkoon. Ilmestyskirjan luvut 2 ja 3 painottavat tätä ohjetta Messiaan seuraajille. On siis tärkeää, että me uskovina tunnustamme syntimme, kadumme niitä ja käännymme pois synnistä ja kaikesta, mikä on viekoitellut meitä kauas Jumalasta ja hänen käskyistään, sekä myös muistamme hyvittämisen Jumalan ohjauksen mukaan. ”Mutta jos tutkisimme itseämme, meitä ei tuomittaisi” (1. Kor. 11:31).

Israelin viisaat korostivat sitä, että vaikka ihminen voi katua joka aika, tämä tärkeä aika vuodessa on voideltu ja johdattaa katumukseen ja korjaamaan elintapojamme, niin kuin Jesaja 55:6 sanoo: ”Etsikää Herraa silloin, kun hänet voidaan löytää, huutakaa häntä avuksi kun hän on lähellä.”

Kuningas tulee meidän lähellemme. Hän on ihmiselämän pelloilla ja kulkee keskellämme. Kuningas on tosiaankin pellolla ja yhäti kaikuu kysymys: ”Missä olet?”

Kuninkaamme käsky on teshuva: ”Palatkaa minun luokseni niin minä palaan teidän luoksenne.” Meidän täytyy herättää uudestaan rakkautemme häneen ja huutaa: ”Tuo meidät takaisin luoksesi, Herra, niin me palaamme, uudista päivämme muinaiselleen” (Val.5:21).

Olkoon Hengellä ja Morsiamella yksi mieli, ja löytyköön sinun nimesi Karitsan Elämän kirjasta. ”G´mar Chatima Tova.”

TESHUVA – PALUU TAKAISIN

Kirj. Jonathan Settel

Olemme käymässä Teshuva-jaksoon, ”palaamassa” ihmeelliseen alkujen aikaan, jossa Kaikkivaltias Jumala voi auttaa meitä aloittamaan elämämme alusta, ilman harharetkiä, palaamaan elämän ohjeisiin (Tooraan) ja palaamaan Herran ja hänen täydellisen ja äärettömän suuren rakkautensa huomaan.

Tarvitaan elämän haaksirikkoja ja kuiluja varoittamaan meitä , että olemme loitontumassa hänen tahdostaan ja purjehdimme omien valtamertemme tyrskyissä. Ikävä kyllä emme ole täydellisiä emmekä kuuliaisia Kuninkaallemme ja hänen Tooralleen.

Tämä on se aika vuodesta, jolloin meidän täytyy mennä Herran eteen murtunein sydämin ja katua niitä rikkomuksia, jotka saattelevat jokaista henkäisyämme. Kaikkivaltias on kattanut meille pitopöydän. Se on meille ruumiin ja sielun ravinnoksi. Sen tehtävänä on vetää meitä lähemmäs Kuningasta oppiaksemme hänestä. Teemme tämän hänen kirjoitetun Sanansa avulla. Se kutsuu parannukseen, teshuvaan.

Mooses Ben Maimon, joka tunnetaan yleisemmin nimellä Maimonides ja johon viitataan akronymillä Rambam, oli keskiajalla elänyt sefardifilosofi, josta tuli yksi Keskiajan tuotteliaimpia ja vaikutusvaltaisimpia Tooraoppineita. Vielä nykyäänkin ihmiset lukevat hänen ajatuksiaan ja soveltavat niitä omaan elämäänsä. Kaksi hänen usein siteerattua sanontansa kuuluu: ”Anna miehelle kala niin annat hänelle ruokaa yhdeksi päiväksi; opeta mies kalastamaan niin annat hänelle ruokaa koko elämäksi” ja ”Ennakoi köyhäinapu estämällä köyhyys”.

Rambam sanoi, että teshuva merkitsee palaamista tilanteeseen, jossa olemme epäonnistuneet, niin että emme tee enää samaa virhettä. Se tarkoittaa siis sitä, että saamme uuden mahdollisuuden toimiaksemme tällä kertaa oikein. Koskaan ei ole myöhäistä tehdä teshuva. Rambamin sanoin: ”Vaikka ihminen olisi tehnyt syntiä koko ikänsä, mutta katuu kuolinpäivänään, hän saa kaikki syntinsä anteeksi” (Yad,Teshuvah 2:1). Tämän vuoksi Rosh HaShanaan ja Jom Kippuriin yhdistetään ilo.

Kun kristityt ja juutalaiset oppineet puhuvat ”Herran luo palaamisesta”, he ovat itse asiassa enimmäkseen samaa mieltä. Voisi luulla, että nämä kaksi leiriä eivät voisi olla koskaan samaa mieltä kansojemme likaisen historian vuoksi, mutta mitä tulee teshuvaan käsitykset ovat täsmälleen samat kristinuskossa ja judaismissa.

On kiinnostavaa ja lohdullista tietää, että juutalaisen kansan paluu Jumalansa luo on kaunis liturginen tapahtuma. Kun Shema-rukousta lausutaan, tottelemattomuudestamme johtuvaan suruun sekoittuu lohdutusta. Meidän historiamme on itsepäisyyden ja nöyrtymättömyyden osoitusta Kaikkivaltiaan edessä, joka on antanut meille elämän. Hän on kuitenkin armollinen ja anteeksiantava Jumala. 

Messiaan ruumiin keskuudessa on samoin paljon esimerkkejä kurittomuudesta. Esimerkiksi ristiretket. Jerusalemin saarto oli vain yksi monista sodista, joita käytiin Pyhän maan puhdistamiseksi islamista ja juutalaisista, Kristuksen tappajista. Vuosien 1095 ja 1291 välisenä aikana vaikuttaneet paavit janosivat jostain syystä valtaa. Heidän vanhurskas suuttumuksensa johti heidät kauas täydellisen, ylösnousseen Messiaan teoista. Heidän hyvistä ja pahoista toimistaan huolimatta, joihin he ryhtyivät irrottaakseen itsensä Jeesuksen puhtaudesta, juutalaiset ovat yhä täällä.

Kun olin nuori poika, pelkäsin kuollakseni kristittyjä. Lähdin heprealaiseen kouluuni vasta kun valtiollinen koulu oli alkanut. Minun täytyi kävellä irlantilaisen ja italialaisen lähiön halki. Katolisilla irlantilaisilla oli tapana ajaa minua takaa ja siepata hepreankieliset kirjani. ”Katsokaa, juutalainen ja hänen juutalaiset kirjansa!”, he huusivat ja moukaroivat minua nyrkein ja sanoin: ”Sinä juutalainen tapoit Kristuksen!” Italialaiset eivät olleet sen parempia: ”Kuules, juutalainen, me kostamme sinun murhaamasi Jeesuksen kuoleman!”

Jos lapsena halusin kaikin voimin vältellä jotain, se oli Jeesus. Kuvitelkaa järkytystäni, kun sain kuulla, että Jeesus oli juutalainen mies niin kuin minäkin. Ymmärsin, että en minä häntä tappanut vaan minun syntini, eikä ainutkaan ihminen voinut välttää tätä syytöstä. ”Sydän on petollisempi kaikkea muuta ja parantumattoman paha” (Jer. 17:9).

Liturgia, juutalaisten paluu Jumalan yhteyteen, on ovi, jonka kautta kaikkien ihmisten täytyy tulla. Juutalaiset ja maailman kansat hyväksytään samoin perustein. Kaikkien uskovien velvollisuus on tehdä teshuva.

Yhtä tärkeää on pitää kiinni tapaamisista Kuninkaan kanssa! Minä vietän sovitun ajan ”Nimen, HaShem,” kanssa. Muistammeko häntä, että hän muistaisi meitä? Aika, jossa elämme, on pelottava. Niin kuin Jesaja näki ennakolta, ihmiset sanovat ”hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi” (Jes. 5:20). Mutta, minä elän Herran hyvin pikaisen ”paluun” odotuksessa.

Sitä odottaessamme, ”ne, jotka eivät ota historiasta opikseen, ovat tuomitut toistamaan sitä!” (George Santayana, 16.12.1865.)

Artikkelin kirjoittaja, Jonathan Settel, on kansainvälisesti tunnettu laulaja, jonka sydämen palo Jumalan puoleen innoittaa uskovissa yhä suurempaa rakkautta Jumalaa kohtaan. Hänen maailmanlaajuinen palvelutyönsä keskittyy Messiaan ruumiin yhdistämiseen ja antisemitismin paljastamiseen seurakunnassa. Hänen palvelutyönsä auttaa uskovia löytämään uskonsa juutalaiset juuret messiaanisen ylistyksen ja opetuksen kautta. Jonathan asuu vaimonsa Sharonin kanssa Dallasissa, Teksasissa.

TESHUVA: Katumisen ilo

Elämän suuret u-käännökset, jotka vievät

meidät takaisin Jumalan luo

Kirj. Richard Booker, fil.tri 

”Etsikää Herraa silloin, kun hänet voidaan löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä. Jumalaton hylätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran luo,niin hän armahtaa, ja meidän Jumalamme luo, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta” (Jesaja 55:6-7).

Oletko joskus autolla ajaessasi tajunnut äkkiä kääntyneesi väärään suuntaan? Varmaan kaikki olemme. Ja jos olet kääntynyt väärästä liittymästä moottoritiellä, sinun on ehkä ajettava pitkäkin matka ennen seuraavaa liittymää voidaksesi tehdä u-käännöksen ja päästäksesi oikealle tielle.

Minulle kävi kerran näin, kun Peggy pyysi minua ajamaan, koska hänen piti lepuuttaa silmiään. Peggy on meistä se joka yleensä ajaa, koska minä olen liikaa taivaallisissa ollakseni hyödyksi maallisissa, eikä minun kyydissäni ole varmuutta siitä, minne päädytään. Mutta koska olimme moottoritiellä, jossa oli mahdollista kulkea vain yhteen suuntaan, eikä matkaan liittynyt kääntymisiä, hän luotti siihen, että selviäisin kyllä. Kun olin ajanut kaksi tuntia väärään suuntaan, hän heräsi ja odotti näkevänsä merkkejä siitä, että olimme lähestymässä määränpäätä. Mitä vielä! Olin ajanut jo melkein takaisin sinne, mistä olimme lähteneet. IiK! Minun oli käännyttävä ympäri ja ajettava taas kaksi tuntia päästäksemme sinne, mistä olimme lähteneet matkaan. Sen jälkeen Peggy ei ole päästänyt minua rattiin.

Tämä on heprean sanan teshuva taustalla oleva ajatus. Se tarkoittaa palaamista, kääntymistä ympäri, kääntymistä takaisin, vastakkaiseen suuntaan menemistä jne. Koska heprean sana paluulle on shuv, teshuva merkitsee paluuta Jumalan luo. Kristillisessä kielessä käytämme sanaa ”katua, katumus”. Siihen liittyvä heprean sana on chet, joka tarkoittaa ”mennä harhaan”. Teshuva eli katumus tarkoittaa siis sitä, että lopetamme harhailun ja palaamme Jumalan luokse. Meidän maassamme tarvitaan todella paljon teshuvaa, jos odotamme saavamme Jumalan siunauksia. Sama pätee henkilökohtaiseen elämäämme. Puhukaamme siis teshuvasta eli katumuksesta.

Katuminen versus valittelu

Katumukseen sisältyy siis ajattelutapamme ja toimintatapojemme muuttaminen. Se merkitsee sitä, että käännymme meitä kauas Jumalasta vievästä elämästä elämään, joka johdattaa meitä Jumalaa kohti. Tähän sisältyvät sanamme, ajatuksemme ja tekomme. Juutalaisittain teshuva eli katumus on kolmivaiheinen prosessi: 1) tunnustamme, että olemme joutuneet harhaan, 2) käännymme eli palaamme Jumalan luo ja 3) sitoudumme pidättäytymään syntisistä sanoista, asenteista ja/tai teoista. Jos olemme sanoillamme, asenteellamme tai teoillamme vahingoittaneet tai loukanneet toista ihmistä, lisäämme vielä neljännen askeleen hyvittämällä tekomme sille henkilölle, jota olemme loukanneet. Katuminen eroaa selvästi valittelusta. Valittelu on sitä että olemme pahoillamme kiinnijäämisestä.

Ajatelkaamme klassista perhetilannetta, kun äiti on kieltänyt lapsia syömästä enää lisää mielipipareitaan. Tunnette tarinan lopun. Lapset eivät voi millään vastustaa kiusausta. Heti kun äiti lähtee huoneesta ja reitti on selvä, lapset rientävät välittömästi piparipurkille. Maiskis nam-nam! Ja sitten äiti tuleekin takaisin ja ”tapaa heidät itse teosta”. 

Lapset jähmettyvät paikoilleen. Mutta pian he järkiintyvät ja pyytävät anteeksi ja lupaavat, etteivät he enää koskaan tee niin. (Montako kertaa olet kuullut tuon lupauksen?) Äiti oivaltaa heti, että he vain juonivat välttääkseen selkäsaunan, sillä hän muistaa käyttäneensä samaa keinoa oman äitinsä kanssa. Vanhemmat tietävät, että lapset eivät kadu sitä, että pistivät kätensä piparipurkkiin vaan sitä, että jäivät kiinni.

Olen palvellut vuosien saatossa monia ihmisiä, jotka ovat selvästikin pahoillaan synnin seurauksista elämässään. He ovat olleet pahoillaan jopa synnistä. Mutta he eivät tahdo tehdä teshuvaa, todella katua syntiä. Aito katuminen edellyttää muutosta sekä asenteissa että toimissa. Johannes Kastaja sanoi: ”Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy” (Matt. 3:8). Paavali näki, miten Korintin uskovat kamppailivat tämän ongelman kanssa, ja hän kirjoitti heille: ”Jumalan mielen mukainen murhe näet saa aikaan parannuksen [katumuksen], joka koituu pelastukseksi ja jota ei tarvitse katua. Maailman murhe sen sijaan tuottaa kuoleman” (2. Kor. 7:10).

Katumuksen tuottama ilo

Raamatussa puhutaan katumuksesta ja parannuksen teosta paljon enemmän kuin me puhumme. Tiedämme kyllä miksi. Meistä ei ole mukavaa ajatella parannuksentekoa, koska se muistuttaa meitä siitä, että me saatamme toimia joissain asioissa väärin. Meistä katuminen ja parannuksen teko on jotain negatiivista. Mutta katuminen on yksi kaikkein myönteisimmistä teoista vaelluksessamme Jumalan yhteydessä. Pietari sanoo: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” (Ap.t. 3:19). Jos tahdomme Jumalan olevan läsnä elämässämme, jos tahdomme saada virvoitusta Herralta, meidän täytyy,jos on tarpeen, tehdä u-käännös puheissamme, ajattelussamme ja toimissamme.

Siksi olen pannut tälle kappaleelle otsikoksi Katumuksen tuottama ilo. Miettikää sitä. Kun ajat autolla ja tajuat kääntyneesi väärään suuntaan ja käännyt sitten ympäri, etkö ollutkin iloinen siitä, että tajusit erehdyksesi ja olet nyt matkalla oikeaan suuntaan? Minä ainakin olin, kun olin tajunnut ajaneeni väärään suuntaan ja pääsin vihdoin takaisin lähtöpisteeseen. Niin oli Peggykin. Ilomme oli yhteinen. Sama pätee katumukseen. Se on iloa ja virvoitusta Jumalan läsnäolossa. Jeshua sanoo itse asiassa, että taivaassa riemuitaan, kun ihmiset katuvat syntejään ja palaavat Jumalan luo (Luuk. 15:7,10).

Sepä onkin mielenkiintoinen huomio. Testamenttien välinen aika oli noin 400 vuotta. Tuona aikana Jumala ei puhunut ihmisille. Neljänsadan vuoden jälkeen Jumala vihdoin puhui. Arvatkaa, mitä Hän sanoi – ”Tehkää parannus!” Tuskin ihmiset sitä halusivat kuulla. Se ei vaikuta kovin rakentavalta eikä virvoittavalta.

Johannes Kastaja julisti Jumalan sanan: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 3:2). Uskonnollinen media ei antaisi ikinä Johannes Kastajalle suunvuoroa kanavallaan. Sanottaisiin, että hän on liian kielteinen. Media haluaa sellaisia ihmisiä, joiden sanoma on ihmisten mieleen ja korvasyyhyyn. Mutta muistattehan, että Jeshua aloitti oman palvelutyönsä aivan samalla sanomalla: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 4:17). Kuinkahan moni pastori antaisi Jeshuan puhua seurakunnassaan? Mitä opimme tästä: oikeat profeetat eivät ole suosittuja, heitä vainotaan.

Katuminen on lääkettä siihen mikä meitä piinaa

Katumisen siunaus on siinä, että sen ansiosta me vapaudumme Saatanan painostuksesta ja hengellisistä linnakkeista, jotka piinaavat mieltämme, lamauttavat tunteemme ja vangitsevat tahtomme. Voimme myös kokea ruumiillista tervehtymistä ja parantumista. Luemme Markuksen evankeliumista, että kun Jeshua lähetti opetuslapsensa palvelemaan kansaa, parannuksenteko oli ehto Jumalan siunausten saamiseksi. ”Niin he lähtivät ja saarnasivat, että ihmisten oli käännyttävä. He ajoivat ulos monta riivaajaa, voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät” (Mark. 6:12-13). Tämä myönteinen näkökulma katumuksesta mielessämme voimme nyt nähdä, että kyse on todellakin hyvästä uutisesta. Mutta kuinka kääntyminen, parannuksenteko, toimii meidän elämässämme?

Kääntymisen seuraus: mielemme uudistuminen

Parannuksenteko tapahtuu sielussamme, johon sisältyvät mieli, tunteet ja tahto. Pyhä Henki aloittaa meissä työn tuodessaan taivaan todellisuuden tomumajaamme. Pyhä Henki aloittaa meidän mielissämme uudistustyönsä. Hän uudistaa mielemme niin, että ajattelutapamme muuttuu. Hän käyttää Jumalan Sanaa muuttaakseen lihallisen ja itsekeskeisen ajattelumme hengelliseksi ja Jumala-keskeiseksi. Psalmi 119:9 opettaa: ”Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että noudattaa sinun sanaasi.” Ja edelleen: ”Olen kätkenyt sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan” (119:11). Kun me mietiskelemme Jumalan Sanaa, Pyhä Henki uudistaa mieltämme niin ettemme enää ajattele niin kuin maailma ajattelee, vaan Jumalan ajatukset ja tiet täyttävät mielemme. Meidän on löydettävä uudelleen siunaus, joka kätkeytyy Jumalan Sanan mietiskelyyn (Joos. 1:8-9). Mietiskely on sitä, että ajattelemme ja toistamme jatkuvasti Jumalan Sanaa niin että siitä tulee luonnollinen osa elämäämme.

Miksi Jumala tahtoo meidän mietiskelevän Hänen Sanaansa ja uudistavan siten mielemme? Siitä syystä, että me emme luontaisesti ajattele niin kuin Hän ajattelee. Jumala sanoo sen näin: ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra, sillä niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne” (Jes. 55:8-9). 

Muistatte ehkä mitä apostoli Paavali kirjoittaa: ”Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehotan siis teitä, veljet: Antakaa ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkää mukautuko tämän maailmanajan menoon, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, jotta voisitte tutkia, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room. 12:1-2).

Tunteet kuriin

Kun Pyhä Henki synnyttää näitä Jumalan ajatuksia mieleemme, Hän tuomitsee tunteemme, niin että tahdomme luopua tuhoisista, kielteisistä voimista elämässämme ja kääntyä seuraamaan Jumalan myönteisiä arvoja. Me tarvitsemme Pyhän Hengen apua tuomitaksemme tunteemme, sillä synti voi sokaista meidät hengellisesti ja tylsyttää mielemme niin, että emme ajattele selkeästi, ja kovettaa sydämemme Jumalalta ja ihmisiltä.

Pyhän Hengen tehdessä hiljaista työtään tunteittemme kääntämiseksi Jumalan mielen mukaisiksi me huomaammekin haluavamme kääntyä pois tieltä, joka vie meitä poispäin Jumalasta, ja käydä tietä, joka vie kohti Jumalaa. Kun suuntaamme ja keskitämme ajatuksemme ja tunteemme Jumalaan, Pyhä Henki näyttää meille ne asenteemme, jotka eivät miellytä Jumalaa. Kun tulemme yhä tietoisemmiksi Jumalasta, käännymme pois tunnepitoisesta kiintymyksestämme syntiin ja maallisiin houkutuksiin, ja tahdomme vain Jumalan asioita. Alamme kiinnittyä taivaallisiin maallisten sijaan (Kol. 3:2).

Kun mielemme ja tunteemme uudistuvat, Jumalan mielen mukaisista asioista tulee meille paljon tärkeämpiä kuin maailman asioista. Ennen niin tärkeät maailmalliset huvitukset ja harrastukset eivät olekaan enää tärkeitä, koska tärkeysjärjestyksemme on nyt toinen. Tahdomme elää Jumalan mielen mukaista elämää. Alamme ihan oikeasti vaeltaa Johanneksen kehotuksen mukaan: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmien halu ja elämän korskeus, se ei ole Isästä vaan maailmasta. Maailma katoaa himoineen, mutta joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti” (1. Joh. 2:15-17).

Tahdonvoimaa

Kun Pyhä Henki on uudistanut tunteemme, Hän antaa voiman tahdollemme, niin että pystymme muuttamaan puhettamme, asenteitamme ja tekojamme. Jos olet niin kuin minä, olet ehkä yrittänyt muuttaa omassa voimassasi ja omalla päättäväisyydelläsi ja tahdonvoimallasi itsessäsi niitä piirteitä, joista et pidä. Onnistuiko se? Eipä juuri. Apostoli Paavalilla oli sama ongelma. Hän kertoo Roomalaiskirjeen luvussa 7, että hän kyllä tietää, mikä on oikein, mutta ei tunnu pystyvän tekemään sitä. Ja hän tietää mitä hän tekee väärin, mutta ei tunnu pystyvän lopettamaan väärintekemistään. Kuulostaako tutulta?

Meidän ongelmamme on se, että me kyllä saatamme haluta tehdä Jumalan tahdon mukaan mielessämme ja tunteissamme, mutta emme vain kykene siihen omin avuin. Tarvitsemme apua ylhäältä. Mutta kun tunnustamme syntimme ja nöyrrymme Jumalan edessä, Hän lähestyy meitä ja auttaa meitä (Jaak. 4:8).

Pyhä Henki antaa meille voimaa ja virtaa, niin että pystymme noudattamaan Jumalan tahtoa. Eikä näin tapahdu vain kerran, vaan se on elämäntapa, kun luovuttaudumme päivittäin Jumalalle ja pyydämme Pyhää Henkeä täyttämään meidän sielumme kokonaan jumalallisella läsnäolollaan. Sen vuoksi apostoli Paavali kirjoitti ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä” (Ef. 5:18).

Tässä Paavalin tekstissä sana ”täyttykää” on alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä kestomuodossa, eli se tarkoittaa olla jatkuvasti Hengen täyttämä. Vasta silloin voimme vaeltaa Jumalan yhteydessä tavalla, joka miellyttää Häntä ja tuo Hänen runsaan siunauksensa elämäämme. Tai niin kuin Paavali kirjoitti Galatian uskoville:”Minä sanon, vaeltakaa Hengess, niin ette toteuta lihan himoa” (Gal. 5 16)

Tämä on kumppanuutta Jumalan kanssa. Me lähestymme Häntä ja Hän lähestyy meitä. Ihmiset sanovat usein: ”Minä odotan Jumalaa.” Useimmiten on niin, että Hän odottaa meitä. Paavali nitoo yhteen Jumalan ja ihmisen välisen kumppanuuden näillä Filippin uskoville kirjoittamillaan sanoilla: ”Siksi, rakkaani, niin kuin olette aina olleet kuuliaisia, ei vain minun läsnä ollessani vaan vielä enemmän nyt, kun olen poissa, ahkeroikaa peläten ja vavisten oman pelastuksenne hyväksi. Jumala itse vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi” (Fil. 2:12-13). 

Jumala haluaa siunata meitä yltäkylläisellä elämällä, mutta se on meillä vasta kun käännymme – teshuva. Johannes rohkaisee meitä näin: ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1. Joh. 1:9). Pyytäkäämme Pyhää Henkeä paljastamaan meille kaikki se, mikä ei tuota kunniaa Herrallemme.

Kun etsimme Hänen apuaan muuttaaksemme ajatteluamme, sisäisiä tunteitamme ja itsepäistä käyttäytymistämme, Jumala ottaa meidät hoitoonsa täydellisellä rakkaudellaan; tämä on parannuksenteon hyvä uutinen. Jumalan sana meidän kansallemme ja meille itse kullekin on yhä: ”...mutta minun kansani, jota kutsutaan minun nimelläni, nöyrtyy ja rukoilee ja etsii minun kasvojani ja kääntyy [teshuva] pahoilta teiltään, niin minä kuulen taivaassa, annan anteeksi sen synnit ja teen sen maan jälleen terveeksi” (2. Aikak. 7:14). 

TESHUVA: Jumalan Kuningaskunnan esiin murtautuminen

Pelastuksen portin avaaminen koko maailmalle

Kirj. Tri John A. Looper

Matteuksen luvussa 11 Jeesus sanoo jotain merkittävää Johannes Kastajasta ja hänen profeetallisesta palvelutyöstään Israelin Jumalan messiaanisen inkarnaation edelläkävijänä: ”Mitä te lähditte erämaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä te lähditte katsomaan? Hienoihin vaatteisiin pukeutunutta miestäkö? Hienosti pukeutuneet ovat kuninkaanlinnoissa. Vai mitä sitten lähditte kasomaan? Profeettaako? Todellakin! Minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu: ´Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän valmistaa tien sinun eteesi.´ Totisesti minä sanon teille: ei ole naisista syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja, mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Mutta Johannes Kastajan päivistä asti on hyökätty taivasten valtakuntaa vastaan ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti ennustaneet, ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon” (Matt. 11:7b-15). 

Jeesus nimeää Johannes Kastajan ensin viimeiseksi Vanhan testamentin profeetaksi. Hän sanoo jopa, että kukaan ennen Johannesta olleista ei ollut Johannesta suurempi, mutta että vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin Johannes. Jeesus puhui kaiken tämän siksi, että taivasten valtakunta oli murtautumassa esiin Israelin Messiaan ilmestyessä maan päälle. Jumalan suurin ihminen ja ihmisen suurin Jumala! Johannes Kastaja meni Jordanille saarnaamaan: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”(Matt 3:2,8). Jesajaa lainatessaan Jeesus tunnustaa Johanneksen selvästi siksi profeetaksi, joka olisi tuleva ”Elian hengessä ja voimassa” valmistamaan tietä lihaksi tulleelle Jumalalle/ihmiselle, sukulunastajalle, kaikkien aikojen toivolle, Israelin Jumalalle ja pelastukselle – Jeshua ben Elohimille (Jes. 40:3; Mal. 4:5-6; Luuk. 1:13-17). Täytettyään 30 vuotta – ikä jossa rabbit juutalaisen kulttuurin mukaan aloittivat julkisen toimintansa – Jeesus astui esiin ja julisti: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Luuk.3:23, Matt. 4:17).

Toiseksi, Jeesus sanoo ytimekkäästi ja erehtymättä, että ”kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti ennustaneet”. Tämä on perustus vakiintuneelle uskolle Raamatun profetian vahvistettuun kaanoniin. Jeesuksenkin profetiat evankeliumeissa, varsinkin Vuorisaarnassa (Matt.24 ja 25), ja Johanneksen profetiat Ilmestyskirjassa ovat lainauksia ns Vanhasta testamentista eli Heprealaisesta Raamatusta.

Kolmanneksi, Jeesus sanoo: ”Johannes Kastajan päivistä asti on hyökätty taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkäjät tempaavat sen itselleen.” Nyt herää kysymys, miksi Jumalan Poika maan päällä ollessaan sanoisi noin? Itse asiassa Jeesus siteerasi suoraan profeetta Miikaa, Miika 2:12-13.

Tien aukaisija ja Messias Kuningas

Jeesus toi julki yhden Johannes Kastajan voimallisimmista ja dramaattisimmista teoista, kun hän viittasi Miikan profetiaan. Se oli vaikuttava ilmoitus Herran laumasta, Israelista, ja tien aukaisijan tulemisesta ja hänen jälkeensä tulevasta Messias Kuninkaasta, joka on Daavidin poika ja samalla ben-Elohim, Jumalan Poika. Huomatkaa, mitä Miika sanoo:

”Totisesti minä kokoan Jaakobin, minä kerään tarkoin Israelin jäännöksen. Minä saatan sen yhteen kuin lampaat tarhaan, kuin lauman laitumelleen. Silloin on ihmisten kohina. Tien aukaisija käy heidän edellään. He raivaavat tiensä, kulkevat portille ja menevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa kulkee heidän edellään ja Herra on heidän johtajanaan” (Miik. 2:12-13). 

Messias Jeesus viittaa Israelin tilaan Hänen ensimmäisen tulemisensa aikana. Miika sanoo, että kun aika on kypsä Messiaan tulemiselle, Israel olisi kuin lammaslauma aitaukseen suljettuna, toisiaan tönien ja pyrkien murtautumaan aidan läpi vihreille laitumille ja kirkkaiden vesien äärelle, vapaiksi Rooman valtakunnan kuristuksesta – tuon Danielin kirjan profetiassa mainitun neljännen valtakunnan otteesta, kun kivi irtoasi vuoresta ihmiskäden koskematta, ja Jumalan Poika sikiäisi ja syntyisi yliluonnollisesti (Dan. 2; Gal. 4:4-5).

Tämä on syy siihen, että kun Rooma alkoi hallita Välimeren aluetta, Lähi-itää, Vähä-Aasiaa, Eurooppaa, pohjois-Afrikkaa ja kaukaisempiakin alueita, Israelin Messiaan oli aika ilmestyä. Israelin viisaat olivat tulkinneet oikein Raamatun kirjoitukset. Tämä on syy siihen, että testamenttien välisenä aikana, kuin myös kahtena vuosisatana Jeesuksen tulon jälkeen, nousi monia vääriä messiaita. Israelin viisailta ja oppineilta jäi huomaamatta Danielin kirjan ja Jesajan kirjan eksegeesissä kuitenkin se seikka, että Messias tulisi ensin kärsivänä 

Lunastajana ja Pelastajana, ennen kuin hän tulisi sitten toisen kerran kuninkaitten Kuninkaana ja herrojen Herrana.

Tämä profetia herättää kysymään, kuka oli tien aukaisija ja kuinka tien aukaisija murtautui lampaitten aitaukseen ja vei ne sitten ulos aitauksesta. Mikä oli tämän Elohimille, Kuninkaalle, tietä valmistavan tienaukaisijan sanoma ja mitä keinoja hänellä oli? Kuningas on lammaslauman omistaja, joka kulkee lauman halki ja menee heidän edelleen johdattamaan heitä niin kuin Psalmissa 23 sanotaan. Johannes Kastajan, tienaukaisijan, sanoma oli ”Kääntykää, tehkää parannus!”

Kuningaskunta murtautuu esiin ja murtaa lampaitten aitauksen jumalallisen katumuksen voimasta. Sekä Johannes, tien aukaisija, että Messias Jeesus julistivat Israelille, Jumalan lammaslaumalle: ”Kääntykää, taivasten valtakunta on tullut lähelle.” Kuinka valtakuntaan, kuningaskuntaan, murtaudutaan ja raivataan tie sinne väkisin? Katumalla! Kuinka voi kuningaskunta murtautua kaikkiin maailman kansakuntiin? Katumuksen evankeliumi saa aikaan sen, että kuningaskunta – Herran lammaslauma – tunkeutuu kansakuntien linnoituksiin ja murtautuu esiin vanhurskaudessa!

Kääntykää kohtaamaan Jumala

Ilman katumusta ihminen ei voi saada anteeksi, ei voi muuttua eikä syntyä uudesti Hengessä Jumalan pojaksi tai tyttäreksi. Kun ihminen ottaa vastaan tämän pelastuksen, ovi avautuu Jumalan kuningaskuntaan ja uskovista tulee kanssaperillisiä Jumalan Pojan kanssa Herran ikuiseen kuningaskuntaan (Dan. 7:13-14; Joh. 14:1-3). Aina kun Herran lammaslauma, Israel, harhautui pois Herran teiltä, hän huusi aina heille: ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset” (Jer. 3:22). Heprean kielen käyttämä ”luopuneet” sanaa vastaava sana on ”meshubah” (Hebrew Chaldean Lexicon of Brown-Driver-Briggs, H4878), joka merkitsee ”kääntyä pois, kääntyä takaisin”. Katumuksessa Herran tykö palaminen määritellään samassa kirjassa sanaksi ”shuv”, eli ”kääntyä ympäri, palata, mennä takaisin, kohtaamaan”. Luopunut (luopio) on kääntänyt selkänsä Jumalalle. Katumus – Jumalan mielen mukainen murhe – merkitsee ympärikääntymistä ja Jumalan kohtaamista kasvoista kasvoihin (panim-el-panim, 1. Moos. 32:30; 33:10)! Ihminen luotiin alunperin henkilökohtaiseen suhteeseen Herran kanssa ja vaeltamaan joka päivä Herran yhteydessä – hänen Edenin puutarhassaan – hänen Poikansa kuningaskunnassa, yhteyden kuningaskunnassa. 

Kun Johannes kastoi ihmisiä Jordanissa, jokainen kaste oli osoitus suuresta maantieteellisestä kohteen vaihtumisen oppitunnista. Kun ihmiset Johanneksen auktoriteetin alla astuivat Jordaniin, heillä oli silmiensä edessä itäranta Sinin autiomaan suuntaan. He upottautuivat virtaan ja kääntyivät sitten 180 astetta niin että he nyt katselivatkin Luvattua maata, ja he astuivat takaisin Israelin kuningaskuntaan. Miksi Johannes käytti juuri Jordan-jokea? Ensiksikin se oli paikka, jossa vedet jakaantuivat, kun arkkia kantavat papit astuivat jokeen, ja Israelin lapset pääsivät Kanaaninmaahan. Johanneksen kastamat ihmiset siis lähtivät ensin maasta ja palasivat sitten katuen.

Toiseksi, profeetallinen vastaus on, että Jordanin elävät vedet virtasivat alas Kuolleeseen eli Suolamereen, jossa ne sitten kuolisivat. Elävät vedet, jotka kastoivat heidät Messiaan kanssa yhtälaiseen kuolemaan ja hänen kanssaan yhtälailla nostivat kuolleista (uuteen elämään), pesivät pois heidän syntinsä hänen veressään, minkä ulkonaisena osoituksena on vesikaste, ulkoinen osoitus sisäisesti vaikuttavasta armosta. Kun Jeesus oli pessyt pois heidän syntinsä, heidän syntinsä oli annettu heille anteeksi ikuisiksi ajoiksi. Heidän syntinsä pestiin heistä pois ja ne kulkeutuivat kuolemaan Herran anteeksiantamuksen ja armon Kuolleessa meressä, niin että heidän syntiluettelonsa oli pyyhitty puhtaaksi ikuisiksi ajoiksi: ”..ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli vastustajamme. Sen hän otti pois tieltä ja naulitsi ristiin” (Kol. 2:14).

Teshuva: Kääntymyksen evankeliumi 

Toinen heprean sana katumukselle, kääntymykselle, on teshuva, jonka kirjaimelllinen merkitys on ”kääntyä tai palata”. Tämä sana liittyy erityisesti yhteen Jahven juhlaan. Teshuva on se 40 päivän jakso, joka alkaa Elul-kuun, Raamatun kuunkierron mukaisen kalenterin kuudennen kuukauden, ensimmäisenä päivänä. Ensimmäiset 30 päivää tästä jaksosta kattavat ajan seitsemännen kuukauden, Tishrin, ensimmäiseen päivään, jolloin on Pasuunansoitonjuhla (Hag Shofarim). Se on myös Rosh HaShana eli Uusi vuosi. Tämä Uusi vuosi erottuu liturgisesta uudesta vuodesta, joka alkaa ensimmäisessä eli Nisan-kuussa, ennen kahdeksanpäiväistä Pääsiäisjuhlaa (2. Moos. 12). Neljäkymmentä päivää kestävän Teshuvan viimeisiä kymmentä päivää kutsutaan nimellä ”Pelon tai kauhun päivät”. Tämä jakso alkaa Pasuunansoitonjuhlasta ja kestää Suureen sovituspäivään, Jom Kippuriin, Tishrin 10. päivään. Näiden viimeisten katumuksen päivien aikana juutalaisia kehotetaan käymään läpi koko elämänsä katuen, koska Elämän kirja ja Tekojen kirja avattiin tuomitsemaan vanhurskaasti näiden kymmenen kauhun päivän aikana. Juutalaisen perinteen mukaan nämä kirjat suljettiin Suurena sovituspäivänä. Tämän vuoksi näiden päivien aikana juutalaiset tervehtivät toisiaan ”Kirjoitettakoon nimesi” tai ”Älköön nimeäsi koskaan pyyhittäkö pois”.

Tämä juutalainen perinne avaa meidän kristittyjen ymmärrystä. Johannes Kastaja oli harras juutalainen niin kuin Jeesuskin oli. Ei Johannes noin vain päättänyt eräänä aamuna herätessään: ”Onpa kaunis kesäpäivä, oikein hyvä päivä lähteä Jordanille evankelioimaan ja kastamaan muutama uusi opetuslapsi.” Ei toki. Oli tämä määrätty vuosittainen 40-päiväinen katumuksen aika, teshuva – ja tämä oli se ajankohta, jolloin Johannes varmastikin meni Jordanille saarnaamaan Katumuksen evankeliumia. Koko Israel olisi silloin liikkeellä ja valmistautuisi teshuvaan ja seitsemännen kuukauden Suureen juhla-aikaan. Huomatkaa, mitä sanotaan Johanneksesta ja Jeesuksesta: ”Niinä päivinä Johannes Kastaja tuli ja saarnasi Juudean erämaassa. Hän sanoi: ´Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!´…Siihen aikaan Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen luo hänen kastettavakseen…Sitten Henki vei Jeesuksen ylös autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen tuli lopulta nälkä” (Matt. 2:1-2,13; 4:1-2). 

Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen ilmeisimmin teshuva-päivien alussa, kun Israel vaelsi Jordanille, Juudean erämaahan, kuulemaan tätä uutta profeettaa Johannes Kastajaa ja saamaan häneltä kasteen. Mielenkiintoista on myös, että Johannes saarnasi ja kastoi Juudean erämaassa, juuri siellä, missä Joosua ja Israelin lapset ylittivät Jordanin Luvattuun maahan. Jeesus vietti 40 päivää erämaassa Jerusalemin ja Jerikon välimaastossa, johon kuningas Daavid viittaa psalmissa 23 ”kuoleman varjon laaksolla”. Kaikki juutalaiset olisivat synagogissaan Suurena sovituspäivänä, joka on ainoa Israelilta vaadittu paastopäivä Pyhien Kirjoitusten mukaan.

Neljäkymmentäpäiväisen erämaassa olonsa jälkeen Jeesus meni Kapernaumissa synagogaan ja nousi bemalle lukemaan, ”niin kuin hänellä oli tapana” Kirjoitusten mukaan (Luuk. 4:16). Jeesus pyysi sitten profeetta Jesajan kääröä ja alkoi lukea Jesaja 61:stä. Jotkut ovat sitä mieltä, että tämä jakso oli osa tavanmukaista Jom Kippurina luettavaa Kirjoitusten kohtaa. Mutta tällä kertaa asiat sujuivat toisin. Istuuduttuaan Jeesus sanoi, kaikkien katsoessa häntä tarkkaavasti: ”Tänä päivänä nämä sanat ovat toteutuneet teidän korvienne kuullen” (Luuk.4). Hän oli aloittamassa profeetallisesti palvelutyönsä Ylä-Galileassa, Israelin ja Syyrian rajalla, samarialaisten keskuudessa, jotka olivat sekakansaa sekä juutalaisista että pakanataustaisista esi-isistä. Kristus Jeesus ei tullut pelastamaan vain Israelia synneistään vaan sovittaakseen myös koko maailman synnit.

Yksi suurimmista merkeistä, joiden Jeesus sanoi liittyvän aikakausien loppuun, löytyy Matteukselta: ”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan koko maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu” (Matt. 24:14). Kuinka oikeudenmukainen ja laupias meidän taivaallinen Isämme onkaan! Vaikka Herran armo, laupeus ja rakkaus ovat todellisia ja ihmeellisiä, ne eivät voi tehdä tyhjäksi Jumalan tuomiota ja oikeutta, eivätkä ne sulje pois toisiaan, kun hän tuomitsee vanhurskaasti.

Tien aukaisija (Elia/Johannes) ja Messias Jeesus huutavat yhä kaikille, jotka tahtovat kuulla: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! Tehkää kääntymyksenne arvoista hedelmää!”

Teshuva: Valoa kohti kääntyminen

Katumus ja hengellisen fotosynteesin prosessi

Kirj. Leon W. Mohammed, fil.tri

Verbi ”katua” on hepreaassa ”shuv”, joka merkitsee ”kääntyä takaisin tai kääntää takaisin” (eli pois jostain), sekä transitiivisena että intransitiivisena, kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti (eikä ajatuksen ´paluusta´ tarvitse olla lähtökohtana). Ei-uskovalle se tarkoittaa, että hän valitsee ottaa vastaan Messiaan pelastuksen armon ja siten astuu taivasten kuningaskuntaan ihmislihan verhon kautta. Tämä 180-asteinen kääntyminen julistaa, että tämä henkilö on jättänyt pimeyden maailman ja on nyt taivaan kansalainen ja valon lapsi. Se on liittymissopimus tai paremminkin ikuinen liitto. Sen voi rikkoa vain se, joka ottaa vastaan Herran henkilökohtaisena pelastajanaan. Mikään muu voima ei voi irrottaa ihmistä tuosta korkeasta asemasta. Vain uudestisyntynyt katuvainen voi luopua tuosta liitosta.

Pimeydestä Jumalan ihmeelliseen valoon pääsemistä (1. Piet. 2:9; Kol. 1:13) voi verrata siihen luonnolliseen prosessiin, jossa kasvit taipuvat valoa kohti ja tuntuvat kaikin voimin haluavan paistatella tuossa valossa. Kasveilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiytyä valoon. Ne pyrkivät pysymään valossa voidakseen kasvaa, kehittyä ja saada ravintoa. Jumala on istuttanut kasveihin tietyn määrän kasvi-/biologista älykkyyttä, joka saa ne valitsemaan valon. Meillä ihmisillä on vapaa tahto, siksi meidän täytyy itse valita, käännymmekö valoon vai valitsemmeko sen sijaan pimeyden.

Jumala sanoo 5. Moos. 30:19:ssä: ”Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitse siis elämä,että sinä ja sinun jälkeläisesi saisitte elää.” Jumala haluaa meidän valitsevan hänen valonsa, niin että meistä voi tulla elävän veden äärelle istutettuja puita, jotka paistattelevat vanhurskauden auringossa, joka antaa ravintoa ja joka parantaa ne, jotka kääntyvät hänen valoonsa.

Fotosynteesi on prosessi, jossa kasvit kasvavat ja kehittyvät. Fotosynteesi määritellään prosessiksi, jossa vihreät kasvit ja jotkut muut organismit käyttävät auringonvaloa valmistaakseen ravintoa hiilidioksidista ja vedestä. Kasveissa tapahtuvaan fotosynteesiin sisältyy yleensä lehtivihreä ja se myös tuottaa happea sivutuotteena.

Hengellinen fotosynteesi

Evankeliumin kuuleminen ja tunnustaminen saa aikaan pelastukseen johtavan kääntymisen. 

Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Mutta vanhurskaus, joka tulee uskosta, sanoo näin: ´Älä sano sydämessäsi: ´Kuka nousee taivaaseen? – nimittäin tuomaan Kristusta alas – tai: ´Kuka astuu alas syvyyteen?´- nimittäin nostamaan Kristusta kuolleista.´Mitä se siis sanoo? ´Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi´, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: ´Ei yksikään, joka uskoo häneen, joudu häpeään.´Ei tässä ole eroa juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä, sillä yksi ja sama on kaikkien Herra. Hän on rikas antaja kaikille, jotka huutavat häntä avuksi. Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:6-13).

Jumalan Sanan valaiseva totuus saa aikaan sen, että ihminen kääntyy pahoilta teiltään ja kääntyy elämän valoon. Sillä Jumala on Sana, ja Sanassa on elämä, joka tuli ihmisten valoksi Jeesuksen persoonassa. Jumalan Sana on siis valo, niin kuin psalmissa 119:105 sanotaan: ”Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo minun polullani.”

Tämä jaettu valo loistaa Logoksesta ja lahjoittaa elämän kaikille katuville. Johannes 1:4-12: ”Hänessä [Jeesuksessa, Logoksessa] oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa. Tuli mies, Jumalan lähettämä. Hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat hänen kauttaan. Ei hän ollut se valo, vaan hän tuli todistamaan valosta. Todellinen valo,joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt, mutta maailma ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maahansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskoivat hänen nimeensä.”

Paavali kirjoittaa 1. Kor:15:46:ssa: ”Ensimmäisenä ei siis ollut hengellinen, vaan sielullinen, vasta sitten tulee hengellinen.”

Luonnollinen verrattuna hengelliseen

Fotosynteesin luonnollinen prosessi ilmaistaan kaavalla 6CO2 + 6H2O > C6H12O6 + 6O2. Siinä on kuusi hiilidioksidimolekyyliä ja kuusi vesimolekyyliä, kolmionuoli reaktiossa viittaa auringosta tulevaan energiaan. Lehtivihreä imee tuon valon energian , joka muuttuu yhdeksi glukoosi- ja kuudeksi happimolekyyliksi, eli tuotteeksi.

Heprealaiskirje 4:12 kuuluu: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet.” Hengellinen prosessi muistuttaa luonnollista prosessia. Tässä tapauksessa kaavassa nuolen molemmin puolin on yhtä suuri määrä atomeja mutta eri tavalla järjestettyinä. 

Kun ihminen syntyy uudesti ylhäältä, hän on yhä henki, sielu ja ruumis, mutta kun henki syntyy uudesti, ihminen siirretään kuolemasta elämään. Hän on yhä henki, sielu ja ruumis, mutta ne on nyt yhdistetty uudella tavalla. Tämä prosessi on samansuuntainen kuin se mitä luonnollisessa maailmassa tapahtuu fotosynteesissä.

Katsokaamme ensin luonnollista fotosynteesiä ja sen muutamia etuja:

1. Auringon valo tappaa bakteereja. Ihmeellistä mutta totta: auringonvalo todellakin tappaa bakteereja! 2. Auringonvalo alentaa verenpainetta. Auringon valossa oleilu vähentää riskiä sairastua syöpään. 3. Aurinko vahvistaa luitamme. 4. Auringonvalo parantaa unen laatua. 5. Auringonvalo tuottaa D-vitamiinia, joka vahvistaa luuston tiheyttä.

Entä sitten hengellisen fotosynteesin edut? Tässä muutamia. 

Toisessa Mooseksen kirjassa, 15:26, sanotaan: ”Jos sinä kuuntelet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja teet sen, mikä on oikein hänen silmissään, otat varteen hänen käskynsä ja noudatat kaikkia hänen lakejaan, minä en pane vaivaksesi yhtäkään niistä sairauksista, joilla olen vaivannut egyptiläisiä, sillä minä olen Herra, sinun parantajasi.” Jumala lupaa, että jos ojenttaudumme hänen Tooransa opetusten, Jumalan Sanan, mukaan, hän varjelee meidät taudeilta ja parantaa meidät elämän valollaan. 

Sananlaskut 4:20-22: ”Poikani, tarkkaa minun puhettani, kallista korvasi sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, varjele niitä sydämesi sisimmässä, sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiilleen.” Kun keskitymme Jumalan Sanaan, siitä virtaava valo on meille elämäksi ja terveydeksi.

Sananlaskut 3:7-8: ”Älä ole viisas omissa silmissäsi. Pelkää Herraa ja karta pahaa! Se on terveellistä ruumiillesi ja virkistävää luillesi!” Kun pelkäämme Herraa kunnioittamalla häntä ja pitämällä hänen Sanaansa arvossa, vaellamme jumalallisessa terveydessä.

Sananlaskut 16:24: ”Lempeät sanat ovat kuin valuva hunaja, makeata sielulle ja lääkettä luille.” Saamme kokea Jumalan valosta terveyttä ja siunauksia kaikilla elämämme osa-alueilla, aina luitamme myöten. 

Psalmi 4:9 opettaa: ”Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun asua turvassa.” Kun vaellamme Jumalan valossa, lepäämme rauhassa ja turvassa.

Sanasta fotosynteesi opimme muutakin. Sana tulee kreikan sanasta fos (phos) joka tarkoittaa ”valo”, ja sanasta syntesis, joka tarkoittaa ”yhdistämistä, yhteen laittamista”. Fotosynteesi on siis kirjaimellisesti ”laittaa yhteen/yhdistää valon kanssa”. Tämä määritelmä puhuu meille tavasta, jolla Jumala yhdistää terveyden ja siunauksen elämäämme valonsa kautta. Jumala jakaa meille Hengestään ja Sanastaan sitä, mitä meillä ei ole luonnostaan, niin että me kohoamme tämän aikakauden pimeyden yläpuolelle ja loistamme ja levitämme hänen Sanansa valoa.

Jumalan Sanan valossa vaeltamisen fotosynteesin kautta meistäkin tulee yhtä Jumalan kanssa ja siten valo maailmaan. Kun ojentaudumme Jumalan Sanan ja tahdon mukaan, kuljemme samassa tahdissa Jumalan kanssa. Sananmukaisesti ”me pukeudumme Herraan Jeesukseen Kristukseen” (Room. 13:14), joka on maailman valo (Joh. 8:12). Kun annamme Jeesuksen loistaa kauttamme niin että noudatamme hänen opetuksiaan, meistä tulee valoja maailmaan (Matt. 5:14-16), ja me loistamme kukin paikallamme valona tämän nykyisen ajan pimeydessä (Fil. 2:15). Siten me johdatamme monia pimeydessä hapuilevia valon, voiman ja iankaikkisen elämän loistavaan kuningaskuntaan.

Taivaallinen soturi:

Taistelu on voitettu,

mutta se on taisteltava.

Anna minulle hengellisen ymmärryksen sielu.

Taivaallinen soturi, taivaallinen ritari.

Hän joka vaeltaa uskossa eikä näkemisessä.

Vihollinen kietoutuu synkimpään pimeyteen.

Niin että taivaallinen joukko voi näyttää Valoa.

Anna minulle soturi, hengellinen ritari,

vanhurskauteen pukeutunut

valon haarniskassa!

(Leon Mohammed, 2010)