Opetusta Siionista huhtikuu 2017
Daavid – lohduttaja
Elhanan ben-Avraham
Kuningas Daavid on monelle meistä suureksi lohdutukseksi. Hänestä sanottiin, että hän oli ”Jumalan mielen mukainen mies”, ja hänen nimensä merkitsee ”rakastettu”, niin kuin hän oli kallis Jumalan silmissä. Mutta kun tarkastelemme Daavidin elämää, näemme miehen, jolla oli suuria tunteita ja suuria heikkouksia. Hän oli niin kuin me: hän intoili Jumalan Kuningaskunnan puolesta, mutta oli yhtä kaikki vajavainen ihminen. Hän oli urhoollinen ja paheellinen soturi, kuninkaan joukkojen takaa-ajama lainsuojaton, mutta myös herkkä runoilija ja muusikko, jonka lauluja on laulettu kuluneiden 3000 vuoden ajan synagogissa ja kirkoissa tänä päivänä kautta koko maailman. Toiset rakastivat häntä ja toiset vihasivat häntä, niin kuin muutamia meistäkin. Silloin tällöin hänen himonsa veivät yliotteen hänen arvostelukyvystään ja suuresta Jumalan lain tuntemuksestaan, mikä johti aviorikokseen ja jopa murhaan, joiden syntien seuraukset hän sai kantaa. Hänen elämänsä oli täynnä voittoja ja tappioita, perheongelmiakin, sillä hänen oma poikansa petti hänet ja kapinoi häntä vastaan. Toinen poika häpäisi sisarpuolensa, mikä johti veljesmurhaan. Siten Daavid joutui kokemaan kahden poikansa häpeällisen kuoleman tuottaman tuskan. Mutta mikään ei saanut Daavidia luopumaan Jumala-suhteestaan; hänen sydämensä pysyi herkkänä ja lempeänä karskista ulkokuoresta huolimatta. Sitä vastoin kuningas Saul, joka puolusteli rikkomuksiaan, syöstiin valtaistuimelta. Daavid vuodatti sydämensä syvyydet kirjoituksiinsa kaiken maailman nähtäväksi, kaikkien sukupolvien luettaviksi. Hän tunnusti avoimesti syntinsä ja itki Jumalan ja ihmisten edessä anteeksiantoa anoen, vieläpä kansakunnan kuninkaana ollessaan. Ehkä tämä on osa hänen suuruuttaan ja syy siihen, että Jumala ei lakannut rakastamasta Daavidia, vaan antoi hänelle ja hänen jälkeläisilleen ikuisiksi ajoiksi lupauksia, myös lupauksen, että hänen suvustaan nousisi Messias Kuningas.
Daavid on esimerkkinä ja rohkaisuna kaikille meille, jotka kompastelemme välillä inhimillisten heikkouksiemme ja intohimojemme karikoissa. Hänen elämänsä lohduttaa meitä sillä tiedolla, että voimme saada syntimme anteeksi, kun tunnustamme ne nöyrästi ja rehellisesti Jumalan ja ihmisten edessä. Hänen antamansa esimerkki parempaan pyrkimisestä opettaa meille myös, että on parempi tuoda rikkomukset heti päivänvaloon ja anteeksiannettaviksi kuin salata ne ja lykätä kaukaiseen tulevaisuuteen, saadakseen vain nähdä ne julkisesti paljastetuiksi Jumalan tuomion valossa ja Hänen ajallaan.
