Naimisissa 40 vuotta saman henkilön kanssa

Opetuksia Siionista, nro 45

Naimisissa 40 vuotta

saman henkilön kanssa?!

Kirj. Randi ja Howard Bass

Me tosiaankin osoitamme suosiotamme noille pitkille avioliitoille ja katosomme ihaillen kasvoja, joista heijastuu, toivottavasti, elämän ja elämisen viisautta ja rakkautta. On niitä, jotka kysyvät: ”Mistä se johtuu? Mikä teidän salaisuutenne on? Mikä on pitänyt teidät yhdessä kaikki nämä vuodet kun on tullut vaikeita tilanteita tässä oman tien kulkijoita täynnä olevassa maailmassa? Johtuuko se vain siitä, että te pidätte toisistanne eikä yhdessä pysyminen ole tuntunut kauhean ikävältä tai kestämättömältä?”

Jos joku voisi kurkistaa sieluni syvyyksiin, hän näkisi siellä puhki luetun sanomalehtiartikkelin, jonka ostsikkona on ”Avioliitto pysyy hengissä, jos perheessä joku kuolee”.  Tuon artikkelin päiväys muuttuu päivittäin; siinä on aina juuri tämän päivän päivämäärä.

Kerronpa teille vähän taustoja. Kun me menimme naimisiin, kumpikaan meistä ei ollut oikeastaan ”uskovainen”. (Minä kyllä uskoin, että täytyy olla Jumala). Uuden elämän aloittaminen Herrassa tapahtui yllättävästi aika pian häittemme jälkeen. Ratkaisun tekemistä edelsi kiistattomasti Jumalan asiaan puuttumisten sarja, tönimisiä ja kannustuksia, jotka johtivat oivallukseen. Kaikki tämä johdatti meidät pikavauhtia tekemään turvallisen pakkolaskun Israeliin. Uusi avioliitto, uusi maa, uusi kieli, uudet ihmiset ja vihdoin seurakunta? Tuohon aikaan se oli oikeastaan eräänlainen kodeissa kokoontuva joukko rakkaita lähimmäisiä, joista jokainen oli aivan omaa lajiaan! Se oli samalla sekä huvittavaa että huolestuttavaa. Meillä oli pakko olla kestävä usko voidaksemme vasta-avioituneina jatkaa elämäämme pelotta ja tietää, että olimme muuttaneet ”Jumalan Kuningaskuntaan” emmekä vain Israelin maahan.  Kuvitelkaa siis mainitsemassani sanomalehtiartikkelissa olevaa lukua, jossa kerrotaan elämästä uudessa, Jumalan Kuningaskunta -nimisessä paikassa. Voidaksesi elää siellä edes jonkinlaista järjestystä noudattaen sinun täytyy kuolla itsellesi voidaksesi elää hedelmällistä elämää Jumalan kanssa ja aviopuolisosi kanssa niin ettei hän karkaa! 

Tämä totuus löytyy jakeesta: ”Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä alttiiksi minun puolestani” (Gal.2:20). Moni muukin kohta Uudessa testamentissa vahvistaa tämän totuuden.

Niin kuin aviomieheni kirjoittaa: ”Rakkaus ei ole välttämättä mitenkään järkevää, mutta avioliitto kannattaa ehdottomasti valita.”  Kaikissa kulttuureissa ne kaksi päähenkilöä, joita asia koskee, eivät tee tätä valintaa vapaasti, mutta joka tapauksessa rakkaus on ehdoton valinta. Jotain muuttuu, kun kaksi ihmistä tuntee, että ´nyt olen kohdannut sen oikean!´ Vaikka muutamia kysymysmerkkejä ehkä olisikin. Aina ei ole mahdollista tietää etukäteen kaikkea toisesta ihmisestä, siitä miten hän käyttäytyy missäkin tilanteessa meidän kanssamme tai ilman meitä, varsinkin kriisin aikana. Kaikesta huolimatta Jumala on viisaudessaan säätänyt avioliiton liitoksi, sopimukseksi, jossa kumpikin osapuoli sitoutuu täydellisesti toiseen koko elämänsä ajaksi, olkoon se kuinka pitkä aika tahansa.

Tiesimme molemmat, että avioliitto oli jotain johon me uskoimme silloinkin kun emme olleet vielä uskovaisia. Otimme valamme vakavasti. Me emme saaneet mitään avioliittoneuvontaa ennen avioitumistamme, mutta suosittelemme kyllä sitä avioliittoon aikoville. Saimme pian huomata, että tarvitaan ”Jumalan pelkoa” (tilivelvollisuutta Hänelle), jotta pystyy säilyttämään liiton ja kieltäytymään rikkomasta sitä. Toisin sanoen, tarvitaan paljon enemmän kuin tuo alun ”rakkaus”, jotta rakkaus, luottamus ja kunnioitus säilyvät, vaikka se hurmaava herra Oikea olisi näyttänyt kuinka hurmaavalta tahansa hääpuvussaan. Ja taas nousee silmien eteen tuo otsikko kuolemisesta, jotta voi säilyä hengissä ja kukoistaa. Kahden ihmisen tuleminen liitoksi, miehen ja naisen eläminen rinta rinnan avioliitossa, ei tapahdu itsestään.  Ei riitä, että on mukava tai että ei ryhdy väittelemään tai että on samat päämäärät. Viisas ottaa vastaan ohjeita ja sallii itseään nuhdeltavan – se on osa sitä kuolemista ja henkiin jäämistä. Herran kuuleminen, Hengessä vaeltaminen ja jumalisuudessa pysyminen johtavat hitaaseen mutta varmaan ja kypsään minän kuolemiseen, minkä ansiosta ihminen välttyy suurelta tuskalta.

Miten rakkaus tähän liittyy? Ilmeikäs aviomieheni kirjoittaa: ”Rakkaus on uskollinen. Se mitä tapahtuu jumalisessa avioliitossa on omasta itsestä luopuminen niin että toinen tuntee olonsa turvalliseksi, varmaksi, kunnioitetuksi ja rakastetuksi. Ihanneavioliitossa vallitsee kiintymys, omistutuminen ja ilo siitä että saa kuulua toinen toiselleen. Meidän sielujemme rakastaja, Messias Herra Jeshua, tahtoo tätä meiltä, koska Hän on sitä meille jokaiselle. Hän on AINOA, joka ei tarvitse anteeksiantamusta. Anteeksiantaminen on jotain, josta ei ehkä aina puhuta ja jota ei voi aina vaatia, mutta sen täytyy tulla osaksi meitä.”

Jumala on hyvin käytännöllinen, niin uskollinen itselleen siinä, että Hän neuvoo meitä antamaan anteeksi. Me voimme olla niin harmissamme ja niin loukkaantuneita, niin oikeassa, ennen kuin suostumme pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi. Joten puhukaa, jutelkaa ja keskustelkaa (ryhtymättä kiistelemään) aviopuolisonne kanssa ja antakaa sitten lopuksi anteeksi.

Olemme hyvin kiitollisia siitä, että vähän yli kolmekymppisinä saimme ja kasvatimme neljä lasta. Sen tietäminen, että ”nämä ovat Jumalan lapsia ja te olette heidän kanssaan Kuningaskunnassa, ette vain omassa perheessänne”, on vakavoittavaa, innostavaa ja väsyttävää! Ei tarvitse olla edes isä tai äiti tietääkseen, tämä vuosia kestävä lastenkasvatusvaihe voi ajaa lähes hulluuden partaalle malliperheissäkin (joita katselemme kunnioittaen)! Auton hankimme vihdoin vasta kolmannen lapsen synnyttyä.

Ja niin alkoi autoilu ja kuljetuspalvelu: lasten kuljettamista, muiden kuljettamista, maksuja tämän uuden perheenjäsenen (auton) ylläpidosta, tavaroiden hankkimista lasten pyhäkoulua varten, käytettävissä olemista, vieraiden vastaanottamista ja majoittamista, vihamielisen isoisän majoittamista (”Miksi te muuten asutte Israelissa?”), soittotunteja, paineita rahan riittämisestä, ja aina myöhässä sovitusta hakemisajasta, kengittä autoon menemistä…Mikä päivä tänään on?…Pois tieltä!

Näissä tilanteissa on palkitsevaa istua saman pöydän ääreen perheenä. Iskän pitämä Raamattutunti rauhoittaa tämän viikon. Aina ei ollut niin luontevaa kuunnella lapsiamme. Kannattaa lukea lapsen ja teini-ikäisen kehityksen eri vaiheista ymmärtääkseen heitä paremmin.  Vanhempana oleminen tarkoittaa läsnä olemista ja tietoa siitä, mitä varten säännöt ovat ja mitä varten ne eivät ole. Kun vanhempi myöntää lapsilleen omia virheitään, he alkavat pohtia omaa luonnettaan.

Arvostelusta pidättäytyminen on aivan yhtä tärkeää kuin sen varmistaminen, että he osallistuvat kotitöihin. Kun kiitämme heitä heidän tekemisistään tai saavutuksistaan ( ei vain siitä että he ovat ”kilttejä”), he tulevat tietoisemmiksi itsestään (mikä on hyväksi tajuttomalle teinille). Auttakaa lapsianne käsittämään, että heidät on kutsuttu Jumalan Kuningaskuntaan omana itsenään. Teidän uskovat vieraanne ovat Hänen Kuningaskunnassaan. Lapsenne opppivat, kuinka suuri Hänen maailmansa on, kuinka Hänen Kuningaskuntansa ihmiset, vaikka he ovat kaikki erilaisia, ovat kuitenkin yhtä uskossa Ainoaan Jumalaan. Hänen Kuningaskunnassaan me elämme uskon kautta Jumalan pelossa, nöyrinä, innostuneina ja toivossa, ja lapsilla on kokemus (jonka he tunnistavat vasta myöhemmin), että heidän vanhempansa kuolevat itselleen. Jeshua kuoli, jotta meillä olisi elämä, ja meillä on elämä katumuksen ja uskon kautta, syntien anteeksiantamisen kautta ja siinä tietämisessä ja uskossa, että Hän on voittanut kuoleman. Emme tarjoa lapsillemme uskontoa vaan Messias Jeshuan elämää.

Rakas aviopuolisoni kirjoittaa vielä: ”Rakkaus ja avioliitto on sitoumus, jossa sitoudutaan luottamaan ehdottomasti toiseen, auttamaan toinen toistaan loppuun asti, jolloin perimme ikuisen elämän Herran yhteydessä (vaikka avioliittosuhdetta sellaisena, kun se tunnemme nyt, ei enää olekaan).”

Niin, tämä on yhteistyötä, ja Jumala, meidän Isämme, suunnitteli, että meistä, jotka on luotu Hänen kuvakseen, tulee yksi. Niin tapahtuu, kun seuraamme Häntä. Mutta paradoksaalista kyllä, se tapahtuu melko luonnollisesti, kun me luovumme omasta alueestamme ja uskomme ja etsimme, mitä Hän on suunnitellut meille. Niinpä me sanomme yhdessä: ”Tätä on rakkaus ja avioliitto: auttaa toinen toistaan olemaan paljon enemmän kuin vain sellaisia, joiksi Jumala loi meidät: olemaan sellaisia, joiksi Hän lunasti meidät.” 

Kirjoittajista: Howard ja Randi menivät naimisiin huhtikuussa 1980 Richmondissa, Virginiassa. He tulivat Israeliin syyskuussa 1981 tuntematta ketään Israelissa ja ilman minkään seurakunnan tai järjestön tukea. He vain vastasivat ”kutsuun” heti pelastuskokemuksensa jälkeen. Helmikuun 1982 tienoilla he asettuivat asumaan erääseen maahanmuuttokeskukseen Beershevassa, jossa he asuvat edelleen tänäkin päivänä. Howard opiskeli valtiotieteitä Emoryn yliopistossa Atlantassa, mutta päätyi tekemään työtä kahdelle israelilaiselle teollisuusyritykselle 17 vuodeksi. Randilla on loppututkinto Virginian Commonwealth yliopistosta, ja hän opetti ensin paperintekemistä ja sitten englantia Israelin koululaitoksessa ja opettajien valmistuslaitoksessa. Heidän neljä lastaan, jotka ovat nyt kaikki naimisissa, varttuivat Beershevassa ja selvisivät aika hyvin paikallisissa kouluissa ja sitten IDF:ssä. ”Heimo” on nyt kasvanut viidellä lapsenlapsella. Ilman aiettakaan ryhtyä pastoriksi Howard on vuodesta 2000 lähtien paikallisen, Beershevan vanhassa kaupungissa kokoontuvan Nachalat Jeshua (Jeshuan perintö) seurakunnan pastorina.