Rebekka

Kirj. Julia Blum

Yksi kauneimpia kertomuksia Toorassa on rakkaustarina. Mutta kiehtovinta siinä on, että ennen kuin siitä tuli kertomus rakkaudesta, se oli kertomus uskosta. Itse asiassa vaadittiin monen ihmisen usko, jotta tästä kertomuksesta tulisi kertomus rakkaudesta.

Usko

”Usko on luottamus siihen mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy” (Hepr. 11:1). Ensimmäiseksi ihmettelemme Aabrahamin uskoa, sillä hän ei epäillyt, etteikö Jumala pitäisi itse huolta vaimon valitsemisesta Iisakille. Aabraham sanoi: ”Herra, taivaan Jumala…lähettää enkelinsä sinun edelläsi, ja sinä saat sieltä vaimon pojalleni” (1. Moos. 24:7). 

Tämä tarina vaati todella suurta uskoa Aabrahamin vanhimmalta palvelijalta (ehkä Elieser, vaikka hänen nimeään ei mainita tässä luvussa). Tosin hän oli tähän mennessä varmaan jo todistanut monia ihmeitä herransa elämässä, mutta jo tuollaiselle matkalle lähteminen on varmasti vaatinut paljon uskoa puhumattakaan siitä, että hänen oli luotettava siihen, että Herra lähettäisi hänet oikean tytön luo. Kun hän saapuu määränpäähänsä ja seisoo kaivon luona kaupungin ulkopuolella, hän rukoilee, että Herra soisi hänen onnistua. Jos tämä kohta käännetään sananmukaisesti, hän pyytää, että Jumala ”saisi sen tapahtumaan edessäni tänään” (הקרה נא לפני היום ).”Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, suo minun tänään onnistua ja osoita uskollisuutta herralleni Aabrahamille” (1. Moos. 24:12). Huomatkaamme, että tämä on ensimmäinen rukous Raamatussa, jossa pyydetään Jumalan johdatusta.

Palvelija rukoilee kilttiä ja nöyrää tyttöä. Huomatkaa, ettei hän pyydä, että tytöllä olisi kauneutta ja rikkauksia. Rukouksessaan hän keskittyy tytön ystävälliseen ja palvelualttiiseen asenteeseen ja käytökseen. Me tiedämme, että hänen pyyntönsä mukainen vastaus tuli välittömästi, ja tiedämme myös, miten onnelliseksi pikainen vastaus hänet teki. ”Mies katseli tyttöä vaiti saadakseen tietää, oliko Herra antanut hänen matkansa onnistua vai ei” (jae 24). Meidän täytyy todella pystyä tunnistamaan Jumalan sormenjälki elämässämme ja se pyhän kunnoituksen tunne, joka täyttää meidät sellaisella hetkellä, voidaksemme ymmärtää palvelijan tunteet. Hän näkee ikään kuin kahden filminauhan kuvat yhdellä nauhalla limittäin ja päällekkäin: Jumalan vielä toistaiseksi näkymättömän todellisuuden, joka kuultaa tämän näennäisesti tavanomaisen kohtaamisen lävitse, ja tämä näkymätön todellisuus suorastaan mykistää hänet.

Sana,joka on tässä käännetty ”vaiti”, voitaisin kääntää myös ”sanaton”. Mielestäni juuri niin tapahtui Elieserille. Hän ei ollut vain vaiti, vaan hän oli täysin sanaton nähdessään Jumalan sormenjäljen tässä tarinassa!

Vielä hämmästyttävämpää on nähdä tämän Jumalan läsnäolon ja johdatuksen näkymättömän todellisuuden tulevan näkyväksi ja selväksi kaikille, niillekin, jotka eivät tunne Jumalaa. Kuultuaan palvelijan todistuksen Rebekan perhe lausuu yllättäviä sanoja ( voimme kuvitella palvelijan yllätyksen hänen kuullessaan nämä sanat ei-uskovilta ihmisiltä): ”Laaban ja Betuel vastasivat: ´Tämä on lähtöisin Herrasta. Me emme voi sanoa sinulle hyvää emmekä pahaa´” (jae 50).

Mi-Adonai jatsa ha-davar – Tämä asia on lähtöisin Herrasta! Herran läsnäolon on täytynyt olla käsin kosketeltava näille ihmisille, jotka eivät tunteneet Häntä voidakseen lausua nämä sanat.

Uskomattomin luonne tässä on kuitenkin epäilemättä Rebekka itse. Tämän kertomuksen ihmeellisin osa on tämän nuoren naisen usko, ja rehellisesti sanoen, en osaa kuvitella vahvempaa uskoa kuin se, mitä Rebekka osoittaa tässä. Kun palvelija ilmestyy ei mistään ja asettaa hänet hänen elämäänsä koskevan valinnan eteen – lähtisikö hän palvelijan mukaan vaimoksi Aabrahamin pojalle – hän sanoo ”kyllä”. ”He kutsuivat Rebekan ja kysyivät häneltä. ´Lähdetkö tämän miehen kanssa?´ Hän vastasi: ´Lähden´” (jae 58). Tämä on taas yksi niistä monista ”kyllä” -vastauksista Jumalalle, joita tapaamme tämän kirjan sivuilla – taas yksi kertomus Jumalan suunnitelmaan astumisesta ja Jumalan siunauksista niille, jotka luovuttavat elämänsä Hänelle.

Aabrahamin luonnetta ja uskoa ihaillaan jatkuvasti ja ihan syystä. 75-vuotiaana hän lähti halukkaasti kotoaan mennäkseen maahan, jonka Jumala lupasi osoittaa hänelle. Mutta kuulemme harvoin vastaavaa kiitosta annettavan Rebekalle, joka teki saman valinnan, jopa päättäväisemmällä ja voimakkaammalla tavalla. Emme tiedä varmuudella, kuinka kauan aikaa kului siitä, kun Aabraham kuuli ensimmäisen kerran Jumalan käskyn siihen, kun hän sitten lähti kotoaan. Saattoi kulua päiviä, viikkoja, kuukausia, kenties vuosiakin. Tiedämme vain, että hän lähti, ja me kunnioitamme häntä sen vuksi. Mutta me tiedämme varmasti, että Rebekka teki tämän tärkeän ratkaisun ja lähti kotoaan yhdessä päivässä. Kuvitelkaa, heillä ei ollut puhelimia eikä internettiä, ei autoja eikä lentokoneita, ja kun hän nyt lähti kotoaan, se tarkoitti kodin jättämistä kokonaan, eikä hän näkisi perhettään ehkä enää koskaan. Se, että hän pystyi tekemään moisen lopullisen ratkaisun ja jättämään kaiken tutun ja kaikki tuntemansa ja rakastamansa ihmiset, todistaa todella erinomaista luonnetta. Hän ei vain tehnyt päätöstä, joka muutti hänen elämänsä ikuisiksi ajoiksi yhdessä päivässä (ja, sivumennen sanoen, se muutti myös koko ihmiskunnan elämän) vaan jo seuraavana aamuna, anelematta lykkäystä matkaan lähtemiseen, hän oli valmis lähtemään. 

Yrittäkäämme ymmärtää, mitä Rebekka koki. Muistan vallan hyvin, millaista oli omalla kohdallani. Mies, joka toi minulle sanoman elävästä Jumalasta – ja sanoman elävältä Jumalalta – ilmestyi minunkin eteeni ei mistään. Muistan sen kummallisen tunteen, että tässä vieressäni seisovassa ihmisessä oli jotain enemmän kuin pystyin näkemään. Hän ei ollut vain mies, joka astui elämääni, vaan pikemminkin Joku paljon suurempi kuin hän, Joka jotenkin oli hänessä. Tiesin, etä Joku vaati elämääni, ja siitä hetkestä lähtien olen tuntenut, että tässä elämässä ei ole sattumia.

Rebekka on ehkä tuntenut jotain samanlaista. Hän ei ollut varttunut uskovassa perheessä niin kuin Iisak oli. Hän ei tuntenut Jumalaa niin kuin Iisak, mutta kun Elieser ilmestyi hänen eteensä tuona päivänä ei mistään, hän tiesi jotenkin, että siinä ei ollut vain tämä palvelija vaan Joku hänessä ja enemmän kuin hänessä. Joku paljon enemmän kuin palvelija astui hänen elämäänsä ja vaati sitä itselleen. ”Rakkaani pisti kätensä oven raosta ja sisimpäni liikkui häntä kohti” (LL 5:4). Niin kuin Laulujen laulussa hänenkin sydämensä alkoi jyskyttää. Luultavasti hänkin oli kaikkien tyttöjen lailla kiinnostunut avioliitosta ja tulevasta aviopuolisostaan, mutta hän ei tiennyt hänestä juuri mitään eikä ollut koskaan nähnyt häntä, joten hän oli Rebekalle vielä hyvin etäinen. Mutta tuo Joku, joka kosketti hänen sydäntään Elieserin kautta ja sai hänen sydämensä jyskyttämään ja sisimpänsä liikkumaan kohti itseään, oli niin todellinen, että hän päätti oitis, että hän tahtoi hänet elämäänsä. Olen aina rakastanut tätä Laulujen laulun kohtaa: ”Kerro minulle sinä, jota sieluni rakastaa, missä laumaasi paimennat…Jos et itse sitä tiedä, sinä naisista kaunein, lähde kulkemaan lammasten jälkiä” (LL 1:7,8). Näin juuri Rebekka tekee. Hän tahtoi Jumalan elämäänsä ja siksi hän lähti kulkemaan Hänen laumansa jäljissä. Hän lähti Elieserin mukaan uskon varassa, luovutettuaan koko elämänsä Jumalalle, kun hän teki tämän elämää mullistavan päätöksen niin yksinkertaisesti ja nopeasti, ja uskon ettei hän katsonut koskaan taakseen.

Rakkaus

Nyt lähestymme sitä mahtavaa hetkeä kertomuksessamme, jossa näkymätön alkaa loistaa näkyvän lävitse. Tämä kaikki tapahtuu 1. Moos. 24:ssä ja aivan tämän pitkän ja vaiherikkaan luvun lopussa saamme todistaa kiehtovaa kohtausta. Kun Rebekka näkee Iisakin ensimmäien kerran, kun Iisak tulee erämaasta, Rebekka kirjaimelliseti putoaa kamelin selästä juuri sillä hetkellä. Englanninkielisissä ja suomenkielisissä Raamatuissa se käännetään yleensä sanoilla ”pudottautui”, ”laskeutui”, mutta käännös ”Silloin hn pudottautui kamelin selästä” ei tulkitse oikein alkuperäistä heprean kielen ilmaisua ותפל מעל הגמל ”hän putosi kamelin selästä”. Juutalaisissa kommentaareissa keskustellaan tässä kohdassa juuri tästä verbistä pudota, lipol, ja se rinnastetaan esim. Psalmin 37:24 sanoihin ”Jos hän lankeaa ei hän sorru maahan, sillä Herra tukee häntä kädellään.”

Miksi Rebekka putosi? Jotta ymmärtäisimme syyn siihen, palauttakaamme mieliimme 1. Moos. 22:n tapahtumat, Akedat Jitzchak. Jotkut lukijoistani varmaan tietävät, että Akedat Jitzchak, kertomus Iisakin sitomisesta, sisältää (monien muiden kysymysten ohella) vielä yhden mysteerin, johon meidän viisaamme ovat kauan viitanneet. Kaiken sen jälkeen, mitä Moorian vuorella tapahtui – kun taivaasta kuuluva ääni pysäytti iskuun kohotetun veitsen – 1. Moos. 22:19:ssä sanotaan: ”Sitten Abraham palasi palvelijoidensa luo. He lähtivät yhdessä Beersebaan, ja Abraham jäi sinne asumaan.” Iisakia ei mainita lainkaan. Mihin hän katosi? Mitä hänelle tapahtui Akedan jälkeen? 

Tämä tilanne on historian saatossa innoittanut lukemattomia esitelmiä ja arvailuja, joita esitetään viisaittemme ja rabbiemme kirjoitusten laajassa valikoimassa. Minne Iisak meni? Eikö olisi kohtuullista odottaa, että Aabraham olisi pysynyt mahdollisimman lähellä poikaansa tämän traumaattisen kokemuksen jälkeen ja osoittanut hänelle vielä suurempaa rakkautta ja huolenpitoa? Etenkin kun Aabraham oli itse (tosin ei omasta vaan Jumalan tahdosta) aiheuttanut pojalleen sellaisen trauman? Eikö olisi kohtuullista odottaa kertomuksen jatkuvan niin, että läpikäytyään yhteisen koettelemuksen isä ja poika palaavat yhdessä kotiin huolesta sairaan Saaran luo? (Muistakaa, että tuohon aikaan ei ollut puhelimia eikä Saaralla ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä Moorian vuorella oli tapahtunut.) Mutta Raamatusta emme löydä viitettä sellaiseen; ei mitään kuvausta perheen jäsenten reaktioista tuossa tilanteessa, ei kuvausta isän ja pojan autuaasta yhteydestä, kun he ovat selvinneet heille asetetusta koettelemuksesta. Raamattu kertoo meille vain Aabrahamin paluusta. Seuraavassa luvussa Saara kuolee (Iisakista kantamansa huolen murtamana, sanoo juutalainen perimätieto). Iisakia ei kuitenkaan näy missään. Hän on kadonnut ja ilmestyy kuvaan vasta 1. Moos. 24:n lopussa, siinä kohtauksessa, jonka todistajia me nyt olemme, juuri ennen kuin hän tapaa Rebekan, tulevan vaimonsa. Missä Iisak on ollut?

Tämä on loistava esimerkki sellaisesta, mitä voidaan ymmärtää vain heprean kielellä. 1. Moos. 24:62 kertoo meille, että Iisak tuli Lahai-Roin kaivon tienoilta. Jos emme tunne heprean kieltä, tämä nimi Lahai-Roi ei kerro meille mitään, mutta se, joka ymmärtää hepreaa, hämmästyy sen syvällistä merkitystä: Minut näkevän Elävän kaivo – näin minä kääntäisin sen. Tämä syvällisen merkityksen omaava nimi esiintyy ensimmäisen kerran 1. Moos. 16:ssa, kun Haagar antaa tämän nimen kaivolle, jossa Herran Enkeli tuli hänen luokseen. Koska tämä nimi liittyy Haagariin, Midrash Genesis Rabba ehdottaa, että Iisak olisi mennyt sinne tuodakseen Haagarin isänsä Aabrahamin luo, jotta tämä menisi Haagarin kanssa naimisiin. Minä kuitenkin ajattelen, että tämä nimi merkitsee Iisakin tarinassa enemmän. Se kertoo meille, että Herra näkee yhä Iisakin kaiken sen jälkeen, mitä Iisak oli kokenut Moorian vuorella, kun Iisak katoaa perheensä ja meidän näköpiiristämme, kun kukaan ei nähnyt Iisakia eikä tiennyt missä hän oli. Vaikka Iisak katosi kaikkien muiden silmistä, hän ei kadonnut Jumalan silmistä. Jumalalla oli omat syynsä ja suunnitelmansa Iisakin väliaikaisen poissaolon suhteen. Tuona aikana Iisakin ja Herran välinen suhde oli varmaankin erittäin läheinen ja tiivis. Se oli aika, jolloin maallisen isän sijasta taivaallinen Isä itse hoiti Iisakia tämän kokeman kauhean shokin jälkeen – Hän, joka elää, näkee minut.

Palatkaamme alkuperäiseen kysymykseemme: Miksi Rebekka putosi kamelin selästä? Uskon, että Moorian vuoren kokemuksensa jälkeen ja Jumalan kanssa viettämänsä parantumisajan jälkeen, jolloin Jumala oli ainoa, joka näki hänet, Iisak on varmasti ollut Jumalan valon kirkastama ja loistanut Jumalan armoa. Rashi kirjoittaa Rebekasta ja tästä ensimmäisestä kohtaamisesta, että ”hän näki Iisakin majesteettisen muodon ja hän hämmästyi suuresti.” Kun ihmisen sydän nöyrtyy Jumalan edessä koetuksen tulessa, se puhdistuu ja täyttyy Jumalan kirkkaudella. Iisak tulee erämaasta Jumalan valoa säteillen.

Toinen merkillepantava seikka löytyy 1. Moos. 24:65.stä, josta luemme: ”Silloin Rebekka otti hunnun ja verhoutui.” Tiedämme, että hän verhoutui huntuun säädyllisyyden vuoksi ja merkkinä alamaisuudestaan tulevalle aviomiehelleen. Sillä itämaisen tavan mukaan morsian on tuotava sulhasensa eteen hunnutettuna. Kuitenkin juuri se seikka, että Rebekka putosi kamelin selästä, antaa ymmärtää, että asiaan liittyi jotain enemmän. Iisakin näkeminen häikäisi Rebekan, ja sekä hänen putoamisensa kamelin selästä että hänen verhoutumisensa alkavat vaikuttaa järkevämmiltä, jos ajattelemme, että Iisak loisti Jumalan kirkkautta, kun hän asteli Rebekkaa kohti.

Lopuksi pääsemme katsomaan suurta loppukohtausta, todellista uskon voittoa, jossa näkymättömästä tulee näkyvää. ”Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan. Hän rakasti (יאהבה) Rebekkaa ja otti hänet vaimokseen. Näin Iisak sai lohdutuksen äitinsä kuoltua” (jae 67). 

Iisak selvästikin rakasti Rebekkaa! Emme vain kuule nyt näitä ihmeellisiä sanoja, vaan tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta, kun Toora käyttää verbiä ”rakastaa” (herpeaksi ahav, אהב ) kuvaillakseen miehen ja naisen välistä suhdetta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Toorassa käytetään tätä verbiä romanttisessa mielessä ja toinen kerta, kun se yleensä esiintyy Toorassa. Ensimmäisen kerran löydämme tämän juurisanan 1. Moos. 22:ssa, kun Jumala sanoo Aabrahamille: ”Ota ainoa poikasi Iisak, jota rakastat.” Merkillepantavaa on, että näillä molemmilla ensimmäisillä kerroilla verbi ”rakastaa” liittyy Iisakiin. Hän oli rakkauden kohde 1. Moos. 22:ssa, ja 1. Moos. 24:ssä hän on se, joka rakastaa. Iisakin Rebekkaa kohtaan tuntemien tunteiden on täytynyt olla hyvin voimakkaat, kun kerran Toora katsoo tarpeelliseksi käyttää tässä tätä verbiä. Kertomus uskosta on muuttunut kertomukseksi rakkaudesta.

Kirjoittaja Julia Blum on opettaja ja kirjoittaja Israel Institute of Biblical Studies – Israelin Raamattuopintojen instituutin palveluksessa sekä toimii myös vapaana kirjailijana ja luennoitsijana. Hän toimii säännöllisesti puhujana erilaisissa kansainvälisissä kristillisissä ja messiaanisissa konferensseissa ja kirjoittaa Raamatun selityksiä erilaisille sivustoille. Julia ja hänen puolisonsa Victor muuttivat Virosta lähes 30 vuotta sitten ja perustivat seurakunnan nimeltä ”Even Jisrael” (Israelin kallio) vuonna 1994. He asuvat pienessä Mevasseret Zionin kaupungissa Jerusalemin lähellä. (Kaupungin nimi tulee Jes.40:9:stä ”ilosanoman tuoja Siioniin”.) Heillä on kolme suurenmoista lasta.

TEACHING FROM ZION, OPETUKSIA SIIONISTA

no 40, elokuu 2020/elul 5780