Kirj. Yuda Bachana
Raamatussa kerrotaan hämmästyttävistä ihmeistä, varsinkin Toisessa Mooseksen kirjassa eli Exoduksessa. Siinä kuvataan lukuisia ihmeitä, joista yksi on itse Egyptistä lähtö, Exodus. Se kertoo myös Punaisen Meren jakautumisesta, mannasta erämaassa, veden saamisesta kalliosta ja amalekilaisia vastaan käydystä sodasta, jossa Mooses kohotti kätensä ja sai voiton Israelille. Kaikki tämä herättää kysymään tärkeän kysymyksen tänä aikana: miksi ihmeitä ei tapahdu meidän nykyisessä yhteiskunnassamme niin kuin niitä tapahtui menneinä aikoina? Jos minä kokisin henkilökohtaisesti samankaltaisen ihmeen kuin Israelin kansa sai kokea, se tekisi minuun ilman muuta suuren vaikutuksen. Elämäni muuttuisi; se muuttuisi kenties jopa paremmaksi, ja minusta tulisi oikea uskova.
Televisiossa meni aikoinaan ”Reilu ja rehellinen” – niminen ohjelma, jossa pyydettiin teknikkoja ja muita ammattimiehiä ihmisten kotiin hoitamaan simppeleitä ongelmia. Tilanteet kuvattiin salaa, jotta nähtäisiin, yrittäisivätkö urakoitsija, sähkömies, putkimies tai mekaanikko laskuttaa tyhjästä, myydä pahaa-aavistamattomille asiakkaille tarpeettomia palveluja, vai toimisivatko he reilusti ja rehellisesti ratkaisten ongelmat kohtuuhinnoilla.
Jos kaikki olisivat tienneet, että heitä kuvattiin, he olisivat toimineet rehellisesti. Avainsanana oli olla ”reilu ja rehellinen” silloinkin, kun kukaan ei ollut katselemassa.
Tämä on esimerkki siitä, miten kiusauksen kanssa on toimittava. Mutta sama pätee myös ihmeisiin. Jos me koemme ihmeen, silloin ponnistelullamme ja kamppailullamme ei ole todellista tarkoitusta. Haasteemme on siinä, miten me selviämme elämässä ilman että koemme ihmeitä; miten toimimme elämässämme uskon varassa.
Uskoisin kuitenkin, että useimmat meistä tunnistavat tämän ajatuksen – että aito, suuri, ällistyttävä ihme muuttaisi kertaheitolla elämämme. Mutta tällainen ajattelutapa on väärä, koska ihmiset nyt eivät vain toimi sillä tavalla. Mielestäni tämä opettaa meille aivan päinvastaista. Katsokaamme alkuun, kun Jumala loi maailman luonnonlakeineen. Hän antoi meille vallan Hänen luomakuntansa ylitse. Hän antoi meille ohjakset. Hylkäsikö Jumala meidät? Ei todellakaan. Uskomme on, että Hän on yhä kanssamme auttaen, ohjaten ja antaen – vaikkakin Hän tekee sen kulissien takana.
Useimpia Raamatussa mainittuja tapahtumia pidetään luonnollisina tapahtumina, mutta uskovina me näemme Jumalan ohjaavan käden niissä kaikissa. Vaikkapa se, kun Mooses oli pieni vauva ja hänet löydettiin korissa ajelehtimassa. Oliko korin ajautuminen faaroon tyttären läheisyyteen selvä ihme? Entä se, että faaraon tytär suostui ottamaan heprealaisen imettäjän ja kasvattamaan Mooseksen omanaan sen sijaan, että olisi antanut lapsen hukkua? Oliko kyse ihmeestä? Tapahtuiko kaikki tämä sattuman oikusta vai ohjailiko Jumala ehkä tapahtumia? Meille, jotka luemme Tooraa, kyseessä oli Jumalan teko. Mutta kului 80 pitkää vuotta, ennen kuin tämä selvisi. Kaikki muut, jotka näkivät mitä tapahtui, olisivat voineet keksiä tuhat veruketta sen tueksi, että kyse ei ollut ihmeestä. Mehän emme itse asiassa nähneet mitään erityistä tapahtuvan; Israelin kansan asemassa ei tapahtunut mitään muutosta 80 vuoteen siitä hetkestä, kun Mooses pelastettiin veden armoilta siihen hetkeen, kun hän palasi Midianin maalta. Tahdon sanoa tällä, että useimmat Mooseksen aikalaiset eivät pitäneet ihmeenä hänen pelastumistaan vauvana tai hänen varttumistaan faaraon hovissa. Kokonaiskuva hahmottuu vasta kaukaa katsottuna.
Historiaa kirjoitetaan hitaasti, ja me voimme osoittaa monia tapahtumia, joiden me uskovina tiedämme tapahtuneen Jumalan ohjaavan käden vaikutuksesta, mutta joiden muut näkevät tapahtuneen puhtaasti sattumalta. Esimerkiksi 2000 maanpakolaisvuoden jälkeen Jumala kokosi meidät ja kokoaa meitä yhä maailman neljältä kolkalta perustaakseen Israelin valtion.
Uskovana minä näen Israelin maan, sen tosiasian, että juutalaiset ovat palanneet Luvattuun Maahan ja että Israelin valtion armeija on yksi vahvimpia maailmassa, todisteena Jumalan olemassaolosta. Olemme yhä se sama kansa, jonka Jumala toi pois Egyptistä, valittu kansa. Ottakaamme esimerkiksi Kuuden Päivän Sota. Jerusalem palautui Israelin käsiin ja Jumala voitti Egyptin, Jordanian ja Syyrian yhdistyneiden armeijoiden voiman. Heidän armeijoitaan tukivat Venäjä, Irak, Saudi Arabia, Libya, Sudan, Tunisia, Marokko ja Algeria. Israelilla oli 200 taistelukonetta vastustajan 1000:ta vastaan ja 800 tankkia vastustajan 2500:aa vastaan. Vasta jälkeenpäin voimme nähdä, miten Jumala auttoi ja tuki meitä koko tuon ajan.
Toisen esimerkin voimme nähdä Egyptistä lähdössä, Exoduksessa, jonka aikana tapahtuu kasvattamisprosessi – kansakunnan luominen. Jumala todisti epäjumalia palvovan kansan keskeltä tulleelle kansalle, kuka on ainoa ja oikea Herra. Exoduksesta puheen ollen, tunnemme hyvin seuraavat jakeet:
”...jotta sinä voisit kertoa lapsillesi ja lastesi lapsille siitä, miten minä nöyryytin egyptiläiset ja millaisia tunnustekoja minä tein heidän keskellään. Näin te tulette tietämään, että minä olen Herra”(2 Ms 10:2).
”Mutta minä olen antanut sinun pysyä sitä varten, että näyttäisin sinussa voimani ja että nimeäni julistettaisiin kaikkialla maan päällä” (2 Ms 9:16).
”...jotta tietäisitte, ettei ole ketään minun vertaistani koko maan päällä” (2 Ms 9:14b).
Israelin kansa tarvitsi nämä ihmeet päästäkseen pakenemaan Egyptistä, selvitäkseen erämaassa ja oppiakseen tuntemaan Luojansa ensimmäistä kertaa. Sitten kun israelilaiset olivat tulleet Lupausten Maahan, ihmeet eivät olleet yhtä näkyviä.
Voiko ihme, suuri tai pieni, vahvistaa ihmisen uskoa? Yritän vastata tähän kysymykseen. Toinen Exodukseksen aikana sattunut ihmeellinen taphtuma on yksi tunnetuimpia ja vaikuttavimpia kaikista ihmeistä: Punaisen Meren jakautuminen. Israelilaiset olivat ansassa maan ja meren välissä. Paniikki ja pelko valtasivat heidän ajatuksensa, ja he olivat täysin toivottomia. Sitä mukaa kuin Egyptin armeija saavutti heitä, heidän vavistuksensa lisääntyi. Kun luette kertomusta, voitte todella tuntea lamaantuneen ja vauhkon kansan pakokauhun. Luemme tekstiä ja kuvittelemme, miten egyptiläiset lähenevät – he rankaisisivat varmasti kaikkia ankarasti pakoyrityksen tähden.
Olisiko israelilaisten ollut parempi palata Egyptiin, orjuuteen? Olisi ehkä ollut armollisempaa, jos he olisivat hypänneet mereen ja hukuttautuneet. Meidän on vaikea ymmärtää heidän tilannettaan, kuvitella, että kuolema olisi parempi vaihtoehto kuin se, että sallisi vaimojensa ja lastensa joutua Egyptin armeijan saaliiksi,ja palaisi takaisin orjuuteen vailla toivoa, vailla tulevaisuutta.
Itsemurha-ajatusten myötä paniikki kasvoi ja epätoivo sai voiton. Mutta vaikka isrealilaiset olivat kauhun vallassa, Jumalalla oli uskomaton suunnitelma heidän pelastamisekseen. Yhtäkkiä Hän repäisi meren kahtia; israelilaiset kulkivat turvallisesti kuivaa maata, ja Egyptin armeija jatkoi takaa-ajoaan heidän perässään Punaiseen Mereen.
”Vedet palasivat ja peittivät faraon koko sotajoukon, vaunut ja ratsumiehet, jotka olivat seuranneet israelilaisia keskelle merta. Heistä ei jäänyt jäljelle ainoatakaan” (2 Ms 14:28).
Heti Punaisen Meren ylityksestä kertovan tapauksen jälkeen seuraa toinen tunnettu jae:
”Ja kun israelilaiset näkivät Herran mahtavan käden toimivan egyptiläisiä vastaan, kansa pelkäsi Herraa ja uskoi häneen ja Moosekseen, hänen palvelijaansa” (2 Ms 14:31, engl).
Miksi he päättivät uskoa? Vain koska he näkivät Jumalan suuren käden. Tästä löydämme vastauksen kysymykseemme. Tooran mukaan ihme voi todellakin vahvistaa uskoa.
Kun olin lapsi, yksi mielivertauksiani oli ”Rikas mies ja Lasarus” Luukkaan mukaan (16:19). Olen pitänyt aina tästä kertomuksesta, todennäköisimmin siksi, että se on monien erilaisten jännittävien tekijöiden yhdistelmä. Tämä kertomus koskettelee esimerkiksi sellaisia aiheita kuin oikeudenmukaisuus, kihelmöivä aavistus Jumalan olemassaolosta ja se, että Hän välittää Lasaruksen kaltaisista kerjäläisistäkin.
Tarinassa on rikas ja saita mies, joka ei tuntenut myötätuntoa Lasarusta, kärsivää kerjäläistä kohtaan, jonka ympärillä parveili kaiken aikaa koiria nuoleksimassa hänen haavojaan.
Lopuksi jokainen sai sen mitä ansaitsi. Se, jolla oli ollut kurjaa eläessään, pääsi nauttimaan hyvyydestä kuolemansa jälkeen. Sitä vastoin se, jolla kaikki oli ollut hyvin maailmassa, päätyi kurjuuteen.
Äidilläni oli tapana lukea tätä Jeshuuan vertausta minulle ainakin kerran päivässä, ja vaikka kuuntelin sitä mielelläni, minua kuitenkin vaivasi aina Abrahamin vastaus rikkaalle miehelle. Rikas oli pyytänyt, että Lasarus saisi palata henkiin mennäkseen varoittamaan rikkaan miehen viittä veljeä. Hän hätäili veljiensä puolesta ja pyysi Abrahamia lähettämään Lasaruksen varoittamaan heitä, mutta Abraham vastasi:”Heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoot heitä” (Luukas 16:29b).
Rikas mies intti ja väitti, etteivät Toora ja Profeetat riittäneet: ”Mutta jos joku kuolleista menee heidän luokseen, he katuvat” (Luukas 16:30b).
En käsittänyt, että Abrahamin vastaus oli itse asiassa Jeshuuan vastaus. Mitä se tarkoittaa? Jos joku ei reagoi Moosekseen, Tooraan tai Profeettoihin, eivät he reagoi sellaiseenkaan ihmeeseen, että joku tulee takaisin kuolleista.
Jos silmieni edessä tapahtuisi ihme, jotain ihmeellistä, uskomatonta ja mielikuvitukseni ylittävää, niin tottakai minä reagoisin katumalla sydämeni pohjasta, eikä minulla sen jälkeen olisi minkäänlaisia epäilyjä.
Joten kuinka Abraham, tai tarkemmin ottaen Jeshuua, saattoi vertailla uskomista Tooraan, Moosekseen ja Profeettoihin todelliseen ihmeeseen, joka tapahtuu aivan ihmisen silmien edessä? Ei niitä voi verrata keskenään, ja se juuri on ongelman ydin tässä. Löytääksemme ratkaisun tähän ongelmaan palaamme Exoduksen suuriin ihmeisiin. Tukeudumme tässä Israelin kansaan, joka näki Jumalan suuren käden ja uskoi.
Mutta kertomushan ei pääty tähän. Vain jokunen viikko Punaisen Meren jakautumisen jälkeen, sattui se kultaisen vasikan tapaus. Israelilaiset, ne samat ihmiset, jotka olivat nähneet omin silmin Punaisen Meren jakautuvan kahtia, ovat niitä samoja ihmisiä, jotka tekivät suuren synnin tehdessään itselleen kultaisen vasikan. Toora painottaa, että koko kansa oli mukana tässä nimenomaisessa rikkomuksessa.
Miten on mahdolllista, että kansa, joka oli saanut kokea Jumalan yliluonnollisen pelastuksen, unohti niin nopeasti Luojansa? Vastaus on yksinkertainen: ihmisen muisti on lyhyt. Kun Mooses viipyi Siinain vuorella 40 päivää, israelilaiset unohtivat jo kaiken ihmeistä ja tunnusmerkeistä ja palasivat epäjumalanpalvelukseen.
Toisen Mooseksen kirjan ihmeillä on meille hyvin tärkeä sanoma. Mielipide, että ihmeet nostattavat uskoa, on pohjimmiltaan harhaanvievä. Matka todelliseen uskoon ei käy lyhyttä polkua, joka on täynnä ihmeitä ja merkkejä, niin vaikuttavalta kuin se tuntuukin. Polku aitoon uskoon on hyvin pitkä ja vaivalloinen matka täynnä jokapäiväistä rukousta ja Raamatun opiskelua. Tämä tie edellyttää syvällistä ajattelua ja elämistä toisten uskovien yhteydessä. Uskoon ei ole oikotietä. Punaisen Meren jakautumisihme tai muut noihin aikoihin sattuneet ihmeet eivät riittäneet varjelemaan juutalaisia inhottavimmalta synniltä, jonka tähden kaikki aikuiset kuolivat erämaassa. Näin Jeshuua totesi yhteenvedossaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Jeshuua sanoi, että jos ihminen tahtoo uskoa täydellisesti Jumalaan, hänen on oltava kuuliainen Jumalalle koko elämänsä ajan.
Todellinen usko syntyy paljon työn tuloksena monien vuosien kuluessa, kun ihminen mietiskelee ja tutkii Jumalan Sanaa ja elää sen mukaan. Se ei synny mistään hetkellisestä mielentilan kohoamisesta, jonkinlaisen ihmeen tuloksena. Sitä vastoin sellainen mieltä kohottava kokemus voi hyvinkin tulla ja mennä yhdessä hetkessä.
OPETUSTA SIIONISTA, NR 37 Kesäkuu 2018 / Tamuz 5778
