Yehuda Bachana
EXODUKSEN SANKARITTARET
Exodus-kertomuksen naiset osoittivat uskomatonta rohkeutta ja voimaa ja uhmasivat kaikkia odotuksia Jumalan kansan pelastuksen tähden
Kun kuulemme sanan Exodus, näemme vitsauksia, ihmeitä ja Punaisen Meren jakaantumisen, mutta emme näe kertomuksen erittäin tärkeää puolta – naisia. Tässä kirjoituksessani haluaisin katsahtaa Exodus- kertomuksen naisiin, heidän rohkeuteensa, aloitekykyynsä ja vaistoonsa, sekä myös naisten merkitykseen meidän aikanamme.
Midrashissa on tunnettu sanonta: ”Israelin kansa lunastettiin Egyptistä vanhurskaitten naisten palkoilla.” Lunastaja-naisten luettelo on pitkä ja kunnioitusta herättävä. Se alkaa Sifrasta ja Puuasta, kätilövaimoista, jotka uhmaavat faraon käskyä eivätkä tapa poikavauvoja. Sitten seuraa Mooseksen äiti Jokebed, joka piilottaa synnyttämänsä Mooses-vauvan. Sitten Miriam, Mooseksen sisko, seuraa rannalta kaislakorissa olevaa Moosesta. Sitten Sippora pelastaa miehensä Mooseksen hengen. Läpi koko Exodus-kertomuksen tapaamme voimakkaita naisia, jotka kokoavat rohkeutensa ja ryhtyvät tekoihin, jotka johtavat Israelin lunastukseen.
Olisi virhe ajatella, että vanhurskasten naisten esiintyminen olisi vain yhden kerran juttu tai hyvin harvinaista; päinvastoin, juutalaisten historia tuntee monia naisten suorittamia urhoollisia tekoja. Itse asiassa juuri eri sukupolvien vanhurskaiden naisten tekojen ansiosta Israelin kansa elää tänäkin päivävä, eli kuten hepreaksi sanotaan ”Am Israel Chai”.
Tahdon tuoda tässä esiin yhden esimerkin naisten voimakkuudesta: Marrano-naiset, jotka elivät Espanjassa ja Portugalissa 500 vuotta sitten. Katolinen Kirkko pakotti juutalaiset kääntymään kristinuskoon. Mutta monet näistä juutalaisista pitivät salaa kiinni omasta juutalaisesta uskonnostaan. Noina synkkinä aikoina juuri naisilla oli tärkeä osa juutalaisen identiteetin säilyttämisessä; heidän kotinsa oli kosher-koti (he noudattivat juutalaisia ruokailuun liittyviä lakeja), he sytyttivät sapattikynttilät, vaikka se piti tehdä salassa, komerossa, ja he siivosivat talosta happaman (hametz) Pääsiäistä varten. Naisten vastuulla oli lasten kasvattaminen, opettaminen ja juutalaisen elämäntavan säilyttäminen.
Kaikkialla maailmassa, sukupolvesta sukupolveen, naisilla on avainasema seurakuntaelämässä. Naisten suunnaton, peräänantamaton voimakkuus kantaa seurakuntaa vaikeuksien läpi ja vahvistaa seurakuntaa rukouksen kautta. Tämä tehtävä on usein aliarvostettu, koska suurin osa naisen työstä tapahtuu kulissien takana. Se on työtä, jolle tulisi osoittaa enemmän arvostusta.
Kun käymme tutkimaan Exodusta edeltävän ajan rohkeita naisia, meidän on luotava ensin silmäys faraon tekoihin, joihin nämä naiset reagoivat. Toisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa faraota huolestuttaa Israelin kansan tavattoman korkea syntyvyys ja lisääntyminen, ja hän yrittää hoitaa pois tämän väestöongelman, jonka hän näkee uhkana Egyptin kansalle.” Hän sanoi kansalleen: Katsokaa! Israelilaiset ovat suurempi ja voimakkaampi kansa kuin me. Menetelmäämme viisaasti heitä kohtaan, etteivät he lisääntyisi. Muuten voi käydä niin, että he liittyvät sodan syttyessä vihollisiimme, taistelevat meitä vastaan ja lähtevät maasta pois” ( 2Mooses 1:9,10). Farao tahtoo hoitaa tämän ongelman, ja jokainen ratkaisu on edellistä pahempi.
Faraon ensimmäinen suunnitelma on tehdä Israelin kansasta orjia. Fyysinen ja henkinen uupumus saisivat kyllä aikaan syntyvyyden romahtamisen. Mutta Isaraelin kansa on itsepäistä ja ”mitä enemmän kansaa rasitettiin, sitä enemmän se lisääntyi”( 1:12). Kun farao näki ensimmäisen suunnitelmansa epäonnistuneen, hän keksii uuden keinon. Tällä kerralla farao käskee kätilöiden surmata kaikki herpealaisten poikavauvat salaisesti juonen varjolla. Kun tämäkään ei onnistunut ”vaan kansa lisääntyi ja siitä tuli hyvin lukuisa” (1:20), farao ei enää vaivaudu piilottelemaan aikeitaan, vaan hän antaa julkisen määräyksen, että kaikki poikavauvat on heitettävä Niiliin.
Lunastaja-naisten luettelo alkaa kätilöistä, jotka eivät tottele faraon määräystä, eivätkä surmaa poikavauvoja vaan säästävät heidät vaarantaen näin jopa oman henkensä. Kätilöiden jälkeen on vuorossa Jokebed, Mooseksen äiti. Hänkään ei noudata faraon määräystä, ”Mutta kun hän ei enää voinut pitää lasta kätkössä, hän otti kaisla-arkun, siveli sen maapihkalla ja piellä, asetti lapsen arkkuun ja laski arkun Niilin rantakaislikkoon” (2:3). Raamattu antaa meille tässä paljon yksityiskohtia, toisin kun yleensä, korostaakseen Jokebedin roolia Israelin pelastamisessa. Miriamkin tekee parhaansa suojellakseen pikkuveljeään. Jo ennen kuin faraon tytär ehtii miettiä, mitä tehdä vauvalle, Miriam puhuu pelotta ja epäröimättä prinsessalle. Miriam esittää tarjouksen, johon prinsessa vastaa myöntävästi: ”Menenkö kutsumaan sinulle heprealaisen imettäjän, joka voi imettää lapsen sinulle?”(2.7). Sinä- sanan toistamisen on tarkoitus osoittaa, että vauva tulisi olemaan faraon tyttären vauva. Prinsessa vastaa yhdellä sanalla: ”Mene.” Näin faraon tytär liittyy vaikutusvaltaisten naisten ketjuun. Vaikka heillä kaikilla oli tärkeä rooli, faraon tyttären osuus oli ratkaiseva Mooseksen henkiinjäämiselle. Näemme myös, miten tytär on erilainen kuin isänsä. Isä säätää kuoleman kaikille heprealaisten poikavauvoille, kun taas tytär pelastaa yhden. Ironista on että juuri hän kaikista egyptiläisistä lahjoittaa elämän Moosekselle, Israelin pelastajalle. Faraon tyttären sääli voittaa kaikki kansalliset tai isänmaalliset tunteet.
Toora korostaa, miten teot, eivätkä niinkään henkilöt, ovat tärkein asia. Siksi tässä näytöksessä mainitut naiset jäävät nimettömiksi. Miriamia ei mainita nimeltä, vaan häneen viitataan sanoilla ”lapsen sisar” ja ”tyttö”. Jokebedinkin nimi mainitaan tekstissä vasta paljon myöhemmin, osoittamaan, että Mooses ei syntynyt mihinkään jalosukuiseen, vaan aivan tavalliseen perheeseen. Jumalan nimeä ei mainita kertaakaan koko kertomuksessa. Toora korostaa näitä naisia, jotka lunastavat Israelin, ja kohdistaa heihin valokiilan, kun taas Jumala pysyy kulissien takana ja toimii luonnollisten keinojen kautta. Hänen läsnäolonsa tuntuu, mutta Hän ei puutu suoraan asioihin niin kauan kuin ihmiset tekevät parhaansa.
Historiaa muuttaneiden naisten toiminnasta ei voi kertoa sanomatta jotain naisen vaistosta. Raamattu ei selitä meille, miten faraon tytär tietää, että vauva on heprealainen. Hän vain tietää. Raamatussa on paljon naisia, jotka tietävät,
Rebekka tietää, että Jaakob on hänen pojistaan se valittu;
Sippora tietää, että hänen täytyy ympärileikata Mooseksen pojat pelastaakseen miehensä hengen;
Miikal tietää, että kuningas Daavidin henki on vaarassa;
ja tarinaamme läheisimmin liittyvänä esimerkkinä Mooseksen sisar, Miriam.
Miriam seuraa kaisla-arkun lipumista joessa. Hänen on oltava tarkkana: hän ei saa kadottaa arkkua silmistään, mutta ei saa myöskään tulla nähdyksi. Arkku lipuu sinne, missä faraon tytär on. Mirian seuraa kauempaa, ja hän tietää, että prinsessa tietää, että arkussa itkee heprealainen vauva, jonka pitäisi olla hukkunut jokeen. Mutta mitä tapahtuukaan seuraavaksi? Jos Miriam paljastaa, kuka hän on, koko hänen perheensä joutuu vakavaan vaaraan. Miriam käyttää naisen vaistoaan, lähtee piilopaikastaan, lähestyy faraon tytärtä ja kysyy: ”Menenkö kutsumaan sinulle heprealaisen imettäjän, joka voi imettää lapsen sinulle?” (2:7) Juutalaiset viisaat ovat kutsuneet tätä ilmiötä nimellä ”bina yetera”, ylimääräinen viisaus tai selittämätön viisaus.
Faraon tytärtä voi verrata toiseen prinsessaan, Miikaliin, kuningas Saulin tyttäreen. Kun heidän tarinoitaan vertailee, voi löytää monia vastaavuuksia: molemmat prinsessat ovat sellaisten kuninkaiden tyttäriä, jotka tahtovat surmata Israelin kansan tärkeitä johtajia, ja molemmat tyttäret pelastavat nämä rohkeutta osoittaen. Myös Mooses ja Daavid ovat toistensa kaltaisia heikkoudessaan. Molemmat ovat täysin passiivisia ja näiden naisten armoilla. Mooseksen riippuvuus on itsestään selvä: voiko ihminen olla sen riippuvaisempi toisista kuin on hyljätty vauva, joka itkee joessa? Myös Daavid on täysin passiivinen totellessaan Miikalia, eikä ota aloitetta käsiinsä, vaikka onkin yksi Raamatun aktiivisimmista henkilöistä. Mutta Miikal tietää vaistonvaraisesti, että Daavidin henki on vaarassa. Hän laskee Daavidin alas ikkunasta, panee kotijumalan Daavidin sänkyyn peitettyään sen ensin vaatteilla ja asettaa päällimmäiseksi vuohenkarvoista tehdyn peitteen. Sitten hän valehtelee Saulin läheteille, jotka ovat tulleet surmaamaan Daavidin, että Daavid on sairas (1 Samuel 19:11-14).
Tässä kohtaa tahtoisin tarkastella valehtelemista ja sen mooraalia, ja voiko sitä koskaan hyväksyä.
Palatkaamme Toiseen Mooseksen kirjaan, jossa farao käskee heprealaisia kätilöitä surmaamaan heprealaiset poikavauvat. Kätilöt eivät noudata faraon määräystä, joka on selvästi raaka ja epäinhimillinen käsky. Sen sijaan he auttavat lapsia syntymään. Kun raivostunut farao kutsuttaa heidät luokseen ja vaatii heiltä selvitystä, heidän on pakko valehdella: ”Mutta kätilöt pelkäsivät Jumalaa eivätkä tehneet niin kuin Egyptin kuningas oli heille sanonut, vaan antoivat poikalasten elää. Silloin Egyptin kuningas kutsui kätilöt luokseen ja sanoi: Miksi teette näin ja annatte poikalasten elää? Kätilöt vastasivat faraolle: Heprealaiset naiset eivät ole egyptiläisten kaltaisia. He ovat voimakkaita, ja ennen kuin kätilö tulee heidän luokseen, he ovat jo synnyttäneet” (2 Mooses 1:17-19). Herää kysymys, oliko faraolle valehteleminen väärin. Mikä on Tooran vastaus tähän valheeseen, jonka tarkoitus on pelastaa henkiä? Kirjoitukset kertovat monista valheista, jotka on kerrottu hengen pelastamiseksi. Kiinnostava seikka on, että useimmissa Raamatun tapauksissa juuri naiset kertovat valheet.
Yksi esimerkki on Raahab, joka valehtelee omalle kansalleen pelastaakseen heprealaiset vakoojat. Raahab ymmärtää, että Jumala aikoo antaa Jerikon Israelin kansalle. Auttaessaan vakoojia hän pelastaa koko perhekuntansa (Joosua 2:4). Toinen esimerkkimme kertoo ”Bahurimin” kaupungin naisesta, joka piilottaa Daavidin sananviejät kaivoon ja valehtelee Absalomin palvelijoille, jotka etsivät näitä sananviejiä: ”Mutta eräs poika näki heidät ja kertoi siitä Absalomille. Silloin molemmat sananviejät lähtivät kiireesti pois ja tulivat Bahurimiin erään miehen taloon. Tällä oli pihallaan kaivo, ja he laskeutuivat siihen. Miehen vaimo otti peitteen, levitti sen kaivon suulle ja sirotti jyviä sen päälle, niin ettei kukaan voinut huomata mitään. Absalomin palvelijat tulivat vaimon luo taloon ja kysyivät: Missä ovat Ahimaas ja Joonatan? Vaimo vastasi heille: Tuosta he menivät vesisäiliön ohi. Miehet etsivät, mutta eivät löytäneet ja palasivat Jerusalemiin” (2 Samuel 17:18_20).
Juutalainen perimätieto sallii joskus valehtelemisen, ja joskus jopa suosittelee sitä. On neljä tilannetta, joissa on lupa olla epärehellinen:
-taistelun lopettamiseksi
-jonkun toisen suojelemiseksi vahingolta ja harmilta
-nöyryyden harjoittamiseksi
-vaatimattomuuden säilyttämiseksi.
On esimerkiksi perinnäinen tapa tuottaa iloa morsiamelle hääpäivänä. Kerromme hänelle, miten kauniilta hän näyttää, miten herkullista ruoka on ja miten ihastuttava koko tilaisuus on – vaikka se ei oliskaan totta. Mielihyvän ja ilon tuottaminen morsiamelle hänen hääpäivänään on tärkeämpää kuin totuus.
Miten siis Toora suhtautuu kätilövaimojen, Sifran ja Puuan, valheeseen? Luemme: ” Jumala antoi kätilöiden menestyä, ja kansa lisääntyi ja siitä tuli hyvin lukuisa” (2 Mooses 1:20). Jumala palkitsee kätilöt heidän hyvästä teostaan: ”Koska kätilöt pelkäsivät Jumalaa, Hän siunasi heidän kotejaan” (1:21). Juuri niin kuin kätilöt antoivat herpealaisvauvoille kuoleman sijasta elämän, niin Herra teki heille antaen heille perheet ja paljon jälkeläisiä. Johtopäätöksenä voimme sanoa, että jokainen valehtelutapaus on tutkittava erikseen. Ja joskus on parempi valehdella kuin kertoa totuus.
Menneinä aikoina naisten pääroolina oli pitää huolta kodista ja kasvattaa lapset; mutta nykyaikana naisilla on monia eri rooleja, joissa he tahtovat menestyä: naiset ovat äitejä, tyttäriä, ystäviä ja kumppaneita. Naiset tahtovat luoda oman uran, harrastaa, käyttää niitä lahjoja, joilla heitä on siunattu, elää mukavuudessa, ja siinä kaiken lomassa heillä on vielä aikaa rentoutua. Ennen muuta he haluavat herätä joka aamu hymyillen ja tuntien, että heidän elämällään on merkitystä.
Nykyinen kulttuurimme odottaa naisilta paljon. Länsimaat odottavat naisten pyrkivän valta-asemiin politiikassa, liike-elämässä ja muilla alueilla. Nykypäivän mottona on ”toteuta itseäsi” ja ”tavoittele kuuta taivaalta” . Ongelmaksi nousee se, että näitä toiveita toteutetaan naisen kodinrakentajan ja lasten kasvattajan roolin kustannuksella. Tämän päivän kilpailuyhteiskunta pakottaa meidät vertailemaan itseämme ympärillämme oleviin. Siten omanarvon tuntomme on riippuvainen toisten omanarvon tunteista. Kotiäidit ja/tai vaimot, jotka asettavat perheen uransa edelle, luokitellaan vanhanaikaisiksi ja alkukantaisiksi.
Uusi Testamentti opettaa meille, että naisten tehtäviin kuuluu kodin hoito ja lasten kasvatus: ”olemaan siveitä ja puhtaita, hoitamaan hyvin kotinsa, olemaan hyviä ja omalle miehelleen alamaisia, ettei Jumalan sana tulisi pilkatuksi” (Tiitus 2:5), ”hoitavat kotiaan” (1 Tim 5:14). Vastaus tälle päivälle ja ajalle löytyy asioitten oikeaan tärkeysjärjestykseen asettamisesta. Vaimoni työskentelee toimittajana, ja hän myös kouluttaa toimittajia. Hän on innostava työntekijä, joka on nimetty kuukauden ja vuoden työntekijäksi (palkinnoin). Hänen johtajansa ovat tarjonneet hänelle monia kertoja ylennystä ja paremmin palkattua johtajan paikkaa Totta puhuen tarjoukset olivat houkuttelevia ja hän halusi aseman, statuksen ja suuremman palkan (josta olisi apua kiinnelainan maksussa). Harkittuaan kauan tarjouksia hän päätti olla ottamatta niitä vastaan, sillä tehtävät olisivat vaatineet paljon enemmän työtunteja. Hän ei ottanut tarjouksia vastaan lastemme tähden. Koska me olemme vanhempia, lapsemme ovat meille tärkein asia – emme voi luoda uraa heidän kasvatuksensa kustannuksella, ja meidän on juurrutettava heidän sisimpäänsä messiaaniset arvot.
Yksi Kymmenestä Käskystä kuuluu ”Älä himoitse”. Se on erittäin hyvä vihje onnellisen elämän saavuttamiseksi. Meidän tulee löytää vihreä ruoho omalta pihaltamme ja pysyä uskollisena kutsullemme ja perheellemme.
