Netivyah
Joseph Shulam, Jerusalem, Israel
Salaisuus on paljastunut! Israel tunnusti pommittaneensa ydinreaktoria, jonka pohjois-korealaiset rakensivat Dir El Azuriin Eufrat-joen läheisyyteen, eikä kauas paikasta, jossa Isämme Abraham syntyi. Vuonna 2007 Israel pudotti 18 tonnia pommeja Syyrian ydinreaktoriin, joka sijaitsi kaukana Syyrian ja Irakin itäisimmällä rajalla. Reaktorin olivat rakentaneet pohjois-korealaiset, jotka olivat myös sen työväkenä. Reaktori olisi muutaman kuukauden kuluttua ollut valmis toimimaan. Israel sanoi keksineensä tämän reaktorin olemassaolon sattumalta. Muuan nuori sotilaallisen tiedustelupalvelun analyytikko näki miten oudot pohjois-korealaiset laivat purkivat usein lastiaan eräässä Syyrian pohjoisemmassa satamassa. Tehtiin hälytys, ja Israel alkoi seurata näitä pohjois-korealaisten Syyrian vierailuja tarkemmin. Ilmakuvista näkyi, että syvällä Arabian aavikolla, keskellä ei mitään, rakennettiin oudonnäköistä kuutiota, eikä sen ympärillä ollut mitään muuta. Maahan laskettiin pitkä putki, joka toisi kaukaa valtavia vesimääriä tuohon kuutiomaiseen rakennukseen. Tämä oli selvä osoitus, että jotain epäilyttävää oli tekeillä tässä aavikon kaukaisessa kulmassa. Mutta mitään varsinaista todistetta ei ollut siitä, että kyseessä oli ydinreaktori.
Pitävä todiste löytyi Itävallasta. Siellä pidettiin ydinfyysikoiden konferenssi ja Syyrian ydinkomission puheenjohtaja oli vieraana tuossa konferenssissa. Hänellä oli henkilökohtainen tietokoneensa mukanaan. Hän jätti sen hotellihuoneeseensa ja lähti syömään aamiaista. Viaton huonesiivooja tuli siivoamaan hänen huonettaan ja kopioi kokonaan hänen kovalevynsä. Siinä oli pitävä todiste siitä, että se mitä aavikolle rakennettiin oli vanhanmallinen pohjois-korealainen reaktori, ja että se olisi muutaman kuukauden kuluttua, KUUMA, toiminnassa. Israelin täytyi toimia nopeasti, sillä on täysin eri asia pommittaa toiminnassa olevaa (KUUMAA) ydinreaktoria kuin sellaista, jota ei ole vielä käynnistetty.
Israelin hallituksessa käytiin vakavia keskusteluja ja oli poliittista pallottelua, ja Israelin silloinen pääministeri Herra Olmert teki päätöksen. Tehtiin suunnitelma, miten homman voisi hoitaa parhaiten ja siisteimmin ja tuoda lentäjämme turvallisesti kotiin. F15i ja F16i koneet lähtivät kahdesta tukikohdasta Israelissa, neljä kummastakin, ja ne kohtasivat toisensa Välimeren koilliskulman yläpuolella lähellä Turkin rajaa. Sieltä nuo kahdeksan israelilaista hävittäjää lensivät hyvin matalalla ja lähellä maata, kunnes ne tulivat ydinreaktorinyläpuolelle ja pudottivat 18 tonnin kuormansa. Kuvitelkaa, miltä Lähi-itä ja maailma näyttäisivät nyt, jos pohjois-korealaisten johtama Syyrian ydinreaktori olisi kuuman toimiva ja tuottaisi atomipommeja despoottien, Isisin ja El Nustran ja Hizbollahin käsiin! Voimme paljastaa nyt yhden erikoisenasian: tehtävän suunnitelleiden ja johtaneiden israelilaisten laivueen päällikkö, ilmavoimien majuri, oli Netivjan kasvatteja. Hänen nimensä on Emanuel Levi, ja hän kuoli F16i:n onnettomuudessa vuonna 2010. Emanuel Levi on ensimmäinen ja rukoilemme että hän jää viimeiseksi uhriksi näistä meidän kasvattamistamme nuorista. Tämä seurakunta on kasvattanut muutamia hienoimmista nuorista naisista ja miehistä, jotka ovat menestyneet loistavasti palvellessaan tätä maata.
Juuri nyt meillä on kasvamassa uusi Munchkin-sato, jota Juuda ja Rafael, molemmat seurakuntamme kasvatteja, vetävät. Israelissa on noin 300 nuorta miestä ja naista, jotka ovat Rabbimme ja Vapahtajamme Jeshuuan opetuslapsia, ja jotka palvelevat Israelin Puolustusvoimissa. Pyydän teitä rukoilemaan näiden suurenmoisten sotilaiden ja heidän turvallisuutensa puolesta, ja kaikkien heidän tovereidensa, Israelin parhaimmiston, puolesta, jotka ovat joka päivä vaaralle alttiina. Auttakaa meitä siunaamaan näitä nuoria miehiä ja naisia ja osoittamaan heille, että sekä te että me välitämme. Auttakaa meitä muistamaan heitä juhla-aikoina ja erityisissä tapauksissa ja siunaamaan heitä kaikkia pienellä lahjalla, joka muistuttaa heitä siitä, että heillä on veljiä ja sisaria kaikkialla maailmassa, jotka välittävät heistä ja rukoilevat heidän puolestaan päivittäin.
Vaikka nyt iloitsemme tämän mahtavan saavutuksen paljastuttua, hetkeen sisältyy myös paljon surua, sillä politiikan ruma puoli nousee pintaan kuin kuivunut saasta aurinkoisena päivänä. Meidän poliitikkomme kilpailevat nyt siitä, kuka sanoi mitä ja kuka tiesi ensiksi ja kuka teki ratkaisevan päätöksen ja kenen pitäisi saada osakseen kunnia. Veljeni, tämä ei ole mikään hyvä osoitus siitä, miten asiat ovat nyt Israelissa. Se ei ole hyvä merkki sellaisesta johdosta, joka meillä oli 2007, eikä se ole hyvä merkki siitä, mihin tämän laivan kapteenit ovat viemässä tätä kansakuntaa. Minulle tämä on vakavan rukouksen aihe ja pyydän teitä rukoilemaan tämän päivän Israelin ja sen poliittisen ja sotilaallisen johdon puolesta. Tämä ei ole vain Israelin ongelma. Vaikuttaa siltä, että koko maailmassa johtamisen ja johdon taso, standardi ja laatu ovat huononemassa. Monessa paikassa demokratiaa ei enää pidetä mittapuuna ja normina, josta pidettäisiin kiinni määrätietoisesti. Ne arvot, jotka tekivät kansakunnistamme suuria, ovat joutuneet nyt pilkan kohteiksi. Jos poliitikko lainaa nykypäivänä Raamattua, sitä pidetään asiattomana ja vanhanaikaisena. Meidän täytyy rukoilla maittemme ja maittemme johdon puolesta.
Rukoilkaa Marcian terveyden puolesta. Hänellä on nyt ilmennyt liikkumisvaikeuksia. Menemme tänään spesialistin luo. Rukoilkaa tyttäremme Danahin ja tyttärentyttäremme Noaamin puolesta. Heillä on nyt meneillään rankka kausi, joka on yleinen teini-ikäisten lasten ja heidän vanhempiensa välillä. Perheemme kaipaa rukousta ja Herran kosketusta ja paljon viisautta.
Rukoilkaa Alexandran puolesta. Hän on nuori nainen, tuore morsian, joka sairastaa. Rukoilkaa, että hän paranisi. Rukoilkaa rakkaan sisaren puolesta, joka kärsii hengellisestä ja fyysisestä painostuksesta. Hänen nimensä on Margareta. On paljon asioita, joista ei voi kirjoittaa tässä, mutta uskon, että rukoillessanne saatte ymmärrystä tästä tilanteesta.
Rakkaalla sisarellamme Rubylla Oklahomasta on nyt terveydessään erittäin vaikea vaihe. Rukoilkaa hartaasti Rubyn terveyden puolesta, ja että hän saisi voimaa kestää. Pyytäkää Jumalaa parantamaan Ruby. Hänellä on ollut kärsimyksiä kauan aikaa. Suokoon Herra hänelle tämän armon ja parantakoon hänet.
Pääsiäinen alkaa ensi perjantaina. Silloin on aina mahtava tilaisuus ja samalla suuri haaste palvella satoja ihmisiä erityisillä Pääsiäisruuilla ja muilla tarvikkeilla. Kiitämme teitä kaikkia rahalahjoistanne HaMotzi-ruuanjakeluohjelmallemme. Juhlapyhien aikana on aina suuri ilo tehdä ihmiset iloisiksi ja siunata heitä sillä mitä he tarvitsevat, mutta haastekin on suuri. Muistakaa Jerusalemin köyhiä pyhiä rukouksissanne.
Tahtoisimme tehdä uuden video-opetussarjan aiheista, joita kristityt eivät yleisesti tutki ja opiskele eivätkä juuri Jeshuuan juutalaiset opetuslapsetkaan. Yksi näistä aiheista on Messias Talmudissa ja rabbiinisessa kirjallisuudessa.
Eilen puhuin erään ortodoksijuutalaisen kanssa, joka kerran tunnusti uskonsa Jeshuuaan, mutta luopui myöhemmin Jeshuuasta, ja hänestä tuli ortodoksijuutalainen, jonka päämääränä on pyydystää nuoria opetuslapsia ja raahata heidät juutalaisortodokseiksi. Puhelinkeskustelussa tajusin, miten tärkeää on, että Jeshuuan juutalaiset opetuslapset opiskelevat ja ovat valmiita antamaan vastauksen toivosta, joka heissä on. Tämän vuoksi tahtoisin, että rukoilette kolmen tähän liittyvän asian puolesta: 1) Että Herra antaisi minulle tarvittavan voiman ja energian tehdä pian tämä sarja ja tehdä se oikein ja hyvin. Se täytyy tehdä sekä hepreaksi että englanniksi. 2) Että löydämme luovia tapoja levittää näitä opetuksia sosiaalisessa mediassa, ja tähän tarkoitukseen tarvitsemme lisää tukea. 3) Että nämä opetukset varustaisivat sekä israelilaiset uskovat että sekä juutalaiset että ei-juutalaiset uskovat välineillä, jotka ovat välttämättömiä, kun puhutaan ja kerrotaan ILOSANOMASTA juutalaisille ja ortodoksijuutalaisille.
Rukoilkaa koko Israelin ja kaikkien juutalaisten puolesta kaikkialla maailmassa. Tulevana perjantai-iltana alkaa Pääsiäisjuhlakausi. Suurin osa juutalaisista kokoontuu perheineen ja ystävineen päivällispöytään (Pääsiäis seder) lukien ja kertoen tarinaa suuresta vapautuksesta, jonka HERRA teki johdattaessaan Israelin ja sekakansan pois Egyptin orjuudesta. Jumala vei Israelin ja ne, jotka liittyivät heihin, Egyptistä vapauteen, ja he ylittivät Meren kuivaa maata pitkin. Pääsiäis Haggadassa on monia viittauksia, jotka todistavat Jumalan tekemästä suurimmasta vapauttamisesta ihmiskunnan historiassa – vapautus synnistä, jonka Jeshuua toi maailmalle. Rukoilen, ja pyydän teitä rukoilemaan kanssani, että ne, jotka etsivät pelastusta ja uskovat Jumalan pelastavaan voimaan, saavat jumalallisen ilmestyksen Herran työstä. Rukoilen myös, että kristityt palaavat oikeaan raamatulliseen perintöönsä apostoli Paavalin käskyyn pitäytyen:
”Kerskailunne ei ole hyväksi. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa pois vanha hapate, että olisitte uusi taikina, niin kuin te olettekin happamattomia; onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja ahneuden hapatuksessa vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa” (1 Kor.5:6-8).
Rukoilkaa rakkaan, vanhan, hurskaan Um Abu Eid-nimisen musliminaisen puolesta. Hän on vanha ja sairas ja tarvitsee Jumalan laupeutta. Rukoilkaa Tineken, nuoren naisen puolesta, jonka tila on vakava syövän tähden.
Pyydän teitä rukoilemaan edelleen pastori Georgen ja hänen vaimonsa Bidan puolesta. He asuvat Belo-Horizontessa. Rukoilkaa Belo-Horizonten Inkcisitionmuseon puolesta ja ”Teaching from Zion” palvelutyön puolesta, myös Belo-Horizontessa.
Rukoilkaa Portugaliin suunnittelemamme konferenssin puolesta, jonka teema on Anussimien ennalleen palauttaminen hengellisesti heidän aitoon identiteettiinsä juutalaisina ja myös fyysisesti takaisin kotiin Israeliin. Konferenssi pidetään, jos Herra suo, toukokuussa 2019.
Rukoilkaa edelleen näiden veljien ja sisarten puolesta, jotka kamppailevat tämän maailman ongelmien kanssa ja tarvitsevat jumalallista viisautta ja apua saadakseen paremman työpaikan ja työtä. Heillä on lisäksi muita ongelmia, ei fyysistä sairautta, vaan koettelemuksia elämässään: herra Jung ja sisar Lee. Rukoilkaa Tonyn ja Luizan, H.K:ssa olevien rakkaiden veljiemme puolesta. Erityistä huolta kannan rakkaasta veljestämme Goh´sta ja hänen perheestään, sekä sisar Christystä, sisar Laurelista ja veli Michael Kenzevicistä ja Abe Sanista perheineen, johon kuuluu myös satavuotias anoppi Sadako San, Japanissa.
Muistakaa rukouksissanne edelleen seuraavia:
Jerusalemissa Gary, joka joutuu käymään vielä kokeissa. Tällä kertaa kyse on hänen sydämestään. Kantakaa Garya ja hänen perhettään Herramme armoistuimen eteen.
Aharon (Donin ja Nancyn poika) kärsii yhä aivokasvaimesta. Muistakaa häntä ja hänen perhettään. Muistakaa Yuri Marianenkoa (eturauhassyöpä); ihania vanhempia veljiämme ja sisariamme unohtamatta: Ahuva Ben Meir, David Stern,joka on nyt sairaalassa ja tarvitsee paljon rukousta ja parantavaa ihmettä Jumalalta; Marcia Shulam, Sarit, Miriam, Ilana ja Lea. Veljemme Yehuda H kaipaa myös Jumalan parantavaa kosketusta. Ja rukoilkaa erään rakkaan pariskunnan puolesta.
Kannamme Herran eteen seuraavat: Ruby, Clara, Paulo, Naomi, Tim Tucker, Anne-Mirjami, Satu-Maria, Anna-Maija, Sini-Tuulia, Erkki ja Sirpa, Keijo ja Salme, Eveliina, Eva H, Liz Georgiassa ja Marcian vanhemmat Horace ja June. Kannamme erityisesti Jumalan armoistuimen eteen Marcelon isän ja äidin Belo-Horizontesta.
Rukoilemme seuraavien rakkaiden veljien ja sisarten puolesta: Pastori Curita Tokiossa, Toru San, Yumin aviomies, ja Yumin isä Ohara Sensei, Shoko San, Takeo Sensei ja Tomoko San, Abe-perhe ja Sadako San, kaikki Japanista.
Jumala siunatkoon teitä kaikkia ja pitäköön Abrahamille antamansa lupaukset ja siunatkoon kaikkia niitä, jotka siunaavat Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin lapsia. Pitäköön hän teidät terveinä, iloisina ja onnellisina kaikessa mitä Herra tekee teidän elämässänne ja teitä ympäröivässä maailmassa!
Nyt on aika rukoilla palavasti rauhaa Jerusalemille ja uskoa Jumalan lupauksiin!
Joseph Shulam