Netivyah
Jerusalemin rukouslista 9.12.2021
Joseph Shulam
Tämän sapatin Tooran lukujakso on yksi suosikkejani. Luemme Toorajakson, jonka nimi on hepreaksi Vayigash, ”ja hän lähestyi”. Sapatin Toorajakso on 1. Mooses 44:18 – 47:27, Profeetoista Hesekiel 37:15 – 37:28. Uudesta testamentista Luukas 6:9-16.
Tämä Toorajakso on kenties kaikista dramaattisin ja mielenkiintoisin Toorajakso 1. Mooseksen kirjassa. Tooran ensimmäinen lukujakso, Bereshit (alussa), on koko Raamatun tärkein teksti, mutta tämä Vayigash on dramaattisin. Aivan jakson ensimmäisestä jakeesta (1. Moos. 44:18) lähtien. Juuda, samainen Juuda, joka ehdotti, että veljet eivät tappaisi Joosefia Dootanin laaksossa vaan myisivät hänet ismaelilaisille, lähestyy nyt Joosefia.
Oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti Juuda kertoo tapahtumista kotona ja tarjoutuu jäämään vangiksi Egyptiin vapauttaakseen Benjaminin ja lähettääkseen hänet takaisin kotiin Kanaaninmaahan ja isänsä Jaakobin luo. Voisi sanoa, että Juuda katuu ja on halukas ottamaan Benjaminin paikan egyptiläisessä vankisellissä säästääkseen Jaakobin suurelta surulta ja varmistaakseen, että Benjaminilla on kaikki hyvin. Näin kuuluu jae, joka aloittaa tämän viikon lukujakson draaman:
”Silloin Juuda lähestyi häntä ja sanoi: ´Oi, herrani, salli palvelijasi puhua muutama sana, älköönkä vihasi syttykö palvelijaasi kohtaan. Sinähän olet faraon vertainen” (1. moos. 44:18, RK).
Oi kuinka olisin halunnut olla siellä Joosefin kanssa ja nähdä Joosefin kasvot hänen kuultuaan Juudan sanat. Tämä Joosefin ja Juudan välisen kohtaamisen tärkeä osa opettaa minulle, että ihmiset voivat muuttua.
Opin siitä, että vaikka joku ihminen on tehnyt suuria virheitä, se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi omaatuntoa. Opin siitä, että jokaisessa, joka kävelee kahdella jalalla ja osaa puhua ja ajatella ja kuvitella asioita, on taipumus pahaan mutta myös taipumus hyvään.
Meillä kaikilla on edessämme sama haaste kuin Juudalla oli. Haasteemme on tunnustaa omat virheemme ja pahat taipumuksemme ja tehdä hyvää.
Juuda tekee niin, ja nyt hän kertoo vapaaehtoisesti isästään ja Joosefin isästä, Jaakobista. Nämä uutiset sulattavat Joosefin sydämen ja pakottavat hänetkin katumaan ja tunnustamaan, mitä hän on salannut yhdeltätoista veljeltään. Juuda lausuu Joosefin edessä:
”Palvelijasi on mennyt isälleen takuuseen nuorukaisesta ja sanonut: ´Jos en tuo häntä takaisin luoksesi, minä olen koko ikäni syyllinen isäni edessä.´ Salli siis palvelijasi jäädä herrani orjaksi nuorukaisen sijaan, ja saakoon nuorukainen mennä kotiin veljiensä kanssa. Kuinka minä muuten voisin mennä kotiin isäni luo, jollei nuorukainen olisi kanssani? En haluaisi nähdä sitä murhetta, joka tulisi isäni osaksi” (1. Moos. 44:32-34, RK).
Nämä Juudan sanat Joosefille ovat osoitus Juudan sydämessä tapahtuneesta muutoksesta sen jälkeen kun Joosef oli kadonnut kaivosta.
1. Juuda ymmärsi sen itsekkään vihan vakavuuden, jota hän ja toiset veljet tunsivat nuorempaa veljeään Joosefia kohtaan. Hän ymmärsi, että se oli väärin.
2. Juuda tietää, kuinka tärkeitä Joosef ja Benjamin ovat Jaakobille, joka rakasti näitä kahta Raakelin lasta enemmän kuin muita lapsiaan, koska Jaakob rakasti Raakelia enemmän ja koska Raakelin kaksi poikaa olivat Jumalan antama ihmeellinen vastaus poikia rukoilleelle Raakelille.
3. Juuda rakasti syvästi isäänsä Jaakobia eikä tahtonut tuottaa Jaakobille lisää murhetta, niin kuin hän ja hänen veljensä tuottivat Joosefin kadottua.
4. Juuda on nyt halukas kantamaan vastuun ja vapauttamaan Benjaminin ja ottamaan hänen paikkansa Egyptin vankilassa. Juuda oli halukas uhraamaan oman vapautensa ja takaamaan Benjaminille turvallisen kotiinpaluun Jaakobin luo. Juuda ymmärtää nyt, mitä merkitsee olla uskollinen veli!
Tämä Juudan osoittama katumus ja syvä huolenpito ja rakkaus sekä isäänsä Jaakobia että nuorempaa veljeään Benjaminia kohtaan sulatti Joosefin sydämen ja auttoi häntä tunnustamaan ja sanomaan: ”Minä olen teidän veljenne Joosef.”
Olen nähnyt Joosefin tarinan elokuvina,näytelminä ja musikaaleina, mutta en ole vielä nähnyt parhaimpienkaan näyttelijöiden esitystä, joka on vanginnut tai pystyisi vangitsemaan sen hetken latautuneen tunnelman, jolloin Joosef käskee kaikki egyptiläiset pois huoneesta ja sanoo veljilleen: ”Minä olen veljenne Joosef. Vieläkö isäni elää?” Mutta hänen veljensä eivät kyenneet vastaamaan hänelle, niin mykistyneitä he olivat hänen sanoistaan.
”Joosef sanoi veljilleen: ´Minä olen Joosef. Vieläkö isäni elää?´ Hänen veljensä eivät kuitenkaan kyenneet vastaamaan hänelle mitään, sillä niin säikähdyksissään he olivat hänen edessään. Mutta Joosef sanoi veljilleen: ´Tulkaa tänne lähelleni.´ Kun veljet olivat tulleet lähelle, hän sanoi: ´Minä olen veljenne Joosef, jonka te myitte Egyptiin. Älkää nyt kuitenkaan olko murheellisia älkääkä vihaisia itsellenne siitä, että myitte minut tänne, sillä Jumala on lähettänyt minut teidän edellänne pitääkseen teidät hengissä´! (1. Moos. 45:3-5, RK).
Joosef tietää, että veljien luonnollinen reaktio olisi suuri pelko, rangaistuksen pelko sen pahan tähden, mitä he tekivät veljelleen Joosefille. Siksi Joosef tekee välittömästi veljilleen selväksi, että hänellä ei ole mitään aikomusta kostaa heille heidän hänelle tekemäänsä pahaa.
Oikeastaan Joosef ei tiedä, että he eivät itse asiassa onnistuneet myymään häntä, vaan että midianilaiset nostivat hänet kaivosta, ottivat mukaansa ja myivät orjaksi Egyptissä. Joosef kuvittelee vielä, että veljet laativat tämän suunnitelman ja että he myivät hänet orjaksi Egyptiin.
”Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala. Hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen hovinsa herraksi ja koko Egyptin maan valtiaaksi” (1. Moos. 45:8, RK).
Kuinka kauniina Joosef näkeekään vankilavuotensa ja orjuusvuotensa Potifarin talossa Egyptissä.
Minunkin nimeni on Joosef. Sain nimeni isoisäni mukaan, jonka nimi oli Joosef ja myös isoisoisäni nimi oli Joosef. Mutta voin tunnustaa, että en ole perinyt tuota Jaakobin pojan Joosefin jaloa piirrettä ja luonnetta nähdä kaikissa koetuksissani ja ahdistuksissani Jumalan käden muuttavan kärsimyksen ja katkeruuden iloksi ja etuoikeudeksi Israelin ja Jumalan kuningaskunnan tähden.
Jos minulla uskoni alkutaipaleella olisi ollut ymmärrys siitä, mitä Paavalin kynän kautta kirjoitetut Pyhän Hengen sanat todella tarkoittavat, uskon, että olisin voinut tehdä enemmän ja olla onnellisempi kaikkien perhettäni kohdanneiden terveysongelmien keskellä ja kaikkien niiden haasteiden keskellä, jotka liittyvät kutsuun olla opettamassa Jeshuasta tässä Israelin maassa ja Jerusalemin kaupungissa.
Tässä ovat apostoli Paavalin sanat, sanat, jotka Joosefin tarina Egyptissä osoitti todeksi paremmin kuin mikään toinen tarina Raamatussa:
”Hän, joka tutkii sydämet, tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien puolesta. Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut. Sillä ne, jotka hän on ennalta tuntenut, hän on myös ennalta määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa. Mutta ne, jotka hän on ennalta määrännyt, hän on myös kutsunut ja ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös vanhurskauttanut. Ja ne, jotka hän on vanhurskauttanut, hän on myös kirkastanut” (Room. 8:27-30, RK).
Yhteys Paavalin sanojen ja Joosefin tarinan välillä on mielestäni hyvin vahva. Opimme nimittäin Joosefin tarinasta, että joidenkin ihmisten polku on ennalta määrätty, ei pelastukseen vaan heidän omaan osuuteensa historiasta. Näemme tämän Mooseksen elämästä, samoin profeetta Jeremian, kuningas Daavidin ja itsensä Jeshuan, sekä Raakelin ja Jaakobin pojan Joosefin elämästä. On olemassa ihmisiä, jotka on luotu ja valittu tiettyä historian päivää varten, hetkeä varten, joka muuttaa kohtalon ja tulevaisuuden, ei vain heidän kohtaloaan (eikä aina heille helpoksi ja hyväksi elämäksi) vaan ihmiskunnan historian.
Tämä on totta monen henkilön kohdalla raamatullisessa historiassa mutta myös maallisessa historiassa (jos nyt on olemassa sellaista kuin maallinen historia). Theodor Herzlin, David Ben-Gurionin ja kenraali McArhurin (Toisessa maailmansodassa) kaltaisten miesten kohdalla. Voimme lisätä listaan monta miestä ja naista, jotka ovat muuttaneet historiaa yhdellä pienellä askeleella ja lähettäneet ihmiskunnan hyvin pitkälle matkalle.
Mikä oli yhteistä kaikille näille henkilöille, jotka Jumala valitsi tekemään tietyn tehtävän, ottamaan vastaan haasteen ja sinkoamaan kansakuntansa ja ihmiskunnan historian täysin eri tasolle? Joosef totisesti ymmärsi oman roolinsa, eikä hän katsonut taakseen surren kaikkia vaikeuksia ja vuosia Egyptin vankilassa, tai kokemaansa vihaa.
Olen tuntenut Jaakobin pojan, Joosefin, kaltaisia ihmisiä aikoinani täällä Jeshuan opetuslapsena. Olen tuntenut Jeshuan opetuslapsia, joita vainottiin, riistettiin ja jotka kokivat nälkää ja sairautta, mutta jotka pitivät kutsuaan tärkeämpänä kuin omaa mukavuuttaan Kuninkaan ja Hänen kuningaskuntansa tähden.
He ovat ihmisiä, jotka eivät olleet murheissaan kun heidän juutalaiset maanmiehensä kohtelivat heitä kaltoin, vaan Jeshuan tavoin he iloitsivat sen etuoikeuden tähden, että he saivat kantaa vähäisen osan rististä omassa elämässään.
Tämä tulee uskosta, joka on syvempi kuin valtameri.
”Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut” (Room. 8:28).
En ole tuntenut koskaan kateutta niitä kohtaan, joilla on runsaasti tämän maailman rikkautta. En ole kadehtinut koskaan niitä, joilla oli kaikkea, mitä he halusivat, kuten rikkaalla miehellä tarinassa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.
Köyhää Lasarusta olen kadehtinut, sillä vaikka hän oli riippuvainen siitä, että rikas mies laupeudesta antaisi hänelle pöydältään jääneitä muruja, Lasarus peri iankaikkisen elämän Aabrahamin helmassa.
Joosefista, veljestä, jota hänen omat veljensä vihasivat, joka oli hyljeksitty ja halveksittu kuin Jeshua, tulee lopulta heidän pelastajansa ja lunastajansa.
Täällä Jerusalemiin koittaa kerran päivä, jolloin Jeshua seisoo Knessetissä, Israelin parlamentissa, ja nostaa ylös kätensä ja vetää paitansa housuista (näyttääkseen haavansa) ja sanoo: ”Minä olen Jeshua, teidän veljenne!”
”Te tosin aioitte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi tehdäkseen sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitääkseen hengissä paljon kansaa” (1. Moos. 50:20, RK).
Kunpa minä ja sinä eläisimme tarpeeksi kauan,jotta näkisimme Jeshuan palaavan Jerusalemiin ja seisovan ja puhuvan Israelin Knessetissä, parlamentissamme, ja ilmoittavan itsensä Israelin kansalle ja maailmalle aitona juutalaisena, Aabrahamin poikana, Daavidin poikana.
Sillä hetkellä koko Israel, kaikki rabbit ja maallistuneet juutalaiset ja ultraortodoksi juutalaiset lankeavat maahan ja palvovat Kuninkaitten Kuningasta ja Herrojen Herraa! Herran läsnäolo täyttää Knessetin ja ikuinen valo loistaa Jerusalemista maailman ääriin.
Jesajan luvut 2 ja 66 saavat täyttymyksensä ja taivaallinen Jerusalem laskeutuu taivaasta ja nielaisee tämän Jerusalemin ja yhdessä hetkessä kaikki tehdään uudeksi ja saa uuden muodon, jotta sinne mahtuvat ne miljoonat, jotka tulevat kumartumaan tuon juutalaisen jalkojen juureen, joka syntyi Beetlehemissä, joka kuoli ja joka nousi kuolleista Jerusalemissa ja istuu Jumalan oikealla puolella, joka on odottanut yli 2000 vuotta lähtökäskyä Isältä: ” Poikani, nyt on sinun päiväsi, päivä jolloin sinäkin Poikani voit riemuita ja iloita koko Israelin ja kaikkialta maailmasta olevien opetuslastesi kanssa!”
Aivan niin kuin Joosefkaan ei tiennyt päivää, jona hän paljastaisi henkilöllisyytensä veljilleen, Jeshuakaan ei tiedä, mutta me odotamme ja Hän odottaa, ja varmasti tuo hetki tulee, veljeni!
Keräämme varoja Netivyan opiskelija-apuraharahastoon!
Rukousosio
Pyydän teitä kaikkia rukoilemaan Israelin puolesta, esirukouksessa ja sydämen antaumuksella. Israel ja maailma kamppailevat olemassaolon ongelmien kanssa, jotka uhkaavat koko Lähi-itää, mutta Länsimaat (eli Eurooppa ja USA) eivät ymmärrä vihollistemme ajatuksenjuoksua.
Länsi kuulee sanat ja uhkaukset, joita tulee Teheranista ja jotka uhkaavat avoimesti Israelia täydellisellä tuholla ja hävittämisellä maan päältä. Iran on mukana kaikkialla, missä on terrorismia ja missä on mukana aseellista sekaantumista ja muslimiuskon levityspyrkimyksiä. Iran sylkee maailman päälle Jemenissä, Libanonissa, Gazassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa, ja Länsivallat luulevat että sataa.
Meidän Jeshuan opetuslasten, joilla on pääsy Jumalan läsnäolon pyhään paikkaan, täytyy ottaa nykyinen tilanne ja kristittyjen leirin heikkous vakavasti. Seiskäämme, niin kuin Hanukan ihmeen edessä, lujina Jumalan lupauksissa ja pyytäkäämme ainakin rukouksin ja esirukouksin Jumalan enkeliarmeijoita laskeutumaan ja tekemään tyhjiksi Paholaisen suunnitelmat ja muuttamaan sen pahan ja tuhon, mitä vihollinen suunnittelee, siunaukseksi ja rakennukseksi Lähi-idälle ja valon lapsille kaikkialla maailmassa.
Vaimoni Marcia tarvitsee rukouksianne. Hänelle tehdään useita testejä (CT ja MRI) ja vaikka meillä Israelissa on hyvät terveyspalvelut, luotamme Herraan ja Hänen rakkauteensa, sääliinsä, armoonsa ja parantavaan voimaansa. Rukoilettehan Marcialle voimia, parantumista ja muistin virkistymistä.
On ollut ilo palata kotiin USAsta ja nähdä, että seurakunta voi hienosti, että Juuda ja vanhemmisto ovat tehneet ja tekevät edelleenkin niin hienoa työtä johtaessaan, opettaessaan ja tehdessään monia upeita juttuja seurakuntalaisillemme ja nuorisolle.
Kantakaa rukouksin Netivyan johtajistoa ja henkilökuntaa,samoin meidän nuorisoamme ja etenkin niitä nuoria miehiä ja naisia, jotka palvelvat tänä aikana Israelin puolustusvoimissa. Meillä on sotilaita, jotka palvelevat juuri nyt joissakin Israelin parhaissa joukko-osastoissa ja pyydän teitä kaikkia rukoilemaan, siunaaman ja esirukoilemaan ja kolkuttamaan taivaan ovea puolustusvoimiemme ja poliisivoimiemme puolesta.
Jerusalemin ja Israelin kaduilla on islamiterrorin aalto joka päivä. Tämä on jotain sellaista, joka voi eskaloitua minuuttien sisällä ja laajeta joksikin, joka voi olla vakavaa molemmin puolin.
Paholainen ei nuku, ja rauhan ja juutalaisten ja arabien välisen rinnakkaiselon viholliset esittävät haasteita päivittäin Jerusalemissa ja Israelissa. Löytyy hyvin harvoja terveen järjen, rauhan ja rinnakkaiselon ääniä. Kristuksen ruumis on maailmassa ainoa, joka voi huutaa Herraa ja Jeshuaa puuttumaan asioihin täällä Jerusalemin pyhässä kaupungissa ja Israelin maassa.
Minulla on kaksi tärkeää rukouspyyntöä Brasiliasta.
Rio de Janeirosta oleva kallis sisar Renata Dias on tehohoidossa sairaalassa Rio de Janeirossa. Rukoilkaa, että Renata toipuu nopeasti, vapautuu sairauden aiheuttamista komplikaatioista ja että hänen hengityksensä palautuu normaaliksi.
Kallis veli ja pastori Jorge Belo-Horizontesta on sairaalassa myös hengitysongelmien vuoksi. Muistakaa näitä veljiä ja sisaria rukouksissanne ja kantakaa heitä Jumalan valtaistuimen eteen, että Herra armahtaisi heitä ja parantaisi heidät.
Rukoilkaa edelleen rakkaan Keijo Lindeman-veljemme puolesta ja hänen vaimonsa Salmen puolesta. He ovat kumpikin yli 70-vuotiaita, eikä heidän terveytensä ole läheskään täydellinen. Jos rukoilette jo yli 70-vuotiaitten veljien ja sisarten puolesta, liittäkää minutkin rukouksiinne. Minäkin tarvitsen rukouksenne terveyteni ja jaksamiseni puolesta.
Rukoilkaa vielä silmäni puolesta. Minun on otettava vielä lääkettä ainakin toinen vuosi. Siirretty sarveiskalvo on luovuttajalta, ja siirrännäisissä on aina hylkimisen vaara.
Vaikuttaa siltä, että Länsimaat ovat unohtaneet veljemme ja sisaremme, jotka jäivät Afganistaniin Talebanin käsiin. Kristittyjen kärsimys ja marttyyrikuolemat ovat jokapäiväisiä tuossa kauheassa maassa.
Niin kutsuttu kristitty Länsi, hallituksineen ja johtajineen, jotka käyvät kirkossa joka sunnuntai, eivät näytä välittävän siitä, mitä radikaalimuslimit tekevät heidän kristityille veljilleen ja sisarilleen.
Rukoilkaa, että valta-asemia niin kutsutuissa kristityissä maissa pitävät havahtuisivat ja tekisivät jotain älykästä ja neuvokasta pelastaakseen, viedäkseen turvaan ja lopettaakseen niiden muutamien kristittyjen kärsimykset, jotka ovat jääneet henkiin Talebanin viime viikkojen aikana tekemistä verilöylyistä, raiskauksista, teloituksista ja vaaroista.
Jumala katsoo, että Hänen oikeutensa tapahtuu ja jokainen synti saa oikeudenmukaisen palkkansa. Tämä pätee pahoihin saatanallisiin murhaajiin Afganistanissa yhtä hyvin kuin niihin kristittyihin johtajiin, jotka eivät välitä veljiensä kärsimyksistä eivätkä edes muista rukoilla niiden kristittyjen puolesta, jotka kärsivät ja joita tapetaan kuin lampaita Afganistanin kaduilla.
Steve Mock on nyt kotona aivoverenvuodon jälkeen, mutta hänellä on vaikeuksia puheensa ja liikkumisen kanssa.
Rakkaan ystävämme Mahmud Abu-Eidin sisar Gouzlan on hyvin sairas, ja Mahmudin äitikin tarvitsee rukouksiamme. Abu-Eidin perhe on hienoimpia ja rakkaimpia palestiinalaisia ystäviäni ja sielunveljiäni. Kannattehan heitä rukouksin.
Rukoilkaa myös Jimmyn, Abu-Eidin perheen pojan, puolesta. Hän menee naimisiin viikon päästä ja tarvitsee rukouksemme ja siunauksen tälle avioliitolle.
Rukoilkaa Netivyan puolesta ja tukekaa Netivyaa näinä vaikeina aikoina, jotta olisi mahdollisuuksia tehdä hyvää, siunata, ruokkia ja tukea Israelin väestöä, heitä, jotka ovat hädänalaisia ja joiden lukumäärä on lisääntynyt monella prosentilla näinä vaikeina aikoina Israelissa.
Rukoilkaa meidän mahdollisuuksiemme puolesta tehdä hyvää ja olla siunauksena Jerusalemin köyhille ja uskoville yliopisto-opiskelijoille. Jumala antaa ilon ja etuoikeuden mahdollisuuksia, ja jokainen Jumalan meille antama mahdollisuus tehdä hyvää ja olla siunaukseksi testaa samalla oikeudenmukaisuuttamme ja laupeuttamme.
Pyydän erityistä rukousta ortodoksijuutalaisen maailman hengellisille johtajille, että he heräisivät ja etsisivät yhteyttä ja yhteistyötä ja kumppanuutta toinen toistensa kanssa ja Israelin (enemmistön) maallistuneen väestön kanssa.
Rukoilkaa edelleen Rosenfeldin perheen puolesta, nuorten ja vanhojen.
Rukoilkaa rakkaan veljen, Malcolm Thomas Kingin puolesta, hän asuu Yhdistyneessä Kuningaskunnassa.
Meillä on Irlannissa rakkaita veljiä, jotka ovat ikääntyneitä ja joilla on korona-virus, rukoilkaa Wilsonin ja Williamin puolesta.
Rukoilkaa edelleen ”Opetuksia Siionista”-julkaisumme puolesta, jota on painettu ja jaettu tuhansia kappaleita ympäri maailmaa, ilmaiseksi. Voit myös tilata ”Opetuksia Siionista”-julkaisun lähetettäväksi sinulle postitse, tulosteena. Tämä lähetetään myös veloituksetta, mutta jos luette sitä ja pidätte siitä ja opitte siitä, miettikää voisitteko ainakin rukoilla, että pystyisimme edelleenkin julkaisemaan sitä ja että meillä olisi taloudelliset mahdollisuudet tehdä se.
.
Hamotzi-ruoanjakelu ohjelma on toiminnassa täydellä teholla tämän juhla-ajan aikana ja jakaa runsaasti maukasta ruokaa yli 150 perheelle, jotka Jerusalemin kaupungin sosiaalitoimi ohjaa meille. Näiltä perheiltä ei puutu mitään juhlapöydiltään ja heidän perheensä voivat kiittää Herraa, sillä Hänen armonsa kestää iankaikkisesti, teidän panoksenne ja anteliaisuutenne johdosta.
Jerusalemin kaupunginosien tarpeet ovat kasvamassa Covid-19 aiheuttaman työttömyyden vuoksi ja näiden kalliiden ihmisten tarpeet kasvavat ja auttamiemme perheiden lukumäärä kasvaa. Herra vaikuttakoon teissä, rakkaat veljemme ja sisaremme ympäri maailmaa, että lisäätte rukouksianne Jerusalemin puolesta ja käytätte hyväksenne tilaisuuksia, joita Herra antaa teille.
Rukoilkaa Netivyan ja Netivyan johtajien puolesta. Etsikää tapoja olla osallisena siinä suuressa siunauksessa, jollaisena Netivyah on täällä Israelissa ja myös muualla maailmassa. Rukoilkaa, voitteko jollakin tavalla olla kumppanina ja auttaa taloudellisesti Herran työtä Netivyah Raamatun Opetusjärjestössä.
Rukoilkaa kaikkien niiden suurenmoisten ja sitoutuneiden veljien ja sisarten puolesta Koreassa, jotka ovat seisoneet Israelin ja Netivyan rinnalla uudistuakseen, ja etteivät he unohtaisi ensirakkauttaan Israelia ja Netivyaa kohtaan. Rukoilkaa Korea-Israel Raamattuinstituutin (KIBI) puolesta ja niiden kahden tiedemiehen puolesta, jotka perustivat KIBIn v 1996, ja jotka ovat olleet suuri siunaus Israelille ja juutalaisille monissa maissa ja myös meille Israelissa.
Pitäkää edelleen Ruby Little rukouksissanne, rakas sisaremme on Oklahoma Cityssä, hän taistelee syöpää vastaan. Lisätkää myös rukouksiinne Allison Howard Williams.
Pitäkää nämä veljet ja sisaret rukouksissanne: Angela Isby, Deborah Isaiah, Aries Franklin Mayers Sr, ja Tony Black. Rukoilkaa edelleen Nancyn, Donin ja heidän poikansa Aaron Hookin puolesta, Rachel Davidin, Kimin vaimon – Jingyung Leen puolesta. Nämä ovat iäkkäämpiä veljiä ja sisaria, jotka tarvitsevat Jumalan armoa ja Hänen tukeaan siunaamaan heitä elämässään ja pitämään heidät turvassa Hänen kämmenellään.
Tri Yuizawa, Tiz H.,Lion H., Ilana Abramov, Cynthia Parveenin sisar, ovat parantuneet sairauksistaan, mutta he tarvitsevat yhä Herran siunausta ja voimia tullaksen täysin kuntoon.
Muistakaa seuraavia veljiä ja sisaria Roeh Israel- seurakunnassa Jerusalemissa: Sarit, Gabriela, Ahuva, Leah, Ilana, Hannah, nuori Gabriela, Jonathan B ja hänen vaimonsa Aviva ja heidän vauvansa. Rukoikaa sisar Yoko Nagumon puolesta Japanissa. Sisar Yokolla oli halvaus, ja me rukoilemme hänen paranemistaan mahdollisimman pian ja täydellisesti.
Muistakaa pastori Isaacia Chennaista, Intiasta. Pastori Isaac on jo ikääntynyt mies, jolla on vakavia munuaisongelmia, ja hän joutuu käymään dialyysissä usean kerran viikossa. Muistakaa Tonya ja Louisa Tamia ja veljiämme ja sisariamme 611-kirkossa ja muissakin kirkoissa, joissa rakastetaan Jumalaa ja Israelia tuossa suurenmoisessa kaupungissa. Muistakaa Cohenin perhettä Hong Kongissa.
Pyydän teitä rukoilemaan Kiinassa olevan, rakkaan sisaren, Eman, puolesta. Hän on ihana ja kallis Herran palvelija ja hän tarvitsee nyt erityisesti paljon rukousta ja Jumalan johdatusta.
Vain suosiollinen sana Kaikkivaltiaan armon istuimen edessä, niin se kuullaan näiden veljien ja sisarien hyväksi, Um Mahmud Abu-Eidin ja hänen perheensä hyväksi, Keijon ja Salmen ja rakkaiden Suomessa olevien veljiemme ja sisariemme hyväksi: Tim Tucker, Satu-Maria, Sini-Tuulia, Anne Mirjami rakas sisaremme ja kaikki muut veljemme ja sisaremme Suomessa, jotka tarvitsevat rukouksiamme; Eva H, Patty, Andrea, Julia ja Victor, Aaron Tani, Hillel ja hänen vaimonsa.
Me jatkamme rukoilemista kaikkien seuraavien puolesta: Zhou Wenrian, Aben perhe, Toru San, Takeo Sensei, Daisuke Sensei, Tomoko San, Yumi ja hänen isänsä pastori Ohara, George, ja pastori Isaac Chennaissa, Intiassa.
Rukoilkaa Rantavaaran perheen puolesta ja erityisesti Pekan, rakkaan veljemme ja koko hänen perheensä puolesta. Pekalla on pitkälle edennyt Parkinsonin tauti ja hän tarvitsee Herralta tulevaa kestävyyttä ja parantumista.
Rukoilkaa Paulon puolesta, joka asuu Curitibassa. Ja C. Pereira Braga Diaksen puolesta. Hän asuu Rio de Janeirossa Brasiliassa.
Rukoilkaa edelleen Guilherme Antonio Nathan Beckerin ja hänen vaimonsa Artuza de Olivieran puolesta. Myös Rachelin ja Daniel Websterin, Lizette Nancyn, ja Jose Carlosin puolesta Rio de Janeirosta, Brasiliasta.
Meillä on veljiä ja sisaria Israelissa ja Kiinassa, ja pyydän teitä rukoilemaan heidän turvallisuutensa ja suojelunsa puolesta: Deborah Ruth, Lydia, Sima, Laurel S, Naomi, Orna, David S, Daniel, Dalia D, Ayla, Hillel, Elhanan, Tony, Tri Song ja hänen vaimonsa sisar Harriet Kim, Michael Knezevich, Ismael Alves, Asher Gabriel, M. Ahuva. Rukoikaa rakkaan veljen puolesta, hän on lähes 90 vuotias, hän menetti vaimonsa muutama viikko sitten. Hänen nimensä on Dov H. Rukoilkaa rakkaan sisaren puolesta, hän käy seurakunnassamme Jerusalemissa. Hänen nimensä on Hadassah, ja hän on juuri läpikäynyt syöpäleikkauksen. Rukoilkaa Hadassahille täydellistä toipumista.
Kaikki nämä veljet ja sisaret ovat uskollisia Herralle ja siunaus Netivyalle ja Israelille. Älkää unohtako rukoilla heidän kaikkien puolesta, nimeltä mainiten!
Minulla on uusi rukouspyyntö koskien rakasta veljeä Yehuda Hochmania, hän asuu Negevin autiomaassa. Yehuda joutuu käymään dialyysissä useita kertoja viikossa.
Jerusalemin seurakunnastamme me pyydämme teitä liittymään rukoukseen seuraavien rakkaiden veljien ja sisarien puolesta: Gary,Melanie, Sarit, Gabriela, Ahuva, Leah, Ilana, Hannah, nuori Gabriela, Jonathan B ja hänen vaimonsa Aviva ja heidän uusi vauvansa.
Rukoilkaa muutamien rakkaiden ystäviemme puolesta: rabbi Salt ja hänen perheensä ja rabbi Hasselblad. He molemmat ovat ikääntyneitä ja tarvitsevat varjelusta ja siunausta.
Rukoilkaa kahden lapsenlapsemme puolesta. He molemmat saavat päästötodistuksen muutaman viikon kuluttua lukiosta. He molemmat kokevat tärkeän muutoksen elämässään,
Rukoilkaa Zimbabwessa Hararessa olevan Jeshua-opiston puolesta. Tässä uudessa koulussa Lemballe, yhdelle African heimolle, on muutamia opettajia Netivyan henkilökunnasta Jerusalemista ja Brasiliasta.
Kyseessä on suuri haaste ja niin valtavan merkittävä projekti. Jehuda ja Daniel ja Matheus ja minä olemme toistaiseksi ainoat opettajat, mutta meidän täytyy rukoilla lisää opettajia.
Oppilaat ovat aikuisia, jotka johtavat jo seurakuntia Zimbabwen maaseudulla. He tulevat Harareen kolmeksi viikoksi opiskelemaan ja teroittamaan työkalujaan tehdäkseen Herran työtä maassaan ja Lemba-heimon keskuudessa.
Olkaa hyvät ja menkää Netivyah Raamatun opetusjärjestön Facebookiin katsomaan ja kuulemaan erinomaista opetusta.
Olkoon Israelin Jumalan ja Yeshua Messiaamme, Kuninkaamme, Opettajamme, Rabbimme ja Herramme armo teidän kaikkien kanssa!
Joseph Shulam
.