Opetusta Siionista huhtikuu 2017
Daavidin urhoolliset soturit:
Jooab, traaginen sankari
Yehuda Bahana
Aikojen alusta pitäen ihmiset ovat kertoneet tarinoita urhoollisista sotureista ja heidän rohkeista teoistaan. Sodan tai hädän aikoina, silloin kun urhoollisuutta eniten tarvittiin, sankarit ilmestyivät: ”urhoollisia sotureita, taisteluvalmiita, sodan kokeneita miehiä, kilven ja keihään käyttäjiä, näöltään hurjia kuin leijonat ja ketteriä kuin gasellit vuorilla” (1 Aikakirja 12:9). Niin Raamatussa kuin tämän päivän yhteiskunnassakin nousee yhä urhoollisia miehiä ja naisia, jotka vastaavat kutsuun, vaikka se olisikin vastoin heidän omaa tahtoaan.
Katselijat ovat kaikkina aikoina usein korottaneet ja ihannoineet sankarillisia tekoja ja rohkeuden osoituksia. On todellakin ainutlaatuinen kokemus saada kuulla jännittäviä tarinoita sotilaista, jotka vaarantavat henkensä pelastaakseen muiden ihmisten hengen. Monet Hollywood-filmit on omistettu tälle sankari- ja supersankariteemalle, joka yhä kiehtoo ja koskettaa sisimpäämme.
Daavid oli Raamatun näkyvimpiä hahmoja; hän oli Israelin kuningas, ehkä suurin heistä kaikista. Hän oli ennakkokuva ja prototyyppi Messiaasta, jota kutsuttiin mm ”Daavidin Pojaksi”. Daavid oli karismaattinen mies, jota ympäröi suuri joukko urheita sotureita. Tässä artikkelissani en tahdo kuitenkaan keskittyä vain Daavidiin vaan häntä ympäröiviin miehiin. Tarkoitukseni on puhua näistä huomiota vaille jääneistä sankareista, jotka tukivat Daavidia, ja katsoa joitain heidän tärkeitä tekojaan. Tämä ei johdu siitä, että en pitäisi Daavidia sankarina ja urheana soturina. Päinvastoin, Raamatusta löytyy tukuttain Daavidin urheuden mainitsevia kertomuksia. Tiedämme, että Daavid tappoi leijonan ja karhun. Näiden villieläinten lisäksi Daavid hyökkäsi menestyksekkäästi filistealaisjätti Goljatin kimppuun ja voitti omin käsin sodan Israelin suurinta vihollista vastaan. Daavidin tekemiksi lasketaan monta sankarillista tekoa, ja häntä pidetään yhtenä Raamatun taitavimpana sotilasstrategina. Tämä Daavidista, nyt tahdon keskittyä Daavidin ympärillä olleisiin sankareihin, koska nuo rohkeat ja uskolliset miehet olivat todellinen syy hänen menestykseensä.
Daavidin urheat soturit olivat jo osoittaneet kykynsä, urheutensa ja uskollisuutensa hänelle paljon ennen kuin Daavidista tuli kuningas. He olivat Daavidin kanssa pakomatkalla, taistelivat rinta rinnan ja nukkuivat vieretysten kovalla, kivisellä maalla. Kun Daavid kruunattiin kuninkaaksi, noista miehistä tuli hänen sotajoukkonsa ensimmäisiä päälliköitä. Nämä sotasankarit olivat itse asiassa hänen henkilökohtainen kommando-joukkonsa, rohkeita ja pelottomia miehiä, jotka tunnettiin ”niinä kolmenakymmenenä”. Heihin kuului heettiläinen Uuria, josta tuli surullisen kuuluisa vaimonsa Batseban vuoksi, Benaja, Joojadan poika, josta tuli myöhemmin Salomon henkivartioston päällikkö, ja Abisai, Serujan poika, joka hiipi Daavidin rinnalla Saulin leiriin ja joka olisi surmannut kuningas Saulin ilman Daavidia.
Yksi Raamatun kuuluisimmista operaatioista tunnettiin nimellä ”Vettä kuningas Daavidille”. Tämä kertomus löytyy 2 Samuel 23:sta, samoin kuin likimääräinen luettelo Daavidin sankareista.
”Kerran kolme niistä kolmestakymmenestä päälliköstä tuli elonleikkuun aikaan Daavidin luo Adullamin luolalle. Filistealaisten joukko oli leiriytyneenä Refaiminlaaksossa. Daavid oli silloin vuorilinnassa, ja filistealaisten vartiosto oli Beetlehemissä. Daavid halusi vettä, ja hän sanoi: ”Toisipa joku minulle vettä Beetlehemin portilla olevasta kaivosta!” Silloin nuo kolme sankaria tunkeutuivat filistealaisten leiriin, ammensivat vettä Beetlehemin portilla olevasta kaivosta ja toivat sen Daavidille. Hän ei kuitenkaan tahtonut juoda sitä vaan vuodatti sen juomauhriksi Herralle. Hän sanoi: ”Herra varjelkoon minua tekemästä niin. Onhan se niiden miesten veri, jotka menivät sinne oman henkensä uhalla. ”Eikä hän tahtonut juoda sitä. Tämän tekivät nuo kolme sankaria” (2 Samuel 23:13-17).
Tässä kertomuksessa pelottomat soturit onnistuivat vaikeassa tehtävässään, veden noutamisessa Daavidille Beetlehemin kaivosta. Miten he tekivät sen? Teksti ei sitä varsinaisesti kerro. Oletan, että tämä uskalias teko tehtiin keskellä yötä. Kuvittelen miesten olleen taitavia tarkkailijoita, ja Daavidin valioryhmä toimitti pois pelistä vähin äänin vartijat ja ammensi sitten vettä kaivosta.
On myös mahdollista, että Daavidin soturiryhmä oli yksi ensimmäisiä salaisia armeijan yksiköitä sodankäynnin historiassa. Ehkä he ottivat vangiksi kolme kookasta filistealaissoturia, ottivat heidän asepukunsa ja pukeutuivat niihin voidakseen suorittaa tehtävänsä onnistuneesti. Nuo pelottomat miehet ottivat valtavan riskin mennessään vihollislinjojen taakse. Kun Daavid tajusi, miten suureen vaaraan nuo miehet olivat antautuneet, hän kauhistui ja tyrmistyi. Hän ei ollut mielestään sellaisen uhrin arvoinen ja päätti olla juomatta noudettua vettä. Vain kaikkein suurin, Maailmankaikkeuden Herra, on sellaisen uhrin arvoinen. Niinpä Daavid vuodatti veden Jumalan eteen.
Joskus sankareilla on surullinen kohtalo, niin kuin Jooabilla, Serujan pojalla, Daavidin ylipäälliköllä. Jooab on yksi suosikkini Raamatun sankarien joukossa, koska hän oli yksinkertainen mies, jolta puuttui tyystin poliittisen juonittelun taito. Hän oli uskollinen, rehellinen ja äärimmäisen lojaali Daavidille niin hyvinä päivinä kuin hädän aikoina. Toinen minuun vetoava ominaisuus on se, että Jooab ei pelännyt liata käsiään ja tehdä, mitä piti tehdä. Tämä on aivan toista kuin mitä monet muut päälliköt tekevät poliittisesta varovaisuudesta; he lähettävät muut tekemään puolestaan likaisen työn. Jooab on surullinen hahmo, koska hän ei kuollut taistelun melskeessä vihollistensa kädestä, vaan hänet surmasi soturitoveri. Itse asiassa kuningas Daavid suunnitteli Jooabin, parhaan ja uskollisimman upseerinsa, surmaamisen. Miksi hän teki noin julman teon? Daavid itse antaa meille virallisen syyn sanoessaan:
”Sinä tiedät myös, mitä Jooab, Serujan poika, on tehnyt minulle, ja mitä hän teki kahdelle Israelin sotapäällikölle, Abnerille, Neerin pojalle, ja Amasalle, Jeterin pojalle. Hän murhasi heidät vuodattaen rauhan aikana verta niin kuin sodassa ja tahrasi verellä vyönsä, joka hänellä oli vyötäisillään,ja kenkänsä, jotka hänellä oli jalassaan. Tee nyt viisautesi mukaan, äläkä anna hänen mennä harmaapäisenä rauhassa alas tuonelaan” (1 Kun 2:5,6).
Syyssä, jonka Daavid antoi puhdistaakseen maineensa, ei ole mitään järkeä! Vaikka onkin totta, että Jooab surmasi sekä Abnerin että Amasan, hän teki niin uskollisuudesta Daavidia kohtaan. Daavidille oli hyödyksi molempien kuolema.
Sallikaa minun ensin selittää, kuka Abner, Neerin poika, oli. Abner oli kuningas Saulin sukulainen ja hänen armeijansa ylipäällikkö. Kun Saul sai surmansa sodassa filistealaisia vastaan Gilboan vuorella, Abner jatkoi taistelua Daavidin huonetta vastaan. Hän julisti kuninkaaksi Saulin pojan, Isbosetin, ja veti Israelin kansan sisällissotaan. Tappion jälkeen Abner vaihtoi puolia, mutta Jooab suhtautui epäluuloisesti moiseen mielenmuutokseen. Hän epäili, että Abnerin todellisena tarkoituksena oli vakoilla Daavidia ja etsiä sopivaa tilaisuutta iskeäkseen uudelleen. Muun muassa näistä syistä Jooab päätti surmata Abnerin.
Jos Daavid olisi tosiaankin halunnut kostaa Abnerin kuoleman, miksi hän päätti odottaa 40 vuotta tehdäkseen niin ja miksi hän antoi Jooabin johtaa sotaväkeään koko tämän ajan? Katsokaamme Amasan elämää ennen kuin yritämme vastata tähän hämmentävään kysymykseen.
Kun Absalom nousi kapinaan isäänsä Daavidia vastaan, hän nimitti Amasan sotaväkensä päälliköksi Jooabin sijasta, joka pysyi uskollisena Daavidille. Absalomin vallananastuspyrkimykset kariutuivat ja Amasan armeija kukistui. Mutta taistelussa Jooab surmasi Absalomin rikkoen näin Daavidin nimenomaista käskyä säästää Absalomin henki. Kapinasta huolimatta Daavid siirsi sotaväen päällikkyyden Jooabilta Amasalle, yrittäen näin palauttaa rauhan maahan. Kohta tämän jälkeen puhkesi toinen kapina, jota johti Seeba, Bikrin poika. Kun Daavid käski Amasaa kutsumaan koolle Juudean sotaväen, hän viivytti ehdoin tahdoin etenemistä. Sitten hän käski Abisaita ottamaan päällikkyyden ja kukistamaan kapinan. Kaikkien näiden tapahtumien jälkeen Amasa liittyi Jooabin ja Abisain joukkoihin Gibonissa. Jooab näki siinä sopivan tilaisuuden Amasan hoitelemiseksi pois kuvioista, ja hän tappoi hänet.
En voi uskoa, että Abnerin ja Amasan surmaamisessa olisi kylliksi syytä Jooabin surmalle. Todennäköisempää on, että Daavid kantoi kaunaa Jooabille poikansa Absalomin surmaamisen tähden. Siitäkin huolimatta että kului monia vuosia, ennen kuin Daavid vihdoin käski Salomonia surmaamaan Jooabin.
Siirtykäämme Daavidin viimeisiin vuosiin ja yrittäkäämme löytää todellisen syy tähän näennäisen kovaan käskyyn. Tiedämme, että kun Daavid ikääntyi, hänen kahden poikansa, Adonian ja Salomon, välillä syntyi valtataistelu. Molemmilla prinsseillä oli voimakkaita tukijoita Jerusalemin hovissa. Adoniaa kannattivat Jooab ja pappi Abiatar, kaksi Daavidin uskollisinta alamaista. Abiatar oli ainoa eloonjäänyt Saulin toimittamasta pappien joukkomurhasta. Sekä Jooab että Abiatar olivat todistaneet ehdottoman uskollisuutensa Daavidin suvulle, ja tämä uskollisuus sisälsi oman uran, sosiaalisen aseman ja jopa oman hengen vaarantamisen.
Salomoa tukivat Benaja, Joojadan poika, hänen äitinsä Batseba ja profeetta Naatan. Seuraava katkelma kertoo enemmän Salomon tukijoista:
”Silloin Naatan sanoi Batseballe, Salomon äidille: ”Etkö ole kuullut, että Adonia, Haggitin poika, on tehnyt itsensä kuninkaaksi eikä heramme Daavid tiedä sitä? Salli minun antaa sinulle neuvo, jotta pelastaisit henkesi ja poikasi Salomon hengen. Mene nyt heti kuningas Daavidin luo ja sano hänelle: ´Herrani kuningas, etkö sinä itse ole vannonut palvelijattarellesi näin: sinun pojastasi Salomosta tulee kuningas minun jälkeeni, ja hän saa istua minun valtaistuimellani? Miksi siis Adonia on ryhtynyt kuninkaaksi?´ Ja kun sinä vielä puhut siellä kuninkaan kanssa, minä tulen sinun jälkeesi sisään ja vahvistan sen, mitä sanot” (1 Kun 1:14,15).
Mitä edellisistä jakeista tarkalleen ottaen kävi ilmi? Olimmeko todistamassa jonkinlaisen kummallisen poliittisen sopimuksen tekoa palatsissa vai oliko todella Daavidin tarkoitus, että Salomosta tulisi kuningas hänen jälkeensä? Ikävä kyllä meillä ei ole vieläkään vastausta tähän pulmalliseen kysymykseen.
Huolimatta siitä, että Jooab oli tukenut Adoniaa, Salomo olisi voinut sääliä Jooabia ja muistaa hänen monien vuosien uskollisen palvelunsa. Miksi Jooabin täytyi kuolla? Oliko se mahdollisesti ainoa keino hänen hiljentämisekseen? Yksi varteenotettava arvailu on, että Jooabilla olisi ollut yhä hallussaan kaikkein raskauttavin asiakirja Batsebasta ja hänen lapsistaan. Tämä asiakirja oli se kirje, jonka kuningas Daavid lähetti Jooabille, ja jossa hän kehotti Jooabia varmistamaan, että heettiläinen Uuria, Batseban aviomies, kuolisi taistelussa.
”Seuraavana aamuna Daavid kirjoitti kirjeen Jooabille ja lähetti sen Uurian mukana. Hän kirjoitti kirjeeseen näin: ”Sijoittakaa Uuria eturintamaan, kiivaimpaan taisteluun, ja vetäytykää hänen luotaan, että hänet lyötäisiin kuoliaaksi”” (2 Samuel 11:14,15).
Se että Daavid saattoi kirjoittaa noin tarkan määräyksen sisältävän, pöyristyttävän kirjeen, osoittaa, miten täydellisesti hän luotti Jooabiin. Mutta jos tämä kirje olisi tullut julkisuuteen ja yleiseen tietoon, se olisi epäilemättä tuhonnut Salomon mahdollisuuden nousta kuninkaaksi.
Jooab kuoli ja haudattiin kotiinsa erämaahan. Tämä kertoo meille paljon miehestä. Hän ei viettänyt vapaa-aikaansa palatsissa eikä solminut poliittisia liittoutumia eikä hyödyllisiä yhteyksiä. Hän oli yksinkertainen mies, uskollinen itselleen ja kuninkaalle. Juuri se tekee Jooabista traagisen sankarin kuningas Daavidin tarinassa.
