Abraham Joshua Heschel
”Kun ihminen tulee tietoiseksi siitä, mitä ei voi kuvata sanoilla, sanat käyvät tarpeettomiksi.”
”Mystinen teologia suhtautuu epäluuloisesti teologiseen perspektiiviin, joka hylkää järjenvastaisen järjettömyyden kunhan elämässä säilyy järjenvastainen.”
Paul Philip Levertoff
Kun koemme ihmeen, meistä tulee jumalallisen vuorovaikutuksen todistajia maailmassa. Ympäril- lämme tapahtuu jatkuvasti ihmeitä, mutta useimmat meistä eivät edes huomaa tai tunnista näitä ih- meentäyteisiä hetkiä. Ja syy siihen on, että olemme kadottaneet kyvyn ihmetellä. Heräämme joka aamu auringon paisteeseen, ja kun katselemme värikkään perhosen liitelyä ikkunamme takana, pi- dämme kaikkea tätä vain tavanomaisena hetkenä tavanomaisten hetkien joukossa. Vaellamme vih- reänurmisella niityllä, katselemme puita ja jatkamme kulkuamme ilman että todella osaamme nähdä meitä ympäröivän luonnon kauneutta. Ja mikä vielä pahempaa, katsomme usein toisten ihmisten kas- voja, varsinkin puolisomme tai lastemme kasvoja, tunnistamatta niissä Jumalan kuvaa.
Jos meillä ei ole normaalia ihmettelemisen kykyä, meidän on vaikea tunnustaa ihmettä ihmeeksi. Me määrittelemme ihmeeksi usein vain ”suuret”, selvät ja kiistattomat tapahtumat. Esimerkiksi syövästä parantumiset, autokolarista selviämiset tai kuolleista nousemiset. Ja jos ihmisellä ei ole ihmettelemisen kykyä ja tietoisuutta sanoin kuvaamattomasta, nämäkin ”kiistattomat tapahtumat” voi helposti järkeillä unohduksiin.
Millaisen vaikutuksen ihmeet tekevät meihin, riippuu suurelta osin ihmisen uskon määrästä. Uskosta osattoman ihmisen on helppo sivuttaa Raamatun kertomukset juutalaisten Punaisen Meren ylityksestä tai Jeshuan tekemistä ihmeistä kansantaruina tai pelkkinä sattumina. Ja me, jotka suhtaudumme asioihin pääsääntöisesti epäillen, teemme virheen ajatellessamme, että ihmeen kokeminen auttaisi meitä uskomaan.
Älkää ymmärtäkö minua väärin, se voi usein muuttaa meidän perspektiiviämme. Meistä monista on tullut Jeshuaan uskovia tai ainakin avoimia Jumalan toiminnalle maailmassa, kun olemme kokeneet ihmeen. Mutta ihmeen kokeminen ei merkitse automaattisesti suurempaa uskoa. Tämä on yksi Tooran opetuksista. Kerta toisensa jälkeen israelilaiset kokivat Jumalan suoran väliintulon maailmaan mei- dän parhaaksemme, ja siitä huolimatta me jatkoimme kapinointia ja valittamista. On perin helppoa osoittaa sormella heitä tai kaikkien muiden vähäistä uskoa, kun jokainen meistä kuitenkin tekee sa- moin. Kuinka usein olemme nähneet Jumalan vastaavan rukouksiin, täyttävän tarpeemme ja kulkevan rinnallamme hädän hetkellä, mutta kun seuraava katastrofi iskee, kiirehdimme syyttämään Jumalaa ja kysymään ”Missä sinä olet?” Niin me syytämme Jumalaa, että hän ei ole koskaan kanssamme eikä vastaa rukouksiimme.
Haluaisimme useinkin nähdä jonkun tietyn ihmeen kuvitellen, että jos vain saisimme kokea ”tuon yhden ainoan”, meidän uskoamme ei sen jälkeen mikään voisi horjuttaa. Tai jos perheemme tai ystävämme kokisivat yhden suuren ihmeen, heistäkin tulisi uskovia. Mutta ihmeitten maailma ei toimi aina sillä tavoin.
Jeshuan opetuksista erityisesti kaksi opetusta voivat vahvistaa suhdettamme häneen ja siten lisätä myös ihmeitten kokemistamme. Jesuua sanoi ensiksikin: ”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe” (Joh.20:29). Emme ehkä näe, emmekä saa koskaan kokea tiettyä ihmettä, mutta uskomme ei perustu sille, olemmeko vai emmekö ole saaneet todistaa sitä ihmettä, vaan sille, uskommeko me sen olevan totta. Uskossamme on enemmän kyse siitä, minkä uskomme olevan mahdollista, kuin siitä mitä itse asiassa koemme.
Toinen Jeshuuan opetus liittyy ympäristömme huomioimiseen ja sen kanssa sopusoinnussa olemi- seen: ”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne kasvava. Eivät ne tee työtä eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä” (Matt.6:28- 29).
Abraham Joshua Heschedin mukaan ihmettely on kyky aistia yliluonnollinen, nähdä kaikessa näky- vän toisella puolella olevaan mysteeriin. Sen ansiosta voimme havaita maailmassa vihjeitä jumalallisesta… aistia äärettömän tavallisessa ja yksikertaisessa; tuntea ohi vilahtavassa hetkessä ikuisuuden hiljaisuuden. Tulemme ihmettelyn kautta tietoisiksi siitä, mitä emme voi käsittää analysoimalla.
Useimmat ihmeet jäävät meiltä huomaamatta, koska olemme hengellisesti hajamielisiä. Teemme työtä, maksamme laskuja, viemme lapsia kouluun, murehdimme pikkuasioista ja juutumme kiinni milloin mihinkin pikkuseikkaan, joka varastaa huomiomme. Näin me kadotamme vähitellen kykymme elää hengellisesti tiedostavana.
Meidän täytyy tieten tahtoen raivata itsellemme aikaa pysähtyä ja aistia meitä ympäröivän maailman ihmeellisyys. Meidän pitäisi oppia uudestaan, millaista on huomioida yksityiskohdat ja arvostaa sitä, mitä näemme, mitä meillä on ja mitä me koemme. Meidän pitäisi ymmärtää, että jokainen näistä pienistä siunauksista on ihme; nuo pienet hetket, jolloin Jumala on päättänyt siunata meitä ja olla vuorovaikutuksessa kanssamme. Meidän täytyy huomata jälleen ne ”kedon kukkaset”.
Meidän tulisi myös kasvaa uskossamme ja etenkin kyvyssämme uskoa. Kyse ei ole aina siitä mitä näemme, vaan minkä voimme kuvitella olevan mahdollista Jumalalle. Kun teemme niin, meistä tulee tietoisempia hengellisesti. Ja kun olemme valppaampia hengellisesti, emme ainoastaan saa kokea enemmän ihmeitä, vaan saamme myös kyvyn uskoa suurempiin ihmeisiin.
OPETUSTA SIIONISTA, NR 37 Kesäkuu 2018 / Tamuz 5778