Leehee Einav
Lojaalisuuden ja todellisuuden välillä
Ruutin kirjassa Ruutin ja Orpan aseman tarkasteleminen nostaa valokeilaan ihmisen kyvyn valita tehdä Jumalan tahto oman mukavuudenhalun etsimisen sijasta
”Älkää katsoko vain omaa parastanne vaan myös toisten. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli”(Fil. 2:4-5). Paavalin sanoma Filippin seurakunnalle – että he olisivat täynnä rakkautta – perustui sille tosiseikalle, että he kykenivät toimimaan korkeitten moraalisten arvojen mukaan ihmissuhteissa ilmenneissä erilaisissa kriiseissä. Usein noista samoista ”teoreettisista” jakeista tuli konkreettisempia, kun niissä kerrotiin todellisista, elävistä ihmisistä.
Useammin kuin kerran elämä tuo eteemme monenlaisia haasteita. Niistä vaikeimpiin kuuluvat ehkä ihmissuhteet, etenkin suhde meitä lähimpänä oleviin. Mikä saa meidät tekemään päätöksiä noissa meidän ja toisten elämän risteyskohdissa? Katsommeko, mikä hyödyttää meitä, vai mikä hyödyttää muita? Ruutin kirjassa kohtaamme joukon henkilöitä, joiden elämä levitetään eteemme haasteineen kaikkineen, ja saamme nähdä miten he käyttäytyvät näissä haastavissa tilanteissa.
Kun vertaamme Ruutin kirjan päähenkilöitä (Noomia, Ruutia ja Booasia) ja sivuhenkilöitä (Orpaa ja sukulunastajaa) toisiinsa, saamme tilaisuuden tarkastella heidän ominaisuuksiaan haastavassa tilanteessa, joka voisi saada heidät ”räjähtämään” (niin kuin niin usein tapahtuu elämässämme…). Näemme sivuhenkilöiden oman edun tavoittelun ja käytännöllisyyden vastakohtana päähenkilöiden lojaalisuuden ja moraalisen suoraselkäisyyden.
Tässä vertailua henkilöiden ja heidän päätöksentekoprosessinsa välillä, ensimmäisenä ”normaalina” pidetty Orpa. Orpa kuuntelee anoppinsa järkeviä sanoja ja kääntyy takaisin Mooabiin rakentaakseen oman elämänsä. Toisena epätavallinen Ruut, joka täysin järjenvastaisesti pysyy kiinni Noomissa, mikä aiheuttaa ristiriitaa hänen lojaalisuutensa ja oman edun ajattelunsa välillä.
Keskustelussaan miniöittensä kanssa (1:7-18) Noomi yrittää monta kertaa saada heidät taivutetuksi palaamaan omaan maahansa.
Hän kääntyy heihin päin ja pyytää: ”menkää, palatkaa kumpikin äitinne kotiin.” He kieltäytyvät ja sanovat: ”Me tulemme sinun mukanasi kansasi luo.” Mutta Noomi ei hellitä: ”Kääntykää takaisin, tyttäreni. Miksi te lähtisitte minun kanssani?” Noomi yrittää taivutella heitä myönteisillä syillä: toivolla uudesta elämästä Mooabin maassa. Hän yrittää kielteisillä syillä: hänen seuraamisensa merkitsee epävarmuutta. Jossain kohtaa Noomin taivuttelu murtaa Opran vastustuksen, ja Noomi jatkaa Ruutin taivuttelua: ”Katso, kälysi palaa takaisin oman kansansa ja jumalansa luo! Palaa sinäkin kälysi kanssa.” Yllättäen Ruut vastaa ehdottomalla kiellolla: ”Älä vaadi minua jättämään sinua ja lähtemnään pois luotasi, sillä minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja missä sinä yövyt, siellä yövyn minäkin. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.”
Näiden vuorokeskustelujen synnyttämä tunnelma on kodinomaisen lämmin: ”Orpa ja Ruut itkivät yhä äänekkäämmin. Sitten Orpa suuteli anoppiaan jäähyväisiksi, mutta Ruut pysyi tämän seurassa” (1:14) Orpan päätös ei aiheuta minkäälaista tuomitsemista tai arvostelua, sillä miniäthän eivät ole mitään velkaa Noomille puolisoittensa kuoltua. Ja sitä paitsi Noomi itse pyytää heitä jättämään hänet ja palaamaan omaan maahansa.
Orpan Noomi saa vakuuttuneeksi siitä, että Noomin kanssa hänellä ei ole tulevaisuutta: ”Synnyttäisinkö vielä poikia, joiden kanssa voisitte mennä naimisiin?” Ehkä nämä Noomin kylmän vakavat sanat herättivät Orpassa uinuvan pelon tulevaisuudesta, ja hän kääntyy palaamaan. Juuri tämä tosiseikka, että Orpan päätöksessä ei ole mitään väärää – hänhän reagoi ”normaalilla” tavalla – saa Ruutin ainutlaatuisen luonteenlaadun loistamaan kirkkaana.
Ruutin sanoista selviää, että vaikka hän tuntee päätöksensä ilmeisen toivottomuuden ”missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja tulla haudatuksi”, hän ei peräänny miesvainajalleen lupaamastaan solidaarisuudesta. Orpa perääntyy alkuperäisestä aikeestaan yhdistää kohtalonsa Noomin kohtaloon, mutta Ruutin kiintymys oli vahvempi kuin paremman elämän houkutukset.
Meitä kutsutaan elämässämme useammin kuin kerran menemään leirin ulkouolelle ja samastumaan Messiaaseen (Hepr 13:3), Hänen arvoihinsa. Mitkä arvot meitä motivoivat työssä tai ihmissuhteissa? On selvää, että ilman Herran armoa on vaikea voittaa perustavaa laatua oleva halumme tehdä sitä mikä on hyväksi meille itsellemme, etenkin tässä maailmassa, joka kannustaa kuuntelemaan omaa haluamme. Ruutin kaltaisen henkilön kohtaaminen panee meidät ajattelemaan.
Orpan lähtö Noomin ja Ruutin luota ”rikkoo” paketin. Tähän asti he kolme jakoivat saman kohtalon. Tästä eteenpäin yksi lähtee kulkemaan omaa tietään ja toiset kaksi toista tietä. Naisten välillä oli myös hengellinen yhteys. Sellainen on voinut syntyä vain siellä, missä on rakkautta, halukkuutta uhrautua, toisten ymmärtämistä ja heidän tarpeistaan huolehtimista. Ei Paavali meitä turhan tähden kutsu olemaan täysin nöyriä ja lempeitä: ”kehotan teitä vaeltamaan…kaikessa nöyrinä, lempeinä ja pitkämielisinä, kärsien toisianne rakkaudessa. Pyrkikää rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen yhteys” (Ef. 4:2-3)
Orpan paluumatka Mooabiin oli varmaan yksi yksinäisimmistä, joihin hän elämässään oli ryhtynyt. Vaikka hänen päätöksensä oli käytännöllinen ( hän palasi turvalliseen paikkaan toisin kuin kaksi muuta, joilla oli vastassa epävarmuus), hän on varmaan tuntenut tuskaa. Aina kun teemme päätöksen, luovumme toisesta valittavanamme olleesta mahdollisuudesta. Käytännöllisyyteen perustuvan päätöksen tehdessämme uhraamme usein muita arvoja, sellaisia kuin identiteetti, lojaalisuus ja peräänantamattomuus. Noomi ja Ruutkin ovat varmaan tunteneet surua ja ehkä pettymystäkin Orpan päätöksen johdosta. Vaikka kirjoittaja ei puhu Orpasta kielteiseen sävyyn,niin kun Orpa suutelee anoppiaan jäähyväisiksi, Noomi ei suutele Orpaa.
On helppo tuomita mustan ja valkoisen välillä, mutta asia mutkistuu, kun tulemme harmaalle alueelle.Harmaalla alueella kukaan ei ole täysin oikeassa tai väärässä; siitä käsittelemämme tilanne on esimerkki. On vain todellisuus, joka paljastaa arvot, joiden mukaan kukin henkilö toimii. Ei vaikuta siltä, että Noomi ja Ruut olisivat kantaneet kaunaa Orpalle hänen päätöksensä johdosta. He tiesivät,mitä heidän piti tehdä, eivätkä he jääneet pohtimaan, mitä toisen pitäisi tehdä. Viesti on sama eräässä toisessa, täysin erilaisessa tilanteessa, jossa Pietaria kehotetaan olemaan vertailematta: ”Kun Pietari näki hänet, hän kysyi Jeesukselta: ´Herra, entä hän?´ Jeesus vastasi: ´Vaikka minä tahtoisin hänen jäävän tänne siihen asti kunnes minä tulen, mitä se sinulle kuuluu? Seuraa sinä minua´” ( Joh.21:21,22).
Ruutin kirjan kirjoittaja esittää tarinan loppupuolella samankaltaisen moraalisen ongelmatilanteen vertaillessaan Booasin ja sukulunastajan luonteita. Siinäkin suvun jäsen tahtoo täyttää velvollisuutensa, mutta perääntyy tajutessaan, mitä se tulisi maksamaan hänelle. Booas sitävastoin pitää lupauksensa huolimatta siitä haasteesta, joka liittyy avioliittoon Ruutin, pakananaisen, kanssa. Sukulunastaja on sellaisen ihmisen prototyyppi, joka on halukas tekemään velvollisuutensa, mutta johon taloudelliset näkökohdat vaikuttavat. Hänen tekonsa ovat normaaleja tämän maailman ihmisille, ja hänen vastauksensa Booasin kehotukseen naida Ruut oli pinnallinen eikä se kestänyt koetusta. Kun hän oivalsi, että avioitumisesta Ruutin kanssa seuraisi, että hänen nimensä ei säilyisi hänen perintöosassaan, hän perui lupauksensa naida Ruut. Jos sukulunastaja olisi ottanut Ruutin vaimokseen, Booasin esittämien ehtojen mukaan (leeviläisten avioliitot, 5 Mooses 25:5-6), Elimelekin maa-alue olisi siirtynyt Ruutin ja sukulunastajan esikoispojalle: ”Hänen synnyttämänsä esikoinen nouskoon kantamaan kuolleen veljen nimeä, ettei veljen nimeä pyyhittäisi pois Israelista” (5 Mooses 25:6). Avioliitto tulisi todella maksamaan sukulunastajalle; se maksaisi hänen maa-alueensa. Tuo hinta oli sukulunastajalle liian korkea. Sukulunastajan laskelmointi osoittaa Booasin toiminnan suuren armollisuuden; että Booasin Ruutia koskeva päätös ei perustunut materiaan.
Tänä päivänä Jeshua kutsuu meitä niin kuin silloin kerran. ”Totisesti minä sanon teille, ei ole ketään, joka minun tähteni tai evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, mutta ei saisi satakertaisesti taloja, veljiä, sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja nyt, tässä ajassa vainojen keskellä, ja tulevassa ajassa iankaikkista elämää” (Markus 10:29,30). Hän ei tietenkään puhu vain ”pelloista” vaan hengellisestä periaatteesta: halukkuudesta luopua siitä , mikä on tuttua ja miellyttävää, Herran tähden ja sen kutsun tähden, jonka Herra antaa elämällemme.
Orpan ja sukulunastajan käytännön hyötyyn perustuva toiminta osoittaa heidän lojaalisuutensa rajat. Heitä ei esitetä kielteisiä ominaisuuksia omaavina vaan pelkästään käytännöllisinä ihmisinä. Heillä ei ole hengellistä herkkyyttä ymmärtää sitä, mikä on fyysisen todellisuuden ulkopuolella. Orpa vetäytyy pois ymmärrettyään, että omistautuminen Noomille olisi käytännössä turhaa aineellisesta näkökulmasta arvioiden. Saman päätöksen tekee sukulunastaja ymmärrettyään, että Ruutin kanssa avioituminen vaarantaisi hänen maapalstansa.
Kertomuksen sivuhenkilöiden vastakohtana me näemme siis päähenkilöiden jalouden. Käytännön hyötyä tavoittelevan sukulunastajan vastakohtana näemme Booasin myönteisenä valona, ja käytännöllisen Orpan vastakohtana Ruutin luonne nähdään epäitsekkäänä.
Orpa olisi voinut saada haluamansa ”hyvän elämän”, mutta juutalaisen perimätiedon mukaan hänen jälkeensä jättämässä nimessä on kielteinen kaiku: ”Toisen nimi oli Orpa (Orpah) ja hän käänsi selkänsä (oreph) anopilleen ” (Midrash Ruth Raba B:9). Sukulunastaja sai pitää peltotilkkunsa, mutta edes hänen nimeään ei ole kirjoitettu kirjakääröön: ”Silloin sukulunastaja, josta hän oli puhunut, kulki siitä ohitse. Booas sanoi: Sinä siellä, poikkea tänne istumaan.” Asian ydin ei ole se, että hylätään käytännöllisyys, vaan että punnitaan päätettävän asian moraalista tai hengellistä arvoa, joka saattaa olla paljon tärkeämpi.
Ruutin tarina tutkiskelee henkilöiden tunteita ja moraalisia ominaisuuksia heidän tiettynä hetkenä tekemiensä päätösten pohjalta. Nykyisessä käytännön hyötyä tavoittelevassa maailmassamme tällaiset henkilöt näyttävät romanttisilta. Mutta jos tahdomme seurata Herraa, tällainen on malli edessämme:”Ei Kristuskaan elänyt itselleen mieliksi” (Room. 15:3). Vaikka ainoa mitä pystymme tekemään, on tunnustaa kyvyttömyytemme elää niin korkeiden laatuvaatimusten mukaan, voimme ainakin osoittaa halukkuutta tehdä niin, ja pyytää siihen Herralta armoa.
